Sata päivää sähköpyöräilyä – kokemuksia ja numeroita

Sata päivää sähköpyöräilyä takana – tai jos ihan tarkkoja ollaan niin taitaa olla vasta 90.

Huhtikuun puolivälissä sen ostin, ja viikko on oltu Roomassa, kaksi viikkoa mökillä ja kotona ollessakin pyörä on ollut puolenkymmentä päivää käyttämättömänä varastossa. Siis kuitenkin lähes sata päivää vajaassa neljässä kuukaudessa. Tämä kesä on ollut pyöräilykesä, ja pyöräkautta taitaa olla vielä pari kuukautta jäljellä. Talvipyöräilijää minusta ei tule.

Tänä kesänä olen tankannut autoni vain kerran. Kilometrejä harmaaseen pikku Beetleeni ei ole tullut kuin muutama sata. Mökkireissut on tehty Pehtoorin kiesillä. Omalla autolla en ole juuri ajellut.

Pyörässä on nyt 2700 kilometriä, joten keskimäärin 30 km päivässä on sähköpyörällä huristelua takana. Ja kyllä sitäkin on poljettava, – ei se liiku metriäkään edes sähköllä, jollei polje.

Olen tutustunut Ouluun, sen asutusalueisiin – uusiin ja vanhoihin – ihan uudella tavalla. Monta ihmetyksen aihetta on tullut vastaan. Lähikuntiinkin on moni pyöräretki suuntautunut: moni lähiseurakunnan kirkko ja kotiseutumuseo on tullut käytyä ja kuvattua. Turkansaari, Koiteli, Kiviniemi, Oulunsalo, Haukipudas ovat olleet mukavia, ainakin pari kertaa pyöräilypäivän kohteita ja Raahen retriittireissu jätti ihan mahdottoman mukavan muistojäljen tähän kesään.

Vastavaloon olen voinut ladata pyöräretkiltä kuvia paikoista, rakennuksista, maisemista, miljöistä joita siellä ei ennen ole ollut. Ainakin parisataa kuvaa on pyöräretkien saaliista kelpuutettu sinne.

Olen löytänyt monta mukavaa tauko/välipalapaikkaa: Oulunsalon museokahvila, Koitelin Taukotupa, Haukiputaan tapulikahvila, Villa Eevilä … Pullakahvit ja limpparit eivät ole ennen kuuluneet liikuntasuoritusteni oheistoiminnoiksi, mutta näillä pyörälenkeillä ne ovat monta kertaa kuuluneet asiaan.

Vähitellen olen hankkinut pyörään lisävarusteita: pyöräkoriin sopiva kameralaukku ihan ensimmäisenä. Sitten penkin pehmuste ja myös tankoon kiinnitettävä pieni pussukka, jossa on kännykälle paikka. Äänikirjan, ja joskus kartan vuoksi, hyvä kun siinä on läpinäkyvä suojus. Vaikka yleensä kyllä pysähdyn, jos on jotain selailtava, säädeltävä tai katseltava. Uusin hankkimani lisävaruste on tankoon uudet kahvat. On nimittäin niin, että pyöräily ei rapautuneille ja rasittuneille olkanivelilleni ja yläselän lihaksille ole mikään vetreyttäjä tai hyväätekevä liikuntamuoto. Päinvastoin. Varsinkin jos on monen tunnin pyöräilyrupeama menossa, niin käsien kierteellä olo alkaa puuduttaa. Nyt uusien ”pystykahvojen” ansiosta käsille ja hartioille ei tule niin paljon rasitusta. Pyöräilykesä on jättänyt myös hassut jäljet käsiin: kämmenselät ovat hyvinkin ruskettuneet, mutta sormet ovat melkoisen valkoiset. Eiväthän ne käsien ollessa tangolle puristettuina juuri saa aurinkoa. 😀

