Showing: 451 - 460 of 6 405 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Löysimme sateenkaarenpään!

Taruja ja satuja sateenkaaren päässä olevista kulta-aarteista on olemassa monissa kulttuureissa. Ne perustunevat germaanisiin kansanuskomuksiin, joista se on kantautunut myös Suomeen ja Pohjan perille.  Muinaiset keltit uskoivat, että sateenkaaren avulla löydetyt aarteet edustivat viisautta.

On selitetty, että tarinat sateenkaaren päässä olevasta kullasta saattavat olla peräisin ilmiön väreistä, sillä keltainen ja oranssi ovat siinä aika hallitsevia, vaikka ulkoreuna onkin punainen ja sisäreuna vihreänsininen.

Me ei oikeastaan edes etsitty sateenkaarenpäätä, semminkin kun ei ole ollut sadettakaan, mutta löydettiin kuitenkin Sateenkaarenpää ja siellä todellakin oli kultaa! Ja kiviä, korundeja, valtauksia, geologista tietoa ja mies, joka on jo 30 vuosikymmentä ollut paikan isäntä. Matkalla meidän mökiltä Saariselän keskustaan on matkaa seitsemisen kilometriä ja sen varrella on tienviitta, jossa lukee Sateenkaarenpääntie. Koskaan ei olla sinne ajeltu, ei pyörillä, ei autolla.

Tänään ajettiin, tien alkuun ja sitten jatkettiin kävellen tietämättä kuinka kauan pitäisi kulkea, että saapuisimme sateenkaarenpäähän. Vähän toistakilometriä kuljettiin. Käytiin katselemassa Laaniojan varrella oleva paikka, jossa oli parikin kultavaltausta ja isohko alue mökkeineen, talouskeittiöineen, kaikkineen selvästikin suunnattu turistiryhmille, -tarjolla kullanhuuhdontaelämyksiä siis! Ja se on ollut siellä jo pian kolme vuosikymmentä, eikä meillä ole ollut mitään tietoa.

Rohkenin mennä paikalla olleelta mieheltä kyselemään muutamia kiviin ja geologiaan liittyviä juttuja, joita olen yrittänyt selvittää netistä, mutta vähän on ollut epäselvää, mm. mitkä kivet lopulta ovatkaan granuliittia ja onko punainen väri kivien pinnassa todellakin rautaoksidia kuten luulin. Ja kannattihan se rohjeta!

Me saimme opastuksen, juttutuokion, kivien esittelyn, granuliittien tunnistamisen opetusta, kivien hionnan, kullanhuuhdonnan, tulivuorten liikeiden ja Lapin kultakenttien historian oppitunnin.

Sateenkaarenpäässä on sellaista. Olipa mahtava kohtaaminen!

Patikalle ehdimme sen jälkeen.

Tunturissa oli lämmintä, leppeän tuulista, … En edes yritä selittää, kun se jää kuitenkin vajaaksi. Ehkä muutama kuva antaa välähdyksen ruskasta, patikoinnin ilosta ja lämmöstä.

Lappi Liikkuminen Makrokuvaus Mökkielämää Valokuvaus

Laanilan kvartsikalliolla – ja Nellimin retken kuvat

On ollut aurinkoinen, epätodellisen kesäinen, lämmin syyskesän päivä, joka on vietetty ulkona, pikkupatikalla, mökkipihassa, metsäretkellä, Tuulensuojassa pitkälle iltapäivään ja saunan lämmitykseen asti.

Aamupäivällä lähdimme Laanilan kultareitille, jonne ”virallinen polku” lähtee nelostieltä ja joka on kävelty ja pyöräilty varmastikin kymmenen kertaa, ainakin. Mutta nyt mie halusin kulkea kultamaille ja nimenomaan Valkiankivenkalliolle eli Laanilan kvartsikalliolle meidän oman mökkipuron vartta seuraillen.

Nyt en ole enää varma, oliko sittenkään hyvä idea: näimme, kuinka kullankaivajat ovat myllänneet ’meidän’ puron rannat ja kristallisen pohjan. Aika karun näköistä oli jälki pitkällä matkalla. En halunnut edes kuvata moista.

Mutta Valkiankallionojan kohdalla ja kalliolla Canon sai taas olla taltioimassa paljon kaikkea hyvää ja kaunista.

