Reija

Yhdenlaiset lapsenjuhlat

Siitä on pian 32 vuotta, kun olin OYSin osastolla 11, jonka huoneen numero seitsemän viereisellä pedillä (tosin jouduimme päiväksi käytävällekin, oli näet keväruuhkaa) oli tuore äiti, joka oli ensimmäisensä edellisenä yönä synnyttänyt, kuten minäkin toiseni.

Muutamana päivänä jutellessamme huomasin hänen olevan kovin hädissään maailman tilanteesta: pankkikriisi, luisuminen lamaan ja työttömyyteen, öljykriisi ja Persianlahden sota, nimenomaan tuo sota … Hän (minua vuosia nuorempi) kyseli, eikö minulla ole ollut huoli ja murhe, kun ”tällaiseen maailmaan uusia lapsia synnytämme, miten tulevat vauvamme ikinä pärjäämään? Joutuvat pienet poikamme sotaan, ei tulevaisuutta, … ”

Juuri silloin olin vähiten ikinä huolissani siitä, miten vastikään (vallan nopeasti!) maailman tupsahtanut Juniori tulee maailman menossa pärjäämään. Mikä kriisi, mikä sota? – Hei, meillä on kaksi tervettä poikaa sylissämme, ei mitään hätää, eikä huolta enää nyt!

Niin on 32 vuotta kulunut. Eivät ole olleet vuodet vailla huolta Juniorin elämänmenosta, eivät vailla huolta maailmanmenosta (tosin juuri tänään taas vähän valoa siltäkin osin! Ollaan jo ihan Naton kynnyksellä ja naapurissa pidätysmääräys!), mutta enimmäkseen kuitenkin vain kiitollisuutta.

Vaikka toisin oli lääkäri aikanaan sanonut, me saimme kuitenkin lapsen ja sitten vielä tämän toisenkin, jonka synttäreiden etkoja on tänään vietetty.

Juniori ja R. sekä tietysti muksut olivat juhlapäivällisellä. Oikeastaan koko päivän puuhailin asian eteen jotain, mutta silti ei niin hyviä makuja kuin olin tavoitellut. Apsu oli ainoa, joka rohkeni ilmoittaa, että kakussa ”päällinen suklaakuorrutus oli hyvää, muuten ei”. Olen samaa mieltä. Perinteinen, meidän perheen klassikko, kaikki suuret juhlat kruunannut ´Italialainen suklaakakku´ ei ollut sellainen kuin pitäisi (ja hyvänen aika, minähän olen tehnyt tämän oikeasti ainakin sata kertaa, tai noh, viisikymmnetä). Mutta menihän se tänäänkin.

Menussa ei ole kirjattuna meidän ´amuse-bouche´ tai siis: poppareita (lastenjuhlathan nämä!), sipsejä (mummi, miksi näitä, nämä ei oo hyviä! – mutta olivat synttärisankarin lemppareita), home-made (tölkistä kotona paistettuja) croissanteja kutunjuustotäytteellä – aika hyviä franciacortan kanssa! 🙂 Lapset tykkäsivät paljon – ihan ilman kuohuviiniä. Lapsista on mukavaa kippistellä cokiksella ja pipsapossulimpparilla muovisista pikarilaseista. Edelleen kieltäydyn ostamasta skumppapulloon pakattua muumimehua. Lapsille limpparia kun ovat vielä lapsia; skumppaa tai edes sen näköistä sitten, kun ovat paljon vanhempia. Mutta juhlalasit voi silti olla. Juhlaa kaikille!

Pitkään punnitsin, mitä punaviiniä karitsanfileille. Kahdesta vaihtoehdosta päädyimme tähän. Nyt kun se ainokainen on viinikaapista tyhjennetty, lienee hankittava uusi kypsymään. Se ON hyvä punaviini. Australialainen Saperavi ei ole ihan tavallinen valinta. Ehkä tilaan sen jo pääsiäiseksi – sopii varmasti lampaallekin. Ja stout-kastike! Tein vasta toista kertaa. Todellakaan en ole oluiden, saatikka stout-oluiden tuntija, mutta pullollisen sellaista olin kastiketta varten ostanut.

