Showing: 211 - 220 of 350 RESULTS
Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Stolbovan rauha vuonna 1617

Hirvittävä meuhkaaminen ollut tiedotusvälineissä ja somessa ja vaikka vähän missä tuosta ”alkaa tekemään”. Hyvä on, olenhan minäkin vuosikymmenen, toisenkin koettanut gradulaisille ja kandilaisille opettaa, että se on ”alkaa tehdä”, – eikä ole oppi mennyt perille. Useimmat ovat osanneet ihan itsekin kirjottaa oikein, ja ne, jotka eivät, eivät ole sanomisellakaan mitään oppineet. Näin se on tässä asiassa, kuten monessa muussakin. Ja hyvä on, onhan minullakin ongelmia oikeakielisyyden kanssa. Kuten olette huomanneet, yhdyssanat ovat välillä vähän hakusessa. Ne ovat ehkä se minun suurin oikeakielisyysongelmani?  Vai onko paljon muitakin ongelmia?

aapinen 1

Nämä ovat sellaisia, joita kirjoittelen vähän miten sattuu: alla oleva, edellä mainittu, läsnä oleva, huomioon ottaen, lukuun ottamatta, sanoin kuvaamaton, merkille pantava, niin sanottu, yllä oleva, viimeksi mainittu.

Näidenkin pitäisi olla ihan helppoja, – ovatko? No eivät aina ainakaan minulle: aivan kuin, ikään kuin, niin kuin, muuten kuin, niin kauan kuin, samoin kuin, toisin kuin.

Nämä erikseen: omituisen näköinen, merkillisen oloinen, kananmunan kokoinen, kyseenalaisen tuntuinen.

Mutta nämä yhteen: hyvännäköinen, ehdonalainen, tarkoituksenmukainen, kansantajuinen, suomenkielinen, tämänpäiväinen, kahdenkeskinen, kirkkaanpunainen, samansuuruinen.

Eivät ole helppoja minulle!

Esimerkit Kirjoittajan ABC-sivustolta, jota jatkuvasti itse käytän ja jatkuvasti opiskelijoille suosittelen. Siellä on PALJON hyviä oikeakielisyyteen, kirjoittamiseen, kielioppiasioihin liittyviä juttuja.

aapinen 2

Blogiteksteissäni on toki lyöntivirheitä ja sanoja [useimmiten kai verbejä?] puuttuu, mutta se nyt johtuu siitä, että kirjoittelen nämä postaukset aina vähän vauhdilla, joskus pikku läppärillä takkatulen tai telkkarin ääressä, autossa tai lentokoneessa, tai sitten sen verran jo iltaunisena, etten enää näekään kunnolla. Kiilalauseita on turhan paljon, mikä johtunee siitä, että mielessäni vähän kuin juttelen näitä ”Tuulestatemmattuja juttujani”.

aapinenNiin, että mitenkö tähän aiheeseen nyt taas pääsinkään? No tuosta oikeakielisyydestä. Tarkastin juuri nipun tenttejä, joihin vastanneet opiskelijat ovat suurimmaksi osaksi jo opintojensa loppuvaiheessa olevia. Ja toinen huolestuttavaksi tekevä seikka on se, että olennainen osa näistä opiskelijoista on historian opiskelijoita, jotka sentään ovat lähtökohtaisesti [onko yhdyssana?] tavallista parempia kirjoittajia. Nyt näidenkin äidinkielen taitaminen on vuosi vuodelta heikentynyt, ja erityisesti juuri tämä arvostelevana ollut nippu sai minut taas lähes kihisemään. Moni hyväkin vastaus hukkuu typeriin oikeakielisyysongelmiin, pilkkujen puuttumiseen, isojen ja pienien kirjainten välinpitämättömään käyttöön, possessiivisuffiksit ovat ihan teillä tietymättömillä ja kongruensseja ei olla nähtykään – ja osa kertoilee juttua ihan puhekielisesti, kuin pahintakin blogi- tai chattitekstiä suoltaisivat! Argh!

Mitäkö tuo otsikon Stolbovan rauhan solmimisvuosi 1617 tähän liittyy? No ei yhtään mitenkään. Tuo 1617 on vain se numero, jota tänään olen odottanut näkyväksi. Olimme äidin kanssa OYS:ssa koko päivän; silmäpolilla oli vuorojärjestelmä uusittu viime viikolla, ja kun meidän piti käydä viidessä eri ”kohteessa” (= sairaanhoitajan luona, kahdessa eri kohteessa tutkimuksessa ja kaksi kertaa lääkärin luona) olimme enemmän tai vähemmän sekaisin olleen numerosysteemin armoilla. Me ja muutama sata muuta ihmistä, joten koko päivä siellä humahti.

1617! Silloin Kustaa II Aadolf solmi Venäjän kanssa Stolbovassa rauhan ja kun tuo samainen luku ilmestyi numeronäyttöön polin näyttöruudulle, me pääsimme seuraavalle rastille.

