Ravintolat – Sivu 11 – Tuulestatemmattua

Viinikerhon synttärireissulla

Tampere. Pitkästä aikaa gourmet-kaupunki Tampere!

Meidän viinikerho täyttää 27 vuotta, ja kerran kuussa tavatessamme suunnittelemme lähtevämme milloin Italian enotecoihin, Bordeauxin viljelmille, Helsingin fine dining -paikkoihin, Viini-Expoon ja uusiin viinibaareihin tai jopa Australian viinialueille. Ja sitten seuraavana päivänä huomaamme, ettei meillä ole yhteistä aikaa, ei rahaa eikä lopulta ehkä niin suunnatonta innostustakaan. MUTTA NYT!

Semminkin kun meillä on viinikerholle kertynyt ”varallisuutta”. Meillä on kuukausimaksu, mutta emme koskaan maistiaisissa saa tuhlatuksi sitä mitä olemme maksaneet. Nyt siis olemme tuhlaamassa näitä yhteisesti vuosikausia säästettyjä varoja.

Yhdeksän kymmenestä kerhon jäsenestä on mukana. Tulimme päiväjunalla, ja viinikerho kun on reissussa, aloitimme ravintolavaunussa puolenpäivänproseccolla. Ja oli meillä monta syytä maljoihin: parit synttärit, valokuvakilpailun voitto, Tauno Tyttö ja tietysti viininkerhon syntymäpäivä (19.11.).

Junan ikkunasta maisema kuin maaliskuussa, ja koko viikonlopuksi on luvannut kaunista säätä. Hyvä niin.

Kunhan olimme laukut vieneet hotellille, lähdimme syömään. Ja toki viinillekin. Jo viinikerhon edellisellä Tampereen reissulla melkein yhdeksän vuotta sitten, sekä kaksistaan kapituliviikonloppuna (2013) olemme Piemontessa käyneet. Ja koskapa kokemus on ollut positiivinen, niin mikseipä nytkin.

Meidän yhdeksän hengen porukasta vain neljä söimme siellä, sillä muut olivat syöneet junassa ja/tai aikoivat syödä esitysten (teatteri tai konsertti) jälkeen. Ja Piemonte lunasti odotukset: sommelier oli työstään innostunut nuori nainen. Antipastit ja pääruoka nautittiin. Ja pari lasilista ammattilaisen valitsemia, ihan uudenlaisia viinejä. Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että kannattaa antaa asiantuntevan henkilöunnan valita viinit….

Päivällisen jälkeen sitten kohti Tampereen Työväen Teatteria. Billy Elliot -musikaali nähtiin ja vaikututtiin siitä kolme vuotta sitten Helsingissä Lintsin Peacockissa. Ja nyt sitten tamperelainen versio. Ja kyllä oli tämäkin hieno: erilainen, Minusta Helsingin versio oli yhteiskunnallisempi, mutta toisaalta myös herkempi. Ehkä pienemi tila, pääosan esittäjäpojan/nuoren parempi lauluääni vaikuttivat siihen, että Helsingissä liikutuin enemmän. Tämä Tampereen versio oli enemmän musikaali, minusta ehkä viihteellisempi – muttei missään tapauksessa mikään ”show” . Tämä oli oikeasti iso musikaali. Kaikkinensa voidaan kyllä suositella. Todella.

Ja sitten vielä mukavassa, tyvenessä kuutamoillassa yömyssylle: olimme saaneet hyvän vinkin, että uudehko viinibaari Winebridge olisi hyvä. Ja sehän oli, enemmänkin kuin hyvä. Erinomaisia viinejä laseittain, pieniä hyviä syömisiä (flammenkuchen, juustolautaset yms.). Minulla tosin ei ollut nälkä, mutta Marchen alueen Merlot IGT kruunasi päivän.