Ja olinpa yllättänyt, että tämän maku oli ihan hyvää sellaisenaan. Näin siitä huolimatta, että minähän en olutta nykyisin juo, satunnaisesti saatan kulauksen maistaa. Nyt maistoin: ei mitään vastenmielistä. Karitsanfileetä stout-kastikkeessa reseptini on täällä. Lisäyksenä tuohon vanhaan postaukseen (jossa kuvat taas kerran tolkuttoman pimeitä!!!) että kannattaa pyyhkiä liha huolellisesti marinadista, sillä muutoin vain kiehuvat pannulla.

Nyt on juhlittu. Ja kevät tuo lisää juhlia – ilman maskeja ja koronarajoituksia. Nautitaanpa niistä kaikista!

Isovanhemmuus Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuvia ja tauluja

Kuvia sisustukseen

Pitkään vireillä ollut aikeeni valita ja editoida kuva, josta teetättäisin rullaverhon meidän ”pihakeittiö” La Festan oveen, on hieman nytkähtänyt eteenpäin.

Isossa lasiovessa, sivuovessa, joka talvella kyllä on pääasiallinen sisäänkäynti, on ollut rullaverho jo 12 vuotta. Oven ikkunasta on näkymä mattotelineelle ja takapihan puutarhavajaan, joten aikanaan halusin jotain peittävää siihen eteen.

Rullaverhokankaalle painettu maisema Toscanan pikkukylästä kesän 2009 reissulta on ollut hyvä, tykätty ja tehnyt tehtävänsä. Siinä kulkeva tie jatkuu sisätilasta luontevasti. Jopa niin luontevasti, että Apsu (vai sittenkin Eevis) parivuotiaana tupsahti päin ovea, kun luuli pääsevänsä jatkamaan kuvan maisemaan. (Viereinen vanha kuva ovesta ei oikein tee oikeutta sille.)

Rullaverho teetätettiin Kopio-teoksessa, jota ei enää ole ja verho maksoi vain 70 €. Nyt se on haalistunut, sotkeentunut ja lerpahtanutkin. Siis aika uusia. Kerrankin minäkin olen vaihtamassa verhoja, tai siis verhoa.

Valokuvia on meillä on muutenkin käytetty sisustukseen; mökin keittiönseinän riekonmarjakuva ehkä ison juttu. Nyt en löydä siitä kuvaa, mutta laitanpa, kun ensi kerralla ollaan siellä.

Nyt uusi kuva on tähän oveen löytynyt ja editoitu, pitäisi vielä ottaa yhteyttä johonkin liikkeeseen, jossa noita tehdään. Se sitten huomenna.

Potrettikuvia seinälle

Olen myös etsinyt muksuista kuvia tauluksi/kehystettaväksi. Molemmista olen tehnyt kuvakirjat vauva- ja taaperovuosilta, materiaalit seuraaviin opuksiin on kyllä kuvattuna, ehkä ensi talvena sitten teen sellaiset, mutta nyt vain meidän makkarin seinälle muutama studiopotretti, ehkä yksi- ja kolmivuotiskuvat? Sellaiset on kyllä otettu, mutta en ole niistä tauluja tilannut.

Monessa kodissa varmaan on kirjahyllyssä tai juuri makkarin seinällä perheestä kuvia, sukulaisia, isovanhempia etc. Molemmilla vanhemmillani oli ja Jäälin mummulassa on vieläkin hyllyissä tunkua, kun lapsia perheineen, yhdessä ja erikseen on kuvattu ja kehystetty: ylioppilaina, rippijuhlassa, häissä ja vauvoina – kaikissa mahdollisissa elämän taitekohdissa.

Muotokuvakin!

Minun lapsuudessani äiti keräsi potrettikuvia meistä kolmesta enemmän kuin tarpeeksi 🙂 – ja maalauttipa meistä jopa muotokuvatkin! Rovaniemeläinen muotokuvamaalari Korva kävi meillä kotona ja muistan, että hän oli jotenkin pelottava! Tiedättehän: taiteilija! Olin silloin 9-vuotias, veljeni 6-v. ja silloin vasta vuoden ikäisestä sisarestani tehtiin taulu muutama vuosi myöhemmin. Taiteilija otti meistä kuvat, – ei sentään tarvinnut enempää mallina istua!

