Reija

Tolosjoki revanssi

Tänä aamuna, herättyäni vasta kahdeksalta, yhdeksän tunnin levollisten unien jälkeen, mietin, että kuinkahan kauan voisin täällä mökillä olla jos ei olisi ”pakko” lähteä kotiin. Tänään tuli tälle vuodelle täyteen 60 päivää, yhteensä kaksi kuukautta, mökkielämää. Tämä on minulle kuudes kerta täällä tänä vuonna., Pehtoorilla jo seitsemäs (ne remppapäivät jokunen viikko sitten). Tänä vuonna ei ole Oulussa ollut tarvetta olla kuten ennen.

Tiedän kyllä, että en lopultakaan kovin montaa viikkoa voisi täällä olla. Nämä 10 – 12 päivän mökkielot joka toinen kuukausi ovat olleet nyt oikein sopivia. Ja tänäänkään ei vielä ollut Ouluun lähdön aika, minkä ilolla aamusella totesin. ”Kaukana kavala maailma” -harha rauhoittaa, vaikka ei uutisia voi olla katsomatta.

Sää ei näyttänyt meitä oikein suosivan, mutta ihan tyven, ja vain sumusadetta aika ajoin, joten suuntasimme jälleen (vrt. viime tiistai) Tolosjoen rannalle. Tänään Riekkovaaran suunnalle, Kuusipään taakse, ja tänään löydettiin se laavukin.

Kahlaamolle mennessä oli kyllä kahlattava varovasti, sillä oli vain patikkakengät eikä kumisaappaita: kiveltä kivellle (jotka olivat liukkaita!!) kulkieassa sai kyllä olla varovainen. Jo paluupolulla ollessamme vannotin Pehtooria, että vastedes kun lähdemme ”korpireiteille”, pois Saariselän merkityiltä reiteiltä (Kiilopää, Iisakkipää, Prospektori, Luulampi), niin laitetaan perhecahttiin viesti, minne suunnalle ollaan menossa. Tänäänkin oltiin pari tuntia ilman kenttää, ei tolpan tolppaa luurissa, entäs jos olis nilkkamme taitettu, tai minä olisin eksyttänyt Pehtoorinkin. Silloin kun lähden yksin, vaikka lähellekin, ilmoitan kyllä Pehtoorille, minne olen menossa, mutta kun lähdetään kahdestaan, on vastedes ilmoiteltava jollekin minne mennään.

Tänään korkeuserotkin kurujen pohjalle ja takaisin ylös aika isoja, ja polut paikoin aika kosteita ja liukkaita, joten ei ihan vaaratonta taivaltaminen ollut. Mutta hiljalleen kuljettiin…

Laavulla tulisteltiin, evästeltiin, mutta olihan se illansuussa vielä ruokaa laitettava. Ja taas Harri Syrjäseen tukeutuen. Tein ison EINESlihapullasalaatin ja Pirkka-ravioleita vielä oheen. Eikä mitään valittamista.

Iltarientoina sisustusohjelmia ja neule!

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso! Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁 Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi.

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen: Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta. On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Uutta vanhaa – Lapissakin

Aurinkoinen aamu, erinomaisen hyvin nukuttu yö, flunssasta jo toipuva mies, – joten? – Päätimme lähteä kohti uutta. Lähdettiin patikalle (ennen käymättömälle) Sotajoelle, josta kohti Ivalojoen Kultalaa kuljettiin. Maailmanpankissakin käytiin.

Ensin oli ajettava 15 km Kutturantietä, sitten vielä 10 km kohti Pahaojan kämpän parkkipaikkaa.

Siitä tepastellen kauniin, hiljaisen, aurinkoisen mäkisen mäntymetsän läpi Pahaojan museoalueelle.

Lapin kultakuumeen alkaessa 1870-luvulla Ivalojoelle (ja Luttojoelle, nyk. Saariselän kohdalle) tuli etelästä pohjoiseen arviolta 500 kullankaivajaa.

Kun ensimmäinen ryntäys Ivalojoella seuraavalla vuosikymmenellä jo hiipui, kullanetsintä laajeni Sotajoelle, Palsinojalle ja Laanilan puroille (mm. Hangasoja = meidän mökkipuro!).

Tässä vaiheessa tamperelaiset teollisuusmiehet perustivat Oy Lapin Kulta -kaivosyhtiön, joka rakennutti tukikohtansa Sotajoen rannalle, Pahaojan suulle. Silloin alueelle syntyivät vuosikymmeniä käytössä olleet kaivuumontut ”Maailmanpankki” ja ”Rovaniemen pankki”. Maailmanpankki oli tänäänkin vielä hyvin näkyvissä.

