Juuri lähtivät ystävät.
Paljon puhuttavaa, muisteltavaa, paljon ystävyyttä, kyyneleitäkin, naurua ja toiveita tuleviin päiviin.
Ja hyvää ruokaakin.
Viili herätti muistoja
Kesäfiilis. Tänään on Oulussa ollut oikea kaunis, lämmin, melkein helteinen kesäpäivä. Aamulenkille ei mitään pitkähihasta tarvinnut, ei edes pahasti tuullut. Täyteläistä vihreää. En ole onko ´vihanta´oikea sana, mutta se tuli mieleen monta kertaa. Ja kesä.
Kesäfiilikseen kuuluu myös viili. Syön sitä nykyisin hyvin harvoin, mutta tänään oli kesäviilin aika. Ja se toi muistoja, oikeastaan aika ikäviä muistoja, hyökynä. Niistä muistoista on jo 35 vuotta!
Mutta viiliin liittyy myös hyviä muistoja. Lapsuusmuistoissakin viilillä on sijansa.
Perheellämme oli Kiimingin Nurmijärvellä mökki, jonne minä, veljeni ja äiti, sekä usein myös kotiapulainen, muutimme kesäisin ainakin muutamaksi viikoksi, isä tuli kaupungista viikonloppuisin mökille. Olin silloin alle kouluikäinen, ja mökkipäivistä on paljonkin ihan eläviä muistikuvia.
Tykkäsin ihan hirmu paljon olla siellä. Sain uida, onkia, minulla oli leikkimökki, jossa oli kirjoja (en osannut vielä lukea, mutta kirjoja kuitenkin), sain käydä apulaisen kanssa hakemassa läheisestä Järvelän talosta maitoa ja munia. Lehmät kyllä pelottivat tosi paljon. Käytiin marjassa, sadepäivinä pelattiin Mustaa-Pekkaa. Joskus mukanamme oli myös ystäväni Ookku, joka asui silloin tästä meidän nykyisestä kodistamme muutaman sadan metrin päässä.
Ja mökillä kävi varsinkin äidin sukulaisia, – ja Perniön pappa.
Kuvassa verkoilta tai katiskalta tultua savustellaan saalista. Oikealla puolellani ovat Järvelän isäntä, isäni mökkilookissaan ja pappa, josta muistan paremmin isot kädet kuin solmion ja valkoisen paidan.
Yllä oleva kuva on eri illalta, mutta sama kesä. Mökki oli kai toista kesää olemassa? Laituri ei ole tässä vaiheessa vielä ihan viimeistelty? Siis 1962? Arvelen, että tämä on 4-vuotiskesästäni. Joka tapauksessa olin isompi kuin suuri hauki, joka on kai katiskasta vastikään nostettu. Se oli aina mukavaa ja jännää puuhaa. Isä ja äidin vanhin sisar ovat mukana riemussani.
Mutta siis, mökkiin liittyy myös viili. Siellä äiti teki itse viiliä, ei – ei ainakaan muistaakseni – koskaan kaupungissa. Ja jo silloin söin viiliä kanelin ja sokerin kanssa. Ilman niitä en sen jälkeenkään ole viiliin koskenut. Mutta joka tapauksessa, mökin muistot iltapalasta viilikupin äärellä, ovat mukavia.
Janojuomaa on tarvittu!
Tänään paljon touhuilua, joista mikään ei ole niin kiinnostavaa, että kehtaisin moisista kirjoitella.
Muutamia mieluisia kuvia kuitenkin (uusi makro, perfetto). Viime viikolla tekemäni sitruunamenu on tänäänkin ollut tarpeen: se on hyvää janojuomaa. Ja ruokajuomanakin se meillä on maistunut.
Tässä vielä ohje:
Sitruunamehu
3 sitruunaa
30 g sitruunahappoa (apteekista)
½ kg hedelmäsokeria
2 l vettä
Lado pestyt, viipaloidut sitruunaviipaleet isoon kulhoon
ja ripottele väliin hedelmäsokeri.
Anna sokerin sulaa sitruunoiden joukkoon.
Sekoita sitruunahappo veteen
ja kaada sitruunaviipaleiden päälle.
Parin tunnin kuluttua siivilöi mehu ja pullota.
Sekoita menu 1:4 suhteessa jääkylmään veteen.
