Showing: 131 - 140 of 437 RESULTS
Liikkuminen Mökkielämää

Patikointikausi alussa 💚

Aamupurolla juuri sellaista kuin toivoinkin. Aurinkoista, hiljaista, puron pulputus, kimmellys veden pinnassa.

Odottelimme nuohoojaa tulevaksi yhdeksältä, ja hänhän tulikin. Sen aikaa kun hän molempien mökkien ja rantasaunan röörit putsasi, minä aloitin pihahommat. Raiviolla* vielä paljon puuhaa…

Kymmenen jälkeen olimme Pehtoorin kanssa valmiita patikkakauden avaukseen. Ajeltiin Suomen Ladun majalle Kiilopään juurelle, ja lähdimme pienelle ”huiputukselle”. Siltäkin osin kausi siis avattu. Tepastelimme kohti Ahopään huippua ja siellä poikkesimme lähimmän kurun reunalle. Juuri samalle reunalle, jossa kaksi kuukautta sitten olin suksilla. Ja jossa kaksi kuukautta sitten oli metri lunta.

Ja tänään samassa kohdassa.

Linnut lauloivat, luonto kaunis. Ukkospilvet kiersivät, jokunen tippa vettäkin, mutta eipä haitannut meitä. Kuultiin ainakin niittykirvinen ja punakylkirastas. Eihän me niitä tunnistettu, mutta onneksi on Suomen muuttolinnut -sovellus! Kyllä on ollut mukava käyttää sitä. Niin kotipihalla, kuin pyörälenkeillä, saatikka täällä!

Toinen hyvä sovellus on Google Lens! Sillähän voi tunnistaa ja hakea rakennuksia, patsaita, koirarotuja, viinejä, sieniä, kääpiä, melkein mitä vain – ja ennen kaikkea kasveja. Tai siis minä käytän sitä eniten kasvitunnistukseen. Tänään varmistin, että olihan kuvissani kurjenkanerva. Sen olen oppinut ihan vastikään.

Ahopäältä laskeuduimme takaisin Kiilopään parkkikselle, ja ajelimme Ruijanpolun parkkipaikalle. Päätimme kävellä Sivakkaojan laavulle ja sen ohi. Josko sieltä suunnalta löytäisimme sen verran, että saataisiin korvasienikastike tämän päivän ruoalle. Tunteroisen kuljimme, metsä kaunis, laavulla Sivakka-ojan varrella lapsia leikkimässä rannassa.

Polulla hulvahti muistoja. Muistoja siitä, kun oltiin Juniorin ja muksujen kanssa käymässä laavulla. Poika kantoi tytärtään harteillaan, Apsu jaksoi itse koko pikku patikan. Muistoja siitä, kun oltiin muutama vuosi sitten ystävien kanssa valittu tämä helppo ja kevyt reitti päiväkävelyreitiksi, koska M:n syöpähoitojen jälkeen hapenottokyky oli rajallista.  Muistoja siitä, kuinka syksyllä 2020 oltiin Pehtoorin kanssa kaksistaan siellä, ja äidin kodinhoitaja soitti ja kertoi, että minun olisi soitettava sairaalaan tiettyyn numeroon, mutta minulla ei ollut paperia ja kynää, joten kirjoitin puhelinnumeron polkuun tikulla. Muistan vieläkin, ehkä aina, sen kohdan. Muistoja siitä, kuinka kolme vuotta sitten olimme biologiystäväpariskunnan kanssa siellä ja löysimme kuusenleppärouskuja!

Tästä päivästä jäi muistoksi, että korvasieniä ei löytynyt, eikä jääty laavulle makkaranpaistoon, vaan päätettiin ajella mökille, ja avata oman (uuden) notskipaikan kausi. Automatkalla Kiilopään risteyksestä Hangasojantien risteyksen satoi kaatamalla (noin 5 minuuttia). Ja notskilla makkara maistui.

Patikkakauden ensimmäiset ”huiputuskivet” liitettiin Tuulentuvan makkarin ikkunan allaolevien joukkoon.

