Reija

Syyspäivällinen

Syksyn kauniit päivät jatkuvat.

Tänään on syöty hyvin. Inarin Wilderness-hotellissa syötiin pari viikkoa sitten, ja siellä valitsimme alkuruoaksi maa-artisokka-tatti-keittoa. Kuulosti mitä mahtavimmalta, mutta oli pettymys. Se oli melkein juoksettunutta, ja tatteja se oli ehkä nähnyt, mutta eipä niistä ollut paljon makua jäänyt. Vaatimattomuuttani sanoin Pehtoorille, että varmastikin osaisin tehdä parempaa, ei voi olla kovin vaikeaa. Eikä ollut! Tästä tykkäsivät kaikki (aikuiset, pienet kieltäytyivät edes maistamasta).

On kyllä todettava, että tuolla em. hotellin illallisella valitsemani punajuuripihvit ja grillattu, marinoitu vuohenjuusto olivat todella, todella täyteläisiä ja huippu kasvisruoka-annos. Samoin kuin Pehtoorin valitsema paistettu nieriä.

Tässä tämänpäiväisen sopan resepti (tulee iso annos)

Maa-artisokka-tatti-keitto

2 sipulia
2 yksikyntistä valkosipulia
8 dl maa-artisokkaa (kuorittuna) ja pilkottuna
4 dl tatteja
2 rkl voita
8 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
suolaa
valkopippuria

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit, maa-artisokat ja sienet rasvassa.
Lisää mukaan kasvisliemi ja ruokakerma. Hauduta puolisen tuntia miedolla lämmöllä.
Soseuta keitto ja mausta se suolalla ja pippurilla.
(Paahda uunissa prosciuttoa tai pekonia, murustele keiton pinnalle. Tarjoa ohessa esim. pestobostonia, hapanjuurileipää tai paahdettua ruisrevittyä.)

Ja pääruoaksi tein hirvipaistia. Ostin pyöröpaistin Kauppahallista Kylmäseltä. Ennen kokematon juttu, mutta tulipa hyvää, mureaa, mukavan lempeää riistaruokaa.

Hirven (pyörö)paisti

hirven pyöröpaisti
suolaa
riistamaustetta
härän fonfia
mustapippurirouhetta
kokonaisia maustepippureita
4 porkkanaa
5 salottisipulia
5 valkosipulinkynttä

Ota (sulanut) hirvipaisti huoneen lämpöön pariksi tunniksi.
Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippurirouhetta
Kuumenna pannu kuumaksi ja ”ota pinnat” = ruskista paisti kauttaaltaan.
Kuori ja lohko uunipataan/vuokaan porkkanat ja sipulit.
Nosta liha juuresten päälle.
Ripottele vielä suolaa, pippuria ja riistamaustetta, lisää mukaan 6–10 kokonaista maustepippuria.

Kaada pataan lihalientä (vesi + fondi) niin paljon, että lihasta jää näkyviin alle puolet.
Laita pata uuniin 150 asteeseen tunniksi, ja sen jälkeen laita uunipataan kansi päälle ja pienennä lämpötilaa 125 asteeseen.

Hauduta tässä lämpötilassa paistia kolmisen tuntia. (paistimittarissa oli minulla 65 C)
Välillä voit kääntää lihaa padassa ympäri, jottei lihan pinta kuivu. Huolehdi ettei neste haihdu padasta.

Kun aika on kulunut, nosta liha padasta ja kääri se folioon vetäytymään 15 minuutiksi.
Siivilöi padasta neste kattilaan, ja lisää joukkoon ruokakerma, suolaa ja mustapippurirouhetta.
Tarvittaessa suurusta vehnäjauholla tai Maizena-suurusteella.

Jälkkäriksi oli aie tehdä jo puoloffee tai puolukkaposset, mutta jäipä sitten liian vähän aikaa, kun huitelin pyörälenkillä yli puolenpäivän. Paistoin sitten pannarin, ja sen kanssa sitten syksyistä omppuhilloa ja montaa muuta hilloa, suolakaramellikastiketta ja kaikkea sellaista. Kun parempaa ei ollut tarjolla hyvin upposi sekin.

Iltajunalta hain tyttären. Mahdottoman mukava kun on pari päivää välipysähdyksellä tässä matkalla taas mökille etätöihin ja -opiskeluihin.

Isovanhemmuus

Mummin juttuja

Sukupolvien välissä tänään. Paljon vastakohtia, suvun nuorimpien ja vanhimman kanssa vietettyjä hetkiä. Hillitöntä iloa, rauhaisaa yhdessä puuhailua, paljon pulputusta, leikkipuistossa liikkumista ja sitten iltapäivällä suruisaa, vaisua kahvittelua, sanatonta myötäelämistä.