Käveltiin vielä pienehkö matka hotellille: ratikkatyömaa sotki Hämeentien liikenteen, mutta olipa silti mukava kävellä. Jouluvalot jo kaduilla, elämää keskustassa .vuodenaikaan nähden lämmin keli, – melkein kuin ulkomailla oltaisiin.

Hyvä päivä.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Päivät lipuvat

Onko blogin lukijoissa rössyn ystäviä? Reseptien kehittelijöitä? Tai vaikka äidiltä perityn hyvän reseptin käyttäjiä ja kilpailuun valmiita. Tänään julkistettiin Tuunaa rössy -kilpailu! Se on paistinkääntäjien, PPM:n keittiömestareiden, Viskaalin, Rössypottuseuran järjestämä kilpailu, joka avattiin tänään iltapäivällä kauppakeskus Valkeassa. Minähän en ole mikään rössyn ystävä, päinvastoin, joten en aio osallistua, vaikka kilpailussa on ihan hyviä palkintojakin. Mutta JOS sinä olet, mikset lähtisi mukaan. Ks. tarkemmin täältä.

Me olimme avaustilaisuudessa (pressellä oli kuvaushomma), jossa oli aika rutkasti yleisöäkin. Kyllä rössy saa oululaiset liikkeelle. Joskin on todettava, että keski-ikä oli vähintään 50 vuotta. Tuunaa rössy -tapahtuman vuoksi monessa oululaisessa ravintolassa oli tarjolla erilaisia rössy-ruokia, mutta eipä niihin sitten kuitenkaan menty. Menimme Pakkahuoneenkadun thaimaalaiseen

Ollaan käyty kerran aiemminkin (enkä nyt löydä sitä postausta… ) , ja se oli hyvä kokemus, joten nyt mielellään ”Oulun etniset” -teemaan liittyen uudelleen.

Lounasbuffa maksoi 10,20 € ja siinä näytti oleva valinnan varaa ihan hyvin. Mutta: halusimme silti menusta jotain. Pehtoori otti hapanimelää possua ja minä paistettua riisinuudelia ja jättikatkarapuja.

Molemmat annokset 16,20 € ja hyviä olivat. Ja vaikka tuossa kännykuvassa annokseni näyttää jotenkin pieneltä, ei se sitä ollut. Päinvastoin. Tulisuuden sai valita itse. Leipää tai muita ”kattausruokia” ei juuri ole: niitä thaimaalaisia ”stryroxin palasia”, joita yleensäkin, eivätkä ne nyt ole huonoja mahdollisen tulisuuden lievittämiseksi. Tällä kertaa otin mausteasteen ”mieto”, viimeksi taisi olla tulinen. Ensi kerralla ymmärrän ottaa medium. Paikka on siisti ja raikas ja kuten edelliselläkin kerralla nytkin siellä (vaikka olimme vähän myöhässä (= kahden tienoilla) lounasajasta) oli monissa pöydissä asiakkaita.

Kyllä tämä parempaa keskitasoa näissä etnisissä on, aasialaisten parhaita tähän asti. Eli 3½ haarukkaa tälle.

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] ½

Apsu oli tänäänkin aamupäivän mummin leikittäjänä ja piirustuskaverina, koska vanhempansa kävivät vaihteeksi äitipolilla: hepatoosi vaatii tarkkailua ihan kuten Apsunkin raskauden loppupuolella. Kaikki kuitenkin hyvin ja vauva kasvaa. Ja Apsu puhua pulputtaa ja pitää mumminsa intensiivisesti kiinni omassa maailmassaan niinä hetkinä kun on seurana. Ei ole minullakaan muuta ajateltavaa tai tekemistä silloin. Se on oikein hyvä se.

