Koko viikon olen ajatellut, että kävelen töihin. Mitä mainioimmat kelit ovat olleet, eikä ihan välttämätöntä olisi ollut olla hyvin aamuvarhain paikalla. Olenko mennyt kertaakaan? Nope!

Maanantaina nyt oli lomaflunssan jälkeen vielä vähän toipilas olo, tiedossa pitkä päivä iltaan asti ja sitäpaitsi poika oli loman aikana pessyt ja vahannut volkkarini, joten olihan siitä kiillosta ja kauneudesta nautittava, tiistaina heti aamulla hammaslääkäri ja töiden jälkeen kampaajalle, keskiviikkona töistä suoraan äidin luo ja mitäs eilen keksinkään (teko)syyksi  välttää tepastelun? Taisin ihan laiskuuttani olla edes selittelemättä ja hyppäsin auton kyytiin. Entä tänään?  – Nukuin niin myöhään, että oli mentävä autolla, että ehdin edes kahdeksaksi. Miksi piti ehtiä kahdeksaksi? – Hyvä kysymys.

Vaikka olen koko viikon ajellut autolla, olen rahdannut mukanani järkkäriäni. Niin kuin nyt teen melkein aina. Enkä ainuttakaan kuvaa ole sillä ottanut. En vaikka aurinko on paistanut ja linnut laulaneet. Miniä oli onneksi ottanut yhden kevätkuvan. FB:sta luvallaan tänne laitan:

 ”Varma merkki lähestyvästä kesästä; Unski ruskistuu matolla siki-unessa”

Minulla on tämän kiinanharjakoiran kanssa ollut jo parina kesänä skaba rusketuksesta, ja ainahan koiruli on minut voittanut. Nyt tiedän miten: aloittaa päivettymisen jo maaliskuussa, jolloin meitsi olmeilee Linnanmaalla työhuoneessaan, eikä edes kävele töihin.

Ja muistutan, että tuo auringonottaja on The Man. Nuoren parin ”kennelissä” on kyllä kaksi feminiiniäkin: sokeutuva Maisa ja sitten Piina, joka totta totisesti näyttää enemmän urokselta kuin tuo auringossa kellijä.

Joka tapauksessa nuoret ja koirulit lähtevät pääsiäisenä meidän kanssa möksälle, tyttärelle lentoja Hki – Ivalo ei enää ollut paljon tarjolla, ja ne, jotka olivat, olivat kovin tyyriitä. Sellaista Tyär Helsingistä myös viesteili, että talonsa hissi oli eilen simahtanut! Luojan kiitos ei ollut viikko sitten! Sänky piti silloinkin kantaa yhdeksänteen kerrokseen, koska ei mahtunut hissiin, mutta muut saatiin roudattua hissillä. Olisi ollut melkoista jos olisi koko torstain muuttokuorma pyykkikoneineen kaikkineen ja lauantain Ikean ja Kodin Ykkösen ostokset portaita pitkin pitänyt yläkertaan rahdata.

Töissä hyvin hiljaista, siellä ei perjantaisin paljon kollegoitakaan ole. Paljon ehdin lukea tänään. Töiden jälkeenkinhän olisi voinut mennä ulos.  Mutta edelleen laiskailua. Ja pruuvia… 🙂

Tiedättekö, että whatsappia voi käyttää tietskarillakin. Siis nettisovelluksella. https://web.whatsapp.com/  Minulla on ollu se jo toista kuukautta käytössä. Ehkä parikin. Onhan hyvä. Tässä koneella istuessa voi nuorten kans chattailla vallan nopeasti, paljon paremmin ja kätevämmin kuin puhelimella naputellen.

Matkakuume tuntuu nousevan. Olen tässä paitsi surffaillut monilla eri Japanin matkasivuilla, myös omilla matkakuvasivuilla http://satokangas.kuvat.fi/ Ja Italiaan olisi nyt kyllä kova ikävä. Siellä on pian unikkopellot kauneimmillaan.

