Syyrialaista Oulussa

Pian pari vuotta on ohjelmassamme ollut oululaisten etnisten ravintoloiden testaaminen. Keskimäärin melkein kerran kuussa on jossain käyty, ja on yritetty etsiä ennen testaamattomia.

Kun tästä harrastuksesta vastikään Kalevassa ison ruokajutun yhteydessä minuakin haastateltiin ja kun tänään kävimme yhdessä uudessa paikassa, niin vihdoinkin päätin taulukoida tähän astisen ”tuloslistan”. Etsin blogipostauksia kategoriasta ”Oulun etniset ravintolat” ja hoksasinpa, että muutamista käynneistä on vielä tekemättä kirjallinen selonteko ja muutama on ilmeisesti jäänyt kokonaan mainitsematta. Listasta puuttuvat ainakin Espanjalainen ravintola (jo lakkautettu, – enkä ihmettele, – ruoka oli hyvää, mutta paikka uuvahtanut ja palvelu vielä uuvahtaneempaa) sekä Hagia Sofia, jossa on käyty kahdestekin. Ja jonne ei kyllä enää taideta mennä. Ensimmäisellä käynnillä palvelu oli tolkuttoman hidasta (odotimme melkein tunnin ruokia vaikka paikassa ei ollut juuri ketään meidän lisäksemme) ja nyt vastikään käydessä palvelu toimi, mutta, mutta — ruoka ei ollut sellaista kuin siellä joskus vuosia sitten olemme saaneet: aika mautonta ja Iskenderin annoskoko oli kutistunut liiankin kanssa).

Listasta puuttuu myös Hanko Sushi, jossa olen (yksikseni) käynyt ainakin kolme kertaa, mikä ehkä kertoo siitä, että pidän siitä ja sen susheista. Istanbulissa olemme käyneet KOLME kertaa kahden vuoden aikana. Se kun on minusta/meistä yksi olen kolmesta parhaasta ravintolasta, se on rotissöörikilven ravintola, siellä on tuttuja töissä sekä keittiössä että salissa, siellä on erinomainen ruoka, huomaavainen, asiantunteva ja ”sopivasti läsnäoleva” palvelu. Jos sitä vertaa Oulun toiseen (juurikin tuohon Hagia Sofiaan) turkkilaiseen, niin ollaan ihan eri tasolla. Todella nolottaa, etten ole kertaakaan tehnyt arvioita, mutta ensi kerralla kun käymme, niin teen! Ehdottomasti. Ja siellä varmasti käymme.

Nyt kun arvostelut on koottu, hoksaan, että asteikkoa olisi voinut käyttää vähän ronskimmin, erot näyttävät aika pieniltä, mutta kyllä ne kertovat järjestyksen. Hinta ei juurikaan ole vaikuttanut arvioihin, mutta miljöö ja palvelu, siis koko kokemus.

Monta kiinalaista ja intialaista on vielä käymättä tai ainakin arvioimatta 🙂 , joten projekti jatkuu.

Tänään vuorossa syyrilainen Damsko, joka (vain FB:ssä sivut ja nekin aika huonot 🙁 ) luokittelee itsensä fast food -ravintolaksi. Siellä on ainutlaatuista shawarma-hiiligrilli, jossa valmistuvat kebabit, burgerit ja grillivartaat. Pitkällä listalla on myös tex-mexiä, burgereita ja pizzaa. Ja Falafelejä!

Olimme siellä tänään iltapäivällä, jolloin paikalla oli sekä maahanmuuttajia, ehkä juuri Syyriasta, ja kahdessa pöydässä suomalaisia lapsiperheitä (hampurilaiset ja pizzat heidän pöydissään näyttivät hyviltä ja kelpaavan). Palvelu oli hyvää, nopeaa (fast food) ja sellainen kiinnitti huomion, että Pehtoorille puhuttiin ja tarjoiltiin ensin – maassa maan tavalla? miehet ensin.  – Tai siis ravintolassa kulttuurin tavalla. No, ei häirinnyt minua, hoksasinpa vain.

