Showing: 781 - 790 of 1 276 RESULTS
Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusi keittokirja ja luovia kuvia

Tälle päivälle ainoa sovittu juttu oli Juniorin tulo perheineen syömään. Niinpä minulla on ollut aikaa liikkua ja säädellä kuvia. Että tulen hulluksi, kun yritän satojen kuvien kansioista koota pari viiden kuvan sarjaa.

Hyvää rentoutta tuli kokkailusta. Pääruoka ”tavallista” karitsanfilettä ja riisiä ras et hanout -mausteella, lehtikaalia omasta maasta, salaattia, kermaviilisoosia, mutta jälkkäri oli uusi juttu. Sain Pehtoorilta hääpäivälahjaksi Vappu Pimiän Reseptikirja kakkosen. Ykköstä ei ole, mutta olen joskus radiosta Vapun valtakuntaa ja sen reseptisuosituksia kuunneltuani tullut kokeilleksi ohjeitaan, ja olen kyllä tykännyt.

1-7

Olen jotenkin ruvennut tykkäämään Pimiästä, ehkä siksikin, että paikoitellen – vähän kuin valitettavasti – samaistun hänen touhottamiseensa, innostukseensa, oman persoonansa likoon laittamiseen. Sellaiseen minäkin sorruin/sorrun joskus luennoidessani, pitäessäni esitelmiä. Elämänmyönteinen, perhekeskeinen, kokkaamiseen intohimoisesti suhtautuva on hän.

Ja keittokirjansa esipuheessa on kovin samanlaista tekstiä kuin minun opuksissani: viikolla syödään terveellisesti, kuitenkin koko perhe yhdessä kerran päivässä, viikonloppuna voi herkutella, on ilo kutsua ystäviä syömään. Ruoanlaitto ei saa olla liian monimutkaista, on kiva kokeilla uutta, mutta perusraaka-aineet ovat ratkaisevia onnistuneen lopputuloksen syntymisessä. Niin. Juuri niin.

1-6

Perjantaina tein meille kahdelle kuhaa Vapun ohjeen mukaan. Hyvää oli ja tänään oli sitten puolukkajäädykettä suolakaramellin kanssa. Yksinkertaista ja hyvää. Sopisi vaikka joulujälkkäriksi, mutta mikseipä myös syyssunnuntaille. Ainakin Miniä ja Pehtoori olivat sitä mieltä, että sopii. Eivät ihan kaikkea kaksistaan syöneet, muttei paljon muutenkaan. 😀

Puolukkajäädyke ja suolakaramelli

Jäädyke

3 kananmunaa
1 dl tomusokeria
4 dl kuohukermaa
2 dl sokeroitua puolukkasurvosta

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset.
Lisää tomusokeri keltuaisten joukkoon ja vatkaa vaahdoksi.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa kulhossaan.
Tee samoin kermalle, mutta jätä vaahto löysäksi.
Sekoita keltuaisvaahtoon marjasurvos kääntelemällä, älä enää vatkaa.
Lisää joukkoon kermavaahto ja kääntele lopuksi joukkoon vaahdotetut valkuaiset.
Kaada massa kakkuvuokaan ja peitä se foliolla.
Laita vuoka pakastimeen ja anna jäätyä ainakin 8 tuntia, mielellään yön yli.

Suolakaramelli

1 1/2 dl fariinisokeria
2 dl kermaa
1 rkl voita
pari hyppysellistä suolakiteitä

Sulata sokeri, kun se on sulanut, lisää joukkoon kerma.
Anna kiehua hiljalleen 5 – 10 minuuttia, välillä sekoittaen.
Sulata lopuksi joukkoon voi.
Kun kastike on vähän jäähtynyt, ripottele sen pinnalle suolakiteitä (laiton Maldonia).
Kumoa jäädyke tarjoiluvadille.
Koristele suolakaramellikastikkeella tai tarjoile kastike erikseen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva-asioista – –  päivitelläänpä haastekuvasivustoni tilanne: kesäkuukausina  on ollut kovin vaisua tuolla haastesivustolla, myös omalta osaltani. Ja ehkä juuri siksikin vaisua, että itse olen laiminlyönyt koko hommaa, (ja töpeksinyt elokuun kuvien kanssa ;)). Pidetään pieni luova tauko, ja katsotaan lokakuun alussa josko palattaisiin taas viikkohaasteisiin. Avasin sivustolle kansion ”Luova tauko”, ja sinne kaikki halukkaat voivat lähetellä kuvia. Ladatkaa kuvia muidenkin iloksi katseltavaksi, ja kommentoitavaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään iltapäivällä tuli radiosta, ja on nyt kuultavissa YLE Areenassa, mun toisen open haastattelu. Kannattaa kuunnella. Pienessä pätkässäkin jo ilmenee, millainen humanisti ja humaani ajattelija (huolimatta, että on rakennustekniikan lisensiaatti ;)), lämminhenkinen ihminen Jaakko Heikkilä on. Jollet ehtinut käydä Kansallismuseossa katsomassa näyttelyään, niin lokakuussa on mahdollista nähdä se Rovaniemellä.

