Reija

Lopultakin – Iisakkipäälle ja uusiakin polkuja

Aamupalalla.

P(ehtoori): Tänään siis tunturiin. Oliko ajatuksia minne?
M(inä): Haluaisin korkealle ja vettä. Tyventä vedenpintaa, tai noh, liplattava tunturipurokin kelpaa…
P: Helppohan tuo! Korkealle ja tyven järvenpinta samalla patikalla. Täällähän on paljonkin sellaisia kohteita. 😂
M: No, kunhan tunturiin.
P: Iisakkipäälle, ja sieltä sinne taakse kuruun, ja sitten paluumatkalle etsitään polku, jota ei oo kartassa?
M: Siis Pääsiäiskuruun ja sieltä jotain randomreittiä takaisin. Ei oikein innosta.
P: No mihin?
M: Haluaisin pitkästä aikaa Pyhä-Nattaselle.
P: Eikös Sompionjärventie ole edelleen rospuuttokunnossa? Liki ajokelvoton.
M: No on kai se. 🙁 Aittajärvillä ois nyt kaunista. Tosin ei ehkä vilvoittavaa tuulta, eikä tuntureita. Mutta ois varmasti hienoa.
p: No ei. Ja se on aika kaukana. Ajeltava autolla kauasa. Vellinsärpimälle?
M: Vastahan me käytiin. Enkä jaksa niin pitkää nyt.
P: Kiilopäältä sen tuttu reitti toisin päin.
M: Hmmm… Eiku Mariankurulle. Eiku ei. Olen käynyt siellä vuoden aikana ainakin puolenkymmentä kertaa ja hiihtänytkin ohi. Se on kyllä hieno, … No mutta ei.
P: Jos sittenkin se Iisakkipää – Pääsiäiskuru.
M: Ihan hyvä idea. Sinne siis.

Ja sinne mentiin. Ei mitään kilpajuoksua, helppoa tepastelua, vilvoittava tuuli tunturissa, lämmintä, eikä edes paarmoja, joita täällä tähän aikaan vuodesta helteen sattuessa on usein kiusaksi asti, jopa tunturissa, jossa harvoin sääsket ovat haittona. Tänään ei ollut haittona mitään.

Kolmisen tuntia kuljettiin, mikä sitten alkoi jo tuntuakin – varsinkin koska oli aika lämmintäkin. Mökin mittari näytti + 26 C iltapäivällä, kun terassilla grillailtiin ja syötiin.

LINKKI PATIKKAPOLULTA

http://pic.fi/UFXZW2PMH7

KOOTTUJEN KUVIEN VIDEOON
(avautuminen kestänee tovin)

Mökkielämää Niitä näitä

KESÄmökillä

Lunch break, tai siesta, oikeastaan kai pitäisi sanoa luppo, vietettiin puronrannalla istuskellen. Aivan helposti vierähti melkein tunti muutaman voileivän syömisessä. Jo vain, on lussakka meininki tällä työmaalla.

Kaikenlaista puuhaa kuitenkin saatiin tehdyksi, pikkujuttuja, tuulenkaatoja, puron putsausta, kaikenmoista.

Ja Pehtoorilla sisähommiakin: oli ripustettava taulu, jonka tässä joku aika sitten tilasin ottamastani riekonmarjakuvasta. Aika hyvin se soppii mökin värimaailmaan. Ehkä isommankin olisin voinut tilata. Noh, nyt on tuo ainakin pari vuotta tuossa.

Tässä alla olevassa galleriassa on kuvia viime ja tältä kesältä ja tältä päivältä! Kesäkuun ”raiviolla” ahkerointi monen päivän ajan on tuottanut tulosta. Huomenna vielä vähän hifistelyjä, vähän multaa ja heinää kasvamaan. Sitten saa minunkin puolestani tuo savotta jo olla.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vaikka eilen tuotiin Oulusta peräkärryllinen koneita, ruokaa, pihahommiin tarpeita, painepesuri ja pesuaineita ja ties mitä kaikkea, niin tänään ensimmäisenä mökkipäivänä oli heti aamulla ajeltava Ivalon K-Rautaan ja Maali- ja konekota -kauppaan ja ja tietysti Extra-Pisteeseen ja vielä ruokakauppaankin! Kovin vähän oli kirkolla väkeä, tiellä paljon maantiepyöräilijöitä, kuten oli eilenkin tullessamme.

