Showing: 1 - 50 of 364 RESULTS
Bloggailu Niitä näitä

Blogivuoden tilastoa ja voitto!

Vuoden lopulla, …

WordPress, joka on tämän blogini alusta, lähettää joka vuosi tilastoraportin, josta näkee klikkausten ja artikkeleiden määrät, tiedot suosituimmista artikkeleista ja ahkerimmista kommentoijista.  Ahkerimman kommentoijan olen perinteisesti palkinnut.  Monta vuotta neljän parhaan joukossa on paljolti samat nimet (Koivu, Katri, Irma ja Pasi), mutta tänä vuonna vanhat ovat vetäytyneet, ja kolmen kärjessä on kaksi uutta nimeä.  Klmen kärki on aika tasainen. Erja on tehnyt huiman nousun, ja sitten pistesijat menevät myös äärimmäisen tasaisin pistein … Hurjan loppukirin syyspuolella aloittanut Jarin on noussut mustana hevosena neljännelle sijalle.

Sieppaa (1)

Näiden kommentointien joukossa ei tietenkään ole mukana ne kommentit, joita on kuvahaastesivulla. Siellä Katri H. ja Jarin ovat olleet erinomaisen ahkeria. Ja haastesivullakin on jo 1500 käyntiä. Hienosti on sekin otettu vastaan ja sille kuvia lähetetty: uusia jäseniä odotellaan kyllä vielä mukaan. 🙂

WordPressiltä tilastoja tulee kaksin kappalein, eikä niiden välillä ole järjestyksessä eroja. Kiistaton voittaja on – taas 🙂 – Katri! Onkohan tämä Katrille (ilman Hoota) voitto kolmannen kerran peräkkäin? Hattutemppu siis! Pistän postiin entisen kotikaupungin kalenterin. Lähtee huomenna Saariselän postista kohti Lahtea. 😀 Onneksi olkoon.

Ja kiitos kaikille kommentoijille kuluneesta vuodesta. Olette tehneet tästä vuorovaikutusta! Ja kiitos kaikille lukijoille myös. Tekin olette tärkeitä.

Koko hieno, piirretty tilastokatsaus on täällä.

http://jetpack.me/annual-report/6451786/2015/

Siitä selviää että

”The busiest day of the year was April 1st with 1,533 views. The most popular post that day was Aprillia, aprillia – aprillipäivän lyhyt historia.”

Tilastoista näkyy myös, ettei montaa päivää ole jäänyt ilman blogikirjoitusta. Niitähän on jo yli 3000 ja kuvia blogissani on yli 12 000! Lupaan jatkaa ensi vuonna, jatkakaa tekin piipahtelua ja kommentointia! 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tälle päivälle ei ole vielä ehtinyt kovin paljon tapahtua. Mökkimaisemissa lenkkeiltiin VMP:n kanssa. Vähän tuhnu keli on.  Vähän pakkasta, sopivasti lunta. Saunan lämmitystä, lohileipiä lounaaksi, saunomista. Kohta lähdemme kylille: keilaamaan ja syömään. Pienintäkään aikomusta ei ole jäädä sinne odottamaan vuodenvaihdetta. Viime vuonna mukana oli tyär, joka sai (= vaati) meidät pysymään Panimolla ja hereillä niin kauan. Vaikka ilotulitus oli komea, ei tänään aiota jäädä sitä odottelemaan. Joten nyt jo toivottelen

Kuplivaa Uutta Vuodenvaihdetta! Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

2016

Lappi Niitä näitä

Lappiin loppuvueksi

Met lähimä aikaseen, sole poka homma eikä mikhään kuuelta nousta. Ajelima vuoron päältä, nii met ruukaamme melkhein aina tehä.  Oikhen hyvä soli ajela. Porot ja rekat oli kans liikkeelä, net kuitenki pysy omila reiteilää, hyvin mahumma sekhaan. Olima kolmen jälkheen jo mökisä.

Mahottoma hyvälehä täälä tunthuu. Tännekö tullee nii sole mithään huolta, ei tietoakhaan turhasta toimhesta, hithaasti met nyt elelää ja syömä hyvin. Mie tykkää lujasti ku väärtitki tuliva enneko lumenluonti oli ees kunnola alotettu.

Ei kait täsä mithään, nautimma loppuvuen täälä. Etehlää lähetää takas vasta sen jälkheen ko aurinko tääläki kipuaa tunthurin takkaa näkyvii.

~¨~¨~

Mie laitan huomena tievoksi tämän vuen lokiväärteistä ja kommentoaiheista tietua. Kolome kärjessä ja pistesiat julukasen. Palkinoki jaan. Huomisheen, ihmiset!

AmGd7ngIDjIYdGYxCjalxFyRRhL8IBTqwzXoUyr1UNpv

 

 

 

Oulu Valokuvaus VAT

Jotain oppia kuitenkin

Vähän on mennyt häneksi tämä päivä.

Kaikkeen on mennyt paljon enemmän aikaa kuin piti.
Huolimatta siitä, että aika varhain jo olin liikenteessä.

1-7

En suinkaan ehtinyt lenkille, mutta automatkalla Lyöttyyn sentään maltoin pysähtyä vähän kuvailemaan.

Iltapäivällä olin pari tuntia Puistolassa, sen keittiössä ja kivijalkaleipomossa. Opin paljon ravintolatyöskentelystä ja erityisesti pizzan teosta. Olipa mukava.

1-8

1-9

Siellä oli sikälikin hyvä käydä, että varmuus siitä, että kun valitsin ”jatkokoulutusalakseni” valokuvauksen, enkä kokkihommia, kuten joskus oli myös ajatuksena ja vaihtoehtona, tein hyvän ratkaisun. Varsinkin kun vielä satuin koulutukseen pääsemään. Kokkaus säilyköön kotityönä ja rakkaana harrastuksena.

No, mutta tänään piti siis kuvata, mutta eipä se tainnut mennä ihan niin kuin olin toivonut. Meriselityksiä ja muita puolusteluja kehnohkolle tulokselle olisi tietysti vaikka ja kuinka paljon, mutta olkoot. Sellaisenkin opin itsestäni, ja nimenomaan kuvaajana, että edelleen ”vain räpsin”. Minun pitäisi keskittyä, miettiä. Lopettaa säheltäminen, eikä arkailla … ajattelen että olen tiellä, häiritsen, yritän suoriutua nopeasti alta pois. Ehkä juuri tämän vuoksi olen parempi kuvaamaan luontoa, maisemia, kaupunkimiljöötä.

Mutta on harjoiteltava. Ehkä mökillä sitä saunanlämmitystä kuvailen. 🙂

Niitä näitä

Välipäiväpuuhia

Alennusmyynteihin, kuntosalille aloittamaan uusi, uljas elämä, ruokakauppaan täyttämään pyhien tekemää vajetta jääkaappiin, kyläilyjen jatkamista, paluuliikennettä?  – Jotain tuollaista ymmärtääkseni välipäivinä tehdään. Aika monet ainakin. Minulla ei ole oikein koskaan ollut tuollaista. Viime vuosituhannen puolella, kun duunissa olin vielä kellokorttilainen amanuenssi, niin välipäivät olivat työpäiviä, sittemmin niistä tuli luennonteon aloituspäiviä kotosalla, viimeiset kuusi-kahdeksan vuotta ne ovat olleet mökillä olo- tai sinne matkaamispäiviä. Tänään ei mitään noista.

Tänään nettipäivä ja rästihommapäivä ja jo joulunpurkupäiväkin. ”Vuodenvaihteen kiireet” ovat olleet siltä osin totta, että oli vihdoin tehtävä paistinkääntäjien vuosikertomus kuntoon, – miten se niin isotöinen muka onkaan. Ja päiviteltävä nettisivustoa.

Ja sitten oli tehtävä yksi kuvankäsittelyläksytehtävä, jota varten tarvitsen Photaria ja sitähän ei mökin läppärissä ole. Ja huomenna on yritettävä tehdä vielä toinen iso tehtävä valmiiksi: olen saanut luvan mennä oululaiseen ravintolaan kuvamaan. Yritän Puistolassa saada kuvatuksi viiden kuvan sarjan etätehtävään, jonka teemana ”toiminta”,   – ´tee kuvareportaasi toiminnasta´. Ja illalla sitten muokkailen …  Jollei onnistu, niin sitten teen mökillä kuvasarjan saunan lämmityksestä: varasuunnitelma on siis valmiina. Ja toimijatkin. 🙂

Mutta on tosi mukava päästä oikeaan ravintolan keittiöön kun siellä on ”äksöniä”. Kun en vaan jäisi turhan kiinnostuneena tarkkailemaan, miten ja mitä safkaa tekevät. Pitäisi keskittyä kuvaamiseen, eikä keittiötyöskentelyn tarkkailuun ja oppimiseen.

Vuodenvaihteesta ja keittiöstä ja nettijutuista puheenollen. Opin tänään uuden tavan linkittää omiin blogijuttuihini. Ja tässä on nyt siitä esimerkki. Ja linkki on ajankohtainen. Kun kuitenkin mietit, mitä tarjoaisit uudenvuodenaattoiltana skumpan tai punaviinin, ehkä glögin ohessa, niin täältä vinkkejä:

Lapas – uudenvuoden herkku?

Kuvia ei tänään vielä liitellä; huomenna pitäisi olla webbihotellissa gigan verran lisää tilaa, joten sitten taas otoksia…

 

Historiaa Niitä näitä Valokuvaus VAT

Vanhoja kuvia

Viikkohaasteen aika. Ja tälle viikolle sen asettaminen on meillä koulussa, ja samalla täällä Temmatussa, minun tehtäväni. Näin joulun jälkeen, vuoden pian vaihtuessa, historioitsijan oli vaan valittava aiheeksi ”Mennyt aika”. Historiaa kuvissa: mennyt maailma, historian havinaa, eilinen, viime vuosi, kulunut vuosi, … mitä keksitkään kuvata.

Mennyt aika -aihe liittyy myös siihen, että lupauduin vastaamaan facebookissa saamaani haasteeseen (joihin en kyllä yleensä lähde mukaan). Haasteena on julkaista viisi kuvaa, jotka ovat ainakin 15 vuotta vanhoja. Päätin aloittaa kuvalla, joka on kerran, jo aika päiviä sitten, ollut täällä blogissa. Kuva lienee vakaa todiste siitä, että olen tykännyt ruoanlaitosta ”aina”.

Lapsuuskuvia

Minut haastanut lukioluokkakaveri laittoi omalle seinälleen kuvan, jossa minäkin olen. Löydätkö?  – Vanhojen päivänä lähes koko luokkamme oli päättänyt vaihtaa sukupuolirooleja tai ainakin kamppeita: varsinainen drag show. Ja vahinko, että kuvasta puuttuu Pehtoori. Minihame puki tulevaa miestäni (emme tuolloin vielä seurustelleet, mutta jo puoli vuotta kuvan ottohetken jälkeen) mitä parhaiten. 😀

Vanhojen päivät 1976

Palatakseni vielä VAT-koulutukseeni  – olen jo kertonut, kuinka lahjakkaiden ja taitavien opiskelijoiden kanssa saan valokuvausopintoja suoritella. Nyt yksi kurssikaverini on tehnyt jutun toisesta kurssikaveristani: ”Pimeys on parasta” -artikkelissa (YLE) on muutama mieletön kuva, otos, jollaisia olen jo melkein tottunut näkemään – olenhan minä sanonut, että olen huikeassa seurassa tuolla koulussa! Toiset vaan osaa!

Minä en ole viime päivinä edes paljon treenannut: hyvin vähän kameraa olen jouluna käyttänyt. Sikäli hyvä, sillä olen TAAS saanut nettihotellista vuokraamani tilan niin täyteen, että kuvia ei enää voi liittää kuin ehkä huomenna. Toivottavasti siellä ollaan huomenna duunissa, että saan ostetuksi tilaa lisää.

