Reija

Arkea pohjoisessa

Nyt on käsittämätön valo. Pohjoisen valkoinen kaunis valo. Nyt vasta. Ei ole viime päivinä näkynyt.

Kaksi päivää on oltu täällä. Ja suunnilleen koko ajan on satanut. Lunta, räntää, tuiskua, tuulta, tihkua. Silti.

Silti on oltu ulkona. Pehtoori enimmäkseen rantasaunassa. Kyllä. Mutta ei saunonut, vaan tehnyt remppaa. Lattia on vaihtunut uudeksi. Seuraavat 20 vuotta taas pärjäträän. Tai ainakin sauna pärjää. Meistä ei tiedä.

Mutta olipa mukava tänäänkin – hieman harhailevan – hiihtolenkkini jälkeen, iltapäivällä taas yltyneessä lumi/räntäsateessa valmiille löylyille hipsiä.

Tarkoitukseni oli tehdä vain pikkuinen lenkki, semminkin kun edelleenkin satoi lumi-räntää, joka vain hetkeksi tokeni… Kakslauttanen – Tievatupa – Kakslauttanen – tuollainen pikku sprintti oli tarkoituksena.

Noh, minun loistavalla kartanlukutaidoillani (ja vuosikymmenien paikallistuntemuksellani!!!!) kävi kuitenkin niin, että tulin lopulta hiihtäneeksi niin paljon, että tämän vuoden latukilometritavoitteeni tuli täyteen. Huolimatta siitä, että tuuli kääntyi vastaiseksi, että alkoi taas sataa, että en edelleenkään ole mikään hyvä hiihtäjä, että minulla ei ollut mukana mitään juotavaa. Siis tuhannen amatööri. Mutta hyvä mieli kun tuli hiihdetyksi, liikutuksi.

(lisää…)

Mökkielämää Niitä näitä

Luppoilua melkein koko päivä

Tässä suunnilleen kaikki, mitä olen tänään saanut aikaiseksi. Hiihtolenkki Luttotuvalle.

Lunta riitttää, ja sitä tuli viime yönä ja aamulla ainakin viisi senttiä lisää. Niinpä kaikkialla on valkoiset, pehmeät hanget, jotka keskipäivällä hetken kimmelsivätkin. Vain hetken, muutoin pilvistä ja juuri ja juuri pakkasen puolella. Ladulla oli melkoinen vilske. En suinkaan ole ainoa, jota tänä vuonna on löytänyt hiihtämisen!

Laskettelurinteiden parkkipaikat ihan täynnä autoja, hissien ala-aseman kahvila ihan täynnä tauottajia, lounastajia, kaakaon ja vohvelin nauttijoita, nuoria näytti enimmäkseen olevan. Etälukiolaiset ja -opiskelijat?

Pehtoori on päivän ollut Puuha-Pete ja raksa-ukko: rantasaunan lahonnut lattia on pois, ja uusikin jo melkein paikallaan. En ole osallistunut talkoisiin, sen verran vain, että sapuskan duunarille tein. Pirkka pakaste-tonnikalapihvit osoittautuivat oikeinkin hyviksi. Niitä hankin toistekin pakkaseen ”varalle”.

Huomenna yritän olla toimeliaampi.

Lappi Mökkielämää

Nyt on hyvä aika mökkeilylle

Ennen pääsiäiset oltiin ”aina” Lapissa. Viime ja tänä vuonna on ollut valtakunnallisella tasolla toive ja neuvo: ”Nyt ei ole aika lähteä mökille”. Ja mehän olemme kuuliaisia kansalaisia, ja oikeasti sitä mieltä, että koronaohjeistuksia on noudatettava, eikä siis ole pääsiäisiä parina vuonna mökillä vietetty.

