Showing: 121 - 130 of 437 RESULTS
Mökkielämää Niitä näitä

KESÄmökillä

Lunch break, tai siesta, oikeastaan kai pitäisi sanoa luppo, vietettiin puronrannalla istuskellen. Aivan helposti vierähti melkein tunti muutaman voileivän syömisessä. Jo vain, on lussakka meininki tällä työmaalla.

Kaikenlaista puuhaa kuitenkin saatiin tehdyksi, pikkujuttuja, tuulenkaatoja, puron putsausta, kaikenmoista.

Ja Pehtoorilla sisähommiakin: oli ripustettava taulu, jonka tässä joku aika sitten tilasin ottamastani riekonmarjakuvasta. Aika hyvin se soppii mökin värimaailmaan. Ehkä isommankin olisin voinut tilata. Noh, nyt on tuo ainakin pari vuotta tuossa.

 

Tässä alla olevassa galleriassa on kuvia viime ja tältä kesältä ja tältä päivältä! Kesäkuun ”raiviolla” ahkerointi monen päivän ajan on tuottanut tulosta. Huomenna vielä vähän hifistelyjä, vähän multaa ja heinää kasvamaan. Sitten saa minunkin puolestani tuo savotta jo olla.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vaikka eilen tuotiin Oulusta peräkärryllinen koneita, ruokaa, pihahommiin tarpeita, painepesuri ja pesuaineita ja ties mitä kaikkea, niin tänään ensimmäisenä mökkipäivänä oli heti aamulla ajeltava Ivalon K-Rautaan ja Maali- ja konekota -kauppaan ja ja tietysti Extra-Pisteeseen ja vielä ruokakauppaankin! Kovin vähän oli kirkolla väkeä, tiellä paljon maantiepyöräilijöitä, kuten oli eilenkin tullessamme.

Liekkö joku ”tour” menossa? Eivät näyttäneet Utsjoelle asti polkevilta kun ei ollut mitään satulalaukkkuja, ja vauhtikin oli melkoinen, joten ei tainnut olla mistään retkeilystä kyse. Tänäänkin jaksettiin vielä muistella, vähän kauhistella, olla ylpeitä ja kummastella tyttären kuuden vuoden takaista Suomen läpi polkemista. Tänään kun katselin maantiepyöräilijöitä melko kapealla nelostiellä, aattelin, ettei olisi minusta (varsinkaan enää) edes sähköpyörällä, eikä edes Saariselkä – Ivalo -väliä ja alamäkeä polkemaan. Ehkä vielä tälle kesälle voitais täällä vuokrata  täysinjousitetut sähköavusteiset maastopyörät. Niillä kun on mellevä kulkea tunturissa, eikä maantien reunaviivalla henkensä kaupalla polkea. Katsellaan nyt mille tässä vielä ryhdytään…

Tänään saunasta puroon, enemmän kuin pulahtamaan, melkein uin. No ei eihän tuossa puronmutkassa mitään uida, mutta jonkun aikaa voi lillua. Vesi oli yhtä lämmintä kuin Gardajärvessä toukokuussa (+11 C), joten eihän se mikään ”kylpytynnyri” ole (semmoista ei kyllä koskaan hankitakaan) ja sama ilmiö kuin silloin siellä: minulla ”jäätyy” ranteet. Melkein kipuna tuntuu kylmä.

Pehtoori meinas, että johtuu siitä kun on niin vähän suojaavaa rasvaa ranteissa. Ja totta, en todellakaan ole mikään kapoinen millään tavalla, mutta ranteeni ovat aika ohuet, lähes hoikat. Suojaava rasva puuttuu niistä? – Ehkäpä niin, mutta pikkujuttu.

Onhan tämä hellerajalla ja kesällä mökkeily uimisineen mahdottoman mukavaa.

Mökkielämää

Saamenmaahan saavuttu

– Suuremmoista! Hurjan hienoa!

Tai mitähän kirjoissa tai elokuvissa tässä kohtaa sanottaisiin. Jotain tuollaista oli mielessä tänään alkuiltapäivästä ajettaessa mökkipihaan. Ihan kuin oltaisiin oltu kauemminkin kuin 1½ kuukautta pois täältä. Mielusta on, että nyt ollaan täällä taas ja että täällä on leppeä kesä. Lämmintä, tyventä, itikatonta, hiljaista. Tavattoman kuivaa on luonnossa, ja piha ihan rutisee. Ja toinen mökin ohi virtaava purouoma hyvin vähävetinen, puron pulputus vaivoin kuultavissa, – se on hyvin  surullista.