Niitä näitä Ravintolat Vanhemmuus

Jo pitkään äitinä

Synttäriaamuun heräsimme vähän turhan aikaisin…

Palatakseni eiliseen: Kinky Boots -musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa, tuossa pienen kävelymatkan päässä oli meidän molempien mielestä hyvä, erinomaisen viihdyttävä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana en ollut oikein vakuuttunut, mutta sitten esitys ja laulut lähtivät kulkemaan. Muutamista lauluista molemmille jäi vähän sellainen olo, että käännökset olivat jotensakin kökköjä (”Sielukas mies”) mutta molemmilla miespääosan esittäjillä on kyllä ”estradikelpoinen”, voimakas ääni. Varsinkin Lolan/Simonin roolin tehneestä drag queenista pidin kovasti.

Täyteen myydyn valtavan katsomon noustessa lopussa antamaan seisten aplodejaan mietin, etten ole tainnut ennen Helsingin teattereissa moista nähdä ja kokea. Aplodeja tuli myös usein pitkin esitystä. Mikä kertonee, että kovasti musikaalista yleisö piti. Minulle ehkä enemmän kolahti kolme vuotta sitten Peacockissa nähty Billy Elliot. Mutta kyllä Kinky Boots oli suuren luokan musikaali, joka toki kannattaa käydä katsomassa.

Kunhan aamiaisen olimme nauttineet ja minä laittautunut kaupunkilookkiin, jäi tyär värkkäämään esseeta ja tekemään muita harkkoja, kun minä lähdin kaupungille. Aamupäivällä ei vielä satanut. Ja kiertelin (ihan vanhasta muistista? – onhan tämä syyskuun loppu ollut entisessä elämässäni Helsingin arkistoekskursion aika – Unioninkadun huudeilla. Tällä kertaa en opiskelijoiden tai tietokoneen kanssa vaan Canonia mukana raahaten.

Kylläpä Kansallisarkistossa tuoksui tutulle, ja tuli muistoja. Mutta eipä aineistojen digitointien myötä ole tutkijasalissa enää ruuhkaa…

Kuinka monta kymmentä tuntia olen tuossakin salissa tullut viettäneeksi esimerkiksi Maataloustilastojen (1880, 1890, 1900, 1910 …) parissa?!

Ja jatkoin Kansalliskirjastoon, Kauppatorille, espressolle Espalla, muutama mahdollinen lamppukauppa Fredalla, ja piipahdus Laura Ashleylla. Sielläpä olikin loppuunmyynti: 150 euron housut 52 eurolla! Ylläriostos. Nehän ne on yleensä parhaita.

Sitten jonottamaan Amos Rexiin. Noin sadan hengen jono, puoli tuntia jonotin, puolet siitä tihkusateessa, puolet sisällä. Kyllä kannatti. Jotain ihan erilaista kuin ennen… Vaikea kuvailla..

Vielä kiertelin, etsin lamppuja, kylpuytakkia, – turhaan, mutta Taunolle löytyi jotain pientä (62 cm 😉 ) . Kahden aikaa tuli vettä ja tuuli jo siihen malliin, että päätin palautua tyttären kotiin. Hyvä niin.

Synttärisankari oli pyynnöstäni varannut meille ravintolasta paikan, mutta sitä ennen meillä oli etkot: tein pieniä cocktail-paloja (tapaksia tms.) ja M. jonka minäkin tunnen jo aika hyvin, kävi kanssamme nauttimassa lasilliset samppanjaa. Tytär oli saanut keväällä läksiäislahjaksi Almalta Taittinger-pullollisen ja sen nyt 29-vuotissynttärinsä kunniaksi aukaisi. Johan oli hyvää,…

Kuudeksi menimme Vinkkeliin.

Pitkän illallisen, neljän ruokalajin menun, kaksin nautimme. Ja olimme oivallisen asiantuntevan tarjoilijan huomassa. Samppanja ei unohdu. Niin vain tytär vietti synttäreitään kaksin kanssani, mistä olin oikeinkin mielissäni ja meilläpä oli oikein hyvä ilta. Paljon asiaa ja höpötystä, yhteisymmärrystä tulevasta ja menneestä.