Hyvin vähän olen joulun tienoolla nettiäkään käyttänyt, hyvin vähän lukenut. Tyttären kanssa ollaan tehty palapeliä, lenkillä käyty (tänään ulkonakin jo kaunista), höpötelty. Juniori jo tänään töissä, kuten koko ensi viikon, eipä siis enää Aapeliakaan täällä ole näkynyt. Ja nyt tyär on jo matkalla takaisin Helsinkiin. On taas totuteltava tähän kaksinoloon. Pian onneksi pohjoiseen ja seuraa sinne on luvassa.

Mukavaa loppuvuotta kaille!

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Jo hiljalleen hiipuu joulun ilo

Joulun lopulla_

Piparimuruja pöydillä, konvehtipapereita kulhoissa, rusina- ja manteliskoolien pohjat jo näkyvissä, pöytään nostamani jälkiruokatarjotin ei enää aiheuta erityistä innostusta, puheensorina jo verkkaisempaa … Joulu jo hiipuu. Levolliselta tuntuu silti.

Nuoret ovat erikseen ja yhdessä kiertäneet mummuloita, anoppiloita, kummilapsiaan ja illansuussa palautuivat Rantapellon ruokapöydän ympärille.

Ja jouluruukun, kalkkunan ja salaatin ja muutamien ”saidereiden” jälkeen oli aika keskittyä olennaiseen: Aapeli on kaiken keskipiste.

 

Eipä tänäänkään paljon muuta sitten. Noh, aamulla tyttären kanssa pitkähkö lenkki kurjassa kelissä – tai siis oli ikävän näköistä, viheliäinen tuuli, liukasta. Mutta mehän ei vähällä periksi annettu. Kuten nykyisin kuuluu ilmoitella: alkaa olla tämä joulu taputeltu.

Niitä näitä

Joulua on vielä jäljellä…

Miltä joulun pitäisi tuntua, että se tuntuisi joululta?
– En tiedä. Mutta minusta on tuntunut ja tuntuu joululta.

Huolimatta siitä, että eilen paistoi aurinko!

 

Hautausmaalla oli väkeä enemmän kuin koskaan.

Menimme jouluaattohartauteen ”Joulun sininen hetki”
– Linnanmaalla on mukava käydä kuuntelemassa joululauluja.

Kampuksen kappelissa juuri sellainen aattohartaus jollaista toivoin.

Kotona söimme. Aika perinteisesti, vallan hyvin. Ja äiti-poika -toteutuksella väliruoka (Heikkisen Kallen rose vuodelta 1999 ja home made -vaahtikset) oli onnistunut. Samppanja oli yksi parhaista ikinä. Jostain Ranskanmaalta oli Juniori sellaisen tilannut. Hyvin nämä viihtyivät yhdessä.

Oikeesti pojan tuoma samppanja oli vielä parempaa kuin tyttären tuoma punaviini; Strassburgin vaihtarikeväältä Chateneuaf-du-Pape oli kestänyt kaikki muutot ja epämääräiset säilytysolosuhteet: reilun kympin punaviinistä oli kehittynyt pieni rubiini joulupöytäämme. Voisi luulla että seitsemän kuukauden ikäinen ei paljon lahjojen päälle ymmärrä, mutta kyllä Aapeli osasi iloita paketeistaan vähintään yhtä paljon kuin me aikuisetkin. 🙂

Tulette vielä kuulemaan, mitä meidän lapset ovat meille hankkineet! Huhtikuun lopussa on huikean hienon lahjan lunastus! 😀

Joulupäivä on kulunut perinteisin menoin.

 

Ehkä tavallisesta poikkeavaa meidän kolmestaan nauttimamme päivällinen: eilisiä alkupalapöydän kala-antimia, joiden kanssa uuniperunoita ja sitten tein – tyttären iloksi – lohicevicheä, joka oli kyllä hyvää.

Valkoista joulua, ”Valkoinen valkoisella” (Kazimir Malevitš) oli tämän päivän jälkkäri. Minä en kaipaa suklaata, en karkkeja, en kakkuja, mutta kun tällaisen juustopalasen pöytään laitoin, oli se menoa. Eikä siinä uusi, sisarelta lahjaksi saatu Luuppi ehtinyt laskea uusia kalorilukuja, kun ison osan tuosta otin haltuuni. Tai siis tässä parhaillaan siitä ja Nirvanasta (= portviini, ks. viinisuosituksista) nautiskelen.

Nautitaanpa vielä joulusta, vielä lomakaudesta.  Huomenna jo ulkoilukelikin…

Joulukalenteri Niitä näitä

Jouluihminen aatonaattona

Tämä on blogini kolmastuhannes kahdestoista (3012!) postaus. Edellisessä blogini lukijakyselyssä joku kommentoi kirjoittamistani, ja piti hyvänä asiana ”itsensä likoon panemista”. Saman tyylistä palautetta sain usein opiskelijoilta. Itse en aina, en kovinkaan usein, pidä sitä vahvuutena. Mutta… menköön nyt taas, herkillähän sitä näin aatonaattoiltana tyärtä kotikotiin odotellessa on.

Kyllähän tuulestatemmattuja juttujani lukeneet jo tietävät, että olen jouluihminen.

Ehkä tämmöisessä juhlassa korostuvat jotkut piirteet meissä itse kussakin, vai mitenhän on?

– Olen siitä hassu, että haluan joulupöydästä kauniin, kirkkaan, puhtaan. Katan hopeat ja kristallit ihan kuten äitini jouluisin teki. Jouluna saa olla ylellistä ja kimallusta. Kun tarjoan jotain, haluan, että se on parasta. Ihan niin kuin isänikin ruokavierailleen halusi tarjota.

Jouluihminen-2

Haluan antaa lapsilleni, aikuisillekin, monta lahjaa, enkä edes kovin tarkkaan laske, paljonko niihin menee rahaa, – tosin vuosi vuodelta on tärkeämpää, että hankin vain jotain tarpeellista (enimmäkseen vaatteita tai keittiöön ja harrastuksiin jotain tähdellistä). Myös Aapelille tarpeellista. Ainakin vielä tänä vuonna. Aapeli on vaan paras!

Aapeli-tonttu

Minun lapsenuskoni kanssa on vähän niin ja näin (täällä asiasta enemmän), mutta silti haluan aattona kirkkoon, mieluiten hartauteen, jossa veisataan ja lauletaan tuttuja, jo lapsuudesta tuttuja virsiä ja joululauluja. Joulukorttikuvassanikin (alla) voi olla kirkko (Pyhän Paavalin kappeli, Saariselkä). Kirkot kuuluvat jouluun. Hautausmaat kuuluvat minulle arkeenkin, joten tietysti jouluna käydään myös haudalla.

Jouluihminen laittaa kynttilöitä joka paikkaan, kylppäriinkin.

Jouluihminen-3

Jouluksi on ihana tehdä jotain uutta ja erilaista hyvää, vaikkei kotiin leipoisikaan kuin leipiä ja vaikkei makeista tekisi kuin vaahtokarkkeja (ne onnistuivat sittenkin!), niin anopille voi viedä joululahjaksi vaikka tällaisen.

Jouluihminen

Vaahtokarkit olivat aika isotöisiä, mutta kyllä kannatti!

Vaahtokarkkeja-3

Jouluun kuuluu myös samppanja, ja sen lupasi Juniori tuoda huomenna. Niinpä pitkähkössä menussa on ”väliruokana” samppaajaa ja vaahtokarkkeja. Sellainen hassu olen – samppanjasta pidän – joulunakin. Tämä on osa joulun ”uusista perinteistä”. Heh! Amarone on vanha. 😀

Lunta

Jouluna on hyvä olla lunta, mutta sitäkin ilman tulee toimeen. Tärkeämpää on, että kotona on ihminen, joka antaa minun touhotella omiani, ja joka itsekin tykkää laittaa valoja, lämmitellä leivinuunia, hankkia saunavihdat, roudata kaupasta ruokatarpeita.

Jouluun kuuluu kotona olo. Olisi vaikea kuvitella lähtevänsä vaikka Thaimaahan tai edes Roomaan jouluksi. Mökille ehkä, mutta kotona on hyvä. On hyvä, ettei tarvi lähteä mihinkään, että joulun pyhät voi viettää pyjamabileitä takkatulen ja kirjojen, hyvän musiikin ja ulkona piipahtamisten ohessa. Hyvästä musiikista puheenollen: Oulustakin lähtee tällaista osaamista (äänet auki koneesta, sen jälkeen voit vain nauttia).

Joulukortteja on – lopultakin – mukava tehdä ja lähettää, ja ihana niitä on saada. Ja kovin iloinen olen myös ja varsinkin niistä teiltä hyvät blogiystävät (erityisesti valokuvausharrastajat tuntuvat olevan liikkeellä :)) saamistani korteista, tekstareista, sähköposteista, joita viime päivinä on tupsahdellut. Kiitos niistä, ja ihanaa joulua teille kaikille!

Aatonaatto on oikeastaan jouluihmisen paras päivä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

Iloa ja valoa teidän kaikkien Jouluun!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pyhän Paavalin kappeli, Saariselkä-2

 

Joulukalenteri

Paljon pientä

Joulunaluspuuhasteluja, ihan rauhassa. Hallissa oli erityisen mukava käydä. Siellä oli hyrinä ja hyörinä, ja paljon hyvää ostettavaa. Ja Pehtoori hakee huomenna vielä kalakorin. Sähköpostiliikennettä ja joulutervehdyspuheluita suuntaan jos toiseenkin. Tänään käytiin Caritaksessa äidin luona ja huomenna mennään Jääliin Pehtoorin vanhempien luo. Kovin pienimuotoista puuhailua, ei isompia kerrottavia.

Paitsi että tein tänään vaahtokarkkeja! Olipa jännää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vielä on epävarmaa, onnistuiko tulos, mutta kun ne on suunnilleen ainoa makea, mitä tälle joululle olen tehnyt, niin syötäneen sitten vaikka kaapimalla vuoasta. 😀 Palannen asiaan.

IMG_0102

Sen verran touhua on kuitenkin ollut, että viikkohaastekuvalle en ole ehtinyt tehdä mitään. Viime vuoden joulun välipäiviltä olisi kymmeniä kuvia, mutta kun koulun haastekuviin pitää laittaa uusia, ko. viikolla otettuja, niin eipä nämä sitten käy.

IMG_0101

Talvipäivän seisauksen kalenterikuvitukseksi sopinee kuva, joka on otettu puolelta päivin 27.12.2014 enkä ole muokannut sitä, en lisännyt värejä, päinvastoin vähän sinistä ”pessyt pois”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

22

 

IMG_0097

Historiaa Joulukalenteri Niitä näitä

Joulunrauhaan laskeutumista

Tuomaksen päivä on vanhan kansan (sato-, vuosi- ja sää)kalenterissa päivä, jolloin piti olla jouluvalmistelut tehtynä. Ei tiennyt hyvää jos vielä ”pesäpäivinä” (21. – 24.12.) jotain isompaa puuhasi: teurastukset ja keritsemiset piti olla jo ohi, jos ei, niin kesällä oli tiedossa itikoita ja muuta vaivaa. Jos tänään on jossain päin Suomea aurinkoa näkynyt, niin se lupaa hyvää: kesästä tulee poutainen ja lämmin.

Joulurauha on alkanut jo Tuomaan päivänä, talvipäivänseisauksena; ja rauha tarkoitti rauhaa myös töistä. Siihen tässä ollaan jo hyvää kyytiä pääsemässä. Parina viime päivänä olen kyllä kulkenut anopin viitoittamalla tiellä; kuurannut yhtä jos toistakin nurkkaa. Tai siis mm. Festan pesin eilen, mitä ei voida kuitenkaan pitää läheskään sellaisena urotekona kuin Pehtoorin äidin joulusiivoukset (joita hänen ei tarvitsisi tehdä). Olipa anoppi (tammikuussa 85 vee) rakennellut itselleen ”teekat” laatikosta ja keittiöjakkarasta, jotta pääsi pesemään leivinuunin päältäkin. Appi oli moisesta Pehtoorille juorunnut, ja Pehtoori sitten äidiltään kysymään, että miksi ja että olisihan joku vähän vakaampi lonkkainen sen voinut tehdä, kun olisi vaan pyytänyt. Ja anoppi oli – tyylilleen uskollisena – ilmoittanut, että ei apua tarvi ja että pitää sekin pestä, että jos joku näkee! Leivinuunin yläreuna on ainakin 180 cm lattiasta, joten sinnepä harva näkisi, vaikka haluaisikin syynätä paikkoja. Minun siivoiluni eivät kyllä yllä lähellekään tuota tasoa (leivinuunin päälle en ole edes kurkannut), ja minä olen kyllä pyytänyt siivousapua, ja oma siivoojamme kävi meille perussiivouksen taas hyvin tekemässä. 🙂

Niinpä olen tänään voinut hoidella vielä omia ja äidin kaupunkiasiota, ja keskittyä iltapäivällä nimpparisapuskan tekoon.