http://areena.yle.fi/1-3638552

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Matsutake-risotto ja muita sieniherkkuja

Laidunkauden lopettajaiset… ainakin täällä Hangasojan varressa. On palattava etelään, luovuttava kokopäiväisestä ulkonaolosta, metsäretkistä, tuntureiden huiputuksista. Tänään siis viimeiset sienten poiminnat, ja edellisten päivien sato säilöttävä. Vielä yksi sienikastike kokkailtava ruoaksi. 🙂

Kangas- ja haaparouskuista perinteisesti suolasieniä tuli yhteensä peräti kaksi litran purkkia. Niistä saa monen monta sienisalaattia, joulupöytäänkin varmasti. Ja sitten tein purkillisen pikkelsiä. On vuosikausia (-kymmeniä?) siitä kun olen tällaista aiemmin tehnyt, ja vähän mutu-meiningillä tuo purkillinen nyt sitten täyttyi. Kerron sitten joskus, ensi syksynä reseptin, jos onnistui. 😉

Huikean, yli neljän kilon matsutake- eli tuoksuvalmuska saaliin kuivasin. Sienikuivuri on jo monta vuotta ollut täällä möksällä, onneksi. Vaikka vähän noita valmuskoita jo söimmekin, tuli kahdeksan (0,8 l) pakasterasiaa kuivattuja … Wuhuu. Vähänkö hienoa!

Kaksi, aika hyvän tuloksen tuonutta, tuoksuvalmuska-kokeilua on nyt takana: ensinnäkin pieni herkku alkupalaksi, tämähän on ihan selvä lapas (= lappi-tapas)! Se valmistuu viipaloimalla sieni noin ½-1 sentin siivuiksi ja marinoimalla vartin verran öljyn ja soijakastikkeen seoksessa (puolet ja puolet). Sitten paisto kuumalla pannulla voinokareessa. Johan oli mukavan makuinen, ihan uuden makuinen aterian alku. Hyviä olivat tuorekurkun kera.

Ja sitten toinen ruokaisampi tapa tarjota matsutakea. Risotto. Matsutake-risotto. Soveltelin tattirisotosta, jätin sipulit pois, koska matsutake maistukoon!

Matsutake risotto (neljälle)

3 rkl (oliivi)öljyä + 3rkl voita
1 – 2 dl matsutakea kuutioina
3 dl risotto-riisiä
8 – 12 dl nestettä (kanalientä (Puljonki (kanaliemi) tai fondista) ja tilkka vettä ja/tai viiniä)
suolaa
voita
parmesania

Kuullota sienet öljyn ja voin sekoituksessa. Poimi sienet pois, ja lisää öljy-voiseokseen riisi. Kuullota se. Lisää vähitellen nestettä, desi kerrallaan, jotta se ehtii imeytyä riisiin. Lisää suola. Kypsennyksen loppuvaiheessa lisää sienet joukkoon.

Riisin tulee olla al´dente, mihin kuluu noin 20 – 30 minuuttia. Lisää lopuksi muutama ruokalusikallinen voita ja tarjolle laittaessa on hyvä nostaa pöytään hyvää parmesan-raastetta tai lastuja.

Mietimme kovin, millaista viiniä matsutaken kanssa sopisi nauttia; kyselimme neuvoa Saariselän Alkosta, jossa sieniviinisuosituksia ei kovin montaa ollut, mutta uskoimme sitä yhtä ja ostimme pullollisen Chiantia ja sitten kaksistaan pohdimme, josko parfyymiselle, mausteiselle sienelle olisi ”samanlainen” valkkari hyväksi, ja ostimme kaupassa olleen ainoan Gewurztraminerin (Adobe). Niitä sitten rinnakkain testasimme…

Jos risotto on pääruoka tai yksi erillinen väliruoka pitkässä menussa, kuten Italiassa usein on, ei tuo mausteinen valkoviini ole ollenkaan huono vaihtoehto, varsinkaan jos olisi ollut joku Alsacen hyvä tai pitkään lempparinani ollut Mezzacorona, mutta jos risotto on ”lisukeruoka” kuten meillä oli (viikonlopun poronfileiden rippeet) niin kyllä chianti on ehdottomasti parempi vaihtoehto. Entäs mitenhän tuohon sopisi sake? Hmm – pitänee kokeilla joskus.