Sadekin loppui, ja kun maksoin synttäri-illallista Esikoinen ehdotti jotta ”mennäänkö vielä yhille?”. Pienen etsinnän jälkeen huomasimme olevamme Tornin huipulla vadelma-mojitolla. Oli muuten hyvää sekin. Ja meillä oli vielä juttuja…

Minulla olisi illastakin paljon kuvia, mutta tämä läppäri …. siispä huomiseen.

Hyvä päivä tänään, niinkuin 29 vuotta sittenkin. Se oli yksi elämäni tärkeimmistä.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Kreikkalaista Oulussa

Kylmältä tuntuva ilma (+15 C) ja toistuva veden ripsuttelu ovat saaneet päivän tuntumaan kovin syksyiseltä, ja sallineet ulkoilun välttämisen. Enpä ole juuri koneen äärestä ja keittiöstä poistunut.

Lupasinpa tänään raportoida meidän eilisestä ravintola Crecianin kokemuksesta. Jo pian parikymmentä vuotta Crecian on ollut samalla paikalla Kirkkokadulla (toinen ravintola Zeppelinissä). Ja me on käyty tässä ihanan kreikkalaisesti, nimenomaan Kreeta, Santorini ja saaristotyyliin sisustetussa ravintolassa usein. Ennen eilistä ei kyllä pitkään aikaan. Se on niitä harvoja oululaisia ravintoloita, jotka ovat auki sunnuntaisin.

Olimme siellä neljän aikoihin, ja jos ottaa huomioon varatut pöydät, niin se olisi lähes täysi. Silti palvelu toimi ihan sopivaa tahtia, oli ystävällistä ja osasi ottaa huomion myös seurueen nuorimmaisen. Joka kyllä keskittyi lähinnä omenamehuun ja jätskiannokseen. 😉

Me muut (tytärtä lukuunottamatta, joka soi kasvispadan salaatin kera) söimme aika valtavan ison annoksen, jossa on monia kreikkalaisen keittiön pieniä herkkuja. (pahoittelen annoskuvien vähyyttä ja tämän ainokaisen surkeutta, mutta nyt kävi näin.)

Crecian on sellainen keskihintainen (tuo yllä oleva lautanen jossa liharuokana lammasta maksaa 23 euroa). Vihannekset olivat tuoreita, rakkaita ja hyviä ja kreikkalaiset spesialiteetit (tsatsiki, dolmades, pita, etc) olivat oikein hyviä.

Retsina ei maistunut niin hyvälle kuin helteisenä päivänä Rodoksen kaupungissa lounaalla, mutta punaviini oli oikein suunmyötäistä, pehmeää ja maistui lämpimältä. Nimenomaan maistui, ei tuntunut ylilämpöiseltä.

Menu on aika laaja, ja siinä on kyllä kaikki ne jutut joita Kreikassa käyneet varmasti haluavat vielä kotiin palattuaankin joskus maistella ja syödä. Talvisin Crecianissa on brunsseja viinkonloppuisin ja lounaslistakin on arkisin. Se on tietysti edullisempi kuin a la carte – tasoa ei olla testattu, mutta ei ole mitään syytä olettaa etteikö sekin olisi makoisa.

Kaikki me kuusi olimme sitä mieltä että paikkaa voi suositella. Ei se ole mikään fine dining – eikä kuulukaan olla, vaan ihana sinivalkoinen kreikkalainen taverna. Niinpä haarukoita tulee peräti neljä.

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””]

Ravintolat Ruoka ja viini Vanhemmuus

Erilainen sunnuntai

Erilainen sunnuntai. Minä en ole laittanut ruokaa, pikkuperhe ei tullut meille syömään, olen aamupäivän käsitellyt ja laitellut kuvia myyntiin ja sitten lähtenyt kävellen kaupunkiin, matkalla kuvaillen, luonnollisesti, ja muu perhe (joka oli jo ennen minua aiemmin kukin tahoillaan urheillut) tuli autolla Crecianiin.

