Mökkielämää – Sivu 13 – Tuulestatemmattua

Valkoisessa tunturissa

On sellainen vaihe elämässä, että aamulla herätessä on tovi mietittävä, mikä viikonpäivä, paljonko kello on, missä ollaan, onko joku syy tai peruste herätä? Päivää ja kellonaikaa on mietittävä myös hereillä ollessa. …

Nukuin viime yönä 11 tuntia!! Ilman melatoniinia (viikon olen ollut ilman), näkemättä painajaisia tai muitakaan vauhdikkaita unia. Minä vain nukuin. Oi, että elämä voi olla hyvää!

Näillä vuosilla varsinkin täällä pohjoisessa valon määrä, lämpötila, pilvipeite ja omien kolotusten puute/voimakkuus ovat ratkaisevia tekijöitä päivän ohjelmaa suunnitellessa. Niiden tila ratkaisi tänään, että lähdimme autolla liikkeelle. Minä vein Pehtoorin Laanilaan ja HUOM. kävin kuvailemassa Monomestan joten NYT eilisen postauksen lopussa on kuvat siitä. KLIKS

Pehtoori lähti siitä talvipatikalle, Ruijanpolulle kohti Kiilopäätä. Ja minä pyöräytin auton ja ajelin teitä pitkin samaan kohteeseen. Sieltä lähdin hiihdellen kohti Niilanpään vanhaa erotuspaikkaa. Viime syksynä viimeksi sinne kävelimme ruskaisen tunturin paljakassa, jossa nähtiin mm. riekkoja. Tänään oli hyvin eri näköistä. Oikeastaan välillä ei minkään näköistä.

Sinne kulkee ns. luonnonlatu, siis yksi latu, joka on tehty moottorikelkan perässä vedettävällä vempaimella, ei siis ole mikään leveä, kaksisuuntainen latu-ura, jossa keskellä luistelua varten oma ”kaista”. Tämä luonnonlatu oli kaikenkukkuraksi aamuisen ajon jäljiltä osittain jo tuiskunnut umpeen. Silti.

Silti, ja noin kolmen kilometrin ylämäkeen hiihdosta huolimatta, tänään oli hirmu hyvä vire hiihdellä. Plussa-asteita ja melkein tuuletonta. Luisto oivallinen. Niilanpään poroaitauksen kohdalta sitten alkoikin metsätaival, ja alamäki. Minulle ennen hiihtämätön pätkä. Aika lailla ketään kohtaamatta reilu vitonen kulki.

Rautalammelle hiihtäjiä oli alla olevassa risteyksessä muutamia, minä en taida koskaan enää sinne asti jaksaa… (Tulee sellainen 30 km:n lenkki)

Mutta ihan tyytyväinen olin tämänpäiväiseenkin lenkkiini.

Pehtoori otti kyytiin Kiilopääntien varresta ja palailimme mökille.

Ja mikä merkillisintä ja mukavinta, jaksoin vielä mökillä käynnin, voileivän ja smoothien jälkeen lähteä uudelleen ladulle: Prospektorin sprintti sujahti helposti. Kausihan voisi jatkua vielä kauan. Virallinen lumensyvyys on melkein metri ja latukoneet hyrräävät joka aamu ladut priimakuntoon,

mutta minulla alkaa olla lajinvaihto lähellä. Oulussa pyörätiet jo pian houkuttavat. …

Vaikka toki täälläkin viihtyy.

Mökkielämää

Kestiystävyyttä Hangasojalla

Bingoillat Saariselän Panimolla, tanssiharrastus, elämä ja kuolema, lapset ja lapsettomuus, Souvarit ja klassinen musiikki, lakot ja itäraja, Sodankylä ja vaellukset, patikointi ja hiihto, ruoka ja viini, sairaudet ja syövät, Hangasojan asujaimisto – sekä eläimet että ihmiset, siisteys ja sen periytyminen… Olihan meillä paljon asiaa, juteltavaa.

Lauantai-ilta kului meidän kahden tavallisesta mökkielosta poiketen. Hyvä niin.

Mökkinaapuri, ”Lähes naapuri” oli ruokavieraanamme, juttuseurana, jakamassa kokemuksia, ajatuksia, elämänmenoa.

