Valokuvaus – Sivu 25 – Tuulestatemmattua

Kannatti sittenkin!

Kaikkea yritin. Yhdessä tehtiin pakastimen sulatus, jääkaapin pesu, petivaatteiden tuuletus, imurointi, takan hiililokeron tyhjennys, pintojen pesua ja pyyhkimistä, vähän pyykkiäkin, mutta eihän nuo riittäneet mihinkään, vaan puolelta päivin oli annettava periksi, sijaistoiminnot loppuivat ja eikun hiihtämään. En millään olisi viitsinyt. Ja kun oli muka vähän pilvistäkin.

Ja kyllä oli surkeaa räpeltämistä tänään. Ei mitään lennokasta menoa. Voiko olla maitohapoilla jo puolen kilometrin jälkeen? 😀 Mutta sää!! Aurinko alkoi paistaa heti ladulle päästyäni, ja kuinka kaunista onkaan! Tämä kirkkaus. Valot ja värit.

’

Iltapäivällä sitten ajelin Kaunispään huipulle pakkaantuneena untuvaan, villlaan, bambukerrastoon, vinkkeleihin, kädenlämmittimiin etc. Vakaana aikeena ja toiveena saada kuva kuunpimennyksestä. Edellisen kerran olen sen nähnyt Kioton asemalla syksyllä 2015. Ja nyt en siis nähnyt. En suinkaan ollut ainoa, joka oli tunturin laella kameran kanssa; pari bussilastillista turisteja kävi katsomassa myös. Auringonlasku toi taas halon taivaalle. Mutta kuunpimennys jäi horisontin yläpuolen sinisen pilviharson taakse…

Klikkaa oikean palstan instagram-kuva isommaksi! Jotain korvaavaa kun ei ole kuunpimennyskuvaa. 😉

Valokuvaus

Kuvankäsittelyä kerrakseen.

Nyt kun minulla ei enää ole ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektia on meillä keittojen syönti loppunut. Ikävämpi juttu. Äidin pakastimeen sentään olen parit pakastesatsit tehnyt, siinä kaikki. Pitäisi alkaa toinen kierros, ja samalla kuvailisi uusia ja lisää kuvia, stilisoisi tekstejä reseptien ympärille, jotta voisi jo ryhtyä etsimään kirjalle tosissaan kustantajaa. Mutta sen aika on aikaisintaan parin kolmen viikon päästä.

Nyt olen vähäksi aikaa ihan täynnä kuvankäsittelyä: kokkikisan ja dinnerin kuvat on nyt vihdoin kansioissa halukkaiden lunastettavissa. Ja kyllä on sanottava, että olisin pystynyt parempaankin, mutta miksi ihmeessä sitten en onnistunut? Kun en sittenkään uskaltanut mennä tarpeeksi lähelle kuvattavia, kun en sittenkään ottanut edes yhtä pientä studiolamppua mukaan annoskuvien kuvaamiseen, kun en ollut tarpeeksi ”röyhkeä” enkä tehnyt tilaa kuvaamiselleni… Eli juuri niitä samoja asioita joista koulussa ja näytöissä jatkuvasti sain kuulla. Pari päivää olen nyt itseäni täällä ruoskinut, mutta nyt loppu. Asialle ei voi enää mitään, ja nyt ei muuta kuin rohkeasti kohti uusia yrityksiä. Olen minä taas oppinutkin paljon. ISO6000 ei enää koske. 😉

Mutta nyt on sellainen olo, että kuvailen taas vähän aikaa mielummin ulkona ja maisemia, paitsi että huomenna on vielä yksi ruokakuvaus, aika isokin: Lasaretissa on tulossa uusi a la Carte -lista, jonka herkkujen kuvaamisessä menee huominen illansuu. NYT minä otan yhden studiosalaman ja pari valonmuokkainta mukaan.

Ja kuvajuttuihin ja -haasteisiini liittyen, minä kerroin vuoden vaihteessa, että joka kuukausi on tarkoitus opetella ainakin kaksi uutta juttua joko kameran tai kuvankäsittelyssä. Ja tammikuun eka on nyt kyllä perusteellisesti opeteltu ja opittu. Eli piirtopöytää käytän, varsinkin photarin kanssa. Siis pukki ja oikeinmerkki tähän kohti. 🙂

Mutta siis huomenna myös ulos kameran kanssa, siellä onkin kauniita hankia joka puolella. Ja jos, jos ja jos, niin perjantaina lähdetään möksälle. Silläkin uhalla että Koilliskairaan on luvannut pakkaspäiviä.

Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Pakkaspäivänä sisähommissa

Napakka pakkanen on ollut hyvä tekosyy olla sisällä koko päivän. Ja toinen oikea syy on ollut kuvien käsittely. Otin lauantaina 1200 kuvaa, joten jo valinnan tekeminen vei monta tuntia.

Muutaman tiedotuskuvan jo eilen lähetin Paistinkääntäjille (minulla on sinne kuvaprojekti meneillään) ja sitten onkin tänään mediassa näkynyt mun otoksia ja oikein nimi alla: mm. STT ja Ilta-Sanomat. Pienestä se on kuulkaa riemu revittävä. 🙂

Olisi kyllä pitänyt lenkille lähteä, sillä eilen(kin) tuli syötyä vähän turhankin hyvin. Pehtoorilla oli eilen kokkauspäivä (kerran kuussa sunnuntaisafka koko poppoolle, eilen systerikin meillä). Olin kyllä hyvin tyytyväinen, että oli juuri eiliseksi sen valinnut; minulla oli ihan yllin kyllin vielä tiedottajan ja valokuvaajan hommia. Ja olipa kyllä lauantaina yhdentoista jälkeen kotiutuessa hämmentävää ja mukavaa tulla pullantuoksuiseen kotiin. Oli mies laskiaispullia leiponut eiliseksi jälkkäriksi.

Nämä pakkaskuvat ovat perjantailta Nallikarista.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Eilisen jälkeen

… olen mielissäni.

Eilisen jälkeen, – eilisessä oli juhla.

Olisi niin paljon sanottavaa; olen merkillisessä ”välitilassa” arjen ja juhlan välissä, – niin kuin olin koko eilisen, illan erityisesti.

Aamupäivällä ajelin (ihan pienen mutkan kautta 🙂 ) Kempeleen ammattiopistolle, jossa oli Nuorten kokkien SM-kisat. Olihan minun mentävä, olinhan luvannut, että ”virallinen kuvaaja” on paikalla.

Yhdeksän alle 27-vuotiasta nuorta kisasi Suomen mestaruudesta, ja minä sain olla sitä kuvin dokumentoimassa. Nyt toisen kerran, viime vuonna kouluun näyttöä varten, ja nyt oikeasti, palkattuna kuvaajana. Ja eilen jo osasin, vähän paremmin kuin viime vuonna.

Ja sitten opin taas ihmisistä ja heidän pyyteistään kaikenmoista.

Mutta olipa ilo katsella alle 27-vuotiaiden kisaamista, ja kuten he itse illallla palkintojenjakotilaisuudessa todistivat, yhteishenkeä oli. Kilpailuakin toki oli, mutta myös ”kaveria ei jätetä” – mentaliteettia näin keittiöissä. Ja sellainen minua ilahduttaa kovin.

Päivän aikana Kempeleessä kohtaamisia: nuorten hyväksyntä, harrastuskollegoiden kanssa myötäeläminen, oman kuvaamisen taidon rajallisuus.

Kilpailussa, sen taustajoukoissa, tuomaristossa ja kilpailijoiden kesken, oli mukava olla, koskapa taas kerran tutustuin uusiin ihmisiin ja taas kerran olin ”omieni” kanssa. Siinäpä se päivä vierähti.

Iltapäivällä pikainen piipahdus kotona: vaatteiden vaihto. No se musta Ril´s oli sitten ainoa mahdollinen pukukoodiin sopiva. Ja taas kuvaamaan, mutta myös oleman läsnä. Muistin hyvin jo lähtiessä ja varsinkin pitkin iltaa, kuinka meidän opet sanoivat kuvaajien koulussa: ”Ette voi istua kahdella tuolilla”. Tarkoittivat, että ei voi osallistua tapahtumaan ja kuvata. Niinhän minä olin ajatellut alun perinkin: en ajatellut osallistuvani illalliselle, en ostavani illalliskorttia, siis, että keskityn vain ja ainoastaan kuvaamaan.

