Ruoka-, viini- ja kulttuurimatka Tampereelle

Jotensakin tasan vuorokauden olimme  Tampereella: perjantai-iltapäivällä mennessämme juna ei vastoin odotuksia ollut juurikaan myöhässä, etabloiduimme 🙂 hotelli Scandiciin puoli viiden kieppeissä  ja lauantaina klo 17 Pendolino lähti takaisin kohti Oulua. Retkueemme vahvuus oli kahdeksan henkeä: Oulusta pari pariskuntaa, ja pari naisihmistä ja vahvennuksena saimme seuraksemme viinikerhomme Turun ”jaoston” pariskunnan.

Ensimmäinen kohde – bonus 🙂 – oli Ullan Unelma -leivontatarvikekauppa. Sen nettikaupasta olen joskus jotain tilannutkin, mutta nyt oli mukava päästä kauppaan hypistelemään kaikkea ja valitsemaan tuiki tärkeitä! leipomusvälineitä. Enkä minä ollut joukkomme naisista ainoa, joka lähti kaupasta pussukan kanssa.

Koska Vinoteca del Piemontessa oli yksityistilaisuus, muutimme suunnitelmaa ja kävelimme Gastropub Tuulensuuhun. Kovin sielläkin oli täyttä, mutta mahduimme sekaan viinilasilliselle. Seitsemäksi siirryimme Tampereen Työväen Teatteriin (mitä historian havinaa rakennus huokuikaan!),  Lukkosulaa ja lumpeenkukkia. Riemullista lounaismurteilla tykitystä! Ihan hulvatonta murrenäytelmää pari tuntia. Eila Roine ja Esko Roine, Ilmari Saarelainen ja Tuija Ernamo  pitivät suupielet yläviistossa parituntisen. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Oli näytelmässä herkätkin hetkensä, mutta niistä huolimatta, niidenkin tähden?, hyvää teatteria jollaista on vaikea kuvitella Oulussa näkevänsä. Turku – Tampere -akseli toi siihen mukavaa särmää. Parasta oli hieno dialogi, parasta oli lounaismurteella revittely.

Teatterin jälkeen lähdimme – tietysti – syömään. Tiiliholviin oli varaus, jota ei kyllä olisi tarvittu, sillä tamperelaiset lienevät olleet kodeissaan katsomassa kun Suomen jääkiekkojoukkue sai USAlta selkäsaunan. Ravintolassa oli tilaa, mutta myös tunnelmaa.

Tiiliholvin miljöö miellytti.  Tarjoilu oli asiallista ja asiantuntevaa, ainoa pieni pettymys oli, ettei rotissööriydellä ollut mitään bonusarvoa, ei vaikka meitä oli periaatteessa parikin rotissööriä seurueessa.

Oulussa Paistinkääntäjille kyllä samppanjaa tarjotaan. Vaikkei erikseen tarjottu, aloitimme samppanjalla (Champagne Beaumont des Crayènes Grande Reserve). Etanat, ylikypsäksi haudutettu hanhenkoipi  (viininä Chapoutier Côte-du-Rhône 2007 – Maison Chapoutier, 60% Grenache, 40% Syrah) ja ananasravioli maistuivat useimmille meistä. Myös muut olivat oikein tyytyväisiä ruokiinsa.

Illallisen jälkeen, kovin kylläisinä lähdimme hotellille, pikkupakkasessa, lumirännän lakattua kävelimme Hämeenkatua ja hyräilimme hiljaa mielessämme. Hyvissä ajoin ennen puoltayötä uni vei.

Lauantaiaamu Tampereella: aamiaiseksi mustaa makkaraa? Noh, osa kokeili sitäkin.

Aamiaisen jälkeen porukkamme armoitetun satiirikon tamperelaiskontaktien perusteella osasimme suunnata kohti Keittiöelämää! Aleksis Kiven kadulla oleva herkku- ja astiakauppa oli vielä kymmeneltä kiinni,  joten päätimme käveleskellä tunteroisen. Ensiksi etsimme Laukon torin laidalta Weinstub Alsacen, ja totesimme, jotta seuraavalla Tampereen turneella sitten sinne. Vieressä oli Kapteenska, jossa poikkesimme sillä seurauksella,  että kolmella meistä on nyt samasta kuosista tehdyt kesäpuserot.

Kauppahallihan on tietysti ruokaihmisten kaupunkikohteiden listalla aika korkealla. Eihän meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin seuraavaksi sinne. Tapasimme tuttuja, entisiä oululaisia ruoka- ja viini-ihmisiä, joiden kanssa hallin espresso-tarjonta tuli testattua ja vaihdeltua kuulumisia.

 

Sitten takaisin Aleksis Kiven kadulle. Ja siinä se on! Meidän mökillä on seinä, johon olen pari vuotta etsinyt ”jotain”: ryijyä, taulua, huovutustyötä, jotain … Olen kiertänyt Saariselän ja Napapiirin Joulupukin kylän matkamuistomyymälät, käsityömessut ja eräänkin muun putiikin ja puodin, mutta  mitään sopivaa ei ole kohdalle kolahtanut. Mutta siinä se nyt on: Tampereella Aleksis Kiven kadulla olevan Sokeain Aitan ikkunassa on meidän mökin seinälle juttu. Ostimme pois.

