Showing: 111 - 118 of 118 RESULTS
Ravintolat

Oulun etniset ravintolat – koekierros

Pari viikkoa sitten aloitin/aloitimme uuden jutun: ajatuksena on kerran viikossa kävellä (tai ainakin minä kävelen) kaupunkiin, ja käydä lounailla vuorotellen Oulun etnisissä ravintoloissa ja ruokapaikoissa. Ja luonnollisesti ajattelin tehdä näistä lounaskokemuksista postauksia tänne Temmattuun.

Ensimmäinen testaus oli pari viikkoa sitten. Silloin kotikotona ollut tytär sai valita, minne mentäisiin, ja valituksi tuli Pakkahuoneenkadulla oleva nepalilainen ravintola Kathmandu. Minä olen kerran käynyt siellä yksikseni lounasaikaan, mutta Pehtoori ei.

Tällä kertaa oltiin lounastarjoilun ollessa jo lopuillaan, joten valitsimme annokset a la cartelta. Lounaslistalla annosten hintahaarukka on 8,70 – 12,00, mutta a la carte -listan yhteensä 50 vaihtoehdon hintahaarukka on laveampi, kallein annos taisi olla hieman alle 30 €.

Sekä minä että tyär otimme saman annoksen:  Jhinge Machha Saag (19,20 €) Paistettuja jättikatkarapuja valkosipuli-pinaatti-tomaattikastikkeessa ja Pehtoori valitsi tandoorin (Khukhura Tikka Masala (17,90 €) Rohtosarviapila-jogurtissa marinoitua, tandoorigrillattua kanaa masalakastikkeessa). Aika lailla tyytyväisiä olimme. Minusta ravut olisivat saaneet olla ihan aavistuksen kypsempiä.

Kaikkiin annoksiin kuuluvat basmatiriisi, naan leipä, raita- ja chatanikastike. Raitakastike toki on tuttu jukurtista valmistettu kastike (ja tuolla ehkä myös kookoskermasta), mutta jäin hieman miettimään, mikä on tämä chatanikastike. Sehän paljastui sitten tomaatti-chutneyksi. Varsinkin raita oli minusta hyvää, ja hieman tavallisesta poikkeavaa.

Naan-leipä oli mehevää, ja sitä oli ihan liikaa niinkuin yleensä tuppaa olemaan.

Vaikka lounasaika oli jo ohi, oli meidän lisäksemme kolmessa pöydässä seurueet, mitä voi pitää oululaisessa arki-iltapäivässä aika hyvänäkin tuloksena. 😉

Ehkä voisin luonnehtia siten, että käynti vastasi odotuksia. Hyvää, nepalilaista, mutta ei mitään suuria tunteita tai makumuistoja herättävä käynti.

[icon name=”spoon” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”spoon” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”spoon” class=”” unprefixed_class=””]

Ja testailu jatkui.

Viime viikolla soittelin ystävälle ja ehdotin lounastreffejä ja kehotin häntä valitsemaan paikan Oulun etnisten ravintoloiden joukosta. Ja niinpä olimme viime viikon keskiviikkona parhaimpaan lounasaikaan Oulun toisessa nepalilaisessa eli Saurahassa Asemakadulla. Siellä olen käynyt pari kertaa ennenkin, en tosin lounaslistalta syömässä.

Ravintola oli aivan täynnä, ja muutama asiakas viedä odotti take awayta. Siellä on lounaslistalla joka päivä seitsemän vaihtoehtoa, ja hintataso sama kuin Kathmandussa. Me molemmat otimme ”Lunch Mix (10,90 €). Kaksi vapaavalintaista lounaslistan annosta samaan annokseen”. Minä valitsin annokseeni nämä: Badami Lamb, Haudutettua lammasta ja maapähkinät-sipuli kermakastikeessa ja Khursani Prawn, Friteerattuja katkarapuja, paprikaa, chiliä, mausteisessa valkosipuli-sipuli-inkivääri-tomattikastikkeessa.