Eikö muuta kuin tattirallia ja sienien ryöppäystä tänään? – Toki. Olin aamupäivän – taas – kuvailemassa. Kaunispään rinteillä sumu oli kuvauksellinen. Ihan satumetsässä, paljakassa kuljin kameran kanssa. Viikon päästä on kouluviikonloppu, johon maisemakuvat näyttöä varten olisi oltava valmiina.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Tunturissa sienien ja kuvien metsästyksessä

Siellähän vois olla vaikka kuinka kauan.

Sanoi Pehtoori, kun palasi metsästä. Ja niin, – olen niin samaa mieltä. Erittäin.

Olimme tänään tunturissa, eri aikaan, yhtä aikaa, erikseen ja koko päivän.

Mie lähdin jo kahdeksan jälkeen, kohti Kaunispään huippua, tiedättehän, näyttökuvia. Maisemasarja vaatii täydennystä. Ja siellä melkein koko kalustoni kanssa tepastelin Kaunispäätä ylös ja alas. Myötä- ja vastamäkeen, eiku -valoon. Makasin rähmälläni rinteessä, koetin varvastella näkötornissa…

Maisemia kuvailin. Ja elokuun lopun aamussa valo oli kaunis. Ja ymmärsin olla kiitollinen mahdollisuudesta olla turvallani rinteessä tiistaiaamuna kello 9.15. Juuri silloin. 😀

Siellähän se aamupäivä vierähti.

Puolelta päivin lähdimme kaksistaan sieneen. Ja wuhuu: satuinpa mahtavalle apajalle. Aika pian oli kori täynnä matsutakea.

WhatsApp Image 2016-08-30 at 13.29.40

Melkein neljä kiloa oli tuota herkkua!

Pehtoori jaksoi vielä lähteä pyörällä metsästämään lisää sieniä kohti Pieravaaraa, mie jäin lähipiiriin kameran kanssa. Samalla kuivuria täyttelin.Toissaöinen pakkanen teki riekonmarjojen lehdistä punaisia, vaivaiskoivuista keltaisia, … värejä on nyt paljon, maaruska kaunis. Koko aurinkoisen (+ 16 C iltapäivällä) päivän jälkeen aika istahtaa yhdessä ruokapöytään. Tässä raaka-aineet kalkkunarullien  (fileille pestoa ja viipele proscituttoa, rullaus, päälle suolaa ja pippuria, paisto voin-oliiviöljyn seoksessa) lisukkeille. Nyt päivän ulkoilun ja liikkumisen jälkeen voipunut olo. Hyvä olo.

Lappi Ruoka ja viini

Metsäläiset

Siihen ei mene kuin varttitunti, että olen jotensakin eksyksissä.

Aamupäivällä lähdimme metsän kautta kohti Rönkönlampea, sienikorit mukana, pienten kangasrouskujen ja herkkutattien kiilto silmissä. Rönkönlammelle olen kulkenut kesällä kävellen, syksyllä pyörällä, kevättalvella hiihtäen ja olen kulkenut sinne usein, vuosikymmenien aikana todella usein. Yhtä matkaa metsäreitille lähdimme, jossain vaiheessa vähän erkanimme; niinhän se on tehtävä, että koko maaston mahdollinen sienisato saadaan kartoitettua.

Ja jossain vaiheessa vain rupesin miettimään, että missähän mie olen. Lohduttauduin sillä, että tiesin olevani ”latupohjan” = valaistun ladun (Saariselkä – Kiilopää) ja nelostien välissä, joten ihan umpihukassa en ollut. Kangassieniä löytyi, muutama männynherkkutattikin, pari herkkutattia. Jossain välissä soittelimme Pehtoorin kanssa, (Pehtoori kun oli jo siellä Rönkönlammella, eikä minulla sen hetkisessä sijainnissani hajuakaan, missä päin se on), jotta joko palailtais mökille lounasmakkaroille, ja niin päätettiin. Ja kuin ihmeen kaupalla minä olin ensin perillä.