Taiteellinen maanantai
Museoon maanantaina
Tiesitkö, että kourallisessta multaa on enemmän eläviä olentoja kuin maapallolla ihmisiä? – En minäkään tiennyt ennen kuin kävin Oulun Taidemuseon takapihalla katsomassa Maa elää -näyttelyn.
Olin varsinaisesti menossa – taas kerran – maanantaina museoon, mutta museothan ovat lähes maailmanlaajuisesti kiinni maanantaisin. Ihan niin kuin en olisi tuota tiennyt, mutta ei se tunnu pitkästä museoissa kulkemiskokemuksestani huolimatta menevän minulla jakeluun. Maanantait olisivat monta kertaa olleet minulle luontevin museopäivä, mm. kesällä 1982, jolloin olin matkaoppaana Ateenassa 40-hengen porukalle! Ei ollut siellä eikä silloinkaan maanantaina auki. Ei oikein lupaavasti alkanut se matkanjohtajapestini.
Noh, tänään olin vain oma matkanjohtajani, ja museon oven pysyminen kiinni ei ollut lopultakaan mikään katastrofi. Katselinpa sitten museon takapihalla olevan näyttelyn.
Taide-elämyksiä lisää. No roskiksia tietysti (Kaukovainio ja Kaakkuri), – enää puuttuu kaksi (Yli-Ii ja Yli-Kiiminki).
Ja sitten musiikkia ja video.
Oulujoella, ja Merikosken paluu!!
Ainakin oululaisille vinkiksi hieno video Oulujoen historian vaiheista viimeisten reilun sadan vuoden ajalta. Mahdollisimman isolta näytöltä kannattaa katsoa, ja kuunnellakin. Ei ihan tavallista Suomi Rockia ole tämä.
Youtube: Jukka Takalo, Merikosken paluu
Lauluntekijä ja Aknestik-yhtyeen solisti Jukka Takalo palaa soolourallaan sähkökitaroiden ja suurten tunteiden suomirokin pariin. Takalon uuden kappaleen musiikkivideolla pääsee katsomaan vanhoja kuvia Oulujoesta ennen joen patoamista.
Musiikkivideolla nähdään suomalaisen valokuvaajan ja kansanperinteen tallentaja I.K. Inhan otoksia.
Lainaus Kaleva 15.7.2024
Mökille taulu
Ja sitten vähän omaakin ”taiteen tekemistä”. Tilasin taulun mökille: omista kuvistani eka kertaa ”vedos” metallilevylle. Kunhan elokuussa mennään mökille ja ripustan sen paikoilleen, laitan kuvan tänne. Ja kerron, kannattiko painattaa kuva metallilevylle. Sittenhän sen näkee.
Harrastusten parissa
Heinäkuun keskelle, kesän lämpöön valmistui viimeisin jumpperini, eikä todellakaan ole mikään keveä kesäneule! Se ei ole kaarrokeneule, vaan siinä on raglanhihat. Sellaisia neuloin muutamia opiskeluaikoina – samalla kun luin tenttiin – kirja pöydällä ja neule sylissä. Luennoille en kudinta vienyt, vaikka siihen aikaan jotkut – varsinkin kasvatustieteilijät sosiologian luennoilla – sellaista harrastivat. Mitä me humanistit katselimme pahasti karsastaen.🤨
Tämän mallin nimi on Riemuneule. Minä kuten monet muutkin tein sen nimenomaan siksi, että siihen saattoi upottaa jämälankoja. Vain kaksi valkoista kerää ja yhden harmaan jouduin tätä varten erikseen ostamaan. Kuvio ja malli on helppo, sitä on kiva kutoa. Nimesin tämän mun versioni mallista ”La Promesa -neuleeksi”, sillä se on syntynyt oikeastaan kokonaan sitä katsoessa (pitkästi toistasataa tuntia siis meni). Mutta koska koko pusero on kirjoneuletta, niin se on kaksinkertainen ja sellaisena paksu ja ihan mahdottoman lämmin. Ehkä talvella sitä voi pitää.
Kenellehän sitten tekisi seuraavan? – Promesaa on vielä ainakin toisen neuleen verran jäljellä.
