Saariselällä luontohavaintoja ja historiasta sananen

1-11

Kettu Kaunispään etelärinteellä. Piisami Hangasojassa saunavesienottopaikalla. Lapintiainen (ei kuvassa) pihapiirissä. Poroja vähän siellä ja täällä. Paljon niitä. Merikotka Saariselän kappelin yllä.

Luontohavaintoja siis aika paljonkin. Kamerassa juuri tänään yleislinssi (24 – 105 mm), joten kaukaa kuvattuna otokset – niistä, joista edes kuvat onnistuin ottamaan – ovat surkeita, mutta ovatpahan ”todisteita” siitä, että olemme liikkuneet silmät auki. Eilen kettu meni mökkipihan poikkikin, mutta ei edes tällaista kuvaa siitä.

1-13 1-12

(merikotka-havainto varmistettu, – kiitos EH)

Olemme siis olleet liikkeellä. Lenkillä asfalttireitillä, nousimme Kaunispäälle pikkuteitä, tultiin alas talvikävelyreittiä. Tänään mummi oli Aapelille mieluisin rattaiden pukkaaja. No, sehän sopi. Ja kyllä lämmin tuli! Ei lunta, vähän pakkasta.

Käytiin kylillä myös muutamassa liikkeessä, ja sielläpä näin sen minkä tiesin tapahtuneen. Keväällä, monien värikkäiden ja työteliäiden vaiheiden jälkeen, julkistettiin ”Pieni pala Lapin historiaa”, johon käytin paljon aikaa ja rahaakin (josta enin osa on kyllä tullut takaisin), ja palaute projektista oli lopulta aika hyvä. Saariselän Sanomissa, jotka tänään otin Kuukkelin eteisestä mukaani, Vesa Luhta kirjoittaa kirja-arvostelussaan mm. näin:

  — Lopulta [Skantsin] työ paisui käsistä, kirjoitusliuskojen määrä läheni viittäsataa. Tässä vaiheessa Oulun yliopiston historiantutkija Reija Satokangas astui kuvaan. Hän karsi kovalla kädellä rönsyjä, ja teki tekstistä kompaktin paketin, oikoluki ja hioi lopuista teksteistä kirjan Skantsin luvalla ja hänen tyylinsä säilyttäen. Lopputulosta voi pitää onnistuneena.

Olen iloinen, että arvostelija (joka oli läsnä julkkareissa ja on LS:n hyvä tuttu) kertoi käsityksensä kirjan synnystä. Noin minä sen koin. Ja kun kirjan pieni painos oli jo juhannukseen mennessä myyty loppuun, oli LS saanut ison kustantajan toisen painoksen taakse. Annoin tekijänoikeudet osaltani, mutta, mutta… Olen tässä miettinyt, että mitä se tarkoittakaan? Se, että antaa tekijänoikeudet?

Minun mielestäni ei sitä, että huolella suunnittelemani, kuvaamani, tekemäni layout revitään rikki ja tehdään ihan eri näköinen . Ihan erityisesti koskee kirjan kantta, joka oli ”mun”. Tein sen huolella, tyylikkääksi, rauhalliseksi, myyväksikin (linkkien takaa löydät kirjan uuden ja vanhan kannen). En tiedä, mitä kaikkea tekstille on toisessa painoksessa tehty, mutta tekijänoikeudet antaessani toivoin, että kirjassa olisi maininta, että toisen painoksen toimitustyön on tehnyt joku muu kuin minä. Nyt sitä mainintaa ei ole, sikäli kuin kaupan hyllyssä selaamastani kappaleesta näin. Kieltäydyin ostamasta kirjaa. 😉 Jos olisin vielä duunissa, yliopistossa tutkijana ja opettajana, olisin varmasti enempikin kiusaantunut tällaisesta. Nyt en taida jaksaa tätä enempää ryhtyä asiasta reklamoimaan.

