Tätä muistellen tänäänkin 27.8.1983.
Päiväkirjoista blogiin – 17 vuotta sitten
Tänään alkaa olla aika lailla tasan 17 vuotta siitä kun ryhdyin perustamaan blogia. Aluksi tämän nimi oli ”Lyhyesti”. Aluksi postaukset olivatkin lyhyitä, mutta eiväthän ne ole sellaisiksi jääneet. Eikä ole blogin ”elinkaarikaan” ollut lyhyt: 17 vuotta (melkein) joka ikinen päivä jotain.
Eka lyhyt postaus (jossa on itse asiassa koko syyskuu 2007!!!) on täällä
https://lyhyesti.blogspot.com/2007/12/blogit-eivt-ole-mun-juttu.html
Aluksi perustelin, miten olin blogin avaamiseen päätynyt.
Viiden kohdan luettelossa toisessa lukee näin:
”Päiväkirjoihini kuluu monia kymmeniä minuutteja päivittäin,
enkä ikinä jaksa lukea tolkuttomia sepustuksiani,
vaikka joskus mieluusti palaisinkin johonkin hetkeen:
”mitä mietin, mitä tein, mitä aioin?”
Nyt opettelen kirjaaman olennaisen.”
Kun pari vuotta olin bloggaillut, vaihdoin alustaa, hankin oman domainin (satokangas.fi) ja siirsin kahden ensimmäisen vuoden postaukset uuden oman blogin, tämän Tuulestatemmatun alkuun.
Päätin siis lopettaa henk.koht. päiväkirjoihin kirjoittamisen ja ryhtyä lyhyesti kirjoittamaan päivieni kulusta. Toinen päätös piti, toinen ei. Ja nykyisin postauksien tekoon menee hyvinkin puolituntia, useimmiten tunti.
Tästähän on ollut monta kertaakin puhetta (tai siis olen kirjoittanut), ettei ei täällä blogissa ole kaikki minun elämästäni, eivät kaikki ajatukseni, eivät tuntoni.
Tästä on tullut elämäntapa. Tämä on ruokapäiväkirja, keittokirja, kuvakirja, Oulu-opas, Muistikuvia-tuotteiden ja palveluiden mainos- ja promoamissivusto, Saariselän markkinointikanava 🤗 , kaikkien reissujen matkapäiväkirja, ammattitutkinnon oppimispäiväkirja, ja ties mitä kaikkea. Myös päiväkirja.
Miksikö tämä tuli tänään mieleen ja nousi jopa postaukseen? – Koska tänään meidän nuorin lapsenlapsi on Järvenpäässä aloittanut päiväkotiuransa, ja halusin palauttaa mieleen, millaista se oli kun meidän Esikoinen 11 kk:n iässä, tasan 34 vuotta sitten, oli ensimmäisiä päiviä tarhassa. Minullahan on tietysti se kirjattuna päiväkirjaan; olipa mukava lueskella syksyn 1990 tuntoja ja tekemisiä.
Aikaa on
Sateinen aamupäivä houkutti istahtamaan kirjoituspöydän ääreen. Ihan rauhassa askartelemaan, kalenteroimaan loppuvuotta, samalla kuunnellen tunneälyistä, lempeää, ymmärtävää kirjaa. Etsimään, ostamaan ja tulostamaan tarroja, vähän piirtelemään, värittämään, miettimään mille tarvii tilaa…
Tämäkin touhuilu on sellaista, mistä en olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut saavani iloa ja enkä olisi uskonut, että käyttäisin tämmöiseen kuukausittain monta tuntia aikaa. Onhan niitä, hyvänen aika, valmiita paperikalentereita ja muistikirjoja myynnissäkin, ja työnantajakin sellaiset joka vuosi tarjosi ihan ilman mitään turhan aikaisia askartelutuunailuja.
Mutta nyt on aikaa kuvittaa ajankäyttöään, tehdä kalenterit ihan ite. Aikaa on paljon! Vai onko sittenkään…
Päivän toinen tuloksia tuottanut puuhailu oli keittiössä. Tein texmex-pataa Valion ohjeella (vähensin veden puoleen, joten keitosta tuli pata).
Aikas hyvää oli, helppoa ja halpaa. Tein tämän vähän kuin kokeeksi, että jos A & E tykkäisivät ja että olisi heille joku uusi lemppariruoka tarjota. Etten aina tekisi heille vaan samoja safkoja: lohta, perunapalleroita, poronkäristystä ja puikulamuusia, pastaa, hotdoggeja, ”lasten salaattia” ja lihapullia, tms.