Olen löytänyt itsestäni viime kuukausien kovan harjoittelun tuloksena uuden vaihteen; tai siis osaan jo aika hyvin ajatella ”tämä ei (enää) kuulu minulle – turha tuohtua!”

Blogiasioista on kerrottava sen verran, että lupaamani palkinto potkuroinnista lähti tänään Marketalle ja että Antin vinkkaama Hesarin Nyt-liite on luettu, ja hain yliopiston kirjastosta kaksi Minna Lindgrenin kirjaa (”Sivistyksen turha painolasti” ja ”Musiikki on vakava asia”). Kerron kommentit kunhan olen lukenut. Nyt on taas pieni välämä aikaa lukea, muutakin kuin opinnäytteitä. Ensi viikolla vasta alkaa jokakeväisen Lasaretti-seminaarin pinkan läpiluku.

Koulukuntaerot puhuttavat. Telepatiaa on ollut. Tyyneyttä ei tahdo riittää kun näen opiskelijoiden leikkivän puhelimillaan seminaarissa. Luulen että sanonkin asiasta vielä. Pitkästä aikaa lähettelin töissä paperista kirjepostia ja nyt on sitten parikin paperihaavaa käsissä, ikäviä. Heftaa ei voi laittaa, mutta kirvelee.

Nyt kun on tämmöinen intensiivinen työviikko, ja töistä vielä suoraan Caritakseen, niin johan nyt paistaa aurinko ja on huikean keväistä! No onhan se luvannut aurinkoa viikonlopuksikin. Ja se, että nyt paistaa ja tuulee leppeästi, lupaa hienoa kesää: on näet vastuupäivät. Sellaiset tuulet on kesällä, kun juuri näinä päivinä (9. – 11.3.) on kelit. Paistakoon. Nautitaanpa näistä!

152

Tänään oli enemmän kuin kylliksi: hammaslääkäri, ”kriisihoitoa” sekä kandilaisille että kollegoille, luento, palautetta tehdystä ohjauksesta ;), kampaaja (vihdoinkin!), ja illaksi vielä yhteen harrastuspiirin ”vuosikokoukseen”. Puolitoista minuuttia käytettiin vuosikertomuksen hyväksymiseen!

Ja sitten ”syödään pois kertyneet tuotot”. Sopi minulle ja Pehtoorille enemmän kuin hyvin.

Kuvassa Holiday Innin Kuvernöörin salissa tarjottu ”Crepes Suzette”.

Ja iskipä  (oli kyllä jo aiemmin varoitettu) minulle huki pitää lyhyt ”historiapläjäys” noiden appelsiinilettujen historiasta. Pidin. Paljolti tältä pohjalta.

Nuo letut on kyllä hyviä. Ja onnistuvat erinomaisen hyvin myös kotikeittiössä. Kokeilehan.

http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/Crepes_suzette.htm

Joskus kun hoksaa, ettei opiskelijat ole yhtään kuunnelleet, mitä olet sanonut, eivätkä ole pätkääkään välittäneet siitä, että asioilla on määräajat, eivätkä ole vaivautuneet itse ottamaan mistään selvää, eivätkä edes lue lähetettyjä sähköposteja, meinaa tuskastuttaa. Ja nyt viimeisen periodin alettua tällaisia sattui kohdalle yhdelle päivälle kovin monta. Mokomat kun eivät piittaa ja ymmärrä, että on kysymys heidän OMASTA edustaan ja oppimisestaan. Mutta koetinpa sitten itsekin olla piittamatta. Mitäpä minä moisesta huolehdin. …

Muutoin helppo ja hupaisakin työpäivä. Neljän tunnin seminaari-ilta hurahti hyvässä hengessä. Ja kummasti nautin tilasta, kootuista huonekaluista ja siisteydestä. 🙂

Nyt vaan pitäisi vielä huominen luento viimeistellä …

Kymmenen päivän reissun ja loman jälkeen kotona.

