Reija

Palauduttua, palautumassa

Perjantaina, siis eilen, palasimme pohjoisesta Rantapeltoon, kaupunkiin, jossa on sosiaalisia kontakteja muutenkin kuin puhelimen/netin/somen välityksellä.

Paluuliikenne oli vilkasta. Varsinkin kun lähhdimme taukokahvilta, Arktikumin cafesta (aika lailla parempi kuin Napapiirin ST1), Rovaniemeltä Ouluun (= minun ajohuki), – siis kuvan tienviitassa näkyvät 115,30 km sekä vastaantulevaa, että ohitettavaa ja ohittavaa liikennettä paljon. Noh, meillä ei kiirettä, virrassa kuljimme. Hyvin ehdittiin pihahommiin, minä pyörälenkillekin, iloittiin ikävän postin puuttumisesta, uudenlaisen mustatorvisieniruoan kokeilusta – ja ehdittiinpä vielä katsomaan jakso La Promesaa.

Kotonakin hyvä, vaikka todella paljon taas harmitti lähteä mökkielosta ja tuntureilla tarpomisesta asfalteille ja vilkkaaseen kaupunkielämään. 🙂 Lopultakin molempi parempi; hyvä täällä ja siellä.

Tänään Juniori ja muksut – tietysti, onneksi – syömässä.

Ruska ja elämä on nyt!

Ruskan alkuhetkestä, sen värikylläisyydestä, kauneudesta ja kestosta Lapissa/Saariselällä on paljon eriäviä mielipiteitä. Meidän mielestä se on täällä nyt. On ollut jo ainakin viikon verran, se on taas kaunis ja tänään aurinkoisena, uskomattoman lämpimänä (mökkipihassa iltapäivällä +21 C) syyskuun torstaina kulkiessamme Kaunispään ”takarinteillä” ruska oli värikylläinen.

Metsissä, paljakassa ja purojen varsilla tuoksui syksylle, maatuvalle ja – ruskealle. Keväällä tuoksuu keltaiselle, alkukesällä vihreälle. Talven tuoksu on pistävä valkoinen. Ettekö tuota tienneet? – Kerroin näistä tänään Pehtoorillekin patikallamme ja mies oli ihan kummissaan. Tarvinnee jakaa väriterapiaa enemmänkin! 😀

Tuuli oli lämmin, tuntui että se oli tuttu.

Sitä tänään(kin) mietin, että vaikka sukujuureni ovat vahvasti, jopa vuosisataisesti toisaalta Karjalankannaksella ja toisaalta Varsinais-Suomen rannikolla ja ikäni olen asunut Oulun laitakaupungilla, niin sittenkin tänään (taas kerran) tunsin olevani kotonani juuri näissä maisemissa.

Tai ainakin mieleni lepää ja täällä on hyvä. Liikkuminen silkkaa riemua. Lapin syksy.

Niitä näitä

Ruijanpolulla – tänään erilaista kuin ennen

Ruijanpolku on vuosisatainen (jo 1600-luvulta) keino (~ polku, väylä), joka kulki Inarin ja Utsjoen läpi. Jäämerentie (Sodankylä – Petsamo ja Ruijanranta) valmistui vasta 1910-luvulla.

Joten menneinä vuosisatoina Ruijanpolkua käyttivät enimmäkseen Ruijaan, Jäämerenrannalle kulkeneet kalastajat, kauppiaat ja sekä nälkää pakoon lähteneet muuttajat. (*Tähän liittyen kirjavinkki: Ingeborg Arvola, Jäämeren laulu. Todella hyvä kirja! Hyvä vaikket koskaan näille tienoin patikoimaan tulisikaan.)

Nyt Ruijanpolusta on noin 35 kilometriä kunnostettu välillä Sompiojärvi–Laanila. Se kulkee siis tuossa parin kilometrin päässä meidän mökiltä.

Me lähdimme tänään polulle Kiilopääntien parkkipaikalta (ks. kuva) ja palasimme latupohjaa/kesäreittiä pitkin lähtöpisteeseen. Reilun kympin lenkillä hiljaista, huikeita näkymiä, Saariselkä ja Kiilopää sivulla, tunturinkuve ruskainen, vaivaiskoivut keltaisia, riekonmarja hehkui syvää punaa. Vähän kulkijoita, aurinkoa, liki kesäistä tuulta.

Kunnes juuri Suomen ladulle päästyä uhkaava sinimusta pilvi peitti taivaan. Ei sekään sitten satanut.

Hieno reitti, hyvä ruskapäivä!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Täällä pysytään

Tänään, syyssunnuntaiaamuna, aamukasteen aikaan mökkipuron varressa kulkiessa tulee miettineeksi, miksei sittenkin jäisi tänne elelemään pysyvästi?