Mie olen käynyt Kultareitin varrella olevalla kvartsikalliolla aiemminkin (2019 kuvailemassa kuvatoimistolle) mutta Pehtoori ei.

Siellä kyllä kannattaa ehdottomasti käydä: Kvartsikallio on laaja ja valkoinen!

Niinpä viivähdimme siellä hyvän tovin. Semminkin, kun mieheni järjesti minulle luentotilaisuudenkin.

Reitillä oleva retkiseurue halusi kuulla kultaryntäyksestä ja Kulta-Jaskasta, ja miehenihän se lupasi, että minä voin kertoa. No kerroin sitten mitä muistin. Pieni pala Lapin historiaa -kirjaa tehdessä näitä juttuja tiesin ja etsin, muistinkin, mutta enhän enää….  Kaikkea sitä.

 

Vielä paluu eiliseen Nellimin retkeen

Ja kun kerran eilen lupasin, niin nyt. Eilisen retkipäivän postaukseen liittyvät kuvat ja selityksiä niihin…

Jos kuvaupotus ei tässä postauksen yhteydessä aukea, klikkaudu kuviin tästä

”Kuvatekstit” = alla olevat tiedot olen poiminut Nellim-sivustolta.

Nellim

Nellim on inarinsaamelaisten kylä jonne tuli itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä suomalaisia savottatyöläisiä sekä myöhemmin Petsamon kolttasaamelaisia. Erä, asuttivat alkujaan inarinsaamelaiset ja 1920- ja 1930-luvuilla he saivat seuraa suomalaisista savottatyöläisistä ja Petsamon kolttasaamelaisista. Nykyisin eläväisessä erämaakyläksi kutsutussa taajamassa asuu alle 200 asukasta.

Uittoränni

Nellimin seudulla on ollut suuria savottoja 1930-luvulla (500 miestä parhaimmillaan) ja heti sodan jälkeen. Atif-metsäyhtiö rakennutti 1929 Keskimöjärven uittorännin matalien koskiosuuksien yli Nellimjärvelle, josta puut jatkoivat matkaansa Inarinjärvelle ja Paatsjokea myöten Jäämeren rannalla Norjan Elvenissä sijainneelle sahalle

Nellimin ortodoksinen kirkko

Nellimin ortodoksinen kirkko on pyhitetty pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon Petsamolaiselle.
Kirkko on rakennettu vuonna 1987 alkujaan rukoushuoneeksi, ja vuotta myöhemmin metropoliitta Leo vihki sen kirkoksi. Kirkon suunnittelussa on käytetty esikuvana Petsamon yläluostarin kirkon vanhaa osaa. Eilen se ei ollut auki. Mutta hautausmaalle pääsimme. Se oli kuin Näätämön hautalehto pienoiskoossa. Pidin kovasti.

Tsarmitunturin erämaa-alue

Tsarmitunturin erämaa-alue on pienehkö tunturierämaa Venäjän rajan sekä Ivalosta lähtevien Nellimintien ja Raja-Joosepintien välissä. Sen ”profiili” on aivan erilainen kuin Saariselän tai UKK-puiston. Tunturien laet ovat puuston peitossa, paljakkaa, puutonta tunturinlakea ei ainakaan tielle näkynyt missään.

Rautaportti

Rautaportti on lahdelmassa sijaitseva n. 15 metrin korkuinen kallioseinämä ja se oli sotien aikaan (1939–1944) strategisesti tärkeä. Lahden molemmille puolille rakennettiin linnoituksia Jäämerelle johtavan tien puolustamiseksi. Alueella on vielä paljon toisen maailmansodan aikaisia rakennelmia.

Paatsjoki

Nellimin päätie kulkee kylän jälkeen aivan valtakunnan rajalla ja muutama kilometri Nellimin jälkeen on pitkä ja massiivinen silta Paatsjoen yli. Joki virtaa vapaana Venäjän puolelle.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

”Mökkiseuturetkellä”

On kotiseuturetkiä, on ryhmämatkojen ”kokopäiväretkiä”, on turistiretkiä. Meillä oli tänään ”mökkiseuturetki”.

