Reija

Palautumispäivä

Tänään palautumispäivä.

Kolme edellistä päivää on reippaasti patikoitu tunturissa, ja tänään aamulla niin paljon endorfiinia ja voimiakin :), että päätimme tehdä ”palauttavan suursiivouksen”. Siinä me ollaan hyviä, kaksistaan sellaiset hommat hoituu. Pehtoori oli pakannut mukaan Kärcherin tekstiilipesurimme: sohvaryhmä, nojatuoli ja muutama pikkumatto saivat uuden raikkaan, puhtaan ilmeen ja hyvän tuoksun. Melkein kuin uusia tuli niistä!

Samaan aikaan toisaalla minä siivosin muutamat keittiönkaapit ja ihan vaan venytelläkseni patikkapoluilla jumiutuneita lihaksia kuurasin mökin lattiat oikein kunnolla: juuriharjalla ja kontaten! Nyt on kaikki puunsyytkin pohjia myöten puhtaat. Lattioista tuli pehmeän ja lämpimän näköiset. Ja minulla tuli venytellyksi. Ja eiku endorfiinin määrä vain kasvoi. 🙂

Puolenpäivän jälkeen pieni mökkimme oli putipuhdas, ja pääsimme jo saunaan.

Vielä oli käytävä kylillä hakemassa täydennystä ruokavarastoihin ja etsin myös siivouspäivän kukkakimppua, mutta Pirkka-ruusut eivät nyt mulle kelvanneet. Jätin ostamatta. Syötyämme (erinomaisia prosciuttoon käärittyjä lihapullanyyttejä ja palsternakkaa) lähdin hakemaan metsästä aineksia ”installaatioon” ~ kukkakimpun korvike on tällainen. Heh, en turhaan ole käynyt yhden iltapäivän floristi-kurssia! 😀

Sitä paitsi metsässä oli mukava kulkea, kuvaillakin, josko taas Vastavaloonkin saisin ladattavia kuvia tältä reissulta. Mutta ennen kaikkea oli hyvä olla ulkona. Metsässä kova tuulikaan ei tuntunut. Eikä onneksi vieläkään sada. Varovainen täällä on tähän aikaan vuodesta metsässä kuitenkin oltava, sillä

Rykimäaikaan on syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä ja erityisesti hirvaan ja naarasporojen välistä. Poroja havaitessa on viisainta kiertää ne rauhallisesti mahdollisimman kaukaa. – – Poroja kohti käveleminen on syysaikaan ehdottomasti syytä unohtaa. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle.

(Rykimäaika, Paliskunnat.fi)

Meidän lähimetsissä ja pihapiirissä poroja kulkee aika paljonkin. Juuri näin syksyllä, ja alkukesällä niitä näkee päivittäin. Tänään en niihin törmännyt.

Tähän aikaan vuodesta täällä on myös paljon muutakin ”aksöniä” kuin porojen rykimäaika. Tänään Saariselän ainoan ja ison kaupan, legendaarisen K-Market Kuukkelin pihalla olevassa tapahtumateltassa oli iltapäiväkolmesta viiteen tanssit ja ravintola A-oikeuksin, viideltä bingo ja sen jälkeen karaokekisan kolmas karsintaerä. Ja seitsemältä Eino Grönin kirkkokonsertti Tunturikappelissa. Ja Mettäbaarissa taitaa olla tänäänkin tanssit, ja siellä karaoke raikaa iltapäiväyhdestä lähtien joka ruskapäivä.

Me taidamme edelleen viihtyä puhtaan mökin lämmössä, takkatulen ääressä.

Paluu Otsamolle

Inarin aamussa

Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.

Otsamolle

Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.

Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.

Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.

Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂 kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.

Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.

Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.

Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.

Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.

Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.

Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Mökiltä matkailemaan

Lomamatkalla Saamenmaassa

Mökiltä hotelliin!

Nyt ollaan pohjoisessa, keskellä Saamenmaata. Ulkomaat ovat pari vuotta olleet meidän saavuttamattomissa, eikä tänään olla edes Helsingissä, vaikka niin oli tarkoitus. Tarkoitus oli olla Elton Johnin konsertissa. Samalla kertaa oli tavoite tavata ystäviä ja tietysti tytärtä, käydä jossain hienossa ravintolassa juhlistamassa hänen synttäreitään, ja viettää kaupunkilomaa. Lopulta olin hyvin tyytyväinen kun konsertti taas peruuntui. Niinkuin peruuntui meidän alkukuuhun suunniteltu mökki-ruska-patikkareissumme. Se oli nyt mahdollista monien vaiheiden jälkeen siirtää tälle viikolle.

