Mökkielämää – Sivu 12 – Tuulestatemmattua

Pyhäpäivän patikka Mariankurulle

Iltapäiväksi sateen uhka.

Aamupuuron ääressä pohdimme mille ryhdytään. Ajateltiin tehdä pikkuinen pyhäpäivän patikka, – suorinta reittiä suht napakasti Mariankurulle ja takaisin. Sellaiset seitsemän, kahdeksan kilometriä ja sillä hyvä, ehditään sateen alta pois.

Käytiin kurulla, oltiinkin siellä hyvä tovi, kierreltiin, eikä nyt niin suorinta reittiä sinne, eikä edes vauhdilla, ja takaisin. Siinä se meni 12 kilometriä, 2 ½ tuntia, saatiin litra korvasieniä, kymmeniä kuvia, vilkaisin myös reitin varrelle sattuvan ”valvonnassani”😄 olevan mökin tilanteen, kaikki kunnossa, kuljettiin sateettomilla poluilla ja paljakoilla. Sää suosi, ei liian kuuma (+ 17 C), ei kylmä, tunturissa leppeä tuuli.

Mariankurulle mennessä ja sen reunamilla ja pohjalla kulkiessa jääkauden jäljet melkein ”tuntuvat”. Maa- ja kallioperässä on kerrostumia, seinämiä, siirtolohkareita, peruskalliota, … jääkauden sulamisvesistä syntyneet ns. jääjärvet ja niiden lähteet ja lammet tekevät maisemasta karun kauniin. Tämä on tällä hetkellä mun lempparireitti. Viime kesänä vasta löydettiin useampikin näitä Ahopään kuruja.

Menomatkalla nähtiin porotokka. Ei mitään pientä parttiota (5 – 10 poroa), jotka ovat näillä meidän huudeilla hyvin tavallisia vastaantulijoita, metsässä kulkijoita, vaan iso, ainakin noin puolensadan poron lauma, jossa oli paljon pieniä vasojakin.

Latupohjalla/kesäreitillä tämmöinen tunturikoivu, jonka kasvu on vähintäänkin vaikeaa, ei ole tavaton näky. Aina näiden sinnikkyyttä jaksan ihmetellä.

Tämä kasvi on lihansyöjäkasvi.

Tunturi- eli lumikatkero oli kukassa.

Ahopään rinteet ovat paikoin hyvin kivikkoiset, rakkaiset ja lohkareiset, joten on aika huolella katseltava, mihin astuu. Tämän olisin halunnut tuoda ”huiputuskivenä”. 💙

Mökkipihaan palatessa aurinko jo paistoikin lähes siniseltä taivaalta, joten eihän vielä saunaan, vaan jäätiin vielä pihalle. After hiking -juomatkin tein meille, nautimme terassilla, hieman huilattiin. Ja sitten minulle oli mökkinaapurilla lahja pihassaan; eikä ihan pieni sellainen. Pari kottikärryllistä kompostimultaa kävin hakemassa projekteihini, joiden loppuunsaattaminen sitten huomenna. Yesh!

Rantasauna ja iltauinti tyvenessä, aurinkoisessa illassa kruunasivat päivän ulkoilut.

Lappi Mökkielämää

Mökkihöperöilyä ulkona ja sisällä

Vähän sellainen ”silppupäivä”. Monta pientä puuhaa. Askeleita sinne, tänne. Sisällä, ulkona, ihmisten ilmoilla, metsässä. Yksin, kaksin. Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta.

Aamupäivällä tein valmiiksi tämänvuotisen ”beaivini”.

Beaivia eli Aurinkoa on pidetty saamelaisessa muinaisuskossa jumaluutena. Sitä on palveltu poronhoidon menestymiseksi ja sairastapauksissa. Sen kunniaksi syötiin myös kevättalvella uhriateria, aurinkopuuro.” (Wikipedia)

Näitä on mukava tehdä, tulee vähän mieleen palapelit, kirjoneuleet, askartelut… Joskus näkee matkailumainoksissa, Instassa, hienoja pikkukivistä tehtyjä maataideteoksia esim. uimarannoilla. Ehkä näitä minun värkkäämiäni voisi pitää niiden kaukaisina, pohjoisina, vähän – eikä niin vähänkään – yksinkertaisina kuudensina serkkuina. 😆

Ensimmäiseni tein syksyllä 2020, jolloin monessa suunnassa terveyshuolia, silloin taisi olla jotain terapeuttista tuossa puuhailussa.