Kustaa Aadolfista voisikin kertoa jutun … no enpä nyt sen enempää kuin, että hänhän oli juuri se Ruotsin kuningas, joka vei suomalaisetkin Keski-Eurooppaan mm. Alsacen kukkuloille sotimaan ja huutamaan ”Hakkaa päälle!” Ainakin legendan mukaan huutamaan. Suomalaiset ratsumiehet, hakkapeliitat siis  …  – ja tämäkinhän on ajankohtainen aihe: naisten MM-lätkäjoukkueen maalivahdin kypäräjutun vuoksi. Ei siis ole ihan sama, mitä väitetään, ja miten ja mihin kirjoitetaan.

Ugh!

Historiaa Niitä näitä

Nippologiaa huomiseksi

Mopoilla ei 1960-luvulla saanut ajaa ollenkaan öiseen aikaan.
Pappa-Tunkat ja muut mopedit olivat vain päiväkäyttöisiä;
niillä kun ei ollut lupa ajella iltakahdeksan ja aamukuuden välillä.

_MG_5349

Entäs tiesittekös sitä, että 1900-luvun alussa Suomen väestöstä yli puolet olivat alle 25-vuotiaita. Ja sitten vuosituhannen vaihtuessa, vuonna 2000, alle 25-vuotiaita oli enää 35 prosenttia.

_MG_5414

Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen oli RIKOSlain mukaan rangaistava teko aina 1920-luvun loppupuolelle asti.

60-luku

E-pillerin tulo Suomeen vuonna 1965 näkyy välittömästi syntyneiden määrän alenemisena.

Vuoteen 1953 asti oppikoulun pääsytutkinto koostui matikan, äidinkielen, uskonnon ja maantiedon (tuo viimeinen kyllä hieman yllättää!) kokeesta. Sen jälkeen tutkintoa muutettiin niin, että kaksipäiväisissä kokeissa testattiin vain matikan ja äidinkielen osaamista. Kansakoulun neljännen luokan kevättodistuksen keskiarvo vaikutti myös tulokseen. Asiaa käsittelevässä tutkimuksessa (Koski 2003) todetaan näin: ”Suurissa kaupungeissa alettiin järjestää oppikoulun pääsytutkintoon tähtääviä kursseja, joita saattoivat antaa tutkinnossa näennäisen etumatkan.”

Kai ne sitten antoivat. Sellaisella minäkin kesäkuussa 1969 kävin. Vanhalla Ynnillä, tuomiokirkon vieressä, niitä järjestettiin kahdesta neljään tuntia päivässä ja kurssi kesti kaksi viikkoa. Ja pääsin kuin pääsinkin oppikouluun, Tuiran yhteiskouluun, vaikkei se keskiarvo ollut kuin nippa nappa kahdeksan (eikä oikeastaan koskaan sen jälkeen niinkään hyvä. 😉 ). Tätä viimeistä seikkaa en ehkä huomenna luennolla opiskelijoille kerro, vaikka nuoruus ja koulutus onkin Arjen historian -luentoni aiheena.

Onko joku muukin käynyt ”oppikouluun pyrkimiskurssit”?

Historiaa Yliopistoelämää

Historioitsija kysyy aina ”miksi”?

Lukot-4

Yksi opiskelija kertoi, että hänen kaverinsa on Helsingissä Aalto-yliopistossa, eikä ollut uskonut kun tämä meidän opiskelija oli sanonut, että meillä saa mennä melkein kaikkien opejen ja proffien luo melkein milloin vaan, ja että henkilökunta sanoo opiskelijoille käytävillä ”terve” ja opettajat voivat joskus olla kahvipöydässäkin opiskelijoiden kanssa.

Tänään tein selvitystä meidän opiskelijoista; heidän opintosuorituksistaan, läpäisykertomistaan, valmistumisajoistaan ja vertailu paljasti, että Aalto-yliopistossa on näissä kaikissa suhteissa paremmat keskiarvot.

Pitäisiköhän meidänkin ruveta vähän tylymmiksi?

Lukot

Tiedän minä kyllä, että ei meidänkään yliopistossa kaikki professorit vastaa opiskelijoiden sähköposteihin ja että opiskelijat saattavat joutua odottamaan arvosanoja opinnäytteistään ja tenteistään pari-kolme kuukauttakin.

Onhan niitä monia yksikköjä, laitoksia, tieteenaloja, joiden tutkijat julkaisevat vuosittain pari, kolme, neljä referee -artikkelia arvostetuissa kansainvälisissä julkaisuissa.

Pitäisiköhän meidänkin priorisoida asiat uudella tavalla ja katsoa, millä perusteella ja millä kertoimilla sitä rahoitusta opinahjollemme oikein tulee?

Lukot-3

Yleinen mutuhan on se, että humanistit vain elämäntapaopiskelevat ja kaikkea pientä puuhastelevat, ”kirjoituspöytätiedettä” tekevät… Silti isoin rahoitusvaje ja ulkopuolisen rahoituksen tarve on luonnontieteillä ja lääkiksellä.