Aapeli on nyt kaksi kuukautta nuorempi kuin isänsä ensimmäisenä jouluna.

Aapeli-tonttu-3

Veli ja sen sisko-2

Veli ja sen sisko-3

Tälle viikolle on haastekuvissa aihe, joka minusta ei oikein sovi ajankohtaan, saatikka säähän, mutta otetaan kuvia, joissa ´kylmä´.

Niin kuin kai kaikkina muinakin vuosina olen 21.12. laittanut kalenterikuvaksi nimpparisankarin tonttukuvan. Tässä myös sisko mukana.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

21

Veli ja sen sisko

Joulukalenteri Niitä näitä Ruoka ja viini

Joulun alkuruoaksi?

Vuosikausia tein jouluksi www-sivustolleni ”Jouluruoka ja -viini” -sivut. Niistä olen hiljalleen luopunut, siis kokonaan uusien sivujen tekemisestä. Nyttemmin olen täällä Temmatussa jotain jouluruokaohjeita laittanut ehdolle, enimmäkseen eturuokaehdotelmia. Omia hyviksi todettuja (kala)kokeiluja. Ja niinpä niitä taas tässä ..

Graavilohi-tartar

150 g graavattua (kirjo)lohifileetä
1   punasipuli
1  pieni  hapahko omena, esim. Granny Smith
1–1 1/2 rkl Dijon-sinappia
1  tl sitruunapippuria
1  prk  (200 g) (kevyt) Crème fraîchea
1/2  dl tuoretta tilliä hienonnettuna

Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi, samoin punasipuli ja omena. Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin. Tarjoa alkupalana leipänapposten päällä tai alkuruokana salaattipedillä tai pääruokana uuniperunoiden kanssa.

Mökillä testasimme kaikki em. vaihtoehdot ja hyvää oli. Jouluna aion tarjota saaristolaisleivän kanssa. Sen helppo ja hyvä ohje on täällä.

jouluruokia-5

 

Ankan rintafilettä alkuruoaksi

2 kpl tuoretta ankanrintafilettä
3 dl hyvää lihalientä (Puljonki on parasta)
¾ dl soijaa

Laita fileet uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Uunin lämpö parisataa astetta ja fileet saavat olla uunissa 20 -30 minuuttia. Ota vuoka uunista, ja anna fileiden jäähtyä rasvassa (joka kannattaa ottaa talteen, sillä se on erinomaista paistinrasvaa). Laita jäähtyneet fileet liemeen jossa on Puljongin lihalientä ja hyvää soijakastiketta. Anna fileiden maustua ja marinoitua 4–8 tuntia. Leikkaa sen jälkeen ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa alkupalana salaattipedillä, päärynä- tai mustaherukkahyytelön kanssa.

jouluruokia-4

 

Lohi-katkarapuceviche

Viimeksi Helsingissä käydessämme, kävimme syömässä ravintola Pastorissa, jossa otimme alkuruoaksi lohicevicheä. Raakakypsytettyjä kalaruokia kun tyär sanoi Meksikosta kovasti kaipaavansa… ja hyvää oli Pastorin ceviche, jossa oli myös katkoja.

Minähän olen ihan itse kehitellyt haukicevichen toisinnon, joten olin varma, että osaan tehdä myös lohi-katkaversion. Ja samalla reseptipohjalla lähdin liikkeelle, – ja kyllä, kyllä siitä tuli niin kelvollista, että joulupäivänä sitä toistamiseen aion tarjota.

200 g lohta
pieni pussillinen pakastekatkarapuja
yhden sitruunan mehu
pieni punainen chili (siemenet ja kalvot pois)
½ ruukkua korianteria
1 (roscoff/)punasipuli tai pätkä purjoa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl (ruusu)suolaa
ripaus sokeria

Leikkaa lohifile pieneksi silpuksi. Valuta sulaneet katkaravut. Silppua ja pieni kaikki muutkin ainekset. Purista situunasta mehu ja sekoita kalan joukkoon. Lisää sitten muut aineet. Anna makuuntua jääkaapissa tunti, pari. Tarjoa paahtoleivän tai patongin kanssa.

jouluruokia-6

Joulun jälkkärissä jatkuu tämän syksyn pannacotta -teema (kahvi- , tyrni- ja hillapannacotta on jo testattu (ohjeita), ja kun jouluna ei kaloreita lasketa, tarjolla on valkosuklaaversio. Sen kruunaa joko mustikkasiirappi tai lakkakastike. Jokainen voi valita mieltymystensä mukaan omansa.

jouluruokia

Hilla panna cotta-2

Valkosuklaa-pannacotta 

Valmistusaineet

1/2 vaniljatankoa
1 dl Valio kuohukermaa
200 g valkosuklaata
2 dl Valio turkkilaista jogurttia

Ja sitten pöydässä jokainen voi valita, mitä herkun päälle haluaa, marjoja, marjasiirappia, lakkakastiketta, etc…

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet veitsellä. Laita siemenet ja vaniljatanko pieneen kattilaan. Kaada kerma kattilaan. Kiehauta.
Poista vaniljatanko ja sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Sekoita kerma sulatetun suklaan joukkoon.
Anna seoksen jäähtyä, sekoittele välillä ja lisää sitten jogurtti.
Jaa seos pieniin kahvikuppeihin tai laseihin. Pidä peitettynä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Ja jos joku teistä ei ole vielä testannut Zabaione freddoa, niin viimeistään nyt tulevana uutena vuonna? Sen kanelisuus kyllä sopii jouluunkin erinomaisen hyvin.

zabaione3

Pipari-sinihomejuusto-herkkuihin ohjeita on täällä ja muutamia viime vuoden vinkkejä (mm. vitello tonnato kalkkunasta ja puolukka-kookospiirakka).

Tänään tein tupla-, tripla-satsit porolasagnea. Jälleen kerrran muokkasin omaa ohjettani, ja edelleen se vain paranee. Uudeksi vuodeksi sinunkin juhliisi? Laittelen petrausversion ohjeesta viimeistään heti joulun jälkeen…

Ja jos jollakin meni ohi niin jouluviinisuositukset on täällä.

Kiihtyvällä tahdilla kohti joulua. Joulukalenterikynttiläkin tulee jäljessä. Ja joulutähdessä on jännää ”varsikasvua”, ihan kuin juuresta kasvaisi uuden kukan. En todellakaan tiedä oikeaa nimeä. 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

20

jouluruokia-3

Joulukalenteri Niitä näitä Ruoka ja viini

(Ruoka)ystävyys on hyväksi!

Jouluostoksilla aamupäivän. Kolmen tunnin täsmäkierros, johon kuului myös ruokakauppa, sitten kotiin. Huh! Ohi on. Tulkoon Joulu. Ja sitten sain vain odotella, että olisi aika päivälliselle.

Tänään siis sellainen merkillinen päivä, että pääsin valmiiseen ruokapöytään, joka ei ole meillä kotona, eikä ravintolassa. Edellinen kerta taitaa olla elokuulta Naantalissa. 🙂

Ystävät kutsuivat remontin jälkeen kotiinsa. Myös toinen kalaasiystäväpariskunta (VMP) oli kutsuttu. Juhlaahan se sellainen. Näiden ihmisten kanssa ei ole vaikea olla, nauttia, jutella, – eikä syödä hyvin.

Joulua kohti-7

Harmi, ettei ollut järkkäriä mukana: nyhtökuusi ja huikea rommirusinakakku ansaitsisivat tulla esitellyksi. Mutta jos kerron: kaikki oli erinomaista. Eikä ollenkaan pahaksi, että kävelimme mennen tullen, semminkin kun ruoan lisäksi saimme nauttia mitä mainioimpia viinejä. mm. tämä (Malbec). Ja lopuksi vielä Marsalaa ja ”kotipakettiin” marinoitua punasipulia.  Yhdessä syöminen on hyväksi. Niinhän olen aina sanonut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

19

Joulutulppaaneja, pikkuisia tulppaaneja, pienessä Aalto-maljakossa. Pikkujoulutulppaaneja? 🙂

Joulua kohti-6

 

Joulukalenteri Niitä näitä

Joulua kohti

Tänään ei kummoisia.

Liian aikaisin heräsin. Silti en salille lähtenyt, myöhemmin päivällä vain pienelle lenkille.

Aamupäivä käynnistellessä kotitöitä, en viitsi kertoa enempää lakanapyykistä, villapyykistä, liinojen silityksestä ja sen sellaisesta.

Leivoin. Monta saaristolaisleipää, pari joululimppua. Hyviä tuli. Niitä meillä pitää jouluna olla.

Hoitelin sähköposteja: ”työasioita”, paistinkääntäjäasioita, henk.koht. asioita.

Mietin kaupungille lähtöä, jo ajatus tuntui vastenmieliseltä, joten en mennyt, vaikka olisi pitänyt.

Tein meille uudenlaista ruokaa, erinomaisen hyviä ankan rintafileitä. Palaan asiaan tässä lähipäivinä.

Paketoin lahjoja, ja mietin, miten olen niin vähän hankkinut, tehnyt. Hyvilläni olin siitä, että kaikki on sellaisia käytännöllisiä juttuja. Tarpeellisia.

Kuuntelin koko päivän joulumusiikkia. Tänään se sopi minulle.

En tehnyt lumitöitä, Pehtoori teki. Mutta minä kävin äsken pihalla kuvailemassa. On talven ihmemaa täällä, – voi kunpa lumi pysyisi.

Joulua kohti-4

Joulua kohti-3

Näitä kuvia ottaessa (taas) sellainen voimakas déjà vu-fiilis: tyttären Meksikon aikana näitä lumikuvia otin harva se viikko, ja postittelin Monterreyhin, jotta lapsi sai työkavereilleen ja ystävilleen näyttää lumen ihmettä. Ja tänään olin niin iloinen, että otin näitä blogiin liitettäväksi, enkä lähetettäväksi jonnekin Atlantin taakse.

Joulua kohti-5

Koko päivän olen ymmärtänyt olla kiitollinen tästä vapaaherrattaren elämästäni, – juuri näin joulun alla töissä ollessa tuntui, että tarvin lisää aikaa, rauhaa. Nyt sitä on ollut: leipoa leipää, paketoida lahjoja – päivällä.

Siis hyvä päivä tänään. Joulua kohti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

18

 

 

 

 

 

 

Joulua kohti

 

 

 

Joulukalenteri Ruoka ja viini

Ehdotuksia jouluviineiksi…

Heijastuksia

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla: etiketitkin näkyvät siten paremmin.)

Perinteestä voin jo puhua… kymmenes kerta? Jostain syystä, tämä aika isotöinen, koko syksyn uurasta 😀 maistelua vaativa jouluviinien suosituspostauksen teko, on minulle osa laskeutumista kohti joulunpyhiä, ja onpa ollut mukava vuosien varrella hoksata ja saada kuulla, että näistä kuvista, kommenteista, suosituksista ja kauppalapusta (se on täällä)! on ollut iloa.

Muistanpa sen yhden joulun kun suositusteni (osa?)vaikutuksesta Linnanmaan Alkosta loppui Juno-viini. 🙂  Tänä vuonna, jo pian 25-vuotias, viinikerhomme ei ole osallistunut näihin valintoihin, joten joudumme Pehtoorin kanssa kaksistaan kantamaan vastuun …

Mutta asiaa: nyt on ollut monta maisteltua, joita haluaisi suositella, toisaalta aika tavallisia viinejä näyttää tänä vuonna kertyneen listalle. Ja punaisissa useimpien luennehdinta on ”mehevä ja hilloinen”. Eikä kenellekään liene yllätys, että melkein puolet suosituksista ovat italialaisia.