Tosin ihan ainoa syy, varsinkaan tänä vuonna, ei ollut korona vaan se, että kotona oli mahdollista ja ilo viettää mummin elämää, tehdä pari päivää oikein urakalla ruokaa ja olla läheisten kanssa, ja oli mahdollista (lue: työt ei haittaa mökkiaikatauluja) lähteä pohjoiseen vasta pääsiäisen jälkeen, jolloin eteläläiset turistit jo palautuvat altistuttamasta meitä muitakin. Noh, hieman kärjistäen juuri noin. 🙂

Lähdimme aamusella, jolloin Oulussa vähän tipsutteli räntää, mikä yltyi Keminmaan jälkeen ihan silmittömäksi räntämyrskyksi! Tervolaan asti näkyvyys oli karsean vähäinen, etten sanoisi niukka, ihan olematon ja sohjo roiskui vaarallisen kuuloisesti (tähän pelkoon minulla on paha kokemus nuoruusvuosilta, jolloin hurautin isän auton + peräkärryn + moottorikelkan katolleen huhtikuisen räntäsateen lauantaisena iltapäivänä, mutta eipä siitä sen enempää). Vaarallinen sohjo sai tänään ajelemaan huomattavasti viisaammasti kuin joskus 40 vuotta sitten! Ja ihan hyvin ehdittiin. Rollon jälkeen ajovuoroon Pehtoori, paremmalla kelillä ja vakaalla kyydillä.

Toiveissa on, että seuraavan viikon postaukset tulen tekemään tästä näkökulmasta: Myötätuulen pirtin pöydän äärestä. Josko yksi kotoa roudatuista pääsiäiskukista intoutuisi Lapin valossa kasvamaan ja kukkimaankin! 🙂

Ruoka ja viini

Pääsiäispäivä

Pidän keväisin niistä varjoista, joita sälekaihtimet luovat kodin seinille. Niistä on jotain ”elokuvallista” tai jotain. Ainakin ne kertovat, että ulkona paistaa aurinko, koska sisälläkin näkyy varjot.

Tänä pääsiäisenä kukat ja suklaakätköt ovat olleet yhtä isoja juttuja kuin ruoka. Jaloleinikit tyttären minulle (New Yorkista, Modern Art Museum) ostamassa maljakossa sälekaihtimien edessä, tipujen takana, ovat olleet yksi ilon aihe – ja rastin paikka. Tässä kohtaa oli toissapäiväisen suklaamunametsästyksen yksi rasti.

Tälle päivälle tein toisen kierroksen ja koska eilen pienillä oli ollut myös isänsä luona pääsiäisen rastikierros, oli Eeviskin oppinut, mistä on kyse. Joten ei ihme, että aika nopsasti hoksasi mariskoolissa olleet pienet pääsiäismunat: ”Löyty!!” – raikui olohuoneen pöydän ääressä. Onneksi tyttö ei ehtinyt lasisia Pentikin pikkuisia koristemunia suuhunsa siepata. 🙂

Ja oikeat kätkötkin sitten löytyivät oven takaa!

Tämän päivän menussa oli monia tuttuja komponentteja (salaattia, herkkusieniä, juuripersiljaa, lohkoperunoita) ja sitten karitsanpaisti! Huolella sen kypsensin ja annoin vetäytyä, tarjosin Stout-kastikkeen kanssa. Kyllä oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Kaikki muutkin tykkäsivät. Pehtoori, jolla on aika pitkähkö kokemus pääsiäispaisteistani, totesi, että paras tähänastisista. On kyllä muistettava mainita onnistuneen tuloksen taustalla Torin lihamestari. Nyt grillikauden alussa ja jatkossakin kannattaa muistaa.

Keltainen kalla on ollut ilo silmälle. Minusta se on vähän veistoksellinen.

Luettua

Helmet-lukuhaaste: maaliskuu

Helmet-lukuhaasteessa ideana on lukea kirja viikossa tai siis ainakin 52 kirjaa vuodessa. Minulla taitaa tulla nyt huhtikuussa tuo 52 luetuksi/kuunnelluksi. Maaliskuussa uusia kirjoja on 14, joissa monta historiallista romaania ja muutamia kepeitä (nuorten, suomalaisten) naisten ”opaskirjoja”.

En vieläkään ole varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, mutta eiköhän jokainen paikkansa löydä. Nyt listallani on vain vähintääkin hyviä kirjoja; asteikko on 0 – 5, ja ”heikoimmat” saivat arvosanakseen 3½.

Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5, 31.3.2021

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

Hanna Brotherus, jonka esikoisteos tämä kirja on, on ollut minulle jotensakin etäinen, liki tuntematon henkilö. Tiesin hänet tanssijaksi ja että hänen poikansa teki koskettavan, hienon roolisuorituksen Helsingin Peacock -teatterin Billy Elliot -musikaalissa, jonka kävimme syksyllä 2015 katsomassa – ja liikuttumassa. Tiesin, että hän on Mikko Kuustosen uusi puoliso. En juuri muuta.

Kuunneltuani hänen autofiktiivisen kirjansa olen vaikuttunut. Pidin paljon siitäkin, että hän luki kirjansa omalla miellyttävällä, ”tuntevalla” (voiko niin sanoa?) äänellään. Ainoa, mikä tässä monin tavoin koskettavassa kirjassa ”häiritsi”, oli se, että mietin monta kertaa, mikä on fiktiota, mikä hänen omaa elämäänsä. Autofiktiivinen on ainakin lukijalle vaikea laji.

Hänen kielensä on kaunista, karheaa, koskettavaa. Kuten kirjan minän elämäkin. Neljän lapsen äiti kirjoittaa lapsistaan, omasta lapsuudestaan, vanhemmuudestaan, urastaan, niiden yhteensovittamisesta ja -sovittamattomuudesta. Omasta vai romaanihenkilön?Suorittamisesta, riittämättömyydestä, naiseudesta, matkasta itseensä. Ei hämmästyttäne, että tykkäsin tästä hyvin paljon.

Haruki Murakami, Tanssi, tanssi, tanssi, 29.3.2021

Tämä on mainittava, vaikka en laskekaan sitä ”suoritetuksi”. Olen vuosien varrella törmännyt tähän Murakamiin ja hänen pidettyyn tuotantoonsa, mutta vasta nyt haasteen FB-ryhmässä käydyn keskustelun jälkeen tartuin eka kertaa hänen tuotantoonsa. Kuuntelin sinnillä puolet tästä kirjajärkäleestä, lopetin monta välillä, ja aina yritin uudelleen. Puoliväliin jäi tämä. Minä en vaan ymmärtänyt.

Dean Nicholson, Nalan maailma, 4, 27.3.2021

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
27. Kirjan päähenkilö on eläin

Maailman ympäri pyöräillen!? Kolmekymppisen skotti Dean Nicholsonin kasvutarina, jossa keskeisimmän roolin saa löytökatti Nala. Minähän en paljon kissoista perusta, semminkin kun olen ihan mahdottoman allerginen niille, eikä tässä kirjassakaan se kissa ollut minulle ”se juttu”, joka sai aika nopsasti lukemaan tämän. Eniten tykkäsin siitä, kuinka tämän seikkailun kuvauksen kautta tutustuin jotenkin niin erilaiseen maailmaan kuin omani. Pyöräilymatkan tapahtumat ja kokemukset olivat hyvinkin uskottavia, mutta elämäntapa minulle kaikkea muuta kuin samaistuttava.

Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4½, 24.3.2021

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
48. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Tämän kirjan korkeassa arvosanassa on osuutensa lukijalla. Sekä kirjan hienovaraisella sarkasmilla, älyllisellä nokkeluudella, kepeällä kettuilulla aika monillekin asioille ja veitikkamaisilla huomioilla ihmisten ahdasmielisyydestä. Minulle, jonka lapsuuden usko on hiljalleen hiipunut agnostikon ajattelun suuntaan, tämä kirja oli todella mielenkiintoinen, sivistynyt, perusteltu, – ja hauskakin. Se antoi vastauksia moniin kysymyksiin, toi ahaa-elämyksiä ja pisti miettimään. Hyvä kirja!

Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4, 22.3.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Lukija saattoi olla syy siihen, että astronautista tuli minulle vähän rasittunut olo. Tai hänessä oli jotain ärsyttävää, ehkä häivähdys tekopyhyyttä tai jotain. Joka tapauksessa amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn elämäkerrallinen kirja toi tietooni palasia maailmasta, josta minulla ei ollut juuri mitään tietoa aiemmin.