Jos joskus – ehkä en enää tänä kesänä? – teen pyörällä vielä yöpymisreissun, jolloin on pakattava mukaan kameralaukkua enemmän tavaraa, niin hankin/lainaan sellaiset takalaukut kuin esim. meidän mankelimatkaajalla on pyörässään. Kun jatkuvasti mukanani kulkeva kameralaukku painaa 5 – 6 kg, niin se menee vielä aika hyvin tarakalla, mutta kun Raaheen pakkasin mukaan myös ison repun, jossa oli painavaa tavaraa (akkuja, tietokone etc.), niin korkea kuorma takana teki pyörän aika epävakaaksi, eikä paino jakautunut parhaalla mahdollisella tavalla. Sähköpyörähän on ainakin 10 kg painavampi kuin tavallinen vaihdepyörä ja varmaan 15 kg painavampi kuin maantiepyörä, joten se on raskaampi liikutella ja erityisesti vastamäkeen raskaampi poljettava.

Niinpä onkin erinomaisen hyvä, että on sähköavitus. Siitä huolimatta kyllä minulla on kunto kasvanut tosi paljon. Olkoonkin, että pyrin (lähes aika) ajelemaan niin hitaasti, ettei tule hiki, kulkemaan sellaisella hyvällä matkavauhdilla. Ja kun syke on sopiva ja liikkuminen pitkäkestoista, niin sitten palaa rasvaakin. Lähes huomaamatta paino on vuodenvaihteen lähes ennätyspainosta pudonnut seitsemisen kiloa. Ja sehän tuntuu erinomaisen mieluisalle; jotenkin omempi olo on tässä painossa. Ja kuinka monta vaatehuoneen ”saattohoito-osastolla” ollutta vaatetta onkaan päässyt takaisin osaksi arkeani.

Ilman äänikirjoja pyöräilykilometrejä olisi varmasti vähemmän. Paljon vähemmän. Monta kertaa olen paluumatkalla ajanutkin ohi kotikujan risteyksen ja käynyt vielä muutaman kilomertin mutkan, että kirjan luku päättyisi, juonenkäänne olisi ohi… Kymmenien kirjojen (”luku”)kokemuksista voisinkin tässä joku päivä postailla ja ehkä vinkkejäkin antaa.

Ja luulenpa, että saan tällä viikolla aikaiseksi myös kesäkuvakisan! Ja siihenhän kuvat ovat sitten näiltä pyörälenkeiltä.

9 kommenttia artikkeliin ”Sata päivää sähköpyöräilyä – kokemuksia ja numeroita”

  1. On kyllä upea saavutus tuo kilometrimäärä ja vielä tulee melkoisesti lisää. Pyöräilykausihan jatkuu edelleen hyvässä lykyssä parikin kuukautta. Kuntoilua sähköpyöräilykin on mitä suurimmassa määrin, joten en yhtään ihmettele, että painosi on tippunut noin paljon. Onpa sähköpyörä painava! Maantiepyöräni painaa nippa nappa 8kg.

    Meillä pyöräily on ollut surkeaa tänä kesänä, säät eivät ole olleet suosiolliset ynnä jälkikasvun hoidot ovat rikkoneet kesää. Maantiepyöräily on kuin avoautoilu: vaatii meidän kriteereillä suosiollisen sopivan lämpimän aurinkoisen sään, ollaan aika kranttuja…

    BookBeatin latasin minäkin härpäkkeisiini, Hesarin tilaajille oli 6 viikon tarjous. Vaikuttaa siltä, että siirryn Elisasta BookBeatiin…

    • Kiitos, Taije! On se saavutus, – toisaalta en oikeastaan mitään sellaista ole tavoitellut. Tämä ei oikeastaan ole ollut ”projekti” tai joku suoritus, mikä minut tuntien on ehkä vähän kummallista, vaan se on jotenkin vain soljunut. Oon ollut tavattoman levollinen ja kiitollinen kun tämmöinen kohdalle ”tupsahti”, kun tällaisen vähän vahingossa löysin.