Oulun ainoa kreikkalainen ravintola on vuosien varrella testattu moneenkin kertaan niin kaksistaan, perheen, ystävien kuin työporukoiden kanssa. Mutta nyt jatkettiin perheen kesken juhlaviikonloppua siellä, ja pidettiin ”matkantappajaisia”. Keväisen Rodoksen matkan jälkimainingeissa (3 kk:n jälkeen), kesän jatkuessa, perheen ollessa koolla (vain ”Pappikin” puuttuessa), minun sunnuntaikokkailuni vastapainoksi, välillä näinkin. Teen Crecianin ruoasta yms. (etnisten ravintoloiden listaan) postauksen huomenna, erikseen, nyt vain totean, että olipa hyvä idea mennä sinne tänään.

Kovin vähän on Oulussa, ja tietääkseni muuallakaan Suomessa, ravintoloita auki sunnuntaisin, mutta Crecian on, mikä tänään oli ihan huippujuttu.

Ja aurinko paistaa!

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Ravintolat Valokuvaus

Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Hälsningar från Haparanda

Tällaisia postikortteja tehtiin ennen. Tai taitaa tällaisia olla myynnissä vieläkin. Vähän ylivärisiä, sinitaivaisia, kaupungintalot, koulut, kirkot ja muut komeat rakennukset kuviin ja sitten kollaasi ja päälle teksti. Ja jotenkin tuo pikku lippu kuuluu kuvaan, joskus se on kortin takapuolella. Retrojuttu.

Ehkä idea tuli siitä, että oli vähän retroreissukin. Aika lailla tasan 29 vuotta sittenkin oltiin kimpassa (ihan samaa pakettia 😉 ) juuri noilla huudeilla: aukiolla, jossa tuo Kansankorkeakoulu, Kaupunginhotelli ja kaupungintalo (alh. oik. pieni kaistale) ovat, oli ennen myös Jalan kauppa. Se oli kemppari, karkkikauppa, muovi- ja keittiötavarakauppa, lelukauppa ja lastentarvikekauppa. Ja kun minulla elokuussa 1989 alkoi äitiysloma lähdettiin naapurin rouvan kanssa käymään Haaparannassa ja nimenoman Jalan kaupassa, sillä siellä myytiin Brion lastenvaunuja monta sataa markkaa halvemmalla kuin Suomessa. Ja sellaiset sitten syyskuussa syntyneelle tyttärelle ostin. Siniharmaat, samettiset, isorenkaiset. Ei ollut mitään yhdistelmävaunuja silloin. En minä ainakaan muista. Ja ne samat vaunut oli sitten hyvät vielä veljelleenkin.

Tänään emme olleet ostamassa lastenvaunuja, emmekä nyt paljon muutakaan. Kunhan olimme huviretkellä. Sekä IKEAan, Systemiin että ICA Maxiin saatiin kuhunkin kulumaan liki satanen. Ruokaa, viiniä (samppanjaa!) ja muutama säilytysrasia ja kuvausrekvisiittaa. Eipä kummosempia. Ja automatkoilla on mukava rupatella, ja perillä ottaa kuvia.

Ostoskierroksen jälkeen mietin ääneen, että mentäisiinkö syömään Tornion vai Haaparannan kiinalaiseen ja että olisipa jossain sushia. Harmittelin, ettei ainakaan silloin, kun koulua noilla seuduin kävin, sushia saanut mistään. Noh, tytär googletteli, ja niinhän sitten siinä Coopin ja Systemin välissä on entinen huoltoaseman baari (?) ja sittemmin thairavintola ZenZen, jonka paikalle on nyt avattu GOB´s restaurang.

Olimme siellä vielä lounasaikaan, ja buffa maksoi kahdelta yhteensä 190 kr (siis parikymmentä euroa yhteensä). Ja oli kyllä sen väärti. Buffassa oli paitsi sushia (ei nyt mitään Hanko-sushin veroista, mutta ei kuivaakaan ja erilaisia) myös pizzaa, wokkiruokia, paistettua nuudelia, kevätkääryleitä … Voidaan kyllä suositella.

