2015 – Sivu 31 – Tuulestatemmattua

Pohjoisesta etelään muuttamaan

Hangasojalla kaunis aamu, sellainen kuin hiihtolomalla soisi aina olevan. Olisi ollut unelma keli mennä mäkeen: pikkupakkanen, aurinkoa, rinteissä puuterilunta eilisen sateen jäljiltä. Mutta eipä nyt mäkeen. Paitsi että tauti edelleen riesana, oli ihan muuta ohjelmaa tiedossa.

Tasan viisi tuntia siitä kun suljin Hangasojan mökin oven tapasin Helsingissä Porvoonkadulla tyttären, joka oli saanut luvan lähteä töistä puoli tuntia etuajassa.

Liekö koskaan olen ollut niin kansainvälisellä lennolla kuin tänään Ivalo-Helsinki välillä. Ivalon pienellä – tosin laajentumassa olevalla – lentokentällä oli liki familiääri tunnelma, brittejä ja japanilaisia enimmäkseen, mutta myös ranskalaisia, venäläisiä, italialaisia, saksalaisia (tai ainakin saksaa puhuvia) ihailemassa torstain keskipäivän kaunista Lappia, ostamassa lentokentän pikkuputiikeista poronlihaa, joulupukkimatkamuistoja, hirvi-, lohi-, muikku-, karhusäilykkeitä, kuivattuja mustikoita ja hillamarmeladeja. Kummasti tunsin itseni melkein natiiviksi lappilaiseksi noiden keskellä.

Eskelisen kyydissä lentokentälle näytti tältä.

Kuvassa lappilaista lussukka- vai pitäisikö sanoa jo vain -meininkiä: laukkukärryn kuski otti aurinkoa! 😉

Puolentoista tunnin lennolla nukuin, huolimatta siitä, että takanani istui lennon ainoa kirkuva ja penkissä roikkuva ja sen yli tuleva vaippaikäinen, jonka äiti oli lastakin isoäänisempi sählääjä. Unentarvetta siis on.

Lennon alussa näkyi selvästi se mitä on tietty ja koettu kymmeniä kertoja alhaalla: Saariselän tunturijono on säärintaman jakaja siten, että pohjoispuolella paistaa ja on pilvetöntä, eteläpuolella (= meidän mökkipuolella) pilvet verhoavat taivaan.

Koskaan ennen en ole lentänyt Ivalosta Helsinkiin, enkä yhtään minnekään muuallekaan. Jokunen vuosi sitten lensin toisin päin: silloin oli luentoreissu pääsiäisviikolla Tampereella, josta junalla Helsinkiin ja sitten lentäen pohjoiseen. Nyt siis toisin päin.

Kulttuuri-, ilmasto-, äänimaailma Suomen ääripäissä häkellyttävän kontrastinen.

Hangasojan hiljaisuudesta kauniista talvesta tihku/ränräsateeseen, pakokaasuun ja liikenteen meteliin.

Mutta oli juhlaa, että sain lentää tuon välin, ja olla nuo pari – vaikkakin tautista – päivää yksikseni möksällä.

Pehtoori lähti jo tiistaina aamulla mökiltä autolla Ouluun, kävi eilen vanhempensa ja näiden remonttiraksan tarkastamassa, ja pakkasi muuttoauton Juniorin kanssa. Tytär oli jo ennen Helsinkiin lähtöä pakannut kaiken laatikoihin, ja eilen ehtoolla Pehtoori & Poika sitten roudasivat kamat isoon pakuun.

Tänä aamuna sitten sekä tuo muuttoauto että Pehtoori omalla autollaan lähtivät Helsinkiin. Ja nekin olivat just ennen neljää Porvoonkadulla.

Ilta on muuttoa tehty, tosin tietysti oli käytävä syömässä. Tuossa naapurikorttelissa on Taverna Zorbas. Hyvin maistui minullekin, tauti hellittää.

Näkymät ikkunasta kovin erilaiset kuin aamulla Hangasojalla…

Vähän on paljon

Hiljaista, mustavalkoista, takkatulen ääressä lämmintä.