Pehtoori tilasi shawarma-grillin tuotteita. Grillistä lihaa ja vihanneksia, riisiä, leipää, hummuksen ja tabullehin kera. Ja totesi annoksen vähintään riittäväksi. Minä mietin kauan ”liharullien” (ohutta leipää jossa lihatäyte) tilaamista, mutta otin kuitenkin falafelia, josta minulla ei paljon verrokkikokemuksia ole. Annos oli turhan iso: ranskalaiset jätin syömättä, enkä edes kaikkia falafelejä jaksanut, vaikka oheissoosit tekivät rapsakoihin juures/kasvispalleroihin hyvän maun. Minttu salaatissa oli erinomaisen hyvä jippo! Oikein maittava annos, mutta … ensi kerralla — jos tuonne menemme, otan jotain muuta.

Ja ennen kuin saimme tilaamamme ruoat tuli ”keittiön terveisenä” tms. kipolliset jotain. Kun kysyin, mitä se hyvä, kuuma, raikas keitto oli, tarjoilija kertoi, että linssikeittoa. Noh, jotain sellaista olimme ajatelleetkin, ja se oli kyllä tosi hyvää. Joku raikas, tuntematon maku siinä kiehtoi.

Toinen ylimääräinen annos tuli pääruoan jälkeen. Pieni pala ”mannaa”. Jotain pähkinä/manteli kakkua (vrt. baklava Kreikassa). Mannaa? Raamatussa (ja Toorassa ja Koraanissa) puhutaan mannasta*, ja muistan että joskus on mietitty, mitä tämä taivaasta satava manna on? Nyt ollaan sitten Oulun Heinäpäässä päästy syömään. Hyväähän se manna on!

  • Raamatussa toisessa Mooseksen kirjassa mainittu ruoka, jolla Jumala pitää Egyptistä pakoon lähteneet israelilaiset hengissä näiden vaeltaessa erämaassa neljänkymmenen vuoden ajan.

Hintataso ei ole turhan korkea. Kahden hengen (lopulta kolmen ruokalajin ruoka) maksoi yhteensä 25 euroa. Halusimme juomaksi vain vettä, paljon muuhun ei ollut mahdollisuuttakaan. Ravintolassa ei ole A- eikä B- oikeuksia. Vaikka ei tästä meidän toistuvien käyntien paikkaa tulekaan, toivon menestystä ja paljon kävijöitä. Oululaiseen ravintolamaailmaan mahtuu hyvin yksi syyrialainenkin ruokapaikka.

JA pisteet? Hmmm… Ei missään tapauksessa huono, mutta en kyllä ihan varauksettomasti hehkuta. Ehkä uutuuden viehätys, yritys, siisteys, palvelun sujuvuus ja iloisuus, perushyvä ruoka kuitenkin riittävät jopa lähelle nelosta, siis 4 – .

 

Kaupungissa

Päiväni kaupungilla.

Ihan normityöpäivän mittainen rupeama kaupungissa. Ensin kiertelin viemässä viimeiset kalenteritilaukset, ja sitten aika hiusten leikkaukselle. Virholta lähdettyäni oli jo nälkä – minnehän menisin?

Vanhalla Lentävän Lautasen paikalla lopettaneen Espanjalaisen ravintolan paikalla on jo jonkun aikaa ollut Noodle Bar 9, jonka ensimmäinen ja edelleen avoinna oleva nuudeliravintola on Merikoskenkadulla. Siellä ollaan käyty muutaman kerran, ja nyt sitten testasin yksikseni tämän keskikaupungin (kaupungintaloa vastapäätä) isomman ja viihtyisämmän ravintolan. Huolimatta, että lounasaika oli jo ohi (melkein kolme taisi kello olla), oli siellä porukkaa: opiskelijoita, kaksi aasialaista kolmihenkistä perhettä ja muutama muu kaltaiseni yksin syöjä.

Tilasin paistettua nuudelia jättiravuilla (12,90 €) ja annokseen kuului salaattia, lisukkeita (mm. lime, korianteri ja paahdettu sipuli) sekä vesi. MENUssa) oli myös paistettua riisiä, nuudelikeittoja, erilaisia nuudelilaatuja tavallisilla lisukkeilla (possu, nauta, kana, katkat) mutta saatavana myös vegaanisina. Eikä hinnat huimaa: 10 – 15 euroa isosta annoksesta.

Nälkä oli kova, mutta kyllä lähti, ja tykkäsin ruoasta. Vaikka kuvassa ei näy, annoksessa kyllä oli isoja katkoja, oisko ollut jopa 8-10? Jos suhteutan pisteet aiempiin ”Oulun etniset ravintola” -kokemuksiin, niin kyllä tämä 3½ pistettä viidestä mahdollisesta saa.