Oli mielenkiintoista lukea, miten astronautiksi pääsee, millaista on viettää vuosi avaruudessa. Päästä yhden astronautin kautta seuraamaan suurvaltojen avaruusohjelmien yhteennivoutumista, tutustua kansainväliseen avaruusasema ISS:n toimintaan ja elämänmenoon. Vähän kummastellakin sitä vahvaa uskoa, että ihminen matkaa pian Marsiin.

Kansakoulun ymp.opin tunneilla kaikkein mielenkiintoisinta olivat avaruusjutut, planeetat ja meteoriitit. Apollo-lentojen aikana tykkäsin keräillä kolikoita, joita silloin oli myynnissä. Kannattaa tämäkin kirja kuunnella.

Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5, 17.3.2021

Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Kirjassa tarkkaillaan luontoa
Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Ehkä pidin tästä vain Waltarin vuoksi, kaunis, vähän vanhahtava kieli, Ranskan maaseutu, nuoruus, ehkä paluu omaan kirjallisuuden harrastuneisuuden alkulähteille. Lukiovuosina luin liki koko Waltarin (romaani)tuotannon. Myös tämän pienoisromaanin. En oikein tiedä, miten tähän nyt tartuin, mutta tulipa jotenkin nostalginen olo.

Tässä on tarinallisuutta, viehättäviä, melkein hengitettäviä tunnelman kuvauksia. Hieman kummallinen, mutta kiehtovalla tavalla.

Sirkku Salovaara, La mia Italia, – Ihana mahdoton Italiani, 4, 16.3.2021

Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Firenzessä yli kolme vuosikymmentä asunut ja italialaisen miehen kanssa avioitunut toimittaja Sirkku Salovaara on hyvä kertoja. kirjassa on lukuja Napolista, Sisiliasta, Firenzestä, italialaisesta ruoasta, jalkapallosta, koirista ja kissoista, politiikasta ja kielestä, arjesta ja historiasta. Kaikesta siitä, mikä Italiassa kiehtoo ja raivostuttaa.

Hän kirjoittaa hyvin ja elävästi, ja myös uusista (ainakin minulle uusista) näkökulmista. Kirjaa on somessa moitittu sillisalaatiksi, juonettomaksi, vailla punaista lankaa olevaksi… ehkä se onkin sellainen, mutta mitä sitten? Tämä vei Italiaan, toi iloa ja valoa maaliskuisiin Oulun päiviin.

Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4, 15.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
44. Kirjassa on reseptejä

En oikein tiedä, miksi tähän tartuin. Mihin kohtaan haasteessa tämä edes sopisi? – Kiva, pirteä, raikas kirja viineistä ja viiniharrastuksesta. Instassa Viinitollo nyt seurannassa.

Satu Rämö, Katja Lahti, Vuoden mutsi, 4, 14.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Kirja esitellään Book Beatissä näin: ”Vuoden mutsi on kirja, joka paljastaa pastellinväriseen pehmoiluun verhotun salaliiton lapsettomia vastaan. Vuoden mutsin missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään. Vauvavuodesta jää varmemmin henkiin, kun pidentää naurulla ikää.” Ja tästä huolimatta minä otin tämän kuunteluun: ehkä Satu Rämön takia. Pidän hänen kirjoistaan ja jutuistaan. Kyllä tämä mummillekin oli mukava, hauska ja samaistuttava kirja.

Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½, 13.3.2021

3. Historiallinen romaani

Olkoonkin että tämä on romaani, fiktiivinen kirja Albert Einsteinin vaimosta, niin silti tai ehkä juuri siksi tämän jälkeen käsitykseni Albert Einsteinista on muuttunut, enkä sympatiseeraa häntä enää ollenkaan. Kirja perustuu osin kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin ja laajaan tutkimuskirjallisuuteen, mutta kirjailija paikkaa paljon vaiheita, joista ei ole säilyneitä lähteitä. Nainen miesten ja tieteen maailmassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, uskonnon, perinteiden, kansallisvaltioiden, kansallisuuksien sekamelskassa… Suosittelen!

