Reija

Paljon hyvää

Mikä siinä on, että helmikuussa vaakasuora valo on pahaksi, että silloin se tuntuu tunkeilevalta, ahdistavalta, paljastavalta, mutta nyt lokakuun lämpimänä perjantaina se on kaunis, valaiseva, lämmittävä?

– Tänään aamupäivällä, liian myöhään, matkaan lähteneenä, katselin maailmaa, kotikaupunkia, omia reittejäni, lämmöllä, kiittäen, melkein hihkuen! Kuinka kaunista, valoisaa, värikästä. Tarkoitus oli käydä sellainen pikainen tunteroisen mittainen lenkki, mutta olinkin yli kaksi tuntia kulkemassa, kerta toisensa jälkeen pysähdyin, kaivoin kameran pyörän satulalaukusta, istahdin joentörmälle, mietin. Kiitin… ketä, mitä? Kiitin kuitenkin. Niin kaunis päivä.

Muistui mieleen ne lapsuuden illat, kun kodin portailta kuului: ”Nyt kotiin, heti sisälle, R., on sinunkin aika jo tulla sisälle”. Että minä silloinkin vähän kymmenvuotiaan tarmolla tupisin vastaan. Tänään vuosia takana, moninkertaisesti, eikä kukaan huudellut, mutta oli vaan kotiuduttava. Mutta olipa takana kaunis syyspäivän aamun lenkki.

Päivään mahtui vielä paljon tekemisen yrittämistä. Ja muutama hyvä viinikin tuli maisteltua. Juniori ja Miniä tupsahtivat käymään illansuussa. Toivat tuliaisen, meillä tarjottavaa; taas kerran todettiin, että punaviini ja pulla ovat hyvä ja halpa yhdistelmä. Palaan huomenna asiaan, viinivinkkejäkin luvassa. Hyvähän se on istuksia tovi ilman isompia vaateita…

Puutarhahommia

Lehtivihreää ja muita värejä

Olen antanut itselleni jokunen vuosi, vai jo vuosikymmen, sitten opettaa, että ruskan väriloisto ei johdu siitä, että kasvien lehdet muuttaisivat väriä, vaan värit tulevat esiin kun lehtivihreä ilmojen viiletessä, talven tullessa hupenee. Kesällä puiden lehdissä on niin paljon lehtivihreää, että ne vain näyttävät vihreiltä! Tämä on se hyvin yksinkertaistettu versio, joka minullekin meni perille. (Esim. Retkipaikassa on asia selitetty perusteellisemmin ja asiantuntevammin.

Kerrottiinkohan koulussa bioskan tunnilla ruskan värien synnystä? – No jos, niin ei ole minulla mennyt perille, olen ollut muissa maailmoissa, en ole ollut kiinnostunut, enkä ainakaan todennut asiaa niin, että olisi jäänyt mieleen. Niinpä vasta nyt, kun viinikerhossamme on enemmän kuin puolet jäsenistä (5/9) on biologeja, jotka ovat opettaneet minulle tämän ja monta muuta asiaa luonnosta, olen oppinut tämänkin asian. Retkipaikassa on asia selitetty perusteellisemmin ja asiantuntevammin.

Tänään ”lehtivihreäkato” ihastutti niin paljon, niin paljon! Aamupäivän myrskyisän sateen jälkeen taivas selkeni, ja iltapäivällä pyöräillessä huomasin moneen kertaan ihastelevani ääneen keltaista maisemaa, punaisia pihlajia, ihan uudenlaisiksi muuttuneita kadunvarsia, pihapiirejä ja puistoja. Kirkas, kuulas sää, ja lämminkin. Melkein fyysisenä tuntui ilo kauneudesta, raikkaudesta, liikkumisen ilosta.

Pehtoorilla on ollut myös hyvinkin fyysinen kokemus keltaisista lehdistä: 10 säkillistä lehtiä on jo haravoinut. Niinpä tässä yhtenä päivänä jo suunnittelimme, että takapihan kymmenen koivun rivistöstä voisi joka toisen jo poistaa.

Lähes kaikki kesäkukat on jo aikoja sitten poistettu pihalta, Pehtoori on hommannut kanervia, minä callunoita ja sitten on ne meidän tädykkeet! Ne, jotka ostin kv-markkinoilta elokuun puolivälissä ja jotka käytimme mökilläkin. 🙂 Laitettiin ruukut auton takalattialle mennessä ja ajatuksena oli, että mökiltä lähtiessa sitten pannaan kompostiin, mutta kun olivatkin edelleen ihan hyviä, tuotiinkin takaisin Ouluun. Ja niihin tulee uusia kukkia koko ajan!