Myöhäisen lounaan jälkeen sitten kauppoihin, muutama lahjakortti ja sitten muutoin melkein vain kiertelyä: enpä löytänyt paria lahjaa, jotka vielä puuttuvat. Ruokakaupasta spelialiteettitarpeita leivonnaisiin ja torstaiaamun brunssille: hyvä Tuomas joulun tuopi – ja olen ”jo perinteisesti” luvannut tarjota nimpparibrunssia Festassa. Joulupuuroa ja muita herkkuja.

Ja sitten illalla vielä kalenterintoimitus ja kahvitreffit vanhan (keskikoulusta asti) kaverin kanssa. Vuosi edellisestä kuulumisten päivityksestä (pl. FB), joten riittihän meillä pariksi tunniksi rupateltavaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#17 Kaupungintalo ja arvoisensa kuusi,

lumi voisi olla vähemmän kosteaa, mutta iltasella valot onneksi tekevät kaupunkimaisemasta kauniin, eikä räntäloska juuri näy.

Jäähyväiset kesälle

Jäähyväiset kesälle. Ne taisivat olla tänään. Kotipihalla lämpömittari oli iltapäivällä jo lähellä hellerajaa.

Aamurutiinien jälkeen lähdin syysmarkkinoille ja kauppaan – vaikka en minä tosin juuri mitään yhden hengen huushollissani tarvitse. Varsinkaan kun tälle päivälle oli ruokatreffit ystävän kanssa. Meidän molempien miehet  ovat mökillä; toinen Pudasjärvellä, toinen Hangasojalla*, joten nyt oli oikein oivallinen hetki toteuttaa pitkään aiottu tapaaminen ja kuulumisten vaihto hyvän ruoan äärellä. Menimme Fuckhaan. Keskikesällä kävimme siellä Pehtoorin kanssa lounasaikaan (kommentointi täällä), ja tänään olimme neljän aikoihin eli a la carte -menu käytössä. Tänään siis sain jälkkäriksi sen mangolassin, jota jäin viimeksi kaipaamaan.

Kaikki oli hyvää. Seura ja jutut luonnollisesti, mutta myös ruoka. Ehkä vielä parempaa kuin edellisellä kerralla. Tänään söimme alkuun jumalaisen hyvää chili-valkosipuliparathaa. Se on lättänää leipää, jota dipataan jukurttiraitaan. Chili maistuu, mutta hienostuneesti. Ja ihan erilailla kuin esimerkiksi meksikolaisessa tai intialaisessa ruoassa. Ehdottomasti kannattaa ottaa alkuun.

Pääruoaksi otin jälleen combo-aterian, samoin kuin vegetaristi-ystäväni. Minulla fuckhissa lihaa ja kasviksia, hänellä kalaa ja kasviksia. Myös tästä olimme yhtä mieltä, että ruoka maistuu ihan omanlaiseltaan, hyvältä.

Mangolassiin päästyä olimme jo omat ja lähipiirin kuulumiset päivittäneet,  ja oli pian aika lähteä kulkemaan kohti bussipysäkkiä josta minä sitten vielä ”kuvamutkan” kautta ajelin kotiin. Lämpö vielä helli.

*  Pehtoori kyseli jo viime viikolla, jotta lähdetäänkö ruskaa katsomaan möksälle, ja kun en oikein vastaillut, ainoastaan mutisin ja tupisin jotain, ymmärsi mies, että mieluusti voisin olla muutaman päivän yksiksenikin, ja ilmoitti sitten viikonloppuna, että josko hän lähtee maanantaina ajelemaan ylös. Kannatin oivallista ajatusta, ja olin iloinen siitä, että ukkeli edelleen ymmärtää, että aika ajoin on hyväksi, kun saan olla ihan itekseni muutaman päivän: niinpä hän lähti maanantaiaamuna ajelemaan  kohti pohjoista autolla ja minä junalla kohti etelää. Näin se parisuhde toimii. 😀

 

Plan B: pizzapäivä

Takana viikon ”savottakokkina” toimiminen, aamupäivällä äidin luona ja sairaalassa käyttäminen ja sieltä palattuani halusin kunnon pyörälenkille, joten tänään mielelläni skippasin kauppa- ja keittiöhommat ja päätimme Pehtoorin kanssa mennä kaupungille syömään.

