Sukupolvien välissä tänään. Paljon vastakohtia, suvun nuorimpien ja vanhimman kanssa vietettyjä hetkiä. Hillitöntä iloa, rauhaisaa yhdessä puuhailua, paljon pulputusta, leikkipuistossa liikkumista ja sitten iltapäivällä suruisaa, vaisua kahvittelua, sanatonta myötäelämistä.
Muksut hain aamulla meille. Kun halaan Apsua, toivottelen huomenia ja kerron ikävästäni, hän toteaa, onneksi hymyssä suin: ”Mummi, sää haiset ihan saippuakuplille”. Se olikin eka kommentti keneltäkään uudesta eau de toilettestani. 😀
Kunhan meillä saimme Apsun uskomaan, että mummilassakaan ei ole ylimääräistä ruutuaikaa, pääsimme pelaamaan, tekemään tehtäväkortteja, lukemaan (Eeviksellä on nyt Mauri Kunnas -buumi hyvin vahvana), siivoilemaan meillä olevista leluvarastoista ”vauvojen lelut” pois, paketoivaksi autotalliin, ehkä niille taas joskus jollakin käyttöä. Legot ja Duplot ovat edelleen ok, samoin Fischer Pricet ja Pipsa Possu -rakennussarjat. Pitkä tovi sujui leikkien.
Lounaan jälkeen (vihdoinkin mummilla kananuggetteja!) oli edelleen sateisen oloista ja oli (taas) tehtävä temppurata. Tällä kertaa Apsu itse kirjoitti ”rastien” tehtäväkuvaukset: kuperkeikat, esterata, lankulla kävely, laavahyppely, kiertotie, pallon heitto, kiipeäminen, ja mitä kaikkea ennen maalia. Temppuradan sponsori taisi olla Super Mario, koskapa Mario – Luigi -teksti on kaikissa lanketeissa mainittuna. Ja kyllä minä ihmettelen, että kuusivuotias osaa itse nuo kaikki kirjoittaa. Sen verran kysyi, että ”miten se gee kirjotetaankaan?”. – Minä osasin ehkä just ja just kahdeksan vuotiaana kirjoittaa noin.
Yläreunan hymiön oikealla puolella on tikkareita. Ihan vaan pienenä vihjeenä mummille etsiä palkinnot karkkijemmastaan valmiiksi. Kymmenen kierrosta temppurataa tehtiin, kannustettiin ja tuomaroitiin, mutta silti oli vielä reilu tunti aikaa ennen kuin isänsä tulisi hakemaan pienet. Eevis halusi kirjastoon ja Apsu puistoon.
Sää oli lämmennyt, aurinkokin vilahteli, joten ”tarhan puistoonhan” me sitten suuntasimme. Tarhan puisto on se sama, jossa meidän lapset päiväkotiaikanaan paljon olivat, ja tänään(kin) kun oli lauantai, mentiin pienten kanssa myös tarhan pihalle. Sen perällä on pieni metsäinen nurkkaus, jossa oltiin tänään eka kertaa. Selittelin pienille, että siellä on ihanaa vihreää sammalta, puiden alla mukavia piiloja, siellä on nalleja, keijuja, mukavia peikkoja ja sen sellaisia. Kerroin, että silloin kun meidän lapset olivat tarhassa, siellä oli pieni kasvimaakin, jota lapset itse kastelivat ja kitkivät ja saivat sieltä porkkanoita etc. Jutteluni seurauksena Eevis hiipi metsässä kumarassa ja kuiskaillen etsien ”keijuja ja porkkanoita” ja samaan aikaan Apsu totesi minulle lakonisesti: ”Nuo on niitä sun juttuja.” 😀