Toisen tein viime vuonna, ihan muuten vaan.

Ja tänä vuonna sitten, koska minusta tuommoinen on mukava pihakoriste meidän vuosisatoja vanhan aihkin juurella. Tänä vuonna kokeilin erilaista materiaalia, ei ”kasviperäistä”, vaan enimmäkseen kivistä. Kaikki muut paitsi tuo keskellä oleva kvartsiittimurske ja reunimmaisen kehän valkoiset liuskeet ovat mökkipihalta tai tuosta tieltä. Kvartsiittia on alueella aika paljonkin, mutta ei meidän pihalla, joten nuo muruset olen joskus keräillyt Kutturantien varressa olevan lanssipaikan reunoilta. Siellähän oli viime vuonna se hieno kvartsiittikoirakin.

Pehtoori sai jo eilen valmiiksi uuden lintujen ruokintatolpan! Siis kelon, jossa on oksa ruokintapallon ripustamista varten. Nyt sopii pihapiirin hyvin.

Myös tuikitärkeä käpyjenkeräys-installaationi on kohentunut näinä päivinä. Olen vuosikausia, varmaan viisi vuotta täyttänyt pihapiirissä olevaa isoa monttua kävyillä, joita pihan poluilta ja mökkien välistä olen ohimennen keräillyt. Joskus olen lähimetsäretkellä saattanut jonkun männyn juurelta kerätä pussillisen käpyjä, ja nyt monttu alkaa olla jo täynnä. 😊 Näin tähdellisiä hommia täällä.

Käytiin kylillä kaupoilla ja tankilla, Kaunispään huipulla, paitsi lounaskahveilla, myös katsomassa se aiemmin mainitsemani valkoinen pallo. Ja kyllä, kyllä se ehkä saattaa jopa olla joku tutka. Natoon liittymisen jälkeen täällä pohjoisessa on kuulemma aika lailla kaikenlaista rakennuspuuhaa… Siis ei todellakaan tiedetä, onko tuo mikään sotilaallinen juttu, mutta vähän sellaiselta ainakin vaikuttaa.

Iltapäivällä vastasin tarjouspyyntöön, pieni ravintolakuvausjuttu vain, ja tuli mieleen kun viime maanantaina olimme Ivalossa ja siellä K-kaupan seinällä oli sellainen ilmoitustaulu, johon voi jättää omia ilmoituksia. Siellä oli tällainen: ”Mies ja klapikone 80 €/tunti” . Kummasti hymyilytti, ja aattelin tänään, että mitähän asiakas sanoisi, jos vaan lähettäisin viestin: ”Nainen ja kamera 80 €/tunti!” 😄 En lähettänyt.

Koska sadekuurot, viilentynyt ilmanala, harmaa taivas, ollaan oltu ilta sisällä. Mökkihöperöilyä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikalla (Kiilopää – Ahopää – Rumakuru)

Täällä ei ole sääskiä, ei punkkeja, ei hirvikärpäsiä.

Täällä on mökki, rantasauna ja kanssakulkija,
tunturipuron pulputus pihapiirissä,
muistoja menneiltä matkoilta, toiveita tulevista.

Täällä on
pehmeitä polkuja patikoitaviksi,
tuulisia tuntureita taivaisiin asti tepasteltaviksi,
valoisia metsiä, kuvattavaksi ja kuljettavaksi.

Täällä on luppo ja lepo,
rauha, riemu ja rikkaus.

Täällä on yötön yö, laaja Lapinmaa,
ja kelon oksalla pienen pajulinnun laulu.

Täällä on tänäänkin ollut hyvä.

