Mökkielämää – Sivu 14 – Tuulestatemmattua

Paikannimet mökkitienoon historiasta kertomassa

Onninjäljelle on löytynyt tekijänsä. Tai siis melko varma selitys sille, miksi latupätkä Pieranvaaran ja Ahopään-Vahtamapään välissä on saanut nimekseen ”Onninjälki”.

Eiliseen kyselyyni FB:n Saariselkä-ryhmässä sain vastauksen (Savotta-kahvilan K. kertoi, että juuri tuolla alueella paikallinen monitoimimies Onni Pyymäki teki ”puun keruuta, rattori särkyi ja se oli pitkään metsässä [juuri tuolla] alueella”. Onni jätti rattorinsa ja jälkensä tunturin kupeelle. 🙂

Ja hän oli juurikin se sama Onni, joka tänne mökillemmekin aikanaan toimitti puita. Onni oli aika pienikokoinen mies, jolla oli vähän nariseva ääni ja jolla oli isot ja pitkät kädet. Ja hyvä hymy.

Tarkoitukseni oli tänään hiihdellä – taas kerran – Onninjäljelle ihan vaan, että ottaisin kuvia tätä postausta varten. Muttaku. Lähdin aika aikaisin (taisin olla ensimmäinen latukoneen aamuisen ajelun jäljiltä, ks. otsikkokuva), toiveissa ehtiä hiihtoni tehdä ennen sääennusteen lupaamaa/uhkaamaa nollakelin lumipyryä. Ja jo Savotta-kahvilan nurkalla, josta pääsee laduille moneen suuntaan, tuuli aika reilusti, joten päätin sittenkin hiihdellä kohti Kakslauttasta, siis yli Hangasojan kohti Rönkönlampea. Olen todella harvoin näinä viime vuosina tuolla suunnalla hiihdellyt, joten siksikin hyvä valinta.

~~~~~~~~~~~~

Tähänkin postaukseen taas kertyy muitakin paikallisia nimiä kuin Onninjälki, joten laittelenpa tähän kertauksena selityksiä näille nimille. Olenhan näitä täällä ennenkin selitellyt, mutta vuosien mittaan on tullut uusia seuraajia, ja nyt siis kertauskurssina muille. 🙂 Sallittaneen?

Laanila (on osa Saariselän tunturijonon laitamilla olevaa aluetta. Se sijaitsee noin 5 – 10 km Saariselän keskustasta etelään)

On kaksikin Laanilaa. Oulussahan on ensinnäkin Laaniska (siis Laanioja, (ent. Hiironen/Hiirosoja tai Juurusoja jonka nimi tulee ruotsinkielen sanasta Plan ~ laakea, kenttä etc.) ja sitten Oulussa on myös Laanilan kaupunginosa, joka lienee saanut nimensä Laanisen talosta/suvusta.

Mutta tämä meidän mökin alue, Laanila, ei ole saanut nimeään talon tai suvun mukaan, vaan sekin, kuten Hangasojan nimikin, liittyy pyyntikulttuuriin. Laani on riistan (peuran*) ja kalan kätkö- ja säilytyspaikka. Laani oli lähde tai kaltio, johon saalis upotettiin piiloon.

*Poro on puoliksi kesytetty peura, mutta sen kantamuoto on toinen peuran alalaji, tunturipeura.

Kakslauttanen

Myös Kakslauttanen-sana tulee ajalta, jolloin näillä meidän mökin tienoilla peuranpyynti oli tärkeä elinkeino (nimenomaan hangaspyynti ~ Hangasoja) eli 1600 – 1800-luvuilla. Syystalvella, metsästyskauden lopulla peuranpyynnin saaliit kerättiin yhteen paikkaan. Tehtiin ”kakslauttanen” = hirren/kelon päälle tehtiin lankuista levy, ja sen päälle laitettiin saalislihat. Sitten taas lauta ja sen päälle kiviä. Näin saalis suojattiin pedoilta, ja se voitiin lumikelien tultua käydä hakemassa. Kakslauttanen, juuri tuo paikka oli hyvä saaliiden keräämiseen, säilömiseen ja sitten talvikelillä hakemiseen.