Riippusilta Sotajoen yli oli – sanoisinkin – aika keinuva. Mutta kannatti ylittää ja jatkaa rakkaista polkua: ylhäältä joki näkyi kauniisti.

Jatkettiin matkaa Maailmanpankkiin, pieni koskikin joessa. Kaunis koskenkohina, auringonpaiste, syksyn värit, leppoisa taivallus. Siinäpä paljon.

Pahaojan (museo)kämpässä on myös kalustus, ja (vastikään keittiöremonttia suunnitelleena) kiinnittyi huomio neljään tuoliin, jotka kämpän pöydän ympärillä olivat. Ei mitään penkkejä, vaan ihan design-tuoleja. Istuinmukavuus ei kyllä ollut ihan priimaa…

Kummasti on hartialinja laskeutunut, sydämenlyönnit harventuneet, hengitys on helppoa.

Nyt afterhiking: hyvää ruokaa, takkatulta, lukemista, punaviiniä. On helppoa olla…

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Lähellä luontoa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia, jos taivas ei olisi pilvessä. Toivoin, että ei olisi. Ja kävin illan pimentyessä monta kertaa pihalla. Kun sitten yhdentoista jälkeen, juuri ennen nukkumaan menoa, kävin vielä kerran, niin olihan mökin yllä taivas vihreänä. Äkkiä vaatteet ylle, kameraan oikeat asetukset (sikäli kuin muistin ne), jalusta ja taskulamppu mukaan, kaikki piha- ja sisävalot pois.

Kun sitten tämän kaiken jälkeen olin takaisin pihalla, olivat reposet jo painumassa taivaanrannan taa pohjoiseen. Onneksi tekivät lähtöä hitaasti ja melkein puolisen tuntia ehdin ja koetin niitä muistikortille tallentaa. Vakavasti harkitsin lähtöä autolla Kaunispäälle tai jonnekin muualle, jossa olisi hyvä näkyvyys, mutta väsy ja uskalluksen puute pitivät minut mökkipihassa. Kaunista oli siinäkin.

Nythän on ollut muutama peräkkäinen huono reposvuosi, eivät ole aurinkotuulet olleet suotuisia tässä suhteessa. (”Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään.”) Mutta eilen olivat, ja ennusteen mukaan tänäänkin vielä.

Tässä linkki revontuliammattilaisen nettisivulle: minun Tornion VAT-koulukaverini TK järjestää revontulikuvausmatkoja Lappiin ja hänen sivuillaan on hyvät speksit seurata reposten ilmaantumista. Olenhan minäkin monta vuotta jo koettanut opetella niiden kuvaamista, joskus aina joku kelpo otoskin tallentunut.

’Eilen oli sikäli ihan mahdottoman mukava, ettei ollut kylmä. Useimmiten on – 20 – 30 C kun tuolla pihalla tai mökkitiellä hangessa on tullut tarvottua kameran ja jalustan kanssa. Eilen oli leppeä (+ 7 C) syysyö. Ja pimeä. Pimeähän pitää olla, että revontulet näkyvät kunnolla.

Tänään luonnon ihmeiden parissa edelleen. Kunhan aamupäivällä sain päivän ”must-projektit” tehdyksi, heippasin potilaalle ja lähdin Saariselälle, tuntureiden kupeille tepastalemaan. Oli kyse enemmänkin metsässä ja paljakassa samoilusta kuin mistään patikoinnista tai teholiikunnasta. Kunhan pari tuntia vain kuljeskelin, ja kuvailin. Muistolehdon kautta kummituskämpälle, sieltä lähilammelle ja kohti Iisakkipään takarinteitä.

Ja mitä sitten polkua ylös kavutessani näinkään? – Suojaväri on hyvä. Hetken jo luulin nähneeni kiirunan, mutta ehei…

Riekkojahan ne olivatkin. Tässä suurennos aika kaukaa ottamastani kuvasta.

Ja kun istahdimme päivällispöytään (Spaghetti alla Carbonara – sairastupalaisen herkkua) oli tuvan ikkunan alla pieni poroparttio (about 8 – 10 poroa) einehtimässä meidän varvikon keskellä. Nyt poroilla on kauniit, kiiltävät turkit, mutta rykimäaika käsillä, joten kovin lähelle en pihapiirissä heidän rauhaansa uskaltanut mennä häiritsemään.

Käpytikka ja järripeippo sekä oravien hillitön perjantai-illan ralli saivat vielä tarttumaan kameraan, mutta ei niistä kuvista nyt julkaistavia.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Syksyistä

Aamulla ennen auringonnousua purolla usvaa, silti värejä ja valoa.