Historiaa Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Retki Kutturaan

Aamulla oli pilvistä, aika vilpoista (+ 10 C), koko kroppa aika lailla jumissa ja turtana, joten päätimme pitää ”lomapäivän”, lähteä kesäretkelle länteen. Monta kertaa on aiottu, ihan mökkielon ”bucket listalla” on tainnut olla jo vuosikymmeniä. Joskus 80-luvulla, muistaaksemme, on siellä käytykin. Mutta ei koskaan kesällä. Mutta tänään: Kuttura!

Kutturaan (pohjoissaameksi Guhtur) on nelostieltä 39 km, meidän mökiltä 43 km. Puolimatkaan, Kultakioskille ja Kultalaan, on ajeltu useammankin kerran, toissakesänä viimeksi, mutta Kutturaan asti ei (kai) ole menty.

Useasti on aiottu. Varsinkin kun on luettu Siiri Magga-Miettusen kirjat (Siirin kirja ja Siirin elämä). Ja minä kuuntelin vastikään Inga Maggan kirjan Puolikas, mikä sai taas kiinnostumaan kylästä.

Kirjan esittelyssä lukee näin:

Koskettava perhetarina sotienjälkeisen Saamenmaan lapsista, nykypäivän kaupunkisaamelaisuudesta ja omista juurista. Ibbá palaa Kutturaan, sukunsa kotipaikkaan, missä hän on viettänyt lomansa lapsuudesta lähtien. Saamenmaalla hänen sisintään kalvaa vierauden tunne, ja hän alkaa pohtia, miksi hän ei osaa puhua saamea – ja miksi vanhemmat välttelevät aihetta.

Lämpimästi suosittelen kirjaa. Me suomalaiset tiedämme saamelaisista ja heidän elämästään ja identiteetistään kovin vähän. Tämä kirja lisää tietoa, ja on ”pelkästään” lukuelämyksenäkin sen väärti.

Tie Kutturaan oli liki viivasuora.

Siitä Wikipediassa kerrotaan näin:

Presidentti Urho Kekkonen poikkesi kylään hiihtoretkellään EnontekiöltäSaariselälle vuonna 1956. Silloin kyläläiset [mm. Siirin isä. Siiri kertoo Kekkosen vierailusta kirjassaan] ottivat puuttuvan tien puheeksi, ja Kekkonen lupasi hoitaa asian. Maantie Kutturaan valmistui 1959. Tien kerrotaan noudattavan Kekkosen kartalle vetämää suoraa viivaa. Tämä lienee tarinaa, koska kartalta voi todeta, että tielinja ei ole suora.

Ei niin kovin pittoreskin saatikka jylhän maiseman läpi kulkevan enimmäkseen viivasuoraan kulkevan tien matkalla on mäkiä ja muutama loiva käännös. Ja joutuisasti matka meni. Kynttiläkuusia (jotka eivät näillä tienoin ole mitenkään tavallisia), muutamia kauniita suomaisemia ja sitten perillä. Yleisen tien päättymisen jälkeen käveltiin kylän ”keskustaan”, jonne maantie päättyy.

Kävelimme ”peremmälle”, näimme aika etäältä (ei sentään pihapiireihiin menty kuvailemaan) Ivalojoen rantatöyräällä muutamia taloja, joista tunnistettiin Siirin kotitalo, ja joista tunnistin yliopistokollegani kotitalon. Yhteensä yhdeksän postilaatikkoa löydettiin tienvarresta. Pehtoorin inarilaislähtöinen tuttu tiesi kertoa, että vakituisia asukkaita on enää alle 30, ehkä jopa alle 20.

[Silta Ivalojoen yli valmistui vasta 1996. Siihen ei Kekkonen enää ollut vaikuttamassa.]

Mesimarjat ovat kukassa kylätien varrella, ketään ei näy missään, rakennuskanta jostain 1900-luvun alusta ehkä 1970-luvulle, täysin hiljaista, pysähtynyt tunnelma, silti selvästi siellä vielä asutaan, ja taivasta vasten nousee tukiasema 🙂 , rannassa Ivalojoen kosken hiljainen ääni, Lapin kesä, aurinkokin jo lämmitti.