Järjestelin nuo viime syksynä uudelleen. Nyt on hyvä jatkaa kiveyksen laajentamista. 🙂

Iltapäivä oli vasta puolessa ja puhtia jäljellä, joten palasin vielä työmaalleni. Pehtoori tuli sen verran avuksi, että sytytti bensan katkuisen nuotion, kokon! Kannot, juurakot, risut, oksat. Kaikki keräämäni roska paloi, ei iloisesti eikä nopeasti, pitkälle iltaan sai tulta kohennella ja valvoa. Mutta nyt! Homma on minun osaltani ohi! Hyvällehän se sellainen tuntuu.

Kun raivioltani* palasin, ja olin käynyt saunassa ja pulahtamassa, ryhdyin viimeistelemään ruokaa (Pehtoori oli maatyöläiselle kuorinut perunat valmiiksi, suolannut lohen ja oli menossa sitä grillaamaan), korvasienikastiketta ei sitten ollut, kun niitä ei aamupäivän pikkupatikoilla löydetty, joten avasin valmiin hollandaise-kastiketetran ja kysyin mieheltä, tekisinkö salaattiin sellaisen majoneesi-jukurtti-feta-yrttikastikkeen, ja mitä toteaa mies? – Ihan turhaan, kun nyt on kuitenkin ihan vaan tiistain arkiruoka, – ei tartte mitään ihmeellistä.

Kertaan vielä: menussa oli siis Oulusta pakastettuna roudattua priimaa, grillattua Perämeren lohta, puikulaperunoita,  hollandaisekastiketta ja aika moniaineksinen, iso salaatti. Vähän jäin miettimään, että olenkohan ihan pilalle miehen ruokapöydässä hemmotellut? 😄 Joka tapauksessa söimme hyvin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Raivio (myös moisio, halventavasti myös raiskio) on kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen.  [Ei ole aie ryhtyä peltoviljelyyn, puut siinä tuskin kasvaisivatkaan, mutta kunhan on siistin ja mahdollisimman luonnonmukaisen, eikä runneltun, ei revityn näköinen. Kunhan ei ole näkyvissä oksia, juurakoita ja kiviä törröttävä tietä leveämpi piennar. Kunhan meidän mökkipihaan näkyy siisti maisema. Siihen pyrin.]

Lappi Mökkielämää

Kauppareissu Ivaloon

Mökkielossa sää määrittelee tekemisiä enemmän kuin kaupungissa. Aamupäiväksi lupasi aurinkoista, aika lämmintä (+ 16 C ja pientä tuulenvirettä), iltapäiväksi sadetta, mahdollisesti ukkosta.

Sen mukaan suunniteltiin tekemisemme: Pehtoori aikoi tehdä viemärinkaivolle uuden kannen (minun 10 vuonna sitten omin käsin nikkaroimani on ollut jo vuoden pois aktiivisesta palveluksesta) ja minä päätin käyttää vielä muutaman tunnin tienvarren maisemointiin.

Oli mitä parhain sää puuhailla, mutta pilvet lähimetsän takana puoleltapäivin jo uhkaavia, joten aloimme tehdä lähtöä kauppareissulle.

Ivalossa taas perinteiset:
K-Rauta (uudet pihaharjat, pihlajille uuttta suojaverkkoa)
X-piste (pesuaineita, roskapusseja, ja yllätys, yllätys Lettlopi-lankoja, vaikka olen päättänyt, että kesällä en kudo. No toinen hiha jo melkein valmis… 🙂 La Promesaa ei voi katsoa ilman neuletta. Mitään ei voi katsoa ilman neuletta.)
Alko (Asio Otus Rosado – voidaan suositella. Oivallinen mökkiviini, sopii kesäiseen keveään keittiöön, salaattien ja vaikka pizzojen seuraan, ja aurinkoisille terasseille, piknikeille, vegaaneille. Litran muovipullo maksaa alle 12 €. Ostimme kaksi.
KORJAUS: Olen linkittänyt väärän viinin. Tässä on oikea linkki.  Tätä ”kesäroseeta” meillä on kaksi pullollista. Niiden koko on 1,5 l ja niiden hinta on 18,50 €/plo.
K-market (kolme isoa kassillista ruokaa ja jätskit myöhäiseksi lounaaksi. Ei tullut mun lempparia tuosta Magnumin uutuudesta)