Ensin tietysti glögi. Siihenhän oli äänestyskin menossa: Blossa vai Loimu? jotka nykyisin molemmat ovat suomalaista tuotantoa. Ja pitkästä aikaa olemme me, ja monet muut, tykänneet Blossan vuosikertaglögistä enemmän kuin väkevämmästä ja kalliimmasta Loimusta. Tänä vuonna Blossassa on teen aromeja, eikä ole ällöttävän makea. Eikä sellainen ”ulkoviinillinen seikka” kuin pullon ulkonäkö ole vähäpätöinen asia: tämänvuotinen on huomattavan viehättävä. 😀

Jouluviini, jouluksi viiniä-12

Haaparannasta hankittu Snälleröds-glögi kului itsenäisyyspäivän jälkeen mökillä oikein helposti, hyväähän se oli. Sen kanssa hengenheimolainen on nyt Alkossa myynnissä oleva saksalainen Glühwein, joka sikäli poikkeaa Blossa-Loimu-linjasta (edukseen), ettei ole makea, ei väkevä, ja on hyvin viinillinen, mutta silti jouluinen. Ja se on vallan edullista. Litran pullo maksaa kympin. Ja tarinathan  ovat aina hyväksi:

Hehkuviiniä on valmistettu Etelä-Saksassa Nürnbergin seudulla jo 1500-luvulta lähtien. ”Rauschgoldengel” oli tunnetun nürnbergiläisen kellarimestarin tyttären lempinimi. 

Silleen aika simppeli lempinimi, eikö?

Entäs sitten joulun valkoviini? Kaikki kultivoituneet, oikeat viiniharrastajat roudaavat äyriäis- ja lohipöytään ranskalaisia Sauvignon Blanc -viinejä, mutta minussahan on sellainen tyyppivika, että ruohoiset SB:t eivät – siedätyshoitoyrityksistä huolimatta – minulle maistu. Joten meillä pysytään joulunakin riesling- ja sekoiteviinilinjalla. Adamsin Pinot Grisin olen jo kehunut, ja kuvassa on monta muuta menneen kesän ja syksyn suosikkia, mutta kun oli valittava niistä vain pari …

Kahden kärkeen nousivat itävaltalainen Leth ja (vanha! – pitkään suosikkiviininä ollut, Alkoon taas palannut) italialainen Bucci. Leth sopii joulupöydän kalaosuuteen, ja Buccissa riittää voimaa vaikka kalkkunan kumppaniksi. Kolmas vasemmalta on italialainen Pieropan, joka on tyyris ja jollaisen saimme ystäviltä kesän kalaaseissa. Kun syksyllä lahjaviinin nautimme, oli väistämättä haettava uusi pullo jemmaan, ja siellä se nyt odottelee jouluaaton alkuruokia.  Jopa graavilohen kumppaniksi siitä on.

Pistesijoilla, neljältenä, on ikisuosikki Wolfberger Riesling – Pinot Gris, jota myydään myös puolikkaissa pulloissa, joten pienen poppoon vaihtoehto sekin. Viides on edellisen saksalainen haastaja, ja viimeisen pistesijan sai Liguriasta oleva viini. Muistoja! Ja kyllä se Belgvardo on muutenkin hyvä viini…  Mutta tässä siis voittajakaksikko.

Punaviineissä on vielä enemmän valinnanvaraa! Poikkeuksellisesti meillä on listalla kaksikin Alkon valitsemaa ”jouluviininä” (etikettiä myöten) myytävää punkkua: australialaien Christmas Cabernet Sauvignon 2014, ja italialainen Terre Valpolicella Ripasso 2013. Eikä kumpikaan ole huono valinta, jos pöydässä on kinkkua (mitä meillä ei kyllä ole ;)). Nämä ovat tarpeeksi kevyitä, mutta ”terveitä”, makoisia viinejä.

20151128-IMG_3822

Aavistuksen hienostuneempi, ja vaikka juustojen kanssa tarjottavaksi passeli, on ranskalainen, hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Château Aquerian Lirac-viini. Kannattaa pistää muistiin joulun jälkeiseenkin elämään.

1

Ja jos olet espanjalaisten viinien vannoutunut ystävä, niin tässä on tarjolla kelpo tempranillo. Vuoden viiniksi valittu, kympin Durius on kinkun ja laatikoiden seuraan (myös ulkoiselta habitukseltaan!) enemmän kuin sopiva.

Ja sitten vähän kalliimmista viineistä voisin – taas – kertoa yhdestä jos toisestakin Amaronesta… mutta tänä syksynä Amaronen – samoin kuin parempien kuohuvien – maistelut, ovat olleet – sattuneesta syystä – Haaparannan Systembolagetin tarjonnan varassa [palaan tähän varmastikin viimeistään tammikuun puolella. Lähiopetusviikonloput Torniossa liki edellyttävät Systemissä käymistä (säästyy bensarahat! 🙂 ].

No niin, mutta siis: tämän vuoden viinilöytö, suosikki, eikä vain meidän, on ollut hyväksi jo aiemminkin tiedetyn Hewitsonin viinitalon La Secateur 2014. Se nyt vaan on ihan mahdottoman hyvä viini! Ajateltiin poronpaistin kanssa se tai sitten se perinteinen Chateauneuf-du-Pape nauttia. Ja La Secateur kannattaa tarjota vaikka uutena vuonna vorschmackin kanssa. Siitäpä tulikin mieleeni … ohje siihen ja moniin muihin juhlakauden safkoihin löytynee täältä.

Jouluviinit-2

Ja onpa vielä muistutettava italialaisesta, ryhdikkäästä ripassosta, jota olen sitäkin jo täällä Temmatussa aiemmin kehuskellut: Antiche Terre Valpolicella Ripasso 2013. Jouluviininä sitäkin myydään, mutta voisin kyllä ajatella sen sopivan erinomaisen hyvin vaikka grillin äärellä kesällä. Mikset siis kokeilisi nyt? 🙂

Ja kun aattoilta on hiipumassa tai ehkä jo keskiviikkona kaksistaan, kun melkein kaikki on joulua varten valmiina, entä jos silloin istahtaisitte takkatulen ääreen ja tovin pohtisitte kumpi (viime vuoden suosikki, oikea portviini) Nirvana vai ”köyhän-miehen-eteläafrikkalinen-tawny”? [Elämää suurempia ongelmia! :D]

– Molemmat ovat sarjassaan erinomaisia, vaikkapa manchego-viipaleen, suklaan (muista Reeses! kuvassa etualalla) tai vaikka sinihomejuustolla täytettyjen taateleiden ja – tietysti – pähkinöiden etc. kanssa! Kyllä näitä voi nauttia vaikka ihan yksikseen kuunnellessa joulumusiikkia, lukiessa. Ainoa ongelma on vain valinta. Kumpi?

Ehkä jo jouluna, viimeistään uutena vuonna, herää kysymys, mitä kuohuviinilaseihin?

Jouluviinit-3

Nekin on meillä kuluneena syksynä tarvittaessa täytetty aika usein Ruotsin tuliaisilla, mutta jotain kokemusta kotimaisen monopolin tarjonnasta silti on.

Kuvassa ei ole Rotarin reserve -kuohuvaa, joka on uusi tulokas meidän makumaailmassa, ja jota kyllä voimme lämpimästi suositella. Alkossa on myynnissä vuosikerta 2010, joten on kyse jo kypsyneestä kuohuvasta, mikä tuntuu positiivisena täyteläisyytenä maussa. Kuvassa on monelle suomalaiselle kesäsuosikiksi muodostunut Fresita ”kausipullossa”. Ihan samaa mansikkaskumppaa se edelleen on, sellaisena voisi mennä vaikka joulun täytekakun kaverina. Ja jossain näin ohjeen, jossa suositeltiin alle Blossan glögiä ( 4cl), ja päälle Fresitaa. Vielä ei olla testattu, mutta … ehkä … Lopultakin ehkä jouluna meillä on kuitenkin samppanjaa. Ja vaahtokarkkeja. 😀

Tässä linkkejä

http://www.alko.fi/tuotteet/377037/ Blossa 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/641368/ Glühwein

http://www.alko.fi/tuotteet/455727/ Christmas Cabernet Sauvignon

http://www.alko.fi/tuotteet/407397/ Durius

http://www.alko.fi/tuotteet/457557/ Lirac

http://www.alko.fi/tuotteet/476347/ La Secateur

http://www.alko.fi/tuotteet/563967/ Fresita

http://www.alko.fi/tuotteet/519647/ Rotari

http://www.alko.fi/tuotteet/334736/ Nirvana

http://www.alko.fi/tuotteet/307357/ Cape Tawny

Edellisten vuosien viinisuosituksissa on monta klassikkoa, joten ehkä kannattaa kurkata niitäkin: 2014, 2013, 2012, 2011 …

Viikonloppuna tänne Temmattuun on tulossa  jotain uusia joulupöydän ruokavinkkejä. Niin ja tässä se kauppalappu noista viineistä. Siitä näet hinnat etc.

Nauttikaahan, ihmiset!

(ja kommentoikaa … nämä kun ovat vain meidän makumuistoihin jääneet… )

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

17

Lasit

Hautausmailla Joulukalenteri Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Adagion soidessa

Koko päivän on soinut päässä Tomaso Albinonin ´Adagio´. Ei, ei ole ollut hautajaisia, eikä mitään erityistä surupäivää. Tosin olen ollut hautausmaalla tunteroisen aamuyhdeksän aikoihin, ja reilun puoli tuntia iltaviiden jälkeen.

Hautuumaalla-4

Adagiosta on paljon hyviä ja huonoja esityksiä, sovituksia, sanoituksiakin. Saija Varjus ja Lara Fabian jääkööt unholaan, mutta Andrea Bocellin versiosta pidän, ja ehkä hienon kuulemani Adagio on Youtubesta löytyvä herkkä, silti koskettava ja kauniisti soiva urkuversio. https://www.youtube.com/watch?v=OL1oSGgrEuk

Tänään olen kuitenkin ollut Jarkko Aholan version tunnelmissa.

”On kaikkialla lunta
Vain kylmää, kylmää lunta
On yhtä taivas ja maa
Muu kaikki pois katoaa
Ei muuta jäljelle jää
Vain jää, vain jää … ”

 

Tämä on klikattava isommaksi. Ja yhtäaikaa pitäisi soida Aholan komea ääni.

Musiikki kuvaksi_

”Musiikki kuvaksi” –haastetta vartenhan kuvia olen ollut ottamassa. Päivän saldo 100 kuvaa, mutta ei yhtään sellaista kuin olisin halunnut. Aamulla alkanut räntäsade voisi olla hyvä syy selittää, mutta illansuussa ei ole selityksiä.

Olen tässä opiskellut tuosta Albinonin Adagiosta mielenkiintoisia juttuja. Ensinnäkään se ei ole 1700-luvun alussa eläneen ja säveltäneen venetsialaisen Albinon sävellys, vaan se on syntynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen. Remo Giazotto julkaisi sen vuonna 1958. Giazotto on kertonut teoksensa kuitenkin pohjautuvan Albinonin teoksen fragmenttiin, joka oli löytynyt Dresdenin pommitusten jälkeen maakuntakirjastosta.

Julkaisuvuoden lisäksi teokseen liittyy hassu, tai siis minulle hassu, yhteensattuma: ”Kappaletta on myös sovitettu monille eri soittimille. Se soi mm. Peter Weirin ´Gallipoli´-elokuvassa.” Ja minähän olen tehnyt ensimmäisen yliopistollisen opinnäytteeni Gallipolin taisteluista, jotka käytiin I ms:n aikana Ison-Britannian ja Turkin välillä. Kaikkea sitä. 😉

Hautuumaalla-3

Hautausmaan kuvaushetkien lisäksi olen viettänyt päivää tohtoriopiskelijoiden parissa: toisen kanssa perinteisellä joulukahvilla ja vähän asioistakin puhumassa ja toisen seurantaryhmässä yrittämässä luoda uskoa ja auttamassa rajauksien teossa. Nämä oljenkorteni, pienet sidokseni yliopistoon, ovat juuri sopivia – niidenkin vuoksi lukukauden lopetus- ja  tervehdyskäynnillä oli hyvä syy piipahtaa. Ja ihan mukavakin. No hard feelings. 🙂

Musiikki kuvaksi_-2

Kaupungillakin ehdin kuljeksia, jouluostoksilla ja allergialääkkeet (pakkanen on repinyt sormeni ja kämmeneni pienille haavoille, uuh!)  uusimassa. – Kun ei ole enää työterveyslääkäripalveluja, on tämmöinen juttu vähän kuin isompi tapahtuma. Ja ainakin hinta on olennaisesti eri!