Matkalla todella vähän liikennettä, mikä tietysti oli mukava asia. Napapiirin pohjoispuolella melkein enemmän saksalaisia ja muita ulkomaalaisia kuin suomalaisreissaajia. Ja poroja. Niitä oli paljon. Ja ihan yhtä hölmistyneitä ja tien tukkona kuten aina ennenkin.

Tällä kertaa meillä on taas vähän ”projekteja”, enimmäkseen kylläkin vuosihuoltoa = ikkunoiden ja saunojen pesua tms. Mutta myös notskipaikan ”kakkosvaiheen” rakentelua. Ja on peräkärrykuormassa minulle ”maisemointitarpeitakin”. Siis multaa. 🙂  Mutta toki tunturiinkin lähdetään.

Sää ainakin näyttäisi olevan suosiollinen koko aiotulle mökkirupeamalle. Olemme ”lukinneet” tämän ennusteen.

Puron vesikin on lämmintä (+11 C).

Iltapulahdus oli ilo.

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini Viini

Mökin jälkeen, ennen juhannusta

Eilisen mökiltä paluun ja huomisen juhannusaaton välissä yksi päivä; paljon sitä ehtii, kun herää aamukuudelta. Ollaan edelleen aamutuurissa, ja minä edelleen myös iltatuurissa. Siis unta noin kuusi tuntia yössä. Kuulostaa ihan kiireisiltä työviikoilta – sikäli kuin muistan. 😀

Kahdeksalta istahdin kampaajalle hiusten leikkuuseen, sitä ennen ehdin pyöräillä (ihan liian vähällä vaatteella) reilun tunteroisen, käydä hautausmaallakin heippaamassa vanhemmille hyvät juhannukset ja Lapin terveiset, niitä äiti ainakin odotti. Tai minä ainakin muistin, että hän olisi ne halunnut kuulla.

Tästä kukkaistutuksestakin tuli äiti mieleen. Se on Oulussa ihan keskustassa kampaamon parkkipaikan ja viereisen Makia-kahvilan pation vieressä. Ukonlaukkaa ihasteltiin äidin kanssa kesällä 2021, jolloin olimme pyörätuolilenkillä ja nautimme lounaskahvit ulkona. Se oli viimeinen päivä kun äiti oli ulkona. Seuraavana päivänä alkoi pitkä sairaalajakso, ja sen jälkeen suoraan hoivakotiin.

Mökkijuttuja

 … piti täällä blogissakin vielä kertomani.

Kuten kerroin, tänä vuonna minulla oli tunturissa ahkerassa käytössä ”Suomen muuttolinnut” -äppi. Ja niinhän siinä kävi, että se linnun laulu, josta en erityisemmin pidä ja josta olen täällä höpissyt monta kertaa tyyliin ”taas-järripeipon-narinaa-metsässä”. Järripeippo on aiheetta saanut minulta nuivat kommentit vuosi toisensa jälkeen. Se on VIHERpeippo, joka narisee. Toki järripeippokin, mutta ei niin pahasti, sillä on paljon laulavampi ääni. En aio ryhtyä etsimään vanhoista postauksista järripeippoa loukkaavia lausahduksiani, korjaus näin riittäköön. Sori koko Saariselän järripeippo-yhteisö!

Blogiini mökkiviikoilla laittamiani kuvia selailin tänään täällä kotona isolla, kalibroidulaa näytöllä, ja hämmästelin. Ovat paikoin kovin hailakoita, vähäkontrastisia, utuisiakin. Editointi on paikoin hyvinkin pielessä: on koetettava ens reissulla mökkiläppärin näyttö kalibroida. Noh, muutoinkin kone alkaa kyllä olla jo tehtävänsä tehnyt, aika raihnaista on toiminta.  On mietittävä, mitä tehdä. Pahoittelen siis kuvien vajavaista laatua.

Ja sellainen juttu vielä kerrottava tässä ”etusivullakin”, jos kaikki eivät lukeneet kommenteista tietoa, joka liittyy Kaunispään päällä olevaan valkoiseen ”mysteeripalloon”.  Pallo on säätutka, kertoo Lapin Kansan uutinen. Samassa jutussa kerrotaan myös – taas – uudesta Kaunispään rinteille suunnitellusta isosta hotellista.