Olinhan joku viikko sitten täällä blogissa kommentissa luvannut tarjota maritozzeja tavatessamme; tänään oli mahdollisuus lunastaa lupaus. Maritozzeja oli alkuruokana (muiden muassa) ja näiden suolaisten täytteenä savuporoa ja tuorejuustotahnaa. Jälkiruokana olleiden maritozzien täytteenä oli hilloja ja mascarponevaahtoa.

Taustalla pashaa (ohje Kevyt pasha) mango-passionhedelmärahkasta ja oheen hilloja. Niin minun makuuni!

Pääruokana lohirullia ja parsarisottoa ja (sitä vakioruokaa, meille lähes jokapäiväistä) tomaattisalaattia.

Olihan näiden kokkaamista varten käytävä Ivalossa. Siellä kävimme aamupäivän lumpipyryn aikana; palattua kävin auringon paistaessa lähimetsissä liukulumikenkäilemässä. Kylläpäs sekin oli taas mukavaa. Ja niin kaunista, valkoista, kimmeltävää, hiljaista.

Näin paljon hyvää yhdelle päivälle.

Mökkielämää

Mökkiperjantai – Lapin luonto ja hyvää ruokaa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia (4/5) ja oli kirkas pakkasilta/yö. Jaksoin – juuri ja juuri – odotella ja piipahdella mökkipihassa yhteentoista asti, sitten annoin periksi ja vetäydyin unille. Ja aamulla näen somessa toinen toistaan hienompia reposkuvia sekä Saariselältä että pitkin Suomea. Mutta sitten: haitanneeko tuo?

Olenhan minä niitä nähnyt ja kuvaillut. Kymmeniä kertoja.

Ja kuin korvauksena näkemättömistä revontulista tänään on paistanut aurinko. Täysin siniseltä taivaalta, koko päivän. Aamuvarhain auringon noustessa pakkasta oli taas pitkästi yli 20 astetta, mutta äkkiä pakkanen hiipui. Hanget kimmelsivät, houkuttivat ulos.

Tänään valitsin ladun niin tasaiselta kuin tällä latuverkostolla on mahdollista: Iiskonlompolon parkkipaikalta, laskettelurinteiden sivuitse Luttojokivartta kohti Vellinsärpimää – eestakasin.

Metsän siimeksessä, paljon paljakkarajan alapuolella, kulku nopeampaa kuin tunturissa, toki myös jotenkin vaisumpaa. Mutta lunta ja aurinkoa riittää. Niistä iloinen.

Laskettelurinteiden ohitse hiihdellessä mietiskelin, jotta joko vihdoin ensi viikolla mäkeen? Mun lempparirinteet ihan tyhjillään, hyvässä kunnossa, eikä hissijonoja. Kutkuttais kyllä…

Eikä sitten juuri muuta ole ehdittykään. 🙂 Mainitsemisen arvoista on, että perjantairuokana ollut toissapäiväinen korvasienipiirakan loppu paistettuna voissa pannulla, sekä tomaatti-balsamicosalaatti ja vähän muita ”saidereita” sekä Lu Rappaio -viiniä olivat vähintäänkin ravitsevia – ja hyvä kaikki tyynni.

Hngasojalla kaikki hyvin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

15 km silkkaa kiitollisuutta

Melkein puolille päivin oli maltettava, odotettava, pysyttävä mökissä siihen asti, että pakkanen laskisi aamun -17 C pakkasasteista alle kymmeneen.

Pitkän pohdiskelun jälkeen reitiksi valikoitui Kakslauttanen – Sivakkaojan vartta kohti Kiilopäätä, jossa kahvilaan pissalle ja pillimehulle – paluumatka pohjoispuolta poronaidan vartta takaisin Kakslauttasen parkkipaikalle.

Ei tullut uutta nopeusennätystä, eikä tyylipisteitäkään ollut jaossa, mutta voin ylpeänä kertoa, että osasin nauttia joka ikisestä kilometristä, jokaisesta auringonsäteestä, kaikista hiljaisista hetkistä (äänikirjakin tuolla tauolla), liikkumisen ilosta, jaksamisesta, terveydestä, mahdollisuudesta olla täällä.

