Valokuvaus – Sivu 16 – Tuulestatemmattua

Sumuisessa Lapissa

Curly Girl – tuli kummasti mieleen aamun lyhyellä kuvauslenkilläni. Nyt kun on ollut sumua, usvaa ja tihkusadetta, eivät tunturimaisemat ole kaikkein kuvauksellisempia. Joten otinpa aamulla repun ja kameran ja suuntasin kuvailemaan makroja – lähikuvissa sade voi olla eduksikin. Ja yksi itselle mieluisin otos on tämä: tupasvilla öisin sateen jälkeen.

Oma Curly Girl -kokeilu on jatkunut täällä möksällä. Noh, tekeehän se tukan eläväisemmäksi ja kiiltävämmäksi, mutta ei todellakaan huolitellummaksi tai muutenkaan enemmän mieluisaksi. Siispä jatkan huoltoa täällä, ja jatkan hiuksia turmelevaa kuivausta ja epäluomua hiustenhoitoarsenaalia kotosalla. Kaikkea kun ei voi saada…

Kun puolenpäivän tienoilla palasin mökille, oli Apsu pihalla vastassa – pomppien ylös – alas! Nyt! Nyt. Nyt mummi lähdetään! Ja niinhän me sitten tehtiin.

Lähdimme iltapäiväksi Angry Birds -puistoon kuten luvattu oli. Kaksin siellä kuljimme, pelasimme, kiipeilimme, hypimme ja pompimme. Ja taas pistettiin mummi liikkumaan! Hyvin jaksettiin molemmat. Ja minäkin innostuin pelaamaan ko. peliä – eka kertaa ikinä. Vanha Tetris -friikki muisti pelien riemun.

Mökille palattua arkinen mökkiruoka pikavauhtia pöytään: pastaa kahdella kastikkeella ja jälkkkäriksi perinteistä leipäjuusto – hillakomboa. Ja kuka olikaan mummin apuna keittiöpuuhissa? Apsu oli paras salaatin ja jälkkkärin tuunaaja.

Ja sitten tanssittiin Eeviksen kanssa tangoa. Kuinka lapsi nauttikaan musiikista ja tanssin keinunnasta. 😉 Niinpä ne taitavat monet pienet tehdä.

Mökkipäivässä keskeisintä pienet, ja elo ja olo heidän ehdoillaan ja kanssaan.

Mökkielämää Muistikuvia Valokuvaus

Mökkieloa

Syksyiseen, pilviseen aamuun heräsimme, eikä intoa lähteä ulos. Ei ainkaan heti aamusta. Minulla ”konttorihommia”, ja Pehtoori tapansa mukaan luki lehtiä pitkään ja hartaasti, täytteli ristikoitakin.

Pihalle päästyä mies kunnosti minun mökkipyöräni: vaihteet ja jarrut vaativat perusteellista remppaa ja ovat nyt kunnossa, joten uskallan lähteä polkemaan vaikka tunturiin. Huomenna oli vähän aie, katsotaan nyt… Muuttuvia tekijöitä täälläkin on. 😉 Ja minä siivosin terassit. Männyn siitepölyä oli keltaisenaan kaikkialla, paksusti.

Samalla, ilolla ja tyytyväisenä, saatoin katsella edellisen mökkireissun (Lue: leppoisan työleirin) tuloksia: pihalla ja pihapoluilla näyttää aika hyvältä, juuri sellaiselta kuin toivoinkin. Vihertää, on siistiä ja tasaista.

Tänään parituntisen touhuamisen jälkeen ryhdyimme pohtimaan lounasasioita: ajatus ja aie lähteä kävellen Rönkönlammelle paistamaan makkaraa kariutui minun ”sokerisuuteeni” eli alkoi ripsiä vettä, enkä halunnut lähteä sateeseen edes pikku lenkille. Ja pian sade sitten tokenikin; hyvä meidän oli mökkinotskillakin lounastaa.

Minulla vähän näitä kuvaushommia taas.. Porotokka-sarjaan on tullut paljon uusia astioita, ja minä saan ne kuvailla. Toki saan. 😉

Iltapäivällä minulla – vihdoin, kuinka minä sitä jo tarvitsinkin!!! – hieroja. Luottohieroja L. on Saariselällä, ja pitkästä aikaa hänen jälkeensä datailuista, kuvankäsittelystä ja pyöräilystä jumittuneet, jo kipeät, niskalihakseni ovat taas toimintakelpoiset, eivätkä yöllä herättele tulehtuneeseen tunteeseen.