Nyt ei olla edes mökillä, vaan ollaan Inarissa, ollaan oikein hotellimajoituksessa, vähän niin kuin ulkomaan patikointilomasella. 😊

Wilderness-hotelliketjulla on Utsjoella, Inarissa, Nellimissä ja Muotkassa (vai Muotkalla?) uusia majoituskomplekseja. Me valitsimme Inarin, koska halusimme patikoimaan uusiin maisemiin, uusille tuntureille, Saamenmaan sydämeen. Siis Wilderness Inari: tarjolla hotellihuone-, iglu/revontulikota-, chalet- ja kelomökkimajoitusta. Vähän mietimme ”aurora cabinia”, mutta saunallinen, olohuoneellinen chalet tuntui paremmalta meille.

Tänä vuonna on päätetty, ettei ostella hääpäivä-, synttäri- saatikka nimpparilahjoja toisillemme, kuten meillä kyllä yleensä on tapana, vaan humputellaan ravintolaillallisilla ja ehkä toistekin tällaisella ex tempore -hotellielämällä.

Eilen illalla varasin tänne yösijan. Kuvasatoa on tulossa, mutta nyt ei pysty, ei jaksa,… . … Hyvä tämä on!

Miksi Inariin?

Saariselän ”kotitunturit” on tullut vuosien varrella patikoitua ristiin rastiin, moneen kertaan, monet kerrat vuodessa, joten ovat jo tutut, jotain uutta kaivattiin.

Saariselällä (puu)ruska on jo hiipumassa, ja Inarissa on ”aina” lämpimämpi kuin etelämpänä, lämpimämpi kuin meidän mökkimaisemissa. Olemme kerran käyneet Otsamotunturilla ja monta kertaa on aiottu lähteä uudelleen, mutta kun matka!

Ja sitten lisäksi Pehtoorin hyvä kaveri, joka on Inarin (Lemmenjoen) Menesjärvelta kotoisin, vinkkasi, että Joenkielinen on hieno tunturi kavuttavaksi, koettavaksi, neuvoi vielä, mistä aloittaa patikka ja miten päin rengasreitti kannattaa kiertää. Samalle ruskalle ei kyllä viitsisi ajella sekä Otsamon että Joenkielisen huiputukseen, mutta entäpä jos yhdistäisi peräkkäisille päiville ja yöpyisi Inarissa? – Niin tehtiin.

Aamukahdeksan jälkeen lähdimme Hangasojalta kohti pohjoista: Ivalo – Inari – Menesjärvi – Njurgulahti – Lemmenjoki ja auto parkkiin.

Joenkielinen huiputettu

Siitä polulle kohti Joenkielinen-tunturin huippua, joka on 535 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen korkeammalle ei Suomessa ole koskaan patikoitu.

Sää pilvinen, eikä turhan lämmin, tuulinen, mutta meillä noustessa myötätuuli, vasta alaspäin tullessa vastainen. Lopultakin ihan hyvä keli, joskin ruska olisi auringossa ollut vielä leiskuvampi. Toki nytkin ihan mahdottoman hieno, ei moista ole ennen nähty.

Reitin ensimmäiset 5 – 6 kilometriä kulkivat metsässä, aika tasaisella, kosteikkoja, juurakkoja, kauniita isoja mäntyjä, muutama aihki.

Hiljalleen alkoi nousu… ja Juurakkajoen laavulla pysähdyimme ensimmäiselle tauolle, välipalalle. Nuori nuoripari (lauantaina vihityt) olivat yhtä aikaa kodassa evästelemässä. Jutustelun jälkeen matka kohti huippua jatkui.

Koivut heleämmän keltaisia kuin Saariselällä ja maaruska alkoi punaisena hallita maisemaa yhä enemmän.

Kohti tunturin lakea, paljakassa, rakka lisääntyi, mutta ei ollenkaan niin paha kuin olimme muiden matkakertomuksista lukeneet. ja vähitellen maisema avartui: Lemmenjoen kansallispuisto, Hammastunturit, pian 360-astetta Saamenmaata, sen tunturimaisemaa jalkojen juuressa. Emmekä koskaan ennen ole nähneet sellaista leiskuvaa ruskaa, mustikan- ja juolukanvarvuista punaisena hehkuvia rinteitä, välillä jotain keltaisen kirkkautta, riekonmarjan syvää tummanpunaista. Henkeäsalpaava voi olla kliseistä, mutta en epäröi käyttää.