Äidillä maalaukset olivat seinällään, vielä hoivakodissakin, mutta äidin mentyä me lapset otimme omat kuvamme, niitä ei pantu myytiin eikä kiertoon, kuten äidin monet, monet muut taulut.

Minun kuvani on meillä täällä pimeän vaatehuoneen seinällä, ehdottomasti kieltäydyin katselemasta sitä makkarissa tai missään muuallakaan. Otinpa siitä nyt kuitenkin kuvan, ehkä muutaman vuoden päästä itsesensuuri on sen verran hellittänyt, että ryhdyn käyttämään kuvaa some-profiileissani! 😀

Kuvien ja taulujen tilaus netistä

Olen valokuvausasioissa tehnyt asiakkaille listan osoitteista taulujen ja muiden kuvatuotteiden tilaukseen ja liitän tähän loppuun.

Vielä en ole Muistikuvia-hommia ihan lopettanut,
joten jos tarvitset kuvia ja kuvaajaa,
niin don’t hesitate to ask 🙂

Beyondprint
https://beyondprint.fi/
Metali-, lasi-, akryyli- puu-, kehystauluja sekä julisteita ja fine-art-tulosteita

Dialab
http://www.dialab.com/fineart-valokuvataulut/
Komeita ja laadukkaita valokuvatauluja, erikoisprinttauksia ja postereita.

Vistaprint
https://www.vistaprint.fi/markkinointimateriaalit/postikortit?rd=1
Tämä on kai halvin, paljon käytetty. Tekee mm. hyviä käyntikortteja.
Ja täältä olen tilannut enimmät korttini, Oulu- ja joulukortit

Fotonetti
http://fotonetti.fi
Torniolainen firma, nopea toimitus, helppo korttien teko-ohjelma, ja paljon valmiita pohjia. Kuvien taso hyvä.

Ifolor
https://www.ifolor.fi/kuvakortit
Ihan hyvä, hinta-laatu kohdillaan, aika edullinen, varsinkin kun siellä on jatkuvasti alennuskampanjoita.
Myös tauluja ja kalentereita olen sieltä tilannut.

MOO
https://www.moo.com/eu/products/postcards.html
Ehdottomasti parasta jälkeä, toimitus kestää aika kauan verrattuna suomalaisiin.
Kaikkein kallein.

Niitä näitä

Ihmisiä työssään

Nyt on päivän kellonajat ihan sekaisin, koska heräsin (olkapään kiertokalvosin etc.) paljon ennen kuin päivä valkeni, ehdin lueskella lehdet ja muut päivittäiset sivut ennen aamupalaa. Koska tänään oli taas se onnenpäivä, että meidän S. siivooja tuli, hankkiuduin pois jaloista joskus yhdeksän jälkeen.

Ensimmäiseksi kirjastoon. Yleensä käytän kaupungin kirjastoa, enää hyvin harvoin yliopiston kirjastoa, enkä koskaan ennen meidän lähintä kirjastoa, mutta tänään sinne, koska varaus. Siellä oli ennen kymmentä vielä menossa ns. omatoimiaika, mikä tarkoittaa, ettei ole henkilökuntaa. Etsin tarvitsemaani, en löytänyt, ja päätin odottaa kymmeneen, jotta henkilökuntaa olisi paikalla.

Lueskelin lehtisalissa, ja kun sitten näin virkailijan tulevan aulaan, kysyin neuvoa. En saanut. Hyvin kiireisenä hän kiiruhti ohitse, ”kyllä pitäisi paikaltaan löytyä”. Ei löytynyt, löytyi lopulta sentään aika läheltä. No ei niin hirveä juttu, mutta harvinainen – kirjastoissa on yleensä aina hyvä palvelu. Tai noh, Kansalliskirjastossa (ent. HYK) – niin hieno kuin Unioninkadun päärakennus onkin – on joskus ollut vähän sellaista tsaristisen ajan virkamiesmentaliteettia: rahvas olkoon nöyränä ja odottakoon.