Päätimme lähteä autolla ”jonnekin”. Koko pitkä päivä oltiin reissun päällä. Kävimme uusissa ja tutuissa paikoissa. Ajelimme ja kävelimme, jopa pientä patikan tuntuakin välillä. Kameran muistikortilla on yli 200 kuvaa, mikä kertonee siitä, että kohdalle on sattunut jotain mielenkiintoista, kaunista, ennennäkemätöntä, asioita, joihin haluaa palata ja jotka haluaa muistaa.

Palauduimme vasta illalla, nälkäisinä. Lounas jäi fetapiirakkapalaan (joka oli kyllä hyvää) ja kakkuviipaleeseen, lakkalimppariin ja kahviin Ilonkassa, joten palattua on mennyt kokatessa ja syödessä. Kuvasaaliin purku ja tarkempi ”matkakertomus” jääköön huomiseen.

 

Reitillämme oli monta rastia, ja toinen seurasi toista ”intuitiivisesti, ex tempore, vahingossa”, mitään ei ollut tarkkaan suunniteltu.

Laanilassa etsittiin S-ryhmän kämppää (löytyi), koska olimme sen saaneet tehtäväksemme, ajeltiin Viskitie tsekkaamassa uudisrakennuksia, käytiin ”hisseillä” koska tiesin siellä oleva tupasvilloja, sitten Iiskonlompolon rannalle kiertelemään ja ihmettelemään veden vähyyttä sielläkin, – ja sitten kohti pohjoista.

Pitkään aikaan ei olla ajeltu Magneettimäen museotietä. Nyt käytiin siellä, – myös tepastelemassa.

Jatkettiin kohti Ivaloa, ja koskapa olen monta kertaan sinne mennessä miettinyt, millaista on Auskottivaaralla, mitä sen tien varressa on, käännyimme sinne. Siellähän olikin hevostallit ja husky-farmi, Laplands Hotelsin resort, muutamia mökkejä, isojakin, soratietä pitkästi, paljon kauniita tunturi-Lapin maisemia ja rautaoksidin peittämiä kiviä.

Vähän ennen Ivaloa on tänä vuonna avattu uusi Ilonka farm & cafe.

Sellainen sympaattinen pieni elämysfarmi, jossa isossa kodassa nautimme lounaan (ks. ed.), saimme kuulla, mitä kaikkea kiinnostavaa tilalla on, josko me saisimme muksut joskus sinne mukaamme: olen varma, että Eepi riemastuisi huskeista, lampaista, ankoista ja kanoista.

Päätimme jatkaa ohi Ivalon Nellimiin. Siellä (42 km Ivalosta kohti itärajaa) ei olla koskaan ennen käyty. Aiottu on usein. Tänään kävimme, ja kannattihan se! Todellakin. Erinomaisen hyvää tietä ajeltiin, tajuamatta ollenkaan kuinka ”korkealle” nousimmekaan. Mietittiin, että Suomi pitkä maa, jossa on niin paljon erilaista.

Nellimissä oli monta mielenkiintoista kohdetta, ihan nähtävyyksiä. Historiaa ja kulttuuria: Paatsjoki, pitkä, säilynyt uittoränni, Nellimin ortodoksinen kirkko ja minulle tärkeä kohde hautausmaa, Rautaportti, kylän raitti ja uuvahtanut hotelli sekä Tsarmitunturin erämaa-alueen maisemat, joihin (tällä kertaa) tutustuimme vain ohi ajaen.

Kun jatkosodan sotatoimet tasan 80 vuotta sitten päättyivät, Suomi allekirjoitti aseleposopimuksen, jossa se velvoitettiin ajamaan Saksan sotavoimat Lapista. 10 päivää myöhemmin alkoi Lapin sota, jossa yhteenottaja ja kahakoita, ei varsinaisia taisteluita,  oli myös Nellimissä. Niillä alueilla tänään kävimme. Nykyisen Venäjän rajan pinnassa olleilla saksalaisten leirialueilla kuljimme.

Paluumatkalla hoitelimme kauppa-asiat Ivalossa: ensi viikolla on toiveita saada ystäviä vieraaksi, joten kellariin ruokatarpeita valmiiksi.