Hangasoja

Miksei meidän puromme nimi ole Hangaspuro, vaan Hangasoja? Oja ei kuulosta niin hyvältä kuin puro. Oja on minun ajatuksissani käsin tai koneella kaivettu, savinen, harmaavetinen, suora … Puro, saatikka tunturipuro, on kirkasvetinen, maaston muotoja mukaillen kulkeva, kaunis, pulputtava, kirjaimellisesti luonnollinen.

Meidän Hangasoja on kaikilla kriteereillä puro, tunturipuro, ei mikään oja, – miksi nimessä sitten on ´oja´? Kyselin tätä joskus oppiaineemme professorilta, nimistötieteellisestä tutkimuksesta, paikannimistöstä ja Suomen historiasta ja nimeomaan niiden yhteensovittamisesta ehkä eniten tietävältä esimieheltäni ja hän kertoi, että on kyse murre-eroista. Näillä seuduilla vuosisatoja sitten pyynnillä kulkeneiden murteessa pienet vesivirrat olivat ojia, eivät puroja, ja nämä suomenkieliset pyyntimiehet ovat nimen purollemme antaneet. Siksi HangasOJA, ei HangasPURO.

Mistäkö sitten nimeen tulee Hangas? Hangas on peuranpyynnissä käytetty ansa. Näillä mökkitienoilla 1700- ja 1800-luvulla pyydettiin peuroja, paljonkin. Joten veden varrella käytetystä ansasta purolle nimi = Hangasoja. Alla piirroksessa (Lauri Skants) on hangasansa, joka on kiinni hangasaidassa. Näiden hangasaitojen jäänteitä on maastosta löytynyt vielä 1900-luvulla.

Peuranpyynnistä ja Laanilan historiasta paljon lisää toimittamassani kirjassa Kultaa, poroja ja partisaaneja – Pieni pala Lapin historiaa

Saariselkä

Nykyisin Saariselkänä tunnetun alueen nimi on aika nuori.

Saariselkä on alunperin tarkoittanut Suomujoesta itään sijaitsevaa tunturialuetta, eikä siihen laskettu kuuluvaksi nykyistä lomakeskusta eikä edes Raututuntureiden ylänköä. Saariselkä on vähitellen laajentunut kattamaan myös Raututunturit ja nelostien varteen syntyneen lomakaupungin. (Seppo J Partanen: Magneettimäestä matkailukaupungiksi).

Kirjassa ”Tietoa ja tarinaa Saariseliltä” (Yrjö Teeriaho ja Jorma Mattson) kerrotaan, että 1800-luvun lopulla Vuotson suunnalle ja Sompion jokivarsille tuli lännestä tunturisaamelaisia poroineen, ja he antoivat tuntureille saamelaisen nimen Saračielgi (tai Luktičielgi). Siis Luhta/saraheinäselkä, koska alueella oli hyviä kenkäheinälaaksoja. Suomalaisten korviin Saračielgi kuulosti nimeltä ’Saariselkä’.

Vaikka näillä paljakoiden alarinteillä ja kuruissa saraheinää onkin, on Saariselkä nimeä selitetty myös siten, että tunturijono on kuin selän nikamat, pienet saaret nousevat maankuoren pinnalle. Kansanetymylogiaa? – Ehkäpä.

Tämä sanaselitys on myös Saariselän mielestämme parhaan pizzapaikan/italialais-lappilaisen ruoan ravintolan nimessä: Fieno. Heinä on italiaksi fieno. Saariselän ~ Saračielgin = saraheinäselän italialainen ravintola on – naturalmente – Fieno.

Olisikohan huomenna aika tälläkin mökkilomasellamme käydä siellä? – Ehkäpä. Mikseipä. Joko se olisi kymmenes kerta?

