Ruoka ja viini – Sivu 104 – Tuulestatemmattua

Mistä on sunnuntai tehty?

Madeira-kastike ja fenkoliperunamuusi ovat niitä asioita, jotka tältä päivältä kannattaa mainita. Ehkä niistä tulee meidän marraskuun vakioruoka, pyhäinpäivän perinneruoka? – vaikka Koivu kommentissaan kovasti vieroksuukin ulkomaan hömpötyksiä. 😉 Ei meilläkään niin ulkomaalaisia kuin ensin saattaisi vaikuttaa.

Meillä oli kotimaisia rosamundia (enää en mistään muista perunoista muussia tee), kotimaisia ihania fenkoleita ja madeira-kastike selittynee sillä, että se nyt vaan on poronfileiden kanssa hyvää.

Reseptiikkaa noihin? Hyvä on; tässä tulee.

Rosamunda-fenkoli-muussi

8 rosamunda-perunaa
2 isoa fenkolia
50 g voita
3 dl maitoa
suolaa
tuoretta rakuunaa

Kuori perunat, paloittele fenkoli.
Keitä perunat suolavedessä, puolivälisssä kypsennystä lisää joukkoon paloiteltu fenkoli.
Keitä kypsäksi. Kaada liki kaikki keitinvesi pois. Lisää joukkoon voi. Survo/pistä pamixilla muusiksi. Maitoa nesteeksi. Lisää lopuksi joukkoon silputtua tuoretta rakuunaa (minulla oli noin 4 rkl). Hyvää! Ihan hurjan hyvää.

Ja Madeira-kastike?

Kaada kattilaan 2 dl madeiraa ja yksi häränlihaliemifondi. Keitä kokoon siten, että jäljellä on vain noin desi. Lisää purkillinen demi-glace. Keitä, pienennä lämpöä. Anna makuuntua, suolaa kevyesti, ja juuri ennen tarjolle vientiä lisää kuumaan kastikkeeseen 1 rkl voita ja 1 rkl madeiraa. Ui-jui! Se oli hyvää.

Niin ja kastanjat. Niitähän tähän aikaan vuodesta kaupataan maailman turuilla ja toreilla. Niin New Yorkissa, Lontoossa kuin Lissabonissa olen nähnyt kärryjä, joista ”töttöröllisiä” näitä alkutalvesta/loppusyksystä myydään. Tuoksu kantautuu kauas.

Ehkä tuo kipollinen (kahdeksan euroa Stockalla) ei ollut kaikkein tuoreimpia, olisi pitänyt kerätä levadoilla… Mutta kokeilimmepa. Poika ei muistanut koskaan maistaneensa, eikä J:kään. Kastanjat maistuvat perunan ja pähkinän välimuodolta. Parhaimmillaan ovat hyvinkin makoisia.

Ja valmistushan on ihan ylenpalttisen vaikeaa: leikkaa kastanjaan ristiviilto, pistä merisuolapedille, sitten uuniin (180 C) puoleksi tunniksi – 40 minuutiksi. Tarjolle tuotaessa mukana kuuluu olla voita ja suolaa. Siinä kaikki.

Vielä palatakseni viikonlopun ruokateemaan globaalimminkin. Tyttären työpaikalla Meksikossa nautittiin perjantaina tällaisia.

Kotitöitä, töitä kotona, kerrassaan hyväätekevä pitkä lenkki aamulla, Intersportin alennusmyynnistä verraten tyyris uusi ulkoilukampe (housut ja takki) ja vihdoin asunnon löytäneen tyttären kanssa skype. Niistä oli meitsin sunnuntai tehty.

Hautausmailla Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Pastéis de nata ja pyhäinpäivän ruoka

Täällä on ihan hillitön käry. Ihme ettei palohälyttimet soi.

Päätinpäs nimittäin tänään tehdä portugalilaisia vaniljaleivoksia, joihin olen sekä Lissabonin reissulla että Madeiralla kovasti tykästynyt. Pastéis de nata tai pastéis de Belem on niiden nimi. Belem-nimi viittaa Lissabonin reunamilla olevaan Hieronymos-luostariin, jossa näiden pikku leivonnaisten arvellaan syntyneen. Joka tapauksessa ovat jotain hyvin portugalilaista. Ja hyviä. Pieniä hyviä.

Joka aamu Madeiralla niitä nautimme.