Joulukalenterikuvassa panoraamakuva hautausmaalta (vähemmän hevi kuin tuo haastekuvaksi aikomani), ja siinä näkyy kuinka pikku kappelin viereen on tänä syksynä valmistunut uusi kellotapuli, joka mielestäni kyllä kauniisti tasapainottaa maisemaa.

Ja huomenna, vihdoin huomenna joulun viinisuositukset!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

16

 

 

 

Hautuumaalla

Isovanhemmuus Joulukalenteri Niitä näitä

Mummin elämää

Kujan reposet

Eilen illalla näkyi revontulet. Kotipihalla, kujan päässä (josta kuva) ja lähimetsän aukiolla kävin pariinkin otteeseen kuvailemassa: eihän ne matalalta, puiden keskeltä paljon näy. Poika oli kuvannut kotonaan katolta ja saanut taas komeita kuvia. Oli muuten yhdellä kuvallaan, jossa oli revontulia, voittanut GT1-lehden autokuvakilpailun äänestyksen viime viikolla. Loppukilpailussa taisi olla parikymmentä otosta. Ja Juniori veti voiton. Osaa kuvata revontulia, toisin kuin äitinsä. Alla olevan kuvan olen ottanut tästä työhuoneen ovelta kohti naapurin pylväshaapoja. 🙂

reposia

Olisi pitänyt jaksaa lähteä jonnekin mäennyppylän päälle tai merenrantaan tai pellon reunaan. En kuitenkaan yötä vasten halunnut, koska tänään oli tiedossa tärkeä päivä!

Tänään olen viettänyt mummin elämää melkein koko päivän! Aapeli tuli kymmenen jälkeen, kun vanhempansa lähtivät käymään Haaparannan Ikeassa ja muilla kaupoilla. Eka kertaa puolivuotias on ollut koko päivän hoidossa meillä. Miniän siskon luona poika on ollut jo yhden yönkin, joten ei ihan uusi juttu Aapelille. Ja onhan kuitenkin, aiemmin ollut meillä ja meidän kanssa paljon, käyvät kerran, pari viikossa koko poppoo, mökillä ollaan kimpassa ja onhan pojanpoika ollut meilläkin itsekseen muutamia tunteja jo useamman kerran. Mutta että koko päivän, molempine päikkäreineen kaikkineen.

Ja hyvin meillä meni. Tehtiin ensin keittiöhommia: minä vähän järjestelin kaappeja ja Aapeli pyöri lattialla ihastuksissaan kaikkien Tupperware-purkkien keskellä. Sitten syötiin pottua ja bataattia.

Aapeli-7

Pikkuisen poika näytti kiistävän aika yleisen käsityksen, että meillä tarjotaan hyvää sapuskaa. Noh, ilmeestä huolimatta kaikki upposi ja puoli pullollista maitoa päälle. Oli aika lähteä lenkille, — mitä kauneimpaan pakkassäähän. Hassua, että tulin valinneeksi reitin, jota esikoisen ollessa vauvana oli tapana kävellä. Reitin, jota en koskaan ”ilman vaunuja” kävele. Se on hiljainen ja lyhyt (½ t.?), hyvä vaunureitti. 😀

Aamupäiväpäikkäreiden jälkeen oltiin työhuoneessa ”kirjallisissa hommissa” ~ Aapeli sitterissä ja matolla piti minulle seuraa, kun vähän yritin kuvia työstää. Ja tietysti kuvasin ja leikin lattialla minäkin. Ja sitten pappakin käväisi joulunalus- yms. kiireiltään. Ja mitä tekee Pehtoori?? – Kuunteluttaa Aapelilla Souvareita ja Yölintua, ja poika on silminähden innoissaan, laulaa mukana!

Aapeli-5

Iltapäivän välipalan ja maidon jälkeen sitten pitempien, parituntisten unosten aika. Ei mitään hyssyttelyjä, ei vatkaamisia, ei kävelyä pitkin Koskelantietä, vaan vain puin lapsen, ja pistin vaunuissa ulos. Ennennäkemätöntä minun vauvakokemuksissani.

Aapeli-9

Vaikka kaikki menikin hyvin, niin voi sitä riemun määrää, mikä Aapelilla oli kun isänsä äsken tuli hakemaan. Tuntui, että oikein esitteli meille: TÄMÄ on mun iskä! Niin se on, ja se on mun poika. Poika ja pojanpoika lähtivät, – tuohon lähelle, viiden kilsan päähän. Olenhan siitä hyvilläni, että lähellä asuvat. Ja että aina joskus saan viettää kokonaisen päivän mummin elämää!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

15

Kalenterikuvassa on ”joulukuun vene”. Se on vähän apaattinen. Mutta jotenkin herkkä. Eilen se oli Möljällä.

Joulukuun vene

Joulukalenteri Niitä näitä

Koti-ihmisen leppoisa maanantai

Lenkille – en aamuvarhain, enkä Toppilanrantaan – vaan vasta puolenpäivän jälkeen autolla meidän uuden lähikaupan (Toppilan K-market, yesh, se on hyvä asia, ei tarvi ajella Välivainiolle asti. Linnanmaan Prisma olisi lähellä, mutta minä kun en pidä siitä.) pihaan, ja siitä kävellen Möljälle.

Klikkaamalla kuvat suurenevat, maisemat näkyvät.

Möljällä-5

Paistoi se tovin tänäänkin.
Pitkästä aikaa Toppilanranta vastarannalta kuvattuna:

Möljällä-2

Ja sitten Nallikarin suuntaan…

Möljällä-4

Minun kauppareissuni lisäksi Pehtoori kävi tänään hallissa, ja iltapäivällä sitten, paitsi sulateltiin pakastimet, tuunattiin lanttu- ja porkkanalaatikot. Pehtoori oli jo aamulla lämmittänyt leivinuunin ja sitten hallista tultuaan kuori ja paloitteli neljä kiloa porkkanoita ja neljä kiloa lanttuja, ja minä hoitelin homman loppuun. Nyt täällä on huikea tuoksu, ja keittiön tasoilla laatikoita koti- ja viemistarpeiksi asti. Saaristolaisleivätkin ajattelin tehdä, mutta menipä sitten kirjallisissa hommissa aikaa niin,  että siirtyy tuo leipomishomma toiselle päivälle. Pikaisesti keittelemäni päärynähilloke juustojen seuraksi (ohje Valion sivuilla) ei ehkä ole ihan odotuksen mukaista, kunhan maistelemme ja JOS on hyvää, pistän ohjeen ja kuvan tännekin.

Tämän viikon kuvahaaste kuuluu näin: ”Musiikkikappale kuvaksi. Eli vapaavalintainen kappale ja kuvataan siihen kuva, joka kertoo kappaleesta tai sen tunnelmasta.”  Minä tiedän jo, mitä kuvaan, mutta se vaatii tietynlaisen kelin. Toivottavasti onnistuu tälle viikolle. Lähtekäähän kaikki kuvahaasteisiin osallistuneet taas mukaan, ja innostukaapa uudetkin kuvaamaan, vaikka joku joululaulu tai sen tunnelma. Minulle vain sähköpostia, niin laitan latausoikeuden kuvahaastesivulle. Viime viikon aihe (lämpö – tuli – kuumuus) toikin sinne monta kuvaa, ja mukavaa keskustelua. Käyhän katselemassa ja tule mukaan! KLIKS!

Joulukalenterikuvassa on meidän jouluruusu. Sellaisia kuulemma ostetaan joka vuosi edellistä enemmän, kertoi tuttu kukkakauppias. Meillä ei ole ennen ollut. Enkä kyllä ihan tavattoman jouluiseksi sitä mielläkään. Se ei itse asiassa ole edes mikään ruusu, vaan leinikki.  Antiikissa sen mustaa juurta käytettiin rohtona. Se aivastuttaa ja siksi nimenä oli myös ”pärskäjuuri”. Nyt ei enää kannata kokeilla rohdon avulla aivastelun terveysvaikutuksia, sillä kasvi on luokiteltu myrkylliseksi. Että sellainen jouluruusu: feikki joulu, feikki ruusu, feikki terveysrohto. Näistä huolimatta joulukalenterikuvassa se nyt on. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

14

Jouluruusu

Joulukalenteri

Lucian päivän aikaansaamattomuus

Merkillinen töpöttelypäivä. Koko päivän olen ollut liikkeessä, ja missä se näkyy?

Ehkä juuri Lucian päivälle ominaista, että ei näy, sillä Luciahan on nimenomaan sokeiden suojeluspyhimys. Pieni juttuni aiheesta täällä… (linkin takana myös omatekoisen glögin ohje).

Viime viikon kuvasatoa olen purkanut, ja yhden panoraaman saanut jotenkin siedettävään kuntoon: Saariselkän keskustan panoraaman on tehnyt 18 kuvasta. Tai siis Lightroom on tehnyt. Ja en millään viitsinyt ryhtyä (lue: paljolti en osannut) korjailemaan kaikkia ongelmia, joita siinä on. Mutta onpahan rutastu. Ehdottomasti klikkaa isommaksi.

 

Saariselkä panoraama

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

13

1-6

Joulukalenteri Niitä näitä

Pikku vikoja – helppo korjata! :)

1-2

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun mökin ovet oli suljettava ja aihkille hyvästit sanottava. Lähdön kanssa kipuilua helpotti tieto, että jo pian tullaan uudelleen.

Koko matkan Rovaniemelle asti pyrytti, välillä oikein sakeastikin. Istuin läppäri sylissä ja etsin joululahjavihjeitä, chattailin nuorison kanssa, vähän historiaprojektiakin työstin. Rollossa, Napapiirillä kävimme lohileivillä melkoisen väenpaljouden keskellä. Pukin pajalla kävi melkoinen kuhina.

1-4

Britit pohtimassa millaisen porontaljan ostaisivat!

1-5

Rovaniemen jälkeenkin jäin kakkospaikalle, Pehtoori ajamaan. Ja onneksi niin. Kemijoen sillalla meni autosta rengas. Puhki. Pam.

Ajettiin ulos motarilta, Keminmaan ST1 -kylmäaseman pihalle. Ei muuta kuin tyhjentämään paksia, ja etsimään vararengasta. Kyllähän se onneksi autossa oli – ei kuulemma nykyautoissa aina ole (enpä tuotakaan tiennyt). Ja oli pieni tunkkikin. Yritin olla assistenttina, ja tarkkaavaisesti katsoa, miten rengas vaihdetaan. Kerran onnikkakuskiuran alkuvaiheessa ihan kokeeksi halusin kokeilla, miten se tapahtuu, ja silloin tein renkaan vaihdon harjoitusluontoisesti (henkilöautoon luonnollisesti), mutta eipä ole tullut sen jälkeen kokeiltua. Kesällä 1997 Italian reissulla meiltä meni rengas yhden jos toisenkin kerran, mutta silloin Pehtoori vaihteli niitä ja minä huolsin sillä aikaa pieniä lapsia.

733f74d3-30c1-477c-b990-be0d8300af7e

No niin, siis tänään iltapäivän hämärtyessä, onneksi ei kauhean kylmässä, renkaanvaihto oli hyvällä alulla, kunnes tunkki luiskahti liukkaalla jäällä ja jäi jumiin auton alle. Hitto!