Lappi Luettua Mökkielämää

Onninjälki, Etna ja korvasienipiiras

Onninjälki

Tänään ladulla. Ladulla huolimatta siitä, että päivä oli pilvinen, harmaa. Mutta keli olikin hyvä; hyvä luisto, eikä lipsunut, vaikka melkein puolet lenkistä oli ylämäkeä. Kävin Rumakurulla (vai Rumallakurulla?) ja lenkin puolivälissä on pätkä, joka on latukartassa merkitty nimellä Onninjälki. Kiinnostaisi tietää, mistä nimi Onninjälki-nimi juontuu? Kuka Onni tai mikä onni on tänne jättänyt jälkensä ja nimensä? Laittelin kyselyn Saariselkä-FB-ryhmäänkin.

Täällä meidän mökin tienoillakin, jopa pihapiirissä, on vaikuttanut yksi paikallinen Onni. Toimitti äidin aikana tänne puita, pilkkoikin, vaikka äiti kyllä itsekin niitä hakkasi. Olisiko kyseessä sama Onni?

Onninjäljellä on aika tasaista, ja jo latupätkän nimi saa hyvälle tuulelle.

Etna

Ympärillä oleva luonto ei vienyt tänään kaikkea huomiota, joten Kari Enqvistin kirja ”Tulivuoren varjoss a. Löytöretkellä identiteettiä etsimässä” tuli hiihdellessä kuunneltua aika keskittyneenä loppuun. Kustantajan sivulla todetaan: ”Hän (Enqvist) yhdistää henkilökohtaiset kokemuksensa aikakautemme suuriin linjoihin tavalla, joka saa lukijan uppoutumaan tekstiin ja pohtimaan omaa paikkaansa maailmassa.” No, kyllä noinkin käy, mutta kirja on myös Enqvistin elämäkerta, – aika mainiolla tavalla kirjaan upotettu ja kirja on myös ”omaa maailmanaikaa” analysoiva ja sen vaikutusta yksilön (siis myös omiinikin) ratkaisuihin ja arvomaailmaa selittävä. Aluksi kirja on vähän sekavan oloinen, kaikkiaan siinä on paljon anekdootteja, historian yksittäisiä tapahtumia, Lahdesta maailmalle muuttaneen Enqvistin identiteetin muotoutumista ja muuttumista, italialaisen maailmankuvan analyysiä… Oikeastaan ei sittenkään sekavaa ja annoin pisteet 5/5.

Kahden jälkeen olin mökillä, jossa odotti Pehtoorin lämmittämä sauna.

Korvasienipiiras

Tein meille sapuskaksi piirakan. Se oli vallan hyvää. Onneksi ohessa oli Silvoplee-salaattia ja jälkkäriksi vielä omatekemää tiikerijätskiä, johon palaan myöhemmin, joten emme ihan kaikkea nälkäämme tappaneet pelkästään varsin kalorisella ja raskaalla piirakalla. Tosin oli siinä yksi keventävä ainesosakin! Pohjaan tuli perunamuusijauhetta, minkä ansiosta pohja ei ollut pelkkää voita ja jauhoja. Perusohje Valion sivuilta: Korvasienipiiras.

Mökkielämää Neulottua

Shoppailua ja sisustusta

Eilisen huikean aurinkoisen päivän ilta oli jo kylmä, ja pakkasta yöllä yli 20 astetta. Aamulla pilvet matalalla, pakkasta enää vain vähän, lumihiutaleita vähän ja hyvin kaikki harmaata.

Kerrassaan hyvä päivä lähteä käymään isolla kirkolla tai siis Ivalossa. Kauppalapussa viikon ruoat, apteekki, Alko, ja Ekstra-pisteestä jotain namiskoja, lamppuja ja kevättalven neulomisiin langat. Niin ja pieni matto – pöytäliinaksi. Minähän perinteisesti hankin mökin pöydälle pieniä mattoja niin kuin kaitaliinoiksi. Nyt löytyi sopiva valkoinen mattoliina tai liinamatto. Ja puolet halvempi kuin Pentikin kaitaliina. 😀 Sopivan rustiikkinen ja vaalea kevättalviseen mökkiin.