Pehtoorilla ihan omat mindfulness-harjoitukset notskipaikalla; kaksi vanhaa puuta. 😀

Kun sitten istuimme illansuussa ruokapöydässä, Juniori soitti: ”Ollaan jo matkalla”. Heillä oli alunperin tarkoitus lähteä huomenna aamulla, mutta kun Apsun toinen päiväkotipäivä oli tänään ohi, lähtikin koko perhe saman tien kesälomareissulle kohti Hangasojaa. 😉 Toiveena esittivät, josko petaisimme valmiiksi: kullannuput voitaisiin kantaa suoraan unille kunhan tulevat… Katsotaan onnistuuko. 😉 Ja ehkä tässä jotain iltapalaa puuhailen lomalaisille.

Syksyn merkkejä jo on…

Kalaasit Niitä näitä Valokuvaus

Haasteellisia kuvia…

Aamupäivä kului etsiessä yhtä kadonnutta laatikkoa, jossa on jotain olennaista lauantain Kalaaseja varten. Etsin monta tuntia, ja aina siirtyessäni laatikolta tai kaapista toiseen, siivosin ja järjestelin edellisen, ja tulin löytäneeksi yhtä sun toista, minkä olemassaoloa en ollut muistanutkaan, mm. rasiallisen postimerkkejä, pukukorun (ranneketju), neljä Riviera de Maisonin jälkiruokalusikkaa (täysin käyttämätöntä!). En lopultakaan etsimääni…

Iltapäivällä lähdin käymään ompelijalla ja sieltä palatessa sitten sattui se, mitä oikeastaan on tullut pitkin kesää pelätyksi, ja onneksi se ei sattunut esimerkiksi eilen. Pyörästä puhkesi rengas. Nopea apu oli puhelinsoiton päässä; Pehtoori tuli hakemaan Tuirasta, ja äsken vielä paikkasi renkaan. Huh!

Pienen tovin ennen, välissä ja jälkeen noiden hommien käytin yhden verkkokurssin parissa, ja sitten vastailin yhteen kuvahaasteeseen. Enää en olekaan mukana kuin yhdessä kuvahaasteessa. Serkkuni tämänvuotinen (jo neljäs) haaste on ollut aika työlas, ja vaikea. Mutta olen sen nyt tehnyt kokonaan. Se on ollut sellainen non-stop, eikä siis viikkoihin tai kuukausiin sidoksissa, vaan kaikki 28 haasteväriä (myös oheisvärit)/teemaa/aihetta ovat olleet koko ajan tehtävissä. Ideana, että vastaa ainakin yhteen tietyn kansion jutuista: 1) väri(t) 2) aihe tai 3) teema. Mielellään samaan kuvaan kaikki kolme. Esim. haaste #13

Siis 1) väri: marjan puna 2) aihe: kengät ja 3) teema: inspiraatio basaareista.

Likikään aina en saanut kaikkia kolmea kuvaan, vaikka aika vakavasti 😉 tämänkin homman otin. Ensisijaisesti pyrin hakemaan värin, sitten aiheen ja kolmanneksi teeman. Melkein kaikkiin oikein tekemällä tein kuvan, – monta niistä olette täällä blogissa jo nähneetkin, moni on Vastavalossa ja muutamat Instassa. Siis olen ”hyötykäyttänyt” haastetta. Tuon haastenumero 13 vastaustani en ole aiemmin julkaissut, joten se on nyt tässä.

Keväällä ostamani ihanat punaiset mokkatennarit! Juuri oikean punaiset.

Tässä on koko haastesarja.

Ja alla minun vastaukseni samassa järjestyksessä. Ovaat tietysti isoina kuvina FB-sivuilla – tässä vain kollaasi kaikista.