Liekkö joku ”tour” menossa? Eivät näyttäneet Utsjoelle asti polkevilta kun ei ollut mitään satulalaukkkuja, ja vauhtikin oli melkoinen, joten ei tainnut olla mistään retkeilystä kyse. Tänäänkin jaksettiin vielä muistella, vähän kauhistella, olla ylpeitä ja kummastella tyttären kuuden vuoden takaista Suomen läpi polkemista. Tänään kun katselin maantiepyöräilijöitä melko kapealla nelostiellä, aattelin, ettei olisi minusta (varsinkaan enää) edes sähköpyörällä, eikä edes Saariselkä – Ivalo -väliä ja alamäkeä polkemaan. Ehkä vielä tälle kesälle voitais täällä vuokrata täysinjousitetut sähköavusteiset maastopyörät. Niillä kun on mellevä kulkea tunturissa, eikä maantien reunaviivalla henkensä kaupalla polkea. Katsellaan nyt mille tässä vielä ryhdytään…

Tänään saunasta puroon, enemmän kuin pulahtamaan, melkein uin. No ei eihän tuossa puronmutkassa mitään uida, mutta jonkun aikaa voi lillua. Vesi oli yhtä lämmintä kuin Gardajärvessä toukokuussa (+11 C), joten eihän se mikään ”kylpytynnyri” ole (semmoista ei kyllä koskaan hankitakaan) ja sama ilmiö kuin silloin siellä: minulla ”jäätyy” ranteet. Melkein kipuna tuntuu kylmä.

Pehtoori meinas, että johtuu siitä kun on niin vähän suojaavaa rasvaa ranteissa. Ja totta, en todellakaan ole mikään kapoinen millään tavalla, mutta ranteeni ovat aika ohuet, lähes hoikat. Suojaava rasva puuttuu niistä? – Ehkäpä niin, mutta pikkujuttu.

Onhan tämä hellerajalla ja kesällä mökkeily uimisineen mahdottoman mukavaa.

Mökkielämää

Saamenmaahan saavuttu

– Suuremmoista! Hurjan hienoa!

Tai mitähän kirjoissa tai elokuvissa tässä kohtaa sanottaisiin. Jotain tuollaista oli mielessä tänään alkuiltapäivästä ajettaessa mökkipihaan. Ihan kuin oltaisiin oltu kauemminkin kuin 1½ kuukautta pois täältä. Mielusta on, että nyt ollaan täällä taas ja että täällä on leppeä kesä. Lämmintä, tyventä, itikatonta, hiljaista. Tavattoman kuivaa on luonnossa, ja piha ihan rutisee. Ja toinen mökin ohi virtaava purouoma hyvin vähävetinen, puron pulputus vaivoin kuultavissa, – se on hyvin surullista.

Matkalla todella vähän liikennettä, mikä tietysti oli mukava asia. Napapiirin pohjoispuolella melkein enemmän saksalaisia ja muita ulkomaalaisia kuin suomalaisreissaajia. Ja poroja. Niitä oli paljon. Ja ihan yhtä hölmistyneitä ja tien tukkona kuten aina ennenkin.

Tällä kertaa meillä on taas vähän ”projekteja”, enimmäkseen kylläkin vuosihuoltoa = ikkunoiden ja saunojen pesua tms. Mutta myös notskipaikan ”kakkosvaiheen” rakentelua. Ja on peräkärrykuormassa minulle ”maisemointitarpeitakin”. Siis multaa. 🙂 Mutta toki tunturiinkin lähdetään.

Sää ainakin näyttäisi olevan suosiollinen koko aiotulle mökkirupeamalle. Olemme ”lukinneet” tämän ennusteen.