Jos paljon julkisuutta saaneen OKM:n työryhmämuistion (2013:14 ”Tulevaisuuden lukio. Valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako”) mukaan ryhdytään suomalaista koulujärjestelmää muuttamaan siten, että lukioissa ei enää ole pakko lukea yhteiskuntaoppia eikä historiaa, niin olen hyvin ihmeissäni, huolissani ja varsin valmis luovuttamaan. Varsinkin kun ko. muistiossa todetaan nimenomaisesti

Koulutuksen tulisi tukea jatkossakin opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja
sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Opiskelijoiden tasapainoisen kehityksen
tukeminen on lähtökohta tulevalle menestymiselle elämänuralla. Yhteiskunnan kehitys
edellyttää lukuisia yhteiskunnallisia tietoja ja taitoja sekä aktiivista kykyä ja halua vaikut-
taa ja osallistua lähiyhteisön ja koko yhteiskunnan kehittämiseen. Tulevaisuus edellyttää
myös valmiuksia pohtia ja ratkaista eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. *

*  http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/tr14.pdf?lang=fi  sivut 29 – 30

Lukot-2

Hyvät on tavoitteet, mutta esitys tehdä historiasta ja yhteiskuntaopista täysin vapaaehtoista, ei ehkä edesauta nuorison kasvamista sivistyneiksi.

Viime viikolla tuota muistiota lueskelin, olin jo tuohtumassa, kirjoittamassa jotain jonnekin (Koivun kanssa tästä vähän tuolla yhden postaukseni kommenteissa jo keskustelimmekin KLIKS), mutta totesin, että monet minua sujuvasanaisemmat ovat tästä jo kirjoittaneet paljon. Ks. esim. Petri Laukan oivallinen kolumni Kalevassa. Siinä hän kirjoittaa mm. näin:

Ilman vankkaa pohjasivistystä lahjakkaimmankaan on vaikea hahmottaa asioiden välisiä suhteita.

Kysymys on lopulta isoista asioista, sivistysperinteestä. Sitä nämä opetuksen uudistustyöryhmät eivät palaveripuuskissaan taida ymmärtää.

Menneisyys ei ole oppiaineena pelkästään selluloosan makuista ajanhukkaa. Historiantaju on demokratian perusta,
koska sen avulla oman perheen, suvun ja kansakunnan kehitys asettuu laajempaan mittakaavaan.

Tällaisissa svääreissä sitten tänään on oltu.

Lukot-5

 

Historiaa Niitä näitä

60-luvun muistot ja mielikuvat

Nyt on aika purkaa maanantainen kysely 60-luvun muistoista, mielikuvista, tiedoista.

Tehtävänanto kuului näin: ”Kirjoita kommenttilokeroon kolme sanaa (tai sanaparia), jotka tulevat mieleen kuuskytluvusta. Ei haittaa, vaikka olisivat samoja kuin mahdollisesti edellisellä vastaajalla. Äläkä mieti liian kauan.”

Ja vastaavalla tavalla pistin eilisellä luennollani olleet reilut 40 opiskelijaa kirjaamaan lappusille, mitä heille tulee mieleen ja muistoihin, mitä tietävät 60-luvusta. Luennolla on pääasiassa fukseja ja kakkosia, joten suurin osa on syntynyt 1990-luvun ensi vuosina, ja noin kolmannes 80-luvun lopussa. Työkavereista suurin osa on syntynyt 60-luvulla ja täällä vastanneista enemmistö on 50-lukulaisia. 1940- ja 1970-luvulta on vain muutama vastaaja. Kaiken kaikkiaan minulla on noin 80 vastausta. Ja mitä tulokset kertovat.

60-luku vaatekaapissa

Tässä empiriisen tutkimuksen kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen analyysi:

1) The Beatles oli asia, joka muistettiin/tiedettiin eniten: suunnilleen puolessa vastauksista se oli mainittu. Beatlesin lisäksi musiikki leimaa monen muistoissa ja tiedoissa kuuskytlukua: rock´n roll, Elvis, Fredi, Danny, Puhelinlangat laulaa ja yleisesti vain musiikki, mutta kukaan ei maininnut protestilauluja, mikä minua hieman ihmetytti.

2) 1960-luvulla eläneet mainitsevat autot tavalla tai toisella (Letukat, Skoda, autot, amerikanraudat aikalaisten vastauksissa, yksi pappa-Tunturikin mainittiin  ja sitten opiskelijoilla, monellakin heistä oli mainittuna Kleinbuss, Hippiauto, ”oranssi pikkubussivolkkari” (mikä ehkä on elokuvien/tv-sarjojen vaikutusta). Myös reissaaminen maaseudulle ja telttailulomat olivat monien aikalaisten muistoissa.

3) Vastauksissa näkyy myös amerikkalaisen (nuoriso)kulttuurin ja muun USAan liittyvän rantautuminen Suomeen: Jamekset, Letukat ja Elvis, hipit, Kennedyn murha, kuulennot. Yhdysvaltojen ”vuoksi” myös Vietnam ja Kylmä sota (Tsekkoslovakian kriisi, Kuuban kriisi) liitetään 60-lukuun. Mutta nämä ovat enimmäkseen juuri 90-luvulla syntyneiden historian opiskelijoiden ”kirjanoppineisuuden tuotosta”. He ovat lukeneet 60-luvusta, eivät eläneet sitä.