Paluumatkalla pysähdyimme Kultakioskille.

Sen pihapiirissä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, terassilla kullankaivajia, mahduimme hyvin joukkoon, ja nautimme legendaariset poroburgerit. Ei niitä turhaan kehuta. Eivät olleet rasvaisia, höttöleipäisiä, majoneesitahmaisia, vaan oikeinkin hyviä, melkein raikkaita.

Iltapäivän lopulla omia piha-askareita, kelojen, kivien ja käpyjen keräystä. Laittelen kuvia, kunhan meidän ”installaatiot” valmistuvat.

Aurinko on vielä korkealla, eikä se kokonaan laskekaan.

Mökkielämää

Toimen päivä – ilolla

Touhun ja toimen päivähän se tästäkin tuli. Ja ilon kautta!

Pehtoori on aamutuurissa, siis heräilee turhan aikaisin, joten niinpä minäkin. Seitsemältä oli aamiainen jo syötynä, ja päivän tekemisiä jo suunniteltiin.

Oli tänään käytävä kaupassa; toissapäiväisestä Ivalon reissusta huolimatta tämän päivän kauppalapussa oli yhdeksän pientä juttua. Ja eihän ”pikku Kuukkelissa” ollut niistä kuin viisi. No eipä maailmani moisesta paljon järkkynyt. Ostin kompensaatioksi jätskiä. 😉 Monta erilaista tuuttia. Loppuviikon jälkkärit ovat tarpeen vaatiessa siis jo valmiina.

Kuten Kuukkelille kuuluukin, joulukoristeita oli vielä paljon esillä. Mitäpä noita jatkuvasti roudaamaan paikalleen ja pois. Ja pikku Kuukkelihan jää pian historiaan, kun uusi, uljas kauppa nousee tuhkasta. Näyttää, että se täyttää koko tontin!

Ruoanhankintaan liittyi seuraavakin ”toimi”. Ajeltiin Sodankylän puolelle, kävelemään tavattoman kauniiseen metsään. Aamupäiväaurinko siivilöityi kauniisti kuivaan mäntymetsään, jonne koivut toivat väriä ja kesää. Tasaista maastoa, vähän aluskasvillisuutta, ei ”vitikkua” (kuten meillä oululaisilla on tapana sanoa). Niin kaunista, raikastakin, hyvä kulkea. (ks. otsikkokuva). Ja löytyihän niitä taas korvasieniäkin!

Ja halokin syntyi puolenpäivän aikoihin.

Sitten takaisin mökkipihaan puuhailemaan, kumpainenkin omiaan. Kummasti sitä vaan on kaikkea mukavaa puuhailua, liikkumista ja siistimistä, järjestelyä ja ”rakentelua”.

Ja osasinhan minä huilaillakin. Istuskelin pitkään puron rannalla, meidän uudella notskipaikalla. Chattailin perheen ja amicien kanssa. Katselin (ja kuuntelin) puroa, maisemaa, pilviä, taivasta. Kunhan olin. Osasin minä!

Saunan jälkeen tänään sitten korvasienimuhennosta, ja parsaa ja pekonia. Salaattia ja leipää. Juhlaruokaa siis tänäänkin! Ja samalla kutsu puron yläjuoksulle – ”Lähes naapurilla” pienimuotoiset harjakaiset. On erinomaisen hyvä idea viettää puuvaraston/aitan harjakaisia. Ja vaihtaa kuulumisia, kerrata kaikki aiotut projektit siellä ja täällä. 😀

Hyvä päivä tänään, tänäänkin.

Liikkuminen Mökkielämää

Patikointikausi alussa 💚

Aamupurolla juuri sellaista kuin toivoinkin. Aurinkoista, hiljaista, puron pulputus, kimmellys veden pinnassa.