Tällä kertaa ei mitään asiaa apteekkiin. Ei mistään syystä. BTW: Olen tässä jo pari viikkoa jaksanut ääneen joka päivä ilokseni ihmetellä ja kiitellä, että minun olkapääni on oireeron. Näin siitä huolimatta, että eilenkin kyllä sitä rasitin ihan reippaasti. Ei tällaisia useita peräkkäisiä kivuttomia päiviä/öitä ole ollut vuosikausiin. Nyt vähän pelottaa, että ”kell onni on, se onnen kätkeköön”; mie kun olen nyt ääneen tällä leuhkinut, niin mitenhän nyt käy …

Ivalosta lähtiessä teiden pientareilla kulleroita, keltaiset nauhat kilometrien mittaisia. Nyt niitä on iso kimppu myös tässä pirtinpöydän maljakossa.

Kohti Saariselkää tullessa sää synkkeni, satoikin välillä. Ja Kaunispään pohjoispuolella huomio kiinnittyi valkoiseen palloon tunturin laella. Naton? Joulupukin? Matkailujuttu? Ufo? – Käymme lähipäivinä katsomassa lähemmin.

Illan ohjelmassa minulla oli korvasienten putsaus, ryöppäys ja pakastus. Onhan se aika hidasta puuhaa, mutta sen väärti. 12 annospussillista (4 hengen kastike tai muhennos) odottaa pakkasessa juhlahetkiä. 

Nyt alkavat mökki, pihapiiri ja mökkiläiset olla mökkimoodissa. Ollaan valmiita tunturiin.

Mökkielämää

Suvisunnuntai ihan metsässä

Suvisunnuntaiaamu mökillä levollinen. Kaurapuuroa ja kahvia, suunnitelmia. Ei mitään välttämätöntä, mutta vaihtoehtoja moniakin.

Lähdimme aurinkoiseen metsään Ahopäänojanhaaran yli (= ”tulvaoja”, joka kulkee tuossa mökkitien eteläpuolella ja joka nytkin on melkein kuiva). Eilisen menestyksekkään korvasienestyksen jälkeen innostuneina taas hakemaan vähän lisää; keräilytalousvaihe menossa 🙂 . Vähän löydettiinkin, ehkä kolmannes eilisestä. Hyvä juttu sekin.

Ja alkukesän metsässä on ilo kulkea. Jossain vaiheessa lähdimme omille suunnillemme, mie ”eksyin” aika kauaskin Hangasojan alajuoksulle: ennen kulkemattomia paikkoja, muutamia sieniä, paljon puron solinaa, kaunista metsään siivilöityvää auringonvaloa, kumpuilevia metsäkankaita.

Puolenpäivän jälkeen mökkitontin siistimisen viimeistely ja samalla viime kesäisen viemäröintityön jättämän ikävän näköisen tienvarsiryteikön maisemointia. Pitkään harkitsin, että siinä samalla hetkellä soitan ja tilaan kymmenen kuutiota multaa, vähän soraa ja muutaman sata neliötä kunttaa. Päädyin kuitenkin edullisempaan ratkaisuun: koetan itse täytellä rooppeja ja peitellä ryhmyistä piennarta. Hyötyliikuntaa samalla. Huomenna voin olla eri mieltä.

Välipalan nautimme mökkiterassilla, saunoimme, ja kyllä minä hyvinkin uskalsin pulahtaa purossa.

Äsken vielä piipahdin pihalla, metsässä, purolla. EU-vaalituloksia odotellessa jakso tai parin La Promesaa.😉 Tällä mökkilomalla Netflixin elokuvat taitavat jäädä katsomatta.

Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielämänmenoa kesäkuun alussa

Nyt paistaa. Ei ole paistanut koko päivää. Koko aamupäivän satoi. Ei haitannut. Puolelta päivin enää tihuutti, laitettiin ”eräkamppeet” päälle ja patikkakengät jalkaan, sieniveitset ja korit mukaan ja kohti tuttua korvasienipaikkaa.

Ja BINGO!

Kausi avattu komeasti!

Ehkä suurin koskaan poimimani.

Matka tunturin kupeeseen korvasieniapajalle ja takaisin vie yhteensä noin tunnin. Tunteroisen keräilin, pari, kolme litraa sain ja Pehtoori jäi vielä, kun minä jo lähdin saunan lämmitykseen ja sapuskan tekoon. Miehellä olikin sitten tupla määrä minun saaliiseeni verrattuna.

Nyt on perheelle juhannuksen ja joulun korvasienimuhennokset taattu, ja aika monta piirakkaakin noista tekee.

Samalla retkellä kuultiin taivaanvuohen pyrstösulkien väpätystä, käen kukuntaa, tietysti järripeipon narinaa, onneksi vain vähän, ja mie näin riekon lehahtavan lentoon ihan vierestä. Ehkä luontohavainnoksi on laskettava, että ohitseni meni pariskunta, jolla oli sen verran isot rinkat, että varmaan yökuntiin tunturiin olivat matkalla. Muitapa ei olla tänään nähtykään: Hangasojan mökeillä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän asukkaita. Vaikka täällä on nytkin paljon hienoa koettavaa ja nähtävää. Ja ihan hyvä vaan olla.

Mustikat ovat kukkineet, ja marjoja näyttää olevan tulossa paljon, hilla ei ole vielä kukkinut, koivu on jo ihan täydessä lehdessä, myös vaivaiskoivujen oksissa on pyöreät pienet lehdet.

Purossa olisi (kylmää – 6 C) vettä melkein uitavaksi asti, mutta siirsin pulahduksen huomiselle. Olenhan jo Gardalla aloittanut tämän vuoden luonnonvesissä uimisen ja Kalajoella parina päivänä uinut oikein huolella, tai siis lillunut. 🙂 Selityksen makua, ehkä. 😀 Huomenna rohkenen.

Nytkin rannassa näyttää kauniilta, taidan lähteä kuuntelemaan puron pulputusta. Kun ainakaan vielä ei ole edes itikoita.

Mökkielämää Valokuvaus

Sateesta etelään

Tänä aamuna mökiltä lähdössä ei ollut mitään vastaansanomista: kahdeksalta istahtaessa autoon pihalla oli ankean näköistä. Ja niin oli melkein Sodankylään asti: märkää, loskaa, sulavia hankia, – ja melko reipasta vesisadetta.

Napapiiriä lähestyessä pilvet väistyivät, tuuli voimistui ja Rovaniemellä jo paistoi aurinko. Tervolassa oli + 11 C, huhtikuun alkupuolella! Vielä ei ollut vaihdettu kesärajoituksia, mutta silti matkanteko sujui joutuisasti ja joustavasti – puolikahdelta olimme jo Rantapellossa.

Nyt on jääkaapissa huomista varten sapuskaa ja minulla lupa hakea muksut heti koulun ja päiväkerhon jälkeen tänne. Sadesää ei siis suinkaan ollut ainoa syy jättää mökkimaisemia ja hiihtolatuja taakse.

Parin viikon kuvasaalista vähän raapaisin. Minähän en ole mikään lintukuvaaja, – ei riitä objektiiveissa polttoväli, eikä kuvaajalla kärsivällisyys, asiantuntemus eikä taito, mutta näitä pari viikkoa pihapiirissä auringonkukan siemeniä syöneitä lintuja kuvailin sekä pihalla että pirtinpöydän äärestä lasin läpi.