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½, 10.3.2021

3. Historiallinen romaani

Valitsin kirjan – tietysti – kirjan nimen perusteella ja aiheen perusteella: nainen valokuvaajana II maailmansodan rintamilla, Vogue-mallista kuvajournalistiksi ja sopivasti rakkaustarinaa mukana. Monta kertaa ensimmäisen 200 sivun aikana olin jo lopettamassa: liikaa ulkonäköjuttuja, muotimaailman koukeroita, jossain välissä elämänkohtalot, pienen orvoksi jäävän tytön vaiheet ja hyvä on, se rakkaustarinakin, saivat jatkamaan kuuntelua. Olin toivonut enemmän valokuvaajan maailman ja naisjournalistin aseman tarkastelua; semminkin kun kirja pohjautuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. Ja kyllä kirjan lopussa sodanvastaisuus ja inhimillisyys saavat unohtamaan alun pintaliitoon keskittyvän kerronnan.

Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½, 8.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Tämän pienoisromaanin kuuntelin Helmet-ryhmässä olleen hypetyksen innoittamana. Ehkä en ole tarpeeksi hengistynyt tai hengellinen, että tämä olisi minuun kovastikaan koskettanut. Kasvutarina tämäkin, kertomus eheytymisestä. Teksti etenee mukavan verkkaisesti, muistuttaa hengittämisen tärkeydestä. Ehkä hieman lattea suhtautumiseni johtuu siitäkin, että edellinen kirja oli niin vahva, että sen jälkeen oli vaikea innostua tästä.

Niillas Holmberg, Halla Helle, 5, 7.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Tämä on vahva ja hieno esikoiskirja. Niillas Holmberg on nuori (s. 1990) monilahjakkuus, jonka kirjaa lukiessa on varma, että hänellä on pitkälliset opinnot psykologiasta, historiasta ja ja kirjallisuudesta ja että hän on saamelaiskäräjien jäsen. Ei ole. Kirja vaatii (ainakin minulta) keskittymistä, paneutumista, ei ole kevyttä kartanoromantiikkaa tai letkeää sanansäilää, vaan hyvää jotenkin perusteeellista tekstiä, jossa on paljon asiaa ja mietittävää.

”Papin poika Samu jättää etelän taakseen ja muuttaa Saamenmaalle. Merkillisen vahva voima vetää häntä Utsjoelle: Suomen puhutuin saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle.
Elle hylkää taiteen teon ja erakoituu tunturiin viettämään esi-isiensä mukaista elämää. Hän lähettää Samulle runomuotoon kirjoitettuja unia. Freud ja Jung apunaan Samu alkaa tulkita unia auttaakseen Elleä. Välittyykö tulkinnoista vain hänen oma halunsa saada Elle lähelleen, ja mitä toisen kulttuurista on omaksuttava ymmärtääkseen sen symboleja?
Yhteiskunnallinen Halla Helle on sykähdyttävä esikoisromaani. Se kuvaa viisaasti niin yksilön kuin yhteisön ristiriitoja.”

Erinomaisen lisän kirjan annille antaa, että Niillas Holmberg itse lukee teoksensa. Sekä tietysti se, että kirjassa liikutaan monissa tutuissa maisemissa ja kohteissa Inarissa, Ivalossa ja Utsjoella.

Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4, 4.3.2021

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

Hyvä tarjous syväluotaa suomalaiskansallista säästäväisyyden hyvettä; tarkkanäköinen, hulppea, kepeä ja hymynkaretta ylläpitävä pikkuinen kirja. Varmasti moni tunnistaa perheestään tai ainakin lähipiiristään kirjan päähenkilön ja hänen perheensä kaltaisia.

Yann Martel, Piin elämä, 3½, 3.3.2021

11. Kirja kertoo köyhyydestä
16. Kirjassa eletään ilman sähköä
27. Kirjan (toinen) päähenkilö on eläin

Tämä on kummallinen kirja. Ehkä sen voisi laittaa (aikuisten) satukirjaksikin. Seikkailunkirja, jossa 16-vuotias intialaispoika ja bengalintiikeri ovat pääosassa. Kirjan alkupuoli oli minusta aika hyvä, kiehtovakin. Poika, joka halusi olla sekä kristitty, hindu ja muslimi – ja olikin. Kun hän sitten matkalla Intiasta Amerikkaan joutuu haaksirikkoon ja valtamerelle kaksistaan tiikerin kanssa… En tiedä. Ehkä Saariselän hiihtoladut eivät olleet oikea miljöö ja maaperä tähän kirjaan hurahtamiselle. Ehkä harasin vastaan, enkä antanut tarinan viedä. Tämä taitaa olla ns. korkea kirjallisuutta, on ainakin julkaistu ”Keltainen kirjasto” -sarjassa. Ehkä siksi minulta vain 3½. Mutta onhan sekin hyvä.

