Hautausmaat ovat myös elämää varten. Tai kuten Naantalin hautausmaan portin pielessä lukee: ”Hautausmaa tukee elämää.”
Taas kerran olin tänään Oulun hautuumaalla, sekä ylhäällä Intiönmäellä uurnalehdossa, että vanhalla puolella vanhojen oululaisten kauppias- ja virkamiessukujen ja tervaporvareiden sukuhautojen välisillä poluilla. Sisaren haudalla uurnalehdossa käynnit ovat jo tyynempiä, armollisempia kuin kesän alkupuolella olivat. Useimmiten ainakin ovat, – tänäänkin. Vanhempien haudalla käyn melkein enää vain tavan vuoksi, enää on hyvin vähän kerrottavaa, muisteltavaa. Noh, kuitenkin muistaen.
Tänään hautausmaista, haudatuista, muusta menneestä, mutta vielä enemmän elämänmenosta ja näistä päivistämme tuli vaihdeltua mietteitä ja kuulumisia tuttujen kanssa. Hautausmailla taidetaan jutella erilaisista asioista kuin vaikka kauppakeskuksissa tai bussipysäkeillä. Luulisin. Joka tapauksessa mukava kohtaaminen.
Reilun tunnin pyörälenkki venähti lopulta melkein kolmetuntiseksi, kun siihen kuului piipahdus ystävän luonakin. Ja sitten lopulta pitkän mutkan kautta kotiin, – oli aikaa ja ajateltavaa.
Maisemat ja ”luontohavainnot” jäivät vähäisiksi: kaupungintalon upea fasadi ja kukkaistutukset voidaan ehkä niiksi laskea. 🙂
