Täällä minä istun pimeässä työhuoneessani ja postailen, – oma Earth Hour. Minä kun en usko, että WWF on ”ulkomainen agentti”. Olen sitä mieltä, että maailman ympäristön ja luonnon puolesta pitäisi ja pitää tehdä paljon enemmänkin. Vähän enemmän vuosi vuodelta yritän itsekin. Siksikin nyt valot pois. Valo on tärkeää. Siksi ne on hyvä sammuttaa välillä.
Tälle päivälle on muutenkin ollut ominaista valo. Kevään valo. Paljon valoa tässä päivässä: on jo 32 vuotta siitä kun maailmaamme syntyi yksi aika äänekäs valo.
Valoa oli myös ladulla, keittiössä, ihan poikkeuksellisen vilkkaassa Whatsapp-päivässä: eilisen illan jälkimainingeissa ystävien kanssa kiitoksia, kommentteja, reseptejä, kuvia ja sitten taas kerran perhepiirissä paljon ”asiaa”, mihin olennaisesti vaikutti se, että Vävy on työpaikan reissulla Rukalla ja Tyär itsekseen Järvenpäässä, Juniori ja R. Tampereella minilomasella. Päivän WA-saldo lähemmäs 200 viestiä. Aika hassua, eikö?
Tuli mieleen ajat, jolloin ei ollut tällaiseen mahdollisuutta. Esimerkki: olimme poikaystävän (nyk. Pehtoori) kanssa kuukauden auto-teltta-reissulla Itäblogin maissa, jolloin mm. Puolassa oli menossa vallanvaihto, Solidaarisuus-liike ja Lech Walesa, jolloin auto hajosi, jolloin valuutanvaihdon kanssa oli pieniä hankaluuksia etc. (joista mikään ei kyllä meitä isommasti häirinnyt, mutta olivat kyllä ”tapahtumia”, joista varmasti olisi koti-Suomeen whatsappeiltu jos sellainen olisi ollut mahdollista/tapana). Noh, soitimme me Suomeen. Mm. Budapestissa odottelimme pääpostissa muutaman tunnin puhelua koteihimme. Aukesihan se linja. 🙂 Ja jonku toisenkin kerran soitimme. Ei mitään perhechattia! Äideille soiteltiin. Kerran tai kahdesti, ihan riittävästi. 🙂
Tänään valoa oli myös hangilla, metsässä, ladulla. Kevään valoa myös ruokapöydässä: parsakausi avattu! Valoa tulvi sisällekin. Valokuvasin pupujani, tälläsin viherkasveja altistumaan valolle.
Tämä ruukkupupukin on uusi, Puutarhurin Majasta kuten muutkin tämän kevään uudet puput. Ja nimetönhän se tämäkin vielä on.
Silläkin oli aikanaan puolensa, kun ei ollut tavoitettavissa. Työ ei seurannut aina mukana, niin kuin nuorilla nykyisin. Pohjoiseen, kun lähdettiin, jäi työ ja moni muukin murhe rautatieasemalle. Viikko täällä kutisti asioita omiin mittoihinsa. Tunturin laella, kun näki kauas ja kutistui muurahaiseksi.
Kyllä, juuri noin. Vaikka olen minä kyllä paljon töitäkin mökillä. Muutamia kertoja oikein vetäydyin tavoittamattomiin tekemään rauhassa töitä. EI ollut sähköpostia eikä puhelinta, joten kirjoittamis- ja/tai lukurauha oli taattu.
Me on pidetty Napapiirin rajaa ”stressirajana”. Sen jälkeen asiat alkavat asettua tärkeysjärjestykseen, ainakin useimpia murheita palastellessa Lapin luonto ja mökkielo on tuoneet levollisuutta.