Tänään, syyssunnuntaiaamuna, aamukasteen aikaan mökkipuron varressa kulkiessa tulee miettineeksi, miksei sittenkin jäisi tänne elelemään pysyvästi?
Joka tapauksessa: tänään ei ollut mitään syytä, ei tehtävää, ei työtä, ei kokousta tai palaveria, ei tuttua, ei ystävää, ei vanhempaa, lasta, lastenlasta, ei lääkäriä, ei kutsua, ei velvollisuutta, joiden tai jonka vuoksi tai tarvitsemana olisi ollut palattava etelään, kotiin. Ei lähdetty. Ei todellakaan.
Lähdin puronrantaan. Canon kaverina.
Kuinkahan kauan jaksaisin/haluaisin täällä lopulta pysyväisesti asua? – Tämä 1/4 tai 1/3 vuodesta -rytmi tuntuu nyt oikein hyvälle.
Sääennuste lupasi tälle päivälle aurinkoa, ja lämmintä. Käytimme sen hyödyksi, – yhdessä ja erikseen. Tämä polunpätkä tepasteltiin keskipäivän auringossa ja lämmössä. Se oli hyvä polunpätkä: valoisa, aika suora, pehmeä, mutta pohja oli silti vankka, turvallinen, ja ympärillä valoa ja väriä, matkaa kaksistaan edessä ja takana, hiljaisuutta ja hyvä hengittää. Elämä on.
No,mehän muutimme tunturiin monta vuotta sitten…myimme Etelä-Suomen asunnon ja muuttokuorma tänne sujahti mukavasti.Mikään ei ole kaduttanut muutossa,ainakaan minua,jonka juuret on täällä tunturissa.
Lapsi on jo aikuinen ja asuu omillaan ja nykyään ulkomailla työreissulla.Tulevat tänne lomillaan ja hyvä niin.Lappi on vaan NIIN parasta elämässä!
Viihdymme todella hyvin!
Sitä samaa toivon Teille!
Teidän (sinun 🙂 ) ratkaisu juurille palaamisesta ja Lappiin muuttamisesta kuulostaa hyvää tehneeltä ratkaisulta. Luulenpa, että me pysymme edelleen ´osa-aikamökkiläisinä´. Juuret, oma, paljolti itse rakennettu, hyvä koti ja paljon sosiaalisia kontakteja, pojan perhe ja ystävät ovat kuitenkin Oulussa. Ja taidetaan me molemmat olla kuitenkin lopulta kaupunkilaisia. Tänne pohjoiseen on hyvä tulla lepäämään ja liikkumaan, luontoon ja hiljaisuuteen, olemaan kaksistaan ja välillä myös perheen ja ystävien kanssa. Juuri nyt, tässä elämäntilanteessa hyvä näin.