Ja sitten löytyi nalle! Jolle olikin jo vaatetus mökillä.

Kaunis huovutettu issikka-neule nallella? Kannattiko tehdä? Eikös vaadi aika paljon aikaa ja jonkun verran rahaakin,…? – No eihän se todellakaan ollut tarkoitus tehdä nallelle yhtään mitään. Tarkoitukseni oli viime syksynä tehdä Miniälle Issikka-neule. Teinkin. Ja siitä tuli nallelle sopiva. Tein sitten Miniällekin sopivan joululahjaksi.

Miksi ja miten näin kävi, olen kertonut täällä.

Mutta tänään Ekstra-pisteessä sattui silmiin sopivan kokoinen nalle, vähän lisätoppauksia otin vanhasta tyynystä ja nyt täällä on uusi asukki. Vielä nimetön, laadukkaaseen, huovutettuun islantilaisneuleeseen pukeutunut nalle etsiskelee paikkaa mökissä. Aika hyvin tuntui viihtyvän rantasaunan puoleisen ikkunan luona. Siitä on mukava katsella puronrannalle, seurata vuodenaikojen ja säätilojen vaihtelua.

Nimiäiset pitänemme viikonloppuna. 😀

Liikkuminen Mökkielämää

Kansallispuistossa portilta Vahtamapäälle

Ehkä viikon aurinkoisin päivä tänään. Hyvä peruste lähteä hiihtämään ladulle, joka veisi korkealle tunturiin.

Ajelin autolla kylille, jossa vanhan latujen lähtöportin luo on tullut uusi, viime vuoden loppupuolella hartaasti rakennettu komea, korkea kotaportti.

Portin alla on infotauluja ja diginäyttöjä. Ne korvaavat entisen palvelukeskus Kiehisen: Metsähallituksen rahapulan vuoksi asiakaspalvelu vaihtui tällaiseksi.

Portilta lähtevät ladut ja polut kansallispuistoon. Tänäänkin siinä pyörähti pari ulkomaalaisryhmää sillä aikaa, kun tovin kuvailin ennen hiihtolenkilleni lähtöä.

Aurinkoa ja vain pikkupakkasta (- 8 C) oli, mutta en silti ymmärrä avopäin huitelevia (britti)turisteja: pilkkihaalarit yllä, mutta ilman minkäänlaista päähinettä. Pahoimmillaan ovat rinteessäkin tuolla tavoin.

Kuu ja aurinko, liki tuuleton paljakka, hiljaisuus, tänään aika hyvä luistokin, valkoiset kimmeltävät hanget, kiiretön ja kuitenkin ihan kulkeva meno… Luonto ja liikkuminen tekevät hyvää.

Koskapa Iisakkipään ja Vahtamapään kupeelle kapuaminen käy ihan kuntoilusta, keksin hyvän (teko)syyn pysähdellä monta kertaa: oli ihan pakko kuvailla kännykällä videoklippiä varten. Alla tuotokseni.

Tässäpä screenshotti InfoGis-kartasta, johon merkkasin oman latuni tänään: Iisakkipään ja Vahtamapään yli ja sivuitse kohti Rumakurua, ja neljän ladun risteyksessä käännös ja paluu Hirvaskurua alas takaisin kohti Saariselän keskustaa. Yleensä ainakin kerran talvessa tämän hiihdän, viime vuonna oli oikea kamerakin mukana. KLIKS

Kartassa olevat värit kertovat siitä, kuinka kauan kunnostuksesta on aikaa:
Vihreä = alle 12h
Oranssi = alle 24h
Pinkki = alle 2vrk

Reaaliaikainen kunnostuskartta on myös tuon latujen lähtöpaikan näytöllä. Kosketusnäytöllä saa selville latupätkän pituuden. Ja ainakin nettiversiossa on myös laskuri.