Myös täällä kastikkeet ja naan-leipä kuuluivat annokseen. Tällä kertaa leipä ei ollut niin hyvää kuin voisi… jotenkin ohutta, turhan öljyistä ja kaikin puolin vähän pettymys, meidän molempien mielestä. Tosin en muista edellisillä Sauraha-kerroilla tämmöiseen törmänneeni. Kastikkeet olivat hyviä, eivät erityisen, mutta hyviä. Lammas- ja varsinkin rapusoosi olivat tosi hyviä. Tulisuus oli jännä: sitä oli sopivasti, eikä tullut ”jälkipolttojakaan” kuten joskus chiliruokien kanssa käy.

Jos minulla on asteikko 1 – 5 lusikkaa, Sauraha pärjää vähän paremmin kuin Kathmandu.

[icon name=”spoon” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”spoon” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”spoon” class=”” unprefixed_class=””] +

Mihinkäs tällä viikolla? Olisiko ehdotuksia?

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini Viini

Rioja-ilta Voimalassa – jotain ennen kokematonta

Paistinkääntäjät, Botrytis Ouluensis ja Oulun Viininystävät (joiden joka kevättalvinen Dionysia-juhla se samalla oli), järjestivät tänään Rioja-illan. Tapahtumapaikkana oli uusi Voimala 1889, mikä jo sinänsä oli mielenkiintoista.

Illan aikana Rioja-teema oli kuultavissa ja nähtävissä, maistettavissa viinissä ja ruoassa. Koskapa kuulun kaikkiin kolmeen em. yhdistykseen ja vieläpä enemmän tai vähemmän kaikista myös ”hallinnossa” mukana, niin olihan se osallistuttava. Eikä kyllä miltään velvollisuudelta tuntunut, mukavan oloinen ”kattaus” oli tiedossa. Jotain ennen kokematonta. Siispä sinne Pehtoorin kanssa suuntasimme. Ja tulihan sinne myös Juniori, jonka olen mukaan värvännyt, eikä ole ainoa nuori, jonka olen saanut mukaan alentamaan muutoin aika iäkkäiden viinikerhojen keski-ikää.

Illan ohjelma…

Avaus (Oulun Viininystävien puheenjohtaja Kimmo Kuismanen, ”Johdanto illan teemaan”)
Chef Janne Pekkala esitteli menun ja hovimestari Anne Mikkola kertoi tarjolla olevista riojalaisista viineistä
Tässä vaiheessa tarjottiin muutama pintxo* (= baskien omat tapakset/antipastot. mm. ihana pieni haukifrittipihvi, etana, karitsaa chiliripauksella) ja ne olivat maisteltavana viinin kera

Sitten puolentoista tunnin elokuva ”Matka Edeniin” (2011, Rax Rinnekangas)

Elokuvan jälkeen Rinnekangas oli luvannut kertoa ja keskustella elokuvasta ja sen teosta, minkä jälkeen oli sitten  pintxo-illallinen

Menu

Prässättyä lampaanpotkaa ja sherrykastiketta
Paahdettua puikulaperunaa, lime aiolia
Vuohenjuustoa ja tuorekurkkua
Omenaa ja chilichutneyta
Grillattua paprikaa ja manchego-juustoa

Mansikoita tummassa suklaassa

Ideana siis yhteisöllinen ruoka- ja kulttuuritapahtuma. Eipä vastaavaa ole ennen Oulussa, eikä kai paljon muuallakaan Suomessa ollut. Meitä oli liki puolensataa viini- ja ruokaharrastajaa paikalla. Ja, ja…

Idea mitä parhain, seurassa ei todellakaan valittamista, ruoka vähintäänkin lupausten mukaista, viinit sopivat teemaan – mutta hei! Miksei illan aikana ollut tarjolla Remelluirin tilan punaviiniä, jota kuitenkin Suomessakin on tarjolla? Enemmän kuin puolet leffasta kun on kuvattu ko. viinitilalla ja meitä luonnollisesti kiinnosti myös ko. tilan viini…

