Lasaretin historiaa – ja sinne juhlimaan

2

[kuva kirjasta ´Työn jäljet. Lasaretin saaren vaiheita´]

Olemme lähdössä tuonne. Lasaretinsaareen. Se on ihan Oulun keskustan tuntumassa ja se on minulle hyvinkin tuttu paikka. Siellä olen ollut karonkassa, neuvotteluissa, historiatoimikunnassa, tutkijaseminaarissa, kuvauskeikalla, kokouksissa kymmeniä kertoja, monissa, monissa tiedekunnan Missä mennään -tilaisuuksissa, isän hautajaisissa, syömässä hienosti ja lounaalla, kasaribileissä, luokkakokouksessa ja pikkujoulujen jatkoilla. Ja ties mitä. Hotellissa en ole ollut, mutta moni tuttu, sukulainen ja kollega on ollut, ja on tykännyt. Lasaretista on moneksi. Nykyäänkin, ja sitä se on ollut myös vuosisatojen varrella.

Jokisuussa se oli tärkeä paikka jo 1600-luvulla, jolloin Ruotsin kruunu antoi saaren ”lahjoitusmaana” vastaperustetulle Oulun kaupungille. Lohenkalastus ja tervareitti Lasaretinsaaren rannassa tekivät paikasta tärkeän. Saaressa oli Rysän suvulla 1700-luvulla viinanpolttimo, mutta samalla kun kruunu määräsi 1770-luvulla yksityisten lopettamaan paloviinanpolton, perustettiin saareen Kruununviinanpolttimo, mikä merkitsi saaren nimen muuttumista Rysänsaaresta Polttimosaareksi. Saaren keskelle rakennettiin iso, mansardikattoinen polttimorakennus (kuvassa keskellä).

Samaisesta rakennuksesta tuli vuonna 1776 perustetun Oulun läänin maaherran residenssi vuonna 1791. Ja taas saari vaihtoi nimeä. Siitä tuli Maaherransaari, ja varsin tärkeä hallinnollinen keskus ja juhlapaikka. Lääninhallinnon ja vaurauden lisääntyessä oli pohjoiseen Suomeen saatava uusi, iso lasaretti, ja niinpä Oulun lääninsairaala asettui sekin saarelle; vuodesta 1834 saari on sitten ollut Lasaretinsaari.

Rakennuksia tuli lisää, ja saarella aloitettiin mm. sairaanhoitajakoulutus, jonka kantavana voimana 1900-luvun alussa oli Naima Kurvinen. Hänen lisäksi toinen sairaalan legendaarinen hahmo on ollut Nukattaja-Näyhä. Molemmat ovat saaneet nykyiseen rakennuskompleksiin omat kabinettinsa. Yhden Lasaretin emännöitsijän poika kasvoi Kilstuvassa (kuvassa oik. reunassa) ja hän on se toinen Suomen presidentti, jonka lapsuuden koti on saarella. Ståhlbergin lisäksi myös Martti Ahtisaari on asunut Lasaretin saaressa, juuri tuossa keskellä olevassa polttimo-maaherran asuntorakennuksessa, joka nyt jo purettu.

Juuri ennen II maailmansotaa lääninsairaala muutettiin sotilassairaalaksi (Hässäkkä), jona alue toimi viime vuosituhannen lopulle asti ja jossa Pehtoorikin armeija-aikana kuumetoreissaan viikon vietti.

Armeija myi Lasaretin Vervelle-Hengitysliitolle, joka remontoi ja muutti tilat hotelli-kongressi-ravintola -tiloiksi. Ravintolalla on Paistinkääntäjien kilpi, mikä selittää minun viime aikojen talossa kulkemista aika lailla. Siellä valmisteltiin kapitulia, ja siellä puuhattiin Paistinkääntäjien historiahankettakin.

Ja sieltä minä olen meille tänään varannut viehättävän ”vinttikabinetin”. Sille lähdetään pian syömään ja juhlimaan. Oikeastaan – lenkkiä lukuunottamatta – olen viettänyt koko päivän Botrytis Ouluensiksen 25-vuotisjuhlia valmistellen. Tällä kertaa ei ruoanlaittoa, vaan enempi kulttuuritouhua = kuvia ja historiaa esille.

Menu ja ´Vins´ ovat lupaavia. Kerron huomenna olivatko oikeasti.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.