Lopulta huipulla! Eikä enää kuin puolet matkasta taivaltamatta.

Eikä alaspäin meno aina ole helpompaa kuin nouseminen, ei tänäänkään. Varsinkin viimeiset kolme kilometriä tuntuivat loputtomilta.

Njurgulahteen palattuamme Garmin näytti, että matkaa oli kertynyt 19 km, aikaa kulunut kuusi tuntia ja että syke oli ollut sopiva. Kameran muistikortilla melkein 200 kuvaa ja eväistä puolet syömättä. Mehän istahdimme toisen kerran (evästelemään) vasta viimeisen viiden kilometrin kohdalla. Pehtoori kun ei paljon pysähtelyistä piittaa. Minulla onneksi kamera, joka on hyvä ”tekosyy” hengähtää välillä. Toki sen + telen raahaaminen on vähän hullun hommaa. Muttaku!

Vaati voimia, vei voimia, mutta hyvänen aika, kuinka paljon patikka toikaan voimaa. Sanoisin, että voimaannutti, jollen vierastaisi moista ilmausta. 🙂

Hotelli-chaletin sauna oli hyvä, samoin ravintolan ruoka. Ainakin pääruoka. Palaan kaikkinensa tähän päivään ja sen kokemuksiin tuonnempana. Nyt on vähän venyteltävä ja nukuttava, – huomenna Otsamolle.

PS: Vinkki. Instagram-tililläni julkaisen satunnaisesti kuvia (vähän kuin näyteikkuna valokuvauksen tasooni, siis markkinointi mielessä), mutta Instastooreissa julkaisen aika usein enemmän henkilökohtaista, videoita, vinkkejä… Siispä seurantaan? https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Päiväpatikka Luulammelle

Elämä on tässä, nyt.

Mökkielossa nukutaan pitkät yöunet ja herätään aurinkoiseen aamuun. Parhaimmillaan näin, – niin tänäänkin.

Ensimmäisenä patikka-aamuna kuitenkin erinäisiä käynnistysvaikeuksia, kaiken tarvittavan löytäminen, pakkaaminen, pukeminen, – ja lataaminen!

Olimme Kiilopään parkkipaikalla vasta puoliyhdentoista aikaan, ja se oli aivan täynnä, kuin myös lähellä oleva varaparkki ja tien varressakin jo muutama kymmenen autoa! Kiilopään kuvetta kohti Luulampea. Lounatuuli aika kova, eikä lämmintäkään montaa astetta, mutta vähän aurinkoa, ja kaikki hyvin. Oi, että. Kyllä on tunturissa kulkeminen mun juttu. Lienenkö koskaan asiasta tullut maininneeksi. No mutta kyllä, kyllä se vaan on. 🙂

Reilun kolmen kilometrin nousun jälkeen, paliskuntarajan vaihduttua, kymmeniä kuvia otettuani alkoi louhikkoisessa maisemassa lasku kohti Luulampea. Ei näytä erämaajärveltä, mutta on mitä viehättävin paikka. Se on sellainen pieni keidas hiekkarantoineen. Esihistoriallinen muinaisjäännöskin se on.

Päivätupa oli auki, on koko syyskuun, joten poikkesimme lounastauolle: Pehtoorille munkkikahvit, minä nautin kaakaosta ja takkatulesta.

Palasimme pitemmän kautta takaisin; rengasreitin kokonaisipituudeksi Garmin näytti 11 km.

Kaupan kautta paluu mökille: välipalaksi Kuukkelin savupororieskaa ja (Oulusta Kauppahallista roudattua) savuporoa – ei haittaa vaikka notskimakkara on ruokavalioni ulkopuolella.

Savuporolla jatkettiin sitten saunomisen jälkeenkin: savuporokastike pastalle! LappItalia-reseptiikkaa tiedättehän. Vähän muokkailin alkuperäistä (omaa) ohjetta ja nyt oli kyllä aika perfetto! Kotosalla voin kirjoitella ohjeen ja liittää kuvan.

Olihan meillä hyvä päivä, niin hyvä. Huomiseksi on suunniteltu ja valmisteltu ihan uudenlainen ”seikkailu” – pysykäähän linjoilla niin pääsette uusiin maisemiin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökille!

