Syksyistä

Aamulla ennen auringonnousua purolla usvaa, silti värejä ja valoa.

Ensimmäinen asia, joka koronan takia meiltä peruuntui ja siirtyi, oli Elton Johnin Helsingin konsertti syksyllä 2020. Ja ensimmäinen asia, joka meidän elämää Ukrainan sodan takia ihan henk.koht. kosketti, oli Elton Johnin Helsingin konsertin peruuntuminen (Helsinki Areena > Venäjä pakotteet). Aika vähäisiä juttuja, mutta tuli vaan tänään mieleen, koska juuri tälle päivälle meillä oli liput konserttiin. Ja samalle reissulle oli aie vihdoin pitkästä aikaa lähteä käymään Helsingissä. Nuo peruuntumiset ja siirtymiset eivät tunnu enää missään. Ei tässä maailman tilanteessa, tässä elämän vaiheessa. Eltonia tuskin enää tulee livenä koskaan nähtyä, mutta olen varma,  että toivun tästä.

Isompi peruuntuminen on tänään ollut Pyhä-Nattaselle aiottu patikka. Se oli löyhä aie, suunnitelma, mutta koskapa Pehtoorin toissailtana alkanut aika rankka flunssa (ei korona, testattu on) on ollut syy, etten ole miestä ottanut patikalle eilen enkä tänään.

Aamupäivän pilvisessä säässä lueskelin käsikirjoitusta – vähän kuin työhommia. Kirjoittelin palautetta, oikoluin, kirjasin parannusehdotuksia, muistiinmerkitsin kannustavia ja kiittäviä huomioita, – ja tsädäm! Kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen. Noh, huomenna uusiksi, käy nopeammin toisella kerralla ja teen paperille!

Lyhyehkön tupinan ja keposen lounaan (puolukkarahka on hyvää!!!)  jälkeen päätin lähteä tunturiin. Pehtoori ilmoitti, että valitset varman reitin, jossa et voi eksyä. Minähän voin eksyä nelostien ja valaistun (ladun/) reitin välissä! Enkä eilennkään eksynyt vaikka olin ihan uusilla taipaleilla.

Mutta valitsin tänään vanhan tutun Kiilopään Kiiruna-polun. Sieltä näkee joka suuntaan, se on viitoitettu, siellä on muitakin (todellakin oli tänään). Kuljin aika hiljaksiin, kuvailin, juttelin kanssakulkijoiden kanssa, katselin, ja kuuntelin hiljaisuutta! Edes Kiilopään laella ei tuullut tänään. Ja se ON harvinaista, siis ei edes huipulla tuullut, ei tuulen ääniä, Oli vain hilajista. Paitsi!!!

Sattui  yhtäaikaa tulemaan kolmen hengen seurue, jossa varsinkin naisilla oli vallan kuuluvaiset äänet, paljon asiaa, kailotettavaa. Ei niin että tunturin laki tai luonto ylipäätään olisi mikään pyhä paikka (vaikka sellaisiakin minulla näissä maisemissa tuntuu olevan), mutta joku roti! En oikeasti ollut kiinnostunut kenelle ja miksi he viestejä lähettivät, kuka oli kenenkin kanssa mennyt lomalle etc. No ehkä olen ihan vaan ihan liikaa omissa maailmoissani, että moinen sai vähän tupisemaan itsekseni.

Palatessani mökille Pehtoori oli savustanut siian, tein muut tykötarpeet (tuunattu tsatsiki, perunat, hollandaise)  ja hyvin maistui flunssapotilaallekin. Avasimme viininkin, Ivalosta maanantaina noudettu, ei ihan täsmäviini savukalalle, mutta alsacelaista laatua:  Hunawihr RIesling Muehlforst 2021

Vielä illan tullen kuljeskelin pihalla, lähimetsässä. Edelleen täysin tyven, Merkillistä. Hemmottelevaa.

2 kommenttia artikkeliin ”Syksyistä”

  1. Minua häiritsee myös kovaääniset kailottajat. Luonteenpiirre, joka minussa on aina ollut ja iän karttuessa korostuu entistä enemmän. Ärsyynnyn julkisissa liikennevälineissä aivan erityisesti näistä omasta navastaan kiinnostuneista ja ajatusmaailmansa julki kälättäjistä, siksi kuljetan kuulosuojaimia mukana jotta on edes yksi keino olla omissa maailmoissa. Voisin tietysti ostaa kännykkään kuulokkeet ja ladata äänikirjoja tai podcasteja kuunneltaviksi, mutta olen jähmeää sorttia omaksumaan digitaaliajan suomia uusia palvelumuotoja, niin että se ottaa aikansa. Äänikirjoja en ole koskaan kuunnellut, jos ei nyt lasketa mukaan lapsena kirjastossa kuunneltuja satulevyjä, mutta niidekin mukana tuli kirja, josta saattoi seurata tekstiä (en muista osasinko jo lukea ). Podcasteja kuuntelen niin viihdyttävässä kuin ihan asiatiedon kartuttamista varten, mutta silloinkin haluan olla kotini seinien sisällä. Hermostoni muistuttaa saaliseläinmen hermostoa, jonkilainen ennakkovarautuminen mahdolliseen uhkaan ettei pysty uppoutumaan kuulemaansa ja seuraamaan samalla mitä ympäristössä tapahtuu. Kuten aiemmin olen jo tänne kirjoittanutkin kuuloaistini on heikentynyt. Haitta vai hyöty ? Kummasti ne äänimaailman asiatkin nyppii vaikka sitä kuvittelisi että kuulon huonontuessa monen häiritsevän äänen merkitys vähenisi, mutta ei, pikemminkin toisin päin.

    Vastaa
    • Kaikki eivät osaa säätää volyymia sopivaksi julkisilla paikoilla, ei edes luonnossa. Eikä se todellakaan ole mukavaa.
      Äänikirjat tai podcastit voisivat tosiaan olla apu julkisissa kulkuneuvoissa, mutta enpä osaa minäkään niitä siihen tarkoitukseen kuunnella. Yleensä lenkillä yksikseen ollessa. Ja silloinkin niin että ympäröivät (liikenteen) äänet kuitenkin kuuluu…

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.