Tänään muitaki harrastuksia: pyöräillen kuvailemassa pitkin Oulua. Hollihaan salavat eivät mahdu enää kuviin! Kaupungissa oli hyvin hiljaista: lomalaiset ja muutkin mökeillään ja reissussa. Myös taideroskiksia kiertelin etsimässä, enää ei puutu montakaan. 🙂
Ja ruoanlaittoharrastusta tänäänkin, kahdellakin tasolla: paitsi että tein meille makoisan kasvisruokapäivällisen (uunitomaatteja ja gratinoituja kesäkurpitsoja, paahdettuja perunoita ja vähän eiliseltä jäänyttä savukalaa) niin suunnittelin torstain menua. Saadaan ystäviä ruokavieraaksi, ja sehän innostaa ja ilahduttaa, ja vie suunnittelun Italian makumaailmaan; jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sitruunaa ja paljon Cucina Italiaa.
Kesälauantai kesäisesti
Ehkäpä muutama kuva kertoo olennaisimman tästä mukavan kesäisestä leppoisasta päivästä.
Aamupäivällä pyörälenkki Oulunsaloon: matkalla kolmen taideroskiksen löytö (Oulunsalosta sellainen on hävinnyt 🙁 ) ja perillä kotiseutumuseon pihalla pullakahvit (@pullapaikka). Kesäkahvilassa uudet yrittäjät. Lämmin suositus: pulla oli hyvä, miljöö mukava.
Kotipihallakin oli hyvä. Pientä puutarhailua, makuja, mukava miljöö ja aurinkoa!
Gardan matkan jälkeen olemme löytäneet bardolinon viinit: chiaretto-viini (sekä rosee että kuohuva) tehdään samoista rypäleistä kuin punaviini amarone, joka on minun ehdoton lemppariviini. Talvella ja juhlassa. Juhlaviini. On siis varsin luonnollista, että tilasin kuohuviinin nimeltä Fior di Rosa. Se on hyvän viinitalon (Rizzardi) rosekuohuva, jota on kai vain harvoissa myymälöissä, joten tilasin sen ja muitakin chiaretto- ja punaisia bardolino-viinejä reissumme jälkeen. Ja tänään ensimmäinen niistä avattiin. Kannatti tilata! 🥂
Pyörälenkkini kotimatkalla kävin torilla: uusia perunoita, sipulia, kirsikoita. Ja niiden oheen Pehtoori savusti taimenen. Ei ihan kokonaan kahdestaan sitä syöty, vaikka oli ihan mahdottoman hyvää. 
Hyvälle maistuu elämä tänään.
Melkein kuin olisi oltu reissussa
Aamulla, päivällä, iltapäivällä sumusadetta, joka näkyi vain silmälaseissa, tuntui käsissä ja kiharsi hiukset vaikka oli pyöräkypärä päässä, – muutoin sitä ei huomannut.
Tälle illansuulle oli varaus Alfrediin. Eihän me muuten, mutta kun meillä oli Emmiliiniltä ja vanhemmiltaan saatu lahjakortti – kiitokseksi talven tammi-helmikuun mökkielosta Hangasojalla. Emme olleet millään muotoa pahoillamme tällaisesta kiitoksesta, ja varaus kovin täyteen varattuun Alfrediin oli tälle päivälle. Oikein oli hyvä päivä, erinomainen kokemus. Toinen kerta kun sinne pääsimme.
Ei moitteen sanaa. Hyvillä mielin ja kaikesta nauttien … Lainaukset suoraan ruokalistasta, joka on mukavan tarinallinen.
HÄRKÄ & KARHUNLAUKKA
Alfredin intohimo ruoanlaittoa kohtaan syttyi jo nuorena, kun hän vietti kesäpäiviä isoisänsä, Knutin, kanssa grillin äärellä. Tuolloin hän maistoi ensimmäistä kertaa tätä hienostunutta tartaria, jota hän nyt ylpeänä tarjoilee vierailleen. Grillatulla naudanrasvalla maustettu tartar saa kaverikseen karhunlaukkamajoneesia, marinoitua punasipulia, rapeaksi paistettua kaalia sekä raastettua keltuaista. (M/G)
KUHA & FENKOLI
Kaikki kala-annosten ystävät, käsi ylös! Tällä kertaa arvokalojen kuningas, kuha, pääsee paistettuna estradille. Kuhan kyytipojaksi tarjoillaan keitetty fenkoli-simpukkakastike, joka on täyteläisyyden huipentuma. Lautaselle löytävät tiensä myös tillivoissa pyöritetyt uudet perunat. Pikkelöity kyssäkaali ja raparperi tuovat annokseen raikasta hapokkuutta, ja pehmeä kukkakaalipyree viimeistelee tämän upean kokonaisuuden. (L/G)
BASILIKA JA MANSIKKA
Oulun torilla Alfred ei voinut vastustaa kirkkaanpunaisina hehkuvia mansikoita. Pyöräillessään takaisin kotiin, hän maistoi niistä muutaman ja tiesi tarkalleen, mitä aikoi valmistaa seuraavaksi. Tuoreiden mansikoiden päälle hän asetteli marenkia, valkosuklaata sekä basilikalla maustettua jäätelöä. Oman lisämausteensa annokseen toi japanilainen yuzu-hedelmä sekä mansikoista valmistettu liemi, joka kertoi, että kesä on vihdoinkin saapunut. (G, saatavilla L)
Kaikki oli hyvää, maut kerroksellisia, erottuvia, suunmyötäisiä, raikkaita, puhtaita, ”syviäkin” – parempaa sanaa en löydä… Suositellut viiniparit toimivat ja me olimme tyytyväisiä, kylläisiä, kiitollisia.