Tänään mökkipihaan tullessamme oli meitä vastassa tällainen. Porokin hehkuvan ruskan väreissä? Vai jo joulun punaiseksi somistautunut? – Ei sentään. Poro ”keloo” sarviaan hangaten niitä puihin poistaen niistä nahkan, minkä jälkeen sarvet ovat tämän näköiset. Tämäkin oli jäsen ”rykimäpartiossa”, joka kulki pihapiirissä syöden marjoja (juolukkaa, mustikoita ja ehkä myös puolukoita, joita on nyt kyllä aika paljon).

Olimme Hangasojan huomassa jo yhden aikaan. Lähdimme kotoa pikkuisen ennen kahdeksaa, ja Rovaniemelle asti maantiellä liki dystotopiakuvaston näköistä: ei liikennettä, hieno, uusi, nyt ihan pikkuista vaille valmis Oulu – Kemi -väli oli lähes autoton. Musta, tummanpuhuva asfaltti kulki keltaisena, oranssina ja punaisena hehkuvien metsätaipaleiden ja piennarten välissä.

Matka taittui rauhallisesti, mutta joutuisasti.

Vaikka auringonpaiste ei saanut maisemaa ihan liekkeihin, oli mahdottoman hienoa. Ja Rovaniemen jälkeen, maiseman muuttuessa jo vähän kumpuilevaksi, Ounasjoen peilityynen pinnan peilatessa rantojen kelta-oranssit kaistaleet kaksinkertaisina, aloin olla varma, että saisimme kuin saisimmekin kokea taas kerran Lapin ruska-ajassa hienoja hetkiä.

Viimeistään tässä vaiheessa olimme yhtä mieltä, ettei ole taidettu aiemmin nähdä näin hienoa ruskaa. Semminkin kun nyt on yhtäaikaa sekä maa- että puuruska loistossaan. Metsän ”pohja”, pientareet ja kaukana siintävien tuntureiden rinteet punaisena. Ei vain laikkuja, vaan laajoja alueita ja pitkiä nauhoja tien sivussa.

Kunhan (valtavan suuri) tavaramäärä (mattopyykiltä matot, pesuri, kotona käytetty iso lakanapyykki, ruokaa, suodattimia, kenkiä, sänkypeitto, ja kaikki muu tavallisempi) oli saatu purettua ja paikoilleen, siirryin pihapiiriin. Ja olin syvältä asti hyvin tyytyväinen, että sain sittenkin lähdetyksi. Vaikka irtaantumien vähän pahalle tuntuikin ja lähtö arvelutti, huoletti, niin mökille tulo tuntui vain hyvältä, levolliselta, armolliselta. Lopulta, niin paljon tätä toivoneena, sain vakuutettua itselleni, että en voi Oulussa kuitenkaan suunnilleenkaan mitään tehdä, ihan hyvin voin viikon olla pois, ja että pääsen suht nopeasti takaisin jos tarve vaatii.

Ehkä juuri tämän viime metreille asti epävarmana olleen möksälle lähdön takia nyt tuntuu ihan erityisen hyvälle ja kiitolliselle, että on tämä paikka ja että tänne päästiin. Että on ehkä hienoin ruska ikinä!

Reseptit Ruoka ja viini

Perhepäivähoito on ilomme!

Lauantai täynnä elämää!

Aamulla puolikahdeksan aikaan tuulikaapissa oli kaksi pientä – tai oikeastaan Apsu ei enää ole kovin pieni. Meillä on ovenkarmiin merkattu muutaman kuukauden välein pituutensa, ja viimeisen vuoden aikana pituuskasvu on ollut melkein sentti kuukaudessa! Isolta pojalta näyttää myös siksi, että oli ”barberissa” ilmoittanut ”haluan kaljun”. Nyt poika näyttää siltä kuin pienet ja vähän isommatkin pojat viime vuosisadan alkupuolen kesinä: parin millin sänki tekee ikäistään vanhemman näköiseksi.

Paljon ehdittiin päivän aikana tehdä: istuskella pitkään aamiaispöydässä, tulostaa värityskuvia, värittää niitä, pelata Yatsya, Kimbleä, Muumipeliä, leikkiä Fischer Price -talolla ja Duploilla, tehdä Puuhapinkka-korttien tehtäviä (kerrassaan mainio juttu tämä sarja, josta meillä on jo neljä pakettia), käydä Manskun puistossa ja Mäkkärillä, katsella Pipsa Possua ja pelata tabletilla autopelejä, lukea Mauri Kunnaksen kirjoja, syödä karkkia ja istuskella sylikkäin. Ainakin mummille ja papalle teki hyvää.