Mukavaa yksinoloa, melkoista väsyä, hillitön nuha, ehkä jopa vähän kuumettakin, pää raskas.

Aamupäivällä vanhojen herrojen puheluita ja sähköposteja – toivoivat tapaavansa minut, – mikseivät nuoret miehet soita tai sähköposteile ja toivo tapaavansa? 🙂

Lämmitin sitten saunankin. Rantasaunan lempeät löylyt helpottivat hetkeksi oloa.

Äidille puhelu(ita), nuorten ja Pehtoorin kanssa tulevista sopimista, muistuttamista.

Vähän töitä, enemmän Tervoa.

Ei oikein edes ruoka maistu, lounasmakkara sentään. Ja äskeisen pihalla piipahduksen jälkeen vitriinin alakaapista löytyneen jouluglögin jämät tekivät kipeälle kurkulle hyvää.

En ole oikein runsassanainen tänään. Johtunee tästä retriittitunnelmastakin. Hyvä olla vähän vähemmällä välillä.

Mutta kaunista ja hiljaista täällä on. Koko päivän on satanut kevyttä lunta. Myrskyjen jäljet ovat häipyneet. Hanget ovat korkeat (about 70 cm) ja valkoiset.

Näin paljon on satanut tänään. Viisi senttiä?

Tämä meidän huikea rantasauna. Parempaa ei ole.

Purolle polku suora ja valkoinen.

Pulahduksen jätin kuitenkin väliin.

Sula olisi ollut.

Niitä näitä

Eihän tämä mikään Strömsö ole

Sataa lunta, hiljaa sataa. Ei myrskyä. On lämpöasteita, ja silti sade tulee lumena eikä vetenä tai räntänä. Hassua.

Muistanpa täällä vietetyistä yhden jos toisenkin hiihtoloman, että on pitänyt odotella puolelle päivin, että lauhtuu niin paljon, että voi lähteä mäkeen tai ylipäätään ulos. Muistanpa sellaisiakin hiihtolomia, että on pitänyt odottaa, että aura-auto/linko käy mökkitiellä, että pääsee autolla liikkeelle. Ei ole tänä vuonna sellaisia sääilmiöitä, on ihan erilaista. Tänään on ollut sellainen pehmeä keli. Hirmu hiljaista. Tavallistakin hiljaisempaa.

Mutta menneiden viikkojen aikana täällä on ollut jotenkin merkilliset säiden vaihtelut, sillä puilla on usein hattuja. Ei mitään tykkyä, vaan sellaisia isoja paakkuja keskellä puuta.

Ja puita on paljon katkennut korkealtakin. Meidän tontin vähäisistä puistakin vaikka kuinka moni on poikki. 🙁

Moni on taipunut, muttei taittunut.

Mutta pihan komistus, voimapuu ei poikkeuskeleistäkään hetkahda.

Poikkeuksellinen vuosi sikälikin, että minulla on toinen flunssa. Monta vuotta on mennyt ilman yhtäkään, ja nyt iski jo toinen. Ei hyvä. Yö menikin aika lailla valvoessa kipeän kurkun kanssa ja sitten tämä päivä paritkin pitkät unet nukkuessa. Mitä nyt välillä vähän luennon harkkoja ja muuta mukanani rahtaamia tekstejä olen lueskellut. Ei oikein ole odotusten mukaisesti tämä päivä mennyt.

Vakaa aikeeni hiihdellä poroaidalle, tai jopa Kakslauttaseen, oli siis unohdettava ja todettava vain, että valtion virkanaisen rooliin tämä sopii kyllä oikein nappiin: lomilla ne taudit podetaan. Mutta eipä tässä. Jos laittaisin kuitenkin takkaan tulen ja koettaisin nautiskella, lukisin vähän jotain muuta kuin historiaa. Kyllä se tästä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Meneehän se näinkin!