Oli tosi mukava nähdä monen kymmenen eritasoisen harrastelijan vastauksia kuvahaasteeseen. Moni on jättänyt kesken, eikä kommentointi ole ollut kovinkaan vilkasta verrattuna edellisiin vuosiin, mutta minusta nämä on mukavia. Tämmöiset innostaa kuvaamaan, herättävät uteliaisuutta ja saavat miettimään uusia juttuja.

Liikkuminen Oulu Valokuvaus

Sata päivää sähköpyöräilyä – kokemuksia ja numeroita

Sata päivää sähköpyöräilyä takana – tai jos ihan tarkkoja ollaan niin taitaa olla vasta 90.

Huhtikuun puolivälissä sen ostin, ja viikko on oltu Roomassa, kaksi viikkoa mökillä ja kotona ollessakin pyörä on ollut puolenkymmentä päivää käyttämättömänä varastossa. Siis kuitenkin lähes sata päivää vajaassa neljässä kuukaudessa. Tämä kesä on ollut pyöräilykesä, ja pyöräkautta taitaa olla vielä pari kuukautta jäljellä. Talvipyöräilijää minusta ei tule.

Tänä kesänä olen tankannut autoni vain kerran. Kilometrejä harmaaseen pikku Beetleeni ei ole tullut kuin muutama sata. Mökkireissut on tehty Pehtoorin kiesillä. Omalla autolla en ole juuri ajellut.

Pyörässä (Helkama E7) on nyt 2700 kilometriä, joten keskimäärin 30 km päivässä on sähköpyörällä huristelua takana. Ja kyllä sitäkin on poljettava, – ei se liiku metriäkään edes sähköllä, jollei polje.

Olen tutustunut Ouluun, sen asutusalueisiin – uusiin ja vanhoihin – ihan uudella tavalla. Monta ihmetyksen aihetta on tullut vastaan. Lähikuntiinkin on moni pyöräretki suuntautunut: moni lähiseurakunnan kirkko ja kotiseutumuseo on tullut käytyä ja kuvattua. Turkansaari, Koiteli, Kiviniemi, Oulunsalo, Haukipudas ovat olleet mukavia, ainakin pari kertaa pyöräilypäivän kohteita ja Raahen retriittireissu jätti ihan mahdottoman mukavan muistojäljen tähän kesään.

Kuvatoimisto Vastavaloon olen voinut ladata pyöräretkiltä kuvia paikoista, rakennuksista, maisemista, miljöistä joita siellä ei ennen ole ollut. Ainakin parisataa kuvaa on pyöräretkien saaliista kelpuutettu sinne.

Olen löytänyt monta mukavaa tauko/välipalapaikkaa: Oulunsalon museokahvila, Koitelin Taukotupa, Haukiputaan tapulikahvila, Villa Eevilä … Pullakahvit ja limpparit eivät ole ennen kuuluneet liikuntasuoritusteni oheistoiminnoiksi, mutta näillä pyörälenkeillä ne ovat monta kertaa kuuluneet asiaan.

Vähitellen olen hankkinut pyörään lisävarusteita: pyöräkoriin sopiva kameralaukku ihan ensimmäisenä. Sitten penkin pehmuste ja myös tankoon kiinnitettävä pieni pussukka, jossa on kännykälle paikka. Äänikirjan, ja joskus kartan vuoksi, hyvä kun siinä on läpinäkyvä suojus. Vaikka yleensä kyllä pysähdyn, jos on jotain selailtava, säädeltävä tai katseltava. Uusin hankkimani lisävaruste on tankoon uudet kahvat. On nimittäin niin, että pyöräily ei rapautuneille ja rasittuneille olkanivelilleni ja yläselän lihaksille ole mikään vetreyttäjä tai hyväätekevä liikuntamuoto. Päinvastoin. Varsinkin jos on monen tunnin pyöräilyrupeama menossa, niin käsien kierteellä olo alkaa puuduttaa. Nyt uusien ”pystykahvojen” ansiosta käsille ja hartioille ei tule niin paljon rasitusta. Pyöräilykesä on jättänyt myös hassut jäljet käsiin: kämmenselät ovat hyvinkin ruskettuneet, mutta sormet ovat melkoisen valkoiset. Eiväthän ne käsien ollessa tangolle puristettuina juuri saa aurinkoa. 😀

