Niitä näitä

Takana puolikuu, suoraan edessä aurinko ja hangilla kristallisia hippuja kuin olisi pieniä paljetteja sinne tänne aika tiuhaan metsän reunaan ripoteltu. Latu sopivan jäinen, hyväkuntoinen. Aluksi aika hiljaista, kanssahiihtäjiä vain muutamia: tulossa vastaan ja menossa ohi, palatessa jo monia ohittajia ja muutamia ohiteltaviakin.

Kotipihalle palatessa jo tinttien lauluakin. Pihallamme tiittailee joku epävireinen, tai jotenkin kummallisen monotooninen lintunen.

Kuten usein, tänä sunnuntainakin ”kotikylpylä”. Kaikenlaista ihon ja kehon huoltoa  – kun ei ollut kummoisempiakaan puuhia rästissä.

Tarkoitus oli myös kuvailla, ihan tätä blogiakin varten pihakuvia, kevättalven kimmellystä. Kuvailinkin aika pitkän tovin, mutta vain sisällä ja enimmäkseen ruokatarpeita. Mm. tuon otsikkokuvan juttua koetin saada edukkaasti esille. Sepä olikin aika mainio syötävä. Kerron huomenissa, viimeistään tiistaina.

Miten päivä voi mennä näin vähällä ohi näin nopeasti?  – Se ei ole pelkästään, ei oikeastaan ollenkaan, hyvä asia.

Tänään kevätaurinko!

Ulkona on näyttänyt monta päivää siltä kuin tavallisesti maalis-huhtikuun, ei helmi-maaliskuun, vaihteessa. Edelleen muutama lämpöastekin.

Ja olihan meillä pari aurinkoa tänäänkin käymässä. Muksut (+ Juniori & R) tulivat myöhäiselle brunssille, kun olivat käyneet aamutuimaan pelaamassa sulkapalloa isänsä kanssa. Pitkään istuskeltiin syömässä kaikenmoista, mitä olin pöytään laitellut.

Kun puolenpäivän jälkeen aurinko vihdoin alkoi paistaa siirtyi muu porukka pihalle lumitunneleiden kaivuupuuhiin ja mie lähdin hiihtelemään. Kummasti valo ja lämpö tuovat siihenkin puuhaan iloa ja intoa lisää.

Loppupäivä sitten aika levotonta. Yritän nyt nimittäin pakottaa itseni toviksi tauolle kutomisesta, joten olen hoidellut pyykkejä, järjestellyt kaappeja, tuunannut kalenteriani, aloitellut firman veroilmoituksen tekoa. Eikä mitään valmista.

Kuvat meidän takkahuoneesta. Auringonvalon siivilöityminen sälekaihtimien välistä, varjot seinällä… Jostain syystä pidän tästä valosta, juuri tällaisesta hetkestä, tavattomasti. Kotona on hyvä.

Poronkäristystä ja pottuvoita, jälkkäriksi pannaria ja kaikenmoista kaapeista löytynyttä: ”Vaahterasiirappia! En oo ikinä ennen maistanu.” Ja hyvin sekin kelpasi. Kaikki hupeni: kilo käristystä, puolitoistakiloa puikuloita ja iso kimpale voita muusiksi, fenkoli-veriappelsiinisalaattia (saavillinen), puolukat, sinihomejuustot, hillosipulit ja lopuksi pellillinen ohutta pannaria. Humps! Sinne meni.

Ja lapsille limpparimaistiaiset. Sekä Pepsi-Max että Cocis (normi, ei zero) ovat olleet suosikkeja vaihtelevalla menestyksellä. Koskapa meillä aikuisilla oli uusi viini maisteltavaksi, ajattelin järjestää myös muksuille sokkomaistelun. Ja Apsuhan tunnisti ja erotti nämä kaksi toisistaan pelkän tuoksun perusteella. Eepikin innostui vertailemaan ja testailemaan, ja aika vakuuttavasti hänkin osoitti viimeistään mausta erottavansa. Ja tuloksena – ainakin tänään – oli että Pepsi Max on parempi. Ja olihan se muksuille mukava testailla ja tunnistaa.

Ja mikäkö  aikuisten maistelu oli? – La Spinetta Il Nero di Casanova (Pienikokoinen Musta Casanova??  – Olen aika varma että käännökseni on täysin pielessä).  Toscanalainen Sangiovese oli odotusten mukaisesti oikeinkin hyvä. Vahinko vain, ettei ole perusvalikoimassa, mutta helpostihan sen saa tilatuksi omaan Alkoon.