Matsutake Tatti Sienimetsä_-2

Lounastauon jälkeen, sään suosiessa, kun ei satanut, mutta ei todellakaan ollut turhan lämmin (+ 8 C) päätimme lähteä autolla Kutturantien varteen, ja jatkaa sienestystä siellä. Ja taas: varttitunnin jälkeen hoksaan olevani ”jossain”. Mutta nelostien äänet kuuluivat, ainakin aina välillä, joten reippaasti tepastelin pitkin jänkhää.

Ja olipa kyllä kaunis metsä. Aluskasvillisuutta hyvin vähän, lähinnä ”kokolattiamattomaista” pehmeää jäkälää, ei mitään ”vitikkua”, oli hyvä hengittää, liikkua, olla. Metsässä kävely on vaan niin mukavaa. Ja näillä leveysasteilla metsässä on myös rinteitä, ylä- ja alamäkiä, mikä sekin oululaista tietysti viehättää.

Ja juuri kun whatsappailen aamulla lähteneiden mökkivieraiden kanssa, huomaan jalkojeni juuressa matsutake-apajan! Nämä meidän viikonloppuvieraathan ovat sieniasiantuntijoita, ja juuri he opettivat meidät löytämään ja tunnistamaan matsutakeja, ja mehän otimme opista vaarin; löysimme yhteensä pitkästi yli puoli kiloa tätä merkillistä sientä. Kun sen tuoksun on kerran kokenut, sitä ei unohda, eikä sitä voi mihinkään muuhun sotkea.

Matsutake Tatti Sienimetsä_

Mitähän tuolla sienisadolla tekisin? Onko kokemuksia, hyviä matsutake-reseptejä jaossa? Miten sen säilön? Kaksistaan kun emme koko tuota tuoksuvaa, varsin arvokasta valmuskarivistöä aio käyttää. Maksavat tuosta Japanissa 200 – 1000 euroa kilolta, mutta eipä tässä nyt oikein myyntimatkalle viitsisi lähteä. Ajateltiin täällä Hangasojan varressa vielä tovi viivähtää, siitäkin huolimatta, että ystävät aamiaisen jälkeen kohti Oulua lähtivät. Mieluusti olisimme kyllä heidät seuranamme pitäneet.

Onneksi lupailee mukavaa keliä tulevalle viikolle: sienimetsät ja patikkapolut odottavat!

 

 

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlapäivä sateisessa Lapissa

Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.

Emme antaneet lannistaa. Levollisen, pitkähkön aamiaisen jälkeen lähdimme ulos. Vedenpitävää ylle, ja tihkuun. Tänään ei huipulle, kurujen pohjia kävelimme, samalla vähän tatteja metsästimme. Hyvä on luonnossa kulkea. Vaikka sataa.

Lapaslounas täydennettynä – taas – vieraiden tekemällä sienilisukkeella. Kyllä kelpasi.

Tatteja-4

Ja kun kerran jo viime lauantain olimme oppineet, että hyvä (kasvis)lounas on syytä nauttia samppanjan kera, oli sitä tänäänkin tarjolla. Noh, ehkä isompi syy oli hääpäivämme. Kolmaskymmenes kolmas.

Tatteja-2-2

Iltapäivällä satoi jo rankasti, oli syksy. Takkatulen ääressä, kuvia katsellen, päikkäreiden ja saunan myötä oli hyvinkin lauantaiolo. Hyvä olo.

Valmistelin meille sitten ”juhlaillallisen”, sellaisen, joka täällä niin usein, niin monille on tarjottu. Lapakset syötiin siis jo lounaalla, pääruokana oli – mitäpä muuta kuin poronfilettä, muhennettua korvasientä, porkkana- ja lanttunoppaa hunajalla glaseerattuna, paistettua sipulia ja palsternakkaa, ja (uutena) voissa paistettuja, marinoituja avomaankurkkuja. Ja jälkkäriksi leipäjuustopaistosta ja hilloja. Mielettömän yksinkertaista. Mutta siinäpä se.