Plan B Torikadulla on kiinteistöissä, jossa on ollut Julistekauppa, Illyn kahvila, Kotipizza, Sushi-baari, ja ties mitä kaikkia. Nyt siihen on taas tehty remonttia ja kesäkuussa avattu Pizzeria & Restaurant Plan B. Pizzaa, pastaa, hampurilaisia, risottoja ja kebabia on listalla monenlaista. Paikka on auki iltakymmeneen, ja siellä on myynnissä siideriä ja olutta, ei siis A-oikeuksia. Se ei ole mikään ketjuravintola, eikä varsinaisesti etninenkään, vaikka perustajat = keittiöhenkilökunnan jäsenet lienevät jostain päin Lähi-Itää.  Joten voidaan se oikeastaan ottaa mukaan meidän Oulun etniset ravintolat -kierrokseemme.

Pizzerioita me ei ole juuri testailtukaan, – jos pizzalle Oulussa mennään, niin sitten yleensä Puistolan alakertaan Cantinaan. Eikä sen suosituimmuusasema tämänpäiväisen kokomuksen jälkeeen nyt ole mihinkään romahtamassa. Mutta ei Plan B huono ollut. Ei missään tapauksessa.

Ensinnäkin se on mukavasti rempattu, ikkunoista on mukava seurailla vilkasta katu- ja pysäkkielämää, ja melkein kasariruskea sisustus tekee lämpimän ja mukavan tunnelman. Ja paikka on – ainakin vielä – hyvinkin siisti. Kuvan onnistuin ottamaan niin, että juuri ne neljä pöytää meidän pöydän lisäksi, joissa oli asiakkaita, jäivät ulkopuolelle. Siellä siis OLI asiakkaita.

Menu on monipuolinen, ja annosten hinnat varsin kohtuullisia kympin molemmin puolin, kallein taisi olla sellainen mättöhampurilainen. Ja mikä olennaista ja parasta: annoksiin kuuluu salaattipöytä, joka ei ole sokeri-etikkaliemessä lilluvaa kaaliraastetta, vaan siinä oli paljon kaikkea hyvää antipasti-tyyppistä hyvää. Mozzarella-tomaattia, viininlehtikääryleitä, vesimelonia, perunasalaattia, ja tuossa lautasellani olevaa herkkusienisalaattia, joka oli oikeinkin hyvää. Salaattipöydästä saa halutessaan kerätä myös pääruokasalaatin.

Lopulta me molemmat päädyimme pizzoihin. Pehtoorilla Opera Special ja minulla Quatro Mare. Hyville näyttivät, ja isoille!

Niiden maistuvuus ei yltänyt salaattipöydän tasolle, mutta kelpo pizzoja olivat. Tuossa minun pizzassani nuo valkoiset eivät ole tuoremozzarellaa (olisipa ollut 😉 ) vaan smetanaa. Ihan uusi juttu minun pizza-kokemusmaailmassani. Ja taitaa jäädä ainutkertaiseksi. Yksi tuollainen lusikallinen olisi riittänyt. Loput rapsuttelin sivuun pizzan päältä. Ihan turhaa oli. Ja Pehtoorin pizzan kinkku oli sitä pizzerioissa (turhan) usein käytettävää lenkkimakkaran näköistä (ja makuista) kinkkusuikaletta. Salami oli hyvää.

Palvelu oli ystävällistä ja toimivaa. Ja huomionarvoista on että Plan B on Volt-ravintola, jos joku sellaista (osaa) käyttää. Me ei olla taidettu koskaan tilata kotiin ruokaa? Tai ehkä kerran tilattiin? Joskus on haettu itse pizzat.

No joka tapauksessa miljöö ja huippu alkusalaattipöytä nostavat arvosanaa lähelle nelosta, pizzat olivat hyvää keskitasoa, siis ehkä 3+/3½, joten olisiko sitten yleisarvosana 4 – .

Hiusten hoitoa ja intialaista ruokaa

Tuntuu, että kesä on vain muisto. Aamulla kahdeksalta kahdeksan astetta, josta se sentään vähän nousi. Tuulikin oli kahdeksan, – metriä sekunnissa ja pohjoisesta. Kylmä. Niin kylmä. Mutta ei auttanut, pyörällä kauppaan. Ei ollut muuta ostettavaa kuin sampoota, hoitoskia etc, joten ajelin mutkan kautta Ruskon Citymarkettiin ja mutkan kautta (eka kertaa Ritaharjun ja Aaltokankaan ”uusilla” asuinalueilla ristiin rastiin) kotiin. Hanskat, paksut goretex-vermeet ja välineule sopivat oikein hyvin heinäkuun lopun pukukoodiin.

