Showing: 4631 - 4640 of 6 408 RESULTS
Yliopistoelämää

Lintuja ja puhetta

Tänään piti olla fotomaraton. Onneksi ei olekaan (ope on sairas). Onneksi siksi, että on pureva tuuli, kylmä, pilvinen, väsy, töitä, pyry,  …

Aamulla töihin mennessä menin pitkästä aikaa KTK:n puoleisesta ovesta. Siellä olivat luonkanopettajaksi opiskelevat (kai?) olleet taas näppäriä ja koristelleet portaikon linnuilla. Niitä oli PALJON. Erivärisiä, paljon.

Linnut, linnut

Linnut, linnut-5

Linnut, linnut-4

Linnut, linnut-2

Linnut, linnut-6

Linnut, linnut-3

Just tuollaista kaikkea siellä siivessä tehdään. Laulu raikaa ja askartelusilppu pöllyää ja installaatioita on vähän joka nurkassa. No sehän on heidän hommassa – tiedeyliopistossakin. Kasvatustieteilijöiden opiskelijakuppilassa opiskelijat kutovat, virkkaavat, joku saattaa venytellä kahvipöydän ääressä, mitenkään tavatonta ei ole että joku pieni kitara/lauluryhmä harjoittelee jotain ja kaikilla pöydillä on paitsi kahvia ja  luomusämpylöitä ja kutimia, myös valtavasti papereita. Kasvatustieteilijät tekevät näet ryhmätöitä.

Muistan kun opiskeluaikana kävin usein aamuisin Raatin uimahallissa uimassa ja sinne sattui usein – ei ei humanistiopiskelijoita – vaan luokanopettajiksi opiskelevia – ja ne lauloivat saunassakin! Olin kaikessa humanistisessa mietteliäisyydessäni järkyttynyt! 🙂

Ja nyt kun menee humanistiopiskelijoiden kuppilaan niin lauletaanko siellä – herravarjelkoon! – näperrelläänkö satoja origamilintusia käytävien ja portaikkojen kaunistukseksi? No ei! Siellä istutaan isoissa ringeissä pipot korvallisella ja juodaan kuppi toisensa jälkeen teetä tai reilunkaupan kahvia ja puhutaan. Puhutaan tunnista toiseen. Parannetaan maailmaa.

Minun pitäisi huomenna taas luennon verran puhua: pitää palauteluento. Sattuipa noita neljää harjoitusta 41 opiskelijalta (= 164 harjoitusta, joiden keskipituus on 4 – 5 liuskaa, joten yhteensä siis useita satoja sivuja) yhtenä iltana lukiessa, että liki liikutuin sillä niin hienoa tekstiä oli eräs nuori nainen tehnyt. Taitoa ja tietoa niin paljon … ilmeistä lahjakkuutta, älyä ja ahkeruutta. Enpä muista milloin – liekö koskaan – kohdalle moinen sattunut. Ilo on sellainen sattumus.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Teemana Italian maakunnat

Lauantaina oli meillä ”illanvietto”, jonka teemana oli ”Italian maakunnat”. Oli meidän vuoro järjestää viininmaistiaiset ja minä halusin tällä kertaa tarjota tavallista iltapalaa reilummin ruokaa, ja niinhän sitten La Festassamme nautittiin kaikenmoista.

Alkupaloina monia perjantain sapuskalta kierrätettyjä lapaksia = lappilaisia tapaksia minun tapaani: mätinapposia, poronfileviipale inkiväärivaahdolla, jääkellarinlohta ja sinappikastiketta (näihin samoin kuin tarjolla olleeseen saaristolaisleipään ohjeet täältä), Iivarin muikkuja (Tertin kartanosta) ja granaattiomenasalaattia.

Ja pääruokana Arezzon ankka. Olen tehnyt tätä ainakin kymmenen kertaa, ja kyllä nyt oli ylivertaisen hyvää. Mistäkö johtuu? Uusi joululahjapata?

Vai ehkä sittenkin se kerrankin itse tehty kanaliemi? Kun tammikuussa pehtoorin kanssa tehtiin tyttären läksäreihin niitä kanawrappeja jäi broilerin luita ja muita roippeita kattilallinen ja keittelin niistä lientä pari litraa. Nyt hain paikastimesta sitä, ja siitäkö se aiempaa täyteläisempi maku? Ehkä se, että hieman tuhlailin tatteja, pistin kaksinkertaisen määrän? Tiedä häntä, mutta hyvää ja helppoa pataruokaa on tämä!