Muutama puhelinsoitto, ja puolen tunnin odottelu, ja rengasliikkeen paku kaarsi auton vierelle, mukavan näköinen, ei-niin-kovin-nuori Manoliton näköinen, mukava mies tuli ja vaihtoi meille vararenkaan. That´s it! Isohko repeämä oli uudessa renkaassa, ”joku metallisiru varmaan repinyt”….. arveltiin miehissä, minä tomerana mukana kommentoimassa: ”… niin varmaan oliki, metallisiru tai joku muu rautainen… ” . 🙂

Onneksi ei sattunut mitään. Osaisinkohan nyt vaihtaa renkaan? Ehkä. Toivottavasti ei tarvitse koskaan ryhtyä kokeilemaan.

Pikku haverista huolimatta oltiin kotona niin ajoissa, että ehdimme tunnin kotipyrähdyksen jälkeen viinikerhon ”pikkujouluihin”, jotka poikkeuksellisesti (sairaustapauksen vuoksi) pidettiinkin ravintolassa; pizzatreffit Cantinassa.

Joulukalenterissa Joulupukin pajakylän humusta tähti…

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

12

1-3

 

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Aamusta iltaan sinisiä hetkiä

Liki heti aamukahvipöydästä minun oli päästävä ulos. Sininen hetki on (taas) koettava ulkona. Huolimatta, että oli pakkasta, ihan reilusti, peräti toistakymmentä astetta, – mutta ei se täällä tyvenellä tunnu.

Kameran ja kolan kanssa aloittelin aamun, sitten ajelimme Saariselän keskustaan: minulla kun oli ”kana kynittävänä” kirkon kuvaamisen kanssa. Pehtoori lähti kävelylle, minä päätin – teitä hyvät blogilukijat – ilahduttaa (?) kuvailemalla sarjan Saariselkä Cityä. Tämä EI ole kattava kuvasarja, mutta joitakin Saariselän verraten pienen keskustan kiinnekohtia aamuntunneilta siinä on.

[Postauksen kuvat hävisivät blogiromahduksessa toukokuussa 2017]

Tässä yllä on Lumi-ravintola. Entinen Riekonkieppi. Nyt ravintolassa on kaksi juttua, joista minä pidän kovasti: samppanjabaari ja se että a la carte -listalla on kuningasrapua.

Japanilaiset lukevat karttaa! Ja kävelevät keskellä katua ja ovat siitä ihan onnessaan.

Angry birdsin ystäville on teemapuisto sisällä.

Lippujonon takana on Muossi-grilli, joka on ollut paikallaan vuosikymmeniä, ja se on auki aamuneljään. Hassua, että me emme olla koskaan sitä tulleet kokeilleeksi. 🙂

Tämä Panimokin on ollut paikallaan iät, ajat. Ja minä sain siellä  käydyksi ensimmäisen kerran viime uudenvuoden aattona, kun vastikään Meksikosta palannut tyär meidät sinne vie. Ja nyt juuri kovin hyvä tunne siitä, että pikkuinen ei ole enää Monterreyssä, vaan Helsingissä.

 

Charter-lennolla Ivaloon tulleita turisteja on tänä joulusesonkina 70 lentokoneellista. Joten kelkkahaalarikansaa on katukuvassa aika runsaasti. Siimiinpistävää on, että sekä venäläiset (joita nyt on aika vähän) ja britit kulkevat avopäin. Huolimatta, että tänään siis oli pakkasta ihan kunnolla. Ja  japanilaisilla (/aasialaisilla) on hengityssuojat.

Teerenpesästä on tasan kaksi kokemusta. Mutta sen kanssa samassa kiinteistössä olevasta Design centeristä sitäkin enemmän.

Ja sitten meidän lähikauppa, sekametelisoppa Kuukkeli. Se on legenda. Ja nyt taas ainoa kauppa aluella, Siulassa ollut Tarmo Lähikauppa on lopettanut, mikä näkyy Kuukkelin hintatasossa: monopolin jälki on tosiasia. Mutta onneksi on Kuukkeli. 🙂

Aamupäivän lumityö- ja Saariselkä-rundin jälkeen lähdin pienelle kuvaus/hiihtolenkille.

Pastillin sävyt olivat hyvä syy pysähdellä tiuhaan.

 

Iltapäivä perjantaihommissa: pyykkiä, siivoilua, matot hankeen, pakastimen sulatus, saunan lämmmitys, ja safkan tekoa.

Nyt voisin vaikka vähän leuhkia: voissa paistettu poronpaistikäristys, puikulamuusi ja itse poimitista puolukoista tehty tarpeeksi sokerinen puolukkasurvous. On vaikea kuvitella parempaa ruokaa tämmöisen päivän ehtoolle.

Joulukalenteri Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Ulkoilua ja saunavuoro

Aamuhämärän vaihtuessa sinisen hetken kautta pilviseksi aamupäiväksi touhusin pihalla: lumitöissä, saunan vesien kannossa, esilämmityksessä (kuvaillessa lämpenevää saunaa) kului hyvinkin pari tuntia noissa touhuissa. Pakkasta kolme astetta, lunta alkaa olla yli 30 senttiä. Harmaan sävyjä on enemmän kuin 50.

Rantasauna

Rantasauna-4

Nuo edeltävät ovat  ”kuvituskuvia”… niiden ottamisen jälkeen en suinkaan mennyt saunaan, vaan lähdin ladulle. Yhdyslatu mökiltä valaistulle ladulle ja sieltä pois oli hieman haastava, meni lähinnä kävelemiseksi sukset jalassa, mutta eipä tuo haitannut.

20151210074032

Tuli liikuttua, tuli nautittua ympäröivästä luonnosta, ihanasta ilmasta ja liikkumisen iloa oli havaittavissa. Ja sitten vasta saunaan.

Mökin keittiön kaapeissa on kaikenmoisia ”muinaismuistoja”, mm. Porvoosta vuosia sitten ostetun etanapurkin löysin tänään. Parasta ennen päivä alkoi olla lähellä, joten päätinpä, että tänään on hyvä päivä nauttia etanoita eturuuaksi (pääruoka kun oli vähemmän gourmet = sellainen edellisten päivien jämistä tehty ”mix” – kuten Pehtoori ystävällisesti ruoan nimesi).

Etanoiden kanssa pitää olla patonkia tai jotain muuta vaaleaa leipää, jota ”topata” etanapannun pohjalla olevaan voi-valkosipuli-tms. -liemeen, mutta eipä meillä ollut sellaista, enkä viitsinyt lähteä ajelemaan kylille. Onneksi kuivahiivapussi löytyi kaapista: siis sämpylöiden leivontaan pitkästä aikaa!

1

Ja tässä etanapannut.

1-2

Etummaisessa on klassikkoversio: etanoita, valkosipulia ja persiljaa, ja voinokare pinnalle. Punaisessa on uusi viritys: olennaista on, että juustogratiinin alla on sitruunavoita. Sepä olikin hyvä, -teki raikkaan maun.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

10

Kyntttilät-2

Joulukalenteri Lappi Liikkuminen

Epätodellinen tuntuu hyvälle

Nyt on ollut hyvin epätodellinen olo koko päivän. En tahdo uskoa, että minulla on näin iso onni, että saan tuosta vaan viettää arkikeskiviikon mökillä, hiljalleen aamuun heräillen, aamupäivän vähän kuva- ja kirjoitushommia tehden, sitten ukkelin kanssa ulkoillen, kunnon kävelylenkki pitkin ”Saariselkä Cityä”, mökkinaapuriakin treffattiin kauppareissulla, seuraavaksi rantasaunoen, ja sitten kylille mentiin keilaamaan ja käytiinpä ulkona (Lumi-ravintola) kevyesti syömässäkin. Juhlaahan tämä taas on! Ja voitte olla varmoja, että nautin joka hetkestä.

Pimeän tulo jo varhain iltapäivällä ja pitkään nukkuminen sotkevat käsityksen ajasta. Se ei haittaa.

Tänään täällä on ollut eilistä ja toissapäiväistä tavallisempi kaamossää: tupruttanut lunta, harmaatakin ollut. Mutta silti sellainen ”Winter Wonderland” -fiilis täällä on.

Glögitkin tänään nautimme. Snälleröds-pullollisen ostin perjantaina Haaparannan Systembolagetista (Sadun suosituksesta), ja kyllä glögit äsken maistuivat. Tosin edelleen toinen glögimaaottelun (Blossa vs. Loimu) glögeistä on enemmän minun mieleeni. Maaotteluun on osallistuttu vallan laimeahkosti, – mitäpä jos viimeistään viikonloppuna vastauksesi klikkaisit? Ensi viikolla on tulossa jouluviinisuosituksia, ja siihen mennessä olisin iloinen jos lukijaäänestyksen tulokseenkin voisin vedota. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä

Revontulia ja muita kaamoksen valoja

Näitä nettisaitteja eilen illalla kovasti tarkkailin samalla kun lasten kanssa chattailin.

 

Sieppaa

Sieppaa2

Yhdeksän jälkeen sitten revontulet realisoituivat myös livenä meidän mökkipihalla. Siellä minä heiluin kameran ja jalustan kanssa pitkän tovin, ja ennen kymmentä lähdettiin vielä käymään autolla Kaunispäällä.

Klikkaa isommaksi.

Kaamoksen valot-5

Kaamoksen valot-3-2

Tästä seuraavasta kuvasta Juniori, joka on erikoistunut yö-, revontuli-, timelapse-, tähtitaivas-, linnunratakuvaukseen, sanoi, että tuossa minunkin kuvassani näkyy linnunrata: tuossa revontulten oikealla puolella, tiheä tähtiketju. Enpä ennen ole Milky Waytä onnistunut valottamaan, – nytkin vahingossa.

Kaamoksen valot-21

Kaunispäällä oli jo aika kylmä, ja sitten … Kaunispään huipun Huippu-ravintolassa oli muutama sata ranskalaista, joita viisi bussia tulivat juuri silloin kymmeneltä hakemaan: ei siinä mitään: turismi ja bussiliikenne ovat ok, mutta pikkusen häiritsivät minun revontulikuvaamistani nuo tulevat ja menevät dösät. Toisaalta, – jo ne reposet olivat heikkenemässäkin.

Kaamoksen valot-4-2

Iltaulkoilun jälkeen yöuni parempaa kuin aikoihin: yhdeksän tuntia syvää, levollista unta. Mökkielämä rulettaa.

Koskapa pakkasmittari aamulla näytti aika hurjia lukemia,

Kaamoksen valot

päätin, että tänään olisi toimitustyöpäivä: levitin Laanilan historia -paperit pirtin pöydälle ja pääsin jo hyvään vauhtiin, kun Pehtoori palatessaan kyliltä auton tankkausreissulta ilmoitti: ”Jos haluat kuvata komeita pilviä, niin kannattaa lähteä ulos nyt.”

– Minähän uskoin, vedin villasilkkialusvaatteita, jumpperia, toppaa ja untuvaa ylle, kannoin kameralaukun ja jalustan autoon ja huristelin taas pohjoiseen. Eihän siellä niin kylmä ollutkaan. Mutta taivas oli täynnä purppuraa, botticellin pastilleja, tulen lieskoja, sinisen harmaita sävyjä. Ihan huikeaa. Pari tuntia ja pari sataa otosta melko sujuvasti, melko nopeasti.

Kaamoksen valot-11

Oikeastaan olisi tehnyt mieli mäkeenkin – menin sitten kuitenkin iltapäivän sinisenä hetkenä hiihtämään…
Pakkanen kun laski iltapäivällä kymmeneen asteeseen, eikä se näillä leveysasteilla ole pakkanen eikä mikään.

Kaamoksen valot-13

Auringonlaskun ratsastajat

Talo nousevan auringon-2

Talo nousevan auringon…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

8

Tomafoin monet jo tuntevatkin: se on meidän mökkitonttu, joka on nyt vanhemmiten käynyt aika mukavuudenhaluiseksi: pysyttelee sisällä, lämpimässä. Vaikka hänellä on kyllä menneisyydessä kuuluisat vaiheensa: Tomafoi kun on ollut Saariselän Sanomissakin, – melkein kansikuvatonttuna. 😉

Tomafoi

Tässä on kuva sen nuoruusvuosilta, jolloin se lähti vielä rohkeasti tunthuriin.

Tomafoi3

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä

Kaamos on kaunis!