Ja sitten läträämään kylppäriin! Pitäähän se minunkin kokeilla: Curly Girl! Nyt kun hiukseni ovat olleet ilman väriaineita ja muita kampaamon ärtsyjä kemikaaleja vuoden verran, niin ne ovat olleet paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Tosin kovin olen tummaksi käynyt, mutta alan jo tottua peilikuvaani, eikä blondius enää ole vaihtoehto. Mutta kuiva ja lievästi kihartuva hiuspehkoni edelleen on. Ja tiedättehän te: hiukset on mulle tärkeä juttu. 😀

Parin kuukauden ajan on näitä Curly Girl -juttuja  tullut mediassa ja somessa vastaan, ja ajattelinpa tässä kokeilla jonkinlaista elvytyshoitoa, ja aina vaan luomumpaa pesua ja vähemmän rankkaa kuivaamisrumbaa hiuksille. Ja jospa välillä taas kiharampaa mallia, sen sijaan, että joka toinen päivä pesen ja sen jälkeen föönaan kiharat hävöksiin.

Niinpä tänään lähti kaupasta viiden purkin (luomuilua!! heh!) arsenaali verraten edullisia hiustenhoitotuotteita mukaan. Ja ei muuta kuin resepti esiin! Eka kerralla aikaa kului aika lailla, mutta uskokaa tai älkää: hiukseni kiiltävät ja kihartavatkin; totta kai kihartuvat kun annoin niiden kihartua, enkä kuumailmalla kuivannut ja föönannut. Katsellaan tuleeko tästä mitään pitemmän päälle vai tuliko tänään vain hankituksi mökille hoitava  hiustenhoitotuotteiden setti.

Tänään meillä oli etnisten ruokapaikkojen kierroksessa intialainen Garam Masala, joka on Asemakadulla Rautatieaseman päässä. Pieni, pitkään toiminut ravintola on saanut paljon mainesanoja paitsi hyvästä ruoasta myös ystävällisestä palvelusta. Kyllä mekin voimme noin sanoa.

Ehdimme sinne lounasajan lopulla, jolloin monessa pöydässä oli ruokailijoita, mutta mahduimme mukaan. Buffetissakin oli vielä kaikkea tarjolla, joten valitsimme sen. Lounasbuffetissa on salaatteja, 7 – 8 erilaista pääruokaa, basmatiriisi, naanleipä, papadum, jälkiruoka, kahvia, teetä ja vedet. Buffetin hinta on 10,50. Lounasaikaan (10.30 – 15.00) on tarjolla myös lounas a la carte, jossa on ainakin parikymmentä vaihtoehtoa (10,50 – 12,00 €). Ja varsinaisessa a la carte -menussa ja take away -listassa on sata!! eri vaihtoehtoa. Sata!

Minä koetin hamstarata lautaselleni vähän kaikkia. Enkä kyllä tarkkaan ottaen tiedä mitä olivat, mutta mikään ei ollut huonoa. Ei minulle mikään liian tulistakaan, Pehtoorille ylinnä oleva naudanliha (härkä!) kastike oli vähän turhan tujua. Kaikkinensa maut olivat minusta kovastikin samankaltaisia kuin Saurahassa – nepalilaisessa ravintolassa. Mikä ei liene ihme.

Palvelu oli ystävällistä, eikä turhan tyrkkyä. Viiniä tai väkeviä ravintolassa ei (kai) saa, mutta intialaista ja muutamaa muuta olutta on tarjolla. Pehtoori otti lasillisen Tikka Gold -olutta, ja kuulemma sopi hyvin ruokiin.

Luulenpa, että menemme joskus ilta-aikaan, kokeilemaan onko a la carte yhtä hyvä kokemus kuin tämän päiväinen lounas. Tälle pisteitä 4-. Tavallista parempi siis. Pitäisi seuraavalla etniset-postauskerralla tehdä jo taulukko tähän asti testatuista pisteineen ja linkkeineen…

Etniset-kierros jatkuu…

Eilen jatkui pitkään virellä ollut ”Oulun etniset ravintolat” -kierroksemme. Toistakymmentä on jo testattu, saman verran ehkä testaamatta.