Odottelimme nuohoojaa tulevaksi yhdeksältä, ja hänhän tulikin. Sen aikaa kun hän molempien mökkien ja rantasaunan röörit putsasi, minä aloitin pihahommat. Raiviolla* vielä paljon puuhaa…

Kymmenen jälkeen olimme Pehtoorin kanssa valmiita patikkakauden avaukseen. Ajeltiin Suomen Ladun majalle Kiilopään juurelle, ja lähdimme pienelle ”huiputukselle”. Siltäkin osin kausi siis avattu. Tepastelimme kohti Ahopään huippua ja siellä poikkesimme lähimmän kurun reunalle. Juuri samalle reunalle, jossa kaksi kuukautta sitten olin suksilla. Ja jossa kaksi kuukautta sitten oli metri lunta.

Ja tänään samassa kohdassa.

Linnut lauloivat, luonto kaunis. Ukkospilvet kiersivät, jokunen tippa vettäkin, mutta eipä haitannut meitä. Kuultiin ainakin niittykirvinen ja punakylkirastas. Eihän me niitä tunnistettu, mutta onneksi on Suomen muuttolinnut -sovellus! Kyllä on ollut mukava käyttää sitä. Niin kotipihalla, kuin pyörälenkeillä, saatikka täällä!

Toinen hyvä sovellus on Google Lens! Sillähän voi tunnistaa ja hakea rakennuksia, patsaita, koirarotuja, viinejä, sieniä, kääpiä, melkein mitä vain – ja ennen kaikkea kasveja. Tai siis minä käytän sitä eniten kasvitunnistukseen. Tänään varmistin, että olihan kuvissani kurjenkanerva. Sen olen oppinut ihan vastikään.

Ahopäältä laskeuduimme takaisin Kiilopään parkkikselle, ja ajelimme Ruijanpolun parkkipaikalle. Päätimme kävellä Sivakkaojan laavulle ja sen ohi. Josko sieltä suunnalta löytäisimme sen verran, että saataisiin korvasienikastike tämän päivän ruoalle. Tunteroisen kuljimme, metsä kaunis, laavulla Sivakka-ojan varrella lapsia leikkimässä rannassa.

Polulla hulvahti muistoja. Muistoja siitä, kun oltiin Juniorin ja muksujen kanssa käymässä laavulla. Poika kantoi tytärtään harteillaan, Apsu jaksoi itse koko pikku patikan. Muistoja siitä, kun oltiin muutama vuosi sitten ystävien kanssa valittu tämä helppo ja kevyt reitti päiväkävelyreitiksi, koska M:n syöpähoitojen jälkeen hapenottokyky oli rajallista. Muistoja siitä, kuinka syksyllä 2020 oltiin Pehtoorin kanssa kaksistaan siellä, ja äidin kodinhoitaja soitti ja kertoi, että minun olisi soitettava sairaalaan tiettyyn numeroon, mutta minulla ei ollut paperia ja kynää, joten kirjoitin puhelinnumeron polkuun tikulla. Muistan vieläkin, ehkä aina, sen kohdan. Muistoja siitä, kuinka kolme vuotta sitten olimme biologiystäväpariskunnan kanssa siellä ja löysimme kuusenleppärouskuja!

Tästä päivästä jäi muistoksi, että korvasieniä ei löytynyt, eikä jääty laavulle makkaranpaistoon, vaan päätettiin ajella mökille, ja avata oman (uuden) notskipaikan kausi. Automatkalla Kiilopään risteyksestä Hangasojantien risteyksen satoi kaatamalla (noin 5 minuuttia). Ja notskilla makkara maistui.

Patikkakauden ensimmäiset ”huiputuskivet” liitettiin Tuulentuvan makkarin ikkunan allaolevien joukkoon.

Järjestelin nuo viime syksynä uudelleen. Nyt on hyvä jatkaa kiveyksen laajentamista. 🙂

Iltapäivä oli vasta puolessa ja puhtia jäljellä, joten palasin vielä työmaalleni. Pehtoori tuli sen verran avuksi, että sytytti bensan katkuisen nuotion, kokon! Kannot, juurakot, risut, oksat. Kaikki keräämäni roska paloi, ei iloisesti eikä nopeasti, pitkälle iltaan sai tulta kohennella ja valvoa. Mutta nyt! Homma on minun osaltani ohi! Hyvällehän se sellainen tuntuu.