Ja kun pari vuotta sitten olimme nuoren parin kanssa Lissabonissa, myös miniäkokelas piti niistä kovastikin, joten ajattelin, että leipasen niitä huomiseksi, kun nuoripari tulee syömään. Löysin netistä ohjeen ja hieman soveltelin, mutta ei ihan vielä tullut odotuksenmukaisia. 😉 Eivät nuo tekemäni huonojakaan ole, mutta vaatii vielä hienosäätöä. 😉

Pyhäinpäivän ruoka meillä muutoin kovin arkista, vaikka broilerwokki kyllä onnistuikin vallan mainiosti. Huomenna sitten vähän juhlavampaa ruokaa kun nuoret tulee.

Sitä mietin, että mikähän on suomalaisille tyypillisin pyhäinpäivän sapuska? Onko se joku lihapata, paisti, jotain amerikkalaista halloween-henkistä, jotain oranssi tai ehkä kurpitsaa? Meidän perheessä ei ole mitään vakiintunutta pyhäinpäivän ruokaa, ja olisin kyllä kiinnostunut mitä muut tänä viikonloppuna syövät? Teinpä sitten pikku kyselynkin…

Hautuumaallakin kävin, olin hyvissä ajoin, joten ei ruuhkaa, mutta merkillisen ankeaa siellä oli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pastéis de nata

Paketti pakastelehtitaikinaa

Täyte

5 dl kuohukermaa
2 viipaletta sitruunankuorta
2 kanelitankoa
1 dl sokeria
2 tl vehnäjauhoja
8 keltuaista

Ota lehtitaikinasta kahvikupilla ”kiekkoja” ja painele ne vedellä leivosmuottien (tai muffinipellin) pohjille ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Mittaa kerma, sitruunankuoret ja kanelitanko teflon-kattilaan. Kiehauta ja siirrä sivuun. Annan maustua 20 min. Poista kuoret ja tanko. Sekoita vehnäjauhot sokeriin ja yhdistä keltuaisten kanssa kulhossa. Vatkaa keltuaisseos kermaan ja kuumenna, kunnes seos saostuu. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä hieman. Sen jälkeen täytä leivosmuotit ja paista 250 asteessa n. 12 minuuttia.

Madeira Ruoka ja viini

Madeiran makuja

Eilisen patikan jäljiltä patikkakengät käyttökelvottomassa kunnossa; edelleen ovat hyvin märät! Siispä city-päivä. VIhdoinkin onnistuimme nukkumaan kahdeksaan, ja aamiaisella päätimme että lähdetään kaupungille, vanhaan kaupunkiin kävellen ja kävelemään. Kirkossa, puistoissa, satamassa, pikkukujilla vaelleltiin kolmisen tuntia. Ja oli aivan erilainen ilmanala kuin edellisinä päivinä. Kuiva ja kirkas. Parikymmentä astetta. Oikein mukava kaupunkilomailma.

Iltapäivällä lähdimme viettämään allaselämää; ja mereenkin uskaltauduin uimaan. Hurjan ihanaa! Ei yltiösuolaista, uidessakin syvänvihertävää, virkistävän viileää, muttei kylmää.

Nyt (paikallista aikaa kuusi illalla) sitten odotellaan että päästään illalliselle. On varattu pöytä tämän hotellin ykkösravintolaan ”Il Gallo d´Oro”, joka on yhden Michelin tähden ravintola. Ainoa Madeirralla. Michelin tähtipaikoissa on käyty joitakin kertoja; kokemukset niistä hyvin ristiriitaisia, mutta katsotaan nyt tämä.

Ja madeiralaisesta ruoasta aioin kertoa anekdootteja: ihan ensimmäiseksi espada! Se on kala, joka elää noin kilometrin syvyydessä, kukaan ei ole koskaan nähnyt sitä elävänä, sillä kun kalastaja saa sen pintaan ja botskiinsa, on paine vienyt fisulta hengen. Se on ruma. Iso. Kuvat kauppahallista…

Traditionaalisin versio siitä tarjotaan banaanin kanssa; pehtoori söi siten maanantaina, minä scampien kanssa. Se on kuulkaa hyvää, mieto vaalea kala. Ja banaaninkin kanssa hyvää. 😉

Ravintoloissa tuodaan aina näytille ”päivän kalat” – kala ja äyriäiset ovat täällä kalliimpia kuin liharuoat. Melkein Suomen hinnoissa. …

Tässä on niitä lapaksia (limpits), joita olen jo kahdesti syönyt. 😉 Kolesterolit kohillaan, kaloreita ei kovastikaan. Jollei sitten nauti seurana paikallista valkosipulileipää Bolo con cala.