Ja sitten: ilta oli tarkoitus (niin minä ymmärsin) olla yhteisöllinen elokuvan katselutapahtuma ja samalla Dionysia-ilta ja viininmaistelu. Miksi me istuimme 1½ tuntia hiljaa ja katsoimme elokuvaa, jossa oli puolensa, jossa oli sanomansa, joka pisti miettimään, mutta joka oli myös rauhallinen, ei minua, eikä kuten kuulin, niin montaa muutakaan ”pitänyt otteessaan” ihan koko aikaa…

Miksemme voineet vaihtaa mielipiteitä kesken leffan, vaan suomalaiskansalliseen tapaan istuimme hiljaa paikoillamme siemaillen muutamaa jäljellä olevaa pientä viinitilkkaa miettien, voisiko tilata lisää niiden 16 cl:n lisäksi ja voisiko saada viiniä juuri sieltä Remellurin tilalta, jossa elokuvan kaksi itseään ja elämäänsä etsivää keski-ikäistä miestä katselivat kappelin maalauksia ja kevättalvisia maisemia. Ja hautausmaata! Ihan uusi hautaustapa minulle! Sitä pitää tutkia lisää! Ehkä mennä käymään siellä? Rioja Alavesa seuraavan reissun kohde?

Tiedä häntä. Mutta yhteisöllisyyttä olisi mahdollista olla paljon enemmän.

Ravintolat

Ulkona – syömässä

Eilen illalla, illan lopuksi, istuksiessamme takkahuoneessa, siinä surffaillessamme, kysäisin ohimennen Pehtoorilta, jotta ”mihin viet minut huomenna syömään… ?” Ajatuksenani, että pitäisin tänään taukopäivän kokkauksesta…

Ja tänään aamupäivällä mies ilmoitti, että varaus Uleåborgiin on kunnossa.

Uleåborgiin! Minullehan olisi ollut iloa pizzasta tai hyvästä, kokolihahampulaisestakin, mutta että lähdetään oikein hyvin syömään?! En valittanut.

Käytin päiväni ”studiossa” ja eilen oppimaani uutta tekniikkaa hioen. Onhan mukava tehdä noita kuvia.

Tänään olisi kuvaajalle ollut poroferiaa, Talvikylää, auringonnousua ja -laskua, pakkasen valoa ja kuuraisia hankia, – ja minä vain kuvailen sisällä. Noh, oli mukava taas oppia uutta, ja toimeksiantojakin tuli täydennettyä.  😉

Iltapäivän lopulla sitten lähdimme tepastellemaan kohti kaupunkia ja Uleåborgia. Pakkasta oli juuri sen verran (- 17 C), että oli hyvä ja reipas kävellä, ja että päivällinen tuntui entistä ansaituimalta. Oikeasti oli hyvä keli kävellä kun oli kunnolla kampetta. Ja mikä riemu istahtaa valmiille. Sai valita mitä joku muu tekee.

Eikä valinta ollut vaikea. Ei ruoan eikä viinin suhteen: Uleåborgissa tiedetään meidän makumme. Alsace, blinit ja päivän kala (made luonnollisesti, ja olihan hyvää!!).

Liki familiääri tunnelma, ja kummasti ”ansaittu” olo oli. Kaikki maistui. Mm. Made ja punaviini! Alsacen huikea riesling oli normi, mutta saimme maistaa myös appassimentoa kalan kanssa. Myönnetään: pieni ennakkoluulo, mutta ihan turha. Täsmäpunaviini oli parempi kuin Grand Cru Alsace. Tiedättehän, näitä elämän suuri juttuja. 😀

Ja onhan tämä tiedetty; minä en jälkkäreistä piittaa, mutta niinhän se tänäänkin oli että ”Veriappelsiinijäätelöä, mehustettua appelsiinia ja Campari-sabayon” oli tilattava. Ja yhtäkkiä olen Roomassa!!!  (BTW tutun näköiset lautaset, eikö?]

Hyvä lauantai takana.

Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Tonkapapu

Tonkapapua La Maisonissa Helsingissä ja eilen kotosalla Rantapellossa.

Mitä ihmettä tämä tonkapapu kouhkaaminen nyt oikein on?

No, kaikkihan lähti viime lauantaista, jolloin olimme Helsingissä, ja illan ruokapaikaksi olin valinnut La Maisonin. Sehän todettiin kaikin puolin hyväksi paikaksi, jossa ei ylenpalttinen trendikkyys tai hillitön hifistely häirinnyt nautinnollista ruoasta ja seurasta nauttimista. Lopultakin aika simppeliä, merkillisesti puhdasta tai ehkä enemmänkin aitoa ruokaa, sen esillepanoa ja tarjoilua.

Minun valintani kaikkinensa herkulliselta menulistalta olivat nämä: alkuun paistettuja kampasimpukoita ja parsaa (kaksi lempiraaka-ainettani!) ja pääruoaksi kuhaa, persiljapyrettä ja samppanjavaahtoa (listaan oli kyllä kirjoitettu shampanja, mutta en antanut sen pilata nautintoa… 😀 ).

Ihan erityisesti pidin ja huomiotani kiinnitti parsan juuri oikea kypsyys ja oikea kypsyys myös noissa ”lastuissa”.  Rapsakkuus oli erinomaisen miellyttävä. Kuten oli myös kuhan nahassa, ja sitten kalan liha oli juuri oikeanlaista ollakseen hyvää, ei kuivaa, ei raakaa. Siis hyvää.

Kun parituntinen oli vierähtänyt, oli aika valita jälkkärit: P. halusi juustoja, Pehtoori ja Tyär (ilokseni!) valitsivat ”tonkapavuilla maustettua marenkia, marjoja ja appelsiini-mantelirahkaa”. Mie en jaksanut enää mitään jälkiruokaa, mutta kun hovimestari/ravintolapäällikkö, joka oli jo aiemmin osoittanut kykynsä sarkasmiin, omaavansa huumorintajua ja hallitsevansa hienovaraisen palvelun, tuli hakemaan tilausta, sanoin (taas kerran kaikkien muiden puolesta), että P. ottaa juustot ja nämä kaksi (mies ja tyär) valitsevat pavlovan = marenkia marjoilla, mutta kerroin hänelle myös, että olisinpa iloinen, jos minullekin tuotaisiin lusikka, että voisin miehen ja tyttären lautasilta vähän vohkia. Näinhän kukaan kunnon asiakas ei koskaan tee, mutta minä moiseen rohkenin… Ja siinä samalla menin utelemaan, mitä merkillistä on ”tonkapapu”? – Vastaus viipyi, mutta tuli sitten myöhemmin. 😀

Tovin kuluttua kaikki kolme muuta seurueen jäsentä saivat tilauksensa, vain minä jäin ilman lusikkaa… Mutta pianhan sekin tuli, ja sain ihan oman ”annoksen”. Kokonainen tonkapapu!

Jemmasin sen käsilaukkuun. Ja juuri se oli eilisen jälkiruoan (ja kohtuullisen pitkän, aiheeseen liittyvän keskustelunpätkän) kantava voima!

Alla siis eiliseltä puolikas papu, josta jo raastettu pieniin kippoihin maistiaiset. Raastetta voi käyttää esim. kermavaahtoon, marenkiin, leivonnaisiin,  – ja ties mihin.

Minun ”tonkapaputwist” piti olla olla jälkiruoan chantillyssä (sokerinen kermavaahto baban ohessa), mutta juuri tonkapapu se vaahdosta sitten unohtui, joten maistoimme papua ”au naturel”. Ja mietimme makua, tuoksua? – Mille tonkapapu tuoksuu ja maistuu? – Siinä on aniksen, kanelin, karvasmantelin tuoksua…

Jossain vaiheessa oli jo tukeuduttava netin apuun, mikä ihme tämä tonkapapu oikein on? Sivulla, jossa tätä merkillistä erikoisuutta myydään, todetaan näin:

Tonkapapu maistuu vienosti vaniljalle, neilikalle, lakritsille ja vähän karvasmantelille. Ranskalaisessa keittiössä tonkapapua käytetään mausteena vaniljan sijaan esimerkiksi suklaakonvehdeissa, Créme brûlèessä, vaniljakastikkeissa ja jäätelöissä.

