Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen:  Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja  juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta.  On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

6 Comments

  1. Ensi vuonna sitten.. ”joen yli metsän siimekseen”. Myös siellä mukavia reittejä.

    1. Kahlaamossa oli kyllä eilen vesi aika matalalla, mutta meillä taitaa riittää uusia polkuja vielä ”täl puol jokkeeki”. Ei ole yövaelluksille lähtijöiksi meistä. 😀

    1. Kiitos, Kaari. Mukava kun olet mukana kulkemassa. Täällä on vielä valoa, kuukauden päästä, jo aika vähiin käynyt.

  2. Voi ihmettä, kyllä taas niin kauniita ruska-ajan hehkuvia värejä ja karua, mutta samalla upeaa Lapin luontoa olet kuviin saanut tallennettua. Tuo kuva, jossa on maakaistale keskellä virtaavaa jokea pysäytti pidemmäksi aikaa siinä mielenkiintoinen valon ja varjojen yhdistelmä. Kuukelin höyhenpuvun ruskean ja harmaan sävyt tulee hyvin esille.

    1. Kiitos, heini-susanna. Värejä oli, ja löysin jo viime viikolla taas ilon kuvaamiseen. Nyt kymmenessä päivässä on melkein 700 kuvaa muistikortilla… 🙂 Ehkä 10 prosenttia niistä on kelvollisia.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.