TOP 3 maaliskuussa olivat Halla Helle, Ainoa kotini ja Jäähyväiset uskonnolle. Niistä jäi minuun jotain. Aika paljonkin.

Helmikuun ja tammikuun kirjani ovat linkkien takana.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Pitkästä aikaa juhlapäivä

Lapsuudenkodissani pitkäperjantai ei ollut juhlapäivä, ei edes sitten kun teinivuosinani vietimme pääsiäiset Saariselällä asuntovaunussa. Mäkeen toki saimme mennä, mutta ei mitään herkkuja, ei myöhään kukkumisia, ei koristeita, ei suklaata. Pääsiäisen ilosanomaa ja suklaamunia oli odotettava ensimmäiseen pääsiäispäivään asti. Ikimuistoinen on pitkänperjantain, melkein kuin tuomiopäivän, jumalanpalvelus Ivalon kirkossa kevättalvella 1979. Sitä on vaikea unohtaa. 🙂

Tänään, pitkästä perjantaista huolimatta, olemme viettäneet juhlapäivän, ei halailtu, ei laulettu, mutta Juniorin kolmekymppisiä juhlimme pienellä porukalla, – aika hulppealla ruoalla. Sekä määrältään että maultaan oli parasta pitkään aikaan. Pehtoori aloitti grillikaudenkin, ja minä tein alkuun, oheen ja loppuun aika monta tykötarvetta. Hiihtolenkkiä lukuunottamatta päivä kuluikin keittiössä, mutta se tuntui hyvältä. Juhlan tuntua siitäkin, että mukana olivat myös R. ja sisareni. Että melkein kuin olisi ollut ihan ’vieraita’. Näinä aikoina, vallitsevassa tilanteessa, on niin mukava kun on muitakin kuin me kaksi.

Uusia ja tuttuja ruokia, vuoden 2008 samppanja ja hyvä Bordeaux (2006).

Ja ehkä parasta oli Aarrepolku. Apsu oli niiiiin töpinöissään – ja hoksaavainen. Kaikki kymmenen rastia löytyivät ilman apuja – ja pikkusisko juoksi perässä ja nautti suklaamunista!

Vuodet eivät ole samanlaisia. Hyvä niin.

Niitä näitä

Keväimessä hajamielisenä

Isokoskelolla lounasaika (klikkaa isommaksi niin näet ”suupalan”) kun olin jokivarressa lenkillä aamupäivällä. Keväistä oli muuallakin kaupungin laitamilla, ei lämmintä, ja tuulista, mutta silti kevät.

Vaikka oli aamuvarhain jo oltava menossa, ei olisi sentään ollut tarvetta herätä aamuviideltä. Olinpahan ihan itse laittanut kellon väärin soittamaan. Muutoinkin yöunet olleet enemmän vähemmän marginaali-ilmiö tällä viikolla. Mikä ehkä aiheuttaa hieman hajamielisyyttä, – entistä enemmän.

Vähän déjà-vu –ilmiö oli kun olin käyttämässä äitiä Kuntoutuskeskuksessa: muistin kyllä pukea meille molemmille maskit, ottaa sairausvakuutuskortin ja muun tarvittavan mukaan ja hyvissä ajoin, ilman kiirettä pukkasin äidin pyörätuolissa inva-taksin viereen, kuljettaja auttoi kyytiin ja matkasimme Kontinkankaalle. Kuinka ollakkaan (vasta) siellä sisällä hoksasin, että olinpa jättänyt ulkoasuni asusteeksi myös siniset muoviset kuminauhatöppöset kenkieni päälle! Sopivat oikein hyvin vaalean pitkän villakangastakkini kanssa! 😀

Näin tein muutaman kerran myös silloin kun lapset olivat pieniä ja heidät vein tarhaan: sielläkin oli käytössä nuo muoviset sotkunestäjät. Ja niillä sitten ajelin työpaikalle, ja lampsin kolmanteen kerrokseen omaan työhuoneeseeni. Silloin oli melkein 30 vuotta nuorempi, joten ei nämä minun unohteluni ole iästä kiinni. Eikä niitä taida voida selittää edes vähäisillä yöunillakaan. Ei niitä voi oikein selittää millään. Minä nyt vain olen sellainen.