Muksut hain aamulla meille. Kun halaan Apsua, toivottelen huomenia ja kerron ikävästäni, hän toteaa, onneksi hymyssä suin: ”Mummi, sää haiset ihan saippuakuplille”. Se olikin eka kommentti keneltäkään uudesta eau de toilettestani. 😀

Kunhan meillä saimme Apsun uskomaan, että mummilassakaan ei ole ylimääräistä ruutuaikaa, pääsimme pelaamaan, tekemään tehtäväkortteja, lukemaan (Eeviksellä on nyt Mauri Kunnas -buumi hyvin vahvana), siivoilemaan meillä olevista leluvarastoista ”vauvojen lelut” pois, paketoivaksi autotalliin, ehkä niille taas joskus jollakin käyttöä. Legot ja Duplot ovat edelleen ok, samoin Fischer Pricet ja Pipsa Possu -rakennussarjat. Pitkä tovi sujui leikkien.

Lounaan jälkeen (vihdoinkin mummilla kananuggetteja!) oli edelleen sateisen oloista ja oli (taas) tehtävä temppurata. Tällä kertaa Apsu itse kirjoitti ”rastien” tehtäväkuvaukset: kuperkeikat, esterata, lankulla kävely, laavahyppely, kiertotie, pallon heitto, kiipeäminen, ja mitä kaikkea ennen maalia. Temppuradan sponsori taisi olla Super Mario, koskapa Mario – Luigi -teksti on kaikissa lanketeissa mainittuna. Ja kyllä minä ihmettelen, että kuusivuotias osaa itse nuo kaikki kirjoittaa. Sen verran kysyi, että ”miten se gee kirjotetaankaan?”. – Minä osasin ehkä just ja just kahdeksan vuotiaana kirjoittaa noin.

Yläreunan hymiön oikealla puolella on tikkareita. Ihan vaan pienenä vihjeenä mummille etsiä palkinnot karkkijemmastaan valmiiksi. Kymmenen kierrosta temppurataa tehtiin, kannustettiin ja tuomaroitiin, mutta silti oli vielä reilu tunti aikaa ennen kuin isänsä tulisi hakemaan pienet. Eevis halusi kirjastoon ja Apsu puistoon.

Sää oli lämmennyt, aurinkokin vilahteli, joten ”tarhan puistoonhan” me sitten suuntasimme. Tarhan puisto on se sama, jossa meidän lapset päiväkotiaikanaan paljon olivat, ja tänään(kin) kun oli lauantai, mentiin pienten kanssa myös tarhan pihalle. Sen perällä on pieni metsäinen nurkkaus, jossa oltiin tänään eka kertaa. Selittelin pienille, että siellä on ihanaa vihreää sammalta, puiden alla mukavia piiloja, siellä on nalleja, keijuja, mukavia peikkoja ja sen sellaisia. Kerroin, että silloin kun meidän lapset olivat tarhassa, siellä oli pieni kasvimaakin, jota lapset itse kastelivat ja kitkivät ja saivat sieltä porkkanoita etc. Jutteluni seurauksena Eevis hiipi metsässä kumarassa ja kuiskaillen etsien ”keijuja ja porkkanoita” ja samaan aikaan Apsu totesi minulle lakonisesti: ”Nuo on niitä sun juttuja.” 😀

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Patikkapoluilla

Viime viikolla yksi puolituttu kyseli patikoinnista, ja nimenomaan patikoinnista Lapissa, ja vaihtelimme tietoja ja kokemuksia siihen liittyen. Tarkoitukseni oli ja on sen pohjalta tehdä tähän jonkinlainen kooste vinkeistä…

Meillähän Pehtoorin kanssa aika aktiivinen patikointitaival on jatkunut (vasta) vähän toistakymmentä vuotta. Sinä aikana on melkein kerran vuodessa käyty ulkomaillakin patikkareissuilla (Kitzbühel, Madeira (2 x), Kanaria, Liguria, Lanzarote, Bad Gastein, Mallorca, Kroatia ja mitä näitä nyt on. Linkkien takana kuvakansiot noilta patikkareissuilta). Ohjatut patikointimatkat Alpeilla opettivat paljon – sekä kokemuksena että wanderführereiden opettamana.

Viime viikon ruskareissulla otin paljon kuvia poluista, jotta voin näyttää, kuinka erilaisia polkupohjia pelkästään Saariselällä (ja Inarissa) on. Helppoja ja haastavia, pehmeitä ja rakkakivisiä…

Nyt vain aloitin taas niin massiivisen postauksen tekemisen, että ei tälle illalle enää jaksa tehdä loppuun, kun huomenna mummin kalenterissa on aamutuuri pienten kanssa, mutta tässä nyt edes niitä polkukuvia.