Toisin kuin tavallista, annan periksi, jätän postauksen vajaaksi ja huomenna aamulla on aikaa ja energiaa purkaa ja editoida kuvasaalis, kertoa lisää… Levollisia unia…

 

EDIT 5.9.2024: Nellimin retken kuvat ja kuvatekstit ovat TÄÄLLÄ 

Niitä näitä

Päivä pienistä palasista

Vähän kalsea päivä ja sää – ainakin eiliseen verrattuna. Yöllä oli satanut ja päiväkin on ollut aika harmaa – vastoin luvattua.

Käynnistymisvaikeuksia ja luppoilua, kerta kaikkista joutilaisuuttakin havaittavissa, enimmäkseen. Tai ainakin aika ajoin.

Postissa ja Kuukkelissa piipahdin, ja kaupan parkkipaikalta luoteeseen katsellessa parikin kertaa melkein säpsähdin: Kuusipää-tunturi on ”kasvanut”. Hyvin paljon tunturilta näyttivät metsän takana olevat pilvet.

Pikku-Kuukkeli, joka on helmikuun 2022 tulipalon jälkeen ollut meidän lähikauppa, on hiljalleen väistymässä uuden ison K-marketin tieltä. Se avautuu marraskuussa entistä uljaampana vanhan Kuukkelin paikalle. Niinpä – ruskasesongista huolimatta – Pikku-Kuukkelin tarjonta sellainen, että on varmastikin viikonlopuksi käytävä Ivalossa. Sille suunnalle tekisi kyllä muutenkin nyt mieli: jopa Inariin asti. Josko käytäisiin monen, monen vuoden jälkeen Pielpajärven erämääkirkolla ja samalla reissulla pitkän, ison remontin jälkeen avatussa saamelaismuseo Siidassa.

Pihalle ja talveksi sisälle olen tehnyt ”istutuksia”. Täällähän ei porojäkälää juuri näy, joten näitä varten tein saman kuin pari vuotta sitten; tunnustan tehneeni ympäristörikoksen toistamiseen. Varkaissa oli käytävä, viime viikolla pyörälenkillä Virpiniemessä.

Mutta kynttilää en ole pöllinyt, se tuli postipaketissa, jonka Kuukkelin postista hain. Puutarhurin Majasta tilasin – paitsi anopille – myös tänne mökille tuollaisia hyvin aidon näköisiä LED-kynttilöitä. Ovat pinnaltaan kuin steariinia ja liekki oikeinkin aidon näköinen. Silti ja siksi uskaltaa laittaa tiilimuottiin jäkälän keskelle.

Kun hämärtyi kävin terassilla kuvailemassa tuon toistamiseen. Onneksi aika hämärää on jo näin kahdeksan jälkeen, joten ei tarvinnut sinnitellä yöhön asti. Vaikka ehkä kyllä kannattaisi: viime yönä puolenyön aikoihin ja viime viikolla ainakin parina yönä täällä (kuten Oulussakin) oli ollut oikeinkin hieno revontulitaivas. Ei koske minua nyt. Varsinkaan kun on pilvistä ja ripsii vettä! Hyvä niin, jospa ne sienetkin jo heräisivät henkiin ja poimittaviksi.

Paketissa tuli myös kranssi. Idea sen täyttämiseksi on vielä ´vaiheessa´. Olisi kannattanut tuoda Oulusta siihenkin täyte. Täällä kun ei juuri pihlajan oksia marjoineen löydy. Keksinen jotain muuta….

Lappi Mökkielämää

Aurinkoinen maanantai mökillä

Ruskan sanotaan (mm. Pehtoori sanoo) alkavan 10.9. klo 12. Mie en olisi ihan noin tarkka ajankohdan kanssa. Toki riippuu, mitkä ovat kriteerit ruskalle. Nämä varvut ovat minusta jo ihan selkeitä merkkejä ruskan alkamisesta.

Vielä me on keksitty kaikenmoista pihapuuhaakin täällä. Pehtoori toki valmisteli tätä jo kotona, tänään sitten salvosten tekoon ja viitat paikalleen. Minähän se olen meillä joka mielellään antaa nimiä paikoille, juhlille, esineille, lasten pehmoleluille, ruokalajeille, — pojanpoika on lopen kyllästynyt mummin ”nimeämisiin”, mutta nyt se en ollutkaan minä, joka mökkipihan halusi ”viitoittaa”.