      Painonpudotus on ollut odottamaton mukava lisä tässä hommassa, ja osa siitä kyllä on seurausta kevättalvella uusiutuneeseen katarriin, jonka vuoksi remppasin ruoka- ja juomatottumuksiani jonkin verran.

      Pyörän paino johtuu tietysti moottorista ja akusta, luonnollisesti, ja niiden vuoksi rungonkin on oltava eri kaliiberia kuin maantiepyörässä, jossa lihasvoima on ainoa moottori.

      Mutta mukavaa on: kohta lähden kohti Iitä! 😉

  2. Vielä kommentti: niin ajattelinkin, etteivät kilometrit ole olleet tavoitteesi millään muotoa, vaan ne ovat tulleet siinä ohessa, samalla olet ulkoillut, nauttinut Oulusta ja Oulun ympäristöstä uudella tavalla. Mistä tulikin mieleen, että oletko käynyt Päivärinteellä? Oulun seudun lähes ainoat lähimäet pyöräilijöille ovat sillä tiellä.

    Kaunista maaseutua ja metsää. Pysähdyspaikka voisi olla Päivärinteen Salen parkkipaikka. Siitä jatkat eteenpäin itään Laukan sillalle asti, ylität sen ja palaat hiekkatietä Laitasaaren pienen kyläyhteisön läpi Pikkaralaan.

    Sen jälkeen joko hiekkatietä Pikkaralan kylän läpi tai valtatie 22 Turkansaaren risteykseen asti ja takaisin pyörätielle. Valtatie 22 on melko vilkasliikenteinen rekkoineen yms. Kokeile koko reitti tai osa…Reitistä tulee sinulle pituutta noin 60km. Ei lainkaan mahdoton kauniilla säällä.

    • Mainio retkivinkki. Kiitos, kyllä tuo on vielä tänä kesänä käytävä kulkemassa… jonain vuonna kesäkuvaretkellä siellä ajelin, mutta autolla. Tänä kesänä menen sykkelillä. 😉

    • Vielä… katselin kartasta – jo valmiiksi – tuota reittiä, hyvä reitti se on, mutta kyllä siitä minulle tulee (ainakin) 80 km. Jo Turkansaareen tulee yli 30 km suuntaansa. Mutta ei se haittaa. Hyvä keli ja sopivasti välipalapaikkoja niin pitäisi onnistua. 😉

  3. Kiitos, kun taas kerroit kokemuksiasi sähköpyörästä. Vallan paljon olet ehtinyt sillä kilometrejä kerätä ja myös paljon nähdä, joten uskon, että kilometrit ovat tulleet lähes ’ohimennen’ ;D Kilojen lähteminen maisemia katsellessa ja välillä vastatuuleenkin polkien olisi aika mukava juttu. Tässä täytyy vain nyt malttaa mielensä ja odotella rauhallisempia aikoja, kun työstä ja vanhempien avustuksesta alkaa liikenemään enemmän omaa aikaa. Sähköpyörä kuitenkin unelmissa ja ehkäpä sen ominaisuudetkin vielä tulevaisuudessa kehittyvät lisää. Hyviä pyöräilykelejä loppukesään ja syksyynkin!

    • Kyllä tuo pyöräily vie aikaa, varsinkin jos tekee tällaisella sykkeellä kun minä tässä tämän kesän hurahduksessasi olen tehnyt. Kannattaa unelmaa pitää yllä, – varmasti pyörät vuosi vuodelta vielä paranevat. Aurinkoisia päiviä joka tapauksessa sinullekin!

  4. Jos ajat Pikkaralan kautta, juuri vähän ennen kuin tie yhdistyy valtatie 22:seen, alkaa hiekkatie kohti Oulua. Turkansaaresta alkaen se onkin taas asvaltoitu.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.