– Miten niin ei voi käyttää Sauna-Tolua lattioiden luutuamisessa? – Ihan hyvin voi. Ja nyt tuoksuu puhtaalle, tuntuu raikkaalle.

Ei vieläkään pakkasta, ei vieläkään kimmeltäviä hankia, tuuli kova, yölläkin melkein myrskysi. Kävimme kimpassa lenkillä, ja mökille palatessa (Pehtoorin kiivetessä liiterin katolle lumen puotttoon) päätin, että tänään on mattojen lumipesun aika.

Eikun mökin matot hankeen hakattavaksi ja harjattavaksi. Silloin kun täällä mökillä on nuoret tai ystäviä olemassa, ei tule juuri siivottua, mutta tänään oli oivallinen tilaisuus moiseen. Ja nyt ovat mökin keittiö, tupa ja kylppäri puhtaita.

Luutuaminen on hyväksi.

Sen jälkeen oli hyvä tovi lueskella luennon harkkojen vastauksia, ja sitten illansuussa rantasaunan jälkeen syödä.

Ylipäätään oli aika tylsää safkaa, mutta hyvän mökkikastikkeen tein: 1 prk demi-glacea kuumaksi, sitten joukkoon 1/3 pkt kanttarelli-(tms. mielimaku)tuorejuustoa, pippuria, suolaa, vähän eiliseltä jäänyttä punaviiniä, kastikesuurustetta ja voila! Ihan gourmet-soosi siitä tuli.

Ja eilen tein mökkimuffinseja, joita oli jälkkäriksi(kin). Olennaista on vatkaamattomuus ja se että emme pitäneet Alku – karpalo-omena -hiutaleista. Olemme tykänneet kovastikin Alku Sadonkorjuupuurosta, ja matkalla pohjoiseen ostimme kokeeksi paketillisen Karpalo-Omena- Alku-kaurapuurohiutaleita.

Eilen aamulla yhteen ääneen toisillemme todistimme, jotta ei ole oikein hyvä tämä setti, ja illalla jo päätin, että hiutaleet on hyötykäytettävä muutoin kuin puurossa. Ja tässä tulos.

Mökkimuffinsit
noin 20 muffinia

2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
75 g sulatettua voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 prk rahkaa
pari dl marjoja

Sekoita kaikki ainekset. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

mökkimuffinseja-2

Siinä se on: koko aamiainen yhdessä paketissa. On rahkat, kaurahiutaleet, marjat yhdessä. No toki vähän sokeria ja rasvaa, mutta lomahan nyt.

Ja toki hillojen tilalla voit käyttää mustikoita, vadelmia, omenapalasia… Meillä nyt ei täällä möksällä ollut muuta kuin hilloja. 😉 Jotta hyvää yritin, mutta priimaa pukkaa. Hah. Joka tapauksessa, kyllä ovat meheviä. Parempia kuin puuro.

Lappi Luettua Niitä näitä

Mökkielämää

Nyt pyryttää. Niinhän minä toivoinkin. Peittäisi nuo hankien päällä olevat roskat, tekisi maiseman kauniiksi. Sellaiseksi taikatalveksi kuin oli pari vuotta sitten, sellainen kuin täällä usein on: Taikatalvi Hangasojalla. Nyt noita hankia en ole kuvaillut.

Aamuladulla kännyllä muutaman otoksen sentään räpsäisin. Pari kilometriä ehdin sivakoida ennen kuin latukone tuli vastaan. Sen jälkeen oli näin sileää ja sujuvaa.

Huolimatta siitä, että tuuli oli eilistäkin kovempi, oli edelleen mukava metsänsiimeksessä hiihdellä, punaisia poskia hankkia.

Eipä ollut tänäänkään ladulla ruuhkaa. Pehtoori kävi vasta puolenpäivän jälkeen, putsailtuaan vanhan mökin katon lumesta, ja silloin oli jo ollutkin hiihtäjiä. Minä näin vain yhden – norjalaisen – pikkuperheen, jonka noin nelivuotias hiihteli kuin vanhakin tekijä ja isä veti vauvaa tämmöisessä. Kaikkea sitä.