Aina pöytään tuodaan tämmöinen korillinen lämmintä leipää jonka leipomiseen on käytetty bataattijauhoja ja välissä on yrtti-valkosipuli-voi- tahna. Ei tarvinne kertoa että hyvää on.

Tämä on peikonlehden hedelmä, vähän kuin maissintähkä. Maistuu banaanin ja omenan sekoitukselle. Ei ehkä minun feivorittini.

Ja sitten saaren kuuluisin liharuoka joka eilisen ravintolan ruokalistassa on numero 41. Suomennokset ovat riemullisia!

Ja kuten huomaat iso annos erinomaista vartaassa kypsettyä naudanlihaa maksoi vain 13,10. Estepada tuodaan ihan omanlaisessaan telineessä pöytään. Ja ainakin eilen se oli erinomaista…

Mutta nyt kohti gourmetia! Toivottavasti …

Madeira Ravintolat

Kävellen kalastajakylään, kävellen kalaravintolaan

Vielä pimeää kun heräämme. Eikä kahdeksaltakaan juuri mitään näe, sumua, tihkusadetta. Eilisiä kuvia, sähköposttit, netistä sääkarttojen tutkiskelua, vielä vähän matkatavaroiden purkua ja matkaoopaita lueskeltiin: mihinkäs tänään. Mitä tehtäisiin?

Ensimmmäiseksi tutustumaan tähän isoon hotelliimme, joka on kuuluisan Reid´s hotellin naapurissa. Kuvassa kallion päällä näkyvä Reid´s on kunnianarvoisa, yli satavuotias majapaikka, jossa mm. Churchill ja Ruotsin hovin jäsenet ovat majailleet. Siellä olisi tarjolla iltapäivisin ”Afternoon tea” ja tiedä häntä vaikka joku päivä sinne menemme. Puutarhakin kun kuulemma on tavattoman kaunis.

No kyllä meidänkin hotellissa on kaunista; aamiaishuoneessa sellaista brittiläistä hillittyä charmia. Ja brittejä. Niitä on paljon. Vaappujengiä sanoisivat meidän nuoret. Lisäksi vähän lapsiperheitä, mutta ei juuri murkkuikäisiä eikä nuoria näy. Taitaa koskea oikeastaan koko Madeiran turismia….

Mutta meidän kaltaisillemme täällä on paljon. Ja aamupäivän sumusta huolimatta päätimme sitten lähteä naapurikylään, Camera de Lobos on 20 000 asukkaan kalastajakaupunki 7 kilometrin päässä tästä hotellistamme. Ja sinne vie hieno rantapromenadi. EU-rahalla tehty reitti oli mukava, hyvä verryttely ennen huomista ja ylihuomista vuorille nousemista. Merenrantareitit kun ovat minulle kovin mieluisia.

Monenlaista matkan varrella oli. Ja satoihan se sitten välillä ihan kunnolla. Mutta vaikka sää näytti hyytävältä, syksyiseltä, on sade kuitenkin lämmintä ja kamppeet kuivaa äkkiä. Sitä paitsi patikkapopot ja kuoritakki olivat hyvät olemassa.

Päästyämme kalastajakylään paistoi jo aurinko ja oli jo lounasaika. Istahdimme pienen aukion baariin, ja nautimme Nikitat. Kyllä nämä madeiralaiset hedelmäsmoothiet, joissa on tilkka kuohuvaa aina meksikolaiset clamatot voittivat. Kolme ja puoli euroa tuollainen tuopillinen tuoreista hedelmistä puristettua herkkua maksoivat.

Hotellille palatessa auringonpaiste vain parani, siispä altaalle. Meriveteen ei vielä uimaan, mutta oli sitä hieno katsella ja kuunnella. Meren tuoksu tuntea.

Illansuussa kuvien purkua ja tätä kirjoittaessa, parvekkeella. Ja sitten vaihteeksi kävelemään. Kävellen Funchalin vanhaan kaupunkiin. Syömään tietysti.