Niitä näitä

Yöjuttuja

Nukkuminen on minusta lähtökohtaisesti tylsää; viihtyisin kaikenmoisten askareiden tai vaikka lukemisen parissa pitkälle yli yhteentoistakin. mutta silti tarvitsen, pysyäkseni jotenkinkaan toimintakykyisenä ja tervejärkisenä, kahdeksan tuntia unta. Aina olen tarvinnut, mutta on toki elämässä on ollut jaksoja (esikoisen koliikki, väitöskirjan loppuvaihe, nuoruus 🙂 ), jolloin on tuntunut siltä, ettei ole ollut mahdollista kuin keskimäärin kuuden tunnin uniin vuorokaudessa. Ja sitten on ollut niitä vaiheita, että olisi kyllä ehtinyt ja voinut ja halunnutkin nukkua, mutta ei vaan ole pystynyt.

Jälkimmäiset ovat huono juttu. Ja viimeisen vuoden aikana tai oikeastaan melkein viimeisen kolmen vuoden aikana unettomia öitä on ollut enemmän kuin on ollut terveellistä. Milloin mistäkin syystä sudenhetket aamuöisin ovat lyhentäneet lepoa. Aamuyön tunteina ihminen on heikoimmillaan, silloin Ilot, surut, odotukset, ahdistukset, ratkaisemattomat ongelmat, ikäkin?, haaveilut, kivut ja kipuilut karkottavat Nukku-Matin ja kortisolia tuntuu virtaavan yli äyräiden. Paitsi nyt viimeisen kuukauden aikana!! Sekä kroppani, mieleni että myös Garmin kertovat, että liki joka yö, liki minuutilleen on kahdeksan tunnin levollinen yöuni tullut nautituksi. Onhan se juhlaa.

Novanight-merkkisen melatoniinin löysin loppukesällä. Minähän olen ollut satunnaisen säännöllinen melatoniinin (sekä vahvempien että miedompien) käyttäjä jo kauan, mutta nyt tämä uusi merkki tuntuu parhaalta. Näissä dropeissa on jotain, mitä ei ole muissa, mitä lie unikkouutteita ja rohtopassioita. Tai sitten ihan vaan minussa on vahvaa uskoa mustiin pillereihin. Mutta ihan sama, onko lumevaikutusta vai ei, toivottua vaikutusta on ja sillä hyvä. Aluksi tuntui, että näin paljon enemmän unia kuin ennen, ja sellainenkin juttu, että olen koko vuoden nähnyt paljon unia äidistä. Niin se mielikin prosessoi jotain unissakin.

Viime yöksi oli (taas) luvannut revontuliMYRSKYÄ Oulun seudullekin, ja laittelin kaiken tarpeellisen tuulikaappiin valmiiksi, että voin lähteä pihapiiriin tai vaikka Pateniemen rannalle kuvailemaan jos/kun ne nousevat. Ja tasan yhteentoista asti jaksoin odottaa, vaikka tavoitteekseni olin asettanut puolenyön. Joten: olen tainnut oppia tykkäämään nukkumisesta.

Ja onhan minulla vielä näitä mökkipihassa otettuja kuvia 😀

Päivä on kulunut muutenkin paljolti Saariselkä-kuvien parissa: ensi vuoden kalenteri alkaa olla tekstejä vaille valmis. Kuvaeditointeja tehdessä ja hyytyvän kylmällä aamupäivän pyörälenkillä (olisi ehkä kannattanut pukeutumisessa ottaa huomioon, että lämmintä oli vain +3 C ja tuuli viiltävä) kuuntelin sittenkin (kiitos A. suosituksesta) Kristin Hannahin kirjan ”Tuulen ja tomun maa”. Rankka kirja, vahva kirja vahvoista naisista, äideistä ja kovista ajoista, fiktion ja faktan sulava yhteys, ei kuitenkaan ahdistava, ehkä käyttäisin luonnehdintaa historiallinen lukuromaani.

Kiitos jo nyt kaikille eiliseen postaukseen kommentoinneista. Olen vähän hämmentynyt, – olettekohan sittenkään lukeneet minun blogiani. 😀

Levollisia, sopivan mittaisia unia kaikille!

Bloggailu Historiaa Oulu

Kalenterimerkintöjä ja saavutus

Kalentereita ja juhlapäiviä

On kansainvälinen eläinten päivä, on kansallinen korvapuustipäivä, on siitä erikoinen päivä, että suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on tänään sekä miehen että naisen nimi (Saija ja Frans), pyhimyskalenterissa on kovasti pitämäni Fransiscus Assisilaisen päivä, on asiakaspalveluviikko, ja on myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivä. Huomenna on ”Käyttäydy oudosti”- päivä ja eilen oli ”Katsele lehtiä” -päivä. Huomisesta en ole ihan varma, mutta tänään olen viettänyt eilistä ”katsele lehtiä” -päivää ja aion tässä postauksessa viettää myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivää.