Ehkä palaan polulle huomenna…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Niitä näitä

Osasinpas!

Pitkästä aikaa olen ollut historioitsijana, nimenomaan tilaushistoriahankkeisiin liittyen, ”töissä”, neuvonantajana etten sanoisi konsulttina! Tulipa muistoja ja ihmeesti ihan selkäytimestä lähti paljon asiaa. Tarjolla oli projektikin, kirjantekohommaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Enää ei ole intoa, eikä tarvettakaan ryhtyä tutkimus- ja kirjoittamishommiin, ei ainakaan kirjan kokoisiin.

Toiseenkin työtarjoukseen tuli vastikään sanottua ei. Olisin päässyt kuvaajaksi 100-vuotisjuhliin viime viikon lauantaina, mikä olisi ollut oikein mieluisa kuvauskeikka. Tämä oli eka kerta kun en ottanut vastaan tarjouttua mahdollisuutta päästä kuvaajaksi, mutta kerta kaikkisesti en halunnut meidän ruskalomaa lyhentää monella päivällä. Olisi pitänyt palata jo perjantaina Ouluun, mitä kyllä vähän harkitsin, mutta sittenkin ei.

Olen siis oppinut jotain tärkeää! Oppinut sanomaan ei. Eikä lopulta tuntunut edes pahalta. Olisinpa osannut joskus vuosia, vuosikymmeniä sitten… No mutta ”oppia ikä kaikki”.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Tapaamisia monissa merkeissä

Tänään on tullut ”kyläiltyä” enemmän kuin muutamina koronakuukausina yhteensä! Aamulla pyöräilimme Pehtoorin kanssa kimpassa Jääliin: siellä ysikymppinen äitinsä elelee ja pärjäilee edelleen kotonaan – toki apua on päivittäin, mutta pärjää kuitenkin. Katseltiin meidän ruskakuvia, juteltiin vanhenemisesta, vanhemmista ja lapsista, lastenlapsistakin. Sitähän se anoppi ihmetteli, ettemme Lapissa ”millään halunneet metsään mennä hakemaan ämpärillistä tai pari puolukoita”. Hänen suurin intohimonsa kun on ollut metsässä liikkuminen ja marjastaminen. Ei ole poikaansa tai miniäänsä moinen villitys iskenyt. Varsinkaan jos vaihtoehtona on tarpoa tunturin kuvettta ylös ja alas. 🙂 Sen hän kyllä ymmärsi, muttei sitä, ”että marjaan ette menneet, vaikka puolukoita olis ollu”.

Kotona käväisin keittämässä kahvit, ja seuraavaksi pyöräilin äidin luo. Ja taas ruskareissun kuvat esiin. Itkuhan se Tuulentuvan rakennuttajalle, Hangasojan mökkipaikan aikanaan hommanneelle tuli, kun kuvia katseli, menneitä muisteli. Kuvat tuovat hyviä muistoja, kaipuuta. Kuitenkin kuvat ovat tärkeitä.

Tovin ehdin kotosalla viivähtää ja taas pyörän selkään. Tällä kertaa suuntana Isko ja viininmaistiaiset. On meidän viinikerhon 30-vuotisjuhlavuosi, ja järjestävä osapuoli oli todellakin ottanut sen huomioon! Nettihuutokaupasta olivat hankkineet viinejä vuodelta 1991 – viinikerhomme perustamisvuodelta. Kolmen riojalaisen sarja alkuun oli hämmentävä. Kun sokkona maisteltiin, kukaan ei arvannut, mistä oli kyse, mutta yhtä mieltä oltiin, että ”näissä on EHKÄ jotain viiniin viittaavaa”. 🙂

Viinit olivat ruskeita, kuin kahvia, tuoksu sherrymäinen, ei kuitenkaan etikkainen. Juomatta jäivät, vain maistelutilkat riittivät. Toisen kierroksen viimeinen, vuoden 1970 Marques de Villamagna (puolivuosisataa vanha!!), oli ainoa, jota saattoi makustella ja puolisen desiä nauttiakin. Mutta olihan mielenkiintoista – taas opimme uutta: nettiviinihuutokaupasta, viinien ikääntymisestä, meidän ikääntymisestä, yhdessäolon tärkeydestä, kestiystävyydestä

Viinikerhomme on vuosikymmenien varrella muuttunut myös ruokafriikkien seuraksi. Tänään espanjalaiseen teemaan liittyen meille oli tarjolla Iberico de Bellota -kinkkua kaikkine makoisine oheisherkkuineen [mancheco, valkosipulileipä, puoliaurinkokuivatut tomaatit, … ja jälkkäriksi crema catalana]. Kaikkea tuli maisteltua.