4) Edellisen kanssa sama selitys käy myös siihen, miksi historianopiskelijoista enemmän kuin puolet mainitsivat Kekkosen, mutta yksikään 60-luvulla elänyt ei äkikseltään yhdistänyt Kekkosta 60-lukuun. Meidän fuksit ja kakkoset kun ovat vasta tenttineet ”Suomen historian perusteet” sekä ”Suomen poliittisen historian”, joten aika väistämätöntä on, että heidän tiedoissaan aika päällimmäisenä on Kekkonen, varsinkin jos asiasta kyselee Suomen historian proffa. 😉 Olisi ollut kiva nähdä, olisivatko naapuritiedekuntien opiskelijat pistäneet papereihinsa Kekkosta.

5) Muotiasioita ja ulkonäköön liittyviä asioita muistivat/muistelivat monet 40- ja 50-luvulla syntyneet naiset: ampiaispesäkampaukset, sukkahousut, minihameet, Marimekko, hippivaatteet, polvisukat vappuna, tennarit.

6)  Vain satunnaisesti oli asioita, jotka kuitenkin muuttivat Suomea ja vaikuttivat monen arkeen nimenomaan 60-luvulla. Sellaisia olivat esimerkiksi kaupungistuminen, e-pilleri ja seksuaalinen vapautuminen, Ruotsiin muutto, lähiöiden rakentamisen alku, maaltapako, sosiaalipolitiikan monet uudistukset, keskiolut, opiskelijaradikalismi, rauhanliike.

MIKSIKÖ tällaisen kyselyn tein?

Luennollani puhun muistitiedosta historian tutkimuksen lähteenä ja mietin miten sen monimutkaisuudesta, vaikeudesta ja ongelmallisuudesta selittäisin opiskelijoille, ja silloin keksin tämän.

Muistitieto kertoo paitsi menneestä, myös siitä ajasta, jolloin muistellaan ja se kertoo myös muistelijoista. Muistitieto on riippuvainen siitä, onko muistelija itse elänyt tapahtumaa ja tehnyt osallistuvia havaintoja asiasta, josta kysellään. Muistellun asian ja muistelun välillä tapahtuneet asiat vaikuttavat myös siihen, mitä ja miten muistetaan.

Tässä minun ”tutkimuksessanikin” näkyy selvästi, että on sekä koettua, opittua että telkkarista katsottua (kolme opiskelijaa kirjoitti lappuseensa että tv-sarja ”Sydämen asialla” on ollut hänen tietojensa taustalla), kuultua (tämän opiskelijaporukan vanhemmat kun ovat enimmäkseen juuri 60-luvun lapsia) tietoa. Myös  se, kuka kysyy ja miten kysyy, vaikuttaa. Luentosalissa opiskelijoille pamahti varmasti sellainen ”tenttiin vastaamismoodi” päälle ja täällä blogissa vastanneilla oli aikaa miettiä kauemmin… jne.  Mutta kivaa oli! Ainakin minulla. Kiitos kaikille!

Oikeita tai vääriä vastauksia ei ollut, mutta lupasin, että ”jos vastaajia tulee yli kymmenen arvon kaikkien vastanneiden kesken yhden Vuorotellen-kirjani”. Vastaajia oli 18!! ja pehtoori suoritti arvonnan: hänhän vastasi kyselyynkin, mutta en tehnyt arvontalappua, mistä mies kyllä urputti ja aikoi tehdä reklamaation. Mutta kenellehän sen tekee, hyövääkö mitään? Ei, ei hyövää [hulppea sana!]. Ja voittajan lappu näkyy kuvassa oikeassa reunassa:

1_2014-6

 Siis voittaja (fanfaareja!!!) on KAIJA!!
Vuorotellen kirjan postittelen kunhan saan osoitteen.
ONNEKSI OLKOON!

Elävä arkiston (YLE) sivulla 1960-luvun radio- ja tv-pätkiin on tällainen johdanto

 

1960-luvulla Suomi harppasi ennätysvauhtia urbaaniin nykyaikaan. Entinen maatalouskansa muutti betonisiin lähiöihin ja napsautti televisiostaan auki ikkunan moderniin maailmaan.

Ihminen kävi avaruudessa ja lopulta Kuussa. Kodit varustettiin jääkaapein, pesukonein ja pölynimurein. Edistysuskoa varjostivat kuitenkin monet kriisit ja tragediat: Kuuban ohjuskriisi, rotusyrjintä, presidentti Kennedyn ja Martin Luther Kingin salamurhat, Vietnamin ja Biafran sodat, Tšekkoslovakian miehitys. Suomikin sai muistutuksen kylmästä sodasta, kun Neuvostoliitto vaati nootissaan sotilaallisia konsultaatioita.

