Tapaamisia monissa merkeissä

Tänään on tullut ”kyläiltyä” enemmän kuin muutamina koronakuukausina yhteensä! Aamulla pyöräilimme Pehtoorin kanssa kimpassa Jääliin: siellä ysikymppinen äitinsä elelee ja pärjäilee edelleen kotonaan – toki apua on päivittäin, mutta pärjää kuitenkin. Katseltiin meidän ruskakuvia, juteltiin vanhenemisesta, vanhemmista ja lapsista, lastenlapsistakin. Sitähän se anoppi ihmetteli, ettemme Lapissa ”millään halunneet metsään mennä hakemaan ämpärillistä tai pari puolukoita”. Hänen suurin intohimonsa kun on ollut metsässä liikkuminen ja marjastaminen. Ei ole poikaansa tai miniäänsä moinen villitys iskenyt. Varsinkaan jos vaihtoehtona on tarpoa tunturin kuvettta ylös ja alas. 🙂 Sen hän kyllä ymmärsi, muttei sitä, ”että marjaan ette menneet, vaikka puolukoita olis ollu”.

Kotona käväisin keittämässä kahvit, ja seuraavaksi pyöräilin äidin luo. Ja taas ruskareissun kuvat esiin. Itkuhan se Tuulentuvan rakennuttajalle, Hangasojan mökkipaikan aikanaan hommanneelle tuli, kun kuvia katseli, menneitä muisteli. Kuvat tuovat hyviä muistoja, kaipuuta. Kuitenkin kuvat ovat tärkeitä.

Tovin ehdin kotosalla viivähtää ja taas pyörän selkään. Tällä kertaa suuntana Isko ja viininmaistiaiset. On meidän viinikerhon 30-vuotisjuhlavuosi, ja järjestävä osapuoli oli todellakin ottanut sen huomioon! Nettihuutokaupasta olivat hankkineet viinejä vuodelta 1991 – viinikerhomme perustamisvuodelta. Kolmen riojalaisen sarja alkuun oli hämmentävä. Kun sokkona maisteltiin, kukaan ei arvannut, mistä oli kyse, mutta yhtä mieltä oltiin, että ”näissä on EHKÄ jotain viiniin viittaavaa”. 🙂

Viinit olivat ruskeita, kuin kahvia, tuoksu sherrymäinen, ei kuitenkaan etikkainen. Juomatta jäivät, vain maistelutilkat riittivät. Toisen kierroksen viimeinen, vuoden 1970 Marques de Villamagna (puolivuosisataa vanha!!), oli ainoa, jota saattoi makustella ja puolisen desiä nauttiakin. Mutta olihan mielenkiintoista – taas opimme uutta: nettiviinihuutokaupasta, viinien ikääntymisestä, meidän ikääntymisestä, yhdessäolon tärkeydestä, kestiystävyydestä

Viinikerhomme on vuosikymmenien varrella muuttunut myös ruokafriikkien seuraksi. Tänään espanjalaiseen teemaan liittyen meille oli tarjolla Iberico de Bellota -kinkkua kaikkine makoisine oheisherkkuineen [mancheco, valkosipulileipä, puoliaurinkokuivatut tomaatit, … ja jälkkäriksi crema catalana]. Kaikkea tuli maisteltua.

Olipa mukava. Mahdottoman mukava.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.