Hajamielinen, – ja herkkäuskoinen. Sain tänään Apsulta ääniviestin: ”Mummi! Nyt multa on lähtenyt eka hammas!”. Ja minä ihmettelemään ja onnittelemaan. Kun tuossa illansuussa piipahdin Juniorin luona, pyysin Apsua (joka on edelleen vasta 5 v.) näyttämään sitä hampaankoloa. ”Mummiiiii, ei mulla oo hampaita lähteny. Etkö tajunnu: aprillia!” En tajunnu, mutta olihan pojalla hauskaa. 🙂 Ja huomenna on Suuri Arteenmetsästys.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mustarastaan laulu aamuin, illoin kotipihalla on lupaava ja lohduttava. Koskenniemen runossa mustarastas laulaa ”keväimessä”. Keväin on nyt.

Niitä näitä

Värejä elämään

Pyöräilykautta odotellessa olin tänään kaupungilla kävelemässä, kulkemassa, kiertelemässä. Pyöräkuumehan on ollut kova, mutta tämmöiseen en ole törmännyt aiemmin. 😀
Vaikuttaa vähän sellaiselta ”kaikki katastrofin ainekset olemassa”.

Aika hiljaista oli, tosin olin taas aika aikaisin liikkeellä. Spesiaaliruokatarpeita hain, ja Eevikselle ostin kevätmekon. Ihan selvästi on kevään tuoma värien kaipuu ja tarve. Nyt kun on jo valoa, että värit näkyvät.

Kukkia pienen mekossa ja kukkia kotona pöydillä. Vihreä-keltaiset tabletit Festassa. Omat mustat T-paidat kotona on vaihtuneet valkoisiin tai pinkkeihin. Huomenna on huhtikuu, on pyöräilykauden alku!! Tänä vuonna jalkakäytävillä on ainakin viime vuotiseen verrattuna todella vähän hiekotussoraa, joten putsauskin tulee varmaan sujumaan nopeammin. Jee!

Ravintolasulun ajan meillä on ollut ”lupaus”, että kerran viikossa haetaan noutoruokaa, ja tänään Pehtoori sitten otti tämän hoitaakseen. Merikosken kiinalainen ravintola (entisen Ärrän ja makkarakopin paikalla) on monen muun aiemmin (ravintolassa) testaama, mutta meille oli eka kokemus. Tälläkin kertaa kaksi annosta, possua ja fritti-broileria. Annokset olivat esim. Saurahaan ja Pad Thaihin verrattuna maltilliset, ja huomattavasti halvemmatkin (30 > 20 euroa), mutta myös maku oli vaatimattomampi. Olivat ”ihan hyviä”, mutta ei niistä kyllä isommasti mitään makuelämyksiä irronnut. Ei jatkoon tämä. Noh, ehkä ihan hyväkin ennen pääsiäisen herkuttelujen alkua syödä vähän vähemmän ja vaatimattomammin.

Historiaa Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen)

7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä.

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli, ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

Lammaspatee

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten.
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

Bloggailu

Ennakkotieto

Suuri Pääsiäispostaus, joka on ollut tekeillä jo muutamina päivinä on vielä kesken, – siirrän julkaisua huomiselle.

Vesisateisena päivänä olen vain jatkanut konmarittamista, – sekä roskiin että kierrätykseen on lähtenyt puoli jätesäkillistä roskaa ja tavaraa/vaatetta (mm. viisi pipoa!! – mistä niitä oikein tulee, kuka niitä on oikein kutonut, eikä käytä?) ) Ja järjestystä ja tilaa on myös tietokoneelle tullut. Siinäpä ne päivän kuulumiset, huomiseen!