Mutta kyllä sitten – nälissäni, – 😀 – mieluusti istahdin peruutuspaikalle Grand Dinêrille. Ja mitä parhaimpaan seuraan! Ja silti, yritin pitkin iltaa kuvailla, mutta kuinka tuskaa se pimeässä ravintolasalissa olikaan! Lohduttauduin sillä, että parhaani yritin, enempää ei voida vaatia. 😉

Ajelin kotiin ennen puoltayötä. Katselin vielä otokset, noh… Silti onnistuin nukkumaan monta tuntia.

Aamulla kirjeenvaihtoa monien osallistuneiden kanssa, ja sitten lenkille. Pakkasesta huolimatta upea aamupäivä!

Kiertelyn kautta vielä kerran juhlapaikalle, jossa vielä kohtaamisia ja eilisen purkua.

Ja sitten: se oli siinä. Melkein. Vaatii vielä vähän raportointia, ja kuvien työstämistä (enkä totta puhuen ole ollenkaan tyytyväinen kuvausjälkeeni, koskee erityisesti illallista: salissa OLI pimeää!), mutta nyt kotoista oloilua ja tekemistä tiedossa…

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Postikortteja

Oli alunperin tarkoitus tällä viikolla mm. päivitellä Muistikuvia-sivua, tehdä ehkä ihan oma saitti sille, ja tilailla muutamia postikortteja, jotta voisin tehdä portfolion. Ajatuksena, että koettaisin myydä kortteja muutamiin pisteisiin Oulussa. Mutta niinhän se on tämäkin päivä mennyt paistinkääntäjien asioissa: vuosikokoukseen toimintakertomusta, esitelyslistaa, kutsua, ilmoittautumiskaavakkeita etc., eikä edes tullut valmista.

Mutta ehkä ensi viikolla teen sellaisen kansion kuvistani, etupäässä kuvia Oulusta, puista, silloista, ranta-aitoista, valoista, mutta myös vaikka onnitteluun tai kiittämiseen sopivia kortteja. Ensi viikkolla on kyllä kuvahommia tiedossa ihan riittämiin muutenkin: olen nimittäin menossa Nuorten kokkien SM-kilpailuihin, installointiin ja Grand Dinêrille vain kuvaamaan, siis duuniin, enkä varsinaisesti osallistu illalliselle. Ei siis iltapukua, vaan vain jotain asiallista kampetta (mahtuisikohan se vanha harmaa liituraita?) ja kamera. Olen koko lauantain aamusta yöhön asti ”virallinen valokuvaaja”. Myyn kuvani kapitulivieraille. Ja samalla kuvailen myös Paistinkääntäjä-järjestölle kuvapankkiin kuvia, joita ovat tilanneet. Nämä kaikki projektit on oltava tammikuun lopussa valmiina.

Mutta silti ehkä ensi viikolla tai sitten seuraavalla, aion kuitenkin postikorttikansiota rakentaa. Niinpä nyt on markkinointitutkimuksen aika!

Lähetätkö sinä postikortteja? Ostatko niitä muualta kuin ulkomaan matkoilta? Lähetätkö koskaan kirjeitä? Muita kuin jotain viranomais- tai työkirjeitä? Käytätkö kortteja kirjanmerkkinä? Millaisia kortteja ostat/haluaisit ostaa? Mihin tarkoitukseen?

Alla olevassa kuvagalleriassa on tämän aamuisia kuvia, jotka on otettu aika huolimattomasti (ilman jalustaa, melkein lennosta) enkä ole niitä paljon käsitellytkään, mutta kertovat ehkä kuitenkin sen että Oulussa on paljon kivoja näkymiä. Ja että auringonnousun valo ja värit olivat ihan mahtavat!

Klikkaa ensimmäistä kuvaa, niin kuvat aukeavat galleriaksi, josta voit oikean reunan nuolella edetä kuvasta toiseen.

Oulu Valokuvaus

Aamukuvia porteista

Olen tämän viikon aamu(päivä)lenkeillä kuvaillut portteja. Meidän kylän pappilan eli seurakuntakodin porttia olin säätelemässä, ihailemassa ja kuvailemassa tänään. Tänään(kin) on ollut niin kaunis pakkaspäivä. Tyven, pikkupakkanen, paljon puhdasta lunta.

Kokeilin eri sävyjä, eri portteja. Kannattaa katsoa kuva kerrallaan. Eka on kyllä minusta paras. Tai kolmas.