Niissä kohtaa, jossa ei ole puita lähellä, hanget ovat vielä kauniit, pehmeät.

Mutta hyvin täällä kuluu aika sisälläkin. Päivän kiintiö Kekkos-tutkimusta luettu ja ruokaa tuunattu. Jari Tervon ”Revontulten tie” kohta luettu. Taitaa olla ensimmäinen J. Tervon kirja, jonka saan luetuksi loppuun. Enkä tiedä, olisinko lukenut tätäkään, jollen olisi elänyt teinivuosiani samaan aikaan kuin omaelämäkerrallisen opuksen Jari. Ajankuva piirtyy hyvin tuttuna. Oulun Koskelankylässä maailma oli 1970-luvun alussa hyvin samankaltainen kuin Tervon Rovaniemi. Ja Tervo saa tekstin kuulostamaan 14-vuotiaan kirjoittamalta. Nokkeluudet tervomaisia, hymyilyttävät hyvinkin.

Vihdoin kokosin myös joulupuun, juhannuskuusen, lastukoristeen, jonka kävin jo ennen joulua Lovi-liikkeestä ostamassa. Tässä nyt ensimmäinen kuva siitä. Olen jotensakin varma, että täällä tulette näkemään siitä jos vaikka kuinka paljon kuvia eri vuotuisjuhlien yhteydessä. Mitenhän sen koristelisi pääsiäiseksi?

Se on hyvä ”viherkasvi” mökkioloihin.

Ja toki meillä on täällä tulppaanejakin.

Nyt aika siirtyä takkatulen ja telkkarin ääreen, kudinkin on mukana.

Mökkielämä tuntuu hyvälle.

Lappi Ruoka ja viini

Mökkilauantai

Hiihtolomalla mökillä ’kuuluu’ olla kimmeltäviä hankia, kirpakoita pakkasia, ainakin öisin, välillä ehkä hillittömiä pyryjä, sininen kirkas taivaankaari, iltayöstä revontulia…

No tänä vuonna ei näköjään kuulu. Eilen iltainen kova tuuli jatkui yölläkin; unen läpi, välillä herätessä, kuulin, kuinka täällä tuntureiden katveessakin tuulee lujasti. Ja on täällä tainnut olla melkoisia myrskyjä jo edeltäviä päivinä, viikkoina. Metsissä on paljon kaatuneita puita, hangilla oksia ja havuneulasia.

Aamulla yksi pakkasaste, pilvistä, edelleen tuulista, tuhnuisen näköistä. Kovasti mietin itselleni selitystä lintsaamiselle, miksi en sittenkin lähtisi hiihtämään. Mäkeen menemättämyyden perusteluksi riitti kova tuuli ”liekö hissit edes pyörivät”. Mutta miksi en lähtisi hiihtämään? No kun kunnon syytä ei tullut mieleen, oli lähdettävä.

Ja kuinka olikaan mukava hiihtää, ihan hurjan hyvin kulki. Eipä juuri muita näkynyt; ehkä siksi, että olin ladulla jo aika varhain ja ehkä vaihtopäivä (keskisuomalaisten hiihtolomat ohi, pohjoisimman Suomen lomalaiset vasta tuloillaan… ?) piti hiihtäjät pois tunturista.Lunta riittää. Möksälle palatessa Pehtoori oli lumitöiden ohessa lämmittänyt jo saunan: lauantaiaamupäivän rantasauna ei ole ole ollenkaan hassumpi juttu. Mietin että tällaiseen elämänmenoon voisin ehkä tottua. 🙂

On se aika vuodesta että pöydässä on yhtä aikaa sekä tulppaaneja että kynttilä.