Jos joskus – ehkä en enää tänä kesänä? – teen pyörällä vielä yöpymisreissun, jolloin on pakattava mukaan kameralaukkua enemmän tavaraa, niin hankin/lainaan sellaiset takalaukut kuin esim. meidän mankelimatkaajalla on pyörässään. Kun jatkuvasti mukanani kulkeva kameralaukku painaa 5 – 6 kg, niin se menee vielä aika hyvin tarakalla, mutta kun Raaheen pakkasin mukaan myös ison repun, jossa oli painavaa tavaraa (akkuja, tietokone etc.), niin korkea kuorma takana teki pyörän aika epävakaaksi, eikä paino jakautunut parhaalla mahdollisella tavalla. Sähköpyörähän on ainakin 10 kg painavampi kuin tavallinen vaihdepyörä ja varmaan 15 kg painavampi kuin maantiepyörä, joten se on raskaampi liikutella ja erityisesti vastamäkeen raskaampi poljettava.

Niinpä onkin erinomaisen hyvä, että on sähköavitus. Siitä huolimatta kyllä minulla on kunto kasvanut tosi paljon. Olkoonkin, että pyrin (lähes aika) ajelemaan niin hitaasti, ettei tule hiki, kulkemaan sellaisella hyvällä matkavauhdilla. Ja kun syke on sopiva ja liikkuminen pitkäkestoista, niin sitten palaa rasvaakin. Lähes huomaamatta paino on vuodenvaihteen lähes ennätyspainosta pudonnut seitsemisen kiloa. Ja sehän tuntuu erinomaisen mieluisalle; jotenkin omempi olo on tässä painossa. Ja kuinka monta vaatehuoneen ”saattohoito-osastolla” ollutta vaatetta onkaan päässyt takaisin osaksi arkeani.

Ilman äänikirjoja (myös täällä kirjasuosituksia) pyöräilykilometrejä olisi varmasti vähemmän. Paljon vähemmän. Monta kertaa olen paluumatkalla ajanutkin ohi kotikujan risteyksen ja käynyt vielä muutaman kilomertin mutkan, että kirjan luku päättyisi, juonenkäänne olisi ohi… Kymmenien kirjojen (”luku”)kokemuksista voisinkin tässä joku päivä postailla ja ehkä vinkkejäkin antaa.

Ja luulenpa, että saan tällä viikolla aikaiseksi myös kesäkuvakisan! Ja siihenhän kuvat ovat sitten näiltä pyörälenkeiltä.

Muita juttujani ja kokemuksia sähköpyöräilystä

on ainakin näissä neljässä postauksessa:

Uusi menopeli

Pyöräilykesän päätös

Liikkumisen siedettävä keveys

Kolmas sähköpyöräilykesä on nyt! (15.4.2021)

Liikkuminen Valokuvaus

Elämyksiä

Eilen illalla kun palasin leffasta, oli Merijalinrannassa hyvin kaunis valo. Hiljainen, tyyni tunnelma. Kesäilta. Ja minä ajatuksissani vielä Elton Johnin maailmassa. Ja olen niin iloinen, että kävimme konsertissaan Helsingissä

Rocketman -elokuva on Elton Johnin elämästä noin 45-vuotiaaksi. Se on hyvä elokuva, ei mikään suurenmoistakin suurenmoisempi, mutta se on oikein hyvä. Harvoin ajattelen leffasta tullessa, että voisin katsoa vaikka heti uudelleen. Tästä ajattelin. Luulen, että se olisi mielestäni toisella katsomiskerralla vielä parempi. Periaatteessa suunnilleen tiesin Eltonin elämänvaiheet, mutta kaiken tapahtuneen volyymi on valtaisampi kuin ajattelin. Elton John on itse todennut elokuvasta: ”On ilmeistä ettei kaikki ole totta, mutta se on totuus”. Hän on itse tuottanut elokuvan ja mm. hyväksyt Taron Egertonin esittämään itseään ja myös kiittäen hyväksynyt Egertonin tulkinnat lauluistaan.