Ensimmäinen asia, joka koronan takia meiltä peruuntui ja siirtyi, oli Elton Johnin Helsingin konsertti syksyllä 2020. Ja ensimmäinen asia, joka meidän elämää Ukrainan sodan takia ihan henk.koht. kosketti, oli Elton Johnin Helsingin konsertin peruuntuminen (Helsinki Areena > Venäjä pakotteet). Aika vähäisiä juttuja, mutta tuli vaan tänään mieleen, koska juuri tälle päivälle meillä oli liput konserttiin. Ja samalle reissulle oli aie vihdoin pitkästä aikaa lähteä käymään Helsingissä. Nuo peruuntumiset ja siirtymiset eivät tunnu enää missään. Ei tässä maailman tilanteessa, tässä elämän vaiheessa. Eltonia tuskin enää tulee livenä koskaan nähtyä, mutta olen varma, että toivun tästä.

Isompi peruuntuminen on tänään ollut Pyhä-Nattaselle aiottu patikka. Se oli löyhä aie, suunnitelma, mutta koskapa Pehtoorin toissailtana alkanut aika rankka flunssa (ei korona, testattu on) on ollut syy, etten ole miestä ottanut patikalle eilen enkä tänään.

Aamupäivän pilvisessä säässä lueskelin käsikirjoitusta – vähän kuin työhommia. Kirjoittelin palautetta, oikoluin, kirjasin parannusehdotuksia, muistiinmerkitsin kannustavia ja kiittäviä huomioita, – ja tsädäm! Kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen. Noh, huomenna uusiksi, käy nopeammin toisella kerralla ja teen paperille!

Lyhyehkön tupinan ja keposen lounaan (puolukkarahka on hyvää!!!) jälkeen päätin lähteä tunturiin. Pehtoori ilmoitti, että valitset varman reitin, jossa et voi eksyä. Minähän voin eksyä nelostien ja valaistun (ladun/) reitin välissä! Enkä eilennkään eksynyt vaikka olin ihan uusilla taipaleilla.

Mutta valitsin tänään vanhan tutun Kiilopään Kiiruna-polun. Sieltä näkee joka suuntaan, se on viitoitettu, siellä on muitakin (todellakin oli tänään). Kuljin aika hiljaksiin, kuvailin, juttelin kanssakulkijoiden kanssa, katselin, ja kuuntelin hiljaisuutta! Edes Kiilopään laella ei tuullut tänään. Ja se ON harvinaista, siis ei edes huipulla tuullut, ei tuulen ääniä, Oli vain hilajista. Paitsi!!!

Sattui yhtäaikaa tulemaan kolmen hengen seurue, jossa varsinkin naisilla oli vallan kuuluvaiset äänet, paljon asiaa, kailotettavaa. Ei niin että tunturin laki tai luonto ylipäätään olisi mikään pyhä paikka (vaikka sellaisiakin minulla näissä maisemissa tuntuu olevan), mutta joku roti! En oikeasti ollut kiinnostunut kenelle ja miksi he viestejä lähettivät, kuka oli kenenkin kanssa mennyt lomalle etc. No ehkä olen ihan vaan ihan liikaa omissa maailmoissani, että moinen sai vähän tupisemaan itsekseni.

Palatessani mökille Pehtoori oli savustanut siian, tein muut tykötarpeet (tuunattu tsatsiki, perunat, hollandaise) ja hyvin maistui flunssapotilaallekin. Avasimme viininkin, Ivalosta maanantaina noudettu, ei ihan täsmäviini savukalalle, mutta alsacelaista laatua: Hunawihr RIesling Muehlforst 2021

Vielä illan tullen kuljeskelin pihalla, lähimetsässä. Edelleen täysin tyven, Merkillistä. Hemmottelevaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Vähän on paljon

Pakkasyö. Ja aamukin. Seitsemältä oli – 4 C. Ja pihapiiri kimmelsi, pieniä jääkiteitä, vaakasuoraa auringonvaloa.

Aamupäivän aurinko riitti metsiin ja tuntureille asti.

Persialaisen maton värit, tosin epäsymmetrinen kuviointi. Ja linnunlaulua, vielä syyskuussa tunturissa linnunlaulua, eikä ollut järripeipon narinaa, vaan oikein laulua.

Näytti siltä, että kelossa on keltaiset lehdet 🙂

Siinä se päivä taas humahti. Sauna ja sapuska. Vähän vielä pihahommia. Ja nyt väsy. Aika tylsää? – Ei, ei ole. On hyvä. Melkein leijuvaa oloa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuntureiden katveessa kulkien

Lapintiainen aamupalalla yhtä aikaa meidän kanssa.