Juhannusta tehden

Keittiössä ja Festassa, järjestellessä, vähän siivoillessa, enemmän leipoessa ja kokatessa, on päivä paljolti kulunut. Saaristolaisleivät, Pinocchio- alias Brita-kakun pohjat mansikkakakkua varten sekä kirsikkaclafoutis uunissa vuorotellen.  Kirsikkapannaria ja jätskiä nautittiin jo tänään jälkkäriksi.

Ja sitten graavasin lohen. Kauppahallista haetaan huomenna perinteistä rasiallinen, mutta tein puolen kilon palasesta myös uuden – vähän uskaliaan? – kokeilun. Miniä kertoi viikolla, että Alkosta haetaan Aperolia todella paljon – nimenomaan juhannuslohen graavaamiseksi. Meillä on  usein kesäisin Aperol-pullollinen muutenkin kaapissa, joten olihan se kokeiltava. Löysin tik-tok-videon, ja sen mukaan tein tällaisilla mitoilla.

Aperol-graavattu lohi

500 g pala lohta
1 – 2 rkl karkeaa suolaa
4 cl Aperolia
tillinippu
yhden appelsiinin raastettu kuori

Kuivaa kalan pinta, painele siihen kevyesti suolarakeet.
Valele file Aperolilla.
Silppua tilli, raasta appelsiini ja sekoita niistä tahna,
ja levitä se kalan pinnalle.

Kääri lohi tiiviisti talouspaperiin, laita vielä kelmu tai folio päälle,
ja paketti jääkaappiin vuorokaudeksi (tai kahdeksi?) pienen painon alle .

Saapa nähdä kuinka maistuu.

Toivottelen jo nyt aurinkoa ja aurinkoista mieltä keskikesän juhlaan!

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kiilopäällä ja sen koivuja kuvailemassa

Tänään aamupäivällä kapusimme Kiilopäälle. Ainakin kerran kesässä sinne tulee noustua, enkä kai koskaan väsy ihailemaan tunturien sinisiä silhuetteja.

Tänäänkin otin kameran mukaan. Vaikka minä olen varmasti ainakin 10, jollen 20 kertaa, ollut Kiilopään huipulla patikalla, ja vaikka olen kuvaillut niin syksyllä, keväällä, kesällä, kerran vinkkelipatikalla talvellakin, auringossa ja sateessa, niin silti.

En uskonutkaan tänään yltäväni mihinkään erityishienoihin otoksiin, mutta kun nykyisin (lue: pari viikkoa) on kameran kantaminen jopa tunturissa helppoa. Ja silti kamera on jatkuvasti helposti käytettävissä, kädet vapaana, vaikka kamera ei ole repussa. Minulla on uudet kameravaljaat! Pitkään olen tällaisia harkinnut, pöhkö en ole aiemmin raskinut ostaa. Suosittelen lämpimästi. KLIKS