Lappi Ravintolat

Paluu Lapin kesästä kaupungin vehreyteen

Aamu ja aamupäivä olivat Hangasojalla helteiset, – ja paarmaiset! Joten pitkä aamiainen nautittiin mökkipöydän ääressä. Lähdön tekemistä, ja kävin vielä lähimetsässä etsimässä kuusenkerkkiä, – annosten koristeluunpa tietysti. Eipä löytynyt. Meidän lähitienoilla on vain katajia, mäntyjä ja koivuja, ei kuusia. No mutta metsässä on ihana kävellä, helteelläkin.

Samaan aikaan tyär kävi viemässä ystävänsä Ivalon kentälle ja Helsingin koneelle, minkä jälkeen lähdimme puoleltapäivin kolmisin ajelemaan kohti Oulua. Lämpöistä oli matkan teko. Auton mittari näytti hellelukemia (+28,5 – 25,0 C) koko matkan, ja kun aurinko paistoi suunnilleen koko ajan edestä päin, oli lämpöistä vaikka kuinka autossa on ilmastointi.

Rovaniemellä myöhäinen lounas: Kauppayhtiö-ravintolaa on moni (paistinkääntäjä)ystävä kehunut, joten sinnepä siis. Se on siitä hauska paikka, että on kaikki myynnissä, paitsi ruoka myös huonekaluja ja pientavaroita voi ostaa. Ja ruokaa lukuunottamatta kaikki on aikalailla retroa, kasaria, kulahtanutta – ei tullut pieneen mieleenkään ostaa, mutta kivaa reksvisiittaa sellainen oli.

Mutta tyttäen kanssa nauttimamme lounassalaatit (vuohenjuustoa ja pulled porkia) ja Pehtoorin pekonihampurilainen olivat oikeinkin hyviä. Ja matka jatkui kohti Oulua.

Kuuden aikoihin oltiin Rantapellossa, ja vielä oli minulla pieni ajorupeama edessä, kun vein tyttären ja ystävänsä patiolle torinrantaan. Ihan oli Oulun aittatorin terassit täynnä helteestä (ja juomista) nauttivia. Koilliskairan rustiikkisesta, karusta ja kauniista Lapinmaasta palanneelle kaupunkielämä näytti kovin vilkkaalle, värikkäälle ja kyllä vähän vieraallekin. Tovin. Huomenna jo kotoisalle.

Nyt sitten on edessä hellettä Rantapellossa.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Matkailua kohti pohjoista

Mökkimatkaa ei tehtykään yhden pysähdyksen taktiikalla, vaan kiertäen ja harrastellen tutustumista uusiin paikkoihin sekä vierailua ennen käydyissä kohteissa. Oulu – Haaparanta – Kukkola Forssen – Övertorneå – Rovaniemi – Potkuriparkki – Sodankylän K-kauppa ja Hangasoja.

Kesäkelillä mökkimatka kestää yleensä rapiat viisi tuntia, tänään reilut kahdeksan. Ja tänään ei lähdettykään heti aamutuimaan; puutarha kondikseen, tarpeellisia sähköposteja ja sopimisia, pakkaaminen ja vasta kymmeneltä starttasimme.

Haaparannalla oli toimitettava kaksi asiaa: veikeiden suojatiemerkkien uudelleenkuvaus ja Systembolaget.

Pidennetyn mökkiviikonlopun viinit – ja ennen kaikkea kalaasijuhlan viinit – hankittiin Norrbottenin puolelta; muutaman tietyn viinin takia, ja ennen kaikkea selkeästi halvemman hinnan takia.