Kaamos. Sehän se täällä Koilliskairassa, Saariselällä, nyt on. Ja ennakkokäsitys siitä ihmisillä on, että on tavattoman pimeää ja ankeaa, harmaata ja synkkää. Olen ennenkin urputtanut tätä käsitystä vastaan, sillä täällä on valoa – ja iloa! – enemmän kuin etelämpänä.

Herätessäni puoli kuudelta, kuten marras-joulukuussa tapana on ( 🙂 ), oli uni karannut ihan kokonaan. Päätin, että tänään en laita kelloa käteen, en katso sitä ja että en todellakaan välitä siitä. No aika hyvin tuo päätös on pitänyt, mutta se on kyllä sitten tarkoittanut sitä, että totisesti en tiedä, mikä kellonaika on. Eikä päivänvalostakaan sitä voi oikein päätellä. Mutta ei täällä mikään pimeä, eikä ainakaan synkeää, ole! Tai siis tietysti nyt jo on pimeä, mutta päivällä on valoisaa, ja taivaalla on hienoja valoja, värejä.

Nämäkin kuvat paranevat olennaisesti kun klikkaat isommiksi.

Kaunispään rinteillä_-3

Kävimme Kaunispään huipulla: yläkuva on luoteeseen, Magneettimäki on horisontin takana. Ja alakuva on kohti etelää.

Kaunispään rinteillä_-2

Niin, – aurinko ei tosiaankaan nouse, mutta kyllä se valaisee! Maiseman väri riippuu siitä, mihin suuntaan katsoo. Tämä kaamoksen aika on täällä Napapiirin pohjoispuolella todella kaunista aikaa. Tänään kun oli vielä juuri sopiva muutaman asteen pakkanen, oli ulkoilu mitä miellyttävintä. Minkä olivat hoksanneet myös tänne tulleet turistit: harvoin näkee Saariselän keskustaa niin täynnä busseja ja ulkomaalaisia kuin tänään.

Kauppareissua ennen olin lumilinkoillut mökkipihan ja kulun vedenottopaikalle. Vielä lopuksi siistinyt kolalla, lapiolla ja harjalla. Kyllä siihen aamupäivä kului. Pehtoori kävi jo hiihtämässäkin. Minäkin sitten huomenna.

Vähän kuvamuokkailin tuota joulukalenterin kuvassa olevaa mökkiä, ja näytin Pehtoorille. Kyseli, että ”mistä muka tuommoinen valo tuohon mökkiin tulee?” – Muka? Tietysti joulunaikana mökeissä on lumousvaloa. Ei kuulu kysellä, mistä se tulee. Se on. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

7

Kaunispään rinteillä_1

Joulukalenteri Niitä näitä

Erilainen itsenäisyyspäivä

Summuntain koulupäivän jälkeen ajelin Torniosta Rovaniemelle, jonne Pehtoori oli tullut bussin kyydillä. Siitä sitten jatkoimme ihan kimppakyydillä kohti Hangasojaa. Jo Rovaniemellä lunta, ja pimeää. Joulupukin postikonttorissa piipahdimme, – paljon oli ulkomaisia turisteja Napapiirillä. Ja kyllä siellä kelpasikin olla: kaunista oli, paljon putiikkeja, liikkeitä, hienosti rakennettu uusi pulkkamäki, poroja, monta kahvilaa, ravintoloita, Santa Parkki ja sekä siellä että Pajakylässä joulupukki. Kaiken kruunasi pikkupakkanen. Oikein turistirysä. 😉 Mutta ihan hieno sellainen. Meillä ei kuitenkaan tarvetta jäädä sinne …

Itsenäisyyspäivän illassa ajeltiin Hangasojalle, jossa aurinko laski eilen  klo 12.20 ja nousee seuraavan kerran tammikuun seitsemäs klo 12.20.

On kaamos. Ja on kaunista. On parikymmentä senttiä lunta. On pimeää. On tähtitaivas.

Ja ehdimmepä mekin katsomaan linnan juhlia. Tai minä taidan juhlistaa itsenäisyyspäivän iltaa katsellen enemmän takkatulta kuin telkkaria.

Itsenäisyyspäivä_-4

Ja suoraan tästä päästään ensi viikon viikkohaasteen äärelle: tulevalla viikolla kuvaillaan tulta, lämpöä ja/tai kuumuutta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

6

Itsenäisyyspäivä_-2

Joulukalenteri Niitä näitä VAT

Koulukortteeri Haaparannalla

Täällä River-motell, Haparanda.

Oikeastaan haluaisin olla Suomen puolella. Mutta ku. Mutta ku täältä Ruottin puolelta on kuitenkin yhteen tiettyyn ravitsemusliikkeeseen melkein kaksi kilometriä matkaa ja koko illan on satanut ihan hitosti vettä. Minähän ensin, aamulla siis, päätin, etten mihinkään pikkujouluihin jaksa lähteä, päivällä kun taas hoksasin kuinka mukava poppoomme on, halusin sittenkin mukaan. Vielä koululta seitsemän kieppeissä lähtiessä olin  ihan varma, että vien vain auton ja kameralaukun pois, ja sitten hipsin takaisin rajan yli Tornioon, mutta kun oikeasti vettä tulee ihan hirmu paljon, eikä minulla ole edes sontikkaa mukana, …  joten jäinpä tänne kopperooni muokkailemaan kuvia, bloggaamaan 🙂 .

Aamulla ei satanut: oli mitä kaunein pakkasaamu. Tornionjoen rannalla heräsin, hyvin nukkuneena, ja tarpeeksi varhain, että ehdin pienelle aamulenkille, kamera ja jalusta seuranani.

Mikä siinä on, että nämä svenssonit osaavat nämä jouluvalot  paremmin kuin joen toisella puolella suomalaiset? Kuvissa ehkä rakennukset ja kuunsirppi puoltavat valaistusta, mutta myös yksityiskodeissa jouluvalaistus on kaunista, välillä jopa suureellista, välillä hillittyä ja siten oikein fiksua.

Kuvathan kannattaa klikata isommiksi. Olkootkin vain opiskelijan kuvia,  — silti, sen vuoksi…

IMG_4333

IMG_4323

IMG_4326

Aamulenkin jälkeen sitten koululle. Tänään ykkösasiana panoraamat. Ja niitä sitten kuvailtiin ulkona ja sisällä, iltäpäivä ja illansuu niitä työstettiin. Olenhan toki ottanut panoraamoja, mutta onnistuivatko ne neljä, jotka tänään piti saada aikaiseksi? – Ei, eivät onnistuneet. Yksi neljästä on siedettävä, mutta ei voi mitään. Mutta mikä parasta: paljon on tänäänkin tullut opituksi kuvaamisesta, ja itsestäkin. Kyllä tämä kaikki on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

5

Jouluvalaistusta ruotsalaisittain

IMG_4316

 

Joulukalenteri Niitä näitä

Kolmas lähiopetusjakso

Nyt kun kolmas lähiopetusjakso VAT-koulutuksessa täällä Torniossa on menossa, voin todeta, etten koskaan ole ottanut niin huonoja kuvia kuin nykyisin. Eikä tämä tunne suinkaan johdu vain ja ainoastaan siitä, että tänään on saatu etätehtävistä palautetta, vaan myös siitä, että olen oppinut edes vähän näkemään, mikä kuvissani on pielessä, mitä niistä puuttuu, mitä niissä on liikaa… Olen jo vähän oppinut siitä, mikä tekee kuvasta hyvän.

Tänne oppimiseen, porukkaan, koulutukseen uppoaa merkillisesti heti kun tulee, mihin ehkä osansa on silläkin, että näille lähiopetusjaksoille lähtee pois kotoa. Asuu motellissa, syö ICAsta ostettua ”retki”einestä yksikseen yhdeksän aikaan illalla motellin pienessä huoneessa. Mutta sehän on niin, että nautin kovasti tästä yksinolostakin.

Huomiseksi suunnittelevat (nuoremmat) pikkujouluja, suoraan koulusta (joka päättyy iltaseitsemältä) illanviettoon. Saapa nähdä, lähteekö porukan vanhin (it´s me!!) mukaan… No kun ei ole ollut opiskelijapikkujouluja niin …. no katsotaan nyt.

No mutta palatakseni vielä tämän päivän koulutukseen: ei tullut ihan niin paljon turpaan kuin viime kerralla kirkkokuvista. Mielenkiintoista oli se, että kun meidän piti tehdä kaksi kuvasarjaa – toinen oli ”urbaani maisema”  ja ”toinen vapaavalintainen miljöö” – ajattelin itse onnistuneeni PALJON enemmän miljöökuvissa, mutta sikäli kuin ymmärsin oikein, niin urbaani maisema´´ sai sittenkin vähemmän kriittisiä kommentteja.

Jos/kun kiinnostaa, olen tehnyt kaikista koulutehtävistäni portfolio-kansion kuvasivustolleni.  http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/VAT+Valokuvausopinnot/

Siellä on viikkotehtävät, etätehtävät (joita siis tänään käsiteltiin) ja koulutehtävät (joita on taas huomenna (vesisateessa?) tiedossa). Käykäähän katselmassa, ja kommentoimassa! Alan sietää palautetta. 😉 Olenhan käynyt tätä ennen jo ainakin puolen tusinaa valokuvauskurssia, joissa kaikissa on saanut palautetta kuvaamisestaan, eikä se ole niin helppoa niellä sitä, mutta siedettävä se on. Siis antakaa tulla vain: opikseni se on! Hyvillä mielin kuitenkin.

Joulukalenterikuvaksi oli tarkoitus lähteä kuvailemaan Haaparannan joulukatua, mutta enpäs jaksanut. Joulukatukuva tähän kuitenkin. Tämä on kahden viikon takaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

4

IMG_2994

 

Isovanhemmuus

Aapeli ilonamme

Ajattelin herätessä, että en sittenkään lähde aamuvarhain lenkille. Menen aamupäivällä. Siispä suihkuun, aamukahvi, smoothie, sähköpostit, uutisotsikot, tukan kuivaus, kevyttä kenttämeikkiä, ja kun tähän vaiheeseen olin päässyt, olikin jo räntäsade alkanut. Sen varjolla jäin sisälle. Siispä aika Laanilan historialle.

Jossain vaiheessa Juniorilta tuli tekstari: ”Ootteko kotona, jos Aapeli tulis hoitolaiseksi, kun pääsen koulusta, mentäis kauppaan, – kunnolla”. – Ollaan kotona [mikä riemu olikaan vastata noin, eikä esim. ”olen seminaarissa, en voi vastata”. Tai: ”koko iltapäivän koulutusneuvostossa, ei pysty”. Siis: Ollaan kotona, tuokaa Aapeli!

Ja siinä me sitten iltapäivä seurusteltiin.

Aatu

Puolivuotias Aapeli jutteli, nauroi, kummasteli ja hämmästeli, piti ihan omaa monologiaan, pyöri, kääntyili, katseli jouluvaloja, nauroi ääneen, posmotti ja jokelteli, ihmetteli, söi jo oikeaa ruokaa kelpo kipollisen, päälle puoli pullollista maitoa, ja sitten tuli väsy, nukahti syliini. Kahden ei-niin-hyvin-nukkuneen, ei-koskaan-helposti-nukahtaneen –vauvan äitinä tällaiset nukahtamiset tuntuvat uskomattomilta. Ja ihanalle tuntuu pieni sylissä.

Aapeli-21

Illalla nuoripari tuli hakemaan Aapelin kotiin.
Enää en katsonut tarpeelliseksi lähteä ulos.
Ei tänään tarvittu enää muuta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

3

Jotain odotusta on tässä kuvassa…

2015_1

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Oulun aamu

Linnanmaalla-aamu-5_3_2013_p

Klikkaa isommaksi.

Kyllä minä joskus työaamuisin ajattelin, että ulkona saattaisi olla kauniita sinisiä hetkiä. Että pikkupakkasessa, hiljaisessa kaupungissa voisi olla mukava kävellä. Vaikka harvoinhan niitä sellaisia ajatuksia sittenkään tuli, sillä eipä yliopiston kampuksen kolossissa paljon ulkoilmasta tiennyt. Toki ikkunoita työhuoneissa ja neukkareissa, luentosaleissa ja käytävien varsillakin oli, mutta ei ikkunoista juuri taivasta tai puita näkynyt. Tavallisesti vain tehdasmaisen valtavan rakennuskompleksin toinen seinä, tai synkeä sisäpiha.