Joka tapauksessa Hipputeos on kustantanut toisen painoksen kirjasta, mikä ensimmäistä painosta vaille jääneille kerrottakoon. Ja kirjan ensimmäistä painosta on ainakin yliopistojen kirjastoissa lainattavaksikin.

Historiaa tärkeämpää on tänään ollut nykypäivä, tämä päivä. Kaikki nämä rakkaat, jotka täällä Myötätuulen pirtissä ovat tänään olleet, ruokapöydässä istuneet, takkatulen ääressä iltaa viettäneet. Hyvä päivä tänään.

5 kommenttia artikkeliin ”Saariselällä luontohavaintoja ja historiasta sananen”

  1. Harmi juttu tämä kirjan tärveleminen, arkkitehdeilläkin on aika vahva tekijänsuoja, heidän töitään ei muutella, ei näytä koskevan kaikkia aloja. Tunnen kyllä tilanteen, aikoinaan suunnittelijan hommissa monen monta kertaa kävi niin, että huolella mietityt ja perustellut suunnitelmat tulivat toteutuksesta paljonkin muutettuina huitaisuina. Tämä oli vaan nieltävä ja pikku hiljaa työnteon valtasi kyynisyys. Mutta pakko se on tuo tärviökirja tilata kun ensimmäinen painos jäi hankkimatta. Lienee silti asiasisältö pysynyt samana.

    Saariselän vakiopaikkamme ikkunasta näkyy pala Iisakkipäätä ja joskus takavuosina olin ikkunasta näkevinäni kiikarilla todella suuren linnun kaartelevan siellä tunturin yllä. Kotkaksi minä sen olin tunnistavinani, lintu oli ISO ja siivenkärjissä hapsottavat sulat. Jäniksiä siinä kylälläkin juoksentelee öisin paljonkin ja ollaan me myös kettu nähty jonkun kerran. Sitten kuukkeleita varten on joka päiväreissulla paahtoleipää mukana.

    Vastaa
    • Kyllähän tuollainen oman kädenjäljen muokkaaminen toisten toimesta vähän sapettaa, varsinkin jos on tuntuma, että se oma oli hyvä. Mutta ei voi mitään. Tilaahan kirja, sisältömuutoksista en tiedä. Ei sitä nyt ainakaan paljon ollut muokattu, vaikka sitä olisi kyllä voinut vielä tehdä ja paljjon. 😉

      Merikotkahavainnosta ollaan kovin ylpeitä. Niitä pesii kuulemma useampi Porttipahdalla ja Lokalla. Mutta että Saariselällä ja näin myöhään. Komeahan se on vaikka kovin korkealla nähtiinkin.

      Nyt jo matkalla etelään, läpi räntää sataneen maiseman.

      Vastaa
  2. Kirja-asiaan totean, että eikös se tunnu vähän kuin joku kaappaisi jotakin omiinnimiinsä. Siis tämä ajatus tuli jostain sellaisesta kun työelämässä on kohdannut ihmisen, jolle jakaa jonkin ajatuksen lähinnä kuullakseen, mitä toinen siitä ajattelee ja kas kummaa hetken kuluttua ko asia esitetäänkin toisen omana ajatuksena.
    Asiasta kymmenenteen -kuten sanotaan- mistä on pähkinäastia hankittu?

    Vastaa
    • Tuntuu.

      Ja kyllä minä tuon työelämäjutunkin tunnistan, muistan kokeneeni. Meillä oli töissä yksi ihminen, jolla oli tapana omia toisten ideoita aika usein.

      Pähkinäpallo? Sen ostin Oulun Äimäraution K-raudasta, eikä edes maksanut paljon. Mökkipihassa on niitä nyt parikin, ja lisäksi vielä kätevä talipalloteline. Suosittelen.

      Vastaa
  3. Ensi viikola K-rautaan…voi kumpa löytäisin tuon pallon!
    Tämän päivän kuvissa oli taas Apsu hurmaavimmillaan!

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.