Pappilasta ajelin Merijalinrannan parkkiin ja lähdin kiertelemään siltoja, Rautasillalle asti, Ainolaa, Kasarmintietä … Kaupungissa oli mahtava sumu. Siellä treenailin sitten sumukuvia. Aamulenkin saldo olikin sitten taas reilut 100 kuvaan, pari tuntia, askelmittarin lakisääteiset 10 000 askelta. Ja hyvä mieli. Niin on kaunista. Lumi pehmentää ääniäkin. Sellaista pikkukaupunki-idylliä on ollut.

Äsken oli vielä kaupungissa, mutten kuvailemassa, vaan iltahammaslääkärissä. Enpä ole koskaan ennen ollut illalla hammaslääkärissä, enkä nyt moneen kuukauteen muutenkaan, mikä sekin on ihan harvinaista. Ja kolmaskin ihmeellinen juttu tuohon liittyi. Selvisin yhdellä käynnillä: vuositarkastus, hammaskiven poisto ja putsinki. Ja alle satasella koko homma. Eipä ole minulla tuollaisia hammaslääkärireissuja muistissa vuosikausiin! Siitäkin hyvä mieli.

Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuvahaasteita netissä, työksi asti ja itselle

Uusi vuosi ja uusia kuvahaasteita.

Vuosi on alkanut kaikenmoisella kuvaukseen liittyvillä jutuilla. Ja uuden opettelulla. Ja päätöksellä osallistua haasteisiin ja asettaa itselleni haasteen.

Kun mökillä sain vihdoinkin tehtyä valmiiksi kuvakirjan Apsusta, joka oli ollut tarkoitus tehdä pojan ekasta vuodesta, mutta vitkutteluni ja kuvamäärän kasvaessa tuhansiin, valinta ja työstäminen kävivät aina vaan työläämmiksi, joten aina jäi kesken. Noh, 48-sivuinen kirja, jossa on 250 kuvaa Apsun kahdesta ja puolesta ensimmäisestä vuodesta, tuli siis lopulta valmiiksi, ja Miniä sekä vanhempansa saivat sellaisen joululahjaksi. Joten nyt voin ryhtyä puuhaamaan paria muuta kirjaa. Oma portfolio sekä kirjana että nettisivulle pitäisi saada aikaseksi. Ja samalla päivittää tai oikeastaan rakentaa Muistikuva-sivu oikeaksi ”myyntisivuksi”.

Tänään olen käyttänyt ison osan päivästä Paistinkääntäjien Puhemiesneuvoston tilaaman kuvaprojektin aloittamiseen (muistatteko lasin särkyminen tarjousta tehdessä). Vähän samanlainen projekti se on kuin Lasaretille syyspuolella tekemäni paketti, ja sinnehän tulee nyt kevätpuolella projektin viimeinen kolmannes tehtäväksi.

Jo eilen, vuoden vaihduttua, päätin sitten vihdoin ottaa käyttöön piirtopöydän, jollaisen hankin jo VAT-opintojen alkumetreillä. Kaikki kun sitä koulussa kehuivat, käytön pitäisi auttaa ”partiellirevenneeseen” olkapäähäni ja olla kaikinpuolin hyvä, mm. nopeuttaa ja tarkentaa kuvankäsittelyhommia Olen pari kertaa aiemminkin aloittanut tuolla pöydällä (se on siis hiiren sijaan käytettävä), mutta kun alku on kovin hankalaa. Niin se on ollut muillakin, mutta minä olen aina ”kiireessä” tms. syystä jättänyt opettelun myöhemmäksi. NYT en anna periksi, vaikka totta puhuen koko käsivarsi on pienessä krampissa tässä opetteluvaiheessa.

Sitten olen päättänyt (ei mikään uudenvuodenlupaus vaan päätös), että opettelen kaksi uutta asiaa kuvaamisesta, valonkäytöstä, kuvankäsittelystä, tms. joka kuukausi. Siis kahden viikon välein pitäisi joku uusi tekniikka olla kokeiltavana ja opittavana. Joskos vaikka 15. ja kuun viimeinen päivä olisivat ne, jolloin jotain tulosta pitäisi olla. Siis olen laittanut itselleni läksyjä.