Minulla sitten tänään vielä kuvauskeikka. Kauppatorin ja Kauppahallin Syyspäivä-tapahtuma oli kuvaussopimuksessa yksi kohde. Onneksi aika mukavan oloisessa tapahtumassa oli kävijöitä, oli kuvattavaa. Ei olisi haitannut, vaikka taivas olisi ollut vähemmän harmaa, mutta onneksi ei satanut. Muutama sata kuvaa perattavana ja sitten valitut kehitettävä. Mutta kovasti minun mieleiseni toimeksianto on tämä.

Illan tullen Pehtoorin kanssa istahdimme ruokapöytään. Tänään taas yksi LappItalian perushyvä resepti käytössä. Tein ison annoksen: meille tälle ja huomiselle päivälle, Juniorille dogi bagiin pari annosta. Lisäksi kalaa. Ei valittamista.

Perunasalaatti

kiinteitä perunoita
suolaa
sokeria
mustapippuria myllystä
sipulirenkaita
kapriksia
valkoviinietikkaa
lihalientä
oliiviöljyä

Keitä perunat, jäähdytä ja viipaloi ne.
Lado kannelliseen, tiiviisti suljettavaan astiaan ja laita kerrosten väliin suolaa, hyvin vähän sokeria, mustapippuria, sipulirenkaita ja kapriksia.
Kaada joukkoon viinietikkaa (3–10 rkl riippuen annoksesta) ja sitten lihaliemi.
Anna imeytyä tunteroinen ennen kuin lorautat öljyn joukkoon.
(Jollet anna vetäytyä öljy tekee kalvon, eikä muut maut pääse perunaan, luulisin näin.)
Öljyä vajaa desi.
Sitten moneksi tunniksi jääkaappiin, jossa kannattaa välillä kääntää astia ylösalaisin.
Ennen tarjolle tuontia olen valuttanut melkein kaiken nesteen pois.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Sirpaleita ja klassikkoruokaa

Aina ei ole sopiva aika!

Minulla on viime ja tänä kesänä ollut tapana, satunnaisesti poiketa Limingantullin Kontti-kirppiksellä. Etsin sieltä lähinnä kuvausrekvisiittaa ja jotain satunnaisia punaisia tai sinisiä astioita. Muutaman mini-Mariskoolin olen sieltä ostanut, samoin täydennystä Luna- ja Origo-sarjaan, lisäksi yhden pienen maljakon ja jonkun tabletin.

Kun tänään oli ihan hiton hyytävä pyöräilykeli, päätin poiketa siellä ja jättää Kempeleeseen aikomani reissun tekemättä. Kaksi niinitablettia (yht. 1 €) ja kauniin punaisen, pienehkön (pikkupullille sopivan) lasilautasen (mökille ajattelin viedä, siellä kun punainen on ns. tehosteväri) löysin. Maksoin vitosen, ja siirryn pakkaamaan lautasta makulatuuriin, jotta voisin sen turvallisesti laittaa pyörän satulalaukkuun.

Juuri kun olin pakkauspisteessä, soi puhelin. Minulle tuntemattomasta numerosta, vähän huono kuuluvuus (nappikuulokkeissa kesken ollut kirja keskeytyi) ja samalla kannattalin hanskoja, puhelinta, lompakkoa ja yritin kääriä suojaa pikkulautaselle. Koska viime aikoina, kuukausina, jokainen puhelu aina säpsähdyttää ja jotenkin velvoittaa vastaamaan, niin hatarasta tilanteesta huolimatta vastasin.

Puhelimesta kuului… ”Onko Reija? No hyvä, soittelen täältä Toppilasta, Toppilan …. [jotain epäselvää, missä vaiheessa olen varma, että puhelu on äidin uudesta Toppilassa sijaitsevasta hoivakodista], joten siirryn romppeineni ulos liikkeestä, ja jään kuuntelemaan. Luurista kuuluu: ”Enhän häiritse, minulla vain lyhyt asia” – Joo, ei mitään, pakkaan kyllä just lasiastioita,… Mutta kerro toki”. – Niin täältä Jehovan todistajista soittelen, …” Ja sillä samalla sekunnilla se minun uusi punainen lasilautanen pirstoutuu asfalttiin!! Puhelimesta kuuluu ”Särkyikö se? No voi että…” ja ihan oikeasti: melkein ivallista naurua. En enää vastannut mitään, pidättelin ja ryhdyin keräämään sirpaleet roskiksen ja tämä pelastaja vielä kuuluu puhelimessa pulputtavan voivansa soittaa vaikka huomenna, että eihän tässä mitään kiirettä. Suosittelee, että voisin katsoa heidän nettisivuiltaan lisätietoa asiasta, jonka vuoksi hän soitteli… En puhunut edelleekään mitään, ehkä pieni voimasana suupielestä äänettömästi lipsahti ilmoille. Ja numero, josta puhelu tuli, on nyt ”estetty”.