Olipa mukava. Mahdottoman mukava.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kaupunkiruskaa kuvailemassa

Tänään vuorossa kaupunkiruska.

Nallikarin kautta Hietasaareen ja Mustasaareen ja niiden välissä olevan Mustasalmen sillalla tuli tovi vietettyä. Olis sen verran kaunista.

Seuraavaksi Pikisaareen, jonka uimahuoneen viereinen vaahtera hehkui ja loisti. Torilla ja Kauppahallissa taas kerryttämässä niihin liittyvän kuvatoimituksen kansiota. Mieluinen toimeksianto kun voin sitä täydennellä hissuksiin, eri tunnelmia, tuotteita, valoja, vuoden- ja vuorokaudenaikoja. Silloin kun sopii ja on otollinen tilanne.

Ainolassa viivyin aika kauan, kävin sitten polkemassa nauttien Oulujokivarrenreitistä. Sellainen pieni yksinolon tarvekin tässä retkeilyssäni oli, joten kunhan vain kuljin. Keskustaan palatessa oli tämä kuvakulma hyödynnettävä: Åströmin pihan väri-ilottelua.

Kaupungin kautta ajelin Caritakseen hakemaan äidille muutamia tavaroita, tarkistamaan postin ja tapasin pihalla yhden tutun kotihoidon työntekijän, joka oli kait tulossa työvuoroon. Ei hänellä ainakaan ollut vielä työkamppeita päällä. Siinä tuli mieleen, että on todella hyvä että muutamissa ammateissa ja tehtävissä on univormut/työasut/haalarit. Tällä nuorella naisella kun oli päällään sellainen Saatanan tunarit -Urkki-paita: ei varmaan vanhusten huumori riittäisi, jos siviileissään saisi töitään tehdä.

Jatkoin vielä hautausmaalle, sielläkin värit loistivat kirkkaina ja kesäkukat isän haudalla kuosissaan, joten ehdin vasta ensi viikolla käydä callunat laittamassa.

Lounascroissantille ajelin EspressoHouseen, jossa oli käteviä pieniä mukitermoksia myynnissä. Laitoinpa tarjottimelleni sellaisen (äidille vastedes hyvä viedä kahvit tuollaisessa – mahtuu pikkureppuunkin) ja myyjä kysyi, ”minkä juoman otat siihen”.

Sanoin, etten nyt tarvitse mitään, vesi riittää croissantin kanssa.
– Mutta kun sen lämpimän juoman saa tuohon termomukiin kaupan päälle. Kahvia tai teetä, vaikka cappuccino?
– Joo, kiitti vaan, mutta en nyt taida ottaa.
– Muttaku se on ilimane. Ota nyt joku!
– Muttaku ei nyt pysty.

Tuntui että otti melkein henk.koht. loukkauksena kun en mitään huolinut. 🙂 Oli kuitenkin aika mahtavaa istahtaa vielä patiolle, nauttia + 16 asteen lämpötilasta, katsella Rotuaarin elämää. Taisi olla viimeinen ulkokahvilatuokio tälle kaudelle. Pyöräilykelit taitavat sentään vielä jatkua.

Syksykin on hyvä vuodenaika, myös kaupungissa.

Niitä näitä

Kunnes jälleen palaamme …

Aamulla oli aika heittää hyvästit, toivotella näkemiit Hangasojalle, sulkea Myötätuulen ovet, kiitellä Lapin luontoa ja suunnata matka kohti Oulua.

Sumuisessa kelissä ajelimme Sodankylään asti, jolloin puissa alkoi olla jo taas lehdet. Keltaisten metsien reunastamaa tietä ajelimme kotiin. Liikennettä etelään päin tosi vähän, pikainen välipala Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä ja olimmekin liki ennätysajassa (5 t 10 min.) hyvissä ajoin kotona.

Kotipihassa tuoksui vihreä. Melko vihreä koko piha ja puutarha vielä ovatkin.

Ja minulla poikkeuksellisen hyvän mökkireissun tuntu kehossa ja mielessä. Todella levännyt, mutta samalla myös paljon liikkunut olo. Virkistynyt ja tasaantunut yhtä aikaa. Tuntuu että kerta kerran jälkeen olen enemmän mielissäni siitä, että meillä mökki ja että se on Lapissa.

