Hirvittävä meuhkaaminen ollut tiedotusvälineissä ja somessa ja vaikka vähän missä tuosta ”alkaa tekemään”. Hyvä on, olenhan minäkin vuosikymmenen, toisenkin koettanut gradulaisille ja kandilaisille opettaa, että se on ”alkaa tehdä”, – eikä ole oppi mennyt perille. Useimmat ovat osanneet ihan itsekin kirjottaa oikein, ja ne, jotka eivät, eivät ole sanomisellakaan mitään oppineet. Näin se on tässä asiassa, kuten monessa muussakin. Ja hyvä on, onhan minullakin ongelmia oikeakielisyyden kanssa. Kuten olette huomanneet, yhdyssanat ovat välillä vähän hakusessa. Ne ovat ehkä se minun suurin oikeakielisyysongelmani? Vai onko paljon muitakin ongelmia?
Nämä ovat sellaisia, joita kirjoittelen vähän miten sattuu: alla oleva, edellä mainittu, läsnä oleva, huomioon ottaen, lukuun ottamatta, sanoin kuvaamaton, merkille pantava, niin sanottu, yllä oleva, viimeksi mainittu.
Näidenkin pitäisi olla ihan helppoja, – ovatko? No eivät aina ainakaan minulle: aivan kuin, ikään kuin, niin kuin, muuten kuin, niin kauan kuin, samoin kuin, toisin kuin.
Nämä erikseen: omituisen näköinen, merkillisen oloinen, kananmunan kokoinen, kyseenalaisen tuntuinen.
Mutta nämä yhteen: hyvännäköinen, ehdonalainen, tarkoituksenmukainen, kansantajuinen, suomenkielinen, tämänpäiväinen, kahdenkeskinen, kirkkaanpunainen, samansuuruinen.
Eivät ole helppoja minulle!
Esimerkit Kirjoittajan ABC-sivustolta, jota jatkuvasti itse käytän ja jatkuvasti opiskelijoille suosittelen. Siellä on PALJON hyviä oikeakielisyyteen, kirjoittamiseen, kielioppiasioihin liittyviä juttuja.
Blogiteksteissäni on toki lyöntivirheitä ja sanoja [useimmiten kai verbejä?] puuttuu, mutta se nyt johtuu siitä, että kirjoittelen nämä postaukset aina vähän vauhdilla, joskus pikku läppärillä takkatulen tai telkkarin ääressä, autossa tai lentokoneessa, tai sitten sen verran jo iltaunisena, etten enää näekään kunnolla. Kiilalauseita on turhan paljon, mikä johtunee siitä, että mielessäni vähän kuin juttelen näitä ”Tuulestatemmattuja juttujani”.
Niin, että mitenkö tähän aiheeseen nyt taas pääsinkään? No tuosta oikeakielisyydestä. Tarkastin juuri nipun tenttejä, joihin vastanneet opiskelijat ovat suurimmaksi osaksi jo opintojensa loppuvaiheessa olevia. Ja toinen huolestuttavaksi tekevä seikka on se, että olennainen osa näistä opiskelijoista on historian opiskelijoita, jotka sentään ovat lähtökohtaisesti [onko yhdyssana?] tavallista parempia kirjoittajia. Nyt näidenkin äidinkielen taitaminen on vuosi vuodelta heikentynyt, ja erityisesti juuri tämä arvostelevana ollut nippu sai minut taas lähes kihisemään. Moni hyväkin vastaus hukkuu typeriin oikeakielisyysongelmiin, pilkkujen puuttumiseen, isojen ja pienien kirjainten välinpitämättömään käyttöön, possessiivisuffiksit ovat ihan teillä tietymättömillä ja kongruensseja ei olla nähtykään – ja osa kertoilee juttua ihan puhekielisesti, kuin pahintakin blogi- tai chattitekstiä suoltaisivat! Argh!
Mitäkö tuo otsikon Stolbovan rauhan solmimisvuosi 1617 tähän liittyy? No ei yhtään mitenkään. Tuo 1617 on vain se numero, jota tänään olen odottanut näkyväksi. Olimme äidin kanssa OYS:ssa koko päivän; silmäpolilla oli vuorojärjestelmä uusittu viime viikolla, ja kun meidän piti käydä viidessä eri ”kohteessa” (= sairaanhoitajan luona, kahdessa eri kohteessa tutkimuksessa ja kaksi kertaa lääkärin luona) olimme enemmän tai vähemmän sekaisin olleen numerosysteemin armoilla. Me ja muutama sata muuta ihmistä, joten koko päivä siellä humahti.
1617! Silloin Kustaa II Aadolf solmi Venäjän kanssa Stolbovassa rauhan ja kun tuo samainen luku ilmestyi numeronäyttöön polin näyttöruudulle, me pääsimme seuraavalle rastille.
Kustaa Aadolfista voisikin kertoa jutun … no enpä nyt sen enempää kuin, että hänhän oli juuri se Ruotsin kuningas, joka vei suomalaisetkin Keski-Eurooppaan mm. Alsacen kukkuloille sotimaan ja huutamaan ”Hakkaa päälle!” Ainakin legendan mukaan huutamaan. Suomalaiset ratsumiehet, hakkapeliitat siis … – ja tämäkinhän on ajankohtainen aihe: naisten MM-lätkäjoukkueen maalivahdin kypäräjutun vuoksi. Ei siis ole ihan sama, mitä väitetään, ja miten ja mihin kirjoitetaan.
Ugh!