Eihän neljän euron kirpparilautasen kilahtaminen asfalttiin nyt ole iso juttu, mutta lopulta itsekseni kyllä kirosin ääneen . Se teki hyvää!

LappItalian toinen kierros

Julia Childin keittokirja ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” on klassikko, jonka ostin jo joskus 80-luvun alussa. Kirjan innoittamana olen kokannut paljonkin, ja kirja on innoittanut myös elokuvaohjaaja Nora Ephronia. Vuonna 2009 ensi-illassa ollut komedia Julie & Julia ”ilosta, pakkomielteestä ja voista” on mm. Netflixistä katsottavissa. Traileri on esim. täällä. Ihan hyvä leffa se on, semminkin kun toista pääosaa esittää Meryl Streep.

Se, miksi tämä tuli mieleeni, suositeltavaksi, on tunne, joka minulla on nyt tällä viikolla ollut tämän oman keittokirjan ”toisintoa” tehdesssäni. Tänäänkin kaksi ruokaa LappItaliasta: Vitello tonnato ja Mustikkakukko.

Pollo Tonnato ja mustikkakukko

Vasikanlihasta ja tonnikalakastikkeesta tehty italialainen, piemontelainen klassikkoruoka on tullut tehdyksi suunnilleen kerran vuodessa. Aika usein vieras-. kalaasi- ja juhlaruoaksi. Joskus perhepäivällisellekin. Niinkuin tänäänkin. Olen aina tehnyt sen kalkkunapaistista, sellaisesta verkkoon pakatusta ”kalkkunapallosta”, mutta sellaistapa ei tähän hätään löytynyt, joten ostin kolme pakettia viljabroilerin fileitä (merisuola). Jo eilen illalla ladoin ne uunivuokaan, suolaa ja pippuria väleihin ja laitoin uuniin (200 C, noin puolituntia). Jäähdytin ja laitoin yöksi jääkaappiin. Aamulla viipaloin fileet pitkittäissuunnassa ja sitten kokosin ruoan vuokaan.

Kylmä ruoka, jonka voit tehdä jo edellisenä päivänä. Hyvä vierasruoka. Tänään keittelin oheen pinaatti-tagliatelleä ja tein Insalta Capresen. Kukaan ei valittanut.

Tässä ohje, jota lihan osalta varioin em. tavalla.

Vitello (tai pollo) tonnato

1 paistovalmis kalkkunapaisti tai kalkkunafilettä (tai broilerfilettä!!!)
1 purkki tonnikalaa öljyssä
1½ dl majoneesia
4 rkl kapriksia
4–5 anjovisfilettä
vettä/oliiviöljyä/kermaa
puolen sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria
parmesan/grano padano -viipaleita

Paista kalkkunarulla tai file uunissa paistopussissa kypsäksi.
Jäähdytä (vaikka yön yli).
Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita tehosekoittimessa tonnikala, majoneesi, puolet kapriksista ja anjovisfileet.
Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu.
Notkista kastiketta vedellä, öljyllä tai kermalla.
Levitä astian pohjalle kastiketta ja sitten ohueksi viipaleiksi leikattua kalkkunaa/broileria,
viipaleiden päälle suolaa ja pippuria, ja taas kastiketta jne.

Anna makujen tasaantua useita tunteja ennen tarjoilua.

Ennen tarjoilua laita päälle loput kaprikset ja juustolastut.

Ja jälkkäriksi toinen klassikkoherkku! Mustikkakukko! Kuuluu tehdä isohkoon savikulhoon, mutta minunhan oli taas saatava uudet vuoat käyttöön. Taikinasta kaksi kukkoa. Tämä on ehkä reliikki karjalaiseen ruokakulttuuriin hurahtamisen vaiheesta elämässäni.

Mustikkakukko

250 g voita
1 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
2 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 litra mustikoita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää voi-sokeriin. Vuoraa taikinalla vuoka, ja laita sinne mustikat ja ripottele loput sokerit joukkoon. Jos onnistut tee osasta taikinaa kansi kukolle. Minä en ole oikein onnistunut, joten olen vain murustellut osan taikinasta kukon kanneksi. Paista tunti 200-asteisessa uunissa.