Jovain, met käväsimmä pikkupatikan Tolosjoellla tänään. Pikku? – Noh, ei ihan pikku, eikä me niin vain piipahdettukaan.

Eilen tutkin tarkoin karttoja, lueskelin Saariselkä -FB-ryhmän retkikertomuksia, haeskelin meille uusia kohteita, ei kovin kauas, mutta joku uusi tunturi, laavu tai reitti… Siispä ilmoitin Pehtoorille, että olen löytänyt uuden laavun ”läheltä”, mennään sinne tepastelemaan ja paistamaan lounasmakkarat. Toki ensin oli ajeltava Magneettimäen juurelle ja sieltä vielä kohti länttä ja sitten jalkauduimme etsimään Tolosjokea, johon meidän Hangasojakin (ja myös viereinen Ahopäänoja) laskee.

Ja ymmärsinkö ladata Retkipaikan -kartan puhelimeen? Oliko mukana kartta ja kormpassi? – En ladannut, mutta kartta ja kompassi sentään olivat. Ei siinä mitään, kauniita metsätaipaleita, suolampia, nousuja ja laskuja, aurinkoa puiden lomasta, ja se Tolosjokikin. Mutta laavu? – Nope. Ja oliko kohde lähellä? – Ei varsinaisesti. Tai ei me ainakaan sitä löydetty.

Jäi lounas syömättä. Mutta maistuipa tattirisotto sitten sitäkin paremmin. 🙂

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Asettautumista

Ruskaretki, tai siis ruskaviikko, ehkä vähän toistakin – on nyt.

Poikkeuksellisen nopealta tuntui eilinen matka tänne. Aamusella lähtiessä oli ihan pikkuista vaille etten ryhtynyt vielä viesteilemään Caritaksen kotihoitoon varmistuksia … vielä on tietyissä hetkissä ja asioissa muistijälkiä määrittämässä ajatuksia, tekemisiä. Noh, matkaan lähdimme kuitenkin huoletonna.

Kemi – Vuotso välillä ajelimme keltaisten koivujen ja haapojen välissä. Satunnaisesti, välillä, metsänreunassa tai jossain pihapiirissä vilahti syvänpunainen tai oranssi pihlaja.

Vuotson jälkeen koivujen lehdet puissa vähenivät, olivat enemmän rusehtavia kuin hohtavan keltaisia, mutta maaruska hehkui punaisena, mustikan ja juolukan varret tekivät laajoja kauniita syvänpunaisia mattoja metsiin.

Ja sellaiselta se on tänään täällä mökkipuron rannallakin näyttänyt. Aamulla sateli, tihkua ja ihan pisarasadettakin, joten kunhan sain nettiyhteyden kuntoon, lähdimme käväisemään Ivalossa: Pehtoori tarvi kumpparit, me viikoksi jääkaapillisen einettä ja muuta pientä tarviketta, kynttilöitä, ruuveja, linnuille ruokaa, uuden valosarjan pihan koivuun ja sen sellaista. Ivalossahan oli ihan markkinameininki. Paikalliset olivat maanantaiaamun ilokseen tulleet kylälle. Hyvin mahduimme mukaan, ja löysimme tarvitsemamme, ja paluu Hangasojalle.

Kuva ei ole mökkipuromme vaan Alajoki, joka kulkee Ivalontien varressa.

Iltapäivän mie kuljeskelin metsässä, puronrannassa, ihan vaan ”katselin puita väärii”, kuuntelin puron solinaa, annoin värien ja luonnon tehdä hyvää… Metsäterapiaa!

Välillä piipahtelin sisällä, katselemassa Elisabethin hautajaisia, lämmittelin saunan. Vähän sellainen mökkieloon asettumisen päivä.

Tässä vielä kuvat meidän Myötätuuli-mökin uudesta ikkunasta. Tämä on se, minkä Pehtoori ja kaverinsa kävi täällä pari viikkoa sitten remppaamassa. Tai siis vaihtamassa ikkunan. Mökin ikkunat ovat aika korkealla, eikä olohuoneesta (istuessa) näe juuri muuta kuin puiden runkoja ja taivasta. Eihän meiltä erityisen hyvät näköalat olekaan, mutta päätyseinän ikkunasta sentään näkymä saunalle ja pihapiiriä, – talvella pihamaisemassa hanget, siniset hetket, tähtitaivas tai lumipyry.

Nyt pitkään toiveenani ollut ikkunan suurennos on tehty, ja se on niin hyvä.