(Vielä kun olisin viitsinyt ottaa oikean kameran mukaani, kuvat eivät olisi tällaisia vähän oudon värisiä yms., niin olisipa ollut hyvä. Nyt on tyytyminen näihin. )

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielon rauhassa

Pääsiäismaanantai, toinen pääsiäispäivä. Pyryä, paistetta, pikkupakkasta. Tuulta, tuiverrusta ja tyventä. On asetuttu kunnolla mökkieloon, lumityöt saunalle ja purollekin asti tehty. Otsikkokuvassa notskipaikka vielä keskipäivän auringossa. Nyt (alkuilta) pyryttää. Ihan täys talvi. Ei haittaa.

Viime vuosina, aika usein, juuri näinä mökkiviikkojen ensimmäisinä päivinä tuntuu, että ei oikeastaan olisi ollenkaan mahdotonta, että muuttaisin tänne pysyvästi. Tämä hiljaisuus. Ja mökin viihtyvyys, viehättävyys, sopiva koko, tai siis tämähän on aika pieni (toisen viikon lopulla se alkaa olla vähän niinkuin haittatekijä). Sitä paitsi täällä on hyvä hengittää. Hirsiseinät (oikeasti ne on hirsipaneelia, Tuulentuvassa on oikeaa hirttä)), joka tapauksessa puupinta. Ja sitten tietysti se kaikki, mitä on ulkona.

Täällä on myös (melkein aina) loma. Täällä on loma-olo, vaikka täällä tekisi töitä, on loma, vaikka on eläkkeellä. Onkohan se sitä, että on vähän kuin lomalla itsestään? – Ehkäpä.

Täällä on rauha, vaikka täällä olisi muitakin, ystäviä, perhettä, tuttuja.

Kaikki hyvin. Ainakin nyt. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.

Jään tänne. Ainakin viikoksi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS 1.

Jo eilen piti tämä linkki laittaa jakoon: Oulun säätyläistön, erityisesti naisten, elämästä mielenkiintoinen podcast-jakso. Kuuntelimme automatkalla. Varsinkin oululaisia kiinnostanee se, millaista oli oululaisen kauppaporvarin rouvan elämä ja asema. Väitöskirjan aiheesta tehnyt R. (jonka väitöksestä ja karonkasta kerroinkin ennen joulua) osaa tässä Yle Areenan Elävä historia -podcastin jaksossa kertoa aiheestaan hyvin ja elävästi.

PS 2.

Toinenkin Ouluun liittyvä linkki jakoon: Oulun tuomiokirkon vesivahingon jälkimainingit (tämä vaatii kyllä Facebookin käyttöä) mutta kertoo sitten Oulun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenten (ainakin joidenkin) historiatajusta, edistyksellisyydestä ja rohkeastakin esiintymisestä.

Mökkielämää Niitä näitä

Kesken pääsiäisen mökille

Onhan täällä hyvä. Mökille paluu aika lyhyenkin (kuukausi) poissaolon jälkeen tuntuu mieluisalta, levolliselta.

Liikennettä oli yllättävän paljon, samoin kuin loskaa. Auton kyljet saivat uuden koristepinnan, melkein stuccokoristelulta näyttää.

Aamupäivällä täällä oli vielä satanut puuterilumikerroksen, joten kaikki on kirjaimellisesti VITIvalkoista. Tosin vähän tuntuu, että siltikin vähemmän lunta kuin esim. viime vuonna näihin aikoihin. Mutta on sitä riittävästi. Ja täällä on valoisaa.

Hangasojalla näyttää lähes joka mökin pihalla olevan auto. Sesongilta vaikuttaa. Nyt ei haittaa.

Koska takana oli pari ulkoilematonta ja lähes liikkumatonta päivää ja kun kerran olimme aika ajoissa perillä, kävin pienen sprintin, + vähän päälle, hiihtämässäkin. Puuterilumi ei ladulla ollutkaan ehkä paras juttu, olisikin ehkä kannattanut sittenkin mennä mäkeen… No mutta, mukava oli.

Nyt takkatulen ääreen. Eilisten rääppiäisten oheen avasimme mökin kellarista pullollisen valkoviiniä, tykkäsimme todella paljon ”miten voi olla näin hyvää” ja kun sitten käväisimme Alkon sivuilla Oremus Mandolas Furmint 2019; hoksasimme, että olimme avanneet jonkun spessuviinin, ehkä vierasvaraksi aikomamme, korkasimme ohimennen.