Ihan ok, vaikka minä en kyllä riemastunut tuosta ”Spa extrasta”; mutta niin vain sellaisen uskalsi ukkeli laittaa. Rantasauna olisi oma ihana itsenänsä ilman nimeämistäkin. Tänäänkin se oli tietysti lämmitettävä. Puroon en rohjennut, varsinkaan kun pulahduspaikalla ei ole kunnolla vettäkään.

Metsäretkellä etsiskelimme tietysti tatteja, ehkä matsutakejakin, kangassienetkin olisivat kelvanneet. Mutta ei ainuttakaan. Ei yhtäkään, ei minkäänlaisia. Joten oli keiteltävä Syrjäsen One pot ”Sieni-kesäkurpitsarisotto” pakkasesta löytyvistä, viimevuotisesta punikkitateista. Ihan kelpo ruoka tuli näinkin. Eli viime viikolla ostamani uusi keittokirja on korkattu. Aurinkoisella terassilla porojen kulkiessa mökkitiellä oli risotosta mukava illansuussa nauttia.

Ei metsässä kyllä ollut kaarnikoitakaan, ei mustikoita, aurinkoisilla paikoilla, mättäillä sentään vähän puolukoita, mutta eivät vielä kovin isoja nekään.

Porot ovat ihan selvästi ottaneet asiakseen toimia minun maisemointiprojekteissani apuna; luomu-nurmen”leikkaajia” on parikin. Vasa kyllä säikähti pahan kerran, kun tulin dokumentoimaan puuhiaan.

Lappi Mökkielämää

Mistä ollaan pois?

Ensimmäinen syyskuuta. Syyskuu on hyvä kuukausi. Useimmiten. Ja uskon, että tästäkin tulee hyvä.

Ei ole vielä syksy. Tänään on ollut hyvä esimerkki siitä, kuinka Lapissa on kahdeksan vuodenaikaa. Tänään on syyskesä. Ja me saamme olla siinä. Ylen artikkelissa todettiin Lapin kesän olleen ennätyksellisen lämmin. Siltä on tuntunut ja tuntuu vieläkin.

Tänään tullessa kunhan tie rannikolta Keminmaan jälkeen kääntyi kohti sisämaata ja Rovaniemeä, alkoi sade hellittää, Tervolassa jo paistoi. Syvänvihreät, sellaiset ”kypsät” metsätaipaleet vilahtelivat ohi. Uusi asfaltti melkein Rolloon asti, liikennettä olematttoman vähän, joten olipa todella mukava ajella. Rovaniemen jälkeen Pehtoorin vuoro siirtyä ratin taakse.  Vuotson jälkeen keltainen lisääntyi maisemassa. Koko päivän on paistanut, metsässä riddari oli ihan liikaa.

Syyskesän sunnuntaina heräsin joskus viiden jälkeen, joten helposti oltiin mökkipihassa pian puolenpäivän jälkeen. Melkein kuin olisi saatu yksi lisäpäivä.  Meillä ei ehkä ole koskaan ollut näin lyhyttä (2 vkoa + 2 pv) taukoa täältä poissaolosta.

Meidän aihki ja pihakoivu ovat syksylläkin upea pari.

Pohjoisen (vanhoilla, vanhahkoilla 😉 ) ihmisillä on usein tapana kysyä tavatessaan uusia tuttavuuksia ”Mistäs sie olet pois?”, millä tarkoitetaan, ”mistä olet kotoisin” tai ”mikä on syntymäpaikkasi”? Tänään tuntuu, että minulta/meiltä voi kohta Oulussa kysyä, mistä olen pois? – Hangasoja tuntuu aina vain enemmän kotipaikalta. Tänä vuonna ollaan pian oltu enemmän mökillä kuin koskaan ennen: nyt jo 54 vrk tämän vuoden puolella.

Pari syyskesän, ruskan viikkoa aiotaan olla. Oikeasti myös ”olla”.

Reseptit Ruoka ja viini

Omppupiirakoita ja halauksia

Sellainen aika tavallinen lauantai, johon iloa ja eloa toi perhepäivällinen.

Alkuun lohileipiä ja pääruokana hampurilaisia kotigrillistä (Juniori sai grillailla 🙂 ). Sillä aikaa minä bongailin lasten kanssa leppiksiä. Tämä yksi oli kyllä ”lentäväinen”, palasi kuitenkin aina takaisin, uudelleen ja uudelleen. Eepi sai olla ”leppäkertun kuiskaaja”.