Hyvin syötyä vielä erilaisia ”aktiviteetteja”. Minulla ja Apsulla meni pitkä tovi Suomen historian parissa. ”En oikein tajunnu sitä Kalevala juttua? Mikä se niinku on? Onko ne ihmiset ollu oikeesti olemassa?”, ”… Ja melkosta, että Relander oli vaan 42-vuotias ku se valittiin presidentiksi”, ”Siis miten niin suomalaisia on voinut olla siellä Karjalassa? Eihän se oo Suomea… Onko se, se Suomen ”hameenhelma?”  – Kahdeksanvuotias pojanpoika haastaa mummin ihan erilailla kuin opiskelijat luennoilla.

Muulla perheellä taisi olla jotain liikunnallisempaa ja kilpailullisempaa puuhaa. Emme antaneet meitä häiritä. 🙂

Hyvä päivä tänään.

Tunnelman vaihtaminen mökkihöperyydestä, tuntureiden valkoisilta hangilta, hiljaisista päivistä, mökkielosta kaupunkiin ja ihmisten ilmoille.

On latuja, ja on latuja. Tänään tällaistakin. Ei liene ihme, että tovin mietin, että siinä saman tien lähden ajelemaan takaisin Saariselän laduille!

Tämän jälkeen Eepi ja Apsu isänsä kanssa tulivat pariksi tunniksi pelailemaan (MasterMind on vaatehuoneen hyllyltä palannut elämääni) ja hiihtolomakaakaolle. Pikkuisen jäi kyllä sellainen hyvä hyrinä, että minä en ole ollutkaan se ainoa, jolla on ollut ikävä. 🙂

Tein tänään illansuussa meille kahdelle huolella ruokaa. Pehtoori käveli aamupäivälenkillään Kauppahalliin ja toi siikafileitä. Niiden oheen olin suunnitelllut lisukkeita ja kastiketta. Valmiiksi jo etsin reseptipohjankin, jotta voin täällä hienosti julkaista ohjeen. En julkaise. Tässä vain pohja. 😀 Tabula rasa. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Tänään oli se ”ei edes joka kerta”.

Paljon hyvääkin tänään. Mm. ”oliivilehtoni” (= kaksi oliivipuun tainta 😀 ) on talvehtinut autotallin + 5 asteessa hyvin. Nyt päätimme ottaa ne huoneenlämpöön. Enää kolme kuukautta ja nämä voi nostaa ulos! Tästä rohkaistuneena taidan ostaa näille kaveriksi tänä vuonna kolmannen.

Kevättä on jo.

Nämä olkoot tämän kevättalven viimeiset tulppaanit.

Maaliskuun ensimmäinen, vallanvaihto Suomessa, ilmastonmuutoksen todellisuus matkalla läpi melkein puolen Suomen, uutisissa hautajaiset Venäjällä, kotiin hyvä palata kun saa viestin, että Eepillä on ollut ikävä.

Niin on ollut mummillakin. Liekö meillä koskaan ennen ollut kuukauden eroa? Tämä ikävä oli hyvä syy palata kotiin.

Yhden sortin retriitti, suruaika, pohdiskelujen aika pohjoisessa oli tarpeen. Vaikka olisi siellä toki vielä voinut ollakin, joten tuntuu hyvälle, että oli syy palatakin. Ennen, usein, sieltä oli palattava esimerkiksi yliopistonlehtoriksi tai viime vuosina huolehtivaksi tyttäreksi, ja vielä nytkin joku syy: paluu mummiksi. 🙂 Tämä hyvä, paras syy.

Pian nähdään. Nautitaan ulkona olosta, käydään ostamassa Hallista kalaa, tietysti käydään kirjastosta hakemassa yhdessä luettavaa, ehkä leivotaan ja ihan varmasti istutaan pitkään brunssilla. Ja veljensäkin on enemmän kuin tärkeä, tässä kaikessa mukana. Semminkin kun lumilinnan rakentaminen on vielä mahdollista.

Olisihan se tietysti hulppeaa liitellä tähän vielä aurinkoisia hiihtolomakuvia parilta edelliseltä viikolta, mutta kun sellaisia ei ole. Mutta entäs auttaisiko kuvakansio hiihtolomalta 2018? Sellaista siellä on usein ollut kymppiviikolla:  pic.fi/6HKPMEYZ47