Äänikirjat – toivottavasti niistä ei tarvitse luopua

Kuten jouluntienoolla ”aina”, niin nytkin kirjat ovat olleet minulle viime päivinä tärkeä osa juhla-aikaa. Siinä missä Anni Polvan Tiina-kirjat, Anni Swanin Tottisalmen perilliset etc. ja Lucy Maud Montgomeryn tyttökirjasarjat olivat tärkeä osa lapsuuteni jouluja tai ihan yhtälailla kuin Mika Waltarin Johannes Angelos tai Sinuhe, kaikki Irwingit, Hemingwayt ja Vonnegutit, olivat historian opiskelijan joululomien antia, niin nytkin kirjat ovat osa joulua. Nyt tosin eri maailmoissa.

Tämän vuoden lopulla olen lukenut kirja kirjana (siis paperisena ”Kuntta”-kirjaa ja Merja Kuuren ”Toinen elämä” (palaan asiaan näiden osalta) sekä Lightroom Classic -opusta 😉 ) ja samalla olen jatkanut jo kohta vuoden kestänyttä BookBeat-äänikirjojen kuuntelua.

Nyt on kesken kaksi äänikirjaa: amerikkalaisen toimittajan dokumentaarinen kirja Pohjois-Korean johtajasta ”Loistava toveri – Kim Jong Un”. Joskin se oli kyllä joulun pyhiksi pistettävä tauolle: totalitarismi ja diktatuuri eivät ole joulun aikana käsiteltäviä asioita, mutta toinen kesken oleva kirja, Tara Westoverin kirja ”Opintiellä”, vaikka aika rankka on sekin, on vienyt pitkiksi toviksi lukemisen/kuuntelun maailmaan…

Mutta ennen kuin unohdan kommenttini ja fiilikset syksyn aikana luetuista kirjoista, niin tässäpä niitä nyt vihdoin tulee…  Ja tiedoksi: olen kiristänyt asteikkoa (Vrt. edellisiä arvioita…)

Mistähän aloittaisin?

Aloitan ehkä siitä, että olen lukenut muutamien minulle ”uusien” kirjailijoiden sarjoja: esim. Elly Griffiths. Täällä blogissa (ja livenä) niitä suositteli Taije. Elly Griffiths´n Ruth Galloway -sarja, jossa arkeologia ja dekkarimaailma yhdistetään brittiläiseen yliopistomaailmaan, on mukavaa kuunneltavaa. Siinä on myös tiedonrippusia sekä mielenkiintoinen henkilögalleria. Tykkään Ruthin hahmosta, – itselllinen, hieman kömpelö, älykäs nainen miesten ja vähän hörhöjenkin maailmassa, – ja sitten on vielä Nelson. Uudenlaista dekkarilukemista minulle: onneksi sarjassa on vielä monta kirjaa odottamassa avaamistaan.

Neljän kirjan sarja, jota kuuntelin syksyllä pyörälenkeillä, oli Anne B. Ragden alunperin trilogia-sarja, jossa norjalaisen veljessarjan vähän merkillistä elämää seurataan (”Kolme veljestä, hautausurakoitsija Margido, näyteikkunoita Kööpenhaminassa somistava Erlend ja sikatilallinen Tor kohtaavat Trondheimin lähellä sijaitsevalla Neshovin maatilalla äitinsä hautajaisissa). Neshovin suvun vaiheet saivat sympatiseeraamaan yhtä lailla sikatilallisia kuin Kööpenhaminan juppi-homo-esteetikko-pariskuntaakin. Ja ennen kaikkea ennakkoluulottomuus kiehtoi. Kirjan kuiva, nuiva, veikeä huumori kolahti minuun. Stereotypiat saivat arvoisensa kuvauksen. Paikoin traaginen, mutta kummasti hauska kirjasarja.

Julian ja Jessica Fellowesin kirjoista olenkin jo kirjoittanut… ja suositellut.