Vähän outojenkin hassujen teemapäivien lista löytyy tuolta. Samaisella sivustolla on myös muita mielenkiintoisia kalentereita: Suomen historian tapahtumia ja sananlaskuja joka päivälle, myös työhön liittyviä kalenteripohjia, etc.

Katsele lehtiä -päivä

Oletan että tarkoitetaan lehtien katselua luonnossa, eikä netisssä tai paperisina, joiden katselu ja lukeminen saavat mielen nopeasti apeaksi, välillä vihaiseksikin, mutta syksyn lehtiä olen tänään katsellut ihaillen ja ilolla.

Tästä kuvakulmasta olen ennenkin kuvannut ruskaa: kuva on Oulun taidemuseon kaarikäytävältä kohti Åströmin vanhaa tehdasaluetta ja humanistisen tiedekunnan entisiä rakennuksia.

Vuosipäivä tämäkin

Taitaa tähän kuvaankin liittyä yksi ”vuosipäivä”, pitäisi tarkistaa neuvolakortista. 😀 Tuohon vasemmalla oleville portaille satuin pyörtymään juuri tällaisena lokakuun päivänä syksyllä 1990. Ko. rakennuksessa, juuri tuon punaisen villiviinin takana oli työhuoneeni ja rakennuksen kolmannessa kerroksessa Oulun yliopiston historian laitoksen seminaarihuone.

Olimme professorin kanssa pitäneet laudatusseminaaria (graduseminaaria) koko pitkän iltapäivän ja koska noissa vanhoissa tehdasrakennuksissa ei ilmanvaihto ollut ihan paras mahdollinen, olin päivän lopulla aika heikossa hapessa ja menin ennen illan tutkijaseminaarin alkua vähän huilimaan portaille, ottamaan happea.

Enkä tiedä vieläkään, kuinka kauan olin betonisilla, rautakanttauksilla varustetuilla portailla retkottanut ennen kuin oppiaineen assistentti kotiin lähtiessään minut siitä tiedottomana löysi. Soitti tietysti ambulanssin ja samalla myös miehelle. Ja Pehtoorihan se ehti töistä OYKSin päivystykseen ennen kuin minä ambulanssikyydillä. Eipä mitään hälyyttävää sitten kuitenkaan, virkosin suunnilleen saman tien. Tämän episodin jälkeen sitten töissäkin kaikki tiesivät, että olin neljännellä kuulla raskaana. 🙂 Siitä tuntuu olevan hirmuisen kauan aikaa. Juniorin elämän verran.

Ylpeile saavutuksillasi -päivä

Kyllä voin olla ylpeä ja kiittää kaikkia blogissani käyneitä ja ihan erityisesti teitä kaikkia monia kymmeniä, jotka olette mukana elämänmenossani pitkään pysyneet, sillä juuri tänään tuli täyteen 1,5 miljoonaa käyntiä (15 vuodessa). Yhteensä 5473 artikkelia tai edes jotain pientä päivien kulusta on tullut kirjattua. Ja minäkö se väitän vähentäneeni somettamista? 😀

Eilen jo aloittelin tekemään lukijakyselyä tänne, kuten aika ajoin on tapana, mutta hoksasin, että edellisestähän, ja aika perusteellisesta vielä, ei ole kuin 1½ vuotta, joten enpä nyt taidakaan taas udella lukijakunnan ”profiilia”.

Mutta arvonnan järjestän. Palkintona on joko Oulu kuvissa -kalenteri vuodelle 2023 tai Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2023. Osallistuminen on helppoa: kommentoi alle kolmella adjektiivilla, millainen Tuulestatemmattua-blogi on. Kaikki, myös kehittämiseen kehottavat (= rakentava palaute 🙂 ) adjektiivit ovat tervetulleita.

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa miettiä, ja ensi viikon maanantaina sitten arvonta.

Kiikku-kahvila ja sen villiviini Ainolan puistossa

Niitä näitä

Ei juuri näkyvää

Kaiken muun touhuamisen ohessa olen värkkäillyt monisanaista tekstiä (ja arvontaa!!) tämän päivän postaukseksi, mutta pätkii… Pitkään aikaan en ole käyttänyt Poll Daddy -ohjelmaa, ja muutenkin kummallista takkuamista tämän ”ATK:n” kanssa. Muistikuvia-sivustoa olen päivitellyt useammankin tunnin – joulumyyntiä varten tietysti. MUTTA, yritän siis selittää, että tänään ei tämän kummoisempaa juttua nyt irtoa. Mutta huomenna kannattaa kurkata uudelleen.