Rua Santa Maria on kuuluisa kymmenistä ravintoloistaan, ja siitä, että kapean kävelykadun varrella ovet ovat taideteoksia: niissä on runoja ja maalauksia. Kuvia on paljon, postailen niitä joskus.

Gavião Novo oli ravintola, johon me sitten istahdimme. Eikä vähempää eikä enempää kuin chefin spesialiteetin tilasimme: miekkakalaa, seabassia, scampeja, espadaa, pork fishiä (mitä ihmettä se on??), simpukoita ja lapaksia (ja täällä lapas ei ole lappilainen tapas a la Hangasoja, vaan grillattuja maljakotiloita kuoressaan, – olivatpas erinomaisia!)

Iso vati mereneläviä kahdelle!

Ruoka ja viini

Juhlaviiniä ja arkiruokaa

Juttuhan on niin, että minä en oikein noita ”tömppöviinejä” suosi. Niissä kun on liian paljon, ja jos sellainen on avattuna, sellaisesta tulee helposti liruuteltua silloin kuin ei oikeasti olisi viinin aikakaan, sellaisen ollessa talossa joutuu juomaan samaa viiniä kauan, tömpöt eivät sovi kattaukseen ;), eikä niissä ole uutuuksia (kai ei ole?) testattavaksi, — jne. Eivät ole meidän suosikkeja.

Mutta tämä olisi eri juttu!!!

Meillä oli kesäkuussa Playa del Carmenin All inclusive -hotellihuoneessa sellaiset hanat, joista sai tequilaa ja rommia huljutella ihan haluamansa määrän, – no ei meillä niiden pullojen pinnat paljon laskeneet, mutta entäpä jos olisi ollut tuollainen samppanjapönttö!? Kuvan näin äsken Facebookissa Hotelli- ja ravintolamuseon päivityksessä ja kyllä siihen katse kiinnittyi. 😉 Olisihan vaikka kalaaseissa käyttöä tuommoisella 🙂

No mutta kun viiniasiaan päästiin, niin voisinpa kertoa viinikerhomme viime kertaisen maistelun muutamista ”löydöistä”. Teemana oli Etelä-Amerikka, joten brasilialaisia ja argentiinalaisia oli testattavana, ja pari niistä ylsi ylitse muiden. Toinen oli argentiinalainen valkoviini, joka on valmistettu Torrontes-rypäleestä. Kympillä sen voi hakea melkein mistä tahansa Alkosta. Kepeä, pirteä ja hedelmäinen lukee Alkon sivuilla. http://www.alko.fi/tuotteet/551557/ Hedelmäinen se kyllä on. Ja sopii kyllä varmasti wokki- ja kalaruokien kanssa. Ja vaikka ihan vaan lipittelyynkin.

Sitten toinen argentiinalainen viinisuositus, jota ei voi edulliseksi kehua, eikä se varmaan tule kauaa olemaan Alkon listoilla, joten jos hakisit sen jemmaan jouluviiniksi/lahjaksi? Tai hirvipaistille? BenMarco on monen rypäleen sekoite: Malbec, Cabernet Sauvignon, Tannat, Syrah, Petit Verdot, Bonarda antavat tälle vahvalle viinille maun ja voimaa. Talviviini ehdottomasti.

Sitten sellainen simppeli arkiruokaohje, melkein nolo, mutta kerronpa silti. Syntyi taas kerran ”aineksista, joita nyt sattui kaapissa olemaan”.

Hillosipuli-broileri-pasta (kahdelle, jää seuraavalle päivälle lounas toiselle 😉 )

2 rkl oliiviöljyä
300 g maustamaton broileria suikaleina
1 prk smetanaa
½ prk (Lidlin) hillosipuleita (Barese, Berottone onions, – ovat muuten tolkuttoman hyviä sellaisenaan, moneen käyttöön)
mausteita (valkopippuria, chiliä, ripaus rakuunaa)

Oliiviöljy pannulle, sitten broileri, paistele viitisen minuuttia, mausta, lisää puolet smetanasta, anna kypsyä viitisen minuuttia, lisää hillosipulit, loput smetanat.

Tarjoile kastike al dente tagliatellen ja parmesanin kanssa.

Bueno!

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Iltaa kohti

Aamulla olin oikein reipas.

Ajelin Ainolan nurkalle, siellä kävelin, kuvailin pitkälti toista tuntia.