Lucinda Rileyn kirjasarja seitsemästä sisaruksesta on vain osin julkaistu Bookbeatissa. Olen kuunnellut niistä kaksi. Niissä molemmissa oli kirja kirjassa, ne olivat laajoja, toinen sijoittui paljolti Rio de Janeiroon ja toinen Norjaan. Ehkä hieman ”venyttämistä” näissä eepoksissa oli, mutta myös paljon sekä kiinnostavaa, selvästikin perusteellisesti luettua historiaa ja sen soveltamista mielenkiintoisesti romaaneihin, mutta myös monipolvista henkilökemian analysointia. Rileyn Enkelipuu ei kuulu ko. sarjaan, ja ehkä näistä kolmesta pidin eniten juuri siitä. Olkoonkin, että siinä(kin) tapahtui yhdelle ihmiselle vähän liikaa…

Satu Rämön kaksi kirjaa luin ”vahingossa”. Ensimmäisen aloitin ”kun en juuri muutakaan sillä hetkellä löytänyt”. Ja kyllä: molemmat kannattaa lukea/kuunnella: suomalainen kauppatieteen opiskelijanainen lähtee vaihtoon Islantiin, ja mitä sitten tapahtuukaan? No, muutto Reykjavikiin, mies ja lapset, mutta Rämö ei jää vain ”bloggaustasolle” vaan kertoo islantilaisesta maisemasta, mielestä, maailmasta, rahasta ja perheestä todella elämänmakuisesti. Liki viihdyttävää tietoa skandinaavisesta yhteiskunnasta ja asenteista. Suosittelen lämpimästi.

Minulle suositeltiin, muistutettiin, Merete Mazzarellan kirjoista: kaksi uudemmasta tuotannosta kuuntelinkin. Erityisesti Alma kosketti.

Vuonna 1870 Viipurissa syntynyt Alma Söderhjelm aloitti tutkijanuransa aikana, jolloin naiset joutuivat anomaan vapautusta sukupuolestaan päästäkseen yliopisto-opiskelijaksi ja valtion virkoihin. Söderhjelm oli Suomen ensimmäisiä naispuolisia ylioppilaita ja väitteli tohtoriksi vuonna 1900 aiheenaan Ranskan vallankumouksen aikaisen lehdistön historia. Hänestä tuli vuonna 1906 Pohjoismaiden ensimmäinen naisdosentti ja vuonna 1927 Suomen ensimmäinen naisprofessori.

Olenhan minä näistä asioista opettanutkin, mutta (fiktiivinen) kerronta näistä asioista ja Söderhjelmin elämästä oli mieluisaa kuunneltavaa. Miettikääpä naiset: ”Oli anottava vapautusta sukupuolestaan” … Kannattaa lukea, millaista (akateeminen) maailma oli 100 vuotta sitten!

Mazzarellan matkakirja oli hyvä pari Päivi Laitisen matkakirjalle ”Matkanaisia”. Sen kuuntelin – liian pian? – Mia Kankimäen kirjojen jälkeen. Kohtuuttoman paljon vertasin Matkanaisia-kirjaa Kankimäen huippukirjaan ”Naiset, joita ajattelen öisin”. Laitisen kirja ei ole niin henkilökohtainen, se on frakmentaarisempi, ei-juonellinen, mutta kun oikein koetin, niin Muhokselta Ouluun polkiessa uppouduin tähänkin matkanaisen kirjaan oikein mielelläni. Tämä ei ole ainoa kuuntelemani kirja, josta muistikuvat sijoittuvat siihen paikkaan ja aikaan, jossa sitä kuuntelin.

Sitten ihan erilainen, mutta varsinkin opettajille ja ulkomaalaisten/ulkomaisuuden/vaihto-opiskelijoiden/koulutuksen etc. kanssa tekemisissä oleville voin suositella Tim Walkerin kirjaa ”Lost in Suomi” Avaa silmiä, ajatuksia, on hauska. Toinen elämäkerta, jonka pariin hakeuduin vahingossa tai ehkä lopultakin siksi, että olemme kaukaisia sukulaisia 🙂 oli tämä: Claes Anderson, Oton elämä. Siinä sydämensivistynyt, älykkö kirjoittaa ”Tragikoomista, lempeän viisasta ja vapaana rönsyilevää proosaa!”  Ja ajankuvassa ja sen muuttumisessa on paljon tuttua. Ehkä historianopiskelijalle ja yliopisto-opettajalle tavallistakin enemmän…

Muitakin elämäkertoja olen kuunnellut: yksi merkillisimmistä oli loppukesän lenkeillä korvissa kaikuva ”Pikkusintti”. Se on Lisa Brennan-Jobsin (siis Steve Jobsin tytär, jota isä ei aluksi tunnustanut omakseen) tarina (= totuus?) lapsuudestaan ja suhteestaan maailmaa muuttaneeseen isäänsä. Surullinen, ehkä katkerakin, aika hämmästyttävä, kummallinen kertomus maailmasta, jollaista minun on vaikea kuvitella. En tiedä tästäkään, siis siitä, miksi tämä valikoitui kuunneltavieni listalle, mutta, kyllä, kyllä, tämä opetti taas paljon.

