Perjantai. Viikonloppu. Vielä on sellainen elämänvaihe, että viikonloppu erottuu arkipäivistä. Tänäänkin on tuntunut ihan perjantailta. Väsyneeltä sellaiselta. Ei siksi, että olisi rankka työviikko takana, vaan siksi, että viime yönä uni oli taas vain pieni osa siitä, mitä olisin tarvinnut. Tiedä häntä miksi näin, mutta kuitenkin. Tällaista tämä nyt kuitenkin välillä on. Mutta ei auta: ei muuta kuin kuntoilemaan.
Tämän päivän hiihtosuorite, -lenkki, -nautinto numeroina:
Lähtö kotoa: ennen yhdeksää
Automatka ladun alkupisteeseen: (poikkeuksellisen lyhyt) noin 10 minuuttia
Säätila: – 3 C
Tuulennopeus: jostain pohjoisesta tai koillisesta, hyvin vähäinen
Latu: Niittyaro – Ahvenoja, noin 11 km
Suorituskerta tällä latupätkällä tällä kaudella: ensimmäinen ja viimeinen (ks. kolme kohtaa loppupuolella)
Nähdyt eläimet: 3 oravaa, yksi lutra lutra (= saukon poikanen Kuivasjärven sulapaikassa), jotain lintuja
Aika: kaikkinensa (mm. yritys kuvata em. saukko) reilu tunti (= noin 1 t 25 min)
Taivalta moottoritien kyljessä: noin kaksi kilometriä suuntaansa
Liikennettä, liikennemerkkejä, tietyömaita, raksoja: liikaa
Vastaantulijoita: ehkä parikymmentä
Ohitettavia: yksi pieni (alle kouluikäinen) äitinsä kanssa, joku todella vanha pariskunta, yksi somettamaan pysähtynyt luistelijahiihtäjä
Ohittajia: monta – luistelijoita kaikki tyynni (aamulla ei niitäkään kuitenkaan kovin monia)
Tuttuja: kaksi yliopistovuosien kollegaa, naapuritiedekunnnasta eläköityneitä
Ylitettyjä kevyen liikenteen väyliä: 6 (ja palatessa toiset 6), joista kahdessa oli pakko ottaa sukset pois, hiekkaa niin paljon
Aliskoja: 6 (kahden alla mahdollisia vaaratilanteita = soraa latupinnassa)
Koko edestakaisella reitillä: 24 aliskaa ja risteystä (kevyen liikenteen hiekoitettujen teiden kanssa)
Tuntuma hiihtolenkin mukavuudesta versus suorituksen vaativuudesta: 8/10 (hyvin kulki, oli kiva hiihdellä, melkein kuin olisi kunto kohentunut tammikuusta!)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja kun on liikkunut, tarvitsee ravintoa. Tälle päivälle halusin jotain itselle mieluista: siispä mereneläviä. Kirjoittelin kauppalappuun tonnikalaa ja kampasimpukoita – Pehtoori roudasi ne ja muutkin ruokatarpeet.
Puolenpäivän aikoihin minä suuntasin viemään äidille naistenpäiväkynttilän ja kertomaan mökkikuulumiset. Samalla Raksilassa hain ompelijalta uudet tyynyt ja kaitaliinat – oi, että! Kylläpä ne ilahduttavat nyt. Laittelen kuvia joku päivä.
Kotiin palatessa pöydällä naistenpäiväkimppu ja avasimmepa siihen ”kylkiäiseksi” kuohuviinin, Vicarage Lane. Se sopi naistenpäiväteemaan vallan mainiosti, sillä etiketin on suunnitellut Sirpa Alalääkkölä, joka on Marlborough’ssa asuva suomalaistaiteilija. Uusseelantilainen chardonnay-pinot noir -kuohuva on aika voimakas, ja siksipä se sopi jopa ruokaviiniksi oikeinkin hyvin. Samalta tuottajalta (ja etiketin suunnittelijalta) näyttää olevan muitakin Alkossa, ehkä on perehdyttävä niihinkin, sillä ainakin tämä oli varsin makoisa tuttavuus.
Entäs sitten se ruoka? Olen tuoreen tonnikalan ystävä, muttaku. Tonnikala ja sen vastuullinen käyttäminen? – Tämäkin pienehkö tonnikalapalanen oli MSC-sertifikaation mukaisesti pyydetty ja pakattu, joten sallimme itsellemme sen nauttimisen. Pehtoori on aika usein tullut syöneeksi valmistamaani tonnikalaruokaa ja väitti tätä tämänpäiväistä parhaaksi ikinä. Parempaa tai yhtä hyvää oli – kuulemma – vain New Yorkissa: eikä siitä ole kuin 15 vuotta! KLIKS
Tänään valmistin kalan (ja muutaman kampasimpukan) ohjeella, jonka löysin täältä. Ohjeessa on myös tuon annoksessa näkyvän avokadosalaatin (toinen epäeettinen ruoka-aine samalla lautasella!!) ohje. Salaatti ei ollut niin hyvä kuin toivoin, ja valmistustavan (”sekoita ainekset muovipussissa”) vuoksi siitä tuli aika tuhnuisen näköistä. Noh, ei se missään tapauksessa huonoa ollut.
Niin paljon hyvää tänäänkin.
Ai, niin, sekin, että eiliseen kyselyyn on käyty aika ahkerasti vastailemassa. Kiitos siitä, ja homma jatkukoon!