Valjaat puetaan ylle, rinnan päällä on pehmustettu levy, jossa on klipsi, johon kameran saa tukevasti kiinni, vain napsauttamalla. Monikiloisen kamera-objektiivi -paketin paino jakaantuu hartioille ja yläselkään, joten painoa ei juuri edes tunnu. Kuinka hyvä hiihtäessä ja pyöräillessänkin!!

~~~~~~~~~~~

Tulinpa kuvanneeksi myös Kiilopään koivut: ylimpänä ja isoissa kuvissa paljakan peittona, on vaivaiskoivu, keskellä kiilopäänkoivu (Betula pubescens ssp. czerepanovii var. appressa) ja alhaalla  hieskoivu.

Kiilopään koivua kasvaa vain UKK-puistossa, Kiilopäällä ja Vahtamapäällä (ja Islannissa). Kannattaa siis katsella jos tunturin kupeessa tulee kuljetuksi.

 

 

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään

Kuin pala taivasta
Maailman laidalla
Kuin pienen pieni piste Suomineidon iholla
Kaukana kaikesta
Maailmasta suuresta
Tää meidän pala rauhaa pysyy samanlaisena
Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään
Tästä kylästä keskellä ei mitään

Olli Halonen ”Kylä keskellä ei mitään” — se on nyt kahtena päivänä kuulunut autoradiossa samassa paikassa tullessamme Kiilopään suunnasta patikan jälkeen. Nyt se soi repeatilla mielessäni: Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään (youtube)

Mökkielämää

Päivin, öin paistaa

Tässä kuvassa on meidän pihan voimapuun, aihkin, sisarus, joka on mökkitien toisella puolella. Se ja varsinkin sen juuressa ollut iso kataja”kaulus” on kutistunut ja kärsinyt aika pahoin viimekesäisen kaivuutyön jäljiltä. Jäljelle jääneet katajat ovat ruskeita ja kaikkea muuta kuin hyvinvoivan näköisiä. Mikä on kyllä vahinko. Kataja on minusta hyvin kaunis, sopii näihin pihapiireihin ja tienvarsiin, ja tietysti metsiinkin oikein hienosti. Kuva kertoo myös siitä, kuinka täällä on valoisaa. Otin tuon eilen iltasella vähän ennen kymmentä.

Tässä nuotipaikka, puronrannan huilailupaikka, josta olin pari tuntia sitten (ennen kahdeksaa) nauttimassa puron pulputuksesta, harkitsemassa vielä metsään piipahtamista. On valoisaa. Läpi yön. Ja nyt taas lämpeneekin.

Aamun ja jossain välissä päivällä vähän satoikin, oli hyvä tehdä kesäsiivous. Ei mitään suureellista, mutta kuitenkin. Joka tapauksessa ensimmäinen päivä kun askeleet jäävät alle 10 ooo. Useimmiten ollut sen yli, reilustikin, ja muutamana päivänä ”heittämällä yli” 20000. Liikuttu siis on.

Huomenna vielä yksi huiputus. Mikähän se olisi?

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän patikka Mariankurulle

Iltapäiväksi sateen uhka.

Aamupuuron ääressä pohdimme mille ryhdytään. Ajateltiin tehdä pikkuinen pyhäpäivän patikka, – suorinta reittiä suht napakasti Mariankurulle ja takaisin. Sellaiset seitsemän, kahdeksan kilometriä ja sillä hyvä, ehditään sateen alta pois.

Käytiin kurulla, oltiinkin siellä hyvä tovi, kierreltiin, eikä nyt niin suorinta reittiä sinne, eikä edes vauhdilla, ja takaisin. Siinä se meni 12 kilometriä, 2 ½ tuntia, saatiin litra korvasieniä, kymmeniä kuvia, vilkaisin myös reitin varrelle sattuvan ”valvonnassani”😄  olevan mökin tilanteen, kaikki kunnossa, kuljettiin sateettomilla poluilla ja paljakoilla. Sää suosi, ei liian kuuma (+ 17 C), ei kylmä, tunturissa leppeä tuuli.

Mariankurulle mennessä ja sen reunamilla ja pohjalla kulkiessa jääkauden jäljet melkein ”tuntuvat”. Maa- ja kallioperässä on kerrostumia, seinämiä, siirtolohkareita, peruskalliota, … jääkauden sulamisvesistä syntyneet ns. jääjärvet ja niiden lähteet ja lammet tekevät maisemasta karun kauniin. Tämä on tällä  hetkellä mun lempparireitti. Viime kesänä vasta löydettiin useampikin näitä Ahopään kuruja.