Joka tapauksessa: tänään ei ollut mitään syytä, ei tehtävää, ei työtä, ei kokousta tai palaveria, ei tuttua, ei ystävää, ei vanhempaa, lasta, lastenlasta, ei lääkäriä, ei kutsua, ei velvollisuutta, joiden tai jonka vuoksi tai tarvitsemana olisi ollut palattava etelään, kotiin. Ei lähdetty. Ei todellakaan.

Lähdin puronrantaan. Canon kaverina.

Kuinkahan kauan jaksaisin/haluaisin täällä lopulta pysyväisesti asua? – Tämä 1/4 tai 1/3 vuodesta -rytmi tuntuu nyt oikein hyvälle.

Sääennuste lupasi tälle päivälle aurinkoa, ja lämmintä. Käytimme sen hyödyksi, – yhdessä ja erikseen. Tämä polunpätkä tepasteltiin keskipäivän auringossa ja lämmössä. Se oli hyvä polunpätkä: valoisa, aika suora, pehmeä, mutta pohja oli silti vankka, turvallinen, ja ympärillä valoa ja väriä, matkaa kaksistaan edessä ja takana, hiljaisuutta ja hyvä hengittää. Elämä on.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Sienimetsällä ja Tankavaarassa

Eilinen oli sienipäivä! Pitkä päivä sienihommissa: metsässä ja mökillä saalista säilöessä.

Olimme aamupäivän metsässä. En tietenkään kerro, missä. Eihän apajia kerrota. Eikä varsinkaan tätä meidän uutta! Pehtoori sen äärelle löysi, ei tunnistanut sieniä, mutta siksihän meillä on Google Lens! Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Ja Lapissa, Inarin kunnan etelärajalla! Wuhuu. Ja niitä oli pienellä alueella paljon!

Näiden lisäksi toissapäiväiset ja eiliset herkkutatit sekä monet korillinen rouskuja (kangassieniä, karvalaukkuja, haaparouskuja, männynleppärouskuja). Parikymmentä matsutakea (tuntuu että vieläkin niiden tuoksu kuivauksen jälkeen on terassilla) ja vähän isohaperoita…

Iltapäivän alussa olimme jo takaisin mökillä, juuri sopivasti vastaanottamassa kauan odotettuja uusia penkkejä pihalle. Monien vaiheiden jälkeen ne ovat nyt täällä. Palaan asiaan kuvien kera.

Iltapäivä ja iltakin meni sienisadon kuivauksessa, pillkomisessa, suolauksessa ja säilönnässä kaikkine vaiheineen. Mutta mikäpä siinä. Pihalla enimmäkseen puuhailtiin. Nyt on loppuvuodeksi monenlaisia sieniä pakkasessa ja purkeissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niinhän se on, että tiettyihin paikkoihin, lähellä tai kaukana, arjessa, kotona tai reissussa liittyy muistoja, koetut tunnelmat, muistaa mitä syötiin tai mitä sanottiin, muistot palaavat mieleen … Tänään kerros niitä. Monia kerroksia.

Huolimatta siitä, että aamu oli pilvinen, sateen uhkakin olemassa, päätimme, halusimme jo tunturiin.

Pitkästä aikaa Iso Tankavaaran (Jorpulipää) huiputus. Kuinka hienoa siellä onkaan. 360 astetta tunturimaisemaa, ruskaisia rinteitä, sinivihreitä tuntureita ja vaaroja, matkalla sammaleisia polkuja ja viimeinen puolikilometriä kaunista, vaikeakulkuista kivirakkaa, matkalla huipulle, siinä välillä Tankasuo, jonka yli ei enää päässytkään (pitkospuut lahonneet), vaan oli kierrettävä suon reunoilta noin kilometrin matka kohti tunturin huippua. Ruskaa maassa ja ruskaa puissa. Tyventä ja sateentonta (nousu). Palatessa jo tihuutti, joten vaikka Koiranjuomalammella olisi ollut hyvä hetki huilata, jatkoimme pysähtymättä.

Vajaa neljä tuntia koko reissuun (myös matka autolla Tankavaaran juurelle ja takaisin) ja oli iltapäiväsaunan aika palattuamme mökille.

Päivän menussa elämäni ensimmäinen mustatorvisienikeitto. Ei huono! Moneen kertaan isommallekin porukalle riittää meillä kuivattuja sieniä!

