Ruokakuvausta melkein koko päivän. Jopa lenkillä.

Tilhilounaalla oli todennäköisesti ollut varpushaukka, kertoi lintutieteilijä-ystävä (kiitos, EH) kun häneltä asiasta kyselin.

Pitkästä aikaa kävin tepastelemassa lähirannassa; olen oppinut jo odottamaan puoleen päivään, että vähän lämpenee, että jo paistaa.

Kuvaprojektin ohessa varmennustallennusta ja uuden opettelua. Olen niin monille kehunut Light Roomia kuvankäsittely- ja kuvien arkistointiohjelmana, olen käynyt lyhyt kurssin (2 x 2 tuntia) sen käytöstä, koulussakin sitä opetettiin, tosin hyvin vähän mitään uutta siitä siellä tuli, ja silti VASTA nyt olen oppinut muokkaamaan arkistoa, viemään kuvia katalogista toiseen ja kokoamaan teemakansioita etc. Aika surullista, että vasta nyt. Digikuva-lehdessä oli asia väännetty rautalangasta, ja niinpä otin asiakseni opetella. Ei vienyt kyllä kuin tovin. Tosin vielä on katalogien siirto koneelta ja kovalevyiltä toiselle hieman hataralla pohjalla. Kuitenkin kaikille harrastajakuvaajillekin voin kyllä edelleen suositella ko. ohjelman hankkimista.

Oppimista on myös ruokakuvauksessa, ja toimeksiantojen vastaanotossa. Mutta kyllä tämä tästä.

Oisko smoothie-ohjeita jaossa? Sinun bravuurisi? Minulla ehdoton vaatimus on, että smoothiessa on oltava minttua, ja paljon. Ja jos muistan niin laitan puolikkaan banaanin viipaleina pakkaseen edellisenä iltana. Siten tulee hyvää, hedelmillä, jukurtilla, mehuilla, marjoilla voi sitten varioida. Vaikka useimmitenhan aamusmoothien nimi on ihan vaan Elovena. 😉

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.