Eilen tarjoilin annoskipoista pojalle ja miehelle,  mitä isosta padasta jäi…  Tein lauantaiksi meidän kymmenen hengen porukalle tupla-annoksen ja se riitti  hyvin. Tämän padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa.

3 rkl oliiviöljyä
800 g ankkaa fileinä
1 sipuli kuutioituna
1 porkkana kuutioituna
1 sellerinvarsin kuutioituna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk tomaattimursketta
3 dl kanalientä
30 g kuivattuja tatteja
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta salviasilppua
suolaa, mustapippuria

Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi, suolaa, Jätä pata liedelle pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä. Bon appetito!

Lauantaina meillä oli ankan kanssa tarjolla pastaa, mutta myös papuja. Sain Umbria-kaupasta kaupanpäällisenä pussillisen uudenlaisia papuja, ja halusin testauttaa ne viinikerholla. Bene!  Annoin itseni ymmärtää, että me kaikki pidimme kovastikin. Näitä tilataan ensi kerralla monta pussillista.   http://www.kauppa.umbria.fi/tuotteet.html?id=35/66

   ”Tämä herkullinen pieni papu on parhaimmillaan perinteiseen tapaan sellaisenaan keitettynä ja maustettuna hyvällä extra-vergine oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa.  Sopii lisukkeeksi ateriaan kuin ateriaan.  Pienen koonsa vuoksi helppo ja nopea valmistaa, ei vaadi liotusta ennen keittämistä.  Ennen keittämistä pavut tulee huuhdella vedellä. Keittoaika noin 45 minuuttia.”

Papujakin jäi vähän, ja ”jatkojalostin” ne itselleni evässalaattiin sekoittamalla joukkoon tomaattia ja roscoff-sipulia, huljuttelemalla sekaan vähän lisää oliiviöljyä, tilkan balsamicoa ja rouhittua mustapippuria. Muistuipa mieleen sellainen valkopapujuttu jota harrastelin Toivoniemen vegetaristikaudellani. Ihan kelpo evästä.

Sitten sekä perjantaina että lauantaina oli tarjolla kaarnikkakakkua. Sen omakehittelemäni ohjeenhan olen julkaissut jo viime vuonna. Nyt sellainen parannusehdotus tuohon reseptiin, että pohja kannattaa tehdä puoliksi wilhelmiina- ja puoliksi digestive-kekseistä. Taas vähän lähempänä sitä aitoa Kaunispään huipun kaarnikkakakkua.

Oli meillä sitten myös italialaista suklaakakkua (yksi minun iänikuisista bravuureistani, ohje löytyy keittiöstä), ja sen kanssa (lappitalia-henkeen) tarjosin hillashottia. Lapin jängän hillakastiketta shottilasiin ja pieni loraus limoncelloa siihen. Ei huono. Mutta kuten serkku totesi, olisi ehkä kannattanut laittaa se kastikkeeksi, peiliksi, lautaselle, eikä tarjota shottina. Hyvä idea, ja ensi kerralla taidan tehdä niin, että vatkaan vispikermasta löysän vaahdon ja laitan siihen hillakastiketta ja lorauksen limoncelloa, ja sitten siitä kakulle  kastike.

Sitten meillä oli viinejä: juuri niiden perusteella illan teemana oli Italian maakunnat. Näitä olimme ostelleet Italian matkoilta, pari valkkaria haettiin Alkosta ja sitten olin yhden hieman erikoisen punaviinin tilannut Umbria-kaupasta. Erikoinen siksi, että eihän syrah nyt mikään Italian perinteinen rypäle ole.

Vahinko, että tuo viimeinen Summus jäi vaille ansaitsemaansa huomiota. Se on kuitenkin klassikkoviini ja minusta ja lähimmän pöytäseurani mielestä illan paras… Olisi pitänyt laittaa se pöytään vähän isompien mainesanojen saattelemana, mutta ehkäpä illan myöhäisyys ja runsas syöminen ja maistelu olivat jo vieneet innostuksen …. 🙂