Kartassa näkyy Iisakkipään ja Vahtamapään välissä kuru, joka virtaa (kartta)pohjoiseen. Se on Pääsiäiskuru, jossa patikoimme lokakuussa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

”Hiihtoloman” aluksi

Taivas kirkkaan sininen, keskipäivällä aurinko käy jo korkealla, kolmen jälkeen paistaa vaakasuoraan, mutta vielä silloinkin kirkkaasti. Vitivalkoiset hanget häikäisevät, pienet jääkiteet hangella kuin pikkuisia timantteja. Aamulla pakkasta vain kymmenkunta astetta, mutta lähti pian kirimään melkein kaksinkertaiseksi.

Emmiliini ja vanhempansa lähtivät kohti Oulua jo ennen meidän varhaista (kuudelta) heräämistä, jotta pikkuinen jatkaisi yöuniaan automatkalla mahdollisimman pitkään. Ja hyvin oli sujunut. Mutta se tarkoitti, että me täällä nyt kaksistaan.

Pitkin päivää mökin ”asetusten” päivittämistä meidän mallille. Siivota ei tarvitse, Tyär tietää niuhojen vanhempiensa siisteysjutut. 🙂 Mutta muita pieniä juttuja. Varsinkin Pehtoorilla.

Pikkuisen kyllä alkoi tuntua siltä, että ukkeli keksii kaikkea puuhaa, ettei vielä(kään) ole ladulle lähdettävä. 😀 Mutta minua ei mikään olisi pitänyt pois hiihtohommista. Oi että, olipa kyllä niin hyvä päästä luontoon liikkumaan. Sellaista nautinnollista hissuksiin hiihtelyä. Ladut eivät kulje moottoriteiden alitse ja vieressä, eivät asutusalueiden reunamilla, ladut on huollettu aamulla, ja niillä ei ole sorapaikkoja, ei havuja. Nousuja kyllä on! Mutta niin on myös laskuja! Tuntureita, paljakkaa, myös metsien läpi kulkevia pätkiä, kurujen pohjia, Ahopään ”ylänkö”, tuttuja paikkoja, kauniita maisemia, rauhaa ja mielentyyneyttä, tai ainakin hyvää yritystä sen saavuttamiseksi.

Ja päivän kruunasi rantasauna. Naturalmente!

Vesi saunalle oli kannettava sisältä, sillä purossa vesi on ennätyksellisen matalalla. Veden pinta on alimman portaan alapuolella, keväisin ensimmäinenkin porras on veden alla.

Hiihtoloma on alkanut.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Kotimatkalla kaamoksesta kaupunkiin

Tapaninpäivästä loppiaisaattoon, kymmenen päivää mökillä. Vielä olisi voinut olla toiset kymmenen perään. Aina voisi olla kauemmin kuin on oikeastaan mahdollista.

Tämänkertaisella mökkireissulla oli seuraa melkein puolet ajasta: ensin muutama päivä keskenään, asettautuen, hiihtäenkin, sitten tulivat ystävät uudenvuoden viettoon, pari päivää pakkasen pitämistä keskenään kunnes saimme tyttären perheineen. Hyvä niin. Mieluista seuraa, ja yhdessäolo erityisen mukavaa siksikin, että ulkonaolo ja/tai jonkinlainenkaan liikkuminen, saatikka aktiivinen urheilu tai pihapuuhastelu eivät sääolosuhteiden vuoksi oikein olisi olleetkaan ykkösjuttu. Kirjaimellisesti ”mökkeily” sopi tähän lomailuun. Melkein mökkihöperöily.

Tänään sitten lähdimme poikkeuksellisen myöhään ajelemaan kohti kotia; myöhään koskapa oli vielä viimeisiä pakattava ja tein ja nautimme brunssin Emmiliinin poppoon kanssa. E:n kanssa ehdin vielä sylitelläkin, juteltiin heti aamusta aika paljon. 🙂 Onhan tämä kolmaskin lastenlapsi onni ja ihme. Kiitollisena pikkuisen kanssa pari päivää saatiin viettää.

