Haasteellisia kuvia…

Aamupäivä kului etsiessä yhtä kadonnutta laatikkoa, jossa on jotain olennaista lauantain Kalaaseja varten. Etsin monta tuntia, ja aina siirtyessäni laatikolta tai kaapista toiseen, siivosin ja järjestelin edellisen, ja tulin löytäneeksi yhtä sun toista, minkä olemassaoloa en ollut muistanutkaan, mm. rasiallisen postimerkkejä, pukukorun (ranneketju), neljä Riviera de Maisonin jälkiruokalusikkaa (täysin käyttämätöntä!). En lopultakaan etsimääni…

Iltapäivällä lähdin käymään ompelijalla ja sieltä palatessa sitten sattui se, mitä oikeastaan on tullut pitkin kesää pelätyksi, ja onneksi se ei sattunut esimerkiksi eilen. Pyörästä puhkesi rengas. Nopea apu oli puhelinsoiton päässä; Pehtoori tuli hakemaan Tuirasta, ja äsken vielä paikkasi renkaan. Huh!

Pienen tovin ennen, välissä ja jälkeen noiden hommien käytin yhden verkkokurssin parissa, ja sitten vastailin yhteen kuvahaasteeseen. Enää en olekaan mukana kuin yhdessä kuvahaasteessa. Serkkuni tämänvuotinen (jo neljäs) haaste on ollut aika työlas, ja vaikea. Mutta olen sen nyt tehnyt kokonaan.  Se on ollut sellainen non-stop, eikä siis viikkoihin tai kuukausiin sidoksissa, vaan kaikki 28 haasteväriä (myös oheisvärit)/teemaa/aihetta ovat olleet koko ajan tehtävissä. Ideana, että vastaa ainakin yhteen tietyn kansion jutuista: 1) väri(t) 2) aihe tai 3) teema. Mielellään samaan kuvaan kaikki kolme. Esim. haaste #13

Siis 1) väri: marjan puna 2) aihe: kengät ja 3) teema: inspiraatio basaareista.

Likikään aina en saanut kaikkia kolmea kuvaan, vaikka aika vakavasti 😉 tämänkin homman otin. Ensisijaisesti pyrin hakemaan värin, sitten aiheen ja kolmanneksi teeman.  Melkein kaikkiin oikein tekemällä tein kuvan, – monta niistä olette täällä blogissa jo nähneetkin, moni on Vastavalossa ja muutamat Instassa. Siis olen ”hyötykäyttänyt” haastetta. Tuon haastenumero 13 vastaustani en ole aiemmin julkaissut, joten se on nyt tässä.

Keväällä ostamani ihanat punaiset mokkatennarit! Juuri oikean punaiset. 

 

Tässä on koko haastesarja.

Ja alla minun vastaukseni samassa järjestyksessä. Ovaat tietysti isoina kuvina FB-sivuilla – tässä vain kollaasi kaikista.

 

Oli tosi mukava nähdä monen kymmenen eritasoisen harrastelijan vastauksia kuvahaasteeseen. Moni on jättänyt kesken, eikä kommentointi ole ollut kovinkaan vilkasta verrattuna edellisiin vuosiin, mutta minusta nämä on mukavia. Tämmöiset innostaa kuvaamaan, herättävät uteliaisuutta ja saavat miettimään uusia juttuja.

 

4 kommenttia artikkeliin ”Haasteellisia kuvia…”

  1. Huh, huh. . varmasti vaikea rasti tuo kuvakollaasi koko laajudessaan. Kenen näkemys on tuo ylempi kollaaseista? Hauska nähdä miten erilailla teemat olette toteuttaneet.

    • Tuo ylempi kollaasi sisältää kaikki 28 haastekuvaa; nuo kuvat, niiden värikartat ja teemat ovat jonkin amerikkalaisen maalifirman katalogista. Innokas valokuvaaja-serkkuni, joka asuu Floridassa/New Yorkissa, on poiminut kuvista meille haasteeseen nuo 28 kuvaa. Mukava, ja haastava, haaste.

  2. Onko tämä Amerikan serkkusi keksinyt itse nuo haastekuvien teemat? Kerrot kyllä tuossa blokissasi haasteen periaatteesta, mutta yksittäisen kuvan vaateet eivät täysin avautuneet minulle:( Ymmärsinkö oikein, jokaiseen kuvaan on aina määrätty jokin tietty (hallitseva) väri, jonka lisäksi serkkusi määritteli kullekin haasteelle jonkin itse keksimänsä aiheen/ teeman?

    • Jarin, ei ole itse keksinyt. Kuvat, joissa on teemat, värit ja aihe, ovat kaikki suoraan jonkun maalikaupan (ymmärtääkseni isosta) katalogista vohkittuja. Eli tiettyä väriä on markkinoitu noilla väriin liittyvillä teemoila, mielleyhtymillä etc. Valitsehan edes yksi väri/teema/aihe ja tee kuva, Olisipa kiva nähdä tulkintasi.

      Ja koskee tietysti kaikkia muitakin blogini seuraajia…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.