  1. Carmen Puthod 2007, Teruzzi & Puthod  (Toscana)  23,-  (ostettu kesällä 2010 San Gimignanosta) 8-   (tämä on siitä jännä viini että se punaisista Sangiovese-rypäleistä tehty valkkari)
  2. Vesevo Fiano di Avellino 2010 (Campania)    14, –   (Alko)
  3. Planeta Chardonnay 2010 (Sisilia) 20,-  (Alko)
  4. Che Syrah sarà IGT 2009 (Umbria) 18, –  (tilattu netistä (kauppa.umbria.fi) 8,50
  5. Serralunga d´Alba Barolo 2006 (Piemonte) 40,-  (ostettu Rooman lentokentältä 2010) 8,36
  6. Brunello di Montalcino 2005, Fattoria Barbi (Toscana) 44,- (ostettu Montalcinon viiniexposta 2010) 8,25
  7. Summus 2005 Banfi 2005 (Toscana) 35,- (ostettu Orvietossa toukokuussa 2012) ei kerätty pisteitä

 

Niinhän siinä sitten kävi että Umbrian syrah (”pehmeä”, ”liki kosiskeleva”, ”lämmin”, ”helppo olematta tylsä”) voitti nuo arvokkaammat  Brunellon ja Barolon, jotka olivat vielä raakoja! Ainakin pari, kolme vuotta vielä olisivat kestäneet kellarointia. Ei ne huonoja olleet nytkään. 😉

Kyllä se Italia on minun ruoka- ja viinimaani!

 

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Juhlan jälkeen

Serkun vierailu, blogin 2000-postausjuhlat, viininmaistiaiset, uusi isovanhemmuus [ei, ei meidän perheessä ;), ainakaan minun tietääkseni ei meidän perheessä… ], nimipäiviä, menneitä ja tulevia synttäreitä ja ties mitä kaikkea eilen juhlittiinkaan. Ja juhlittiin syöden, –  ja juodenkin.

Eilen aamupäivällä olin kuvailemassa… päivän valmistelin iltaa ja tein ruokaa, tein viininmaisteluja varten prujua, tein taas ruokaa, katoin ja koristelin pöytää, kotia, etsin tietoa viineistä, touhusin jotensakin koko päivän. Illan nautin. Seurasta, viineistä, Juniorin kuljettajaroolista, ruoasta ja sen tekemisestä, kommenteista, kuvia näytin, istuinkin välillä :),  kuuntelin keskustelua, osallistuinkin, mietin viinejä, totesimme porukalla että ei se Italia sittenkään niin huono viinimaa ole 🙂 …

Ruokaan ja viineihin voisin palailla huomenissa … nyt kuvia eiliseltä aamupäivältä…

_MG_2604

_MG_2596

Maaliskuun lauantai-7

Maaliskuun lauantai-8

Maaliskuun lauantai-11

Maaliskuun lauantai-12

Maaliskuun lauantai-3

Tämän viimeisen kuvan nimi on väistämättä

kesää odotellessa.

Kannattaa klikata isommaksi…

kesää odotellessa

Bloggailu Niitä näitä

2000

Tämä on kahdestuhannes postaukseni!

Olen julkaissut blogissani yli 5000 kuvaa, yli kolmemiljoonaa merkkiä (niistä tulisi hyvinkin kolmen, neljän paksun kirjan verran tekstiä jos olisivat painettuina), kommentteja on yhteensä 4992. Kävijöitä on nykyisin noin 300 per päivä, ja yhteensä pelkästään tähän blogiini (ei siis ruoka-, matka tai työsivujani) on viiden ja puolen vuoden aikana klikkauduttu yli 400 000 kertaa.

Tänään en laita niitä kuvia, jotka aamulenkillä huikeassa auringonpaisteessa otin, en liitä kuvia tai ohjeita viininmaistajaisia varten tekemistäni sapuskoista, en arvostele viinejä, en kerro, miten serkun vierailu on tänään sujunut, — teen tuota kaikkea huomenna tai lähipäivinä.

Mutta nyt julkaisen tämän 2000. postauksen kunniaksi kyselyn: kerro joko a) mitä muita blogeja kuin tätä Tuulestatemmattua seuraat satunnaisesti tai säännöllisesti (blogin nimi riittää mutta ei haittaisi vaikka laittaisit osoitteenkin…)  b)  ja/tai arvioi kuinka monta näistä kahdestatuhannesta jutusta olet lukenut?

