Historiaa

On tasan 118 vuotta siitä kun Nikolai II sääti helmikuun manifestin. Tieto siitä tuli julki pari päivää myöhemmin, ja manifestin tiedettiin johtavan Suomen autonomisen aseman kaventumiseen, myöhemmin on puhuttu ensimmäisen sortokauden alkamisesta. Se oli tapahtuma-ajankohtanaan, juuri tuossa hetkessä, paljon enemmän ihmisten arkeen, yhteiskunnalliseen tietoisuuteen ja poliittiseen ajatteluun vaikuttava valtiollinen tapahtuma kuin itsenäisyysjulistus 18 vuotta myöhemmin.

Helsinkiläisessä katukuvassakin tieto ja manifestin  näkyi monin tavoin, mm. kauppojen näyteikkunoissa oli surunauhoja, Suurtorille kokoontui ihmisiä, pidettiin salaisia kokouksia …

Ja manifestin purkamiseksi kerättiin Suuri Adressi.  Vajaassa kahdessa viikossa suomalaiset ylioppilaat ja muut aktiiviset kansalaiset keräsivät yli puoli miljoonaa (väkil. n. 2,5 milj.) nimeä kiertämällä hiihtäen kylästä kylään. Isänmaallinen innostus oli valtava, ja Suuri Lähetystö (500 miestä, ei muistaakseni yhtään naista) lähetettiin 13.3. Pietariin viemään keisarille adressia ja kansan vetoomusta manifestin kumoamiseksi. Nikolaihan ei edes ottanut lähetystöä vastaan, ilmoitti kuitenkin, ettei ole heille vihainen. Ja kehotti suomalaisia palaamaan kotiin. Ja muutaman vuoden päästä voitiin sitten säätää asevelvollisuuslaki.

Tuo manifestia vastaan kerätty Suuri Adressi on ollut historiantutkijoiden tutkimusten kohteena monesta näkökulmasta, ja olenpa minäkin sen perusteella tehnyt päätelmiä Kemin maalaiskunnan, Iin ja Kiimingin suomalaisuusliikkeen voimasta ja voimistumisesta, poliittisesta heräämisestä ja sen sellaisesta. Ja teetättänyt opiskelijoilla jotain pieniä harkkoja Adressi lähdeaineistona.

Nyt kun koko Adressi on digitoitu ja julkaistu Kansallisarkiston Digiarkistossa, se on kaikkien käytettävissä kotikoneelta.

Ehdottomasti klikkaa isommaksi, ja sitten vielä paina ctrl ja klikkaile plussaa näppäimistöllä (suurentaa ja sitten kun painat välilyönti-palkkia alhaalla kuvan päälle ilmestyy käsi, joka voit vetää hiirtä liikuttamalla, pääsee kuvassa liikkumaan nurkasta toiseen), jotta näet nimiä ja kiinnostavia ammattinimikkeitä. Siellä on mm. talolliset Sipriit Seppä ja Hioppi Tiltti (minulle uudet etunimet kokoelmiini), siellä on monta Ratiaa, siellä on monta Kokkalaa, jotka ovat minulle äidinäidin kautta sukua ja siellä on monta Tuulia, mm. vasemmalla ylhäällä sellainenkin harvinaisuus kuin Eeva Tuuli, talollinen. Hän oli miehensä kuoltua, leskeksi jäätyään seitsemän lapsen äiti ja talollinen. En ole ihan varma mutta luulenpa, että hän on pappani sedän vaimo. SUomen talollisista oli tuolloin ehkä noin kaksi prosenttia naisia.

Mitä nämä Karjalan Koivistolla asuneet talolliset ja läksijät, läksinten lapset, torpparit, opettajat ja talollisten lapset ajattelivat, kun nimensä Suureen Adressiin kirjoittivat. Nuo tuohon valitsemani muutamat sivut ovat äidin syntysijoilta kerätty; pappani, joka syntyi 1888 oli tuolloin 11-vuotias, mutta Elisa-mummu vasta muutaman kuukauden. Lounais-Suomesta Perniön pitäjän nimilistoja en vielä käynyt läpi, – niissäkään ei isovanhempieni nimiä ole: Irene-mummu oli tuolloin 14-vuotias ja Riku-pappa 8-vuotias, joten ei heidän nimiään sieltä voisikaan löytyä, mutta entäs heidän vanhempansa?

Löydätkö omien esivanhempiesi nimiä? KLIKS

Uskovaisten pastilli. Sillä nimellä minä ne jo lapsena opin tuntemaan: valkoisia, soikeita (tai joskus pyöreitä), jauhoisia, kuitenkin makeita, piparmintulle maistuvia pastilleja, joita myytiin siinä myymäläautossa, joka lapsuuden kotini ja Koskelantien välissä, tallin pihalla, siinä tankkauspisteen vieressä, pysähtyi arkipäivisin kymmentä vaille yksitoista. Puolisen tuntia se siinä parkkeerasi, juuri sen aikaa, että ihmiset ehtivät rieskansa ja irtomaitonsa ostaa.

Ja minä salmiakkiaskin (20 penniä) ja Jenkki-purkan (5 penniä) – sikäli mikäli sattui niin onnellisesti, että viikkorahasta oli jotain jäljellä. Vain kesäisinhän sitä mymskyllä pääsi käymään, muulloin oltiin tietysti koulussa kun kauppa-auto pihapiiriin ajoi. Mutta uskovaisten pastilleja en ostanut. Ne maksoivat niin paljon, enkä pentuna edes tykännyt niistä.