Kuuden jälkeen lähdimme Alfredin tarjoilujen ääreltä, kaupungilla paljon Suomi Pop -festarikansaa, ja alkavan perjantai-illan tunnelmaa. Matkalla bussipysäkille ”eksyimme” vielä Voxiin. Viinibaarissa ystävämme H. tarjoili lasilliset erinomaista portugalilaista punaviiniä ”yömyssyksiksi” (klo juuri ja juuri puoliseitsemän). Piste iin päälle oli tämä.
Bussimatkalla kotiin totesimme, että on hyvä edes joskus puhkaista oma kupla: nähdä ja kuulla elämänmenosta, jollainen tuntuu meille hyvin kaukaiselle. Parinkymmenen minuutin matkan aikana kuulimme traagisen tarinan, joka kahden vastikään tapahtuneen kuolemantapauksen jälkeen päättyi humalassa kaatumiseen ja kylkiluun murtumaan ”joka on niin kamalaa, ettei koskaan kenellekään sellaista toivoisi”. Kaikki on suhteellista. Kuolemat ja kylkiluut.
Koko draaman kaari siis koettu, ja muutamassa tunnissa ja ihan kotikaupungissa.
Mutta edelleen: Alfrediin kannattaa tutustua.
Keittiöhommia ja juurileipää
Siivouspäivän sapuskaksi tein pitkään hautuvan kaalilaatikon. Varhaiskaalista tuli melkein makeaa puuroa. Olihan se hyvää!
Välipalaksi mansikoita. Ja leipää!
Ensimmäistä kertaa tilasin Tilausleipomo Ryynistä leipää. Se on ennen toiminut Kaakkurissa (vai Maikkulassa) ja nyt keväällä muuttanut Tuiraan. Myös Rekoon voi tilata sen tuotteita.
Korona-aikana Suomessa levisi taudin lisäksi kaarrokeneuleiden, riddareiden ja kaiken muun käsillä tekemisen into – ja hapanjuurileivonta! Hiivoja jaettiin ja opittiin ruokkimaan, netti vilisi ohjeita ja onnistumisia. Villapuserobuumiin minäkin lähdin mukaan, mutta juurileivontaa en edes kokeillut. Niin kauan kuin Puistola Bakery toimi Kauppahallissa hain sieltä viikottain yhden hapanjuurileivän. Bakery suljettiin ja tämä minun semi-karppailu-ruokavalioon liukuminen on jatkunut hiljalleen, ei leipä ole ollut tärkeä juttu. En ole oikein etsinytkään hapanjuurileipää.
Kevättalvella alkoi somessa vilahdella Tilausleipomo Ryynin ilmoituksia ja mainesanoja leipää hankkineilta, joten nyt! Tilasin toissapäivänä ja tänään hain kolme erilaista leipää!
Puolikas Ronski-leivästä on jo syöty, pienen siivun vehnäsestä maistoi, pyöreä maalaisleipä oikealla odottaa vielä… Jo nyt olen vakuuttunut, että tämä koe-erä ei jäänyt viimeiseksi.
Leipomosta saa myös täytekakkuja ja kausijuhliin leivonnaisia. Lämpimästi suosittelen. Jollet pääse Ryynin FB-sivulle, niin mie voin yv:nä lähettää tilausohjeet.
Ja vielä yksi keittiöjuttu!
Luottaen viikonlopun sääennusteen mukaisen helteisen sään saapuvan, laitoin sitruunajuoman tekeytymään. Simppeli ohjeeni on tässä postauksessa.
