Synttäriaamuun heräsimme vähän turhan aikaisin…
Palatakseni eiliseen: Kinky Boots -musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa, tuossa pienen kävelymatkan päässä oli meidän molempien mielestä hyvä, erinomaisen viihdyttävä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana en ollut oikein vakuuttunut, mutta sitten esitys ja laulut lähtivät kulkemaan. Muutamista lauluista molemmille jäi vähän sellainen olo, että käännökset olivat jotensakin kökköjä (”Sielukas mies”) mutta molemmilla miespääosan esittäjillä on kyllä ”estradikelpoinen”, voimakas ääni. Varsinkin Lolan/Simonin roolin tehneestä drag queenista pidin kovasti.
Täyteen myydyn valtavan katsomon noustessa lopussa antamaan seisten aplodejaan mietin, etten ole tainnut ennen Helsingin teattereissa moista nähdä ja kokea. Aplodeja tuli myös usein pitkin esitystä. Mikä kertonee, että kovasti musikaalista yleisö piti. Minulle ehkä enemmän kolahti kolme vuotta sitten Peacockissa nähty Billy Elliot. Mutta kyllä Kinky Boots oli suuren luokan musikaali, joka toki kannattaa käydä katsomassa.
Kunhan aamiaisen olimme nauttineet ja minä laittautunut kaupunkilookkiin, jäi tyär värkkäämään esseeta ja tekemään muita harkkoja, kun minä lähdin kaupungille. Aamupäivällä ei vielä satanut. Ja kiertelin (ihan vanhasta muistista? – onhan tämä syyskuun loppu ollut entisessä elämässäni Helsingin arkistoekskursion aika – Unioninkadun huudeilla. Tällä kertaa en opiskelijoiden tai tietokoneen kanssa vaan Canonia mukana raahaten.
Kylläpä Kansallisarkistossa tuoksui tutulle, ja tuli muistoja. Mutta eipä aineistojen digitointien myötä ole tutkijasalissa enää ruuhkaa…
Kuinka monta kymmentä tuntia olen tuossakin salissa tullut viettäneeksi esimerkiksi Maataloustilastojen (1880, 1890, 1900, 1910 …) parissa?!
Ja jatkoin Kansalliskirjastoon, Kauppatorille, espressolle Espalla, muutama mahdollinen lamppukauppa Fredalla, ja piipahdus Laura Ashleylla. Sielläpä olikin loppuunmyynti: 150 euron housut 52 eurolla! Ylläriostos. Nehän ne on yleensä parhaita.
Sitten jonottamaan Amos Rexiin. Noin sadan hengen jono, puoli tuntia jonotin, puolet siitä tihkusateessa, puolet sisällä. Kyllä kannatti. Jotain ihan erilaista kuin ennen… Vaikea kuvailla..
Vielä kiertelin, etsin lamppuja, kylpuytakkia, – turhaan, mutta Taunolle löytyi jotain pientä (62 cm 😉 ) . Kahden aikaa tuli vettä ja tuuli jo siihen malliin, että päätin palautua tyttären kotiin. Hyvä niin.
Synttärisankari oli pyynnöstäni varannut meille ravintolasta paikan, mutta sitä ennen meillä oli etkot: tein pieniä cocktail-paloja (tapaksia tms.) ja M. jonka minäkin tunnen jo aika hyvin, kävi kanssamme nauttimassa lasilliset samppanjaa. Tytär oli saanut keväällä läksiäislahjaksi Almalta Taittinger-pullollisen ja sen nyt 29-vuotissynttärinsä kunniaksi aukaisi. Johan oli hyvää,…
Kuudeksi menimme Vinkkeliin.
Pitkän illallisen, neljän ruokalajin menun, kaksin nautimme. Ja olimme oivallisen asiantuntevan tarjoilijan huomassa. Samppanja ei unohdu. Niin vain tytär vietti synttäreitään kaksin kanssani, mistä olin oikeinkin mielissäni ja meilläpä oli oikein hyvä ilta. Paljon asiaa ja höpötystä, yhteisymmärrystä tulevasta ja menneestä.
Sadekin loppui, ja kun maksoin synttäri-illallista Esikoinen ehdotti jotta ”mennäänkö vielä yhille?”. Pienen etsinnän jälkeen huomasimme olevamme Tornin huipulla vadelma-mojitolla. Oli muuten hyvää sekin. Ja meillä oli vielä juttuja…
Minulla olisi illastakin paljon kuvia, mutta tämä läppäri …. siispä huomiseen.
Hyvä päivä tänään, niinkuin 29 vuotta sittenkin. Se oli yksi elämäni tärkeimmistä.