Joskus niihin kuitenkin vielä törmää. Niin kuin nyt vastikään, joulukuun alussa, matkalla Kuusamoon. Käytiin – kuten tapana tuolla suunnalla liikkuessa on – Taivalkoskella Jalavan kaupassa kahvilla, ja siellä niitä uskovaisten pastilleja myydään vieläkin. Ostinpa pussillisen, ja sitten ryhdyttiin oikein porukalla miettimään, mistä nimi ”uskovaisten pastilleja” on lähtöisin.

Sokerisella piparminttupastillilla on monia nimiä, eri puolilla Suomea se tunnetaan eri nimillä. Minusta nimivariaatiot viittaavat siihen, että sen syntyhistoria taitaa olla Pohjanmaan lakeuksilla, sillä se tunnetaan mm. körttipastillina, maalaisliittolaisena tai Lapuan pastillina.  Muita nimiä on esimerkiksi punkanpohja ja soikonpohja, joilla viitataan pastillin tavallisimpaan soikeaan, matalaan muotoon. Myös navettakarkki nimellä niitä on kutsuttu. Kirkolliseen elämään liittyväksi pastillin liittävät myös nimitykset papinpastilli ja kirkkopastilli.

Körttiseuroissa pastilleja myydään edelleen, ja pussin mainoslauseessa todetaan pastillit ”puheen mittaisiksi ja maailmalta maistuviksi”, mikä kertoo siitä, että pastillit ovat myös ”ajanmittareita”. Perinteisesti körttipastillilla on kuulemma mitattu sopivaa puheen kestoaikaa. Herännäisten seuroissa kun kuka tahansa saa puhua, ja on todettu, että reilun viiden minuutin ajan suussa sulava pastilli on sopiva mittari puheen kestolle.

Papinpastilli-nimi viittaa siihen, että nimenomaan papit olisivat niitä syöneet, jotta jaksoivat puhua pitkään ja toisaalta on kerrottu, että seurakuntalaiset tai seuraväki niitä söivät, etteivät olisi rupatelleet tai yskineet kesken saarnaan ja puheen, vaan olisivat hiljakseen imeskelleet pastilleja.

On myös esitetty, että uskovaisten ja körttipastelleja seuroissa syödään, jotta korkealentoisia seurapuheita kuunnellessa oli jotain makeaa ja että ”muistettaisiin täällä yhä elettävän vähintäänkin toinen jalka maan päällä” kuten Seinäjoen herättäjäjuhlissa nuorisosihteeri totesi.

Pohjanmaalla körttipastillien tuotolla tuetaan herännäisnuorten toimintaa, ja siellä onkin myynnissä myös aniksella ja salmiakilla maustettuja pastilleja. Taivalkosken Jalavan kaupassa karkkeja on tehty paikan päällä vasta 2000-luvun alusta asti. Karkkeja on kyllä ollut myynnissä jo vuosikymmeniä, sillä Jalava on Suomen vanhin, vuonna 1883 perustettu yhtäjaksoisesti toiminut kauppa. Jalavan karkeilla on niilläkin pohajalaaset juuret, sillä 2000-luvun alussa ostettu, 1920-luvulla tehty, saksalainen karkkikone ostettiin Etelä-Pohjanmaalta.

Mikäs sinun kotiseudullasi on näiden nimi? Onko vielä muita nimiä kuin nuo löytämäni?

Löysinpä netistä yhden reseptin, jolla voisi itsekin tehdä uskovaisten pastilleja. Ohjeen nimi on tosin ”Mummon yskänpastillit”, mutta kovin selkeästi ohje viittaa uskovaisten pastilleihin. Ehkä jätän tekemättä, minun elämänmenossani edelleen omatekoiset vaahtokarkit (ja samppanja 😉 ) ovat läheisempiä kuin körttipastillit.

Ja huomenna on hieman raamatullisesti nimetyn ”Jokaviikkoisen soppamme” -päivä!

Heikkinä taittuu talven selkä, ja alkavat härkäviikot. Härkäviikot eivät suinkaan tarkoita pihviaterioihin siirtymistä, kuten Pehtoori on joskus koettanut esittää. Sanonta liittyy siihen, että pitkin pyhien, joulun, vuodenvaihteen ja loppiaisen jälkeen oli aika palata työntekoon, oli otettava vetojuhtina käytetyt härät toimeen ja oli ryhdyttävä puun tai jäänajoon.

Näitä pitkiä, arkipyhättömiä, työntäyteisiä viikkoja loppiaisesta pääsiäiseen kutsutaan myös selkäviikoiksi. Ne ovat vielä talvea, vaikka ”pahimman yli” mennään juuri nyt – talven selän taittuessa tässä tammikuun puolivälin tienoilla eli Heikistä Paavaliin (25.1.)

Vanhan kansan sääkalenterin mukaan Heikki ja Paavali ovat yleensä parina: jos Heikkinä on leutoa, niin Paavalina paukkuu pakkanen tai toisinpäin. Ja sitten vielä, jollei Paavalina pauku, ei kesällä helli helle. Tämänpäiväinen reilusti plussalla ollut keli ennustelee siis helteistä kesää. Joskin myrsky on mitä melkoisin, vieläkin. Puuskissa lienee yli 20 m/s. Päivällä ajelin ompelijalle viimeiseen sovitukseen (minun 20-luku pukuni valmistuu kuin valmistuukin lauantaille), tuntui, ettei auto tahdo Silloilla pysyä.

Mutta valoa jo on!

Aamulenkillä kävelin kauppaan, ja toin ison kasan maa-artisokkia kotiin. Niihin liittyy se minun luova ideani, josta tiistaina kirjoitin, enkä maltakaan odottaa sen julkistamista ensi viikkoon, vaan huomenna jo avaan. Olen kovasti kehitellyt asiaa, – ja kovasti olen jo innostunut.

Tässä vihje!