Puron vesikin on lämmintä (+11 C).

Iltapulahdus oli ilo.

Vanhemmuus

Juhlittiin ilolla

Tänään on ollut vähän sellainen hoppusunnuntai, tai noh, liikkeellä olen ollut. Laiska töitään luettelee, joten enpä moiseen ryhdy…

Totean vain, että kuvia päivästä on paljonkin, mutta taidanpa jättää julkaisematta. Ja että sainpahan tehdyksi ihan kelpo juhlaruoan.

Kun oli kyse juhlapäivällisestä, niin alkuun avattiin tällainen viinikaapissa pitkään ollut vuosikertasamppanja. Oli mieluista kuten juhlan aihekin.

Viikko sitten Helsingissä Coldplayn keikkareissuilla meidän nuorempi nuoripari kihlautui.

Tänään sitä juhlittiin täällä. 💗 💙

Rotissöörit

Rotissööripiknik vol. 13

Oulun rotissöörivoutikunnan vuosittainen, mun mielestä paras, happening on piknik. Tänään se oli 13. kerran. Tällä kertaa ei kenenkään kotona, kuten aika usein, vaan kokoonnuimme Arkkitehtikillan talolle Pikisaareen. Siellä on oltu kerran ennenkin.

Iltapäivän puolella jo aloitimme, toisemme heippailimme, halailimme, kuulumiset vaihdoimme, uusien kanssa tutustuimme, vanhoista ystävistä erityisen kiitollisia olimme ja sitten, kun kaikki ovat tuomisensa saaneet yhteiseen piknikpöytään, aloimme nauttia.

Videoklipeissa ei ole ihan kaikki tarjolla ollut, eikä valitettavasti ole menukorttia esiteltäväksi, mutta voin kertoa, että äärimmäisen harvoin missään muualla kuin rotissööripiknikillä ollaan näin monipuolista, herkullista, innostavaa, makunystyröitä monin tavoin hellivää ja toistekin maistamaan pääsyä toivovaa tarjoilua on päässyt kokemaan. Muikkupiirakka ja lampaanliha-kaalikääryleet, limemarinoitu hauki ja leipäjuusto-savuporosalaatti, — ainakin nuo tulevat heti mieleen. Oikeasti kaikki oli hyvää!!

Muutaman tunnin piknikistä nautimme. Menneitä muistelimme, tulevaa suunnittelimme.

Olihan tämänkertaisen piknikin teemasta oli sovittu näin:

”Voisiko perinneruokiamme modernisoida ja upeista raaka-aineistamme luoda jotain uutta? Teemasta on hyvä jatkaa vuoden 2026 kapitulin suunnitteluun, sillä kyseinen vuosihan on myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi ja tavoitteenamme on rakentaa kapitulin teemaa saman aiheen ympärille.”

Monta hyvää ”modifikaatiota” ja perinneruokaa uudella tavalla oli tarjolla. Mie vein hillatiramisun. Ei se huono ollut.

Ruoka ja ruokaystävät, kesä ja helppoa yhdessäoloa. Hyvälle maistuu vieläkin …

Isovanhemmuus

Koitelissa – uutta kokemassa

Yhteisen päivän lopulla lyhyt dialogi.

Mummi: ”Miten on, kumpi on parempi: liikennepuisto vai Koiteli?”

Muksut tasan tarkkaan yhtä aikaa: ”Koiteli!”

Näin totesivat pitkän puolenpäivän Koiteli-retken jälkeen.

Monta kertaa olen ehdotellut, että mentäisiinkö sinne. Se ei ole saanut kannatusta, vaan toiveena, vaihtoehtona, liki vaatimuksena on ollut museo, liikennepuisto, kasvitieteellinen, kirjasto, Valkea [erinomaisia nekin], mutta tänään sattui taivaan kappaleet olemaan siinä asennossa, että lapsenlapset – molemmat yhtä aikaa, mikä ei ole aivan tavallista – halusivat (heille ennenkokemattomaan) Koiteliin. Ja sinne aamubrunssin ja muutamien pelien jälkeen ajeltiin.