Tulen ihan varmasti sitä kokeilemaan toistekin, semminkin kun minulla on niitä purkillinen mökillä (en vain ollut tajunnut, mitä olen saanut lahjaksi jo jokunen vappu sitten…).

Mutta tonkapavun kanssa on oltava varovainen. Tonkapavun ”juttu” on kumariini, jota on erityisen paljon mm. kanelissa. Eviran sivulla lukee näin:

Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli,  — Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Muistatteko muutama vuosi sitten tämän kohun, joka syntyi kanelista, joulupuurosta ja päiväkotilapsista? Ihan samaa tonkapapu-kumariini-kaneli -juttua on tämäkin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän. (Wikipedia)

 Kumariini on siis vaarallinen liiallisesti käytettynä, mutta tästä huolimatta eilen käytin ja vastaisuudessakin käytän tonkapapu(j)a. Sen kuului siis olla osa tätä jälkiruokaa…

Enpä ole ennen babaa tehnyt. Kerran olen sellaisen saanut, nimenomaan yhdessä paistinkääntäjyyteni ”uran” huippuhetkessä, ja silloin kokemus EI ollut rohkaiseva, mutta siitä huolimatta eiliseksi sellaisen tein. Ja tein, vaikka resepti on ei-niin-minun-suosikkini-hans-välimäen -kirjasta.

Tällä(kin) jälkkärillä on merkittävä historiansa… mutta nyt tässä vaiheessa vain ohje:

Babat ja crème chantily

3,5 dl venäjauhoja
75 g voita
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ pkt hiivaa
5 kananmunaa

Sekoita kulhossa jauhot, voi, suola, hunaja ja hiiva. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki.

Pursota taikinaa muotteihin noin 1/3 verran ja anna kohota, kunnes pinta on muotin reunan tasolla. Paista 180-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä babat.

Liemi

5 dl vettä
2 ½ dl sokeria
muutama suikale appelsiinin kuorta
muutama suikale sitruunan kuorta
1 halkaistu vaniljatanko
½ dl rommia

Kiehauta kaikki aineet ja siivilöi liemi.

Viimeistelyyn aprikoosihilloa ja rommia.

Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi, ja upota babat liemeen ja anna imeytyä kymmenen minuuttia.  Kääntele ja valele babaa liemellä, kunnes se on kiiltävä ja kostea. Kiillota baban pinta hillolla ja valele rommilla. Tarjoa creme chantillyn kanssa.

  • Ja creme chantilly on kermavaahtoa, johon on vatkatessa laitettu rutkasti tomusokeria ja yhden vaniljatangon siemenet ja sitten sitä tankopapua! Lopultakin hyvin helppoa, mutta kiitettävästi keskustelua aiheuttava.

Niitä näitä Ravintolat

Teatteriravintolan jälkeen

Eihän se aina mene kuin Strömsössä.

Nyt meni paremmin.

Oli tarkoitus olla ajoissa kotona. Ei oltu.

”Käväisemme” syömässä Teatteriravintolassa. Käväistiin, mutta kun illan lopuksi aloimme kuunnella vuosisadan rakkaustarinaa, ei ollut kotiin lähtimiselle sijaa.

keitto

 

Teatteriravintola on oululaisilta ihan turhaan katveessa. Onhan sieltä kaupungin komeimmat näköalat.

1-9

Niitäkin tänään ehdimme ihailla.

Palaan huomenna asiaan, ehkä huomenna on Strömsö-päivä.