Kun raivioltani* palasin, ja olin käynyt saunassa ja pulahtamassa, ryhdyin viimeistelemään ruokaa (Pehtoori oli maatyöläiselle kuorinut perunat valmiiksi, suolannut lohen ja oli menossa sitä grillaamaan), korvasienikastiketta ei sitten ollut, kun niitä ei aamupäivän pikkupatikoilla löydetty, joten avasin valmiin hollandaise-kastiketetran ja kysyin mieheltä, tekisinkö salaattiin sellaisen majoneesi-jukurtti-feta-yrttikastikkeen, ja mitä toteaa mies? – Ihan turhaan, kun nyt on kuitenkin ihan vaan tiistain arkiruoka, – ei tartte mitään ihmeellistä.

Kertaan vielä: menussa oli siis Oulusta pakastettuna roudattua priimaa, grillattua Perämeren lohta, puikulaperunoita, hollandaisekastiketta ja aika moniaineksinen, iso salaatti. Vähän jäin miettimään, että olenkohan ihan pilalle miehen ruokapöydässä hemmotellut? 😄 Joka tapauksessa söimme hyvin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Raivio (myös moisio, halventavasti myös raiskio) on kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen. [Ei ole aie ryhtyä peltoviljelyyn, puut siinä tuskin kasvaisivatkaan, mutta kunhan on siistin ja mahdollisimman luonnonmukaisen, eikä runneltun, ei revityn näköinen. Kunhan ei ole näkyvissä oksia, juurakoita ja kiviä törröttävä tietä leveämpi piennar. Kunhan meidän mökkipihaan näkyy siisti maisema. Siihen pyrin.]

Lappi Mökkielämää

Kauppareissu Ivaloon

Mökkielossa sää määrittelee tekemisiä enemmän kuin kaupungissa. Aamupäiväksi lupasi aurinkoista, aika lämmintä (+ 16 C ja pientä tuulenvirettä), iltapäiväksi sadetta, mahdollisesti ukkosta.

Sen mukaan suunniteltiin tekemisemme: Pehtoori aikoi tehdä viemärinkaivolle uuden kannen (minun 10 vuonna sitten omin käsin nikkaroimani on ollut jo vuoden pois aktiivisesta palveluksesta) ja minä päätin käyttää vielä muutaman tunnin tienvarren maisemointiin.

Oli mitä parhain sää puuhailla, mutta pilvet lähimetsän takana puoleltapäivin jo uhkaavia, joten aloimme tehdä lähtöä kauppareissulle.

Ivalossa taas perinteiset:
K-Rauta (uudet pihaharjat, pihlajille uuttta suojaverkkoa)
X-piste (pesuaineita, roskapusseja, ja yllätys, yllätys Lettlopi-lankoja, vaikka olen päättänyt, että kesällä en kudo. No toinen hiha jo melkein valmis… 🙂 La Promesaa ei voi katsoa ilman neuletta. Mitään ei voi katsoa ilman neuletta.)
Alko (Asio Otus Rosado – voidaan suositella. Oivallinen mökkiviini, sopii kesäiseen keveään keittiöön, salaattien ja vaikka pizzojen seuraan, ja aurinkoisille terasseille, piknikeille, vegaaneille. Litran muovipullo maksaa alle 12 €. Ostimme kaksi.
KORJAUS: Olen linkittänyt väärän viinin. Tässä on oikea linkki. Tätä ”kesäroseeta” meillä on kaksi pullollista. Niiden koko on 1,5 l ja niiden hinta on 18,50 €/plo.
K-market (kolme isoa kassillista ruokaa ja jätskit myöhäiseksi lounaaksi. Ei tullut mun lempparia tuosta Magnumin uutuudesta)