Olisi tavattoman kiva tietää, ja olisi mukava löytää muidenkin blogeja. Minä voin vaihtoskina vinkata serkkuni blogiin. Tämä meillä nyt oleva vieras kun on myös ahkera bloggaaja. Käyhän kurkkaamassa KLIKS – kauniita kuvia, mukavia juttuja…

Tähän juhlapostaukseni kyselyyn viikon kuluessa vastanneiden kesken arvon palkintojakin. Voit voittaa Vuorotellen-kirjan (joka sisaren kanssa tehtiin) tai jos sinulla on se jo, tai muutoin haluat jotain muuta, niin vaihtoehtona on pieni canvas-taulu, jollaisia kesällä teetätin palkinnoiksi ja viemisiksi. Niitä on vielä yksi.

Palkinnot

Niitä näitä

Amerikan serkku

Ostimme joka pöydälle tulppaaneja, sijasimme vierasvuoteen valmiiksi, jäähdytimme valkoviinin raikkaaksi, pöydän keväiseksi katoin, herkkuja kotiin roudasimme ja illalliseksi valmistimme.

Perjantai-illallinen-3

Perjantai-illallinen-4

Saimme vieraan Atlantin takaa. Sisarkin saatiin käymään ja nuoriparikin ehti jälkkärin vielä nauttia… Hillacremebrûlee ei ollutkaan huono… Muista en mene sanomaan mitään, noh, kukaan ei liene jäänyt nälkäiseksi…

Perjantai-illallinen-2

Perjantai-illallinen

Ja siinähän se viisi tuntia ruokapöydän ympärillä vierähti. Olipa meillä neljän vuoden jälkeen juteltavaa… 😉

Amerikan serkku on monissa kirjoissa, minulla on oikeasti. 😉  Onhan mukava kun tuli käymään.

serkut 2

Kuvassa toki muitakin kuin serkku sisarineen:
kummitätini, kaksi muuta tätiäni, yksi muukin serkku, iskä, mummu ja pappa.
Perniön mummulan saunan seinustalla about 50 – 55 vuotta sitten. ..

 

Niitä näitä

Etsivä löytää

Töissä:

Missä on se eilen aloittamani tiedosto, millä nimellä se on tallennettu? Missä on se muuttoliikettä käsittelevä kirja ja jätinkö minä oikeasti taas eväät kotiin?

Kotona:

Missä on ne valkoiset creme brûlee vuoat? Missä on se toinen vispilä? Minä voisin vannoa ostaneeni tulppaanilautasliinoja! Juuri äsken näin sen limen värisen mariskoolin jossakin!

Ja kaikki johtuu siitä että en nuku! Tai no, olen minä kova tyttö hukkailemaan tavaroita muutenkin, tai en niinkään hukkailemaan, mutta pistämään visuun talteen. Mutta silloin kun yöuni jää viisituntiseksi, ei voi toimia ihan täysillä, pikkuisen on heikolla hapella koko ajan. Oppiainekokouksessa putosin välillä ihan kartalta. Mutta se ei sitten ollutkaan vain minun mokani.

Mutta silti: onhan mukava olla terveenä ja järjestellä viikonlopun illallisia ja viininmaistiaisia ja aamiaisiakin. Ja pitkästä aikaa leipoa ja kokata. Kaksi kakkua on jääkaapissa, jälkkäri, alkupalojen kastikkeet samoin ja pöytä katettu. Että on sitä jotain löytynytkin. Ja ollut ihan hurjan mukava harrastaa. 😉

Kuinka paljon enemmän minä ehtisin elämässäni kun ei menisi niin tavattoman paljon aikaa etsimiseen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Amerikan serkku on tullut Ouluun asti valokuvia ottamaan, joten laitanpa minäkin turistikuvan Oulu by night tähän…

Oulu by night

Niitä näitä

Ei kummempia

Tänään on juuri se päivä, jolloin ei kertakaikkiaan ole mitään sanottavaa tai sitten olisi niin paljon, etten millään ehdi muotoilla ja/en viitsi kirjoittaa ja sivupolkuihin tietoa hakea.

Paitsi, että voisin sentään kertoa, että luonani kävi tänään vauva. Suurisilmäinen hymyilevä vauva, jolla oli kyllä äitinsäkin tietysti mukanaan. Olipa ilo. Aina on ilo kun entisiä opiskelijoita käy, vauvat on lisäbonus. 😉  Ja siitäpä muistuikin mieleeni, että nyt on aika paljon eri suunnista vauvauutisia ja vauvoista kuulumisia ollut. Olisikohan tässä demografinen viive jostakin? olen luvannutkin meidän vauvoista tänne jotain kirjoitella… mutta se on pitkä juttu… ei tänään.