Tämä on hyvää lämpimänäkin, mutta vielä parempaa jääkaappikylmänä kermavaahdon tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.

Liikkuminen Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Vielä pyöräilykelejä ja sadonkorjuuajan sapuskaa

Varhaisissa aamuheräämisissä on se hyvä puoli, että ehtii paljon. Yhdeksän jälkeen olin jo maantiellä tehtyäni yhden sun toisen pikkujutun, keitellyt ja nauttinut puuron, silitellyt pyykit, silmäillyt aamu-uutiset, hoidellut pankkiasioita.

Suht viileässä, mutta kauniissa ja lähes tuulettomassa kelissä ajelin Madekoskelle. Ja sen ainakin parikymmntä kertaa kun kuluneiden kolmen kesän aikana olen Madekosken sillan ylittänyt, olen pitänyt juoma- ja kuvaustauon sillalla, enkä ole hoksannut, että sillan kupeesta laskeutuu tie alas sillan viereen, jossa on veneenlaskupaikka.

Siinä on mukava suojainen rantakaistele, jossa oli oikein hyvä istahtaa, avata juomapullo ja nauttia Elovena-välipalakeksipatukka. Katsella sillasta heijastuvia juovia joenpintaa …

Puolenpäivän jälkeen olin jo kaupungissa, sieltä äidin luo ja iltapäivällä kotiuduttuani oli aika verestää LappItalia-muistoja. Tänään vuorossa kesäkurpitsapiirakka. Tätä tein Esikoisen teinivuosina aika usein, hänelle kun kasvis- ja vuohenjuustoruoat ovat maistuneet oikeastaan ´aina´. Tähän reseptiin ja tyttäreen liittyvän tarinan, ”kadonneen reseptin metsästyksen”, olenkin kertonut jo aiemmin.

Vähän kuin pizzaa, vielä enemmän kuin tarte flambeeta, mutta vieläkin kevyempää ja oikein hyvää. Alkuperäisessä ohjeessa on grahamjauhoja, ja niitähän minulla ei tietenkään ollut, joten laitoin ruisjauhoja. Ehkä parempikin siten.

Kesäkurpitsapiirakka

Pohja

2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl graham- tai ruisjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 + 2 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi
1,5 dl vettä

Täyte

1 kesäkurpitsa
2 sipulia
kananmunan valkuainen
150–200 g vuohenjuustoa
runsaasti tuoretta rucolaa
basilikaa
suolaa ja pippuria

Sekoita kuivahiiva jauhoihin, lisää reilusti kädenlämpöinen vesi, suola ja öljy ja vaivaa taikinaksi. Kohota liinan alla parikymmentä minuuttia. Kauli taikina ohueksi leivinpellin kokoiseksi pohjaksi. Murskaa valkosipuli öljyyn ja voitele sillä pinta.

Leikkaa kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Siivuta myös sipuli. Kääntele sipulit ja kesäkurpitsat kananmunan valkuaisessa ja levitä piiraan päälle. Paista piirasta uuniin keskitasolla 225 asteessa noin 12 minuuttia.

Lisää lämpimän piiraan päälle vuohenjuusto, rucolaa, basilikaa ja (Himalajan)suolaa sekä rouhittua mustapippuria.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

LappItalia uuteen käyttöön

Syksyllä 2007 ryhdyin kokoamaan toista keittokirjaani ja LappItalia -à la Carte ilmestyi sopivasti jouluksi, ja sen pieni painos oli vuodessa loppuunmyyty.

Se on yksi parhaista tekemistäni (keitto)kirjoista.

Nykyisin kyllä kuvat (ja erityisesti niiden pielessä oleva valkotasapaino) häiritsevät, mutta kyllä kai noillakin kuvilla ruokahalu edes vähän herää.

Ideana kirjassa oli yhdistää lappilainen ja italialainen keittiö. Siihenhän nimikin viittaa; järjestin töissä ja tuttavapiirissä (sähköpostitse) sekä blogissa kilpailun nimen keksimiseksi ja silloisen italian kielen jatkokurssikaverin ehdottama nimi valikoitui kirjan nimeksi.

Kirjassa on melkein sata reseptiä, joiden taustalla on minun ”ruoanlaittofilosofiani” tai se, että en osaa enkä tykkää pipertää. Hyvä resepti on mielestäni sellainen, että sen noudattaminen ei ole ihan turhan tarkkaa. Ainesten vaihtelu ja uusien mausteiden ja yrttien kokeilu saattaa synnyttää ikimuistoisen makuelämyksen; näin ruuista tulee ´omia´. Moni kirjan resepteistä on jatkuvasti käytössä, ja moniahan olen tänne blogiinkin kirjannut.

