Elielin aukiolla ja lähikaduilla roska-auto käy aamuseitsemältä. Ainakin tänään. Noh, se oli oikein hyvä aika herätä.
Aamiaiselle ehdin kahdeksaksi kuten olin respassa ilmoittanut aikomukseni olevankin. Toinen kerta kun hotellissa kysytään moneltako on arvio saapua… Grand Centralin aamiainen on tarjoilultaan niin yltäkylläinen, että kannattaisi jättää mahdollisimman myöhäiseen; olisi siten lounas… No en jättänyt.
Koska sääennuste oli sellainen, että aamupäivällä ukkosrintama ylittäisi kaupungin, eikä mikään kiinnostava kohde ollut ennen kymmentä auki, päätin lähteä heti aamusta Hietaniemen hautausmaalle – hyvän sään aikana.
On aikaa siitä, kun olen siellä viimeksi käynyt. Sukulaisia siellä ei tietääkseni ole; tuulelaisia on Honkanummen hautausmaalla, mutta en sinne tällä kertaa. ”Hautausmaaharrastaja” minussa halusi nimenomaan Hietaniemeen. Kiersin Töölön katuja, Hietsun uimarannan kautta ja sitten hautausmaalle.
Olisin voinut olla siellä kauemminkin. Kesäaamun lempeässä valossa siellä oli kaunista ja lohdullistakin, elämää ja historiaa. Sosiaalihistoriaa varsinkin. Jotain uusiakin juttuja minulle: toki olen nähnyt monenlaisia ”epiteteettejä” hautakivissä: herastuomarit, apteekkarit, talonpojat, professorit ja isännät, jopa opettajattaret tai talonpoikien vaimot ovat aika tavallisia, mutta Hietaniemessä oli paljon uusia titteleitä, maisteritkin olivat ihan valt.tiet. maistereita tai englannin opettajia, jopa ”peruskoulunopettaja” oli saanut ammattinimikkeensä hautakiveen. Mutta vielä niitä enemmän minua kiinnostivat muistomerkit, patsaat, – ja miljöö kaikkinensa.
Presidenttien hauta-alueella oli (minulle) uusia hautoja.
Ja taiteilijamäellä en ole tainnut koskaan ennen käydäkään. Tänään kävin.
Jatkoin matkaa kohti Töölöntoria. Sen kupeessa on paperikauppa Putinki.
Pikkukassillinen itselle kalenterointiin juttuja, ja muksuille tuliaisia. Puolenpäivän aikaan oli jo kävelyä ja hiostavaa ukkossäätä sen verran, että oli tarve istahtaa toviksi: Töölön torikahvilassa hetken huilaus ja elämänmenon katselua, tarkkailua.
Ratikalla takaisin lähtöpisteeseen, ja Ateneumiin. Järnefelt-näyttely tuli katsottua keväällä, mutta silloin vähän hoppu ja valtavasti väkeä, tänään sai kierrellä aika rauhassa. Nyt valikoiden, vähän keskittyenkin.
[Tämä Eero Järnefeltin taulu ”Pyykkiranta” tuo minulle ”aina”, jo vuosikymmenien ajan, mieleen Keminmaan historian. Noissa naisissa, joessa, arjessa on sitä, mitä tutkin – kauan.]
Sitten taas Helsingin kaduille: käveleskelin, katselin, kuvailin. Piipahdin muutamassa putiikissakin, Vanhassa Kaupppahallissa ja torilla. Alkoi olla jo aika lämmin. Enkä voinut vastustaa kiusausta: Lasipalatsin terassilla Limoncello Spritz oli erinomainen. Ja taas Museokortti esiin: Amos. Siellä on nyt näyttely museon kokoelmista: ”Musta tuntuu, toistaiseksi”. Aika nopsasti kiertelin, pysähdyin vain niden teosten äärelle, jotka tuntuivat joltain. Tai jotka tuntuivat nimenomaan hyvälle. Esimerkiksi nämä.
Nuorison suositusten perusteella päätin mennä syömään Kampin kauppakeskuksen yläkertaan. Näin siitä huolimatta, että kauppakeskusten ravintolat eivät välttämättä ole niitä, joihin Helsingissä tai muuallakaan yleeensä hakeutuisin. Mutta Fisken på Disken on vilahdellut ravintolasuosituksissa muutoinkin, joten sinne siis. Ja kyllä kannatti!!
Tänäänkin Skagen. Alkaa kolesterolit olla kohdillaan; katkarapuja päivittäin. Tänään tosin vain alkuruokana. Ei eilisen veroinen, katkat pienempiä, mäti kirjolohen, leipä ei niin briossimaista, mutta hummerimajoneesi oli kyllä erityisen hyvää. Ei siis missään tapauksessa mitään valittamista. Ja pääruoaksi paikan ”maankuulu” lohikeitto. Ei ole mikään kotikeittiön soppa se. Kuvat kertonevat … Voin minäkin osaltani suositella. Ehdottomasti.
Keitto tuodaan ”osina” pöytään. Perunat al dente ovat alla, keskeltä kiiltäväksi jäätetty lohiviipale niiden päällä ja kaiken yllä tonnikalalastuja. Erinomaisen maukas, monivivahteinen kuuma liemi kaadataan päälle vasta pöydässä.
Kun kerran olin Kampissa, kävin myös Mujissa, joka on vastikään tullut tietoisuuteeni. Vaatteet tai kodintekstiilit eivät olleet ne mun juttu siellä, mutta paperiosasto ja lokerikot! Onneksi ei ollut auton takaluukkua käytettävissä: jos olisi ollut, niin olisipa kotiin tullut hankittua koreja ja koteloita. Enemmänkin kuin ne kaksi akryylikoteloa, jotka mahtuivat vetolaukkuuni. 😊
Kuuden jälkeen hakemaan laukku säilytyksestä, lentokenttäjunalle ja kotimatkalle.
Olipa mukava reissu. Olen oikein iloinen, että sellaisen saatoin tehdä, tyytyväinen, että tein. Ursula ja Cajsa jäivät tapaamatta, mutta ei se haittaa. Paljon – ja enemmänkin – nautin kaupunkilomasesta. Nyt jo kotona, huomenna kuvat tähän postaukseen.
Tässä ”traileri” aamupäivästä.