Tällä kertaa ei mitään asiaa apteekkiin. Ei mistään syystä. BTW: Olen tässä jo pari viikkoa jaksanut ääneen joka päivä ilokseni ihmetellä ja kiitellä, että minun olkapääni on oireeron. Näin siitä huolimatta, että eilenkin kyllä sitä rasitin ihan reippaasti. Ei tällaisia useita peräkkäisiä kivuttomia päiviä/öitä ole ollut vuosikausiin. Nyt vähän pelottaa, että ”kell onni on, se onnen kätkeköön”; mie kun olen nyt ääneen tällä leuhkinut, niin mitenhän nyt käy …

Ivalosta lähtiessä teiden pientareilla kulleroita, keltaiset nauhat kilometrien mittaisia. Nyt niitä on iso kimppu myös tässä pirtinpöydän maljakossa.

Kohti Saariselkää tullessa sää synkkeni, satoikin välillä. Ja Kaunispään pohjoispuolella huomio kiinnittyi valkoiseen palloon tunturin laella. Naton? Joulupukin? Matkailujuttu? Ufo? – Käymme lähipäivinä katsomassa lähemmin.

Illan ohjelmassa minulla oli korvasienten putsaus, ryöppäys ja pakastus. Onhan se aika hidasta puuhaa, mutta sen väärti. 12 annospussillista (4 hengen kastike tai muhennos) odottaa pakkasessa juhlahetkiä.

Nyt alkavat mökki, pihapiiri ja mökkiläiset olla mökkimoodissa. Ollaan valmiita tunturiin.

Mökkielämää

Suvisunnuntai ihan metsässä

Suvisunnuntaiaamu mökillä levollinen. Kaurapuuroa ja kahvia, suunnitelmia. Ei mitään välttämätöntä, mutta vaihtoehtoja moniakin.

Lähdimme aurinkoiseen metsään Ahopäänojanhaaran yli (= ”tulvaoja”, joka kulkee tuossa mökkitien eteläpuolella ja joka nytkin on melkein kuiva). Eilisen menestyksekkään korvasienestyksen jälkeen innostuneina taas hakemaan vähän lisää; keräilytalousvaihe menossa 🙂 . Vähän löydettiinkin, ehkä kolmannes eilisestä. Hyvä juttu sekin.

Ja alkukesän metsässä on ilo kulkea. Jossain vaiheessa lähdimme omille suunnillemme, mie ”eksyin” aika kauaskin Hangasojan alajuoksulle: ennen kulkemattomia paikkoja, muutamia sieniä, paljon puron solinaa, kaunista metsään siivilöityvää auringonvaloa, kumpuilevia metsäkankaita.

Puolenpäivän jälkeen mökkitontin siistimisen viimeistely ja samalla viime kesäisen viemäröintityön jättämän ikävän näköisen tienvarsiryteikön maisemointia. Pitkään harkitsin, että siinä samalla hetkellä soitan ja tilaan kymmenen kuutiota multaa, vähän soraa ja muutaman sata neliötä kunttaa. Päädyin kuitenkin edullisempaan ratkaisuun: koetan itse täytellä rooppeja ja peitellä ryhmyistä piennarta. Hyötyliikuntaa samalla. Huomenna voin olla eri mieltä.

Välipalan nautimme mökkiterassilla, saunoimme, ja kyllä minä hyvinkin uskalsin pulahtaa purossa.

Äsken vielä piipahdin pihalla, metsässä, purolla. EU-vaalituloksia odotellessa jakso tai parin La Promesaa.😉 Tällä mökkilomalla Netflixin elokuvat taitavat jäädä katsomatta.

Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielämänmenoa kesäkuun alussa

Nyt paistaa. Ei ole paistanut koko päivää. Koko aamupäivän satoi. Ei haitannut. Puolelta päivin enää tihuutti, laitettiin ”eräkamppeet” päälle ja patikkakengät jalkaan, sieniveitset ja korit mukaan ja kohti tuttua korvasienipaikkaa.

Ja BINGO!

Kausi avattu komeasti!

Ehkä suurin koskaan poimimani.