Vihdoinkin Koiteliin
On jo melkein heinäkuun puoliväli, ja vasta nyt ensimmäistä kertaa tälle kesälle ajelin Koitelinkoskelle.
Matkakahvin (Starbucks Doubleshot Espresso), aamun ”kakkoskahvin” nautin kosken rannalla, koska paikan kahvila Tunnelmatupa aukeaa vasta yhdeltätoista. Auringon paistaessa, kun kosken rannoilla, silloilla ja maisema- ja tulistelupaikoilla ei ollut vielä moniakaan kulkijoita, mietin, miksen ollut aiemmin tullut.
Mietin, miksi en, vaikka hyvin tiedän, että siellä on, aina vain, joka kerta, niin rauhoittavaa, ihastuttavaa tai siis paljon hyviä näkymiä: kaunista Kiiminkijoen kimmellystä, kallioita, sopuisia pieniä metsäpolkuja. Tokihan siellä käynti vie vähintään sen neljä tuntia, sillä matkaa suuntaansa on 30 km ja perillä pientä huilailua, rannalla istuskelua, joskus jätskiä, joskus pullakahaveja, ja aina kuvaamista, joten hyvinkin tunti humahtaa siinäkin. Mutta so what? Eipä ollut tälle päivälle mitään tähdellistä muutakaan puuhaa.
Ja on ollut sellainen perushyvä kesäsää.
Vähän kuin palkinnoksi sitten tein sapuskalle lempparisalaattiani (yhtä niistä): mansikka-vuohenjuusto-cashew! Jääsalaattia alle ja balsamicokastiketta päälle. Ei ole niitä edullisimpia, mutta silti. Oheen tein sentään kaapintyhjennysbroilerpataa – Pehtoori tykkäsi siitä enempi kuin salaatista. Joten fifty-sixty sain syödä melkein tuon koko salaattikulhollisen yksin.
Hoksauttelen tässä vanhasta kesäalkupalahitistä: patonkia, vuohenjuustoa, mansikoita ja loraus hunajaa päälle ja hetkeksi uuniin. Skumppalasillisen kera ihan luksusta. 😀
Kesämieli jatkukoon kaikilla!
Kerää koko sarja – taideroskikset!
Keväällä aloittamani roskiskuvien keräily on edennyt aika hyvää tahtia. Nyt näille Oulun katukuvassa oleville pienille taideteoksille on löytynyt selityskin: kaupunki on tilannut Oulun taiteilijaseuran taiteilijoilta näitä. Ja tänä keväänä niitä tuli yli 20 lisää.
Jo vuoden vaihteessa 2012-22 yhteensä 23 taideroskista sijoitettiin ympäri Oulua, yksi jokaiselle suuralueelle. Ja ”vahingossa” satuin yhden sellaisen kohdalle. Silloin tällöin olen niitä nähnyt, ja nyt niistä on tullut minulle mielenkiintoinen ”palapeli” tai bingo tai mikä lie. Taideroskiksia on nyt puolensataa, saa nähdä jaksanko pyöräillä Ylikiiminkiin asti sen kaukaisimmankin kuvaamaan, ehkä se on käytävä autolla sillä matkaa edestakaisin meiltä tulee noin 80 km. Tavoitteena joka tapauksessa löytää kaikki.
Näistä uusista monet, ja nimenomaan Tuiraan sijoitetut, ovat Johanna Kansanojan (Instagram: @Myrskytuulia) maalaamia, ja ne ovat ehdottomasti suosikkejani.
Tänään jäin pitkään juttusille yhden tyylikkään vanhan (minuakin vanhemman 🙂 ) kanssa, joka sanoi kävelevänsä päivittäin tuon ylemmän ohi, mutta ei ollut koskaan hoksannut. Yhdessä kehuimme tällaista satsaamista kaupungilta. Näistä tulee hyvä mieli.
Eepin kanssakin näitä ihailtiin, kun käytiin liikennepuistossa ja niinpä pojantytär oli isälleen todennut viime lauantaina minigolf-radalla: ”täällä ois mummille nuita roskiksia ku se ottaa erilaisista roskiksista kuvia!” Isänsä oli vain todennut, että Valion Pingviini-roskis ei ehkä kuulu sarjaan. – Totta – ei kuulukaan. Mutta muita on vielä paljon löydettävänä. 😀