Kaupassa, Caritaksessa, haudalla ja sitten saunaan.

Iltapäivällä en sitten niin reipas ollutkaan. Kaikenmoista pientä kotityötä. Lukemista.

Ja nyt ollaan lähdössä kasaripilheisiin.
Vähän harmittaa kun en sittenkin panostanut kostyymiin ja kampaukseen.

Lueskelin äsken muiden juhlaan tulijoiden FB-päivityksiä,
ja siellä kuulosti kreppiraudat ja lurexit olevan kovasti in.

Minulla on tietty kuvaajan roolikin juhlassa,
jonne on tulossa kuutisenkymmentä paistinkääntäjää aveceineen,
joten odotettavissa on hulppeat iltamat, ja laittelen huomenna tännekin muutaman otoksen.

Oulun voutikunta 30 v.

Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus Yliopistoelämää

Työhuoneessa viihtyen

Aamu-usvaa, – jotenkin vanha tunnelma kampuksen parkkipaikalla, Norssin urheilukenttä suorastaan höyrysi. Oli lämmin. Tai no ei ainakaan ollut kylmä.

Sää siis mitä oivallisin vetäytyä työhuoneen lämpöön. Kunhan taas omaan huoneeseeni löysin. Joka toinen aamu olen muistanut kerralla mennä omaan uuteen huoneeseeni, joka toinen aamu olen tormannut sijaiseni – siis entiseen omaan – huoneeseen. Hajamielinen…. 😉

Oli oikein hyvä päivä tänään. Paljon lupaavia kandiaihiota puntaroitavina, ja hyviä neuvonpitoja opiskelijoiden kanssa. Joskin sitä taas mietin, miten voivat tulla palaveeraamaan, hakemaan ohjeita ja kyselemään, kun ei ole muistiinpanovälineitä mukana. Eikä varsinkaan niillä, joilla todella olisi ollut tarvetta kirjata ylös jotain. Mutta tämähän ei ollut mikään uusi asia. Ja alan jo uskoa, että asiasta sanominen ei auta. Ehkä on vain annettava heidän itse havaita, että ehkä sittenkin kannattaisi kirjoittaa ylös jotain. Tuppaapi unohtumaan muuten.

Nyt kun olen kertonut yliopistoelämästä, joka tähän mennessä on eilisessä kyselyssä saanut eniten klikkauksia, voisin mainita jutusta, jonka voisi luokitella kategoriaan ”ruoka ja viini”. Huomenna kun on perjantai, ja olen tässä laatinut pehtoorille kauppa/hallilappuja voisin vinkata hyvän viinin teillekin: pitkästä aikaa Nugan. Erikoinen rypäle Durif on hyvä tuttavuus. Syksyn takkailtoihin erinomainen. Ja koskapa huomenna on savukalailta niin listassa on joko chileläinen Anakena Riesling tai pitkästä aikaa Torresin Las Mulas.

Vanhemmuus-kategoriaan liittyen voisin todeta, että tyär ei vielä ole lähtenyt, eikä poika jäänyt Tallinnan reissulla kiinni passittomuudesta. Siis huomenna saamme nuoret syömään. Tyär oli eilenkin. Kummasti yritän – kuin varastoon – saada oltua kanssaan paljon.

Reissut olivat kolmanneksi eniten kiinnostus-klikkauksia saanut osa-alue. Tässä on enää kaksi hektistä työviikkoa ja sitten kohti saarta. Arvannetko jo mihin?

”Valokuvaus” ja ”niitä näitä” -kategoriat ovat myös saaneet klikkauksia. Edelleen on mahiksia käydä oma mielipiteesi klikkaamassa.

Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tänään lasten kautta…

Poikasi joka on reissannut pienen ikänsä ja ajanut autoilla varmaan yhden 200000 km, on nyt jo aiheuttanut autolle laskua n. 1000 euroa, unohtanut passin kotiin ja jättänyt kameran autoon, koska se on yliarvostettua kuvata reissussa ja kaiken lisäksi se voidaan varastaa. Seuraavaksi varmaan menee hotellin varauslappu hukkaan, paluulippu hukkaan, jonka jälkeen hukkaan itteni. 🙂

Juniori on kihlattunsa kanssa reissussa, jonka heille annoimme viime marraskuussa kihlajaislahjaksi. Jotta ei ihan putkeen ole kihlajaislahjamatka tähän mennessä mennyt.