Ja loppuilta pelaillen. Sybarit-peli oli minusta eilen oikein mukava peli (voitin), mutta tänään en ollutkaan niin varma (hädin tuskin pääsin pluspisteille). Eikä Compatilibilitykään (uusi versio linkin takana) meiltä Pehtoorin kanssa oikein sujunut. Mutta so what? Erinomaisen mukavaa on tällainen leppoisa olo täällä…

 

 

Lappi Ruoka ja viini

Uusia juttuja

Pohjoiseen-5

Kuinkahan mones kymmenes kerta oli kun tänään huiputettiin Iisakkipää! Sinnehän me useimmiten ystävät ensimmäiselle patikalle täällä viedään. Niin tehtiin tänäänkin. Aurinkoa ja kumpupilviä, kuinka se oli iloinen asia. Ja olihan meille ihan erilainen Iisakkipään kierros kuin koskaan ennen: jos mukana on kasvitieteen proffa ja eläintieteen proffa (emerita/emeritus) niin tuttuakin tutumpi patikkapolku saa ihan uuden tarkastelunäkökulman. Onhan opittu ihan hurjasti tänään. Ja nautittu patikoinnista, ystävyydestä, ruoasta, leppoisasta olosta, viinistä. Viinistä luonnollisesti, onhan meitä illan pöydän ääressä istunut neljä kymmenestä viinikerhomme jäsenestä.

Pohjoiseen-3-2

Ja sieniä! Niitähän on poimittu kuin ohimennen, matsutakea syötiin väliruokana. Ja tekivätpä vieraat ”ohimennen” tattipiirakan (herkkutatteja meidän mökkitontilta), joka kyllä peled-siian kanssa maistui oikein hyvälle. Erinomaiselle.

Pohjoiseen-6

Niin, ja mainitsinhan, että meillä oli ihan huippukeli tänään. Olipa mukava päivä.

Luettua Ruoka ja viini

Pienimuotoista sadonkorjuukokkausta

Niin kuin viikonloppuna jo ei olisi herkuteltu! Olen tässä vähän sadonkorjuuherkkuja tehnyt, leiponutkin. Kun pikkuperhe ei viikonloppuna saanut meillä ruokaa, kutsuin heidät tänään syömään. Juniori on jo aika leipääntynyt kesäduuniinsa, ja päivittäiseen edestakaisin ”pomppimiseen” (= 50 – 80 pakettia päivässä asiakkaille), mikä on kyllä vienyt isolta nuorelta mieheltä yli viisi kiloa. Perheessä Aapeli on ainoa, jolle on tullut painoa lisää, kun satunnaisia ilta- ja viikonlopputuureja tekevä äitinsäkin on jo hoikempi kuin ennen raskauden alkua, eli on jo tosi kaponen. Mutta onneksi heille herkut kelpaa. Siispä porolasagnea humahti hyvää vauhtia, jopa niin, että oli hoksautettava, että ajattelin osan valtavasta vuoasta (1½ kg käristyslihaa ja 2 pkt lasagnelevyjä) pakastaa mökkireissua varten.

Omenakakku-2

Taas kerran tuunasin porolasagne-ohjettani. Laitoin paketillisen (Lidlissä myytäviä) aurinkokuivattuja tomaatteja sekä pari isoa, silputtua oman sadon lehtikaalin oksaa tomaattikastikkeeseen muhimaan. Kannatti. Tuli hyvää. Ja jälkkäriksi manteli-omenakakkua, johon kotiomenapuusta omput. Ohje siihen on täällä.

raparperihilloke

Ja sitten ennätyksellisen pienestä raparperisadosta (siirto avopihalta renkaisiin ehkä syynä, eikä kyllä haittaa) tein ”Rotissöörin raparperihilloketta”. Tällä kertaa käytin hillosokeria, joten tuli parempaa, tai ainakin rakenteeltaan kauniimpaan kuin edellisellä kerralla. Tämä sopii hyvin liha- ja makkararuokien ja ihan erityisesti juustojen kanssa.

raparperihilloke-2

Nyt mietin, jaksaisinko lähteä vielä kuvailemaan, iltamaisemia olisi tavoitteena saada muistikortille. Tiedä häntä, viitsinkö? Jos aloittaisi jonkun uuden kirjan, viime yö meni aika pitkään kun luin loppuun Outi Pakkasen kirjan ”Helle”. Siinä yksi päähenkilöistä on kaimani, ja tuntui tosi kummalliselle lukea omaa nimeään. Moiseen en ole aiemmin tainnut yhdessäkään kirjassa törmätä. Kirja oli ”Anna Laine”-dekkari, mikä merkitsi myös hyviä ruokaohjeita. Palannen asiaan niiden tiimoilta.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Valkean kaupungin Kalaasit vol. 3

Voipunut, mutta edelleen hyvillä mielin. Kapituli on ohi. – Kyllä, kyllä se onnistui.

