Tromssan maanantaiaamu oli aurinkoinen, mitä nyt sadekuurot välillä räpsähtelivät. Kiertelimme kaupunkia. Sekin on rakennettu puusta, niin kuin näytti Norjassa suunnilleen kaikki rakennetun. Kiviä, betonia, tiiltä käytetään tavattoman vähän. Puutalot ovat valkoisia, varsinkin uudemmat, tai punaisia, sinisiä, keltaisia, vihreitäkin.
Tromssalaisilla melkein kaikilla on lenkkarit kaupungillakin, muutenkin norjalaiset ovat sellaisia (rasittavan 🙂 ) urheilullisia. Ja kaikilla, varsinkin eläkeikäisillä naisilla, on terve rusketus. Ja sitten sellaiset lyhyeksi leikatut oljenkeltaisiksi värjätyt, kuivat, karheat, kuitenkin merkillisen hyvännäköiset hiukset. Nuorilla naisilla kahviloissa, ravintoloissa, hotellien respoissa on pitkät harvat tekoripset. Harmailla miehillä on punaiset goretex-takit ja sellaisena näyttävät oikein hyvännäköisiltä. Ja urheilullisilta, – eivät ollenkaan rasittavilta.
Jäämeren katedraali ja pitkä silta ovat Tromssan maamerkit. Kliseiset sellaiset, mutta vaikuttavia molemmat.
Kävimme vielä nimpparikahvit sataman kahvilassa nauttimassa, minkä jälkeen maantie vaati kulkemaan kohti etelää.
Revontulten tie vei Skibottenin kautta Kilpisjärvelle.
Saanan juurelle pysähdyimme piknikille.
Norjan puolelta olimme hakeneet herkkuja (teen joku päivä postauksen hintatasosta tuolla reissulla).
Karesuannossa (vai Kaaresuvannolla?) halusin käydä kirkossa. Tämä 1905 rakennettu kirkko on siinä, mistä Lars Leevi Laestadius saarnoillaan sai herätyksen liikkeelle vuonna 1845.
Tämän uuden kirkon alttaritaulu on vallan erikoinen. Vuonna 1961 vihityssä betonisessa (!) veistoksessa (taiteilija, prof. Bror Hjort – kuulemma kuuluisa ..) Jeesuksen jalkojen juurella ovat Laestadius, Åselen Maria ja Juhani Raattamaa.
Kirkkoa vastapäätä on nyk. pappilan pihassa Laestadiuksen pirtti vuodelta 1828. Siellä on Pohjolan raitistamiseksi ja herätykseksi lähteneen liikkeen alkujuuret. Matka jatkui ja oli jo ryhdyttävä miettimään yösijan löytymistä: ajellaanko Kiirunaan asti, kenties Gällivaaraan, vai sittenkinkö Suomen puolella pysytään. Muonioon, mentäiskö Pallakselle, tai sittenkin Ylläkselle, kun siellä kumpikaan ei ole koskaan käynyt? Siis sinne.
Lapplands hotelli Saga on tunturin juurella. Laskettelukeskuksen iso hotelli, jossa oli meidän lisäksemme kai kymmenen huonekuntaa asuttuna. Nälkähän se oli. Ja kuinkas ollakkaan: menussa oli kuningasrapuleipä. Jäämerenrannalla sellaista en ollut saanut, mutta Ylläksellä sitten kyllä. Siinä tunturia katsellessa kellon ollessa jo lähellä yhdeksää (Suomen aikaa, meillä tosin vasta kahdeksan) päätimme että lähdetään vielä ulos, kun kerran on niin kaunis ilma. Hiljainen tunturimaisema avautuu hotellista laajasti eteen.
Reippaasti ehdotin, että huiputetaan tunturi kun kerran täällä ollaan. Pehtoori piti ideaa typeränä: ”Huipulle on matkaa, rakkaa, kapuamista, ja on jo myöhä” ” — mutta mennään nyt vähän matkaa”.
Tässä vaiheessa minä halusin palata, ”ei jaksa enää”, mihin Pehtoori ilmoitti ykskantaan, että ”nyt enää periksi anneta, huipulle mennään”.
Rinteen sivussa pieniin kuusiin paistoi sivusta aurinko: kuin pieniä liekkejä rinteessä.
Ja huipulle (718 mpy) me noustiin: puolitoista tuntia ylöspäin, tunti alas.
Hieno keskiyönauringon huiputus. Ihan ainutlaatuinen.
Ja sitten kun vähän ennen puoltayötä oltiin hotellilla, oli siellä kaikki ovet kiinni. Tietysti. Vähän jo huoletti miten päästään sisään, mutta Pehtoori hoksasi suksivarastolle ja käytävien päähän vievän sivuoven, jonka lukkoon huonekortti kävi. Huh!
Laittelin kuvia ja eilistä postausta yli yhteen, kävin välillä parvekkeella kuuntelemassa hiljaisuutta. Katselemassa valon määrää!
Aamulla kymmeneltä olimme jo tien päällä. Kolariin, ja sieltä rajan yli Ruotsin puolelle. Ajateltiin, että väylänvarren länsipuoli olisi komeampaa kuin koto-Suomi. Höpö, höpö. Siellä ei ollut mitään.
Vaihdettiin takaisin Suomen puolelle, Muonionjoki vaihtuu komeaksi, leveäksi Tornionjoeksi.
Övertorneålla vaihdettiin takaisin Ruotsin puolelle. 🙂
Eikä Kukkolaforssenin lounas ollut vähäisin syy tuohon liikkuun.
Mie olen jo niin monesti tuon paikan ja sen lounaan täällä Temmatussakin kehunut, etten enää viitti. Mutta ihmiset käykää ehdottomasti. Oululaisetkin kun sinne Ikeaan ja Ica Maxiin kesälomallanne reissun kuitenkin teette, niin ajakaahan 15 km Torniojokivartta ylöspäin ja pääsette ihailemaan komeaa koskea, luontoa ja syömään erinomaisen buffet-lounaan. Ja ostakaa vielä puolukkalimppu mukhaan. Niin mekin teimmä tänään.
Ja sitten kävimme siellä Ica Maxissa ja Ruotsin Systemissä. Neljältä olimme Rantapellossa. Pitkään aikaan ei ole oltu näin kauan (10 päivää) pois kotoa. Hieno ”poissaolo”; ja ihana olla taas kotona. (PS. Huomenna arvonta … )
Me oltiin samaan aikaan syömässä Kukkolankoskella Suomen puolella . Hieno koski, ensimmäistä kertaa oltiin käymässä ja idea sinulta! Mielenkiinnolla seuraan ilmestyykö Pehtoorin päälle PUNAINEN Goretex-takki…
No mutta hienoa, Ritva. Siis että kävitte ja tykkäsitte. Ensi kerralla sitten Ruotsin puolelle.
Pehtoori ei tarvi punaista Goretex-takkia. 😉