Sitten, lähdin FB:ssä mukaan kahteenkin kuvahaasteeseen. Toissa ja viime vuonna osallistuin (mm.) viikkokuvahaasteeseen, jonka vetäjänä oli Amerikan serkkuni. Ja osin sen ja koulun viikkohaasteen innoittamana aloitin täällä blogissakin kuvahaasteeseen, joka eli ja voi aika hyvin meidän pienellä porukalla reilun puoli vuotta. Kuvat kommentteineen ovat vieläkin täällä KLIKS. Myös koulun viikkohaastekuvia on kuvasivultollani.

Ja viime vuotisen Vilmaajat 2 -ryhmään lähettämäni viikkohaastekuvat, joista vakilukijat ovat jo osan nähneetkin, ovat täällä. Vilmaajat kakkosessa oli kuukausikuvahaastekin (ehkä laitan joku päivä siitä vähän juttua).

Nyt alkaneessa Vilmaajat 3 -haasteessa on viikkohaaste ja kuukausihaaste. Tämän eka viikon aiheena on ”Osa kokonaisuutta”. No kuinka ollakkaan eilen lenkillä sitten keksin tuon vuosilukujutun. Ja kävin lenkkimatkan varrelta kaupasta ostamassa sinisiä tuikkuja. Nyt pitäisi sitten vielä päättää, että laitanko tuon sinisäväyisen vai tämän lämpimämmän?

Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus VAT

Takana valokuvauksen vuosi, mitä edessä?

Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta, – oman elämän osalta luonnollisesti.

Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.

Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.

Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.

Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.

Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.

Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.

Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.

Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀

Isovanhemmuus Joulu Oulu Valokuvaus Vanhemmuus

Joulun aamulenkit ja muutakin

On kylmä, pakkasta.

Mutta sisällä, siis itsellä on lämmin olo, mieli. Huolimatta siitä, että vein tyttären iltakoneelle.

Meillä oli niin mukava, rauhallinen, verkkainen, naurava joulu.

Jouluun kuului aamuiset lenkit tyttären kanssa, kokkailua, ja sitten leppoisaa yhdessä olemista joulupöydässä. Ja pitkiä, levollisia yöunia. Voiko muuta toivoa?

Aattona etu- ja pääruoan välissä annoimme toisillemme lahjoja, ehkä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta enimmäkseen kaikkea tarpeellista, paljon kaunista ja kirjoja, arjen iloksi monia pieniä juttuja. Esimerkiksi muhkea uusi kylpytakki, se ei kyllä ole edes mikään pieni juttu. Ah, onnea. Tällaiselle, kaltaiselleni, joka voi viipyillä aamuissa ja illoissa nauttia takkatulesta, olla paksussa, lämpimässä valkoisessa kylpytakissa, sellainen lahja on ihan huippu. Sellaisesta minä pidän. Ja sitten pikkuperheeltä ja tyttäreltä yllätys, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan, ette ehkä tekään… pidän teidät jännityksessä, ja kerron vasta myöhemmin.

Minun antamissani paketeissa pussilakanoita, kattiloita, huopia, vaatteita ja kirjoja. Sellaista sitä annetaan omille lapsille, systerille ja miehelle, eikö?

Ja parasta oli – tietysti – Apsu. Lapsen riemu ja ilo! Siitäkin, ja varsinkin siitä, että ”Naana” (kummitätinsä, meidän tyär siis) oli leikkimässä kanssaan, konttaamassa pöydän alla 😉 ja oli vieressä, läsnä, täällä. Ja että isotäti oli mukana myös. Kun sisareni ei tänään enää ollut mukana ruokapöydässä, oli Apsu ensin vähän ihmeissään ja kyseli, missä ”Naina”?

Nyt vain kuvia aamulenkeiltä… Nekin ovat osa joulua, tyttären kanssa tepastellessa… Minulle kovin tärkeitä.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Viini

Jouluviinit 2017

Jouluviinisuosituksia jo vuodesta 2001. Paljon ennen bloggaamistakin niitä jakelin, työpaikalla ja (vanhoilla, suurella sydämellä ja vaivallakin tehdyillä) joulusivuillani, jotka nekin ovat viime keväisen palvelinäksidentin jälkeen mennyttä. Blogissa olleita suosituksia edellisiltä vuosilta löytyy vielä KLIKS.