Nyt kun tässä on vähän pakosta joutunut säätelemään ruokavaliotaan, niin kaivoin kirjan esille katsellen, josko siellä olisi unohtuneita ruokia, jotka nyt maistuisivat. Ajattelin, että sitä mukaa kun näitä kokeilen, postailen myös tänne blogiin. Ehkä vähän muokaten ja soveltaen vanhoja ohjeita.

Ensimmäiseksi valikoitui ihana leipäboston! En ole pitkään aikaan sitä tehnyt, mutta eilen. Sen reseptiä en ole tänne aiemmin kirjoitellutkaan. Se on erinomainen lisä esimerkiksi kasvisosekeittojen yhteyteen tai vaikka perjantai-illan juustolautasen oheen. On kohtuullisen tuhtia leipää, ja siinä on rasvaa siinä määrin, että on vielä toisena ja kolmantenakin päivänä mehukasta ja makoisaa!

Pestoboston (2kpl)

4 dl maitoa
2 dl kermaa
1 pala hiivaa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
6 dl hiivaleipäjauhoja
8 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
150 g pehmeää voita
4 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta timjamia
1 dl pestokastiketta
parmesaaniraastetta

Liota hiiva kädenlämpöiseen maito-kermaseokseen.
Sekoita joukkoon kananmunat (jätä vähän voitelua varten).
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten nesteeseen.
Lisää lopuksi loraus oliiviöljyä. Kohota taikina.

Sekoita täytteen aineet keskenään.
Vaivaa taikina toistamiseen.
Ota siitä palanen ja kauli kahden irtopohjavuoan
pohjalle sopivat pohjapalaset.
Voitele vuoka kevyesti öljyllä.
Kauli lopputaikina levyksi (tai kahdeksi).

Levitä täyte levy(i)lle ja rullaa.

Leikkaa rullasta 16–20 palaa ja laita ne pystyyn
vuokaan. Kohota ja voitele lopulla munalla ja
ripottele pinnalle juusto.
MUISTA laittaa vuokien alle folio,
josta olet nostanut reunat ylös,
jottei rasva valu uunin pohjalle
ja saa aikaiseksi palohälytystä.
Ks. eilinen postaus!

Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Täytettähän voi varioida vaikka miten: esimerkiksi sienimuhennoksen jämät voisi olla hyvä tähän. Tai savulohta, tilliä ja voita sekaisin ja sitten vain rullailemaan bostoniin. Mitä muuta, mikä maistuisi? Kokeilehan ja kerro vinkkisi.

Eilisen järkyttävän räntäsateen jälkeen saatiin tänään hyvitystä: oli aurinkoinen, tyyni sää, ja kolmen päivän tauon jälkeen pääsin vihdoin pyöräilemään kunnolla.

Poikkimaantien sillalta näkymä kohti Oulujoen alajuoksua, – taas tässä kohtaa kaupunkiruska hehkui liekeissä. Ja joki ihan rasvatyyni, mikä on todella harvinaista.

Lämykällä (Lämsänjärvi) uimaranta jo tyhjä, eikä edes lintuja rikkomassa tyventä peilipintaa.

Niitä näitä

Räntää niskaan

Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan maahan satanut lumi täyttää ensilumen määritelmän, kun havaintoasemalla aamulla klo 8 havaitaan sentin lumikerros.

Onkohan tästä ensilumeksi? Kova yritys lumella tuntuu olevan!

Eihän tämä hyvää minun pyöräilyharrastukselleni ole tehnyt. Muutenkaan en juuri ole tänään ulkoillut. Tapaamisia ja kohtaamisia kuitenkin on ollut. Mahdottoman mukavia, ja sitten vähemmän mukavia.

Iltapäivällä minulle soitteli myös mukavaääninen (nuori)mies. Asia ei niinkään mukava. ”Täältä Verisuresta hei! Palohälytys sieltä teiltä….!”

No palohälytyspä tietysti. Minähän leivoin uuden projektini aluksi pestobostonia, ja hups keikkaa, keittiössä kohtuullinen käry ja savu! Pikkuisen öljy valskasi irtopohjavuokien reunoista uuniin. Mutta bostonista tuli hyvää. Siitä otetut kuvat eivät niinkään. 🙁 Siispä siirrän vielä huomiseen reseptiikan ja kuvien postaamisen ja vetäydyn hiljalleen takavasemmalle.

Palaan huomenissa!