Pääsiäisen paras viini. Sitä on nyt vielä lasillinen. Nautimme ilolla senkin. Ja jäihän kellariin vielä varalle muitakin…

Mökkielämää Niitä näitä

Sisällä ja pihalla

Tälle mökkireissulle aiottua kerran vuodessa tehtävää suursiivousta ei voinut enää oikein siirtää, ei ainakaan vedoten siihen, että kun on niin hyvä sää, ettei malttaisi olla sisällä. Koko päivän on ollut ihan yhtä harmaata kuin on ollut jo toista viikkoa, lisäksi lumisadetta ja reipasta tuulta, puuskissa liki 20 m/s, mikä tarkoittaa, että tunturissa on todella tuulista.

Koko aamupäivä siinä meni. Pehtoori kantoi ulos tuulettumaan, tampattavaksi suunnilleen kaiken nojatuolia pienemmän: matot, petivaatteet, tyynyt, … Imuroitiin. Nyt on nurkatkin luututtu, juuriharjalla jynssäsin meidän lehtikuusilankkulattian. Se on niin kaunis. Täällä tuoksuu ihanan puhtaalle – ja puunkäsittelyaineelle. Kaikki keittiön ja kylppärin ja muutkin tasot on käsitelty. Hyvä mielihän tämmöisestä. Miksi se aina on vaan niin vaikea aloittaa?

Hyvään mieleen tänään taas tummiakin sävyjä, taas suru-uutinen. Yksi harvoista paikallisista, joihin täällä mökkimaisemissa on vuosikymmenien aikana tullut tutustuttua, hänen työnsä vuoksi, mutta myös historiaprojektien ja ruoankin merkeissä, on menehtynyt. Ikäiseni mukava mies. Meidän koko perhe tunsi hänet… Tiedänhän minä ettei se mitään muuta, ei mennyttä, ei tulevaa, mutta kyllä olen kiroillut ja manannut kaikki maailman syövät jonnekin mustaan aukkoon. Kiukkuinen suru.

Pihapiirissä tänäänkin kuukkeleita – onnen linnuksihan sitä sanotaan.

Ja tämä pariskunta on tullut terassilleen myöhäiselle päivälliselleen jo parina päivänä yhtäaikaa, kun me ikkunan toisella puolella olemme olleet syömässä. Punatulkkupariskunta on mitä ilmeisimmin sitä mieltä, että kevät on jo pitkällä, kun mieluusti aterioivat ”ulkopöydässä”.

Mökkipihasta vielä sellainenkin uutinen, että viime päivien – ja öiden – plussan lämpötilat ovat saaneet pohjaveden ja puron pinnan nousemaan – ainakin 10 sentillä. Kaivosta riittää nyt taas pumpattavaksikin vettä. 🙂

Näin suuria uutisia meillä melkein metsäläisillä täällä Koilliskairan kupeessa.

Mökkielämää Niitä näitä

Ei mitään postattavaa

Nyt on sellainen päivä. Eilenkin oli.

Ja onhan näitä tällaisia vuosien varrella ollut paljonkin. Yli kuusitoista vuotta olen joka ikinen päivä kirjoittanut tänne Tuulestatemmattuun jotakin. Ensi viikolla tulee täyteen 6000 päivittäistä juttua. Enimmäkseen tosia, tuulesta temmattujakin vähäsen. Päivittäinen postaaminen on ollut elämäntapa, osa arkea, rutiini siinä missä hampaiden pesu tai ruoanlaitto.

Yleensä, ainakin usein, illan postaus muodostuu hiljalleen päivän kuluessa. Varsin usein käy niin, että totean itselleni ”tästä taidan kirjoitella iltasella”. Ja aika usein on jemmassa jotain aiheita (kirja-arvosteluja, reseptiikkaa, vuotuisjuhliin liittyvä perinne etc. ), joihin turvaudun kun ei ole mitään ideaa, mistä kirjoittelisi. Kirjoitettavahan kuitenkin on. Näin siksi, koska minulla on joku sisäänrakennettu velvoite tai (ihan itse asetettu) tavoite tehdä tätä joka päivä.