Matka tunturin kupeeseen korvasieniapajalle ja takaisin vie yhteensä noin tunnin. Tunteroisen keräilin, pari, kolme litraa sain ja Pehtoori jäi vielä, kun minä jo lähdin saunan lämmitykseen ja sapuskan tekoon. Miehellä olikin sitten tupla määrä minun saaliiseeni verrattuna.

Nyt on perheelle juhannuksen ja joulun korvasienimuhennokset taattu, ja aika monta piirakkaakin noista tekee.

Samalla retkellä kuultiin taivaanvuohen pyrstösulkien väpätystä, käen kukuntaa, tietysti järripeipon narinaa, onneksi vain vähän, ja mie näin riekon lehahtavan lentoon ihan vierestä. Ehkä luontohavainnoksi on laskettava, että ohitseni meni pariskunta, jolla oli sen verran isot rinkat, että varmaan yökuntiin tunturiin olivat matkalla. Muitapa ei olla tänään nähtykään: Hangasojan mökeillä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän asukkaita. Vaikka täällä on nytkin paljon hienoa koettavaa ja nähtävää. Ja ihan hyvä vaan olla.

Mustikat ovat kukkineet, ja marjoja näyttää olevan tulossa paljon, hilla ei ole vielä kukkinut, koivu on jo ihan täydessä lehdessä, myös vaivaiskoivujen oksissa on pyöreät pienet lehdet.

Purossa olisi (kylmää – 6 C) vettä melkein uitavaksi asti, mutta siirsin pulahduksen huomiselle. Olenhan jo Gardalla aloittanut tämän vuoden luonnonvesissä uimisen ja Kalajoella parina päivänä uinut oikein huolella, tai siis lillunut. 🙂 Selityksen makua, ehkä. 😀 Huomenna rohkenen.

Nytkin rannassa näyttää kauniilta, taidan lähteä kuuntelemaan puron pulputusta. Kun ainakaan vielä ei ole edes itikoita.

Mökkielämää Valokuvaus

Sateesta etelään

Tänä aamuna mökiltä lähdössä ei ollut mitään vastaansanomista: kahdeksalta istahtaessa autoon pihalla oli ankean näköistä. Ja niin oli melkein Sodankylään asti: märkää, loskaa, sulavia hankia, – ja melko reipasta vesisadetta.

Napapiiriä lähestyessä pilvet väistyivät, tuuli voimistui ja Rovaniemellä jo paistoi aurinko. Tervolassa oli + 11 C, huhtikuun alkupuolella! Vielä ei ollut vaihdettu kesärajoituksia, mutta silti matkanteko sujui joutuisasti ja joustavasti – puolikahdelta olimme jo Rantapellossa.

Nyt on jääkaapissa huomista varten sapuskaa ja minulla lupa hakea muksut heti koulun ja päiväkerhon jälkeen tänne. Sadesää ei siis suinkaan ollut ainoa syy jättää mökkimaisemia ja hiihtolatuja taakse.

Parin viikon kuvasaalista vähän raapaisin. Minähän en ole mikään lintukuvaaja, – ei riitä objektiiveissa polttoväli, eikä kuvaajalla kärsivällisyys, asiantuntemus eikä taito, mutta näitä pari viikkoa pihapiirissä auringonkukan siemeniä syöneitä lintuja kuvailin sekä pihalla että pirtinpöydän äärestä lasin läpi.

Urpiaisen (Acanthis flammea) tunnistaa punaisesta täplästä päälaella sekä selkäpuolen viiruisuudesta. Se on pikkuinen peippolintu, ja hyvin vikkeläliikkeinen.

Sen lisäksi lintulaudalla oli punatulkkuja, lapintiaisia – ja taviokuurnia. Sekin on peippolintuja, melkein kaksi kertaa urpiaista isompi, papukaijanokkainen.

Ja se on nimenomaan Lappiin kuuluva lintu, Oulussakin niitä joskus näkee, mutta mitä etelämmäs mennään sitä harvinaisemmaksi se käy. Uros on komea punarintainen, mutta yhtäkään tarkkaa kuvaa en onnistunut ottamaan. Kelta-oransseja naaraita sen sijaan on muistikortilla paljonkin.