Sitten sinne Keittiöelämään. Balsamicoa, lautasliinoja, etanoita, makusuolaa, keittiöpyyhkeitä, juustokeksejä, … Saimme asiantuntevaa opastusta ja jopa seurueen herratkin innostuivat. Miksei Oulussa ole tuollaista liikettä? Mitäs jos heittäisinkin yliopistonlehtorin urani ja ryhtyisin putiikinpitäjäksi? Vähän se jäi kytemään …

Alla olevan kuvan keskellä olevan hyllyn ”kolo” on meidän porukan aiheuttama. Laatubalsamicon tarvetta tuntui kaikilla olevan. Äsken testasimme sitä – ja pidimme kovasti.

Keittiöputiikin jälkeen pohdinta: olisi tunti aikaa ennen kuin tilattu opastus Finlaysonin museolueella alkaisi, mitä tehdään? Lasillinen kuohuviiniä? Miksei? Nyt sinne eilen kiinni olleeseen Vinoteca del Piemonteen. Miten on? Kannattiko poiketa Suvantokadulle? Kyllä, Viehättävä kuin mikä! Miksei tällaistakin ole Oulussa? Jospa jättäisin yliopistonlehtorin virkani ja ….  Franciacorta Ca´del Bosco virkisti ja kuplat olivat kuin samppanjassa.

Tässä vaiheessa turkulaisvahvistuksemme jäivät joukosta (tosin vain hetkeksi)  siksi aikaa kun me muut suuntasimme Finlaysonille.

Heli-opas johdatti meidät tekstiiliteollisuuden vuosisataiseen historiaan ja kohtuullisen vaikuttavaan höyrykonemuseon. Hiljaa mielessäni ajattelin, että olisinpa käynyt tuolla ennen luentosarjani (Suomen teollistumisen sosiaalihistoria)  alkua. Reilun tunnin kierroksen aikana näimme paljon, opimme paljon. Oppaan varaaminen kannatti, ehdottomasti.

Tämähän me tiedettiinkin: vuoteen 1919 asti naisella oli oltava mieheltään lupa lähteä ansiotyöhön. Ennen en ole tällaista ”lupalappua” nähnyt. Henrikin lupalappu Marialle oli sekin museossa.

Lapsityövoiman käyttö teollisuudessa oli vuoden 1889 asetukseen asti suunnilleen rajoituksetonta, eikä senkään jälkeen kokonaan kiellettyä.

Historian jälkeen oli aika jälleen siirtyä syömään. Ravintola C, jonne halusimme, on lähellä asemaa, mutta aukesi periaatteessa vasta klo 16 ja juna lähtisi klo 17. Soitin viime viikolla ja kysyin, miten on .., ?  Hyvin oli: avasivat meitä varten jo kolmelta. Hienoa, että avasivat, olisimme jääneet paljosta paitsi, jollemme olisi tuonne päässeet. Ja kilpiravintola C:ssä Rotisseurit oli huomioitu! Siitäkin pisteet.

Alkuruokana olleet kampasimpukat oli paistettu valurautapannussa; sattuneesta syystä osasin tarkkailla asiaa. Mutta ne eivät olleet kuitenkaan se päivällisen huipennus, vaan ohessa ollut herneenversomousse oli jotain taivaallista. Ja tämä oli vasta alku: pääruoaksi tilasimme kultaotsa-ahventa munakoisokaviaarin kanssa. Kala oli rapeaa, muttei kuivaa, se maistui kalalle, mutta siinä oli myös sopivasti suolaa. Se oli liki täydellistä. Se oli hurjan hyvää.

Eivätkä jälkiruoatkaan aiheuttaneet negatiivisia kommentteja. Viideksi juoksimme junalle, ehdimme.

Pohjanmaan pimeiden taipalten läpi matka joutui joutuisasti: iltapäivälehtien jälkeen aloitimme pelin. Jotta reissun teema säilyi kotiin asti pelasimme Sybarittia. Äkkiä kului aika. Äkkiä olimme kotona.  Äkkiä teimme matkan, joka oli hyvä. Katkaisi arjen. Antoi ystävyyden vahvistua. Oli helppo ja hauska. Syyskuussa Riiaan? Toivottavasti.

2 kommenttia artikkeliin ”Ruoka-, viini- ja kulttuurimatka Tampereelle”

  1. Olipa kivoja kuvia! Aviomiehen luvat toihin pääsystä menivät minulta aivan ohi. Oululla on vielä kehittämisen varaa.

    Vastaa
  2. Taije, kuvissa on edelleen minua vaivaava ongelma: en hallitse sisäkuvaamista. Varsinkin jos on vähänkään hoppu, eikä ole jalustaa, niin tuhnuja tulee. Mutta kyllä minä vielä opin 🙂

    Ajatteles jos vieläkin olisi pyydettävä mieheltä lupa töihin lähtöön? Sinullakin olisi varmasti vaikeampi saada työntekijöitä …

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.