Ulkomaan elävät olivat Suomessa vielä harvinaisia nähtävyyksiä, eikä nainen päässyt ravintolaan ilman seuralaista. Uudet, hämmentävät ajatukset ravistelivat kuitenkin perinnäisarvoja.

Pojat kasvattivat pitkää tukkaa Beatlesin innoittamina, tytöt pukeutuivat minihameisiin, abstrakti taide kummastutti, Hannu Salaman romaani loukkasi uskonnollisia tunteita, kulttuuriradikaalit mursivat seksitabuja, ylioppilaat kapinoivat, pasifistit kieltäytyivät asepalveluksesta, hipit olivat epäsiistejä, ja Eino S. Revon johtamassa Yleisradiossa hoilattiin viisuja yhteiskunnan epäkohdista. Köyhtyvän maaseudun protesti kanavoitui vennamolaisuuteen.

Median ja viihteen merkitys kasvoi huimasti. Ajan pop-idoleja olivat Danny, Kirka, Carola, Katri Helena ja monet muut. Hymy-lehti kohahdutti rohkeilla aiheillaan. Tv:ssä ja radiossa viihdyttivät Jatkoaika, Tarvajärven kilpailut, Spede ja G. Pula-aho, tietovisat ja Heikki ja Kaija. Lapsia ihastuttivat Kylli-täti ja Onni-klovni. Rallikuskit nousivat hiihtäjien, mäkimiesten ja keihäänheittäjien rinnalle autoistuvan Suomen uusiksi urheilusankareiksi.

Monia tuossa mainittuja juttuja oli sekä blogin vastaajien ja työkavereiden että opiskelijoiden vastauksissa.

Voi kuuntele tämä!! Ja tämä on vielä parempi! Entäs koko kaupungin VINSKI! Ja Ota Hota!

Historiaa Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kulttuuria, kulttuuria

Liikuntakulttuuria, kuvataidetta, historiaa, ruokakulttuuria – – –

Olisi pitänyt lähteä harjoittamaan liikuntakulttuuria aiemmin kuin tein. Olisi ollut kunnolla pimeää, eikä olisi näkynyt kuinka ankean näköistä on. Tahtoo vähän lisää lunta, ja vähän lisää pakkasta. Noh, periaatteessa kuitenkin hyvä ulkoilla. Toisin kuin juuri koskaan tammikuussa menin Meri-Toppilan rantaan. Yleensä sinne on tähän aikaan vuodesta vaikea mennä, sillä talvikunnossapitoa ei ole. Nyt sitä ei tarvittu. Paitsi että hiekkaa, soraa olisi saanut olla. Liukas oli. Meri häthätää rannasta jäässä…

Kulttuuria

Sauvakävely merkitsikin jännitystä olkapäälle, ei helpotusta kuten yleensä …

Kulttuuria-2

Kulttuuria-3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavaksi korkeakulttuuria. Tai noh .. kuvataidetta. Vihdoin – viimein – saimme lähdetyksi Taidemuseoon, jossa on Reidar Särestöniemen näyttely. 

Kulttuuria-3-2

Jos Särestöniemen taide oli hänelle poikkeuksellisen henkilökohtaista, niin henkilökohtaista hänen taiteensa on myös minulle. Yksi, aika laajan, näyttelyn tauluista kun oli lapsuudenkodissani ja molemmat vanhempani pitivät Särestöniemen taiteesta; kävivätpä Kittilässä tapaamassakin taiteilijaa.

Kulttuuria-4

Kulttuuria-6

Jo pelkästään signeerausten tarkastelu oli mielenkiintoista: 1960-luvulla, uransa alussa, Särestöniemi joko ei signeerannut taulujaan ollenkaan tai sitten tuhrusti nimensä, hyvin pienellä, teoksen yläreunaan, mutta 1970-luvun voimansa tunnossa ei jättänyt arvailujen varaan, kuka työn oli tehnyt: suoraan tuubista nimi, ja isolla!, taulun alareunaan. Myös porofiguurit ”tuubitekniikalla” ovat hänelle ominaisia.

Kulttuuria-5

Alla oleva ”Kalmisto Jäämeren rannalla” oli minulle täysin uutta … Eikä epäilystäkään, että olin heti Pykeijassa (kuvat).

Kulttuuria-2-3

Melkein veti hiljaiseksi tuo näyttely. Mutta ei auttanut,  – kulttuuripäivä jatkui: seuraavaksi kohti (Pohjois-Pohjanmaan) museota. Ajattelin, että ensi viikolla alkavaa luentoa varten käyn oppimassa ja katsomassa yhden näyttelyn, mutta se olikin jo ohi. Siispä tutustuimme Afrikan tähti -pelin historiaan. Tämäkinhän on kovin henkilökohtainen ja ajankohtainen aihe meille…

Kulttuuria-7

Kulttuuria-3-3

Kaikenlaista uutta opittiin näyttelyssä. Tiedättekö, kuinka kauan kesti suomalaisilla lähetyssaarnaajilla matka Helsingistä Ambomaalle (Namibiaan) 1800-luvun lopussa? Kesti kaksi vuotta! Mitä minä turhaan urputan, että matka lapsen luo Meksikoon vie puolitoista vuorokautta?