 

Isovanhemmuus Lappi Niitä näitä Ravintolat

Mökkinimiä, lumikuvia, ravintolapäivällinen

Luppola, Väärti,  Nimiloppu, Takavasen, Vonkka, Kaamospirtti, (alla kollaasissa vielä lisää) . .. ja sitten meidän Myötätuuli ja Tuulentupa. Mökkitiellä näkee monenmoisia nimiä, joita mökeille on annettu. Aika mukavia ja kekseliäitä ovat minun mielestäni. Täällä on tapana antaa mökille nimi, ja meilläkin on – kuten hyvin tiedätte – Myötätuuli ja Tuulentupa. Miksi ne on juuri nuo nimet, – olen sen aika päiviä sitten kertonut täällä.

Ulkomaillahan annetaan taloille, huviloille nimet, meidän ystäviemme kanssa ja itsekseen vuokratut talot Euroopassa ovat olleet nimettyjä (Villa Agnes, Villa Paola, Il´Palazzaccio, Villa Franco), ja me olemme monta kertaa naureskelleet, että muutamme talomme/kotimme nimeksi Château Kangas, eikö olisi aika hieno näin viiniharrastajien huushollin nimeksi?

Onhan Suomessa talonnimi ollut aina 1800-luvulle asti sukunimeä tärkeämpi identifioinnin lähde. Sukunimistöhän paljolti pohjautuu talon- ja paikannimiin, mutta mökkinimillä on ihan oma kulttuurinsa.

Kävin nollakelin lumisateessa yksikseni kävelemässä, kuvailemassa noita kylttejä (ja näin poliisioperaation! Täällä, keskellä-ei-mitään, tapahtui! Palaan asiaan, jos selviää mistä oli kyse.) Edelleen lumen hillitön määrä jaksaa hämmästyttää; ja Pehtoorilla teetättää katoilla (ja alhaallakin) hommia.

lunta

lunta-2

Mutta vielä muutama kuva mökkitien varrelta. En muista (enkä löydä), olenko kertonut (olen tainnut), että tässä Hangasojan varrella oli vanhemmillani mökki jo 60-luvulla. Siellä ei perheestämme paljon muut kuin minä, kansakoululainen tuttuvaperheen kanssa, ehtinyt käydä. No mutta, se mökki on tässä lähellä, puron toisella puolella, – joten minulla on puolivuosisatainen ihan oma historiani tässä maisemassa.

Minä muuten tiedän, mistä Eero Aarnio on saanut ideansa yhteen tiettyyn lamppuun…

lunta-3

aARNIO

Tänään oli sitten lomaviikon juhlaillallisen aika. Juhlaillallinen jossain muualla kuin minun kattamanani ja kokkaamani mökin pöydän ääressä. Lähdettiin kylille syömään. Aapelille elämänsä toinen ”oikea” ravintolakokemus. Edellinen oli lounas Laanilan Kievarissa syyslomalla ja nyt sitten oikein päivällisaikaan, vieläpä rotissööriravintolaan. Kaltio valikoitui meidän ruokapaikaksi: ja Aapeli sai ikkunapaikan! Valon lapsi viihtyi katsellen pihalle, ravintolaan, tarjoilijan touhuja, syöden omia eväitään, jutellen, jokellellen, kiljahdellen ihastuksesta,  – kaksituntinen sujui mallikkaammin kuin monelta aikuiselta.

Madeira Ravintolat

Kävellen kalastajakylään, kävellen kalaravintolaan

Vielä pimeää kun heräämme. Eikä kahdeksaltakaan juuri mitään näe, sumua, tihkusadetta. Eilisiä kuvia, sähköposttit, netistä sääkarttojen tutkiskelua, vielä vähän matkatavaroiden purkua ja matkaoopaita lueskeltiin: mihinkäs tänään. Mitä tehtäisiin?

Ensimmmäiseksi tutustumaan tähän isoon hotelliimme, joka on kuuluisan Reid´s hotellin naapurissa. Kuvassa kallion päällä näkyvä Reid´s on kunnianarvoisa, yli satavuotias majapaikka, jossa mm. Churchill ja Ruotsin hovin jäsenet ovat majailleet. Siellä olisi tarjolla iltapäivisin ”Afternoon tea” ja tiedä häntä vaikka joku päivä sinne menemme. Puutarhakin kun kuulemma on tavattoman kaunis.