Menomatkalla nähtiin porotokka. Ei mitään pientä parttiota (5 – 10 poroa), jotka ovat näillä meidän huudeilla hyvin tavallisia vastaantulijoita, metsässä kulkijoita, vaan iso, ainakin noin puolensadan poron lauma, jossa oli paljon pieniä vasojakin.

Latupohjalla/kesäreitillä tämmöinen tunturikoivu, jonka kasvu on vähintäänkin vaikeaa, ei ole tavaton näky. Aina näiden sinnikkyyttä jaksan ihmetellä.

Tämä kasvi on lihansyöjäkasvi.

 

Tunturi- eli lumikatkero oli kukassa.

Ahopään rinteet ovat paikoin hyvin kivikkoiset, rakkaiset ja lohkareiset, joten on aika huolella katseltava, mihin astuu. Tämän olisin halunnut tuoda ”huiputuskivenä”. 💙

Mökkipihaan palatessa aurinko jo paistoikin lähes siniseltä taivaalta, joten eihän vielä saunaan, vaan jäätiin vielä pihalle. After hiking -juomatkin tein meille, nautimme terassilla, hieman huilattiin. Ja sitten minulle oli mökkinaapurilla lahja pihassaan; eikä ihan pieni sellainen. Pari kottikärryllistä kompostimultaa kävin hakemassa projekteihini, joiden loppuunsaattaminen sitten huomenna. Yesh!

Rantasauna ja iltauinti tyvenessä, aurinkoisessa illassa kruunasivat päivän ulkoilut.

Lappi Mökkielämää

Mökkihöperöilyä ulkona ja sisällä

Vähän sellainen ”silppupäivä”. Monta pientä puuhaa. Askeleita sinne, tänne. Sisällä, ulkona, ihmisten ilmoilla, metsässä. Yksin, kaksin.  Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta.

Aamupäivällä tein valmiiksi tämänvuotisen ”beaivini”.

Beaivia eli Aurinkoa on pidetty saamelaisessa muinaisuskossa jumaluutena. Sitä on palveltu poronhoidon menestymiseksi ja sairastapauksissa. Sen kunniaksi syötiin myös kevättalvella uhriateria, aurinkopuuro.” (Wikipedia)

Näitä on mukava tehdä, tulee vähän mieleen palapelit, kirjoneuleet, askartelut… Joskus näkee matkailumainoksissa, Instassa, hienoja pikkukivistä tehtyjä maataideteoksia esim. uimarannoilla. Ehkä näitä minun värkkäämiäni voisi pitää niiden kaukaisina, pohjoisina, vähän – eikä niin vähänkään – yksinkertaisina kuudensina serkkuina. 😆

Ensimmäiseni tein syksyllä 2020, jolloin monessa suunnassa terveyshuolia, silloin taisi olla jotain terapeuttista tuossa puuhailussa.

Toisen tein viime vuonna, ihan muuten vaan.

Ja tänä vuonna sitten, koska minusta tuommoinen on mukava pihakoriste meidän vuosisatoja vanhan aihkin juurella. Tänä vuonna kokeilin erilaista materiaalia, ei ”kasviperäistä”, vaan enimmäkseen kivistä. Kaikki muut paitsi tuo keskellä oleva kvartsiittimurske ja reunimmaisen kehän valkoiset liuskeet ovat mökkipihalta tai tuosta tieltä. Kvartsiittia on alueella aika paljonkin, mutta ei meidän pihalla, joten nuo muruset olen joskus keräillyt Kutturantien varressa olevan lanssipaikan reunoilta. Siellähän oli viime vuonna se hieno kvartsiittikoirakin.

Pehtoori sai jo eilen valmiiksi uuden lintujen ruokintatolpan! Siis kelon, jossa on oksa ruokintapallon ripustamista varten. Nyt sopii pihapiirin hyvin.

Myös tuikitärkeä käpyjenkeräys-installaationi on kohentunut näinä päivinä. Olen vuosikausia, varmaan viisi vuotta täyttänyt pihapiirissä olevaa isoa monttua kävyillä, joita pihan poluilta ja mökkien välistä olen ohimennen keräillyt. Joskus olen lähimetsäretkellä saattanut jonkun männyn juurelta kerätä pussillisen käpyjä, ja nyt monttu alkaa olla jo täynnä. 😊 Näin tähdellisiä hommia täällä.

 

Käytiin kylillä kaupoilla ja tankilla, Kaunispään huipulla, paitsi lounaskahveilla, myös katsomassa se aiemmin mainitsemani valkoinen pallo. Ja kyllä, kyllä se ehkä saattaa jopa olla joku tutka. Natoon liittymisen jälkeen täällä pohjoisessa on kuulemma aika lailla kaikenlaista rakennuspuuhaa… Siis ei todellakaan tiedetä, onko tuo mikään sotilaallinen juttu, mutta vähän sellaiselta ainakin vaikuttaa.