Ja Taron Egerton on se, miksi voisin mennä uudelleen leffaan. Eilen katselin Eltonin Johnin elämästä kertovaa rohkeaa ja rokkaavaa elokuvaa, mutta toisella kerralla keskittyisn Egertoniin ja hänen tapaansa laulaa. Pidin valtavasti. Joten niinpä tänään aamulla meni pitkästi toista tuntia, kun katselin netistä hänen haastattelujaan ja duettojaan Elton Johnin kanssa. Elokuvan lopussa on uusi biisikin ( Youtube ), ja senkin he laulavat (myös elokuvassa) yhdessä.

Lopulta sitten sain lähdetyksi päivän pyörälenkille. Olipa mukava reitti.

Taas uusiakin pätkiä – ja taas minä ajattelin, kuinka ihanaa olisi asua veden äärellä.

Kuvassa Maikkulan kartano. Siellä vietin karonkkani. Jo 15 vuotta siitäkin.

Pehtoori oli polkenut tänään Haukiputaalle, mutta iltapäivällä lähdimme sitten vielä yhteiselle ajelulle. Mentiin kaupungille syömään. Oulun etniset ravintolat -kierros on vielä kesken. Tänään oli vuorossa bangladeshilainen ravintola – kirjoittelen huomenna siitä…

Kaupungista pohjimme kohti Nallikaria ja Möljää. Siellä on Igloo -kahvila, ja se on ollut aina aamuisin/aamupäivisin kiinni, kun olen ohi ajellut, joten ajattelin, että mennään jälkkärikahville iltapäivällä. Ei ollut auki tänäänkään. 🙁

Pilvet roikkuivat kovin alhaalla, tummanpuhuvina näyttivät uhkaavilta, mutta ei tullut tälle päivälle sadetta.

Iltasella kuvahaasteita ja Vastavaloa, äänikirjaa… kesä on jo puolessa.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Viinikerhon käytyä

Viinikerhon maistelun järjestelyvastuu oli meillä: teemaksi valitsin kesäviinit ja Etelä-Afrikan. Sieltä tulee hyviä valkkareita, jotka sopivat kesäisten salaattien ja keittojen kanssa tarjottavaksi ja sieltä tulee hyviä, lämpimiä punaviinejä, jotka on kuin tehty grillattujen liharuokien makua täydentämään. Ja yksi tärkeä syy oli se, että meillä on ollut jemmattuna syksyllä 2009 Kapkaupungista ostettu erittäin kallis punaviini (Rust en Vrede 1694 vuosikertaa 2006), jonka halusin saada jo maisteluun, ettei viini ehdi etikoitua. Ja tälle viinille sitten ostin pari verrokkia.

Ei ollut etikkaa, ja olisi voinut olla vielä muutaman vuoden kypsymässä vielä pehmeämmäksi, mutta todettiin kyllä erinomaiseksi. Kuten myös muut melkein kaikki muutkin. Eikä kukaan valittanut ruoastakaan, joka oli kyllä aika vähän etelä-afrikkalainen. Jälkkärinä ollut sitruuna-marenkikakku sai kiitosta ja kehuja, ja sen ohessa tarjoamani etelä-afrikkalainen Amarula-tilkkanen sopi tarkoitukseensa oikein hyvin. Mutta sen kakun teko!! Ohjeen otin uudesta keittokirjastani ”Viikonloppu lautasella”, jonka tekijän Teemu Auran uralla ko. kakulla on ollut käänteentekevä vaikutus. Ja minä tykkään sitruunakakuista, -piiraista ja -juomista ja ylipäätään sitruunasta.

Hyvin harvoin valitsen monimutkaisia ohjeita, mutta nyt tämä sivun mittainen rimpsu ei pelottanut. Mutta toista kertaa en tähän ryhdy. Kakku vaati viisi eri vatkausta, valkoisia ja keltuaisia erikseen, vesihauteessa kypsennystä, jäähdyttämistä ja paistamista ja huh huh! Ei vaikeaa, mutta tiskiä ihan hirveästi ja aikaa vaati enemmän kuin mikään aiemmin tekemäni kakku. (Kuva eilisessä postauksessa ja Instassa.)

Eiliset vieraat toivat parikin kimppua kotipuutarhoistaan. Tämä yrttimaan kimppu on kaunis ja hyvä idea. Minullakin löytyisi takapihalta melkein kaikki samat yrtit, mutta enpä ole tällaista keksinyt/osannut sitoa. Otin kuvia, eri versioita. Nyt pikagallup: kumpi kuva miellyttää sinua enemmän? Tumma vai vaalea?