Oulussa oli 348 paistinkääntäjää aveceineen viettämässä ruoan ja juoman juhlaa, nauttimassa samanhenkisten seurasta, oppimassa uutta, maistelemassa, kokemassa, juhlimassa.

He olivat ensin aloittelemassa juhla- ja viinijuhlatiedon äärellä, sitten Nallikarin aurinkoisessa illassa barbeque/beach-partyissä, eilen leppoisilla lounailla ja viikonlopun huipentamalla Suurella Illallisella.

Meidän voutikunnan oma (eilen tehtävästään luopunut) vouti sanoi perjantaina tervetuliaispuheessaan myyneensä sielunsa pirulle, jotta ilta olisi aurinkoinen, sateeton ja kaunis. Hyvän hinnan sai piru, mutta hyvän vastineen saivat paistinkääntäjätkin. Ja kuin bonuksena kaiken lisäksi oli vielä täyden kuun ilta! Valkea kaupunki ja Pohjolan Riviera näyttivät parhaintaan! Oli vaan niin hieno ilta.

1-5

Ravintola Nallikari oli satsannut paljon, jotta suuri Diner Amical -ilta onnistuisi. Paljon oli suunniteltu, tarkistettu, maistettu, kokeiltu, tehty, neuvoteltu ja kun perjantaina seitsemän bussillista juhlijoita saapui Nallikariin ja sen aallonmurtajalle, kaikki oli valmiina.

1-3

Kun väki hiljalleen valui kohti Nalskun ”Majakkaa”, saatiin kuunnella swingiä, ja katsella tanssijoita…

1-2

Kun olimme nauttineet alkukuohuvat (Freixenet Gato Negro -piccoloista mustilla pilleillä — Sehän on meillä mökillä ollut jo vuosia notskipaikalla liki perinnetapa) oli aika siirtyä kohti ravintolaa ja sen edessä olevia grillejä!

Diner Amical-10

Barbeque-, beach-party alkakoon!

Diner Amical-13

[Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.]

Nallikari Amical

Olen tietysti hieman jäävi sanomaan, kotikenttäetu ja järjestävän osapuolen epäobjektiivinen näkökulma sotkevat puolueetonta kommentointia, mutta sen takia tai ehkä sittenkin siitä huolimatta, ruoka oli hyvää, paikoin erinomaista. Herkkutatti-suppilovahverosienisalaatti kruunasi kaiken muun. Makkarastahan minä olen aina pitänyt. Enkä minä osaa mistään valittaa, kaikesta olen iloinen, tyytyväinen, että näin hyvää Nallikari tarjosi. Yli 300 hengen, ruoka-alan ammattilaisen ja intohimoisen harrastajan ruokkiminen hyvin ja makumuistoja tarjoten ei ole ihan pikku juttu.

Hyvä seura tekee tällaisista illoista vielä astetta nautinnollisempia, ja olipa meillä Pehtoorin kanssa ilo ja onni saada paikka ”kummipoikani” [ex-työkaveri] ja avecinsa pöydästä. Ruoasta ja reissuista riitti juttua. Ilta soljui. Niin hyvin viihdyimme pöydässä, ettei paljon terassilla käyty, ja siellä olisi sentään ollut bändikin. … Mie vähän kiertelin pöydästä toiseen, ainahan se on mukava tutustua uusiin ihmisiin… kummasti karjalaisten pöydissä viihdyin. 😉

Kun yhdentoista tienoissa olimme jo lähdössä kotiin, sattui biitsillä parhaimmilleen olevan tulishow alkamassa. Olinpa luvannut sen kuvatakin, ja olipas se pikkuisen haastavaa, varsinkin sillä linssillä joka sattui olemaan mukana, ja vielä kuvailla pimeässä ilman jalustaa! –  mutta jokunen otos kuitenkin.

1-10

1-12

Eilinen lounas onkin eilisessä postauksessa, mutta entäs sitten Grand Diner? – Se oli Grand. Mutta on minulla toki valittamistakin. Ehdottomasti. Ja se on se, että Oula-ravintolan siinä siivessä, jossa me istuimme, oli illan päälle liikaa valoa, ja kyllä siellä akustiikkakin teki sen, että välillä, puheensorinan ollessa aika huikea, oli vaikea kuulla pöytäseurueen juttuja. Mutta siinäpä ne valituksen aiheet sitten olivatkin. Ja ehkäpä niihin löytyykin syy kommentoijasta ja tämän iästä. 😉 Tässäkin kohtaa taitaa olla hyvä syy katsoa ensin peiliin: jos on jo siinä iässä, että illan päälle turhan kirkas valo ei ole hyväksi, eikä kuuntelu reippaassa sorinassa ole ongelmatonta, niin eikös se sitten olekin ihan itsestä kiinni… 😉

Oulussa ei ole monta paikkaa, jossa voi järjestää illallisen, Suuren Illallisen, gastronomisesti korkeatasoisena yli 300 hengelle. Lapland Hotel Oulassa voi. Sen uskon eilisen jälkeen.

