Siivouspäivän sapuskaksi tein pitkään hautuvan kaalilaatikon. Varhaiskaalista tuli melkein makeaa puuroa. Olihan se hyvää!

Välipalaksi mansikoita. Ja leipää!

Ensimmäistä kertaa tilasin Tilausleipomo Ryynistä leipää. Se on ennen toiminut Kaakkurissa (vai Maikkulassa) ja nyt keväällä muuttanut Tuiraan. Myös Rekoon voi tilata sen tuotteita.

Korona-aikana Suomessa levisi taudin lisäksi kaarrokeneuleiden, riddareiden ja kaiken muun käsillä tekemisen into – ja hapanjuurileivonta! Hiivoja jaettiin ja opittiin ruokkimaan, netti vilisi ohjeita ja onnistumisia. Villapuserobuumiin minäkin lähdin mukaan, mutta juurileivontaa en edes kokeillut. Niin kauan kuin Puistola Bakery toimi Kauppahallissa hain sieltä viikottain yhden hapanjuurileivän. Bakery suljettiin ja tämä minun semi-karppailu-ruokavalioon liukuminen on jatkunut hiljalleen, ei leipä ole ollut tärkeä juttu. En ole oikein etsinytkään hapanjuurileipää.

Kevättalvella alkoi somessa vilahdella Tilausleipomo Ryynin ilmoituksia ja mainesanoja leipää hankkineilta, joten nyt!  Tilasin toissapäivänä ja tänään hain kolme erilaista leipää!

Puolikas Ronski-leivästä on jo syöty, pienen siivun vehnäsestä maistoi, pyöreä maalaisleipä oikealla odottaa vielä… Jo nyt olen vakuuttunut, että tämä koe-erä ei jäänyt viimeiseksi.

 

Leipomosta saa myös täytekakkuja ja kausijuhliin leivonnaisia. Lämpimästi suosittelen. Jollet pääse Ryynin FB-sivulle, niin mie voin yv:nä lähettää tilausohjeet.

Ja vielä yksi keittiöjuttu!

Luottaen viikonlopun sääennusteen mukaisen helteisen sään saapuvan, laitoin sitruunajuoman tekeytymään. Simppeli ohjeeni on tässä postauksessa.

 

 

 

Jokainen kommentti on ilo!