Toinen hyvä syy kiertää Ruotsin kautta, ajella Väylän vartta, Tornionjokivartaa ylävirtaan, oli Kukkolaforssenin lounas. Kerran kesässä mökkireissulla on käyty siellä, ja tänään oli sen kerran vuoro. Nyt ei ollut sellaista kalapöytää kuin joskus ennen, mutta salaatit ihanan makoisia, monenlaisia, tuoreita, kaiken kaikkiaan hyvänmakuisia. Ja puolukkaleipä! Lämmin ruoka (lohi ja uudet perunat) maistuivat erinomaiselle. Kaunis miljöö ja hieno näkymä koskelle ja Suomen puolelle ovat tärkeä osa paikan viehätystä. 16 euron hinta on vähintäänkin kohtuullinen tuosta kaikesta.

Sitten Väylänvartta pohjoiseen Ruotsin puolta; mukavia maisemia, idyllisiä ja aika vauraita kyliä – jos kohta myös tylsää vitikkometsätaivalta Övertorneålle asti, siinä rajan yli Aavasaksalle ja kohti Jäämerentietä eli Muurolaan. Loppureitti sitten tuttua.

Paitsi että pysähdyttiin vielä kahville ja jätskille: Potkuriparkkiin.

Siitä on vuosikausia, kymmeniä, kymmeniä kertoja ajettu ohi, ja aina vähän naureskeltu: turistihoukuttimet pihassa ovat vähän arveluttavia, tai noh, kummallisia. Ja ko. paikka on meille vähän ”huonossa paikkaa”: harvoin, tuskin koskaan on tarvetta pysähtyä 50 km Sodankylän eteläpuolella. Tänään päätimme toisin. Ja paikka olikin sisältä aika viihtyisä, eikä lakattua mäntypanelia ja haalistuneita tekokukkia seinillä, kuten olen aina ajatellut. Sitä paitsi siellä oli oikein mukava henkilökunta.

Matka jatkui, taivas selkeni siniseksi ja lämpötila nousi +20 asteeseen ja minusta oli koko ajan mukavampaa, että oltiin matkalla mökkiviikonlopunviettoon. Melkein laulatti. Mutta enpä sitten Pehtoorin päivää järkyttänyt, enkä laulanut, enhän minä laula. Hiljaa mielessäni vain. Hyvän hyrinän tunnelmassa aurinkoisella Hangasojalla iltakuuden jälkeen. Hangasojan varressa jo vihreää, eikä sääskiä, mutta lämmintä. Kaikki hyvin.

Niitä näitä Ravintolat

Lauantai – ei ihan tavallinen

Merkillisen sekava lauantai… tai siis olen tehnyt kaikenmoista – enkä juuri mitään.

Yksi, ei ihan vähäpätöinen, juttu oli se, että vähän vahingossa tulin harhautuneeksi vaateostoksille. Olin muka hakemassa äidille safkaa ja muutamia kempparijuttuja ja kauppakeskuksessa näin/kuulin, että Sokoksella on 20 % ale kaikista naisten vaatteista. Ettepä arvaakaan, kuinka paljon taas säästin ostamalla muutaman keväisen kamppeen. Niillehän ei näytä Oulussa olevan ihan heti tarvetta, mutta mepä ollaan tasan kahden viikon päästä ”kohteessa”. Eli ollaan lämmössä ja auringossa, mikäli sää vain on alueelle toukokuisen tavallinen.

Pitkään olen aikonut jotain garderobini uudistamiseksi tehdä, ja näinhän se yleensä käy: vahingossa. Uudet sandaalit olen jo tilannut netistä ja kun vielä löytäisin mukavat tennarit tai keveät kesätepastelukengät, niin alkaisi vaatimaton reissukamppeisto olla kasassa.

Iltapäivällä sitten kävelimme kaupunkiin, eipä niin lämmintä, mutta kävelimme. You know, Oulun etniset ja kilpipäivä: siispä Istanbul. Bueno! Luonnollisesti. Palaan asiaan. Hyvä kokemus, ehdottomasti.