Eilinen oli sienipäivä! Pitkä päivä sienihommissa: metsässä ja mökillä saalista säilöessä.
Olimme aamupäivän metsässä. En tietenkään kerro, missä. Eihän apajia kerrota. Eikä varsinkaan tätä meidän uutta! Pehtoori sen äärelle löysi, ei tunnistanut sieniä, mutta siksihän meillä on Google Lens! Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa.
Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Ja Lapissa, Inarin kunnan etelärajalla! Wuhuu. Ja niitä oli pienellä alueella paljon!
Näiden lisäksi toissapäiväiset ja eiliset herkkutatit sekä monet korillinen rouskuja (kangassieniä, karvalaukkuja, haaparouskuja, männynleppärouskuja). Parikymmentä matsutakea (tuntuu että vieläkin niiden tuoksu kuivauksen jälkeen on terassilla) ja vähän isohaperoita…
Iltapäivän alussa olimme jo takaisin mökillä, juuri sopivasti vastaanottamassa kauan odotettuja uusia penkkejä pihalle. Monien vaiheiden jälkeen ne ovat nyt täällä. Palaan asiaan kuvien kera.
Iltapäivä ja iltakin meni sienisadon kuivauksessa, pillkomisessa, suolauksessa ja säilönnässä kaikkine vaiheineen. Mutta mikäpä siinä. Pihalla enimmäkseen puuhailtiin. Nyt on loppuvuodeksi monenlaisia sieniä pakkasessa ja purkeissa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Niinhän se on, että tiettyihin paikkoihin, lähellä tai kaukana, arjessa, kotona tai reissussa liittyy muistoja, koetut tunnelmat, muistaa mitä syötiin tai mitä sanottiin, muistot palaavat mieleen … Tänään kerros niitä. Monia kerroksia.
Huolimatta siitä, että aamu oli pilvinen, sateen uhkakin olemassa, päätimme, halusimme jo tunturiin.
Alla olevassa kuvassa Purnuvaara, joka on nelostien läntisellä puolella, vastapäätä Tankavaara.
~~~~~~~~~~~~~~











Että löysittekin uskomattoman hienon mustatorvisieni-esiintymän. Kannattaa taltioida muistiin tämä aarrepaikka. Olen onnistunut johdattamaan itseni mustatorvisienien äärelle vain kaksi tai kolme kertaa. Mielestäni erittäin vaikea sieni havaita maasta, jos se on, ja yleensä näin on, samaa sävyä kuin taustalla oleva maasto. Ihannetilanne olisi, että poimintahetkellä maasto olisi kuiva. Märkä mustatorvisieni on sitkas kuin mikä. Ihan turha käyttää sieniveistä, jos sieni om vetinen. Sienen pinta tai ainakin ”nielu”on karhea joten se kerää heinänsiemenet kuin kärpäspaperi. Ne paikat josta itse olen poiminut nämä arvostamani sienet ovat olleet jotain vanhoja lehmipolkuja ja laiduntilkkuja ja mielestäni koivuja kasvaa lähistöllä. Siellä Inarin leveyspiireillä mistä löysitte nämä sienet ei taida ns. metsää kasvaa vai oletanko ihan väärin? Minulla tämä laji kuulu himoittujen sienien listalle. Voin sanoa, että minulle ruokasienistä numero ykkönen. Omasta mielestäni tämän sienen maku pääsee oikeuksiinsa vahvan Emmental-juuston seurassa. Vuosia vuosia sitten leivoin juustopiirakan, johon laitoin oliko punaista vai mustaa Emmentalia ja se on kyllä elämäni paras juustopiirakka jonka itse olen saanut aikaiseksi. Sen seurana vaikka kirkaslieminen kasvi- tai juureskeitto siinäpä satokauden raaka-aineita parhaimmillaan.
Kyllähän tuo meidän (= Pehtoorin löytämä) apajapaikka on nyt vahvasti muistipaikkoihin talletettu; eri asia tietysti on se, kuinka kauan siellä pysyy. 😀 Kyllä se on ihan keskellä metsää, kosteahko paikka ja koivikkoa ympärillä, kuitenkin. Ja hyvin erottuivat. Liitän (kännykkäkuvan) tuohon postauksen loppuun.
Kiitos juustovinkistä. Emmental ja piirakkapohja-ainekset on nyt merkitty kauppalappuun.
Suosittelen tekemään mustatorvisienisuola, josta saa umami-makua kaikkiin ruokiin, erityisesti munakkaisiin. Suolamyllyyn kuivattuja torvisieniä, siinäpä se on!
Kiitos, Tarja. Minäpä teen sitä heti tänään!