Seuraavaksi Tokmannille: pesuaineita, leivinpapereita yms. hakemaan. Ja vinyylihanskoja. Kaksikin nuorta naista hyllyjen välistä lähti niitä kanssani etsimään, molemmat ilmeisesti virolaisia ja lopulta toinen heistä niitä paketillisen minulle varastosta löysi kuin löysikin. Kiitos paljon. 🙂

Ja sitten kassalle: myönnän, että nyt on ikävää ulkonäköön liittyvää arvostelua, mutta kyllä oli vaikean näköistä kassaihmisen työskentely noin viiden sentin rakennekynsien kanssa. Eikä hän kyllä vilkaissutkaan asiakkaita paksujen tönkköripsien alta. Huulten muhkeus ilmeisesti esti niiden saamista minkäänlaiseen hymyyn. No ”kiitos” hän sentään sanoi. Mutta jotenkin välittyi kuva, että hänelle palveluammatti ei sittenkään ollut ihan hänen juttunsa. Tai ehkä oli vain huono päivä. Onhan meillä kaikilla niitä.

Sitten piiiiiiiitkästä aikaa (edellinen kerta ennen koronaa?) kasvohoitoon. Uusi paikka – tai siis minulle uusi – oli Pekurinkulman yläkerrassa oleva salonki. Olipa todella miellyttävä ympäristö ja siellä nuori nainen OLI syntynyt asiakaspalvelijaksi, tekemään asiakkaan tyytyväiseksi, hoitaen työnsä varmasti, ystävällisesti, ja mahdollistaen myös niin totaalisen rentoutumisen, että nukahdin. Päiväunet!

Nyt on posket pehmeät ja hehkeät, hemmottelupäivän iltapäivällä oli hyvä palata puhtaaseen kotiin.

Rentona ja päiväunet nukkuneena olen hommaillut kaikenlaista, eikä vieläkään tietoa mistään nukkumaanmenosta. Vaikka hyvinkin olisi aika – on pian puoliyö!!.

Niitä näitä

Vanhentuessa

Nyt on jotenkin tavattoman vanha olo. Tai paremminkin sellainen, että lapset on jo mahdottoman aikuisia. On tässä taas jo aamulla ja varsinkin illan päälle taas chattailtu, ja molempien työhommista juttuja. Juniori on ollut työreissulla Kajaanissa luennoimassa tai siis kouluttamassa ja Tyär lähetti tänään julkaistun laajan referee-artikkelinsa — molemmat tekevät ”mun hommia”! Molemmat tietysti alallaan, mutta mie tein noita kun olin keski-ikäinen ja edes jotenkin meritoitunut, ja nyt jo omat lapset ”tuossa iässä”. Siis kuinka vanha minä nyt olenkaan?

Lisäksi viesteilyä äitini serkun kanssa, ja tuntuu, että me olemme hänen kanssaan ihan samassa elämänvaiheessa. Sukuasioista ja -historiasta juttua, mutta myös kaikenmoisista krempoista tietysti – niin kuin me tämänikäiset ruukaamme tehdä! Hohhoijaa! Kyllä huomenna pitää koettaa mönkiä tästä olosta ylös ja ulos oikein kunnolla.

Tänään sen verran lumimyräkkää ja pyryä että suosiolla jätin pyrkimättä ulkoilun pariin.

Monot siltä ajalta kun vielä suoriteltiin kansanhiihtomerkkejä.
Olispa niitä vielä tallessa. Sopisivat tämän päivän tunnelmaan.

Bloggailu

Hyvin vähän sanottavaa

Nyt kyllä kertakaikkiaan on ”runosuoni” tukossa. Ei mitään mielen päällä tai vinkkejä annettavana.

Tunnen kyllä hyvin ”Tyhjän paperin syndrooman” – sekä omakohtaisesti että vuosikymmeniä opiskelijoita proseminaari- ja kanditöitä sekä graduja ohjanneena; keinoja alkuunpääsemiseksi olen opetellut ja opettanut. Niistä olen joskus aiemmin täällä kirjoittanut, joten tyydyn nyt vain tuohon linkittämiseen.

On luonnollisesti väistämätöntä, että tulee toistaneeksi itseään, kun on viisitoista vuotta päivittäin sepustellut tekemisiään ja tuntojaan, kokemaansa ja kuvaamisiaan, mutta en minä silti siihen (ainakaan vielä) ryhdy, että tekisin sellaisia ”nostoja” kuin ainakin 10 vuotta sitten monilla oli blogeissaan tapana tehdä. Siis että penkoisin arkistoista jonkun vanhan postauksen ja kopsaisin tähän. Ei oikein sovi minun bloggausideaan. Nope!