Ja se mikä tuossa viestissäon surullisinta, on se, että minä olisin itse voinut tehdä tuon kaiken … Rengasrikollehan nyt ei voi mitään, mutta passin ja kameran voisi muistaa. Passitta Tallinnan laivalle kuitenkin pääsivät, tosin voi olla – jos viranomaiset passittomuuden hoksaavat – sakko noin 400 – 800 euroa. Huoh.

Alunperin lahjan ideana oli, että lentäisivät Helsinkiin ja menisivät uudella Grace-botskilla Tukholmaan, mutta kun poika on ollut yli vuoden putkeen töissä, eikä pitänyt kesälomaakaan, lisäksi muutto ja remontti ovat vieneet huomion ja nyt kun sitten vähän lyhyellä varoitusajalla rupesivat lippuja varailemaan ja töitään sumplimaan, päättivätkin mennä Tallinnaan ja ajella autolla Suomessa, tulla kotiin Itä-Suomen kautta, ehkä Kuopiossa tai jossain muualla välillä yöpyen. Mutta katsotaan nyt, miten pieni matka loppuun asti sujuu.

Periytyvästä hukkaamisominaisuudesta puheenollen: muistattehan ne passikuvani, jotka kesällä aiheuttivat pienen häslingin? Ne löytyivät pari viikkoa sitten vanhan mustan pikkukäsilaukkuni sivutaskusta. Juuri sen laukun, joka minulla oli mukana passikuvaamossa käydessäni. Ja entäs se hukkaan mennyt kameran perusobjektiivin linssisuojus, jonka tilalle ostin Tampereelta uuden? Se vanha löytyi viime viikolla kotoa kirjahyllystä. Olin pistänyt sen siihen kirjojen päälle kun olin jotain tässä työhuoneessani kuvaillut.

Ja sitten? Viime viikonloppuna menin viemään haudalle lyhdyn, ja unohdin tietysti ottaa kynttilän ja tikut mukaan. No kävin sitten eilen viemässä. Entäs virkamääräyslomake, jota olisin tarvinnut veroprosentin muuttamista varten tässä joku viikko sitten? Sitä ei löytynyt mistään, vaikka olin satavarma, että olin pannut sen mappiin, jossa on kaikki tärkeät paperini, joten jouduin hakemaan tiedekunnan palvelupisteestä kopion alkuperäisestä. Kun sitten rupesin laittamaan sitä kopiota ko. tärkeittein papereitten mappiin, niin siellähän se oli se alkuperäinenkin! Just. Jotta turhaanpa minä pojalle motkottaisin unohteluista ja hukkaamisista. Eikä tytär ole yhtään parempi.

No niin ja tänään tytär tuli seuraksemme syömään. Muisti. 😉 Meillä oli kolmen hengen päivällispöydässä jouluruokaa (poroa, porkkanaa, korvasieniä). Miksikö? Ehkä kerron huomenna. …

Porkkanalisukkeen nimi meillä on ”kiiltävät porkkanat” (ehkä keittokirjoissa puhutaan muhennetuista porkkanoista). Juju on muskottipähkinässä. Santa Mariankin muskottipähkinä käy, mutta italialainen ”Noce moscata” on luku sinänsä. Näitä porkkanoita söimme opiskeluaikana syksyisin pääruokana (muistanette vegevaiheeni). Porkkanat keitetään vähässä vedessä ´al dente´, kaadetaan keitinvesi talteen. Kasarin pohjalle laitetaan nokare voita (kolesteroliarvojen kohoamisesta huolimatta ;)), porkkanat sekaan, vajaa ruokalusikallinen jauhoja, sekoitellaan, annetaan jauhojen hetki kypsyä, lisätään keitinvettä, valkopippuria ja sitten muskottipähkinää. Sopii riistaruokien (ja poron) lisukkeeksi.

Ja nuo sienet: Stockalla on nyt myynnissä erinomaisia ruskeita herkkusieniä. Paista voin ja oliiviöljyn sekoituksessa, murskattu valkosipulinkysi tekee hyvää, mausta reilusti mustapippurilla ja suolalla, 1 – 2 rkl (aurinkokuivattutomaatti tai kanttarelli)tuorejuustoa…. Hmmm – erinomaisia olivat. Ja sitten normi, itsepoimituista korvasienistä, muhennos/kastike. Ja sitä poroa. Vaikka itse sanonkin, hyvää oli. Jälkkäriksi kevyt omena-rahka- mössö jonka ylenpalttista keveyttä pystyi helpottamaan kaatamalla kippoon sopivasti vaahterasiirappia. Se kun sopii omenajuttujen kanssa tavattoman hyvin.