Ja että kävimme pehtoorin kanssa roudaamassa auton peräkontillisen ruokaa ja viinejä, – on näet viikonloppuna vähän kulutusta tiedossa. Ja minun menusuunnitteluni ja viininmaistajaisten teema ovat aika lailla maailmoja syleleviä. Pientä rajausta on tehtävä. Bravuureilla aion mennä, uutuuksia ei ole nyt rääpyä ryhtyä kokeilemaan, mutta olisi joku teema keksittävä…

Ja että töissä on niin paljon tauteja liikkeellä, että minulla on huono olo pelkästään kaikkien niiden tietämisestä.

Ja että tällä blogilla on pian merkkipäivä tai virstanpylväs oikeastaan…ja yritän miettiä, millaisen lukijakyselyn tai arvonnan tai jotain sen kunniaksi järjestäisin…

Tämän parempaan ei tänään pysty.

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Puhurointia

Jokavuotiset kehityskeskustelut esimiehen kanssa on käyty. Onhan niissä puolensa ja puolensa. Ei ole ollut ongelmia: kehitytään ja keskustellaan – eihän siinä mitään. Mutta ne arviointikaavakkeet ja tietojärjestelmät, joiden puitteissa nuo ”keharit” on käytävä, aiheuttavat päänkivistystä ja erilaisia voimasanoja käytävillä ja työhuoneissa.  Sitä paitsi ne ovat taas muuttuneet. Juuri kun niiden edellisten idean ja [olemattoman] rakenteen oli oppinut, on taas opeteltava uudet.

Jotta jokainen osaisi kehityksensä ja tavoitteensa kirjata, on ensin kouluttauduttava ainakin pari kertaa parin tunnin koulutus. Ja noiden lankettien täyttöön kuluu hyvinkin yksi työpäivä, ja sitten keskustelujen jälkeen vielä viimeistelyyn muutama tunti, jotta ne voi lähettää eteenpäin.

Ja kaiken muun hyvän lisäksi tämä uusi järjestelmä kun on vielä tupannut kaatuilemaan kesken tallennusten – luonnollisesti menettäen kaiken siihen asti tehdyn työn [minulle ei onneksi ole näin käynyt]. Sitten on täytettävä 8-sivuinen tiedonkeruulomake, johon kirjaat jokaisen risahduksen ja luennon pätkän, tekemäsi ohjauksen ja lipareen, artikkelin ja kaiken mitä duunissasi teet, siten, että pumaskasta tulee helpostikin [minullakin] 15-sivuinen.

Kun saat tämän hengen tuotteen luoduksi ja hyväksytyksi, sinun on puhuroitava se tietokantaan. Puhuroitava?! Mitä ihmettä?!

puhuroida = 

  • siirtää tiedosto tietokoneelta toiselle tietokoneelle

Etymologia:  käännösehdotuksena englannin sanalle ’upload’ vanhassa ATK-oppaassa, mutta ei ole koskaan levinnyt yleiseen sanastoon. Vakiintunut käännös: lähettää (joskus käytetään sekaanuttavasti käännöstä ladata)

 

Näin lukee wikipediassa. Tarkoittaa siis lähettämistä tai lataamista, ei imurointia. Imuroinnin vastakohtahan on puhurointi! Luonnollisesti. Ei riemulla rajaa!

Vaikka wikipediassa lukee ettei ole vakiintunut yleiseen käyttöön niin silti yliopistojen (siis huom. ei vain historiatieteiden!) kehityskeskusteluja käydään puhuroiden, kaikki tuhannet yliopistolaiset puhuroivat näin maaliskuussa hyvinkin paljon.

Olen puhuroinut!

ylös vai alas menossa

Klikkaamalla isommaksi saat tästä talvisen taustakuvan koneellesi.

Niitä näitä

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

T(uttu): Oletkos laihtunut?

M(inä): .. no enpä taida, ehkä pari kiloa on tilapäisesti hävöksissä …

T: Nii, se näkyy kyllä heti naamassa jos edes hitunenkaan lähtee. Ikää kun tulee lisää, niin sitä menee heti ruttuseksi naamastaan.

M: Niinhän se taitaa olla.

T: Mutta et ole kuitenkaan niin väsyneen näkönen…

M: Hyvä, tulikin mökillä nukuttua univelat pois ja ulkoiltua auringossa, se tuntuu niin hyvälle.

T: Hyvä että välillä edes saa itsensä kondikseen.

M: nii-in….