Oulussa ”otettava taas paikkansa”, kaikki paikalleen, paikka kaikelle, asiat rullaamaan ja päivityksiä suuntaan jos toiseenkin. Kuvasaaliin perkauskin jo alulla, ja ehdinpä pyöräilemäänkin!

Lappi Mökkielämää

Ruska ja reissu loppusuoralla

Aamupurolla oli usvaa, syksyn kosteutta, mutta vielä värejä, – ja tunnelmaa.

Eihän me vielä tänään maltettu kotimatkalle lähteä, kun ei mitään akuuttia ollut. Viikon lämpimin päivä, eniten aurinkoakin, eikä vieläkään sadetta. Tänään ei mitään erityisen kunnianhimoista tavoitetta reitin tai kuvausten suhteen: mentäiskö vaikka Vahtamapäälle Iisakkipään kuvetta ja sitten Hirvaskurun kautta takaisin? – Mennään vaan.

Matkaa taittui 11 kilometriä, eikä vauhtia liikaa, kuin ei myöskään korkeuseroa (vähän reilut sata metriä 295 < 427), näkymät eivät ihan niin huikeita kuin edellisinä päivinä. Ja ruskakin alkaa jo hiipua, lehtiruskaa enää hyvin vähän. Vaivaiskoivut jo ruskeita, tunturikoivuissa vain siellä täällä lehdet tallella.

Hirvaskurussa kovin erinäköistä kuin talven tykkylumien aikaan.

Päivän teemana minulla oli kuvailla polkuja. Toki olen muinakin päivinä niitä kuvannut, mutta tänään ”keskityin niihin”. Ehkäpä ensi viikolla kotosalla saan aikaiseksi niistä koosteen.

Iltapäivällä saimme jo auringon säteitä reitille, melkein lämminkin. Kolmetuntisen jälkeen paluu pihapiiriin.

Pehtoori lämmitteli saunaa, minä viimeistelin ”laituria” ja kiviprojekti tältä erää valmiina. Tosin kottikärryt sain kivikuorman kanssa hajalle, olivatkin kyllä jo repaleiset, keposet, ruosteiset muutenkin, joten ei isoa vahinkoa.

Nyt vielä ”viimeiset valssit” ( =TTK) tälle lomalle, ja huomenna palajamme etelään.

Mökkielämää

Leppoisa lauantai Lapissa

Koko päivä ulkosalla, paljon askeliakin, mutta tänään ei ole ollut patikkapäivä.

Aamusella ajelin Kutturan tien varteen ja parkkeerasin auton lanssipaikan sivuun, painuin korin kanssa metsään. En ajatellutkaan löytäväni sieniä ja puolukoita on lähimetsissäkin, mutta etsiskelin poropallojäkälää. Eihän sitä näillä seuduin juuri ole, eikä minulla kyllä ollut mitään lupaa sen poimintaankaan. Sehän ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, joten lupa pitäisi olla. Muita aineksia ulkokoristeisiin (joulukoristeisiinkin!) löysin.

Tunteroisen nautin metsässä kulkemisesta, sitten piipahdin kylillä (tyttären, joka tulee tänne reilun päästä, synttärilahjan hankinta). Loppupäivän mökin pihapiirissä.

Alkuviikon kovat tuulet ovat vieneet lehdet puista, ja vaikkei meillä tässä montaa koivua olekaan, niin keltaisia kottikärrylliskuormia tuli aika monta. Pehtoori putsaili rännit ja muita talviteloille liittyviä hommia. Sitten sytytteli nuotion, se tuoksu!!, ja paisteli puron rannalla makkaraa, kuten täällä niin usein tapana on. Notskilounaan sijaan minä mutustulen banaania: niiden kiintiö alkaa olla jo täynnä!

Oli aivan tyven, ja lämpimin päivä tälle viikolle (+ 8 C). Se innosti jatkamaan jatkuvasti vireillä olevia ”maisemointiprojektejani”. Mm. puron ylittävän sillan penkereet vaativat vahvistusta: roudailin kiviä ja hiekkaa mökkitontin toiselta reunalta ja purosta. Kivihommissa tuli ihan lämmin, mutta tuntuipa hyvälle tehdä myös yläkropalla jotain. Toki askellustakin riitti.

Illansuussa sadekuuro ja nälkä saivat siirtymään sisätiloihin. Pakastimen antimista ja jääkaapin ”jämistä” tein porovorschmackia ja jälkkäriksi lettuja Hangasojan tapaan.

Totesimme (eilisen jälkimainingeissa), että turha lähteä kovin usein ravintolaan syömään, jossa möksälläkin saa näin helposti hyvää, ellei jopa parempaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.