Meidän tavallisista pihlajista tilhet söivät marjat jo joku viikko sitten, mutta tämä Festan pergolan koristepihlaja on saanut pitää marjansa.

Nälkä kyllä olikin, ulkona olo viimeistään herätti ruokahalun. Aamulla varhain pitkä lenkki, merenrannassa tyven. Vesi kaukana. Puista ja pensaista keltaiset lehdet hiljalleen aamuauringossa leijailivat, vähän kuin sellainen kiejukaissade kuin piirretyissä on. Oli vaikea olla ääneen ihailematta suurenmoista säätä, syksyä. Sitä että se on jo näin pitkällä. Musiikki i Podista vaan vei ajatukset surullisempiin tunnelmiin…

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tuparit ja rääppiäisetkin jo ohi

Eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä pojan ja kihlattunsa tupareiden merkeissä. Kaksi asiaa päällimmäisenä mielessä: roudaaminen ja nauru.

Eihän tästä meiltä nuoren parin uuteen kotiin ole kuin 12 minuutin automatka, matkaa pikkusen näppi viisi kilometriä. Kaiken vieminen ja tuominen kuitenkin vaati oman vaivansa ja aikansa. Sinne toissapäivänä ja eilen, ja tänne tänään. Mutta kyllä kannatti.

Siinä missä kesällä tyttären valmistujaisjuhla tykötarpeineen oli meidän lahja esikoiselle, siinä nämä tuparit kaikkinensa oli lahja juniorille ja nuorikolleen. Ja ilo meille itsellekin. Nähtiin sukulaisia, kerralla paljon, ja lasten kavereita. Melkein kaikki eilen olleet (yhteiset) kaverinsa jo tarha- tai ala-asteikäisestä meillä ja mökillä kulkeneet. Meidänkin kavereita. 🙂

Menu oli kovin lappilainen; nuoren parin mieleen kun ovat sekä Lappi että pohjoiset ruoat. Ja kelpasivathan nuo vieraillekin. Erityisesti muusi. 😉 Tosiasiassa erityisiä mainesanoja sai saaristolaisleipä, jonka ohje on mm. Vuorotellen-kirjani tammikuun kohdalla. Eiliseen olin laittanut vähän vähemmän siirappia kuin tavallisesti ja pitänyt uunissa vain 2 ½ tuntia. Sehän on kyllä ihan tolkuttoman helppo ohje, … Mätimoussessa oli joku vika, kun se jäi kovin kastikemaiseksi, – joskus tuttu ja vakioresepti pettää kun tekee viisin-, kuusinkertaisia annoksia tavalliseen verrattuna, – tai en oikein tiedä missä meni vikaan. Turha selitellä. Mutta oli pari onnistumista, uutta juttua, joista varsinkin toiselle voisi olla muillakin käyttöä.

Lapin leipäjuustonhan nyt kaikki tietävät, kaikki eivät pidä, ja useimmat ovat jo aika kyllästyneitä, mutta kannattaa hieman tuunata vanhaa ohjetta (kiitos Kelujärvelle!). Tavalliseen tapaan leipäjuusto leikataan kuutioiksi, pistetään uunikestävään vuokaan, sokerioidaan ja kaadetaan kermaa päälle, mutta pointti onkin se, mitä sokeria ja mitä kermaa. Laita tavallisen taloussokerin ja kuohukerman sijaan raakasokeria (cane) ja vispikermaa.

Sitten uuniin (225 C) vartiksi, ehkä vähän reiluksi. Ja oheen hilloja (lakkoja). On tavallistakin parempaa. Ja Juniori sanoi, että oli yöllä baarista (olivat sisarukset sitten oikein kunnolla tanssineet) palattua jääkaappikylmänä ollut erityisen hyvää.

Toinen uusi juttu oli se mansikka-tuorejuusto-suklaakakku, jonka ohjeen sain keskiviikkona (kiitos S.). Sitäkin ohjetta vähän tuunasin.