No kyllä meidänkin hotellissa on kaunista; aamiaishuoneessa sellaista brittiläistä hillittyä charmia. Ja brittejä. Niitä on paljon. Vaappujengiä sanoisivat meidän nuoret. Lisäksi vähän lapsiperheitä, mutta ei juuri murkkuikäisiä eikä nuoria näy. Taitaa koskea oikeastaan koko Madeiran turismia….

kaupunkipatikka (Custom)

Mutta meidän kaltaisillemme täällä on paljon. Ja aamupäivän sumusta huolimatta päätimme sitten lähteä naapurikylään, Camera de Lobos on 20 000 asukkaan kalastajakaupunki 7 kilometrin päässä tästä hotellistamme. Ja sinne vie hieno rantapromenadi. EU-rahalla tehty reitti oli mukava, hyvä verryttely ennen huomista ja ylihuomista vuorille nousemista. Merenrantareitit kun ovat minulle kovin mieluisia.

Monenlaista matkan varrella oli. Ja satoihan se sitten välillä ihan kunnolla. Mutta vaikka sää näytti hyytävältä, syksyiseltä, on sade kuitenkin lämmintä ja kamppeet kuivaa äkkiä. Sitä paitsi patikkapopot ja kuoritakki olivat hyvät olemassa.

kaupunkipatikka 1 (Custom)

kaupunkipatikka 2 (Custom)

kaupunkipatikka 3 (Custom)

kaupunkipatikka 4 (Custom)

kaupunkipatikka 5 (Custom)

kaupunkipatikka 6 (Custom)

kaupunkipatikka 7 (Custom)

Päästyämme kalastajakylään paistoi jo aurinko ja oli jo lounasaika. Istahdimme pienen aukion baariin, ja nautimme Nikitat. Kyllä nämä madeiralaiset hedelmäsmoothiet, joissa on tilkka kuohuvaa aina meksikolaiset clamatot voittivat. Kolme ja puoli euroa tuollainen tuopillinen tuoreista hedelmistä puristettua herkkua maksoivat.

kaupunkipatikka 8 (Custom)

Hotellille palatessa auringonpaiste vain parani, siispä altaalle. Meriveteen ei vielä uimaan, mutta oli sitä hieno katsella ja kuunnella. Meren tuoksu tuntea.

Illansuussa kuvien purkua ja tätä kirjoittaessa, parvekkeella. Ja sitten vaihteeksi kävelemään. Kävellen Funchalin vanhaan kaupunkiin. Syömään tietysti.

Rua Santa Maria on kuuluisa kymmenistä ravintoloistaan, ja siitä, että kapean kävelykadun varrella ovet ovat taideteoksia: niissä on runoja ja maalauksia. Kuvia on paljon, postailen niitä joskus.

Rua Santa Maria 2 (Custom)

Gavião Novo oli ravintola, johon me sitten istahdimme. Eikä vähempää eikä enempää kuin chefin spesialiteetin tilasimme: miekkakalaa, seabassia, scampeja, espadaa, pork fishiä (mitä ihmettä se on??), simpukoita ja lapaksia (ja täällä lapas ei ole lappilainen tapas a la Hangasoja, vaan grillattuja maljakotiloita kuoressaan, – olivatpas erinomaisia!)

Iso vati mereneläviä kahdelle!

Rua Santa Maria 3 (Custom)

Lappi Ravintolat

Harrastellen

Aamupäivän työrupeaman jälkeen ulos. Edelleen muutama aste pakkasta. Alhaalla ei huomannutkaan kuinka pilvistä on, mutta tunturiin noustessa katosivat värit ja näkyvyys.

T:n & J:n kanssa sinne Huipulle kiivettin (pehtoori ladulla). Tietä pitkin mentävä, Suomen pisintä pulkkamäkeä tultiin kävellen alas kun ei ollut hoksittu ahkioita ottaa mukaan.