Oulu

Kaupunkiruskaa ihaillen

Monen mielestä nyt on Oulussa parempi ruska kuin muutamiin edellisiin vuosiin, niin minustakin. Nyt on yhtä aikaa keltaista, punaista ja oranssia sekä vielä vihreääkin. Aloitin aamupäivällä ”ruskaretkeni” Hietasaaressa, jossa pyöräilin kaikki tiet, kadut ja pyöräkelpoiset polut jotka löysin, ja yhteensä kuusi kilometriä siellä riitti kulkemista. Hissuksiin ajelin, ja vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt oli hyvin kaunista, syksyä parhaimmillaan.

Väreissä kylpeminen antaa voimaa ja vastustuskykyä, eikä syksyn harmaudesta ole tietoakaan.

Pikisaaren rantatien kautta keskustan läpi Raksilaan, jonka puutaloidylli on kaikkina vuodenaikoina viehättävää. Raksilassakin kuljin kadut ristiin rastiin. Ei vauhtia, eikä suorittamista. Syvään hengittämistä ja hiljalleen tasaantumista talvea kohti.

Kajaanintien toiselle puolelle hautuumaallekin menin kameran (ja kynttilän) kanssa. Siellä syksy on paras vuodenaika. Vähän kuin paikan tunnelmaankin sopii syksy… Vanhempien haudalle olen pari vuotta sitten tehnyt kesäkukkahoitosopimuksen eli hautausmaan puutarhatoimen puolesta istuttavat, kastelevat ja syksyisin poistavat kukat. Olivat nyt ne poistaneetkin, joten kävinpä sitten iltapäivällä vielä auton kanssa uudelleen ja istuttelin callunat. Havut vien vasta kun hopealehdet rupsahtavat. Asia kerrallaan kohti talvea.

Lokakuun leppoisa alku.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Erilaisia hetkiä, tuokioita

Brunssiaamiainen: smoothiet (pieni lasillinen kyselemättä millaista haluttaisiin), hedelmä-marjalajitelmat (pensasmustikoita ja viinirypäleitä), laaja (rieskaa, kauraleipää) leipävalikoima, erilaisia jukurtteja (maustamaton, mansikka), leikkeletarjotin (kinkku-, juusto-, kurkkuviipaleita), haluttaessa (ei haluttu, pl. Pehtoori) puuroa ja juomavalikoima (vettä, mehua, rasvatonta ja kevyt maitoa, kahvia, kaakaota) ja parasta seuraa. Meillä aamiaispöydän ääressä myös pari vierasta/rakasta.

Aikamme muksujen kanssa mietittiin, mille ryhdytään: päädyttiin lähtemään kaupungille. Kuten jo itse asiassa eilen oli sovittu. Uusi kirjasto oli ainakin Eeviksen ja mummin kiinnostuksen kohteina… Marskin puistoon ensin, vähän syysaamupäivästä nauttien siellä, sitten kirjastoon. Oulun kaupungin pääkirjasto on muuttanut Pekurinkulmaan, jonne suuntasimme. Ja kassillinen kirjoja löytyi. Tepastelimme parkkihallia kohtia, ja JUURI Mäkkärin kohdalla Apsulle iski ”Mulla on hirvee nälkä!” Ei tarvinnut kauaa puhua ympäri, kun jo olimme ”Tilaustolpalla” tekemässä ostoksia. Ja kun katselin ympärille, emme Pehtoorin kanssa olleet ainoat isovanhemmat lastenlasten kanssa lounastamassa. 🙂

Paluu mummi-papalle: Apsun kanssa taas pihatennistä ja Eevis ja pappa lukemaan kirjoja sisälle. Vielä ehdittiin piirrellä, pelata ja tavattoman äkkiä aamupäivä humahti ja taas oli lapset heipattava.

Iltapäivän lopulla meillä Pehtoorin kanssa ajelu Iskoon: viinikerhon meeting. Eikä tälläkään kertaa tiedetty teemaa etukäteen. Minä pöhkö menin veikkaamaan Austaraliaa, mutta ehei! Viinit olivat Gruusiasta = Georgiasta. Ajankohtainenkin aihe siis. Ja kyllä yllätti”. Australian Saperavi on aiemmin testattu, ja meillekin kellariin hankittu, mutta että rypäleen alkulähteiltän on edelleen saatavissa näin hyvä maistelusetti. Ja mikä merkillisintä, tykkäsin paristakin oikeinkin kovasti.

Tuossa yllä Alkon logolla merkityt kaksi viiniä kannattaa ottaa kokeiltaviksi pimeneviin talvi-iltoihin, pataruokien oheen, takkatulen äärelle. Patriitti Saperavi ja Tbilunio. Muistakaapa ennakkoluulottomuus!