Iltapäivällä vastasin tarjouspyyntöön, pieni ravintolakuvausjuttu vain, ja tuli mieleen kun viime maanantaina olimme Ivalossa ja siellä K-kaupan seinällä oli sellainen ilmoitustaulu, johon voi jättää omia ilmoituksia. Siellä oli tällainen: ”Mies ja klapikone 80 €/tunti” . Kummasti hymyilytti, ja aattelin tänään, että mitähän asiakas sanoisi, jos vaan lähettäisin viestin: ”Nainen ja kamera 80 €/tunti!” 😄  En lähettänyt.

Koska sadekuurot, viilentynyt ilmanala, harmaa taivas, ollaan oltu ilta sisällä. Mökkihöperöilyä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikalla (Kiilopää – Ahopää – Rumakuru)

Täällä ei ole sääskiä, ei punkkeja, ei hirvikärpäsiä.

Täällä on mökki, rantasauna ja kanssakulkija,
tunturipuron pulputus pihapiirissä,
muistoja menneiltä matkoilta, toiveita tulevista.

Täällä on
pehmeitä polkuja patikoitaviksi,
tuulisia tuntureita taivaisiin asti tepasteltaviksi,
valoisia metsiä, kuvattavaksi ja kuljettavaksi.

Täällä on luppo ja lepo,
rauha, riemu ja rikkaus.

Täällä on yötön yö, laaja Lapinmaa,
ja kelon oksalla pienen pajulinnun laulu.

Täällä on tänäänkin ollut hyvä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Historiaa Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Retki Kutturaan

Aamulla oli pilvistä, aika vilpoista (+ 10 C), koko kroppa aika lailla jumissa ja turtana, joten päätimme pitää ”lomapäivän”, lähteä kesäretkelle länteen. Monta kertaa on aiottu, ihan mökkielon ”bucket listalla” on tainnut olla jo vuosikymmeniä. Joskus 80-luvulla, muistaaksemme, on siellä käytykin. Mutta ei koskaan kesällä. Mutta tänään: Kuttura!

Kutturaan (pohjoissaameksi Guhtur) on nelostieltä 39 km, meidän mökiltä 43 km. Puolimatkaan, Kultakioskille ja Kultalaan, on ajeltu useammankin kerran, toissakesänä viimeksi, mutta Kutturaan asti ei (kai) ole menty.

Useasti on aiottu. Varsinkin kun on luettu Siiri Magga-Miettusen kirjat (Siirin kirja ja Siirin elämä). Ja minä kuuntelin vastikään Inga Maggan kirjan Puolikas, mikä sai taas kiinnostumaan kylästä.

Kirjan esittelyssä lukee näin:

Koskettava perhetarina sotienjälkeisen Saamenmaan lapsista, nykypäivän kaupunkisaamelaisuudesta ja omista juurista. Ibbá palaa Kutturaan, sukunsa kotipaikkaan, missä hän on viettänyt lomansa lapsuudesta lähtien. Saamenmaalla hänen sisintään kalvaa vierauden tunne, ja hän alkaa pohtia, miksi hän ei osaa puhua saamea – ja miksi vanhemmat välttelevät aihetta.

Lämpimästi suosittelen kirjaa. Me suomalaiset tiedämme saamelaisista ja heidän elämästään ja identiteetistään kovin vähän. Tämä kirja lisää tietoa, ja on ”pelkästään” lukuelämyksenäkin sen väärti.

Tie Kutturaan oli liki viivasuora.

Siitä Wikipediassa kerrotaan näin:

Presidentti Urho Kekkonen poikkesi kylään hiihtoretkellään EnontekiöltäSaariselälle vuonna 1956. Silloin kyläläiset [mm. Siirin isä. Siiri kertoo Kekkosen vierailusta kirjassaan] ottivat puuttuvan tien puheeksi, ja Kekkonen lupasi hoitaa asian. Maantie Kutturaan valmistui 1959. Tien kerrotaan noudattavan Kekkosen kartalle vetämää suoraa viivaa. Tämä lienee tarinaa, koska kartalta voi todeta, että tielinja ei ole suora.

Ei niin kovin pittoreskin saatikka jylhän maiseman läpi kulkevan enimmäkseen viivasuoraan kulkevan tien matkalla on mäkiä ja muutama loiva käännös. Ja joutuisasti matka meni. Kynttiläkuusia  (jotka eivät näillä tienoin ole mitenkään tavallisia), muutamia kauniita suomaisemia ja sitten perillä. Yleisen tien päättymisen jälkeen käveltiin kylän ”keskustaan”, jonne maantie päättyy.

