Historiaa ja kuvia vol. II

Eilen ohi kulkiessani kuvailin Raatin rakennuksia.

Hotel du Raatti -niminen ravintola avasi ovensa tässä vuonna 1874. Majoituksen lisäksi talossa toimi ravintola, jossa järjestettiin illallisia ja iltamia – ”soiree perheille”, kuten esimerkiksi heinäkuussa 1888 Uleåborgs Tidningissä olleessa ilmoituksessa mainittiin.

Ja tällainen mainos on Oulun Telefooni-Luettelo Pohjois-Suomessa 1904 -nimisestä näköispainoksesta (kiitos MTC kuvasta).

Keilarata ja biljaadikin siellä siis on ollut!

Keväällä 1918 rakennus oli vähän aikaa punaisten hallussa, mutta sisällissodan lopussa siitä tuli suojeluskuntatalo ja Raattiin tehtiin vankileiri punaisille. Oulun vankileirillä oli kaikkiaan 900 vankia, useat yhdeksänkin kuukautta.

Puuosan suunnitteli Wolmar Westling, jonka käsialaa on myös Merikoulun tähtitornin nyk. Tähtitornin kahvila). Raatin kivinen lisäosa rakennettiin suojeluskuntaloksi vuonna 1934. Sodan jälkeen siihen tuli seurakunnan toimintaa, nythän se on ”Raatin Nuorisotalo”, joka lienee tärkein majapaikan nimi sai nykyisellään. Seurakunnan ja partion toimintaa siellä on paljonkin.

Ja suoraan aasinsiltana, ja onhan tämä naiivia: mutta silti; niin on meidän Festassakin, siis elämää! Tänään BOn viininmaistiaiset, teemana maaottelu Italia – Portugali, –  arvauksia, vedenlöyntejä, kumpi voitti? – Enpä vielä kerro!

Mutta huomenna ”Jokaviikkoinen soppamme”; joka on todella hyvä! ja maaottelun tulokset! Pääsiäisviineiksi on tulossa vinkkejä. …



Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.