Eilen vuorossa Oulun – ja Suomen – ainoa bangladeslainen ravintola Fuchka. Se on vähän piilossa, Nummikadulla. Se on ollut Oulussa, samassa paikkaa, jo yli neljä vuotta, ja vasta nyt sinne eka kertaa. Kesätiistaina lounasajan lopulla sinne olisi mahtunut muitakin, vaikka ravintola onkin aika pieni. Pari kolme take away ruoanhakijaa siinä ollessamme kuitenkin kävi.

Pidän paikan mustavalkoisesta simppelistä sisustuksesta, ja siitä, että siellä on raikasta ja siistiä. Tosi siistiä, yleensäkin ja erityisesti verrattuna moniin muihin aasialaisiin paikkoihin.

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Minulla ei mennessä oikein ollut minkäänlaista käsitystä millaista on bangladeshiläinen ruoka. Jotain nepalilaisen ja intialaisen kaltaista? – Noh, eilisen yhden kokemuksen perusteella kyllä ja ei. Riisiä ei meidän annoksissamme näkynyt, chiliä ja currya ei ollut kaiken alleen peittävänä makuna, ja ideana nimenomaan, että itse voi säädellä tulisuuden määrää. Tamarind-kastike (Tamarind sauce: tamarind, sugar, salt, chili) joka taitaa tulla useimpiin annoksiin tuodaan pikkulasissa, josta sitten voi itse annostella.

Lounasvaihtoehtoja oli monenlaisia, ja kuten tavallista otimme erilaiset – nimenomaan koska halusimme testata. Minulla oli ”Combo”, johon tulee pieni hyvä alkusalaatti ja juoma sekä neljä fuchkaa (= pieniä nyyttejä, joissa on perunaa ja valinnan mukaan joko kanaa, kasvista, härkää) ja sitten niiden yhteydessä keitto (valittavana oli tomaatti, linssi tai fuchka (= perunaa ja joitain muuta). Pehtoori otti munakas-aterian, johon tuli munakas (kanamuna, sipuli, chili), ja parathaleipä. Molemmat lounaspaketit maksoivat 9,90 €.

Ruoka oli kevyttä, sopivan mausteista, makoisaa ja ennen maistamattoman makuista. Yksinkertaisesti se oli hyvää. Palvelu oli ystävällistä, kohteliaaksikin sanoisin.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Ja ehdottomasti haluan käydä kokeilemassa myös illallismenua. Annokset on isompia, ja erilaisia näyttää olevan paljon, – ja mangolassia! Ravintolassa on myös viinejä, joten juhlavampikin illastaminen onnistuu.

Haarukoita neljä. Siis

Italialaisia juttuja

Elena Ferranten neliosainen Napoli-sarja tuli eilen illalla minun osaltani kokonaan luetuksi. Vihdoin. Jouduin aina kirjojen välissä odottelemaan ja lukemaan jotain muuta (Liisa Väisänen kirjoja ja Digikuva-lehtiä lähinnä), kun Pehtoorilta odottelin kirjaa. Olemme siis molemmat lukeneet koko sarjan, ja molemmat pidimme. Kovastikin.

Varsinkin ensimmäistä lukiessa minua sekä häiritsi, että kiehtoi kirjan nopea, melkein juoksemalla etenevä teksti. Ihan kuin olisin kuullut pulputtavan italiankielisen äänen koko ajan taustalla, – tai melkein kuin kirjaa olisi luettu kiireisellä italialaisella aksentilla. Tekstin, juonen ja tapahtumien eteneminen, vuosien ja päivien kuluminen kulkivat minusta paikka paikoin hyvin eritahtisesti. Välillä kirjojen minä, Elena – Lenú, viipyy jossakin tapahtumassa tai päivässä sivu- ja lukukaupalla, ja välillä muutamassa sivussa käydään läpi monen vuoden tapahtumat kaikkien henkilöiden osalta. Se ei oikeastaan haittaa, mutta jossain vaiheessa ryhdyin kiinnittämään siihen huomiota.