Pitkin syksyä (ihan vaan 😉 ) tätä suosituslistaa varten on viinejä maisteltu ja kuvia otettu. Ja taas korostan: jokaisella on oma makunsa, ei ole ”oikeita” viinejä tietyille ruoka-aineille, mutta on hyväksi havaittuja yhdistelmiä, joista monet pitävät. Ja seuraavat ovat sellaisia, joista me (ja usein ystävät/perhe/viininmaistiaisporukka) on pidetty.

Ja kuten aiemminkin, näistä on myös tulostettava kauppalappu olemassa: Jouluviinit 2017.

Heti alkuun tietysti lasillinen kuohuvaa.

Tällä kertaa ei cavaa, ei proseccoa, ei samppanjaa, saatikka sektiä tai jotain muuta aiemmin listoilla ollutta, vaan cremantia. Ranskassa Champagnen maakunnan ulkopuolellakin tehdään erinomaisia kuohuviinejä, Loiren laakson, Alsacen ja Bourgognen kuohuvat ´cremantit´ ovat lähes poikkeuksetta erinomaisia. Tämän Andre Delorme -talon cremantit olivat meiltä jääneet huomaamatta, mutta Lasaretin kuvausprojektin aikana tutustuin talon listalla oleviin Delormen viineihin: mm. Blanc de Blancs -kuohuvaan (kuva yllä). Se ei ole mikään kepeä, kirpakka vaan jotenkin vakaa, täyteläinen, kypsä, pitkään maistuva kuohuva. Sopii hyvin nautittavaksi aperitiivina, mutta myös äyriäisten kanssa ja Alkon suositusten mukaan myös blinien seurana. Bliniaikahan on heti kohta joulun jälkeen, joten pitäkääpä mielessä. Meistä tämä on parempi kuin halpis-samppanjat. Saman talon ”Organic Brut” (euron halvempi = 18 €) on sekin hyvä, kesäisempi kylläkin.

Toinen viini, jonka löysin Lasaretin Virta-ravintolan listalta ja jonka tulin sittemmin ensi kertaa maisteneeksi, on Petit Bourgeois Sauvignon Blanc 2016 (yllä vas.). Monet minun viinimakuni ja suositukseni tuntijat tietävät, että Sauvignon Blanc ei minulle yleensä maistu; en pidä sille ominaisesta ruohon hyökkäävästä tuoksusta, ”päällekäyvästä vihreydestä”, jollaisena sen usein koen, mutta tämä! Hyvänen aika: tässäpä hyvä kalaviini ja uskoisin sen pärjäävän myös joulukalkkunan kumppanina.

Sille kaveriksi tämän vuoden todellinen löytömme: edullinen hyvä ”pikku-chablis”. Onpas hedelmäinen, täyteläinen La Chablisienne. Sopii varmasti moneen: kalapöytään erityisesti. Nämä kaksi ranskalaista lahjakassiin kun menet uuden vuoden juhlaan?

Valkoviineistä voisi suositella monia, monia riesling -viinejä, mutta kuriositeettinä on vielä mainittava Hessenin prinssin, Suomen kuninkaan, pojanpojan viinistä Saksan Rheingausta.

Yllä kuvassa vielä Chablis oikealla, keskellä Tommasin Pinot Grigio muistuttamassa siitä, että Tommasit ovat aina hyviä.

Hyviä ovat niin valkoviini Pinot Grigio kuin punainen Valpolicella, Ripasso ja – tietysti – Amarone. Alla olevassa kuvassa olevan Tommasi-sarjan oikean reunan kuohuva oli pettymys, toista pulloa ei osteta. Jäi ohueksi, maku lyhyt ja vaisu.

Jotta Italia varmasti tulisi kunnolla edustetuksi on mainittava Pieropanin viinit. Ei niin edullinen, mutta meillä jo usean joulun ja Kalaasien luottoviini: Pieropanin La Rocca (ylempänä kuvassa Pieropanin Soave Classico, ei sekään huono)! Kolmellakympillä jo toivoo saavansa hyvää valkoviiniä, ja kyllä! Oikeasti liki kermainen, täyteläinen, voimakas olematta hyökkäävä, hedelmäistä makeutta, mutta myös luonnetta on tässä huippuvalkkarissa, jota ei likikään joka vuosi Alkosta saa. Nyt saa. Osta vaikka jemmaan. Tai lahjaksi.

Ja sitten asiaan: punaviinejä.