Liikkuminen Niitä näitä Valokuvaus

Lähimatkailua pyöräillen – taas Liminkaan

Tänään kotona. Ei kylläkään Kyllikki Virolaisen eikä edes Pirkko Koskenkylän (= Jäppinen) tyyliin, vaan enimmäkseen olin ulkona, ihan ilman kotitaloushommia.

Vein tyttären ja pyöränsä aamujunalle (klo 8.30 Oulu – Helsinki) ja sitten oli minunkin aika viikon tauon jälkeen lähteä vähän pidemmälle lenkille, semminkin kun oli mitä kaunein, joskin viileähkö (+ 14 C), kesäaamu. Ja takana mökkiviikon aikana taas enemmän energian tankkausta kuin kulutusta – olkoonkin, että hiekan lapiointi on perinteisesti ollut minulle aika hyvää liikuntaa. 🙂 Mutta kyllä me hyvin söimmekin.

Limingassa viimeksi käydessäni jäi vähän vaivaamaan, että jäi moni kuvanottamisen paikka käyttämättä, joten ajattelin, että tänään. Mutta enpä tänään – vielä – Arboretumiin asti polkenut. Kylällä (joka perjantaina puolelta päivin oli autio kuin ydinsodan jälkeen) sentään osasin edelliskertaa helpommin hakeutua kuvaushuudeille. Ja kun keväällä kiinni ollut kesäkahvila oli nyt kesälläkin kiinni, niin käytin Erjan edellisen Limingan pyöräilyni postauksen yhteydessä kommentissaan antamaa vinkkiä ja menin ”lounaalle” Cafe Laukeuteen. Lounaaksi valitsin aurinkoisen päivän kunniaksi jätskin, – ei ollut muuta kuin mansikka-vaniljapehmistä. Jäipä se syömättä. Oli niin esanssia, niin esanssia. Mutta patiolla oli mukava istuksia.

Limingan kirkossa ei ole aiemmin tullut käytyä, joten sinne siis. Parisataa vuotta vanha (Limingan viides) kirkko on paljolti Engelin oppilaan A. F. Granstedtin kädenjälkeä. Pitkähkön tovin siellä vietin, kuvailin, kyselin poloiselta opastytöltä kaikenmoista ja sitten jatkoin matkaa.

Koskapa pilvet nousivat sisämaasta pahaenteisesti, lähdin kotimatkalle.

Kuten jo aamusella olin huomannut,kyllä nyt on hienosti rempattu vanhoja kevyen liikenteen väyliä (Ämmänväylän ja Tuiranväylän sillat). Reitti on ollut ainakin kuukauden verran suljettuina, mutta nyt! Avot!

Ja sitten tehty kokonaan uusi silta Kuusisaaresta Raatinsaaren. Nyt näkyy vanha ”hotel du Raatti” (jossa oli yksi Oulun ensimmäisistä ravintoloista) entistä paremmin. Talon historiasta täällä… KLIKS.

Tällä lähimatkailureissullani keksin ratkaisun minua askarruttaneeseen ongelmaan: ”Miten tänä vuonna käy perinteisen kesäkuvakilpailun”. Ja keksin vastauksen. Huomenna julistan ”kisakutsun”. Kannattaa siis pysyä linjoilla… 😉

Muistikuvia Valokuvaus

Huoltopäivä

Iltapäiväksi oli sovittu äidin kanssa pyörätuoliajelua kesäkaupungissa, torilla ja hautausmaalla, mutta kun hän ei sittenkään halunnut lähteä, jatkoin aamupäivän teemaani: pyörällä ajelua ja huoltotoimia. Aamulla olin nimittäin pienen Nallikari-Toppilansaari lenkin jälkeen ajanut kampaajalle ja kun kerran kaupunkirullailusta ei tullut mitään, tuosta vaan tilasin ja sain ajan niska-hartia-hierontaan, jolle olisi ollut tarvetta jo pari kuukautta sitten, ja ajelin taas tunteroisen ristiin rastiin odotellessani Edenin hierojalle pääsyä. Nyt on teiden varret kauniita pitsisiä, kukkaisia, syreenit kukassa Hietasaaren huviloiden pihoilla ja vedet kimmeltää.