Joten tässä vaiheessa poistun takkahuoneeseen toviksi taas neulomaan, kun en muutakaan enää viitsi: tyttären norjalaispaita on jo kaarrokevaiheeesa. Se on paras vaihe.

Pyykösjärvenrannan ladulla jo palatessa lenkiltä oli komea keväthalo!

Niitä näitä

Pieniä pilkahduksia

Viherkasvihuoltoa, hiihtoa, simppeliä nopeaa sapuskaa (pasta Carbonara tosin on yksi Pehtoorin lemppareista, joten siis melkein juhlaruokaa), kovin vähän mitään mainitsemisen arvoista. Pilvinen, tuulinen sää. Kaiken kaikkiaan aika ´harmaa´sunnuntai.

Ilon aihe on oliivipuuni, joka on kuin onkin talvehtinut hyvin ja on ihan hengissä. Marraskuussa ”ajoin sen alas”, hiljalleen hiivutin kastelua, valon määrä väheni kyllä ihan ilman mitään kommervenkkejä ja sitten roudattiin se meidän autotallin pikkuikkunan viereen. Tallissa on muutama lämpöaste, joten oikein sopiva lämpö myös oliivipuulle. Pari kertaa kuussa sille annettiin muutama desi vettä, ja siinä kaikki. Puu tosin pudotti melkein kaikki lehtensä talven aikana, mutta vaikutti olevan hengissä.

Nyt se on ollut muutaman viikon huoneenlämmössä, saanut vettä ja Biolania ja voilà! Siinä on vaikka kuinka paljon uusia lehtiä, se virkoaa! Kevättä kohti!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Aasialaista lauantaina

Nyt on vaikea tietää, mistä aloittaisi. Valitettavasti taitaa tulla vain vanhan kertausta: Aasia-market ja kahden hengen lauantaipäivällinen.

Jotain uutta sentään. Ulkoilujen ja erinäisten siivousten (ja pyykkikoneen hajoamisen!!) jälkeen paljon aikaa ja iloa kokkailuun. Ilmoitin jo eilen, etten halua mitään perinteistä, ei ainaista salaattia ja kimpaletta lihaa tai kalaa.

Joten ajelinpa Aasia-markettiin – hakemaan scampeja. Mukaan tarttui myös dumplingeseja. Sekä katka- että broilertäytteisiä.

Pikapikaa sulatin kolmanneksen scampi-pussillisesta (kilon pussi 16 €) ja ladoin höyrytyskehikoihin dumplingseja (hinta noin 16 € kilo. Tänään käytimme noin 1/3 pussillisesta. Siis verrattain edullista.)

Scampit marinadiin ja muita valmisteluja.

Varsinkin scampien kanssa uusi ”löytö” – vegaanimajoneesi vailla vertaa!

Satu Koivistoa joku teistä blogini lukijoista suositteli seurattavaksi: ja sitten minähän seuraan, ja sieltä löytyi tämä 5/5 majoneesi. Majoneesia ilman kananmunia, ilman hillitöntä vatkaamista, ilman kaupasta ostettua normituotetta!! Lämpimästi suosittelen kokeilemaan!

Ja viimeksi viinivinkki! Todella hyvä Grauburgunder, – siis sama rypäle kuin on Italiassa Pinot Grigio. Ainakin tänään se sopi ruoan kanssa erinomaisesti: Brogsitter

Tämäkin lauantai jo illassa. Hyvä lauantai.

Niitä näitä

Ostosjuttuja

Sen lisäksi, että tänään oli hiusten siistimisoperaatio kampaajalla, hoitelin kaupunkireissulla monia muitakin asioita. Jopa vaateostoksille uskaltauduin. Tulipa näet viime viikolla kutsu illallisille (Dionysia) ja kutsussa pukukoodiksi mainittiin ”Élégant höystettynä keväisellä juhlamielellä.” – Elegantti vielä saattaisi kaapistani löytyä (nimimerkillä yhdet sun toiset yliopisto- ja rotissööripilheet viettänyt) mutta keväinen? – Ei muuta kuin Sokkkarin ja Kekäleen rekkien äärelle. Ja niinhän minä löysin halvat ja hyvät – FARKUT. Tom Hilfiger on nykyisin mun merkki, ja nyt vielä 20 %:n ale, joten mikseipä. Keväistä juhlamieltä? — noo, ehkä noista vanhoista sittenkin löytynee jotain muuta juhlaan. 🙂