Ensin on kerrottava syksyn ”hittiviinistä”. Apothic Dark Kalifornian auringosta, on tumma, lempeä, melkein makea, olematta imelä, silkkaa helppoa, hyvää punaviiniä. Rypäleinä on merlot, cabernet sauvignon, zinfandel, petit verdot, petit syrah, teroldego (et ole koskaan kuullutkaan? – No en minäkään, mutta ei se ainakaan huonoa tee tälle viinille!) … eihän näistä voi huonoa tullakaan! Tässä viinissä kolmellatoista eurolla saa niin paljon hyvää! Ehdottomasti!

Darkin takana on Valpolicella Ripasso. Ihan vaan muistattamassa, että ripassot (tänä vuonna suosikkina ”Pohjolan perintö”) jos jotkut ovat monipuolisia hyviä, jos etiketissä on vielä appassimento, niin on vaikea kuvitella pettyvänsä jos hakee helppoa, marjaista, ilman kiristelyä ja tiukkoja tanniineja olevaa punaviiniä.

Meillähän ollaan aika huonoja suosittelemaan kinkkuviinejä, kun ei ole kokemusta joulukinkusta ja viineistä. Viineistä kylläkin, mutta ei kinkusta. Lähtökohtaisesti hakisin ehkä jotain merlot-viiniä, mutta ostimmepa viime viikolla mökille pullollisen Pinor Noiria, jota perheen Juniori, tällä hetkellä Alkon (kiiretyöntekijä, kausi)myyjä suosittelee kinkun kumppaniksi. Miksei? Mutta huom. tämä on tarjottava viilennettynä. Kun silmät kiinni maistelimme ja oikein yritimme löytää luonnehdintoja, niin tuli mieleen, että jollei tietäisi, niin valkkariksi voisi luulla.

Tämmöinen meille uutuus on edullinen, jouluinen, moneen taipuva Ogiers. Etelä-Ranskasta tuleva viini nyt ei ole mikään ”suuri viini”, mutta ei se myöskään napsu suussa, eivätkä tanniinit töki. Helppo ja hyvä viini, vaikka kinkulle tai miksei vaikka uuden vuoden pataruoalle? Sitä(kin) saa lahjapaketissa.

Ja tässä sitten kolmikko, joka meidän joulun aikana tullaan nauttimaan: Chateauneuf-du-Pape (joku niistä) on meillä perinne. Poron paistin kanssa se nautitaan aattona. Ja Amarone sitten joulupäivänä, juustojen kanssa. Ja joku appassimento ihan vaan joulun illoissa … kirjojen, telkkarin, suklaan, yhdessäolon kanssa.

Kuriositeettina, lahjapulloina, juustoille, digestiiviksi? Joku näistä alla olevista!

Laplandia vodka, joka on maustettu espressolla, kuulostaa oudolta, eikö? Mutta, mutta …. minä joka en edes väkevistä pidä, olen tätä maistanut. Ensimmäisen kerran kesällä Arctic Light -hotellissa Rovaniemellä, ja silloin laitoin tykkäämiseni miljöön ja juhlan syyksi. Sittemmin tilasimme pullollisen mökille, ja muutaman shotin olen testannut. Se on vaan ihan mahdottoman hyvää. Niinkuin kuulemma muutkin Laplandia Shotit. Näiden maailman valloituksesta tulemme vielä kuulemaan! Katsokaahan, mitä kaikkea on tarjolla!! Hienoja lahjapulloja jos on sellaisille tarvetta myöhemminkin!

Ja lopuksi perinteiden pariin. Entäs juustolle ja suklaalle? – väistämättä paluu Italiaan. Recioto della Valpolicella. Sitä ei tarvitse kuin tilkan. Jouluyönä. Kun on jo hiljaista, kun on jo väsy ja helpotus, kun ei enää muuta jaksa. Pieni tilkka jotain hyvää… On joulu.

Niin ja entäs glögit? Niistä ja niiden parhaasta jo toissapäivänä …

Tulostettava kauppalappu tässä: Jouluviinit 2017

PS. Jouluoluita en osaa suositella, mutta sain varman vinkin: Chimay Cinq Cents Tripel! Iso komea pullollinen sopii kuulemma yhtä lailla kinkulle kuin graavi- ja suolakaloillekin. Kokeilehan.