Yllättävänkin sujuvasti meni matka sumuisesta, sateisesta Helsingistä aurinkoiseen Ouluun, jossa neljän aikaan tullessamme oli  +6 C. Oulun eteläpuolen pelloilta lumi lähes hävinnyt. Liikennettä aika vähän. Minäkin sitten halusin ajaa, en jaksanut koko aikaa Kekkos-tutkimusta lukea. Ja pehtoori on nyt pikkuisen reilun viikon aikana ajellut (/ollut kyydissä) 2350 km (Oulu – Saariselkä – Oulu – Helsinki – Oulu), joten jouti huilaamaan välillä. Ja ottamaan unosetkin.

Ei nimittäin viime yönä oikein hyvin nukuttu. Helsingissä oli ihan hurja myrsky yöllä, ja ylimmässä kerroksessa, puiden yläpuolella todella kuului kuinka tuuli ujelsi ja riepotteli… Tuntui, että kattopellit lähtee lentoon, mutta aamulla, ulkona, vasta tajusimme, että se olikin taloa vielä osittain peittävien pressujen pauke, mikä yöllä oli kuulunut.

Tyttären asunnon kohdalla ikkuna- ja parvekeremontti on jo ohi, mutta talon toinen pääty on vielä pressujen alla. Yksi paras juttu tuossa Alppilan asunnossa ovatkin näkymät ja uusittu parveke, jonne lasituskin on vielä tulossa. Kummasti lisäävät viihtyvyyttä.

Parvekkeelta näkyvät koulu, tekojäärata, urheilukenttä ja leikkipuisto, ja taustalla vielä Linnanmäki. Sijainti siis Finnairin lentokenttäbussin reitillä. 😉

Tänä aamuna kovin sumuista, mutta kesällä luulisi olevan ihan vihreääkin.

Ja mikä parasta: Nuuskamuikkusemme – kuten se ”oikeakin” – on sitä mieltä, että Muumilaakso on sittenkin paras paikka asua. Suomeen aikoo jäädä.

Kovasti on  tytär uuden työtaipaleensa alusta tykännyt. Verrattuna edellisiin työpaikkoihinsa (siivousfirma, hampurilaisketjussa kolmisen vuotta, mansikanmyynnissä pari kesää, ja kaksi markkinointiyritystä Meksikossa) on ollut ihmeissään tämän uuden kanssa: uudessa on työsuhde-etuja (mm. ”lounarit”, puhelin, kahvit, verraten suuri määrä erilaisia lehtiä ilmaiseksi, Meksikossa piti maksaa vedestäkin), jokainen  viikko aloitetaan yhteispalavereilla, jossa kiitetäänkin sellaisia, jotka ovat edellisellä viikolla tehneet erityisen hyvää työtä/tulosta. Joustavuutta on luvattu, eikä kellokortteja ja minuuttiaikatauluja ei ole – ”ja silti kaikki tulee ajoissa töihin” ja kaikki tekevät työnsä ja enemmänkin. ”Ja on sellainen eteenpäin pyrkimisen meininki, haetaan ratkaisuja eikä paikkailla virheitä (vrt. Meksiko)”.

Huomenna olisi minunkin palattava kustannuspaikalle. Flunssa on loman aikana liki pois hoideltu, mutta usein kymppiviikon lomalta palaan töihin naamasta ruskettuneena: laskettelukypärän/pipon ja aurinkolasien rajat selkeinä, eikä epäilystäkään, ettenkö olisi ulkoillut ja liikkunut. Tavallisesti viikon mökillä ennätyshyvin nukkuneena. Nyt olen tuosta tavoitteesta aika lailla kaukana. Mutta nou hätä, kyllä se tästä taas. Kevättä jo ilmassa.