He kun tykkäävät jauhelihatortilloista tosi paljon, ajattelin että tämä texmex-keitto/pata voisi olla kelpo ruoka heidän mielestään. Mutta taitaa olla vähän turhan mausteista muksujen makuun. Me Pehtoorin kans kyllä tykättiin, ja hunajamelonisalaatti ohessa oli oikein hyvä lisäke mausteisen padan rinnalla.
Rapukestit pienesti
Nuoruusvuosia (1977-1978-1979-1980) me telttaretkeilimme pitkin Eurooppaa. Kesäkuussa 1977 (muina vuosina reissut elokuussa) – ennen silloisen poikaystäväni (nyk. Pehtoori) armeijaan menoa – reissasimme Ruotsissa ja Tanskassa. Ja silloin, erityisesti Tanskassa, Odensessa ja Legolandissa, tuuli. Lämmin, voimakas tuuli on jäänyt vahvasti mieleen. Ja kuviinkin. 😀
Tuon reissun jälkeen sellaista tuulta kuin tänään on Oulussa ollut, me on nimitetty Odensen tuuleksi.
Pehtoori puutarhuroi koko päivän, minä siivoilin ja kokkailin sisällä. Ja iltapäivällä kävin pyöräilemässäkin. Paikka paikoin tuulenpuuskat olivat liki vaarallisia. Mutta sähköpyörästä kiitos; silti oli mukava polkea.
Elokuu on johonkin maailmanaikaan ollut meillä rapujuhlakuukausi, parhaina vuosina kolmetkin rapukekkerit sattuivat kohdalle ja ainakin yhdet niistä tuli itse järjestettyä, mutta eipä ole vuosiin sellaisia ollut. Tänään kuitenkin kahden hengen rapukestit: rapua kolmella tavalla.
Alkuun Toast Skagen.
Ja pääruoaksi katkarapusalsaa (parempaakin olen tehnyt, enkä muista mistä tämä resepti.
Mutta ei sillä väliä. Ensi kerrralla osaan tehdä makoisampaa ilman ohjetta.) ja Lombardian leipää sekä hernemoussea.
Se oli hyvää! Sopisi kyllä liharuoalle paremmin.
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: mustakalapastaa ja pastisscampeja. Molto bueno!
Entäs viini? Umbriasta Vermentino & Grechetto, – kevään 2012 jälkeen nämä ovat tuttuja ja tykättyjä rypäleitä. Mutta eka kertaa ikinä paperipullo! Ja se toimi! Pieni ekoteko! Ja ihan kelpo viini: Cantina Goccia 2023 Sopisi mökki- tai piknik-viiniksi oikein hyvin: kevyt kantaa, ja hyvä viinipari buffet-, salaatti- ja pastapöytään.
Edelleen tuulee, melkein tekee mieli laittaa jo takkaan tuli … Vähän jo syksyn fiboja.
Viinikerhon kesäilta
Harvoin olen kastunut niin totaalisesti kuin äsken.
Iltapäivällä, mennessä, melkein paistoi. Hiljalleen yhdessä Pehtoorin kanssa poljimme parinkymmenen kilometrin matkan kaupungin läpi Oulunsaloon. Odotuksia, ja jo etukäteen iloa toi ajatus nähdä ystäviä. Tieto siitä, että puutarhasssa meitä odottaisi rupattelu, kuulumisten vaihtelu, samppanja, monien kukkien paljous, lintujen laulu (ja tunnistus).
Orangeriessa oli sitruunoita! Niitä jaksoin ihailla.
Oli viininkerhon kokoontuminen. Juurikin Oulunsalossa sen kuuluu näin kesällä olla.
Teemaa ei tiedetty etukäteen, eikä tunnistettu vaikka sekä valkoviinit että punaviinit olivat samaa teemaa…. Jotain olimme tunnistavinamme – kuten tavallista. Mutta että olimme Espanjassa, Prioratissa!
Kovin paljon juttumme taas yliopistomaailmassa, onhan meistä puolet siellä ainakin puolet elämästään ”viettänyt”, mutta onneksi myös muuta.