Eikä siinä vielä kaikki!! Kuten Iskon maistiaisissa ennenkin, saimme kylliksemme hyvää ruokaa. Gruusialaista. Paikallista. Paljon hyvää… Hatsapurilloja ja karirsanvartaita ja niille mahdottoman hyvä kastike/salsa. Koetan saa reseptin tännekin.

Nyt taas hyvä olo viinistä, ruoasta, ystävyydestä, elämänmenon jatkumisesta aika lailla entisellään – kaikesta huolimatta.

Niitä näitä

Syksyisiä juttuja

Syyskuu alkaa olla eletty,- aika hyvin näin loppumetreille asti.

Tänään lähes koko päivän jatkunut sade, joka oli syynä siihen, että skippasin aamuun suunnittelemani, kaipaamani, pitkän pyörälenkin, oli ehkä tarkoitettukin. Oli sitten aikaa tehdä hyvä päivällinen ja tuli vastattua puheluun, jonka soittajaa ei ollut yhteystiedoissa. Tärkeä, mutta niin surullinen puhelu.

Syyskuun loppuun sopii myös lyhtykukkien kuihtuminen. Mökille lähtiessä annoin Juniorille ohjeet viherkasveista huolehtimiseksi, ja hänhän jo vankalla kokemuksella hanskaa homman. Minä en hanskaa ohjeiden antamista; lyhtykukka oli pois listalta. Ja sehän oli tietty kuihtunut kahden viikon aikana. Mutta mikä positiivista, se on kuivahtanut ”muotoonsa”. Leikkasin varret ja asettelin lasimaljaan.

Meidän uuden keittiön värimaailmaan sopii noinkin oikein hyvin.

EIliseen kotimatkaan on vielä palattava syksyyn liittyen. Toisen kerran kävin eilen Kelokasissa. Mikä ihme se on? – Noh, yksi parhaista paikoista hankkia Lettlopi-lankoja. Puotirundi-ryhmässä (jota seuraan Instassa meidän kesän 2021 Savon reissun peruilta) näin jo viime kevättalvella ilmoituksen, että Sodankylän keskustassa on Kelokasi-niminen matkamuisto- etc. -myymälä, jossa on riddareihin tarvittavia islantilaislankoja iso valikoima. Sieltähän viimeisimpään riddariini langat kävin elokuun mökkireissulta palatessa hankkimassa. Ja eilenkin siinä paluumatkalla piipahdin. Parempi nähdä lankojen värit luonnossa kuin tilata niitä netin kautta.

Ja siinä se on: Miniän joululahja.

Viimeistelyä vaille valmis. Nyt luon silmukat puikoille, ennen kuin ”Vain elämää” alkaa.

Tänäänkin, niin kuin monta kertaa aiemminkin olen miettinyt tuota VAIN elämää. Sanontakin ”Sehän on VAIN elämää” särähtää ja sattuu. Elämä on enemmän kuin ´vain´. Näinä aikoina, ja tänään erityisestäkin syystä, elämä ei ole vain. Sen vuoksi, siitä huolimatta, hyvää alkavaa lokakuuta kaikille.

Lappi Luettua Niitä näitä

Paluumatka – luettujen parissa

Vähän ennen Vuotsoa aamupuoliyhdeksältä – alavilla mailla hallanvaara.
Koko kotimatkan paistoi aurinko, koko matkan kauniita ruskan värittämiä taipaleita.

Tämänkertaisen mökkireissun ”teemat” – tai tekemisen rajaajat ja mahdollisuudet – kiteytyvät kahteen asiaan: Pehtoorin flunssaan ja uusiin polkuihin. Niinä päivinä kun mies vietti päivät sairastuvalla (mökissä sisätiloissa) minä kävin yksikseni enimmäkseen tutuilla lähituntureilla kulkemassa, mutta neljänä päivänä yhteiset patikkamme suuntautuivat kauemmas ja uusille reiteille. Kuten jo kerroinkin.

Erityisen iloinen olen siitä, että sain taas kiinni kuvaamisesta. Lähes 800 kuvaa vajaassa kahdessa viikossa on ihan entinen tahti. Ja ilon kautta! Runsas kuvasaalis, vähäinen siivoilu, rajalliset pihahommat, ei perhettä, ei ystäviä seurana aiheuttivat sellaisenkin jutun, että sometin poikkeuksellisen paljon. Paitsi Instaan myös Facebookiin, sekä omalle seinälle että Saariselkä-ryhmään ja valokuvausryhmiin, laittelin kuvia, ja muutakin liikkumista ja jutustelua noillakin foorumeilla, mitä olen viime aikoina, kuukausina muutoin tehnyt aika vähän.