Jo matkalla kaikkea uutta: mummin lapsuuden mökkitien risteys ja juttuja mökiltä, roskiksia!!, kivikuormarekkoja, Alakyläntien kapeus, Kiiminkijoki, lehmiä (myös Marabou-lehmiä. Pappa ainoa joka ei usko marabou-lehmiin!). Ja sitten Koitelinkosken parkkipaikka.

Kun oli kerran jätskit luvattu, niin ne ostettiin heti aluksi. Vähän jännitettiin riippusillalle menoa: ”Mummi, heiluuko se oikeasti?” – Hyvin me pieni heiluminen kestettiin.

Kierreltiin, eikä kestänyt kauan kun Apsu hoksasi jokivarren kallioilla pomppimisen riemun!

Koitelissa myös leikkipuisto, jossa varsinkin A:lle mieluista kiipeilymahdollisuutta, ja kummasti Eepikin jaksoi.

Melkoista parkouria sekä kallioilla että leikkeipuistossa. Muutamia lisälyöntejä mummin sydämessä…

Myöhäinen lounas Rantapellossa. Apsu simahti sohvalle ruokaa odotellessa. Ei ihme, olihan poika liikkunut, kiipeillyt, hyppinyt ja kavunnut ihan reilusti.

Sitten vielä aikaa yhdessä. Mitähän tehtäis? – Ja muksuthan halusivat vielä Meri-Toppilan leikkipuistoon. Sinne siis. Oli pakko kysyä, että antaako äiti, antaako isi teidän (Eepin varsinkin) kiivetä kaikkiin telineisiin, köysitorneihein etc, ihan ylös asti? – Kun molemmat vakuuttelivat, että kyllä, koetin olla vähän vähemmän huolehtimatta.

Kaikkinensa olipa taas hyvä päivä. Siksikin, että Apsu kysyi, ettenkö huomennakin tulis heidän kanssaan …

Niitä näitä

Elokuu

Tervetuloa elokuu! Se on hyvä kuukausi. Usein aika leppoisa, kylläinen, mukavaa tekemistä ja menemistä. Niin taitaa olla tänäkin vuonna.

Ainakin alkavaan viikonloppuun on odotuksia mukavista hetkistä yhdessä sun toisessa seurassa ja paikassa. Vähän jo valmisteluja tänään, mutta enimmäkseen vielä kuvapaketin editointia ja kokoamista, ja paperihommia niihin liittyen.

Ja nyt vielä brunssin valmistelu ja kattaminen valmiiksi: huomenna on pitkästä aikaa perhepäivähoitopäivä! 💙💗

Muistikuvia Niitä näitä

Kouluruokalassa

Päivän sana on tänään ollut ammattikeittiöt. Kahdessa sellaisessa olen ollut kuvaamassa: ensinnäkin isossa keskuskeittiössä keittimiä, painekaappeja, linjastoja, uuneja, grillejä, tiskilinjoja, kaikkea mahdollista ja iltapäivällä pienempää hyvin varusteltua, kiviarinauunillisen pizzerian, keittiötä.

Kempeleen uusi massiivinen Kirkonkylätalo pitää sisällään ylä- ja alakoulun, päiväkodin ja paljon muuta. Enkä ole sellaista keittiötä saatikka ”kouluruokalaa” koskaan nähnyt. Kunnan keskuskeittiössä valmistetaan päivittäin 1700 koululaiselle, päiväkotilaiselle ja henkilökunnalle ruoka sekä sen lisäksi sieltä viedään ruokaa yli 10 kohteeseen yli 3000 hengelle (= koululaiselle). Siis keittiössä valmistetaan ruoka 5000 hengelle joka arkipäivä kouluvuoden aikana. Laitteisto ja tilat ovat vakuuttavat.