Kävelimme ”peremmälle”, näimme aika etäältä (ei sentään pihapiireihiin menty kuvailemaan) Ivalojoen rantatöyräällä muutamia taloja, joista tunnistettiin Siirin kotitalo, ja joista tunnistin yliopistokollegani kotitalon. Yhteensä yhdeksän postilaatikkoa löydettiin tienvarresta. Pehtoorin inarilaislähtöinen tuttu tiesi kertoa, että vakituisia asukkaita on enää alle 30, ehkä jopa alle 20.

[Silta Ivalojoen yli valmistui vasta 1996. Siihen ei Kekkonen enää ollut vaikuttamassa.]

Mesimarjat ovat kukassa kylätien varrella, ketään ei näy missään, rakennuskanta jostain 1900-luvun alusta ehkä 1970-luvulle, täysin hiljaista, pysähtynyt tunnelma, silti selvästi siellä vielä asutaan, ja taivasta vasten nousee tukiasema 🙂 , rannassa Ivalojoen kosken hiljainen ääni, Lapin kesä, aurinkokin jo lämmitti.

Paluumatkalla pysähdyimme Kultakioskille.

Sen pihapiirissä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, terassilla kullankaivajia, mahduimme hyvin joukkoon, ja nautimme legendaariset poroburgerit. Ei niitä turhaan kehuta. Eivät olleet rasvaisia, höttöleipäisiä, majoneesitahmaisia, vaan oikeinkin hyviä, melkein raikkaita.

Iltapäivän lopulla omia piha-askareita, kelojen, kivien ja käpyjen keräystä. Laittelen kuvia, kunhan meidän ”installaatiot” valmistuvat.

Aurinko on vielä korkealla, eikä se kokonaan laskekaan.

Mökkielämää

Toimen päivä – ilolla

Touhun ja toimen päivähän se tästäkin tuli. Ja ilon kautta!

Pehtoori on aamutuurissa, siis heräilee turhan aikaisin, joten niinpä minäkin. Seitsemältä oli aamiainen jo syötynä, ja päivän tekemisiä jo suunniteltiin.

Oli tänään käytävä kaupassa; toissapäiväisestä Ivalon reissusta huolimatta tämän päivän kauppalapussa oli yhdeksän pientä juttua. Ja eihän ”pikku Kuukkelissa” ollut niistä kuin viisi. No eipä maailmani moisesta paljon järkkynyt. Ostin kompensaatioksi jätskiä. 😉 Monta erilaista tuuttia. Loppuviikon jälkkärit ovat tarpeen vaatiessa siis jo valmiina.

Kuten Kuukkelille kuuluukin, joulukoristeita oli vielä paljon esillä. Mitäpä noita jatkuvasti roudaamaan paikalleen ja pois. Ja pikku Kuukkelihan jää pian historiaan, kun uusi, uljas kauppa nousee tuhkasta. Näyttää, että se täyttää koko tontin!

Ruoanhankintaan liittyi seuraavakin ”toimi”. Ajeltiin Sodankylän puolelle, kävelemään tavattoman kauniiseen metsään. Aamupäiväaurinko siivilöityi kauniisti kuivaan mäntymetsään, jonne koivut toivat väriä ja kesää. Tasaista maastoa, vähän aluskasvillisuutta, ei ”vitikkua” (kuten meillä oululaisilla on tapana sanoa). Niin kaunista, raikastakin, hyvä kulkea. (ks. otsikkokuva).  Ja löytyihän niitä taas korvasieniäkin!

Ja halokin syntyi puolenpäivän aikoihin.

Sitten takaisin mökkipihaan puuhailemaan, kumpainenkin omiaan. Kummasti sitä vaan on kaikkea mukavaa puuhailua, liikkumista ja siistimistä, järjestelyä ja ”rakentelua”.

Ja osasinhan minä huilaillakin. Istuskelin pitkään puron rannalla, meidän uudella notskipaikalla. Chattailin perheen ja amicien kanssa. Katselin (ja kuuntelin) puroa, maisemaa, pilviä, taivasta. Kunhan olin. Osasin minä!

Saunan jälkeen tänään sitten korvasienimuhennosta, ja parsaa ja pekonia. Salaattia ja leipää. Juhlaruokaa siis tänäänkin! Ja samalla kutsu puron yläjuoksulle – ”Lähes naapurilla” pienimuotoiset harjakaiset. On erinomaisen hyvä idea viettää puuvaraston/aitan harjakaisia. Ja vaihtaa kuulumisia, kerrata kaikki aiotut projektit siellä ja täällä. 😀

Hyvä päivä tänään, tänäänkin.