Urpiaisen (Acanthis flammea) tunnistaa punaisesta täplästä päälaella sekä selkäpuolen viiruisuudesta. Se on pikkuinen peippolintu, ja hyvin vikkeläliikkeinen.

Sen lisäksi lintulaudalla oli punatulkkuja, lapintiaisia – ja taviokuurnia. Sekin on peippolintuja, melkein kaksi kertaa urpiaista isompi, papukaijanokkainen.

Ja se on nimenomaan Lappiin kuuluva lintu, Oulussakin niitä joskus näkee, mutta mitä etelämmäs mennään sitä harvinaisemmaksi se käy. Uros on komea punarintainen, mutta yhtäkään tarkkaa kuvaa en onnistunut ottamaan. Kelta-oransseja naaraita sen sijaan on muistikortilla paljonkin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Valkoisessa tunturissa

On sellainen vaihe elämässä, että aamulla herätessä on tovi mietittävä, mikä viikonpäivä, paljonko kello on, missä ollaan, onko joku syy tai peruste herätä? Päivää ja kellonaikaa on mietittävä myös hereillä ollessa. …

Nukuin viime yönä 11 tuntia!! Ilman melatoniinia (viikon olen ollut ilman), näkemättä painajaisia tai muitakaan vauhdikkaita unia. Minä vain nukuin. Oi, että elämä voi olla hyvää!

Näillä vuosilla varsinkin täällä pohjoisessa valon määrä, lämpötila, pilvipeite ja omien kolotusten puute/voimakkuus ovat ratkaisevia tekijöitä päivän ohjelmaa suunnitellessa. Niiden tila ratkaisi tänään, että lähdimme autolla liikkeelle. Minä vein Pehtoorin Laanilaan ja HUOM. kävin kuvailemassa Monomestan joten NYT eilisen postauksen lopussa on kuvat siitä. KLIKS 

Pehtoori lähti siitä talvipatikalle, Ruijanpolulle kohti Kiilopäätä. Ja minä pyöräytin auton ja ajelin teitä pitkin samaan kohteeseen. Sieltä lähdin hiihdellen kohti Niilanpään vanhaa erotuspaikkaa. Viime syksynä viimeksi sinne kävelimme ruskaisen tunturin paljakassa, jossa nähtiin mm. riekkoja.  Tänään oli hyvin eri näköistä. Oikeastaan välillä ei minkään näköistä.

Sinne kulkee ns. luonnonlatu, siis yksi latu, joka on tehty moottorikelkan perässä vedettävällä vempaimella, ei siis ole mikään leveä, kaksisuuntainen latu-ura, jossa keskellä luistelua varten oma ”kaista”. Tämä luonnonlatu oli kaikenkukkuraksi aamuisen ajon jäljiltä osittain jo tuiskunnut umpeen. Silti.

Silti, ja noin kolmen kilometrin ylämäkeen hiihdosta huolimatta, tänään oli hirmu hyvä vire hiihdellä. Plussa-asteita ja melkein tuuletonta. Luisto oivallinen. Niilanpään poroaitauksen kohdalta sitten alkoikin metsätaival, ja alamäki. Minulle ennen hiihtämätön pätkä. Aika lailla ketään kohtaamatta reilu vitonen kulki.

Rautalammelle hiihtäjiä oli alla olevassa risteyksessä muutamia, minä en taida koskaan enää sinne asti jaksaa… (Tulee sellainen 30 km:n lenkki)

Mutta ihan tyytyväinen olin tämänpäiväiseenkin lenkkiini.

Pehtoori otti kyytiin Kiilopääntien varresta ja palailimme mökille.

Ja mikä merkillisintä ja mukavinta, jaksoin vielä mökillä käynnin, voileivän ja smoothien jälkeen lähteä uudelleen ladulle: Prospektorin sprintti sujahti helposti. Kausihan voisi jatkua vielä kauan. Virallinen lumensyvyys on melkein metri ja latukoneet hyrräävät joka aamu ladut priimakuntoon,

                       mutta minulla alkaa olla lajinvaihto lähellä. Oulussa pyörätiet jo pian houkuttavat. …

Vaikka toki täälläkin viihtyy.