Myöhäisen lounaan, vai varhaisen päivällisen, nautimme. Eilen Sodankylästä ostettu nieriä ja uutuus riesling olivat pääosassa. Tuo Alsacen riesling vähän vaisu. Uuninieriä fenkoli-purjopedillä, täytettynä tilli-tuorejuusto-ruohosipuli-punasipuli-kermatilkka-tahnalla, oli puikulaperunoiden keralla oikein hyvää. Pintaan tehtyihin viiltoihin sitruunavoita, pinnalle suolaa ja valkopippuria. Uuniin (200 C) puoleksi tunniksi.

1-2-2

Ja äsken jälkkäriksi eilen ChocoDelistä ostetut salmiakkikakun palaset. Ui-jui.

Tuosta löytyy hyvä syy ja tarve lähteä vielä ulos tekemään vähän lumitöitä. Lunta täällä riittää.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Taas kerran: matkalla pohjoiseen (Choco Deli)

Ihan sula tie Kemiin asti, ja Rovaniemelle. Ei juuri liikennettä. Paitsi juuri ne, jotka ajaa 74 km/h kahdeksankympin rajoitusalueella. Mutta mihinpä meillä kiire.

Rovaniemellä huomaan, että liikennejärjestelyt ovat uusimisen alla, paljon tietöitä. Mutta ihan sama. Puolelta päivin siellä ollessa jo taas kova nälkä; tämä katarriko se aiheuttaa, että voisin syödä jatkuvasti! Oikeasti on nälkä ihan aina vähän päästä. Siispä perinteinen Coffee House, ja täytetty croissant. Tavallisesti riittää pelkkä cappuccino ja/tai croissant. Ja sitten Lordin aukiolla olevaan ChocoDeliin.

Paistinkääntäjä, Lapin keittiömestari, joka muutama vuosi sitten rohkeni ja sanoutui irti opettajanvirastaan (Lapin AMK), perusti suklaadelin ja bakeryn, on mitä ilmeisemmin onnistunut elämänmuutoksessaan.

Konvehtejaan on päästy muutaman kerran maistamaan Lapin keittiömestareiden Herkkupöytätapahtumassa, tämän kokemuksen perusteella ja muutenkin, olin varma että kannattaa piipahtaa.

Nyt on niistä kahdestatoista ostamastamme konvehdista om maistettu ensimmäiset: valkosuklaa-salmiakki maistui jälkiruoaksi enemmän kuin hyvin. Huomenna ehkä savuporo-suola tai hilla-valkosuklaa. 🙂

Ja tiedättekös_ tämä ChocoDelin J. tulee pitämään toukokuussa Ouluun suklaakurssin ja osallisena järjestelyihin aion ehdottomasti mennä!

Ja ostettiin me mukaan kaksi leivostakin… Josko huomenna saisi itsensä ladulle, niin herkut tulisi ansaituksi.

Rovaniemen jälkeen auton lämpimittari alkoi näyttää pakkasta: – 0.5 C. Vaikea uskoa, että ollaan menossa Napapiirin pohjoispuolelle maaliskuun eka viikkoa viettämään – tai siis osaa siitä.

Sodankylässä oli aika poiketa ostamaan muutakin kuin jälkkäriherkkuja. Jäämerentien varressa pönöttää muutaman vuoden vanha Pohjantähti-K-marketti. Sieltä sitä einettä haettiin, sitä kohti mennessä näin enemmän kuin pari potkukelkkailevaa paikallista matkalla ruokaostoksille. Onko Tuulestatemmatun lukijoissa yhtäkään, joka kävisi potkutellen ruokakaupassa? Jos on, ilmoittautukoon! Lupaan palkita ChocoDelin pienelllä rasialla.

Matka jatkui, Pehtoori ajeli, minä luin Kekkos-tutkimusta. Ettekä usko, mutta oikeasti vähän jo kiinnostikin. Ja kun kerran olin luvannutkin, että kommentoin. Ja sitä riittää luettavaksi koko viikoksi.

Ai niin, lomaviikkohan se on. Laitoin töissä ovenpieleen lapun… yritin olla hauskka

Hiihtolomalla.
Hiihto? Loma?
Noh, jokatapauksessa olen täällä vasta 9.3.