On päiviä, jolloin olisi paljon kirjoitettavaa, työstettävää, käsiteltävää, mutta ei sellaista, jota julkaisisin. On täällä blogin arkistossa kyllä muutamia kymmeniä postauksia, joiden ”näkyvyys-status” on ´yksityinen´.

Latukuvat Onninjäljeltä. Siellä tänäänkin.
Tunturissa tuuli niin, että latu oli paikoin ”jäljetön”.

Mökkielämää

Hiljaista mökkieloa

Harvoin olen viettänyt niin tekemätöntä päivää kuin tänään.

Pehtoori keitti aamupuuron ja kahvin, joten aamiaistakaan en laittanut. Sapuskan sentään värkkäsin: tortillat, pulled porkia, oma quacamole, ja muita tykötarpeita. Eikä jälkkäriä.

Hiihtämässä kävin: Vellinsärpimälle ja takaisin (16 km). Pyryä, aurinkoa, luistoa, hiutalointia, vastaista ja myötäistä tuulta, sakeaa sadetta, sinitaivasta, + 1 C. Voisin väittää, että vaihteleva keli. Mukavalle tuntui hiihto.

Sitten olen vain lukenut, surffaillut, kuunnellut kirjaa (Jenna Kostet, Punainen noita. Tämäkin, kuten muutkin Kostetin kirjat, on mieleiseni) ja neulonut. Pitkästä aikaa villasukat!

Siinä kaikki.

Ei edes kunnon postausta. Tässä kaikki. Aika kummalliselle tuntuu.

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Sää ei suosi, Fieno kylläkin

Talvi-Matti.
Emmiliinin 7 kk-syntymäpäivä.
Venäjän hyökkäyssodan 2-vuotispäivä.
Viron tasavallan itsenäisyyspäivä.
Kansallinen hiihtopäivä.

Monenlainen ”merkkipäivä” tänään. Ulkona kuin maaliskuun loppu! Tiheää märkää lumisadetta, paikoin vettä, lämpöasteita, harmaata, apaattista, ja liki myrskyisä tuuli. Missä on helmikuun kimmeltävät hanget, korkea taivas, pakkaskelin ladut?

Säästä huolimatta kävin hiihtelemässä ja samaan aikaan Pehtoori aloitti lumien pudottelu-urakan katoilta. Siis mökkielämää säästä huolimatta.

Tänään oli myös meidän ”syödään-mökkirupeaman-aikana-kerran-ulkona” -päivä. Päätettiin mennä Aurora Queeniin, jossa oltiin liki päivälleen kaksi vuotta sitten. Ravintola oli auki, mutta lounasaika ohi, eikä a la carte ollut vielä tarjolla. (Tästä ei ollut nettisivuilla mitään tietoa, mikä harmitellen mainittakoon.)

Mihin sitten? No Fienoon tietysti. Kaikilla edellisillä, varsin lukuisilla, kerroilla siellä me on syöty pizzaa, mutta nyt kun olin/olimme asennoituneet syömään jotain muuta, rohkeasti tilasimme muita italialaisia herkkuja. Minulle alkuruoka + alkuruoka ja Pehtoorille yksi lemppariruuistaan ”Spaghetti alla Carbonara”.

LUCCIO AFFUMICATO CON OLIO AL LIMONE (G,L)
kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä, perunakroketti, pieni salaatti ja pinjansiemeniä

CHIPS DI MELANZANA CON MAIONESE AL PEPERONCINO
paneroituja ja friteerattuja munakoisolastuja ja chilillä maustettua majoneesia

SPAGHETTI ALLA CARBONARA alla FIENO (L)
spaghetti, pancetta, kananmunankeltuaista ja pecorino romano

Ja jälkkäriksi saimme espressot, jotka olivat parhaita piiiiiiiitkään aikaan missään.

Varsinkin tuo minun alkuruoka ”kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä etc ” oli mahdottoman hyvää.

Ja onhan se mukava paikka, me tunnetaan jo olevamme ihan kanta-asiakkaita, tuttuja. Siksikin aina mielellään sinne.

Mökki-illassa leffaa ja tiikerijätskiä.