No opittiin paljon myös siirtomaapolitiikasta, valkoisen miehen vallasta ja taakasta, ennakkoluuloista ja suomalaisten Afrikka-tietämyksestä.

Kulttuuria-9

Ja näyttelyn jälkeen tätä peliä pelaa ihan uusilla tiedoilla, ihan uudesta näkökulmasta … 🙂

Kulttuuria-4-2

Kulttuuria-8

Museon jälkeen ruokakulttuurin vuoro. Viskaalista käytiin hakemassa iso kimpale huomista uunipataa varten. Vähän muutakin. Ja sitten vielä täydennysostoksille Stockan Herkkuun. Akateemisessakin piipahdettava, vähän kuin kirjallista kulttuuria ja työasioita välissä.

Sitten aika miettiä syömistä. Pehtoorihan on jo Gastro26 -ravintolan testannut. Testannut ilokseen ilman valokuvaavaa vaimoaan, mutta tänään olimme siis kaksin. Ja minä kuvasin. Tietysti! 😀

Lyhyt arvioni: paikka kolsu, viinilasillinen tuplasti korkkivikaista, palvelu siitä huolimatta ystävällistä, maa-artisokkakeitto ihan tavattoman hyvää, samettista, raikasta, täyteläistä, kerrassaan ihanaa. Karitsan niska (retro)valkosipuli-perunoineen ja juurespyreineen mehevää, muhevaa, ja jälkiruoka (suklaa-brownie), jota tosin maistoin vain pehtoorin lautaselta, oli hyvää. Ei maailmojakaatavaa, mutta hyvää.

Kulttuuria-10

Kulttuuria-2-5

Kulttuuria-3-4

Lauantai jatkukoon kulttuurin merkeissä: historiaa ja kirjallisuutta seuraavaksi vuorossa. 🙂

Historiaa Niitä näitä

Saturnalian aika

Sunnuntaina tyttären kanssa Skypeiltiin Meksikoon ja kyselin sikäläisestä joulun vietosta, ruoista, lomista etc. [palaan asiaan vielä, ehkä jo huomenna] ja tulimme jutelleeksi kuukausien nimistä: esikoinen oli espanjankielisten (työ)kavereidensa kanssa pohtinut ja jutellut suomalaisista kuukausien nimistä  (joulukuu = Christmas Moon etc) ja minä puolestani jäin sitten miettimään, mistä johtuukaan että englanniksi (italiaksi, espanjaksi) joulukuu on kymmenes kuukausi [decem] ja sitä edeltävät kuukaudet yhdeksäs, kahdeksas, seitsemäs, vaikka ovatkin järjestyksessä 7 – 12. Ja miksi edellisten nimet eivät ole järjestysnumeroiden mukaiset?

7 (VII) septem septimus  septima septimum   
8 (VIII) octō octāvus    octāva octāvum   
9 (IX) novem nōnus 

 

Minäkin tiesin, että heinäkuu [July] on nimetty (itse nimesi) Julius Caesarin mukaan ja August on Augustuksen (kuolinpäivän) mukaan, mutta miten ne muuten menikään?

Siis kyselin asiasta eilen kollegalta, latinan (ja kreikan) yliopistonlehtorilta, ja hänhän kertoi. Kun käytäväkeskustelumme oli käyty ja kun olin taas oppinut uutta, sanoin kollegalle, jotta kirjoita tuo kaikki paperille ja julkaise jossain, … ja niinhän hän teki. Juttu julkaistaan ennen vuodenvaihdetta (29.12.) Kalevan ”Alakerrassa”. Tarina siis jatkuu siellä. 😉

Ja tämän latinatuokion jälkeen hoksasinkin, että tänäänhän alkaa roomalaisten Saturnalia-juhla. Saturnus-jumalan ja syyskylvöjen päättymisen juhla. Ja juuri sehän se on yksi joulun pakanallinen lähde… Saturnalian juhla kesti vajaan viikon, silloin annettiin lahjoja, oltiin läheisten kanssa. Kuulostaako tutulta? 😀

saturnuksen

 Kuva otettu 10 vuotta sitten pääsiäisenä Saturnuksen temppelistä.
Tyttären kanssa kaksin olimme Roomassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

numerot-2013-317_1 

Historiaa Niitä näitä

Itsenäisyyden syvin olemus

Kotimaani ompi Suomi …

6-2104

Juuri tänä itsenäisyyspäivänä, tosin usein ennenkin (kerran  ääneenkin yhdessä pitämässäni itsenäisyyspäivän juhlapuheessa ks. täältä), olen miettinyt Suomen itsenäisyyspäivän luennetta. Olisiko Suomen itsenäisyysjuhla erilainen, jos eduskunta olisikin tehnyt julistuksensa huhtikuussa, eikä pimeimpänä aikana vuodesta? Aikalaisillekin itsenäisyysjulistus meni vähän ”ohi”. Esimerkiksi Kalevassa oli asiasta vain pikku-uutinen, Pohjolan Sanomissa asiasta mainittiin sisäsivuilla – ei mitään valtaisia riemuotsikoita, ei mitään revittelyjä.