Alla olevassa kuvassa Purnuvaara, joka on nelostien läntisellä puolella, vastapäätä Tankavaara.

~~~~~~~~~~~~~~

Mustatorvisieniapajalla

Mökkielämää

Mökille päästiin!

Hyvinsyönyt ja saunapuhdas olo, väsynytkin, terassilla hurisee sienikuivuri ja kohta takkatulen ääreen neulomaan. Levollinen harmaa torstai-ilta mökillä.

Tulimme eilen illansuussa, – muutaman päivän aiottua myöhemmin. Ehdittiin jo huolestua, josko päästään ollenkaan, joten siksikin tulo tavallistakin parempi juttu. Kiitollisena!

Kurjakin juttu tähän tulevaan mökkiviikkoon on: ystävät (”Amicit”) eivät ensi viikolla voikaan tulla tänne ruskapäivistä kanssamme ja seuraksemme nauttimaan. Mutta vielä me viidestään täällä päiviä vietämme, ehkä jo tämän vuoden puolella?

Nyt me on sitten kaksistaan jo ehditty parikin kertaa käydä sienimetsällä, eikä ole tarvinnut tulla takaisin tyhjin korein! Sekä herkkutatteja että rouskuja! Aamusella ajeltiin Ivaloon hankkimaan viikon ruoat meille ja linnuille, lisää lankoja ja vielä yhden kerran viisi säkkiä multaa pihaprojektiin.

Ehkä osaamme ihan vaan ollakin viikon verran. Mökkiolemiseen kyllä kuuluu olennaisena myös tepastelu tunturissa. Ehkä huomenna sitten liikutaan kunnolla.

Niitä näitä

Juuri tänään

On tälläinen leijuva olo.

Perusasiat taas kannattelee… Kauas pilvet karkaavat.

Niitä näitä

Syksyisiä touhuja

Melkein kesä tänään. Ja eilen, ja viikonloppuna.

Silti ei mitään erityisen kesäisiä puuhia, – päinvastoin syksyistä tekemistä. Melkein puolukanpoimintaankin ryhdyin kun olin jäkälämetsällä tänään. Pyörälenkki taas Virpiniemen suunnalla ja mukana isohko paperikassi: syksyn ja talven pöytäkoristeisiin, ehkä mökin ikkunanpuitteiden väliin, ehkä sisaren haudalle, säilyisikö vielä tonttuovellekin joku jäkäläpensas? Mökkimaisemista, Saariselän maastosta porojäkälää ei löydy, joten siksi minun on sitä täältä paliskuntien eteläpuolelta poimittava. Puolukat olivat vielä kovin pieniä, pikkuisen raa´ahkoja [onpa sana], mutta olisi niistä huuppamarjat* saanut, ja puolukathan kypsyvät poimittuinakin. Mutta enpä viitsinyt. Perinteisesti ostan joka syksy viisi litraa torilta ja pakastan: ne riittävät talven lappapuuroihin ja puolukkasurvokseen poronkäristyksen oheen.

* ”huuppamarjat” on anopin termi raakilepuolukoille, joista tulee hyvää hyytelöä, koska niissä on paljon pektiiniä (luontainen hyytelöimistä edistävä ainesosa)

Syksyistä myös tavallista runsaampi telkkarin katselu. Edelleen La Promesaa yksi jakso joka arkipäivä (minulla kyllä välillä jo vähän puutumista koko telenoveleen), ja Oulun asuntomessuilta neljä pätkää Huvila & Huussi -ohjelmassa. Messuilla käyneenä, ihmisvirrassa talot läpikäyneenä, oli mukava katsella nyt yksityiskohtien poimintoja ”rauhassa”.

Ja vahingossa löysin Netflixistä leffankin meille lauantai-illaksi: Torstain murhakerho! Olen kuunnellut kaikki neljä suomeksi käännettyä murhakerhodekkaria ja tykännyt niistä aika paljonkin. Brittihuumoria ja -miljöötä, ”varttuneet” rikosetsivät toimessaan.

Samalla huomasin, liian myöhään!!, että Torstain murhakerho huippunäyttelijöineen (Helen ´The Queen´ Mirren, Pierce´Bond´Brosnan, Ben´Gandhi´Kingsley) on pyörinyt myös sarjana Netflixillä. Nyt se on pois listoilta. Lienee toivottava ja odotettava paluuta ohjelmistoon pikimmiten.

Ja telkkarin katseluun ja syksyyn liittävää on myös kutominen: olen pitkin kesää neulonut jämälangoista villasukkia aika ison nipun ja tyynynpäällisiä mökille, sekä yhden surkean islantilaisneuleen (siitä ei ole edes kuvaa), mutta ei mitään kunnon projektia.

Ja kaiken aikaan kaivannut jotain mukavaa uutta kunnollista neulottavaa. Ja Miniällehän vielä kelpaa uusi neulepaita. Kaikilla muilla on niitä ilmeisesti riittämiin kun ei ole tullut toiveita. 😀 Mutta siis. Seela-neuleen aloitus on nyt puikoilla!