Jälkkäri ansaitsee erityismaininnan, – monikoissa mainintoja! Eilen leipomani piirakka oli selkeästi parempi ja tykätympi kuin tänään tekemäni ”tavallinen” pähkinäinen (ja rusinainen) omppupiirakka.

Eilinen oli uusi kokeilu, Pullahiiren blogista bongaamani koko pellillisen  piirakka, joka oli aika vaisu ulkoiselta olemukseltaan, rapeaa kovempi reunoiltaan, mutta, ah, niin karamellinen, toffeinen piirakka, jolle vaniljakastike oli ehdoton makupari. Helppo ja nopea piirakka.

Kun tuli leivottua kaksi piirakkaa, on mitä pakata mukaan. On jo pakattu. Suunnilleen kaikki muukin. Huomenna ruskareissulle! Lomailemaan möksälle!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Karjalassa syntyneen ja siellä 11.11.1943 hukkuneen pappani synttäripäivä (136.) oli eilen. Kävin tänään – taas – hautuumaalla, ja menin myös Karjalaan jääneiden muistomerkin ohi. Suomen luonnon päivänä luonnossa on halauksia. Olisipa vielä ollut oikea kamera mukana: halaus oli kuvaamisen väärti.

 

 

Niitä näitä

Ranskalaisin viivoin

Korttipeliturnaus pojanpojan kanssa oli mukava ukkostavan perjantai-iltapäivän hetkenä työhuoneen lattialla. Milloin viimeksi olen pelannut Maijaa tai Paska-Housua?  Yatzya toki on pelattu useinkin. Mutta lopputulema pelituokiostamme oli 5 – 1! Ja mummi EI ollut voittaja. Oisko tätä kilpailuhenkisyyttä perheessä?

Muutoin tämä päivä menköön ihan ranskalaisilla viivoilla

  • Eikö nämä painajaiset jo lopu?
  • Pelkällä kirsikkarahkalla voisi elää ainakin muutaman päivän.
  • Onhan se pyöräiltävä kun ei sada. – Oli taas mukava 35 km kun sai lähdetyksi.
  • Erinäisiä valmisteluja. Omppupiirakka alulle.  Pitkästä aikaa lihaa marinadiin.
  • Hakemaan lapsenlapset. Oltaisiin keskenään, edes iltapäivä. Oli ollut niin ikävä. Annoin itseni aistia, että myös muilla kuin minulla oli ollut ´vajetta´. Paljon meillä oli asiaa. Paljon.
  • Apsu on niin vanha, että pelaamme korttia siten, ettei huomata ajan kulkua.
  • Olihan lapsista – unohdetun ja unohtumattoman – mukavaa kerätä omppuja puista.
  • Illansuussa pihvipäivällinen kahdelle. Taas todettiin, ettei se liharuoka sittenkään ole se paras juttu.
  • Mutta Pongrácz on edelleen hyvä.
  • Mitkä venetsialaiset? – Sataa ja väsyttää.
Niitä näitä

Syksyyn varautumista

Aamusella pyöräilimme (poikkeuksellisesti) yhdessä. Yhdessä koska oltiin menossa Jääliin M-mummun luo. Sumu oli melkein sadetta, ilma melkein kylmä. Ja iltapäivällä, kun kävin Ideaparkissa, tunsin itseni todellakin ylipukeutuneeksi: ei liian juhlavaa, vaan liian syksyistä yllä. Lämpöä oli yli 20 astetta.

Ideaparkin Tokmannilta lähdin hakemaan ”vain” pyykki- ja pesuaineita ja kynttilöitä mökille. D-vitamiinit ja uusi Buffi-tuubihuivi olivat myös ostoslistassa: kertonevat syksyn tulosta nekin.

Mutta aika pian lupasin itselleni mennä myös kirjakauppaan, sillä olenhan viime viikolla tehnyt kirjahyllyihin paljon uutta tilaa 😀 .

Tiesin mitä Suomalaisesta etsiä. Ja molemmat ostin.