Jos itsenäisyysjulistuksen antaminen olisi ollut jotenkin räväkämpi tapahtuma, olisiko 2000-luvun Suomessa itsenäisyyspäivän juhla iloisempi juhla? Jos itsenäisyys olisi saavutettu taistelujen jälkeen, olisiko juhla enemmän kiitoksen juhla? Vaikuttaako se, että sisällissota syttyi heti kohta itsenäistymisen jälkeen, edelleen niin, että itsenäisyydestä ei riemuita, vaan sitä juhlitaan hartaasti ja arvokkaasti, liki hautajaismaisesti, ja sotilasparaatein ja pönäköin puhein pönkitetään. Vai johtuuko tämä tummasävyisyys vain perisuomalaisesta jäyhyydestä tai talvi- ja jatkosodasta?

6-2104-2

En tarkoita, että riekkumista ja riehaa kaduilla pitäisi olla, enkä että täytyisi ryhtyä karnevalistisiin kekkereihin, kuten – hyvänen aika – maailmalla usein valtiollista  itsenäisyyttä juhlistetaan, saatikka, että pitäisi unohtaa viime sotien merkitys itsenäisyyden säilyttämisessä, mutta – miksei ilon kautta!

6-2104-5

Demokratia, kansanvalta, itsemääräämisoikeus ovat  ilon asioita. Isoja asioita. Iloittavia asioita.

Iloista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää, ihmiset!

6-2104-3

Ehkä olen tullut pohtineeksi tätä itsenäisyyden iloisempaa sanomaa Mandelan poismenon vuoksikin…

Mandela

   R. I. P.

”Olen taistellut valkoisten ylivaltaa vastaan ja olen taistellut mustien ylivaltaa vastaan. Olen vaalinut ihannetta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki voivat elää yhdessä yhtäläisin mahdollisuuksin. Toivon eläväni ja näkeväni sen ihanteen toteutuvan. Mutta tarvittaessa olen valmis kuolemaan sen ihanteen puolesta.”
   

                   Nelson Mandela
(Oikeudenkäyntinsä puolustuspuheessa 1964)

 

Mandelan kotikadulla kävimme:   http://www.satokangas.fi/Matka/Afrikka/Soweto.htm

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

6- 121046-2104-7

Historiaa Niitä näitä

”Elimistön heikonnus”


unettomuus

 

Kodin kuvasto: huviksi ja hyödyksi Suomen koteihin ja perheisiin. 10.12.1910, s. 16.

No ei mitään ”henkistä rasittumista”, eikä edes ”epäsäännöllistä elämää”, mutta liki ”tuhoatuottavaa unettomuutta” on edelleen havaittavissa. Niinpä ei ollutkaan mitään mieluisampaa kuin neljältä lähteä töistä suoraan kotiin, laittaa lämpimiä kotivaatteita päälle, keittää kattilallinen lempeää bataattikeittoa (tällä ohjeella), ruoan jälkeen istahtaa nojatuoliin, lueskella vähäsen ja sitten ryhtyä – Downtonia ja kutomistuokiota odotellessa  – tietokoneen ja kovalevyjen järjestelyyn ja varmennustallennusten varmennukseen.

Joulusiivous kuva-arkistoissa ennen joulukalenterin ja mahdollisten pienimuotoisten joulureseptisivujen tekoa on tarpeen. Joulusivulla näyttää jo olevan kävijöitä… Käyhän kurkkaamassa, olisiko noista vanhoista sivuista ja resepteistä, kuvista ja höpinöistä sinullekin jotain iloa: jo kymmenen vuoden ajalta niitä siellä on. JOULUSIVUILLE, KLIKS! (erityisesti vuonna 2003, 2008 ja 2010 on minulle rakkaita ja hyviä ohjeita.) Noilla sivuilla sataa luntakin, toisin kuin ulkona. Ylen hyvä kyllä olisi, jos ulkonakin sataisi.

Reseptiikasta puheen ollen: tuosta sata vuotta vanhasta Kodin kuvasto -lehdestä, josta tuo edellinenkin tänään löytämäni leike on, on myös alla oleva ohje. Merkillistä on tuo ”Limunaati”, jota ohjeessa neuvotaan tekemään. Oisko suomalainen sadan vuoden takainen versio sangriasta? 😉 Vai sittenkin enempi glögiä?  Terveydellistä limunaatia elimistön heikonnukseen! 😀

flunssalääke

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Pestuuviikonloppuna vaihdetaan hommia

Viisi vuotta sitten kirjoitin näin:

– –  römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::

Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.

Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

No tämä projekti on nyt jo (viiden vuoden jälkeen!) aluillaan. Aineistoa jo hiljalleen keräillään: kuukaudeksi palkattu tutkimusapulainen on jo paljon aineistoa kerännyt, ja ehkäpä tässä piakkoin pääsen vähän aineistoa analysoimaan. Pääsen tutkimaan, tänään kun alkoi minun ”tutkimusrauhani”, eli 16 kandityötä on nyt ohjattu, käsitelty ja arvosteltu. Tammikuussa alkanut urakka on tässä

16 x  valmista on_

Näyttää aika vähältä, mutta ei ole…

Ei  opiskelijoille eikä minulle. Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu, talvisodan psykiatriset potilaat Oulun sotilassairaalassa, Ruukin sahan työyhteisö reilu sata vuotta sitten, Pohjois-Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistot, karamellin historia Suomessa, Lappi matkailukohteena 1960-luvulla, Kainuun vesikot (kuollut vesikko :D) vastaan tienrakennus, vänrikki Stoolin tarinoiden propagandistinen luonne, naisten vaatemuoti Suomessa ja Pariisissa II maailmansodan aikana ja paljon muuta mielenkiintoista. Tämän vuoden kanditöitä valmistui yhteensä 25 (kuvassa vain syksyn ”saalis” = 16 työtä, ja nelisensataa sivua), mikä on ainakin minun urani aikana ennätysmäärä. Hyvä niin. Ja ohi on.

Nelipäiväisen työviikon tunnit ylsivät ohi viisipäiväisen, mutta siitä viis. Nyt helpottunut olo. Nyt pimeä, isompia vaatimaton viikonloppu edessä.

Nyt ennen kuin itse kukin siirrymme telkkarin ääreen katsomaan ”Vain elämää” ja ehkäpä hieman kyynelehtimään kuten tv-sarjan formaattiin kotisohvilla kuuluu, kannattaa katsoa tämä KLIKS Se on enemmän kuin vain elämää. Pari minuuttia vain…Hyvää verryttelyä. Puhdistavia kyyneleitä. 😉

 

Historiaa Vanhemmuus

Murros ja minä

Meidän historioitsijoiden helmasyntinä, elämäntapana, usein tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena, väistämättömänä ammattitautina, on etsiä, tunnistaa, löytää, keksiä? murroksia. Me käymme läpi lähteitä menneestä: asiakirjoja, kirjeitä, lehtikirjoituksia, komiteamietintöjä, muistelmia, taseita, lähetystöraportteja, päätöslauselmia, missioita, muistioita, päiväkirjoja, raportteja, tilastoja, haastatteluja, kuvia, karttoja, kertomuksia – –  – Kaikkea mahdollista, joka voisi osoittaa, miten asiat ovat olleet, missä kohtaa ne ovat muuttuneet, missä ja milloin on ollut murros ja millainen se murros on ollut.

Minunkin väitöskirjani otsikossa on sana ”murros” ja väitöstilaisuudessa ollut ystävä, joka ei ole historioitsija ja joka ei ole lukenut tekelettäni, jaksaa edelleen ihmetellä, kuinka joku jaksaa  ja voi tutkija ja väitellä ”murroksesta jota ei oikeastaan ollutkaan”.    😀

Tänään ajallessani töistä OYSin kautta (äiti on taas sairaalassa) kotiin ajattelin, että tämän viikon jälkeen en ole entiseni. Tällä viikolla elämässäni on ollut murros. Monia, monia asioita, ajatuksia, sanoja ja tekoja on sattunut, jotta hoksasin, että tämän viikon jälkeen ajattelen maailmasta erilailla, – jokin minussa naksahti tällä viikolla.

Tiedättehän kuinka elokuvissa tehdään takaumia; päähenkilön ajatuksista kerrotaan takaumilla ja ehkä hidastetuilla kuvilla, jotka kertovat menneestä ja tulevasta, – kuvilla, jotka kertovat haamuista ja haaveista. Tällä viikolla tällaiset ”rainat” ovat kulkeneet yöllä ja päivällä mielessäni.

Tämä alla oleva kuva ei ole niitä rainoja, mutta kuvassa ovat lisäkseni kaikki minun kymppivuotissynttärikaverini sekä veljeni ja sisareni. Hekin ovat olleet avaamassa silmiäni tällä viikolla… 😉

10-vuotissynttärit

Olen joskus täällä blogissani kertonut, että olen koko ikäni pitänyt päiväkirjaa ja kun kuutisen vuotta sitten aloitin tämän julkisen arkeni ”vuodattamisen” täällä blogissa, lopetin tuntojeni kirjaamisen paperille, vatvominen ja vatulointi loppui, lopetin itseruoskinnan ja tajunnanvirran suoltamisen mustakantisiin kirjoihin. Herra varjelkoon, onneksi lopetin! Ja nyt lupaan, että huomenissa ryhdistäydyn ja palaan täällä Tuulestatemmatussakin entisiin höpötyksiini. 

Ai niin, – olettehan huomanneet, kuinka on mieletön syksy, tämä lämpö!  Nautitaanpa siitä. Syyslämpimin terveisin, … 😉

Kaste ei vähene