(Kuva VillaUnelmien sivulta)

Tuleviin iltoihin tällaista hyvää tekemistä.

Niitä näitä

Ruoka on muutakin kuin ravintoa

Eilisen päivän tyyneys teki hyvää. Aamusella hiljaisessa jokivarressa pitkälle, – ja takaisin.

Ja sitten hakemaan lapsia kunhan olivat koulusta päässeet: lähdettiin muksujen kanssa kansainvälisille suurmarkkinoille: prezeleitä, parmesankimpale, englantilainen toffee (miksi? sitä kysyn taas kerran), Järvenpäähän tuliaiskirja Emmiliinille ja tilpehöörit A:lle ja E:lle. Ja gelatoa!

Juniorikin liittyi seuraamme kun töistään pääsi. Vaikka markkinoilla olisi monenlaisia herkkuja ruokakojuissa ja telttaravintoloissa, me lähdimme keskustaan ja Pannuun pizzalle. ”Oikiaan ravintollaan” kuten Eepi totesi ja halusi. Minustakin mukavampi istua, syödä ja jutella rauhassa. Jälkkärille mentiin kuitenkin takaisin torille: italialainen gelato houkutti.

Ja tämänkin päivän pääasiallinen juttu on ollut ruoka. Sovitin aamuisen pyörälenkkini reitin siten, että Apsun pyytämä ja minun lupaamani sushipäivä olisi tänään. Siis mutkan kautta Aasia Markettiin ja pyörän tarakkalaukullinen tarpeita sushikekkereitä varten. Paluumatkalla vielä hallista nigireihin ja sashimeihin tarpeellinen tuore lohi. Ja vielä marketin kautta täydentämään raaka-aineita, erityisesti jälkkäriä varten.

Ja edelleen, koska olin hieman epävarma siitä, kuinka omat sushini onnistuisivat, ostin kaupasta pikkurasillisen kalifornia etc. sushia. Kuvista kyllä erottaa, mitkä ovat omatekemiä ja mitkä sushibaarista (joka Toppila-marketissamme on kyllä erinomainen). Riisin keittäminen ja ”maustaminen” (riisiviinietikalla, sokerilla ja suolalla) on se ratkaiseva tekijä sushin onnistumisessa. Tai ainakin minun mielestäni on. Ja perhe kyllä vakuutti, että olin onnistunut!

Koskapa en ollut suinkaan varma, miten sushin tekotaitoni vuosien tauon jälkeen olisi heräteltävissä ja miten sushi ylipäätään lapsille maistuisi ja ruoantarpeen tyydyttäisi, päätin tehdä jälkkäriksi pannarin. Sille kermavaahtoa, Nutellaa ja/tai hillahilloa. ”Tästä tulee kunnon sokeripärinät” kuten Eepi totesi. Ja minä totesin, että ruokafilosofiani on ”ruokaa rakkaudella” ja katsokaapas mitä pannari osasi ihan itsekseen uunissa tehdä: sydämellinen pannari tuli tänään.

Ruoanlaitto ja yhdessä syöminen on hyvä juttu. Monestakin syystä. Tulipahan tänäänkin taas todettua ja todistettua.

Hautausmailla

Kaupungissa kierrellen ja kohdaten

Hautausmaat ovat myös elämää varten. Tai kuten Naantalin hautausmaan portin pielessä lukee: ”Hautausmaa tukee elämää.”

Taas kerran olin tänään Oulun hautuumaalla, sekä ylhäällä Intiönmäellä uurnalehdossa, että vanhalla puolella vanhojen oululaisten kauppias- ja virkamiessukujen ja tervaporvareiden sukuhautojen välisillä poluilla. Sisaren haudalla uurnalehdossa käynnit ovat jo tyynempiä, armollisempia kuin kesän alkupuolella olivat. Useimmiten ainakin ovat, – tänäänkin. Vanhempien haudalla käyn melkein enää vain tavan vuoksi, enää on hyvin vähän kerrottavaa, muisteltavaa. Noh, kuitenkin muistaen.

Tänään hautausmaista, haudatuista, muusta menneestä, mutta vielä enemmän elämänmenosta ja näistä päivistämme tuli vaihdeltua mietteitä ja kuulumisia tuttujen kanssa. Hautausmailla taidetaan jutella erilaisista asioista kuin vaikka kauppakeskuksissa tai bussipysäkeillä. Luulisin. Joka tapauksessa mukava kohtaaminen.

Reilun tunnin pyörälenkki venähti lopulta melkein kolmetuntiseksi, kun siihen kuului piipahdus ystävän luonakin. Ja sitten lopulta pitkän mutkan kautta kotiin, – oli aikaa ja ajateltavaa.

Maisemat ja ”luontohavainnot” jäivät vähäisiksi: kaupungintalon upea fasadi ja kukkaistutukset voidaan ehkä niiksi laskea. 🙂