Harri Syrjäsen One Pot -keittokirja on julkaistu viime viikonloppuna. Niin paljon tämän kirjan reseptejä olen jo ”Insta-vaiheessa” ottanut käyttöön (kesäkurpitsapasta on edelleen meidän kuukausittaisella ruokalistalla) ja hyviksi monet niistä havainnut, että olihan se kirja ”pakko” ostaa. One Pot -sapuskat on varsinkin mökkiarjessa mitä mainioimpia. Varmasti tulette kokeiluista kuulemaan tulevina viikkoina.

Toinen vastikään julkaistu harrastuksiini liittyvä kirja on Mirja Heikkilän VillaUnelmia. Yhden neulepuseron (Vuono) olen Heikkilän neuleohjeen mukaan jo aiemmin tehnyt: ens talvena taitaa valmistua muutama uusi. Kirjassa on myös hyvä lapasten ja pipon ohje! Ehkä sellaiset seuraavalla mökkireissulla tikutan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Ruoka-asioista puheenollen.

Eilen tein Gnocchi-limonelloa, johon EI tule limoncelloa 😊, vaan ihan tavallista sitruunaa. Valion simppelin pannuruoan reseptiä ja makua täydensin parilla raakamakkaralla, jota meillä on usein pakkasessa. Torin Lihamestarin

Merguez (karitsanlihasta tehty raakamakkara  on mainio lisä pastakastikkeeseen tai uuniruokiin. Ja sopi tähänkin ruokaan oikein hyvin. Lisäisin sitä ruokaan kuten  siskonmakkarasoppaan lisätään:  makkarapalasia sekaan kypsennyksen loppuvaiheessa. Tosin tämä gnocchiruoka on hyvää ja mukavan mausteista ilman makkaraakin.

Niitä näitä

Saumat suorassa – ja puhtaat!

Jos olisin sellainen some-influensseri, jolla on kaupallista yhteistyötä brändien tai liikkeiden kanssa ja jolla on tuhansia tai jopa kymmeniätuhansia seuraajia, tekisin nyt pitkän ja perusteellisen postauksen uudesta löydöstäni. Mutta minä ja blogini emme ole sellaisia. Mutta silti on postattava ilosanomaa teille muutamalle sadalle seuraajalle, joista arvelen edes muutaman arvostavan tätä tämänkertaista juttuani.

Kun elokuun alussa olimme mökillä (Järvenpään vauvaperheen jälkeen) oli meillä aika vuosittaisille suursiivouksille ja Myötätuulen pienen kylppärin vaaleanharmaa lattia ja valkoiset seinät vaativat tsemppaamista: laattasaumojen jynssääminen puhtaaksi on varsinkin mökin hyvin rautapitoisen veden vuoksi aika isotöistä ja hidasta puuhaa.

Puhdistuskiveä olen pitänyt tähän asti ainoana? tehokkaana putsaajana. Mutta sen kanssa saa ahertaa monta tuntia.

Mutta nyt löydettiin (Pehtoori löysi Ivalon S-Marketista) uusi tehoaine!

Klorin Power Mousse   (Tätä on myös K-marketeissa ja Tokmannilla)

Mökkikylppärin hyvän kokemuksen jälkeen hain kotiin parikin pullollista. Nyt on takkapenkki, leivinuunin luukun edusta ja keittiön klikkerilattia putsattu. Eteinen ja takka-ruokahuone, joissa on sama laatta mutta vähemmällä käytöllä ja siten, vähemmän tummilla saumoilla, on vuorossa huomenna.

Yllä kuvassa vasemmalla keittiön tummin sauma, joka on kyllä säännöllisesti pesty ja jynssätty tavallisilla kivilattian pesuaineilla, mutta joka odotti Klorin Mussea. Oikealla on samanlainen, mutta jo pesty ja kuivunut sauma. Eikä tarvi käsivarsia kipeiksi hangata ja hinkata. Suihkepullosta saumoihin moussea, pieni tovi vaikutusaikaa, ja pesu! Kylppärissä vielä helpompi kun voi suihkuletkulla huljutella puhtaaksi. Pian 40-vuotias klikkarilattia on kuin uusi!

Monen mielestä ja esim. julkisissa tiloissa tällainen tummuus on ajan patinaa, joka ei haittaa ja jota ei edes kuulu saada puhtaaksi. Minähän en ole samaa mieltä. 😂 Joten siksi tämä vuodatus! Iso ilo arjessa!