Ruokaa, viiniä, kesää, luontoa, lomaa, elämää jutuissa. Ja viiniä. Ja puutarhaa! Kesäkurpitsan kukkia! Niitä olen ´tottunut´ 😂 näkemään vain Roomassa, vain lautasellani fritattuna. Nyt Oulunsalossa puutarhan takapihalla – tuosta noin vain.
Melkein nelituntinen vierähti ruoan ja juoman parissa, paljon puhellen. Kahdeksan aikaan totesimme Pehtoorin kanssa, että on aika lähteä pyöräilemään kohti kotia, mikäli mielimme 20 km:n matkan kulkea kastumatta. Lähdimmekin. Mutta heti kohta lähdettyämme alkoi sataa, – kunnolla.
Vasta jokisuistoon päästyä sade taukosi. Mutta no hätä. On vielä kesä. Tämäkin päivä yksi tämän kesän parhaista. Nyt vähän palelee. Mutta illan ilo ja muistot lämmittävät.
”Onko siitäkin niin kauan…”
Tiedättehän, kun on hyvä ystävä, ei haittaa vaikka tapaamisten välissä on vuosia, ei ole ollenkaan vaikea jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Tai ylipäätään jatkaa…
Tänään tapasimme ystävät, joiden kanssa 90-luvulla olimme tekemisessä paljon. Heidän kanssaan teimme kolme isoa Euroopan reissua ja yhdessä vuokrasimme talon Kataloniasta (1995), Gardalta (1997) ja Loiren laaksosta (2001). He kävivät meidän luonamme Toscanassa ja Umbriassa, joissa meillä oli Interhome-talo vuokrattuna elokuussa 2007 ja toukokuussa 2012. Heidän muutettuaan Helsinkiin pitkästi toistakymmentä vuotta sitten on tavattu aika harvoin, – yleensä meidän Kalaaseissa vuosittain. Viimeksi pari vuotta sitten treffasimme Helsingissä ”pikkujouluissa” – käytiin yhdessä syömässä.
Ja tänään!
Olimme Nallikarin Bistoria Patiossa lounaalla. Ruoka oli todellakin toissijainen juttu, mutta toki nälkä lähti, siinä ohessa sekin hoitui. Melkein 40 vuoden yhteisen tuttavuuden ja ystävyyden jälkeen ei puheenaiheista ollut puutetta. Hyvä oli nähdä ja kuulla.
Leppeitä päiviä
Pyörälenkin varrella on villiintyneitä viinimarjapensaita. En poiminut, kuvasin.
Eilen illalla olisi ollut jotain todella hienoa kuvattavaa: superkuu! Oli lämmin, olin hereillä poikkeuksellisen myöhään (melkein puoliyö) ja lisäksi tiesin tarkkailla taivasta, mutta oliko minulla välineitä!! Juniori lainasi teleputken viikonloppuna heppakuvauksiin, ja minähän en sitä muistanut. Toisaalta. Eipä maailmani tuosta kuvaussession missaamisesta nyt juuri hötkähtänyt.
Kesän loppua kohden entistä enemmän pyöräteitä suljettu tai ”poikki”, kiertoteitä vaikka kuinka paljon. Tämän kesän vakkarilenkkini, joka vie Toppilansalmen mutkan ja Värtön kautta Poikkimaantiesilalle ja toista puolta jokea takaisin, on 23 km. Tänään siihen tuli muutamia lisäkilometrejä, kun kiertelin ”kaukaa” kaivureita ja puomeja. Napakka kaakkoistuulikin teki vastusta, mutta eipä huolta: oli mahdottoman mukava pyöräillä, kuten tavallista.
Ja kirjahyllyprojekti ja arkisto-rompevaraston (= vaatehuone, jossa ei ole ainuttakaan vaatetta) konmarittaminen on jatkunut ja on edelleen kesken. Näin kiireistä täällä tänään.
Tilanne päällä
Niinhän se on sitten kirjahyllyjen inventaario, siivous, perkaaminen, järjestely tänään jatkunut — Eikä loppua näy.
Vaikea keskeyttää puuhaa, joten ehkä vasta huomenna sanoja, lauseita ja kuvia tänne blogiinkin, – eikä vain hyllyihin kirjojen kansien välissä. 🙂
Kaappien ja hyllyjen kätköistä
Eipä varsinaisesti ollut mikään tarkoitus pitää (tänä sateisena maanantaina) mitään kaappien tai hyllyjen siivouspäivää, mutta sellainen tästä tuli.