Kirja avasi silmiä Italian – ja koko Euroopan – taloudellis-sosiaaliseen sekä poliittiseen muutokseen toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta aina 2000-luvun alkuun. Olkoonkin, että kirja ei ole raportti tai dokumentaarinen teos, vaan se on fiktiivinen tarina kahden napolilaistytön ystävyydestä, se on siis ehkä myös historiallinen romaani. Linan ja Lenún elämänkulku ja ystävyys, viha-rakkaussuhde ja kehitystarina ovat yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Italiassa – Napolissa – elämä on ollut hyvinkin erilaista kuin Suomessa  II maailmansodan jälkeen. Erityisesti väkivalta ja naisten heikko ja alisteinen asema olivat Italiassa paljon pahempia kuin monissa muissa maissa. Toisaalta niin Italiassa kuin muuallakin Euroopassa, ja oikeastaan varsinkin Suomessa, koulutuksella oli merkittävä osuus sosiaalisessa ja taloudellisessa nousussa. Tosin Italiassa koulutuksen saaminen oli paljon vaikeampaa kuin monissa muissa Länsi-Euroopan maissa.

Pehtoorin kanssa molemmat panimmme merkille, että Ferranten kirjoissa ei syödä juuri ollenkaan, vain tyttöjen ollessa teinejä ja nuoria aikuisia he kävivät joskus ystäviensä kanssa pizzalla, ei muuta. Edes niistä pizzoista ei kerrottu. Mikä on oikeastaan vähän erikoista italialaisessa kirjallisuudessa. 🙂

Mutta tänään me söimme italialaista ruokaa. Meillä oli ruokatreffit keskenämme asema-aukion Toscana-ravintolassa. Oulun etniset ravintolat -sarjassamme vihdoin Toscana. Yhteen aikaan (silloin kun opiskelimme kansalaisopistossa italiaa) kävimme siellä aika useinkin. Pehtoori kuulemma kävi muutama vuosi sitten jonkun kerran minun Tornion kouluviikonloppujeni aikana.

Tänään oli korkea aika mennä sinne. Olimme vähän ”huonoon” aikaan: lounaan jälkeen ja ennen iltasyöjiä, siis neljän tienoilla. Siellä ei ollut ketään muita kuin me. Mutta palvelu olikin sitten varsin sujuvaa, juuri sopivasti etenevää. Tilasimme vain pääruoat, mutta saimme alkuun oikein hyvät, isohkot bruschettat (tomaattihakkelusta ja leipää uunissa).

Listalla on antipastoja, pastoja, pizzoja, lihaa, kalaa, äyriäisiä, kanaa, – ihan sitä kaikkea sitä, mitä Italiassakin trattorioissa on. Ja se, mistä tykkäsin oli, että taustalla soi – sopivan hiljaa – joku italialainen radiokanava. Olisipa sivupöydillä ollut vielä La Repubblica tai La Gazzetta dello Sport tai joitakin muita italialaisia sanomalehtiä.

No entäs ruoka? Ruoka oli hyvää. Me molemmat otimme pastaa: minulle Spaghetti alla Matriciana (en yksinkertaisesti raskinut ottaa äyriäispasta-annosta, sillä se maksoi liki 40 €!) ja Pehtoorille Pasta Carbonara con pancetta. Pehtoorin Carbonara oli täyteläisempi ja parempi kuin minun annokseni, jolle olisin toivonut lisää makua, tiedättekö sellaista ”uutteisuutta”, syvyyttä. Pasta oli ideaali ´al dente´, mutta kastike ei minua häikäissyt, pecorinoa olisin toivonut paljon lisää. Ihan vaatimattomuuttani voin todeta, että teen itse parempaa Matricianaa… Mutta ei tuokaan huonoa ollut.

Jälkiruoaksi riitti espressot, jotka olivat ok, eivät mitään ultimaattisen buono nekään.

Viinilista jäi testaamatta; se vaikutti lyhyeltä, mutta perustellusti valitulta: laadukkaita italialaisia viinejä tarjolla. Ja A-oikeudetkin.

Paikka on siisti ja viihtyisä, palvelu ainakin tänään ja aiemmillakin kerroilla hyvää ja sujuvaa.

Italialaisuudesta, tunnelmasta, siisteydestä (kankaiset lautausliinat!) ja listan monipuolisuudesta pisteitä, samoin alkupalasta. Ilman niitä olisi ehkä ollut vain 3 -, nyt sitten plussan verran kolmosen yli, 3+