Kotimatkalla harrastin luontokuvausta 😀 . Mökiltä Peuran ´Essolle´ (reilusti Rovaniemen eteläpuolella, Metsäpeuran huoltsikkakahvila) asti ajeli Pehtoori, joten saatoin neuloa ja kuvailla.

Ja Napapiirillä piipahdin äkkiä Joulupukin Postikonttorissa! Meidän joulukortit lähtivät viimein matkaan. Toivottavasti löytävät joskus perille … Tähän asti niiden matka on kulkenut jo kuukauden!!

Olisiko tässä päivän teemakuva? Pörssisähköä kulkee pohjoisesta etelään…

Meille outo valoilmiö nähtiin Sodankylän pohjoispuolella. Kaamos on nyt ohi. Kaupunkitalvi edessä.

Mökkielämää

Sukupolvien ketju Hangasojalla

On ollut mökkipäivä. Kovin etäälle en ole Tuulentuvan ja Myötätuulen tienoilta lähtenyt.

Miksi olisinkaan, kun kerran Emmiliini on täällä ja kun on edelleen niin paljon pakkasta, ettei ole ollut halua, eikä ehkä olisi ollut tervettäkään, lähteä hiihtelemään.

Brunssin ja varsin runsaan päivällisen kokkailin, ja nautimme porukalla pois.

Emmiliini ei ole ollut moksiskaan reissuelämästään, vaan on nukkunut päikkärit ja yöunet hyvin, on ollut hyväntuulinen ja ahkera leikkijä sekä lattialla että sylissä, – ja sitterissä mökkieloa tarkkaileva.

Pakkasesta huolimatta, E:n päikkäreiden aikana oli hyvä lähteä toviksi mökkitielle käveleskelemään.

Olenhan, kai, joskus kertonutkin, että minun Hangasojan varressa mökkeilyni alkoi jo paljon ennen 1980-lukua, jolloin äitini hankki mökin tältä tontilta, jossa me nykyisin yhä enemmän vietämme aikaa.

Vanhempani rakennuttivat jo 60-luvun alkupuolella mökin tuohon puron toiselle puolelle, mutta he eivät ehtineet valmiissa mökkissä koskaan käydä. Minä sen sijaan kävin siellä muutaman yön nukkumassa tuttavaperheen kanssa matkalla Norjaan (ilmeisesti juhannus 1964 – ei ole enää ketään keneltä tarkistaa 🙁 ) ja se mökki on edelleen tuossa melkein naapurissa. Näin sievä pieni kelomökki se oli, ja on! Ja se myytiin jo 1965, – perheyritys oli vahvistumassa.

Jos ja kun Oulussa asun edelleen suunnilleen samoilla huudeilla kuin melkein koko ikäni, niin sama pätee siis täällä Saariselän tai vielä tarkemmin Hangasojan alueella. 🙂

Minilenkiltä palattuani lämmittelin saunan; talvella rantasauna on vielä parempi kuin sulan kelin aikaan.

Puro ei houkutellut pulahtamaan.

Nyt uni houkuttaa.

edit. klo 23.00

Kännykkäkuvauksia kävin vielä tekemässä. Pihalla on tänäkin yönä vihreät valot.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kaamoksessa kuvaillen

Jollei olisi tätä ”vakavaa” valokuvausharrastusta, niin tuskin tänäänkään olisin ollut vihmovassa tuulessa tuntia, melkein pariakin. Mutta niin vain olin. Ja nautin hurjan paljon huolimatta siitä, että kädet olivat melkein sinisenä ja kipuilevina. En sentään palelluttanut niitä, lämmittimet olivat hanskoissa, jonne kädet aina välillä kameran namiskoita säädeltyäni saatoin pukata.

Eilen taivaalla oli pilviä, pakkassumua, ja niiden vuoksi hämärää, sinisävyistä.

Mutta tänään pastellisävyt olivat läntisellä taivaalla aika raikkaat, etelässä oranssi ja sininen kontrastisia, vahvoja.