Koulut alkavat vasta viikonpäästä, joten keittiössä oli vielä aika hiljaista, ruoatonta ja kiiltävää, mikä oli tietysti kuvaajalle hyväksi.

Tulipahan vain mieleen oman kansakoulun keittola. Sinne mahtui kerralla ehkä kuusi luokkaa. Se oli ulkorakennuksessa ja varsinkin talvisin sinne juostiin pihan poikki vauhdilla. Pikkuruiseen eteiseen sitten tungettiin, muodostiin luokan tyttöjen ja poikien jonot – pituusjärjestyksessä luonnollisesti. Kun jono oli suora ja hiljainen, opettaja päästi ruoka”salin” puolelle. Pitkien pöytien ääreen penkeille mentiin hiljaisina jonossa, joten yhden vuosiluokan söit aina samojen luokkakavereiden välissä: toinen oli itseäsi muutaman sentin pitempi ja toinen muutaman sentin lyhympi. Nelosen vieruskaverit muistankin.

Opettaja istui pöydän päässä, yleensä poikien pöydän. Ruokarukous oli tietysti, ja sen jälkeen keittolan täti tuli alumiiniämpärin kanssa pöydän päähän ja jakoi ruoan. Lusikka, haarukka ja veitsi sekä peltimuki olivat jo paikoillaan. Perunat kuorittiin itse, silloin harvoin kun ei ollut keittoruokaa. Yleensä aina oli. Tai laatikkoruokaa. Puuroa tai velliä kerran viikossa. Ja ratuleipää. Rössypottua liian usein!

Kolmosella ja nelosella sai ilmoittautua keittiöön avuksi. Pari kertaa muistan sinne päässeeni. Sitä mitä näillä odoteilla keittiöviikoilla sai tehdä on vain hämärästi muistissa. Ainakin sai viedä seuraavaa ruokatuntiryhmää varten aterimiet ja mukit pöytiin. Nyt vasta hoksaan, että tuonnehan se minun ”pöydänkattamisharrastukseni” juuret juontavat. 🍽

Liikkuminen Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Taideroskikset löydetty

Taideroskikset löydetty, kaikilla rasteilla käyty.

Oulun Taiteilijaseuran jäsenten maalaamia taideroskiksia sijoitettiin vuonna 2021 yhteensä 23 ympäri Oulua, yksi jokaiselle suuralueelle. Taiteilijaseuran sivulla on luettelo noista roskiksista sekä taiteilijoista. (Kalevan artikkelit 15.11.2021 ja 15.12.2021 aiheesta KLIKS)

Tänä vuonna roskiksia on tullut (ilmeisesti) 18 lisää. Luetteloa niistä en ole löytänyt, en myöskään paikallislehdistä mitään artikkelia. Näistä kannattaisi kyllä kirjoittaa ja nostaa mukavaa, iloiseksi tekevää taidetta esille.

Oulun kaupungin karttapalvelun sivulle (linkki alla) kaikki taideroskikset on merkitty.

Oulun karttapalvelu

Valitse kartalla näkyvät tiedot > Kadut ja puistot > Varusteet > Taideroskikset

Olen pyöräillyt kaikki nuo paikat etsimässä ja luullakseni kaikki paikallaan olleet roskikset löytänytkin. Viimeiset kaksi jäivät pyöräillen saavuttamatta, mutta ovat nyt kuitenkin kuvattu, sillä eilen kävimme Pehtoorin kanssa kotiseuturetkellä Yli-Iissä ja Ylikiimingissä autolla,

Yhteensä roskiksia on kai ollut 41, mutta muutamat ovat ”hävinneet”. Esimerkiksi Linnanmaalla ja Pikisaaressa ne on poistettu viemäri- ja katuremonttien vuoksi. Myös Sonnisaaren, Talvikankaan ja Oulunsalon taideroskikset puuttuvat. Talvikankaalla ja Oulunsalossa oli oletetuilla paikoilla uutukaisen näköiset tavalliset peltiroskikset, Sonnisaaressa ei mitään.