Sitten lopuksi kaksi kirjaa, jotka ovat aivan erilaisia. Molemmat ovat julkaisijoille hyvin henkilökohtaisia, ne ovat artistien elämäkertoja. Miesten juttuja. Hämmästyttäviä. Lauri Tähkän pieni kirja ”Äärille” sattui käsiini/korviini, koska ”Vain elämää” ja koska pidän musiikistaan. Tarvitsin yhtenä iltana ”kuvankäsittelykirjan” ~ lyhyen, ei niin pohtimista vaativan opuksen. Ja kuinka tykkäsinkään siitä, että Tähkä omalla rahisevalla äänellään lukee ajatuksensa. Yllätyin Lappi-intohimosta, ruoan tärkeydestä, Italiasta. —

Toisen artistin, ikiaikaisen fanittamiseni kohteen Elton Johnin elämäkerta oli ”pakko” kuunnella. Tiesin paljon, mutta kuunnellessani mietin, kuinka paljon hauskastakin, itseruoskivasta, nöyrästäkin tekstistä lopulta oli omaa, kuinka paljon jonkun muun kirjoittamaa/etten sanoisi sovittamaa? Olen nähnyt leffan, olen käynyt live-keikalla, olen jo kesällä 1973 Brightonissa ostanut älppärin, julisteen ja käynyt pubissa, jossa Elton oli esiintynyt… NYT kirja oli hyvä – aiheutti jopa melkoista tuhlaamista (kerron joskus). Lähdekritiikkiä opettaneena, sitä työkseni käyttäneenä suhtaudun elämäkertaan – hyvä on: täysin vailla kritiikkiä. 😉  Ihan vaan olen hyvillä mielin siitä, että se on ilmestynyt ja hyvin kirjoitettu.

Äänikirjat ovat minun tämän vuoden ”saldossani” hyvin korkealla. Toivottavasti ne ovat mahdollisia vastedeskin. Ne avartavat maailmaa ja käsitystä siitä.

6 kommenttia artikkeliin ”Äänikirjat – toivottavasti niistä ei tarvitse luopua”

  1. Kiitoksia taas uusista vinkeistä, aion perhtyä, yllätys oli , ettet Anne B. Radgeen ollut tutustunut aiemmin, Rämö mainio, Kankimäen esikoinen kesken…

    Vastaa
  2. Kiitos,monta uutta kiinnostavaa….Täällä mennyt joululukemisena Minna Rytisalon Lempi-ei niin jouluinen aihe!Ja Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni-ei kovin jouluinen sekään.(eikä ympärillä)Odotin sitä kirjastosta elokuusta asti,eli kovin on suosittu.Kannatti lukea.
    Kukas se sanoikaan-lukeminen kannattaa aina!Ja niin on!Hyvää Uutta Lukemisen Vuotta!

    Vastaa
    • Lempi on hyvä. koskettava. Ja sen lukemiseen antaa varmasti vielä oman hyvän lisänsä kun sitä lukee pohjoisessa.

      Eriksonin kirja on BookBeat -listoilla ollut koko vuoden suosituimpien joukossa. Minä en juuri näihin elämäntaito yms. kirjoihin osaa uppoutua…Ehkä voisin koettaa. 😉

      Tuo että suosittua, uutta kirjaa on kirjastossa jonotettava monta kuukautta on yksi syy, miksi äänikirjapalvelu on niin hyvä.

      Mutta todellakin: lukeminen (tavalla tai toisella) kannattaa aina. Se(kin) on elämäntapa. Hyvää lukuvuotta sinullekin!

      Vastaa
  3. Minulla joulunaika ja näyttää tämä uudenvuodenaikakin menevän edelleen dekkarien parissa. Nyt luen e-kirjana Kate Atkinsonin Jackson Brodie – sarjaa. Neljäs kirja viidestä menossa. Palasin äänikirjoista välillä sähköisiin ”lukukirjoihin”. Muuten listani on melko erinäköinen kuin sinun, niin kuin edelliselläkin kerralla . On siinä muutama sama . Anne B. Ragden kirjoista en päässyt Berliinin poppeleita pidemmälle. Se olikin sitten tosi mainio, kun muutama vuosi sitten luin.

    Vastaa
    • Kate Atkinsonin tiedän, mutten ole tainnut koskaan lukea. Ehkä joskus – kesällä, joka on minulle dekkariaikaa – lataan jonkun kokeeksi. Suosittelemasi Ruth Galloway -sarjakin on vielä kesken. Siitä ainakin tykkään.

      Lukemisiin. 😉

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.