Täällä mökkimaisemissa keskiyön aurinko

on kirkas ja korkealla,

ruska hehkuva ja värikäs,

kevättalven hanget laduilla kimmeltäviä ja aurinko jo lämmittää,

mutta kyllä kaamoksen värit ja valot ovat ehkä sittenkin eniten mieleeni!

Ainakin tässä vaiheessa elämää. Olisiko se ikäkysymyskin?

Joka tapauksessa minun suosikkini on nyt kaamos – tämä pimeä, taivaantulien, suojelevan pimeän ja pehmeän hämärän aika joulukuun alusta tammikuun ensimmäisen viikon lopulle. Joskus menneinä vuosikymmeninä kevättalvi tai syyskuun ruska, viime aikoina myös leppeä kypsä, loppukesä ovat olleet ihan parhaita, mutta juuri tänään tämä on nyt parasta. Ja toisaalta taas: kyllä täällä on kaikkina kahdeksana vuodenaikana hienoa.

Ja tästä päivästä teki erityisen hyvän se, että Emmiliini tuli Oulusta ensimmäiselle Lapin mökkireissulleen. Pian puolivuotias tyttärentytär tuli vanhempineen tänne kuukaudeksi elelemään opiskelujaan loppuun suorittavan iskänsä ja vielä äitiyslomailevan äitinsä kanssa. Eikä ollut moksiskaan Oulu – Hangasojan matkasta – olihan edellisellä viikolla jo kokemus Järvenpää – Oulu – matkasta: nytkin nukkui ja nautti välillä ABCien lastenhoitohuoneista ja taas matka jatkui.

Mökillä meidän muiden syödessä Emmiliini istuskeli sitterissä ja jutteli ja pärryytteli omiaan. Aikuisille oli tarjolla se perinteinen eka ruoka ”vieraille” täällä = poron paistikäristys, puikulamuusi, sokeripuolukoita, suolakurkkuja ja sinihomejuustomurua sekä jälkkäriksi leipäjuustoa kermassa, uunissa paistettuna, hillojen kera. Parempaan en pysty. 🙂

Ruoan jälkeen me saimme E:n kanssa sitten keskenään höpötellä ja tutustua taas vähän enemmän toisiimme. Jo tämänkin takia tänne kannatti vielä jäädä.

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kaamoksen värejä ja valoja

Tänäkin vuonna päivät tuntuvat kuluvan mahdottoman nopeasti. Tänään kyllä päivä, tai paremminkin hereilläoloaika on pari, kolme tuntia tavallista lyhempi. Heräsimme yhdeksältä, normaanlin kuuden tai seitsemän sijaan! Nyt on univajeet mennyttä!

Mutta ei yhdeksältäkään vielä ihan valoisaa ollut, – sininen hetki vielä kun purolle menin kuun lempeäksi käynyttä loimotusta kuvaamaan.

Toisin kuin kesällä ja pitkälle syksyyn en tänään purossa aamu-unia kasvoista pessyt, en vaikka puro on pulahduspaikallamme sula vielä näillä pakkasillakin. Oli kuitenkin sen verran kylmää, ja lumistakin.

Pakkanen ei koko päivänä ole ollut ´kuin´ korkeintaan -25 C vaikka pitkin Suomea pakkaslukemat ovat olleet reilustikin yli kolmenkymmenen asteen. Mittarin lukema täällä tänään ei kyllä kerro ihan koko totuutta, sillä tunturissa, esim. Kaunispään rinteillä ja Magneettimäen parkkiksella tuuli oli kertakaikkisen pureva, jäätävä, melkein kipua tuottava. Siitä huolimatta on siis ulkoiltukin, minä en kovinkaan kauaa, Pehtoori enemmänkin.

Mutta minä ulkoilin eilen illalla. Jo seitsemän jälkeen oli pihalla melkoinen valoshow.

Tuli mieleen tuossa mökkitiellä kulkiessa olla kiitollinen siitä, että se yli vuoden kestänyt kunnan viemäröintiremppa, joka rikkoi maisemaa ja toi tielle isot keltaiset kaivurit, kiviröykkiöt, kaadetut puut etc. on nyt ohi. Ja lumi peittää pintaan jääneet jäljet, joten on luonto taas lähellä, hiljainen ja kaunis.