Sain viime kesän kalaaseissa tuliaisia Sveitsistä, kolme purkkia maustettuja sokereita. Tuota ruususokeria sitten kokeilin tähän kakkuun. Ripottelin sitä tuorejuuston päälle, mansikkakastikkeen alle. Kakku maistui RUUSULLE! Kyllä siitä tykättiin. Mihinhän noita muita kokeilisi?

Tapani mukaan tein ihan liian paljon ruokaa: varsinkin leipomuksia oli ihan liikaa. Onko neuvoja miten oppisi mitoittamaan oikein?! Toinen mustikka-valko-suklaakakku ja toinen omenatäytekakku jäivät kokonaan syömättä. No voivatpahan molemmat nuoret viedä huomenna kakut töihin. Vähän rääppiäisiä vein aamupäivällä äidille sairaalaan ja illansuussa nuoret ja systeri olivat rääppiäisissä, joissa edelleen naurua riitti, ja sitten lähtiessään veivät vielä loput graavikalat mennessään. Tuparit on syöty ja nautittu.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Korvapuustit forever!

Täällä tuoksuu leipomukset. Vaikka eiliseen postaukseeni ei yhtään kakkuvinkkiä tullutkaan, oli sellainen kuitenkin työpöydällä odottomassa kun tulin töistä kotiin. Tänään kun oli siivouspäivä ja S. oli taas käynyt tekemässä kodistamme puhtoisen, oli hän jättänyt makoisan oloisen kakun ohjeen pöydälle. Nyt on pohja paistettu. Viikonloppuna laitan kuvan valmiista – ja ehkäpä ohjeenkin.

Lisää korvapuustejakin leivoin. Eivät ehtineet ihan jälkiruoaksi kun tyär oli syömässä. Kaikista maailman leipomuksista minä taidan pitää eniten korvapuusteista.

Olenkohan kertonut kun leivoin ensimmäistä kertaa korvapuusteja? Haluatteko kuulla? Kerron silti. Elettiin 1970-luvun loppua, ja olin vastikään muuttanut pois kotikotoa, abiturienttivuottani vietin ja poikaystäni (sittemmin tunnettu pehtoorina :)) tuli lauantai-iltapäivänä pari tuntia sovittua aiemmin luokseni riiaamaan. Minulla oli (muka) niin paljon lukemista, että oli pakko lukea. Poikaystävä ilmoitti, että hän voi lähteä siksi aikaa pesemään auton, jota äitini kanssa tuolloin vielä kimpassa ”hallittiin” (lue: minä käytin niin paljon kuin mahdollista), jotta minulla on rauha lukea.

No kun olin jäänyt yksin kämpilleni, minä mitään lukenut; oli huono olo, kun olin poikaystävän ”pistänyt pihalle” pariksi tunniksi. Niinpä päätinkin – lukemisen sijaan – leipoa korvapuusteja auton pesusta palaavalle. Leivoinkin, mutta kaunis ajatukseni pullantuoksuisesta illansuusta, jolloin voisimme mussuttaa lämpimiä korvapuusteja ja juoda kylmää maitoa sohvannurkassa samalla kun katsottaisiin ”Happy Daysia” tai ”Rakkaudesta Lydiaan”, ei onnistunut! Niillä puusteilla kun ois voinu tappaa jonkun! Ne oli niin kovia, että niitä oli vaikea edes kahviin toppaamalla saada syödyksi. Mutta minä yritin. Minä yritin.Sittemmin olen oppinut tekemään pehmeämpiä puusteja, mutta eivät ne ole parhaita mitä tiedän. Esimerkiksi Saariselän Kuukkelin korvapuustit ovat ihania, pidän myös Bistron valtavista, lähes pitkon kokoisista puusteista, jollainen yksi riittää hyvin kahdelle, kolmellekin. Tai sitten päivän pääruoaksi. 🙂

Nythän on korvapuustipäiväkin ihan lähellä. Parin viikon päästä, lokakuun neljäntenä on kansallinen korvapuustipäivä. Kansallinenpa hyvin! Ruotsistahan se piti tämäkin idea pölliä: siellä on ”kanellbullens dagia” vietetty jo 2000-luvun alusta, Suomessa kai vasta vuodesta 2006. Korvapuustiohjeita kyllä löytyy jo sotien välisen ajan keittokirjoista. Hmmm …