Grand Diner Oulu Valkean kaupungin Kalaasit-4

Makumatka Jäämereltä Lapin kautta Ouluun oli huikea. Yksikään ruokalaji ei ainakaan meidän pöydässä, meidän pöytäseurueen kommenttien mukaan, ollut epäonnistunut. Päinvastoin. Makujen harmoniaa, ensiluokkaisia raaka-aineita, ilman turhia kikkailuja, kauniita annoksia, ja iso asia oli, että keitto oli kuumaa, kala lämmintä, liha mureaa ja maukasta, ja lämmintä. Hovimestari oli näkyvä kapellimestari, jonka ohjauksessa tarjoilija(opiskelija)t toivat ruoat ja juomat nopeasti, lämpiminä, yhtäaikaisesti,… sellainen on myös kaunista katsottavaa.

Grand Diner Oulu Valkean kaupungin Kalaasit-24

Meillä oli mukava pöytäkunta, uusia ihmisiä, mikä on aina ilo, ja vanhoja tuttuja, mm. minun paistinkääntäjäkummini. Eikä ilta käynyt pitkäksi, ruokalaji toisensa jälkeen maistui. Kuningasrapukeittoa olisin voinut syödä vielä vaikka jälkiruoaksi. Se oli ihan mielettömän intensiivistä maultaan, kuin myös jälkkäri. Se oli nyt vielä parempaa kuin silloin kun kävimme keväällä koemaistamassa menun.

Grand Diner Oulu Valkean kaupungin Kalaasit-9

Grand Diner Oulu Valkean kaupungin Kalaasit-18

Grand Diner Oulu Valkean kaupungin Kalaasit-23

Kun illallinen oli nautittu, olimme Pehtoorin kanssa valmiita lähtemään kotiin, kylläisinä, hyvin viihtyneinä, minä taas kerran ääni käheänä [kuka oikein puhuu äänelläni??? 🙂 ], mutta tulivat molemmat kummilapseni hakemaan minut pöytäänsä: on aika tarjota samppanja. Olivat ymmärtäneet kun aika päiviä sitten ilmoitin, että käätyjen saamisen jälkeen suosittelijalle on fiksua tarjota samppanjalasillinen. FIksuja olivat tarjosivat, ja Pehtoorikin pysyi siinä samalla samppanjassa. Ja eihän meillä sitä vastaan mitään ole. 😀

Grand Diner Oulu Valkean kaupungin Kalaasit-5

Samanhenkisten kanssa on hyvä olla, ammattilaisten ja harrastajien kanssa hyvän ruoan ja juoman, juhlan ja juttelun parissa, koko ilta. Ennakkoluulottomasti, ruokaa kunnioittaen.

Kävipä sitten niin, että olimme liki kahteen asti! Kahteen! Me jotka yleensä liu´umme ennen puoltayötä kotiin. Kotikapitulissa on hyvä juhlia kunnolla. Oli hienoa. Once in a lifetime!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Valkean kaupungin kalaasit vol. 2

Eilisen huikean seminaari- ja Diner Amical -kapitulipäivän jälkeen oli aamulla hyvä herätä, lähteä hyvillä mielin uuteen päivään. Turnauskestävyyttäkin vielä rutkasti jäljellä.

Kampaajalle. Ja kuinka iloinen olinkaan kotikaupunki-kapitulista; sehän tarkoitti omalle kampaajalle menoa. Nyt tukka hyvin, toisin kuin jossain muualla.

Ja sitten lounas. Me teimme voutineuvostossa jo yli vuosi sitten rohkean päätöksen, että Oulun kapitulissa tarjotaan kaikissa kuudessa lounaspaikassa (Istanbul, Virta, Puistola, Hugo, Vänmanni ja Hella) kasvislounas. Ikinä ennen ei ole paistinkääntäjien (paino sanalla ´paistin´) vuosittaisessa juhlassa tarjottu kasvismenua.