Tänäänkin taivaalla oli paljon hienoja värejä, valoilmiöitä, pieni auringon huippukin näkyi. Vielä ei voi todeta kaamoksen eli polaariyön loppuneen, koska auringon keskipisteen pitää näkyä horisontin yläpuolella, jotta polaariyön eli kaamoksen katsotaan päättyneen.

Tummensin kuvaa tarkoituksella, että valoilmiö näkyy. [Oikeassa nurkassa on lentokoneen tiivistymisjuova.]

Päivän kuvauskierrokselta lisää kuvia sitten huomenissa.

Ja huomenna tänne tulee rakas valoilmiö! Emmiliinin eka mökkireissu!

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Mökkiläiset taas turisteilemassa

Joulunakin vietimme vähän kuin päivän etuajassa, niin nyt sitten tänään myös vuodenvaihdetta. Tänään on ollut juhlapäivä Hangasojalla. Uudenvuoden aatonaattona olimme kaikki neljä levänneet vallan hyvin, ja pimeässä, kuun valaisemassa aamussa istahdimme brunssipöytään yhdeksän aikaan.

Kun pimeys vaihtui hämäräksi, mutta pakkasta oli edelleen aika paljon (- 21 C) lähdimme autolla Saariselkä-Ivalo -kiertoajelulle. Ivaloon oli kauppa-asioitakin: Kuukkelin valikoimat ja hinnat eivät ole ihan toiveidemme ja tottumustemme mukaiset, joten reilun viikon oleskelun aikana on hyvä ainakin kerran käydä hakemassa pari kassillista ruokaa Ivalosta.

Sehän on tapana että turistit ohjataan ja opastetaan paikallisiin merkittäviin kauppakeskuksiin tai paikallisiin putiikkeihin, joten olihan se ystäville Ivalon X-piste näytettävä. Ja kyllä hekin olivat vaikuttuneita kaupan erinomaisesta järjestyksestä ja monipuolisesta valikoimasta – vaikka islantilaislangat eivät olekaan heille mikään must-juttu. Minäkin ostin tänään vain kaksi kerää – ehkä parit pipot neulon tälle talvelle. Ja sitten kaikkea huushollitarvetta, nippeliä ja narua.

Kiertelimme vähän keskustassa, käytiin katsomassa ortodoksikirkko, joka ei tänäänkään, tietenkään, ollut auki. Ehkä joskus onnistun oikeaan aikaan paikalle. Kylän keskustassa on ”Tehdään yhdessä joulu” -installaatio, joka lienee koottu maitopurkkeihin jäädytetystä värjätystä vedestä ja sitten siten syntyneistä ”tiilistä” koottu valaistuksi seinäksi nähtiin myös.

Paluumatkalla oli ajatus mennä Kaunispään Huipulle kahville tai kaakaolle ja katselemaan valoa joka etelässä näytti paistavan. Enää ei mene kuin reilu viikko ja aurinko kapuaa jo horisontin yläpuolelle. Kuva puoli kahden aikoihin, valoa ja pakkasta on. Ja laskettelijoitakin aika paljon. Ja Huippu täynnä lounastajia, lämmittelijöitä, kahvittelijoita, — suosiolla päätimmekin ajella mökille, jossa nautimme kahvit ja vain vähän suolaista – olisihan jo pian päivällisen aika, joten ei mitään kunnon lounasta tänään.

Pöytävaraus oli saatu viideksi. Fienoon siis. Pizzaa ja muuta italialaista hyvää, menneiden muistelua.

Mökille palattua emme pelanneetkaan mitään, vaan katselimme vanhoja kuvia meidän yhteisiltä reissuilta ja yhteisistä juhlista. Muistikuvia. Muistoja ja kuvia, ja paljon jo unohdettua.

Olipa hyvä päivä.