Oikeastaan tuossa ei ole mitään hauskaa. Päinvastoin, se on missio. Hiihdän jos mahdollista/huvittaa/haluan/ilmoja pitelee. Lomailemaan pyrin.

Tänne tuuliseen Lappiin on siis tultu, täällä Hangasojalla tovi ollaan. Myrskyävästä illasta huolimatta en ole pahoillani. Myrsky kun sallii sisällä pysymisen. Tein pizzaa. Ikinä ennen en ole täällä tehnyt pizzaa. No en tee sitä usein yleensäkään, mutta tänään tein, ja vielä täällä. Oli hyvää – ja lihottavaa. Ihan sama. Hyvää oli.

Ai niin, Rovaniemellä käveltiin Sampo-keskuksen läpi: joku pikku putiikki… Ostinkin kaikkea pientä. Tyttärellekin tuliaisiksi.

Ja tämä oli pakko ostaa.

— hihitytti.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Mozartin vieraana

Tammi-helmikuussa on jätetty aika monta gastronomista sessiota väliin; toisin kuin yleensä tapana on. Tänä vuonna ei menty Puistolaan chez Jounin illallisille eikä brunchille, ei Tervaporvareiden herkkupöytään, ei Slow Foodin riistaillallisille, ei Oulun viininystävien Bordeaux-maistiaisiin, mutta tänään mentiin puolikuudeksi Madetojan saliin (Oulun musiikkikeskukseen), jossa oli paitsi Unirestan paistinkääntäjien veljesateria, myös Oikotie oopperaan, Mozartin suosituimmat aariat (Erkki Lasonpalo, kapellimestari, Kaisa Ranta, sopraano, Arttu Kataja, baritoni).

Minna Lindgren (toimittaja, musiikkitieteilijä, tietokirjailija) oli käsikirjoittanut kokonaisuuden, jossa pääsi tutustumaan kaikkiin Mozartin oopperoihin runsaassa tunnissa. Lindgren itse juonsi vallan mainion, oikein hauskan kokonaisuuden ja nuori ja kaunis, ymmärtääksemme lahjakas sopraano Kaisa Ranta ja pitkänhuiskea baritoni Arttu Kataja esittivät tukullisen rooleja. Kaltaisemme klassisesta musiikista paljoa tietämättömät tykkäsimme tällaisesta ”oikotiestä”, jonka juontaja Lindren vielä oivallisesti viitoitti.

Ja kun kerran ilta oli rotissöörien järjestämä, niin tietysti oli myös ruokaa. Ennen konserttia meillä oli ns. veljesateria. Unirestan (joka mm. ruokkii kaikki yliopistolaiset ja jolla on pitkin Oulua monia eri juhlahuoneistoja ja tiloja tilausravintolatoimintaa varten) paistinkääntäjiin kuuluvat ammattilaiset olivat koonneet meille Mozartin henkeen iltapala-menun.

Ihan erityisen paljon pidin tuosta peruna-tryffelitortusta. Se maistui italialaiselle (tryffelit ja parmesan). Ja sitten kahvi(ei suklaa, kuten instagramin kuvatekstiin virheellisesti kirjasin)vanukaskakku oli myös meidän monien mieleen. Kakun tekijän kanssa pohdimme, että noilla tykötarpeilla vähän enemmän ”kahvitettuna” siitä saisi ihan huikean hyvän jälkkärin…

Tuttujen (yllättävienkin) ja ystävien tapaamista, kulttuuria ja hyvin syömistä pienesti, – voisiko torstai-illan käyttää paremmin?

Niitä näitä Yliopistoelämää

Rikottu sopimus

Muistatteko nämä minun henkilökohtaiset kehityskeskusteluni (”Mää oon täälä vaan töisä”), jotka kävin, kun vajaa kolme vuotta sitten pitkään harkittuani palasin vuorotteluvapaalta takaisin virkaani. Monikohtaisessa sopimuksessani on monta erinomaisen perusteltua pykälää ja sen paragrafit oli harkiten aseteltu tavoitteena kaikkien toteuttaminen.