 

Mökkielämää

Kestiystävyyttä Hangasojalla

Bingoillat Saariselän Panimolla, tanssiharrastus, elämä ja kuolema, lapset ja lapsettomuus, Souvarit ja klassinen musiikki, lakot ja itäraja, Sodankylä ja vaellukset, patikointi ja hiihto, ruoka ja viini, sairaudet ja syövät, Hangasojan asujaimisto – sekä eläimet että ihmiset, siisteys ja sen periytyminen… Olihan meillä paljon asiaa, juteltavaa.

Lauantai-ilta kului meidän kahden tavallisesta mökkielosta poiketen. Hyvä niin.

Mökkinaapuri, ”Lähes naapuri” oli ruokavieraanamme, juttuseurana, jakamassa kokemuksia, ajatuksia, elämänmenoa.

Olinhan joku viikko sitten täällä blogissa kommentissa luvannut tarjota maritozzeja tavatessamme; tänään oli mahdollisuus lunastaa lupaus. Maritozzeja oli alkuruokana (muiden muassa) ja näiden suolaisten täytteenä savuporoa ja tuorejuustotahnaa. Jälkiruokana olleiden maritozzien täytteenä oli hilloja ja mascarponevaahtoa.

Taustalla pashaa (ohje Kevyt pasha) mango-passionhedelmärahkasta ja oheen hilloja. Niin minun makuuni!

Pääruokana lohirullia ja parsarisottoa ja (sitä vakioruokaa, meille lähes jokapäiväistä) tomaattisalaattia.

Olihan näiden kokkaamista varten käytävä Ivalossa. Siellä kävimme aamupäivän lumpipyryn aikana; palattua kävin auringon paistaessa lähimetsissä liukulumikenkäilemässä. Kylläpäs sekin oli taas mukavaa. Ja niin kaunista, valkoista, kimmeltävää, hiljaista.

Näin paljon hyvää yhdelle päivälle.

Mökkielämää

Mökkiperjantai – Lapin luonto ja hyvää ruokaa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia (4/5) ja oli kirkas pakkasilta/yö. Jaksoin – juuri ja juuri – odotella ja piipahdella mökkipihassa yhteentoista asti, sitten annoin periksi ja vetäydyin unille. Ja aamulla näen somessa toinen toistaan hienompia reposkuvia sekä Saariselältä että pitkin Suomea. Mutta sitten: haitanneeko tuo?

Olenhan minä niitä nähnyt ja kuvaillut. Kymmeniä kertoja.

Ja kuin korvauksena näkemättömistä revontulista tänään on paistanut aurinko. Täysin siniseltä taivaalta, koko päivän. Aamuvarhain auringon noustessa pakkasta oli taas pitkästi yli 20 astetta, mutta äkkiä pakkanen hiipui. Hanget kimmelsivät, houkuttivat ulos.

Tänään valitsin ladun niin tasaiselta kuin tällä latuverkostolla on mahdollista: Iiskonlompolon parkkipaikalta, laskettelurinteiden sivuitse Luttojokivartta kohti Vellinsärpimää – eestakasin.

Metsän siimeksessä, paljon paljakkarajan alapuolella, kulku nopeampaa kuin tunturissa, toki myös jotenkin vaisumpaa. Mutta lunta ja aurinkoa riittää. Niistä iloinen.

Laskettelurinteiden ohitse hiihdellessä mietiskelin, jotta joko vihdoin ensi viikolla mäkeen? Mun lempparirinteet ihan tyhjillään, hyvässä kunnossa, eikä hissijonoja. Kutkuttais kyllä…

Eikä sitten juuri muuta ole ehdittykään. 🙂 Mainitsemisen arvoista on, että perjantairuokana ollut toissapäiväinen korvasienipiirakan loppu paistettuna voissa pannulla, sekä tomaatti-balsamicosalaatti ja vähän muita ”saidereita” sekä  Lu Rappaio -viiniä  olivat vähintäänkin ravitsevia – ja hyvä kaikki tyynni.