Tänään Sodankylä – Rovaniemi välillä kirjoittelin Muistikirja-kalenteristani merkinnät luetuista kirjoista tähän. Edellinen kirja-arviopostaukseni on heinäkuulta; sen jälkeen on ollut kaksi melkein kahden viikon mökkireissua, mikä tarkoittaa, että kirjoja on tullut kuunneltua aika vähän, samoin kuin ajettuja pyöräkilometrejä. Nämä kuuluvat yleensä hyvin vahvasti yhteen. Aika niukat ovat arvioni, ja on hyvä tietää, että arvosteluasteikko on nollasta vitoseen, mutta taas heikoin on kolmonen, – mikä kertoo siitä, että jos kirja on kovin huono tai minun kiinnostukseni ulkopuolella, jätän sen kesken. Se, että kirja on tullut kuunneltua/luettua jo kertoo siitä, että ihan kelpo. Muutama helmi tälläkin jaksolla.

Camilla Nissinen, Meitä vastaan rikkoneet 4½

Tästä olen jo aiemminkin kirjoittanut: ”Kirjan esittelyteksteissä sen todetaan olevan ensisijaisesti kirja syömishäiriöstä, mutta minusta se oli myös kuvaus Jehovan todistajista. Tuli vahvasti mieleen Pauliina Rauhalan ”Taivaslaulu”. Minulla oli yliopistoaikana yksi tuttu, melkein ystävä, jopa niin, että olin kutsuttuna häissään. Hänen kauttaan opin jehovalaisuudesta aika paljonkin, mutta tämä Nissisen erinomaisesti kirjoitettu esikoisteos toi paljon lisää tietoa, ja lisäsi ymmärrystä.”

Ismo Leikola ja Angelika Leikola, Suo, kuokka ja Hollywood 4

Hyvin ennakkoluuloisesti tartuin tähän kirjaan, sillä en ole koskaan oikein tykännyt Leikolasta, enkä hänen stand up -komiikastaan. Mutta kirjahan olikin oikein hyvä: se EI ollut tekohauska, ei oikeastaan hauska ollenkaan. Hyvää satiiria kyllä. Parasta antia molempien Leikoloiden kokemukset Amerikkaan muutostaan. Suomalaisen ja amerikkalaisen elämänmenon vertailu hyvässä ja pahassa. Kannattaa ainakin aloittaa … Helposti meni loppuunkin.

Ashlee Vance, Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana 3½

Tämänkin kirjan valinta lukulistalleni on vähän mysteeri. Paljon tietoa Teslan taustoista, ja paljon muusta. Ihme ukko on tämä Mask. Kirjassa paljon lukuja, mittoja, rahaa, tekniikkaa – kaikkea mikä ei lähtökohtaisesti innosta minua lukemaan. Siinä se meni kuitenkin.

Hanna Jensen, Äitini muistin – toinen kierros 4½

Vielä tämä aihe kiinnostaa, ja tuo lohtuakin. Jensen rakentaa tietokirjan ja kokemusasiantuntijuuden hyvin. Saa ymmärtämään – ja ajattelemaan, että olisi tässäkin ollut hyviä neuvoja ja tukea vuoden takaisessa elämäntilanteessani.

Vera Vala, Italialainen peli 4

Aika mukava dekkari, jossa ”selittävänä tekijänä” psykologiaa. Kirjassa myös paljon italialaista elämänmenoa. Oikein hyvä kesäkirja.

J. J. Bennett, Kolme koiraa haudattuna 4

Esittelyssä todetaan ”Miss Marple kohtaa the Crown-sarjan”. Siinä mainittu kaksi minuun tehoavaa juttua. Fiktiivinen tarina brittihovista, jonka Bennett vaikuttaa tunjtevan aika hyvin. Nyt Elisabethin mentyä jopa ”ajankohtainen”. Aion lukea Bennett´n toisenkin ”kuninkaallisen” dekkarin.

Linnea Vihonen , Yhdessä pöydässä 5

Ruokakirja, reseptikirja, tarinakirja, menukokonaisuuksia vuodenaikoihin. Paljon kasvisruokaohjeita, kauniit kuvat, monta ohjetta on tullut kokeiltua ja hyväksihavaittua.

Lucy Diamond, Uusien alkujen talo 4

Luokittelen tämän ”lukuromaaniksi”. Vähän ennakkoarvattavaksikin, mutta kyllä juoni piti otteessaan. Sellainen välipalakirja.

Audrey Niffenegger, Aikamatkustajan vaimo 3½

Kummallinen kirja. Päähenkilö liikkuu ajassa ”oudosti”. Kaikesta huolimatta jaksoin lukea loppuun.