Taisi siinä sittenkin käydä niin, etten tässä keskustelussa tullut millään muotoa saaneeksi positiivisia mainesanoja osakseni.

😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sattuipa sellainen juttu, että lähdin töistä kovalla kiireellä kampaajalle, ja kun olin kadulla kampaamon lähellä, huomasin antiikkikaupan ikkunassa neljä kaunista, pientä, sinistä lasia. Kaj Frankin laseja, samaa sarjaa kuin ostin antiikkimessuilta  joku vuosi sitten. Sopisivat samaan kattaukseen ja saisin tusinan täyteen… Mietin hetken menenkö liikkeeseen, mutta sittenkin …  maksavat viisikymppiä, vain neljä lasia, ja meillä laseja kyllä riittää muutoinkin ….. ja sitäpaitsi

kf-1

KF-2

oli muutoinkin hyvin nippa nappa, että ehtisin ajoissa kampaajalle. En millään siis ehtisikään ostaa. Ja siinä samalla hoksasin, ettei minulla ole parkkirahaa kuin tunniksi ja kolmeksi vartiksi, mutta päätin riskeereta: kyllä sen pitäisi riittää, vaikka väri ja leikkaus vievätkin aikaa reilusti.

No niinhän siinä sitten kävi, että kampaajalla pari tuntia hurahti. Kun juoksujalkaa menin autolleni, olin täysin vakuuttunut, että kampaamoreissun hinta nousee vielä parkkisakon verran. Mutta ei, ei mitään lappua ikkunassa! Yesh!

Siis? – No, ihan luonnollista on,  että tällä tavoin lasit oli melkein tienattu. Raha niitä varten oikeastaan säästetty, eikö? Ihan pettämätön päättelyketju!!

Ei, en ostanut niitä. – Vielä. Kauppa oli nimittäin jo kiinni. 🙁

Mutta tukka on hyvin, vaikka naama olisi kuinka ruttunen. 😀

kotona-2

Niitä näitä

Hiihtoa – tänään vain muistoissa

Sataa lunta.

Keskipäivällä vähän paistoikin, ainakin oli kirkasta. Juuri sellaista kuin oli aina pentuna kun käytiin Virpparissa. Virpiniemessä käytiin usein – juurikin sunnuntaisin. Ystävystyinkin siellä hiihtomajaa pitävän perheen tyttären kanssa. En muista hänen nimeään, mutta kaverattiin, laskettiin vanereilla ja myöhemmin liukureilla (sanottiinkohan niitä ufoiksi?), hiihdettiin ja katseltiin kun oli hyppyrimäkikisat ja Veikko Kankkonen hyppäsi. Se oli meidän pikkulikkojen mielestä niiiiin ihana. Sillä oli sinivalkoinen pipo, jossa oli pieni valkoinen tupsu (kuvassa on erilainen kuin oli Virpparissa). Ja mäkisukset näyttivät valtavan isoilta. Ja se oli jotenkin oikeasti Urheilija – isolla uulla.

kankkonen

Hiihtomajalla juotiin aina kuumaa mehua, minä sain ilmaiseksi, kun se tyttö oli mun kaveri. En kyllä koskaan ymmärtänyt, mitä iloa siitä kuumasta mehusta oli. Sillä poltti aina suunsa, ja meillä oli kotona yllin kyllin musta- ja punaviinimarjamehua, joten sitä sai ihan riittämiin kuumana ja kylmänä muutenkin. Mutta maitokaakao paksuista fajanssimukeista, joiden pohjassa oli sellainen hassu kuoppa, oli ylivertaisen hyvää.

Minä pidän vieläkin kaakaosta. Siinä kun muut työkaverinaiset hakevat Humus-kuppilasta suklaata väsymykseen, alakuloon tai paleluun, minä haen ison mukillisen kaakaota. Tazzaa tai kyllä se Oboykin käy. Keminmaan historiaa kirjoittaessani kävin suunnilleen kerran kolmessa viikossa arkistoreissulla siellä, ja kun osa kunnan ja Kemi-yhtiön arkistoista  oli kovin kaukana mistään kuppiloista tai lounaspaikoista, minulla oli eväänä termospullollinen kaakaota, – ja liitulakuja.  Ja taas jaksoi uppoutua menneiden vuosikymmenien ja -satojen syövereihin.

Tänään lenkillä siis muistoissa, vähän huolissanikin, enimmäkseen kyllä ajatuksitta, mikä on hyvä merkki.