Tulevan (2026) kulttuuripääkaupungin kannattaisi tilata näitä taiteilijoilta muutamia kymmeniä lisää. Oulun puistoihin olisivat omiaan ilahduttamaan turisteja ja taiteenystäviä, ja tietysti meidän paikallisten jokapäiväistä arkea. Esimerkiksi Hupisaarille, Nallikariin, Pikisaareen, Torinrantaan tällaisia olisi hienoa saada.

Tein taideroskiksista kuvakansion: https://satokangas.kuvat.fi/kuvat/2024/Oulun+taideroskikset/ Klikkaa ensimmäinen kuva auki, sen jälkeen voit liikkua oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Roskiksille voi myös antaa tähtiä; kun avaat kuvan, näytön oikeaan reunaan tulee kuvasta tietoa sekä tähtiä klikattavaksi. Löytyvätkö yleisön suosikit?

Jäälissä on Jyrki Tammen maalaama Linnut. Se on yksi minun suosikeistani. Hän itse toteaa siitä näin: ”Sininen taivas ja vihreät linnut ilmentävät teoksessani ekologista teemaa, joka kytkeytyy sopivasti jätehuoltoasioihin ja taideroskis-hankkeeseen.”

Tämmöistä lisää!

Tämä oli mukava kesärastijuttu – mitähän seuraavaksi keräilisi. Pyöräilykesää on vielä jäljellä… 🚲

Niitä näitä

Kotiseuturetkillä – ja Jakkukylän silta

Aamupäivällä pitkästä aikaa kuvausprojektivalmistuelua, puheluita ja posteja, – ja pyörälenkkini tein siten, että kävin katselemassa kuvauslokaatiot valmiiksi: Nallikarin kautta Kempeleeseen.

Kempeleessä kävin myös kotiseutumuseon pihalla: nyt itselläni on vanhojen hirsitalojen tarve, tai siis tarvitsen niistä kuvia, kun on mielessä tehdä ”taulu”. Jonkinlainen…

Ja iltapäivällä lähdettiin toisellekin ”kotiseuturetkelle”. Minulla on ollut Oulun kaupungin alueella olevien taideroskisten kesä, ja ymmärtääkseni olen kaikki kohteet käynyt katsomassa, vain Yli-Ii ja Ylikiimingin roskikset ovat olleet pyörälenkkieni ulottumattomissa. Tänään Pehtoori lähti kuvausassistentiksi tai paremminki kaveriksi ja kuskiksi: ja roskikset on nyt löydetty ja kuvattu. Teen huomenna niistä ”loppuraportin”.

Ylikiimingistä löytyi myös Mäntyharjun aittarivi ja kirkkomaan vierestä vanha, kaunis hirsirakennus. Missä käytössä lienee ollut?

Yli-Iistä jatkettiin Iijokivarren rantatietä kohti Jakkukylää, ja sen nähtävyyttä: Jakkukylän riippusilta! Se on Pohjois-Euroopan pisin (250 m) kevyenliikenteen riippusilta. Iijoki oli täysin tyven, ukkosrintama nousi ja teki maiseman dramaattiseksi.

Se miksi, milloin ja millaiseksi verraten uusi silta on rakennettu, kerrotaan perinpohjin nettisivulla.

Sillan kupeessa on pieni uimaranta (ks. otsikkokuva) ja koulun pihassa kesäkahvila, josta tuli huumaava vohveleiden tuoksu…

Jakkukylä on nelostieltä Yli-Iihin vievän tien puolivälissä, ja se kulkee läpi kauniiden maisemien leveän Iijoen rantoja seuraten. Tien varrella on poikkeuksellisen hyvin, ainakin pohjoispohjalaisittain poikkeuksellisen hyvin, hoidettuja pihapiirejä ja kauniisti maalattuja vanhoja rakennuksia.

Matka Iistä Ouluun oltiin oikein kunnon rankkasateessa: motarillakin nopeudet putosivat kuuten-seitsemään kymppiin. Mutta eipä meillä kiire. Mukava retki oli tuo.