Kummasti vaan tulivat ne mieleen tänään kun dekaanin kanssa aamun varhaisina hetkinä autoiltamme kohti yliopistokolossia liukastelimme ja toisillemme tuntoja yliopistomaailmanmenosta jaoimme. Kovasti yhtä mieltä olimme melkein kaikesta. Niin paljon yhtä mieltä ja sopivan tuohtuneita samoista asioista, jotta jäimme portaisiin vielä pitkäksi toviksi raatailemaan ennen kuin vetäydyimme sorviemme ääreen. Tulipahan parannettua maailmaa, tai noh yliopistoa, ja ainakin humanistista tiedekuntaa.

Tulipa nuo omat kesän 2012 sopimusneuvotteluni mieleen toisenkin kerran tänään: olin juuri vastaanottoaikani päätyttyä puoliltapäivin livahtanut eväilleni kahvihuoneeseen, jonka ovenpieleen ilmestyi opiskelija, jonka kanssa oli sovittu tapaaminen iltapäiväkolmeksi. Hän ”kun sattui, jo olemaan, just nyt, vähän etuajassa, täällä” ja halusikin keskustella gradustaan mieluusti heti. No, minä [tyhymä!] otin banaanin puolikkaan ja rahkapurkin mukaan ja sanoin… ”eiku ihan hyvin voidaan palaveerata nyt, mennään vaan mun huoneeseen juttelemaan”.

Mutustelin banaania pyydellen anteeksi, että ”on vähän pakko syödä kun sellainen mahakatarri tässä vähän riesana, … tahtoo tulla huono olo [tosiasiassa melko kipeä olo] jos maha tyhjäksi menee. …” Mihin opiskelija sitten, että ”voiko sitä valtionvirkanainenkin mahahaavan saada, liekkö niin kiirettä ja stressiä mahtaa näissä töissä olla?”

En edes tupissut mitään, en sanonut, että ei minulla sentään mikään mahahaava ole, saatikka että olisin mistään stressistä puhunut. Ihan vaan evästaukoa aattelin pitää… Sairaslomaa nyt en sentään pidä, vaikka lääkäri sellaisen tarpeesta reilu viikko sitten kyselikin. Joten tuliko tässä kohtaa se ”martyyripykäläkin” rikotuksi. Huonompi juttu.

Mutta on tuossa sopimuksessani kohtia, jotka olen pitänytkin. Tänäänkin on menty

Ilon kautta. Opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa olemisesta ja työn tulosten aikaansaamisesta aion edelleen nauttia.

Ja monesti.

Historiaa Niitä näitä

Mainonta ja historia vol. 2

Kello

Useimmat kuvat suurenevat klikkaamalla ja linkkien takaa löytyy mielenkiintoisia historiasivuja.

Tänään Historiaa tilauksesta –luennollani oli sitten teemana historian tuotteistaminen, ja sen käyttö mainonnasa ja brändäyksessä. Minulla oli pitkä lista esimerkkejä, kiitos ja kumarrus tänne bloginkin suuntaan (ks. vol. 1 postaus kommentteineen) ja työkavereille, mutta kyllä opiskelijatkin hoksasivat monta. Mm. Coca-Cola, Hartwall ja Finlayson tulivat uusina.

Coca Cola

Tekemäni katugallupin myötä löytyneistä esimerkeistä on hoksattavissa muutamia juttuja: erityisesti yritykset ja yhtiöt, jotka tuottavat jotain syötävää tai juotavaa käyttävät Suomessa historiaa mainonnassa. Mille on – tietysti 🙂 – historialliset syynsä. Nuo yritykset ovat usein niin vanhoja ja niin perinteikkäitä, että niillä ylipäätään ON historia.