Otin kymmeniä kuvia, pihapiirissä myös. Josko tänäkin vuonna ehtisin/viitsisin joulusivuston tehdä. Nyt jo vanhoilla joulureseptisivullani (klik, klik)  on kymmeniä kävijöitä päivittäin.

Tänään en teekään ruokaa. Menemme kylille syömään, sillä täällä on mittava ruokatapahtuma. Se olikin yksi iso syy tulla juuri tänä viikonloppuna tänne.  Lapin keittiömestareiden vuosittaisessa yhteiskoitoksessa ovat myös Paistinkääntäjät vieraana, joten käädyt on mukana. Oululaisia rotissööreja on täällä muitakin maisemissa. Alla huikea ruokalista. Kerron huomenna mikä maistui; jos tuon kaiken jaksamme maistella…

Tunturihotellin sivulta:
”Lapin keittiömestarit esittelevät osaamistaan ja ammattitaitoaan jo 19. kerran herkkupöytätapahtumassa Saariselällä lauantaina 13.11.2010. Lapin Keittiömestareiden ja Saariselän Tunturihotellin yhdessä toteuttamasta isäinpäivän viikonlopun herkkupöytätapahtumasta Saariselän ensilumilla on tullut legendaarinen ja odotettu vuosittainen ruokatapahtuma. Pöytä antimineen kokoaa vuosittain yhteen n. 650 ruokavierasta.”

Lapin Keittiömestareiden 19. Herkkupöytä 2010

Äyriäiset Ja Mädit:
Kirjolohen Mätiä
Siian mätiä
Ostereita
Taskurapupaté, Appelsiini-Greippihilloke
Sammakonreisiä, Aioli
Kuorrutettua Sinisimpukkaa Kuoressa
Rapu-Mansikkahyytelö, Balsamico-Kristalli

Kylmät Kalat:
Paistettua Kiiskifileetä, Sitruunamarinoitua Porkkanaa
Limemarinoitua Piikkikampelaa, Limekastike
Tatti-Lohirulla, Papaija-Ananassalaatti
Ahven-Rosepippuritimbaali, Ruiscripsit
Taikinoitu Muikkupaté, Muikunmätikastiketta

Kylmät Lihat:
Kotasavustettua Hevosta, Pihlajanmarjahyytelö
Poron Kateenkorvaa, Kivitatti-Keltajuuriterriini
Hirvivoileipäkakkua, Punasipuli-Karpalohilloke
Ylikypsää Merilapin Karitsan Entrécôtea, Minttu Tzatsiki

Kylmät Linnut:
Kevyesti Savustettua Fasaanin Rintafileetä, Viinirypälekompotti
Ankanmaksa Canapé, Rosmariiniöljy

Lämmin:
Villisianfileetä, Madeira-Korvasienikastike
Rautumedaljonki, Yrttikastike
Pernodliekitettyjä Scampinpyrstöjä, Yrttikastike
Perunakakku, Raita-, Keltajuuri, Porkkana, Nauris

Juustot:
Valio Hienoin Mustaleima (18kk), Tummaa Suklaata
Valio Ritari (10 Kk), Vadelma-Vaniljahilloke
Valio Aura Gold (3 Kk), Mustaviinimarja-Inkiväärihilloke

Leivät:
Sämpylöitä
Talon Leipää Kreikan- ja 7-Viljan Taikinoista
Lapin Rieskaa
Maalaisreikäleipää

Jälkiruoka:
Karpalovispipuuroa, Vanilja-Limevaahtoa, Cookies-keksejä, Vadelmakristallia
Appelsiini-Mantelitorttua Kirsikkahillolla ja Kermavaahdolla
Täytettyjä Tuulihattuja
Passion-Suklaakakkua
Tyrnitartaletti
Sitruuna-Basilika Praliineja
Pernod Marinoituja Hedelmiä

Jäätelöt:
Pistaasijäätelö
Tiramisujäätelö
Limesorbetti

Kahvi:
Espresso Originale
Brazil