Ja jopas nyt on mellevä olo, kun veri kiertää päässä, jossa on lyhyeksi leikatut hiukset. Huoltohommat hoidettu.

Tänään lounaspaikaksi valikoitui Villa Hannala, jossa puolenpäivän jälkeen oli kymmenittäin lohisopalle tulleita. Minulle riitti lohirieska – ja muutama kuva. Mihinkähän seuraavaksi lounaslimpparille tai -leivälle? Onko blogini seuraajilla vinkkejä viehättävistä, erikoisista, kivalla paikalla ja alle 40 km säteellä Oulusta olevista kahviloista tai kesäkeitaista, joissa kannattaisi käydä? Mielelläni otan vinkkejä vastaan. Iin Huilingissa kävin talvella ja varmasti käyn nyt kesälläkin. Ja Oulunsalon museokahvilaan ehkä jo ensi viikolla, mutta onko muita?

Huoltopäivä myös Muistikuvissa. Ihan laskutushommia (= 2 laskua 😀 )! Ja kansioiden perkausta. Kun Vastavalon ensimmäinen vuosi tuli jokunen viikko sitten täyteen ja 1400 kuvaa sinne ladatuksi, päätin, että nyt hellitän sen kanssa. Höpsis. Mikä on ehkä tulkittava siten, että minusta on kuitenkin kiva ottaa kuvia ”julkaistavaksi” ja toivon mukaan myytäväksi. Kuvaamisen ilosta tässä täytyy olla kysymys, koska ei tämän touhun takana ainakaan taloudellinen kannattavaisuus ole. 😉 Ehkä pitäisi ryhtyä puuhaamaan näyttelyä jonnekin – ehkä jonnekin kesäkahvilaan? 🙂

Muistikuvia Valokuvaus Vanhemmuus

Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”. 🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen. On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin mielessä.

Liikkuminen Niitä näitä Valokuvaus

Kempeleeseen pyörällä

Tänään on tuntunut ihan kesältä. Oulussa oikeastaan eka kertaa tänä vuonna, kun meillä jäi se viime viikon lämpöaalto täällä kokematta.

Aamupäivällä Muistikuvia-asioita, ja sitten jälleen kotiseuturetkelle Helkaman kanssa. Tänään kohteena Kempele. Matkalla ojanpohjilla jo paljon rentukoita.

Oli ihan ”syykin” mennä sinne, sillä yhdellä tutulla, pitkäaikaisella keskikoulu- ja lukiokoulukaverilla, harrastaja-valokuvaaja hänkin, on näyttely siellä. Olin luvannut käydä katsomassa. Ja tänään sinne siis. Tapasimme ja kahvittelimme, ja sitten minä lähdin kuvailemaan Kempeleen ”nähtävyyksiä”: kotiseutumuseo ja kirkko. Kempeleen vanha kirkko on yksi maamme 11:sta jäljellä olevasta arvokkaasta tukipilarikirkosta. Mutta sepä on nyt rempattavana joten enpä päässyt kovinkaan lähelle. Tapuli oli jo maalattukin.

Kotiseutumuseon pihapiirissä vanha maitolava, jossa vanha Valion logo. Tulipa siitä takaumia. Minulla ei niinkään maaseudulle, saatikka maitotilan elämään, vaan kesäjätskiin. Duetto-pikari: suklaata ja vaniljaa, ja puutikku. Siinä pyöreän pahvikipon kannessa oli tuollainen Valion merkki.

Kempele on yksi niitä kunnannimiä, jotka vieraspaikkakuntalaiset, etelän immeiset, taivuttavat toistuvasti väärin. EI Kempeleellä, vaan Kempeleessä. Aika vastikään YLE Ykkösen toimittaja taivutti isompienkin paikkakuntien – kaupunkien – nimiä yhdessä ja samassa lauseessa ihan pieleen: ” – – Seuraavat ottelut pelataankin Kokkolalla ja Rovaniemessä.” Auts! Luulisi toimittajilla olevan vähän parempi suomen kielen taito. Luulisi.

Ilta on kulunut reissukuvia peratessa, ja ”perinteistä” matkayhteenvetoa miettiessä. Huomennapa sitten sen aika.