Kaupunkireissuilla hain myös uusille pupuilleni koristuksia, molemmille jotain kelta-vihreää. Keväistähän se pitää olla, kohti pääsiäistä mennä’n. Tämän ison ja toisen pienemmän pupun tilasin Puutarhurinmajasta jokunen viikko sitten. Puputhan ovat muuttamassa pysyvästi Hangasojalle, mökkimaisemiin, mutta saavat nyt maaliskuun ajan ilahduttaa kaupunkikodissa.

Yritin alkuviikosta saada lapsenlapset antamaan pupuille nimiä: Pupu Tupuna ja Tupu Pupuna, Pääsiäisjänö ja pentu, Hönö ja Pauli (mökkipuput) etc. mutta Apsu vain kysyi, miksi KAIKELLA pitää olla nimi? – Siinäpä sitten selität! Mutta minähän tykkään antaa nimiä: mökeille, pihakeittiölle, projekteille, blogille …

Muistattehan minun erikoisten etunimien bongausharrastukseni: mm. Nöyrä Naima Nopian ja muuta merkillisyydet. Näistä lisää TÄÄLLÄ BTW: tuo sivu on yksi eniten, ikinä, blogissani käydyistä sivuista. Etunimet kiinnostavat, tänäänkin hautausmaalla niitä katselin.

Mutta uusilta pupuiltani puuttuvat edelleen nimet! Olisiko ehdotuksia? Esittelen myös pikkupupun tässä joku päivä.

Silmälääkärin kehotuksesta, melkein vaatimuksesta, myös rillien etsintäpäivä. Löytyikin sopivat pokat. Melkoisia sattumuksia tässä hommassa oli tänäänkin: oli hyvin lähellä, että minun synnynnäinen karsastukseni jäi vaille huomiota. Onneksi se on prismalla laseihin korjattavissa. Vuosikymmeniä sitten käymäni ”karsastuskoulu” kun ei lievää ”vinoon katsomista” ole korjannut. Mutta geneettisiä, odotettavissa olevia perinnöllisiä degeneroitumisia ei silmälaseilla hoideta, siitä huolimatta nyt pitkällisen sovittelun ja kokeilun jälkeen uudet lasit, myös aurinkolasit, ovat tilauksessa. Ihan on sankariolo, kun näin paljon kauppa-asioita on tullut hoidelluksi.

Viikonloppua jo voin toivotella!

Luettua

Kolmas satsi Helmet-haasteeseen

Kuukausi sitten tein edellisen luettua-postauksen, jossa oli kai parikymmentä kirjaa, mikä merkitsi melkoista koostamista, joten nyt tähän kymmenen kirjan, puolet lyhyempi, luettelo. Helmet-lukuhaaste on jo loppusuoralla. Tässä satsissa on kuusi kirjaa, jotka sain sijoitettua haasteeseen ja lisäksi neljä vähän sellaista ”välipalakirjaa”, jotka eivät haasteen (tyhjiin) kohtiin soveltuneet.

Raija Oranen, Kaiken takana Kekkonen 4

Yksi näistä välipalakirjoista oli Raija Orasen ”Kaiken takana Kekkonen”. Se on kyllä aika massiivinen, enkä tiedä, miksi siihen tartuin, ja monta kertaa olin sen keskeyttää, mutta loppua kohti kirja parani. Kuuntelin sitä aina silloin tällöin tunnin, pari muiden kirjojen välissä. Oranen on kirjoittanut Suomen poliittisen historian kertauskurssin Kekkosen ajalta höystettynä osin kuvitelluilla keskusteluilla ja tunteiden historiaa kirjoittaen. Petri Hanttu on tähän tavattoman hyvä valinta lukijaksi.

Näinä aikoina kun Putin tekee maailmanvalloitustaan ja Suomi on liittymässä Natoon, tätä tulee lukeneeksi ja Suomen ja suomettumisen historiaa pohtineeksi ihan uudesta näkökulmasta. Se, mikä minua hämmästytti, oli se, kuinka paljon muistan kuulleeni poliittisista tapahtumista puhutun jo lapsuusaikana, saatikka 70-luvulla, ETYKin aikana. Ei tämä missään tapauksessa huono ole.