Miranda Cowley Heller, Paperipalatsi 3

Tämä näyttää olevan Bookbeatin kuuntelijoiden keskuudessa hyvinkin suosittu, mutta minulle tässä ei ollut mitään koukuttajaa, en päässyt tunnelmaan, salaisuuksien verhoihin uppoutumaan. Loppu kyllä pelasti paljon.

Marja-Leena Lempinen, Naisten taivas 3½

Kanadan siirtolaisuus ja nimenomaan nuoret suomalaiset naiset uutta elämää rakentamassa 1920-1930-luvun vaihteen laman aikoihin. Ajankuva ja henkilöt hyvin luotu, mutta jotenkin minulle jäi sellainen tunne, että vähän ”ohut” oli tämä.

Annina Holmberg, Riivattu ja siunattu. Kalle Holmbergin elämä ja teot 5

En tarttunut kirjaan, koska KH:n elämä olisi kiinnostanut. Olkoonkin, että hän on suomalaisen teatteri- ja elokuvaohjauksen suurmies, toki tästäkin elämänalueesta kirjassa paljon mielenkiintoista ja muistoja tuovaa, mutta Annina Holmberg! Olen tähän mennessä pitänyt kovasti kaikesta, mitä häneltä olen lukenut/kuunnellut. Pidän erittäin paljon myös hänen äänestään, tavastaan lukea.

Kirja oli melkoinen järkäle, pohdiskeleva, eletty, rakastava, rehellinen. Pitkästä aikaa itkin kirjaa kuunnellessa. Kertoo siitä, että kosketti. Paljonkin.

Tommi Kinnunen, Pimeät kuut 4½

Sodan jälkeisen ajan naisen arjen historiaa Koilliskairassa, opettajan elämää. Myös vanhenevan, pitkän työuran tehneen naisen pohdintoja. Kinnunen kirjoittaa hyvin, tässä kirjassa mielestäni vielä paremmin kuin aiemmin.

Antti Heikkinen, Kehveli 4

Hillitön veijaritarina. Paasilinnamaista, ehkä parempaakin. Suomen historia (ja tulevaisuus) kirjoitettuna savolaisella sujuvalla sanankäytöllä uusiksi. Heikkinen osaa lukea oman tekstinsä juuri sopivan rempseästi. Pehtoori tykkäsi tosi paljon.

Jani Toivola, Pantteri ja minä 3½

Mietin koko ajan, mikä kirja tämä oikein on? Tuokiokuvia, pohdintoja, ajateltuja vastauksia. Isän ja tyttären suhde hetkinä.

Pauliina Vanhatalo, Vastuulliset 4

Aika synkkä, ei sentään ahdistava. Perhesurma pikkukaupungissa (= Raahe, siellähän kirjailija asuu ja kuvaa kaupunkia kirjassa nimeltä mainitsematta). Vanhatalon älykäs, tarkka kirjoitustyyli, juonen kuljetus, rakenteen hallinta vaatisi/ansaitsisi parempaa lukemista/kuuntelua kuin minulla pyörän selässä syystuulessa oli.

Hanna Brotherus, Henkeni edestä 4½

Kustantajan esittelytekstissä lukee näin: ”Henkeni edestä on kertomus naisen ikääntymisestä. Romaani tarkastelee itsenäisyyden olemusta ja kehollisuutta, suhteita sukuun ja ystäviin sekä pelkoa elämän rajallisuudesta.”

Ei lisättävää. Tämä on oikein hyvä kirja.

Jari Järvelä, Mozzarellakuu ja muita matkakertomuksia 4

Kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus. Kirjassa on muutama kymmentä tarinaa miehen ja perheensä reissuista. Mukavia tarinoita, tarkkoja huomioita, melkoisia kokemuksia, – matkavinkkejäkin niistä sain.

Historiaa Lappi Mökkielämää

Satumetsässä, Ruijanpolulla

Ne eivät puhu mitään eivätkä välitä kenestäkään. Ne vain kulkevat kulkemistaan ja heiluttavat tassujaan ja tuijottavat taivaanrantaan. Isä sanoo etteivät ne pääse koskaan sinne mihin ovat menossa ja kaipaavat aina johonkin…
(Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti)

Hattivattien kyliä tänään patikkapolun varrella, satumetsässä. Pikkutorvijäkälät (Cladonia fimbriata) ovat jotenkin sympaattisia, kuin Muumilaakson hattivatteja. Kuljimme Sivakkaojan takana, Kiiloselän hiljaisessa, komeassa mäntymetsässä, pitkin Ruijanpolkua* (Ruijan keino tai Jäämeren polku -nimitykset ovat myös olleet käytössä) pari tuntia.