Kasvismenu mahdollisti, ja melkein vaati, että lounas voitiin tarjota samppanjan kera. Kasvisruoan jälkeen jäi budjetin rajoissa rahaa satsata juomaan. Sitä paitsi monille tarjolla olleille lounaspääruoille olisi ollut tosi vaikea löytää sopivaa viiniä. Samppanja sopii kaikkien kanssa. Ja paistinkääntäjille. Me olimme Pehtoorin kanssa Hellassa ja ainakin meidän pöytäseurue, joka kyllä vaikutti ehkä paistinkääntäjiksikin tavallista innokkaimmilta samppanjanystäviltä 😉 , pitivät ratkaisua erinomaisena.

Sieppaa

1-15

1-16

1-17

Erityisesti tuo pääruoka (tattaririsottoa, punajuurisorbettia, hernehummusta ja linssejä) oli makumuistoihin jäävä. Siinä kylmä ja lämmin, samettinen ja rapsakka (punajuuriviipaleet, porkkanat) ja liki pähkinäinen hummus täydensivät toisiaan. Annos oli aika rustiikki, mutta juuri siksi hieno sadonkorjuuajan ruoka. Samettinen nauriskeitto ja hieman makea emmervehnäleipä olivat lempeä aloitus lounaalle. Jälkiruokana tuikitavallinen porkkanakakku joka oli upgradattu tuorejuustojäätelöllä ja lemon curd -kastikkeella ja porkkanakastikkeella. Oikein kelpo kokonaisuus oli.

Nyt olemme jo lähdössä muutaman tunnin huilaamisen jälkeen takaisin kaupunkiin: mennään katsomaan installoinnista tulevia. Oulun voutikunnassa arvonkorotuksen tai uusien käätyjen saajia on 17 ja heidän joukossaan kaksi minun ”kummilastani”. Järjestön jäseneksi pääsemiseksi täytyy olla kaksi suosittelijaa, ja nyt installoitavissa tosiaan on kaksi, joita minä olen ollut ehdottamassa jäseniksi. Ja on mukava muutenkin mennä katsomaan, kun naiset pitkissä puvuissa ja miehet smokeissa tulevat kaupungintalolta installointiseremoniasta. Kuvattavaksikin. Kapitulissa on aina virallinen kuvaaja, ja sen järjestäminen oli tällä kertaa tietysti meitsin homma; oli helppoa, kun on parikymmentä koulukaveria, joiden joukosta kysyä, kenelle sopisi.

Kaupungintalolta sitten kohti Lapland-hotellia, ja sen ravintola Oulaa, jossa meitä odottaa ”makumatka Jäämereltä Lapin kautta Ouluun” eli seitsemän ruokalajin illallinen. Paljon tuttuja, paljon glamouria, juhlaa…

Kapitulikirjeenvaihtaja kuittaa tänään tähän.

Oulu Ruoka ja viini

Diner Amical, – ystävien illallinen

Nyt on hyvä mieli.

Paras työ, tehty työ.

Paistinkääntäjien Kapituli on jo hyvässä vauhdissa.

Seminaari [minun osuuteni tapahtumajärjestelyistä] on ohi. Ja se meni hyvin. Luentoni sai kiitosta, oikeastaan aika paljon kiitosta. Ja olen kovin iloinen siitä että a) pysyin aikataulussa (liki minuutilleen) ja b) paikalla oli paljon väkeä, Pakkalan sali paljon enemmän kuin puolillaan (about 130-140 kuulijaa, muitakin kuin paistinkääntäjiä, oululaisia ”muuten vaan”), jihuu. Eikä kukaan nukahtanut. Pitkin iltaa kävivät kiittelemässä, tilaamassa puhumaan. 😉 Jihuu. Ja parasta oli ehkä se, että minustahan on kiva luennoida. Pitkästä aikaa sain sitä tehdä.

Bussiopastukset kaupunki-Nallikari ovat ohi; menivät hyvin.

1-22

Siihenhän sitten loppuivatkin minun vastuullani olleet järjestelyt.

1-17

1-18

1-19

Paljon olisi kerrottavaa, paljon kuvia, paljon fiiliksiä, mutta nyt – juuri, ihan äskettäin – kotiin palattua, ei jaksa kirjoitella, on levättävä, että huomenna taas jaksaa juhlia… mutta huomenna, viimeistään sunnuntaina kerron ruuista, jutuista… kaikesta.