Kaksi hyvin erilaista kirjaa, jotka sijoitin haasteen kohtaan 47.–48. ”Kaksi kirjaa, jotka sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön” olivat
Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta 5
Erno Saukko, Vuoden vaellus. Elämää Pohjolan erämaissa 4

Italialaisen Cognettin kirja kertoo kahden pojan ja miehen ystävyydestä, vaelluksista Valle d’Aostan laaksossa, patikoinnista Nepalissa, kasvatuksen ja kasvupaikan merkityksestä ihmisen kasvussa. Luonto on kirjassa vahvasti mukana, vuoret ja vuodenajat. Tykkäsin hyvin paljon. Tästä tehty elokuva tekisi mieli katsoa… Pääsisi Italiaan ja vuorille.

Paljon pidin myös oululaisen Erno Saukon vaelluskirjasta. Nuori mies eli vuoden Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla ja metsissä. Saukko ei kirjoita itseään sankariksi vaan kuvaa hyvin yksinäisen vaelluksen ilot ja tuskat, vaikeat vaiheet ja onnellistuttavat hetket. Mitä mainioin kirja kuunnella hiihdellessä Saariselän aurinkoisilla tuntureilla.

37. ”Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole”
Sally Salminen, Katrina 4½
Sally Salminen (s. 1906) oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi, mutta F. E. Sillanpäälle se kuitenkin annettiin. Salminen on ollut minulle ja monelle Suomen kirjallisuushistoriaa tuntevalle tuntematon suuruus, mutta kun kirjasta tehtiin pari vuotta sitten uusi käännös (Juha Hurme), se on saanut uuden tulemisen. Eikä turhaan! Liki satavuotias kuvaus ahvenanmaalaisen pienen saaren väestön elämästä ja elannonhankinnasta, elämästä ja kuolemasta – ja nimenomaan naisen näkökulmasta – kestää hyvin aikaa. Käännöksellä on tietysti siihen vaikutuksensa. Joskin siinä on (historioitsijaa) häiritseviä anakronismeja: ei 1800-luvun alussa puhuttu sapuskasta, eikä myöskään samapalkkaisuudesta etc. Noh, pikkujuttuja. Suosittelen tätäkin.

46. ”Kirjassa on epätavallinen mies tai poika”
Helena Ruuska, Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi 5
Toinen kirja, jossa näkökulma on naisen. Suomen taiteen kulta-ajallakin naiset olivat taiteilijamiehilleen muusia, mutta paljon muutakin. Myös Akseli Gallen-Kallelasta tässä uusia asioita, paljonkin. Tämä on myös matkakirja.

43. ”Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa”
Juha Itkonen, Teoriani perheestä 5
Itkonen kirjoittaa teorian perheestä, ja toteaa kirjan lopussa, ettei hänellä ole teoriaa. Eikä olekaan. Mutta hänellä on sanottavaa vanhempien ja lasten suhteen muuttumisesta vuosikymmenien kuluessa: 1970-luvulla lapsuus oli erilaista kuin 2010-luvulla. En yritä selittää kirjaa enempää, etten pilaa kuvaa siitä. Kirjan esittelyssä lukee näin: ”Kirkkaista muistikuvista sekä kevyistä ja painavista hetkistä kutoutuva kertomus näyttää sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumisen 1970-luvulta tähän päivään. Se ei anna kasvatusohjeita, mutta tarjoaa vahvoja samaistumiskohtia.” Ja kirja tarjoaa paljon muutakin.

49. ”Kirja on julkaistu vuonna 2023”
Donna Leon, Hetken huumaa 3
Perus-Leonia, tai oikeastaan vähän tavallista pliisumpi. Vai johtuuko tuntuma siitä, että kuuntelin tätä takkatulen ääressä mökillä, enkä heinäkuun helteisenä päivänä rannalla tai kotipiazzalla. Leonit ovat minulle kesädekkareita. Ja vaikka Jarkko Pajusen lukijaäänestä pidänkin ja vaikka oma kielitaitoni saatikka ääntämiseni ei ole mistään kotoisin, niin tässä kyllä häiritsi monta kertaa italialaisten nimien ääntäminen ihan miten sattuu! Tacitus ei ole Tatsitus!