Meillä oli hyvä suunnitelma, lista siitä mitä tarvitaan, mitat otettuna ja kolme ei-niin-innokasta-shoppaajaa. Kello oli 9.08 kun starttasimme Porvoonkadulta kohti Ikeaa, Anttilan Kodin Ykköstä ja Askoa.

Ruokailuryhmä, kenkäteline, verhot molempiin huoneisiin, kynnysmatto, rasioita, rahi, vuodesohva (Askossa 697 euroa!! edelleen epäilen, että siinä on joku vika kun se oli niin halpa), mikroaaltouuni, kuivausteline, vessan roskis, lamppu ja epälukuinen määrä kaikenmoista pientä. Hyvin mahtui kaikki auton kyytiin.

Ja tasan neljän tunnin kuluttua lähdöstä kaikki (vuodesohvaa lukuunottamatta) oli roudattuna yhdeksänteen kerrokseen!

Ja sitten alkoi Pehtoorilla palapeli.

Minulla päävastuu astioiden ja verhojen parissa, tyttärellä vaatteidensa ja muiden tykötarpeidensa paikoilleen laittamisessa.

Puoli seitsemältä olimme valmiit lähtemään ratikka ysin kyydillä kohti Rikhards gastroravintolaa.

Gastropub oli hyvä. Ainoa vaan, että listalla ollutta hummeria ei sittenkään ollut, että tyttären kananpaika oli vähän raaka sittenkin ja että jälkiruoaksi tilaamamme konvehdit olivat ensimmäisellä kerralla jotain ihan muuta.

Mutta näistä puutteista huolimatta plussan puolelle jäi kokemus. Tytär totesi pitävänsä tällaisista tupareista. 😉

Ja taas ratikkapysäkille.

Paluu Porvoonkadulle. Kyllä tästä on tyttärelle koti tulossa. 🙂

Helsingissä on tullut vuosien varrella vietettyä jos vaikka minkälaisia päiviä. Kierreltyä kauppoja, arkistoja, tuttuja, sukulaisia, ajeltua onnikalla ristiin rastiin, museoissa, juhlissa, puistoissa ja rannoilla, joskus remontissakin. Mutta tänään kyllä erilainen kuin ikinä ennen. Vietin päivän luutu ja juuriharja kädessä.

Tuossa se on. Tyttären parin neliön keittokomero. Enkä ole ikinä elämässäni nähnyt mitään niin likaista. En ikinä, mutta ei ole enää! En mene yksityiskohtiin…

Samaan aikaan toisaalla  (eteisessä) Pehtoori maalaili. Eihän sitä kannattaisi vuokra-asunnossa paljon maalailla, mutta todettiin, että helpommaksi, että alakerran rautakaupasta haetaan maalipurkki ja tela, ja Pehtoori maalaa seinät kuin että minä alan niitäkin jynssätä. Ja kuinka iloiseksi tytär tulikaan nähdesssään valkoisen eteisen!

Noista sotkuista huolimatta ruokahalu säilyi, tai siis palasi. Neljäksi menimme kaupunkiin, – satoi kovin ikävästi rännän sekaista vettä. Tuuli kovasti. Eikä tiennyt, mikä vuodenaika on. Mutta treffasimme töistä päässeen tyttären, teimme muutaman pikkuostoksen ja siirryimme ravintola Gaijiniin. Minä olen käynyt ennenkin. Tytär ja Pehtoori eivät. Tunsimme lasillisen samppaajaa ansainneemme. Ja erinomaisen illallisen.

Jo päivällä Pehtoorin kanssa siivotessa, rempatessa, laitellessa, totesimme ”tämä me hanskataan”. On yhdessä yksi talo rakennettu, rempattu ja rakennettu mökkiä, pihaa laiteltu, ja vaikka mitä käsillä näkyvää tehty. Ihan hyvillä mielin kimpassa tehty.

Ja nyt kolmisin hyvillä mielin tupareita (vielä laatikoiden) keskellä vietämme. 😉