Polut pehmeitä, nousut lempeitä, laskut helppoja, tuuletonta hiljaisuutta, – eikä meilläkään tietoa, mihin oltiin menossa, mutta eteenpäin kaivattiin. Hattivatit ilahduttivat, komeat kelot, sekä pystyssä että jo kaatuneet, riekkoja tepastelemassa, ja käpytikka! Kaksikin. Olen oppinut tunnistamaan käpytikan jo laulusta, – olen niin ylpeä. Tänä vuonna monta uutta lintua minulla, ainakin puolenkymmentä. Se on melkein yhtä paljon kuin aiemmin olen yhteensä tuntenut. 😀

Tämän syksyn patikat on nyt – ainakin täällä Saariselän tuntureilla ja purojen varsilla – kuljettu. Meidän ”huiputussaldo” on laskettavissa vanhan mökin seinustalle kerätyistä kivistä: niitä on nyt kerätty kymmenisen vuotta (ks. tilanne 2013). Taitaa olla jo lähes sata.

Nuo vasemman reunan isot järkäleet eivät ole huiputuskiviä, vaan kvartsiittilohkareita, joita on metsissä samotessa sattunut kohdalle – silloin on auton pitänyt olla jossain lähellä, ei noita repussa kauas kanniskella.

Tähän on tuotu kivi lähes jokaisesta huiputetusta tunturista. Joukossa on myös ystävien ja perheen muisto/suorituskiviä, ja monta kertaa on huiputukselta kivi jäänyt tuomatta. Tavallinen patikka, tunturin laelle nousematon kulku ei ”oikeuta” kiveen, joten tänäänkin jäi kivet tuomatta, – Kiiloselkä kun ei täytä tunturin kriteereitä.

Tänään kävimme tovin kävelemässä myös Laanilan tullin alueeella, joka on tästä mökiltämme noin 4 km etelään, Kiilopään tienristeyksen pohjoispuolella. Siinä on vieläkin aita, joka ei enää ole tulliraja vaan Inari-Sodankylä (paliskunta)raja. Miksi tulli tässä? – Siinä oli tulli Lapin sodan loppuun asti.

Tulliraja oli näin etelässä, koska Suomi ja Norja olivat sopineet että Inari, Utsjoki ja Petsamo olivat verovapaita alueita, sillä pohjoisten kuntien oli helpompi, usein ainoa mahdollisuus, saada tavaraa pohjoista kautta, koska maantietä näihin kuntiin asti ei Suomen itsenäisyyden alkuaikoina ollut. Norjasta saattoi tuoda liikevaihtoverotta tavaraa ja elintarvikkeita, jotka kuitenkin piti käyttää tai kuluttaa tullivapaalla vyöhykkeellä. Ensin tulliasema oli Vuotsossa, mutta se siirrettiin Inarin ja Sodankylän rajalle vuonna 1937. Saksalaisten vetäytyessä pohjoiseen syksyllä 1944 tullirakennus poltettiin.

Tulliasemaan minulla on tavallaan ”henkilökohtainenkin” kytkös. Asemanhoitajan pojat aloittivat sodan jälkeen Oulussa linja-autoliikenteen (Veljekset Pohjola) harjoittamisen ja sen kautta heistä tuli aikanaan lapsuusperheeni tuttuja; yhden veljeksen tyttären kanssa minä lähdin kesällä 1973 Englantiin kielikurssille. Ja tullinhoitajan lapsilla ja lastenlapsilla on täällä Hangasojan varrella ollut ja on edelleen mökkejä.

Tämä on jäljellä Laanilan tullista – raunio melkein näkyy nelostielle. P-paikalle ainakin.

*Ruijanpolkua on kuljettu ainakin 1400–1500-luvuilta lähtien ja kirjallisissa lähteissä se mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1598. Ruijanpolku oli Lapin merkittävimpiä väyliä, jota Ruijaan suunnanneiden kulkijoiden lisäksi käyttivät myös etelään päin matkanneet Inarin ja Utsjoen asukkaat.

Sitä pitkin kulkivat muun muassa Jäämeren rikkaille vesille suunnanneet kalastajat, erilaiset kauppiaat sekä myös veronkantajat ja papit.1600-luvulta alkaen polku palveli myös Suomesta Ruijaan suuntautunutta nälänhätien ja sotien aiheuttamaa muuttoliikettä.

Sodankylästä Ivalon kautta Petsamoon johtanut maantie eli Jäämerentie valmistui 1910-luvulla osittain vanhojen Ruijanpolkujen sekä Prospektor-kaivosyhtiön rakentaman ns. kultatien päälle. Ruijanpolun reittejä on maastosta hävittänyt myös esimerkiksi Saariselän matkailukeskuksen rakentaminen. (Wikipedia)