Ann_Christin Antell, Puuvillatehtaan kilpailija 4
Sarjan kolmas osa, ja mielestäni ehdottomasti paras niistä.
Paljon todellisia historian henkilöitä, tapahtumia ja miljöitä ja niistä kaikista on yhteenveto kirjan lopussa.

Katja Lahti, Ei mitään vakavaa 3½
”Mustan huumorin sävyttämä romaani naisesta, joka etsii uutta alkua vuorovanhemmuuden ja Tinderin levottomassa ristiaallokossa.” Tämä lyhyt oppimäärä Tinder-maailmasta taitaa riittää minulle, mutta nytpä suunnilleen ainakin teoriassa tiedän, miten se toimii.

Aino Leppänen, Tujuin terkuin ope 4
Aino Leppäsen aiempi koulumaailmaan sijoittuva kirja ”Terkuin ope” oli niin hauska ja silmiä avaava, että mielelläni tämän toisenkin hotkaisin. Vähän pelkäsin, että kakkososa on iso pudotus edellisestä alaspäin, mutta eipä juuri. Sama sujuvasanainen meno jatkuu tässäkin. Kovin paljon uutta ei enää kakkososassa ollut, ja kolmatta en enää sarjaan oikeastaan kaipaa.

Tarvitsisin muutamaan haasteen kohtaan vinkkejä: ”Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi” ja ”Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin omassasi” (siis 5+10) Olisiko ehdottaa jotain?

Niitä näitä

Naistenpäivänä kukkia

Naistenpäivä. Neljä vuotta sitten kirjoittelin sen historiallisista juurista jotain.*

Kuten ehkä aiemminkin olen maininnut, minua hieman ärsyttävät mainokset tyyliin: ”Mies! Osta naisellesi kukkia naistenpäivän kunniaksi ja kerää pisteet” tai ”Arvosta vaimoasi muistamalla ruusuilla naistenpäivänä…” Etc.

Kyllä Pehtoori toi minulle tänään oikein kauniin kimpun, eikä minua todellakaan ärsyttänyt. Hän on tuonut kukkia monena muunakin naistenpäivänä. Ja syntymäpäivänä, ja hääpäivänä ja yhteen aikaan melkein joka perjantai töistä tullessaan. Ja minä pidän siitä, että hän tuo kukkia! Luonnollisesti pidän.

Ja kyllä minäkin olen joskus ostanut miehelleni kukkia, – suklaata kyllä sitäkin useammin. 😀 Eikä silloin ole ollut miesten tai isien päivä.

Muttaku.

Naistenpäivää ”markkinoidaan” minusta vähän väärin. Kummasti tässä kohtaa mieleen tulee Märta Tikkasen runon alku:

”Pidä ruususi
raivaa sen sijaan
ruokapöytä … ”

Tuossa on sitä naistenpäivän ”sanomaa”, jollaisen minä sillä ajattelen olevan.

Kotioloissa ei tasa-arvosta ole ollut puutetta, eikä ole arvostusta tarvinnut mittailla ruusuilla eikä riidoilla. Ja meillä se on nimenomaan Pehtoori, joka raivaa ruokapöydän – minä yleensä katan ja täytän. 🙂

Työelämässä yliopistomaailmassa tasa-arvo oli aika hyvällä mallilla, mutta vain aika. Vuosikymmenien aikana sekin kyllä parani jatkuvasti.

Moni muukin nainen on tänään sosiaalisessa mediassa jakanut Eeva Kilven runon puolen vuosisadan takaa – silloin sukupuolten välinen tasa-arvo oli kaukana siitä, mitä se on tänään. Minäkin laitan runon tähän. Tämäkin sopii jokaiseen päivään, ihan yhtä hyvin kuin kukat.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972

* Kokonainen kirja naistenpäivän historiasta löytyy netistäkin; historioitsijakollegoiden kirja: Hentilä, Marjaliisa & Lähteenmäki, Maria: Kansainvälinen naistenpäivä 1910–1990. Helsinki: Työväen Arkisto, julkaisu no: 2. Teoksen verkkoversio