Hngasojalla kaikki hyvin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

15 km silkkaa kiitollisuutta

Melkein puolille päivin oli maltettava, odotettava, pysyttävä mökissä siihen asti,  että pakkanen laskisi aamun -17 C pakkasasteista alle kymmeneen.

Pitkän pohdiskelun jälkeen reitiksi valikoitui Kakslauttanen – Sivakkaojan vartta kohti Kiilopäätä, jossa kahvilaan pissalle ja pillimehulle – paluumatka pohjoispuolta poronaidan vartta takaisin Kakslauttasen parkkipaikalle.

Ei tullut uutta nopeusennätystä, eikä tyylipisteitäkään ollut jaossa, mutta voin ylpeänä kertoa, että osasin nauttia joka ikisestä kilometristä, jokaisesta auringonsäteestä, kaikista hiljaisista hetkistä (äänikirjakin tuolla tauolla), liikkumisen ilosta, jaksamisesta, terveydestä, mahdollisuudesta olla täällä.

(Vielä kun olisin viitsinyt ottaa oikean kameran mukaani, kuvat eivät olisi tällaisia vähän oudon värisiä yms., niin olisipa ollut hyvä. Nyt on tyytyminen näihin. )

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielon rauhassa

Pääsiäismaanantai, toinen pääsiäispäivä. Pyryä, paistetta, pikkupakkasta. Tuulta, tuiverrusta ja tyventä. On asetuttu kunnolla mökkieloon, lumityöt saunalle ja purollekin asti tehty. Otsikkokuvassa notskipaikka vielä keskipäivän auringossa. Nyt (alkuilta) pyryttää. Ihan täys talvi. Ei haittaa.

Viime vuosina, aika usein, juuri näinä mökkiviikkojen ensimmäisinä päivinä tuntuu, että ei oikeastaan olisi ollenkaan mahdotonta, että muuttaisin tänne pysyvästi. Tämä hiljaisuus. Ja mökin viihtyvyys, viehättävyys, sopiva koko, tai siis tämähän on aika pieni (toisen viikon lopulla se alkaa olla vähän niinkuin haittatekijä). Sitä paitsi täällä on hyvä hengittää. Hirsiseinät (oikeasti ne on hirsipaneelia, Tuulentuvassa on oikeaa hirttä)), joka tapauksessa puupinta. Ja sitten tietysti se kaikki, mitä on ulkona.

Täällä on myös (melkein aina) loma. Täällä on loma-olo, vaikka täällä tekisi töitä, on loma, vaikka on eläkkeellä. Onkohan se sitä, että on vähän kuin lomalla itsestään? – Ehkäpä.

Täällä on rauha, vaikka täällä olisi muitakin, ystäviä, perhettä, tuttuja.

Kaikki hyvin. Ainakin nyt. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.

Jään tänne. Ainakin viikoksi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS 1.

Jo eilen piti tämä linkki laittaa jakoon:  Oulun säätyläistön, erityisesti naisten, elämästä mielenkiintoinen podcast-jakso. Kuuntelimme automatkalla. Varsinkin oululaisia kiinnostanee se, millaista oli oululaisen kauppaporvarin rouvan elämä ja asema. Väitöskirjan aiheesta tehnyt R. (jonka väitöksestä ja karonkasta kerroinkin ennen joulua) osaa tässä Yle Areenan Elävä historia -podcastin jaksossa kertoa aiheestaan hyvin ja elävästi.

PS 2.

Toinenkin Ouluun liittyvä linkki jakoon: Oulun tuomiokirkon vesivahingon jälkimainingit  (tämä vaatii kyllä Facebookin käyttöä) mutta kertoo sitten Oulun tuomiokirkkoseurakunnan  jäsenten (ainakin joidenkin) historiatajusta, edistyksellisyydestä ja rohkeastakin esiintymisestä.