Kirjahyllyillä
Olen taas kesän kuluessa tullut ostaneeksi muutaman kirjan, mikä on ollut minulta periaatteessa jyrkästi kiellettyä. Ruoka- ja matkakirjat, ehkä myös valokuvaus(opas)- ja neulekirjat, ovat hyvin sattumanvaraisesti sallittuja, ja nyt onkin kyse juuri niistä. Halusin uudet kirjat paikoilleen hyllyihin, kun ovat lojuneet vähän siellä sun täällä jo aikansa. Ja kuinkas siinä sitten kävikään?
Olen aika monta tuntia lueskellut ja selaillut vanhoja rakkaita opuksia. Ja työkavereiden ja tuttujen ja omien opiskelijoiden väitöskirjojen saatesanoja. Mikä muistojen vyöry! Ja vähän ikäväkin tiedollisia haasteita, työyhteisöä, — ehkä se vain johtuu syyslukukaud… eiku syksyn tulosta. Omassa sisäisessä vuosikellossani lukukauden alulla taitaa vielä olla ”aikamerkkinsä”.
Toisaalta sain taas kassillisen kirjoja peratuksi kiertoonkin. Toki kirjoja jäi vielä satoja hyllyihinkin. Ja ehkä tulevina päivinä jotain lukemisistani ja lukemisen herättämistä ajatuksista päätyy tänne Tuulestatemmattuunkin.
Keittiön kaapeista
Myös keittiön kaappeihin on tullut väljyyttä: iso kasa kasviksia, puolikkaita yrttipuntteja, juustokannikoita, tuorejuustolevitenokareita, aurinkokuivattujen tomaattien, oliivien, kapristen purkinloppuja jalostuivat isoksi Kasvislasagneksi. Linkin takana on ohje, johon tarvitaan kaikenlaista. Kaikkea ei ollut, mutta lisäsin paljon jääkaapin hyllyjen takarivistä. Oikeastaan nimi voisikin olla ”Hävikin-esto-lasagne”. Ainakin kahdeksi kerraksi jäi pakastettavaksikin.
Nopeammin ja tuoreemmista aineksista valmistuvan lasagnen ohjeeni on täällä.
Telkkarin ja neuleiden parissa
Sarjaan ”asioita pois päiväjärjestyksestä” kuuluu myös että meidän kevään ja kesän ”suururakka” La Promesan ensimmäinen ja toinen kausi alkavat olla taputeltu. Viikonloppuna päästään jo varmasti ”reaaliaikaiseen seurantaan”, ts. seuraamaan kolmoskautta viikottain ilmestyvien uusien jaksojen parissa.
[Kuva viime marraskuun Andalusian matkalta. La Promesan (kaltaisista) maisemista.]
En olisi ikinä itsestäni uskonut, että katson suoratoistona jättisarjan parisataa jaksoa ”putkeen” vajaassa puolessa vuodessa. En ikinä. Niin vain kävi. 🤷♀️ Äänikirjoja en sitten olekaan kuunnellut kotona koko kesänä, vain pyörälenkeillä. Joten kaikki neulominen on tapahtunut Promesan parissa, – ei kirjojen. Viikonloppuna taitaakin valmistua kesän toinen ”Siiveniskuja”-neulepaita.
Mitähän sitten neuloisi? Lukisi? Kuuntelisi? Katselisi? Tekisi?
Että minä muistaisin
Tällä ja viime viikolla, toki aiemminkin tänä kesänä, on ollut sellainen kesä, jollaiseksi sen aina talvisin ajattelee. Että on lämmintä, aurinkoista, suojaisaa, sopivan tuulista, raikasta, vedenpinta on tyyni ja syvänsininen ja kirkkaansinisellä taivaalla kulkee välillä vitivalkoisia, pulleita kumpupilviä, jotka tekevät maisemasta kauniin.
Liki epätodelliselta se tänäänkin on tuntunut.
Mökkireissulta palattua rannikolle oli tällaisena päivänä enemmän kuin odotuksenmukaista, että minun oli päästävä rantaan. Eikä jokiranta nyt riittänyt. Oli mentävä Nallikariin. Olin siellä pitkään.
Istuskelin rantakiville. Vähän harmittelin, etten ottanut käsityötä, kirjaa tai muistikirjaani mukaan. Mutta ehkä oli parempi niin. Kunhan vain olin. Koetin taltioida kaikkia hyviä aistimuksia. Ja olla.
Tuollakin minun on hyvä.