Vanhoista suomalaisista teollisuusyrityksistä, jotka mainostavat tuotteitaan kuluttajille, juuri elintarvike-, makeis- ja panimoteollisuus ovat niitä, jotka ovat syntyneet joko autonomian ajan lopussa tai sitten sotien välisellä kaudella. Saha- ja massateollisuusyritykset (paitsi se Serlachius) tai vaikka konepajateollisuus (paitsi se Finlayson) eivät televisio-, netti- ja lehtimainontaa yksityisille kuluttajille suuntaa. Suomalaista vanhaa kenkä- tai tulitikkuteollisuutta ei enää ole.

http://www.fazergroup.com/fi/tietoa-meista/history–heritage/

Monilla panimoilla on pitkä ja perinteikäs historia ja sitä myös käytetään historiassa. Olvilla on olutmerkit Sandels, Sven Duuva ja Tuntematon sotilas. Joskus maailmanaikaan on ollut myös Döbeln-olutta, eikö vain? Olvin historiatiedot ovat nettisaitilla kovin vähäiset, mutta tällainen tieto siellä oli:

Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat juoppouden poistamiseksi panimon Iisalmeen vuonna 1878. Zacharias Topeliuksen hengessä he halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille.

Hartwall käyttää markkinoinnissaan historiaa, ja (Sinebry)Koff vielä enemmän. Koffin (spåra )han kulkee Helsingissä edelleen kesäisin. Kesällä 1962 Koff hankki ensimmäiset panimohevoset, nimenomaan historian ja mainonnan yhdistämiseksi.

Ensimmäisten Koffin panimohevosten nimet olivat Siff ja Koff. (Siff-limonadia oli joskus, olihan?) Koffista on vielä kerrottava juttu, jota isäni jaksoi kertoa: ”On se hyvä että se Schuman ampui sen Bobrikoffin eikä Sinebrychoffia”.

Koskenlaskijan (1933) pikkusisko on Viola-sulatejuusto, ja näitä molempia markkinoidaan edelleen historian havinaa hyödyntäen . Viola-tytön kuvilla koristeltuja kolmiojuustoja oli kansakoulun ruokalassa pari kertaa kuukaudessa, muistan monella tapana olleen litistää niitä kahden näkkärin väliin.

Kuvan lähde

Ja sitten niistä pyöreistä pahvirasioista, joihin mahtui aina kuusi kolmiojuustoa, arkarreltiin käsityötunnilla kelloja ja tonttujen päitä. Koskenlaskija on vastikään palautettu liki ”kansallisromanttiseen” kuosiinsa.

Ja sitten Elovena-tyttö! Se kuuluu samaan genreen noiden edellisten kanssa, mutta on vähän vanhempi ja viettää parhaillaan ysikymppisiään. Aika nuorekkaana ja suomalaiskansallisena on säilynyt.

elovena

Alla lainaus suoraan Raision myllyn nettisivulta:

Vuonna 1925 viipurilainen Karjalan mylly haki mainoskilpailulla kuvitusta pakkaukseen, joka sisälsi ekstra priima höyrytettyjä Elovena Kaurahiutaleita. Mainoskilpailun voitti myllyn konemestarin poika Joel Viktor Räsänen, jonka luomaan vaaleaan neitoon nimi Elovena nykyjään yhdistetään. Nimi Elovena syntyi yhdistämällä yrityksen aiempi nimi Myllyosakeyhtiö Elo kauran latinankieliseen nimeen Avena sativa.

Esimerkiksi myös muutamia muiden alojen yrityksiä; vaikka Fiskars – ja luonnollisesti – Kalevala koru, jonka koko toimintaidea rakentuu historian varaan. Paikallisista, oululaisista yrityksistä on hoksattu yli satavuotias sähköliike Hammarin sähkö, jonka toiminta jatkuu perheyrityksenä jo neljännessä polvessa. Ja siellä historiaa todella harrastetaan ja käytetään mainonnassa. Ja toinen perinteikäs oululainen firma on 135-vuotias leipomo Katri Antell (nyk. Antell-konserni), jossa rakennetaan tuotteiden markkinointia myös historian avulla.

Nämä jutut jäivät kyllä vähän itseäni nyt kiinnostamaan enemmänkin, ehkäpä näistä joku artikkeli joskus…