Eikä sitä nyt paljon mitään näköaloja tullut kaivanneeksikaan. Työ vei, eikä siinä mitään. Minähän viihdyin töissä vallan hyvin. Luennon pitäminen oli juhlaa, niiden tekemisessä oppi itsekin, eikä huomannut ajan kulumista. Seminaarit olivat ehkä kaikkein parasta, kelloa ei tullut katsotuksi. Enkä varmaan yhdenkään opiskelijan kanssa palaveeratessa miettinyt, kuinka olisi sittenkin kiva olla kameran kanssa kävelemässä Pikisaaren läpi tai pysähtyä Ämmänväylän kevyenliikenteen sillalle katsomaan, kuinka Oulu-yhtiö, tai whatever se nykyään onkaan, on kuin koneromantiikan lippulaiva – tai raketti! – peilityynen Romakonselän takana.

Oulu-4

Kävelin aamulla kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, ja mietin, että kun tutkijat väittävät, että säännölliset jo 20 minuutin kävelyt metsässä vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen, niin kyllä varmasti myös kauniissa kaupunkimiljöössä, pikkupakkasessa kävelyllä on myönteisiä vaikutuksia.

Oulu-2

Oulu-3

Kahdeksan jälkeen ei ollut paljon liikennettäkään, viime yönä hivenen satoi lunta, mikä teki maisemasta vähän valoisamman, kauniimman. Vedet eivät ole vielä jäässä, ja oli ihan tyven. Aamun sininen hetki kaupungissa oli kovin kaunis. Sellainen epätodellinen olo monessakin mielessä. Hieno aamu- ja aamupäivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hämäränhyssyssä tontun aitan postilaatikko odottaa kirjeitä: mitä toivot joululahjaksi?

2

Oulu-6

Historiaa Joulukalenteri Niitä näitä

Joulukalenteri

Ei ole aina ihan tervejärkistä tämän minun bloginpitoni. Tarkoitan vaan, että kun olen ottanut itselleni tällaisen ”tehtävän”, tavan, antanut lupauksen ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja”. Kahdeksan vuotta. Lähes 700 000  klikkausta!  Tarkoitan vain, että kun nyt ei tule tekstiä automaattisesti – kuten useimpina iltoina tulee – niin sitten päädyin siihen, että siteeraan itseäni viime vuodelta. Viime vuonna kirjoitin joulukuun alussa näin:

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi jo tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten KLIKS ( ja itsenäisyyspäivän kahden kynttilän tarina on täällä).

Tuossa lainauksessani ”viimeistään ensi vuonna” -kohdan taustalla tai siis ajatuksena (kun jo silloin tiesin, että tänä vuonna olen pois ansiotyöstä) oli, että minulla olisi tänä vuonna yllin kyllin aikaa marraskuussa kirjoitella ”Vuotuisjuhlien historiallisista juurista” kolumneja ja lehtijuttuja, ehkä koota kirjaakin. Viime vuonna ajattelin, että tänä vuonna etsisin tietoa myös joulukalentereista. No onko ollut luppoaikaa? – Noh, on sentään sitäkin, mutta olen käyttänyt sen kameran kanssa vaeltelemiseen pitkin Oulun rantoja ja raitteja. (Ja Laanilan historian massiiviseksi paisuneessa toimitustyössä.)

Kuitenkin nyt vähän joulukuun ja joulukalenterin historiaa tähänkin: joulukuuhan on ollut joulukuu vasta pari sataa vuotta. Ruotsin vallan lopulle, 1800-luvun alkuun asti joulukuun nimi oli talvikuu. Monissa muissa eurooppalaisissa kielissä joulukuu on kymmenes kuu (decembre, dicembre, december, dezember). Sehän taas johtuu siitä, että vielä antiikin Roomassa vuoden alku oli keväällä, joten joulukuu oli sitten kymmenes kuukausi. (tästäkin on ollut jo puhetta. Noloa toistella omia juttujaan. 😉 )

Joulukalenterit tulivat Suomeen (vasta) 1940-luvulla, Saksasta, osin Ruotsin kautta (tietysti), partiolaisten tuomana. Vieläkinhän Adventtikalenterit ovat partiolaisten tärkeä myyntituote ja keino kerätä varoja toimintaansa.  Adventtikalenteri-nimi liittyy kirkkovuoden alkuun, adventtiin, odottamiseen ja ”oikeasti” adventtikalenterin ensimmäinen luukku pitäisikin avata ensimmäisenä adventtina/adventtisunnuntaina, eikä joulukuun ensimmäisenä. Ja siksipä Tuulestatemmatun kalenteri onkin nimenomaan JOULUkalenteri, ei adventtikalenteri! 😉

Joulukalenterini ensimmäisessä luukussa on kyse joulun yhdestä tärkeästä perusasiasta: ruuasta! Joulun(kin) valmistelu alkaa ruoan suunnittelusta ja valmistamisesta: ruoka on hyvin keskeinen osa joulua. Joten joulukalenterini ensimmäisessä kuvassa on jouluinen Oulun Kauppahalli!

Klikkaa isommaksi, se on aika hyvä kuva. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

1

1

Niitä näitä Oulu

Jo nyt joulua kohti

En varmaan koskaan ole ollut joulun kanssa näin ajoissa. Tänään kävin jo jouluostoksillakin. Minulla oli aamulla lääkäri (olkapään kuntoon saamiseksi – vaihteeksi) ja sitten jäin shoppailemaan. Se on kummallista maanantaina aamupäivällä. Eikä se nyt oikein simahtanut, mutta sentään nuorille sellaista, mitä oikeasti tarvitsevat, pieniä juttuja ja sitten papereita ja pakettikortteja ja lautasliinoja ja sen sellaista pientä.

Ostatko koskaan itsellesi lahjoja? Joululahjoja? Minäpä ostin ”pikkujoululahjan” tai noh, sillä nimellä se nyt menee. Olisin ostanut vaikka olisi ollut huhtikuu. Minä kun olen tuoksuriippuvainen: minulla on oltava Edt tai parfyymi. Paraskin allergikko, mutta silti. Ostin poikkeuksellisen kukkaisen, eikä Giorgio Armania kuten aika usein minulla on, vaan Dolce Gabbanaa. Italiasta pitää tuoksut ja käsilaukut, niin ja pastat ;), olla.

Sitten etsin lehteä, Digikuva-lehteä. Mistä Oulusta nykyisin saa ostaa erikoislehtiä kun meillä ei enää ole Akateemista? Kävin Suomalaisessa, nope! Stockan lehtihyllyllä, Kirkkokadun Ärrällä… Nope.

Kävin Taitoshopissa, rautatieaseman vieressä, ja siellä oli tuotteita uudella ”brändillä”. ”Oulu Western Capital of Siberia.” Mikä on kyllä aika mainio parodia ”Visit Oulun” paljon palautetta ja hämmästystä saaneesta, muutaman vuoden takaisesta lanseerauksesta ”Oulu – Capital of Northern Scandinavia”. Sitä nimittäin ihan vakavissaan käytetään Oulun matkailumarkkinoinnissa ja -mainonnassa, ja se on kissankokoisin kirjaimin lentokentän seinillä ja paikallisbussien kyljissä. Nämä uudet ”Siberian läntisen pääkaupungin” -logoilla varustetut hupparit, pipot, tarjottimet, teet ja kahvit ovat tietääkseni aika uusi juttu. Kaikkea sitä.

Noh, Oulun hyvistä puolista tähän vielä muutamia kuvia viime viikon Valoa Oulu -jutusta. Arkkitehtuurin opiskelijoiden Kiikelinsaareen rakentama puinen HILA-paviljonki oli sekin valaistu.

Valoa Oulu-22

Ja sekin vaihtoi väriä.

Valoa Oulu-20

Tuiran suuntaan avautuva näkymä jotenkin ulkomaisen näköinen?

Valoa Oulu-21

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Etsin Bülowin lakritsijoulukalenteria. Myöhässä olin sen asian kanssa; sekä Puistolassa että Stockalla totesivat niiden jo loppuneen. Suklaista en ostanut, vaikka toinen toistaan hienompia oli tarjolla, yritän vältellä suklaata minäkin.

Joulukalenteri

Joulukalenteri-2

Joten on tehtävä oma kalenteri! 😀 Huomenna avautuu Tuulestatemmatun kuudes joulukalenteri: joka päivä yksi jouluinen kuva.

Joulukalenteri 2014

Tässä viime vuotisen kalenterin luukut kollaasina.

Klikkaahan isommaksi…

 

 

Niitä näitä Ruoka ja viini VAT

Ensimmäinen adventti ja sen päivällinen

Ensimmäinen adventti, ja maa on paljas. Lämpöasteita. Silti halusin joulua kohti jo mennä.

Sunnuntai_-8

Aamupäivän lenkillä soi mielessä – ilman nappikuulokkeita – Valot pimeyden reunoilla. Minä se aina vaan tykkään Apulannasta. Vaikkei ehkä kuuluisi – tässä iässä.

Sitten tänään …  Paitsi että nuoripari (ja Aapeli tietysti) tulivat syömäään, saatiin sisareni ruokapöydän ääreen, mikä oli minulle hyvä syy tehdä vähän enemmän, vähän parempaa kuin tavallisena sunnuntaina. Alkuun eilisen possunfileen jämät (alla) ja Västerbottenin piirakan yksi uusi versio (joka on syntisen hyvää!)

Sunnuntai_-9

Sunnuntai_

Pääruokana jotain niin proosallista kuin sisäfilepihviä, punaviinikastiketta ja uunijuureksia. Yksinkertainen on parasta. Kauppahallin Lihamestarilta erinomaiset pihvit ja sitten pientä piperrystä noiden juuresten kanssa (hunajaa ei saa unohtaa, – tuli mieleen, että jos joulunakin lanttulaatikon korvaisin uunilantuilla?).

Osanhan tämän päivän tarjottavista tein jo eilen, mm. hillapannacotta, joka tänään oli vielä parempaa kuin eilen (siis kannattaa tehdä päivää ennen). Sitten se varsinainen, The Jälkiruoka. Ohjeen olen poiminut Hesarin Ruokatorstaista aika päiviä sitten … enkä sitten nytkään tehnyt ihan alkuperäisohjeen mukaan, mutta tässä minun versioni. Jonka onnistumista itse kyseenalaistin loppumetreille asti, mutta hyväksi sitä pöytäseurue kehui, ja tykkäsin kyllä lopulta itsekin.

Omenaterriini ja muscovadojäätelö

Terriini:
2 Granny Smith -omenaa
1 dl Loimu-glögiä
3 dl omenamehua
3 rkl sokeria
pari kanelitankoa, ½ tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Kuori omenat, poista kota ja leikkaa omenat lohkoiksi.  Kuumenna omenamehu, mausteet, glögi ja sokeri.

Lisää joukkoon omenat, hauduta varovasti noin 10 minuuttia, kunnes omenat pehmenevät hieman. Varo, etteivät omenat hajoa. Poista omenat liemestä ja anna jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Siivilöi omenalientä 2 desilitraa. Kuumenna liemi ja liuota siihen kuiviksi puristetut liivatteet.

Vuoraa terriinivuoan (ihan tavallinen leipävuoka minulla oli) pohja kelmulla. Nostele omenat vuokaan, kaada päälle liivate-omenaliemi. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan viileässä.

Muscovadojäätelö:
noin 3 dl vaniljajäätelöä
3 rkl muscovadosokeria

 Anna jäätelön hieman pehmetä.  Sekoita muscovadosokeri jäätelön joukkoon. Pistaarirouhe ohessa maistui hyvälle.

Sunnuntai_-3

Terriini vaatiin ehdottomasti tuon jätskin seurakseen. Tai edes Aino- tai Mövenpick -jätskin. Mutta jotain pitää olla ohessa.

Viiniäkin oli pöydässä. Viikonlopun virtuaalitaistingin viinit on nyt maisteltu. Ja? Ensinnäkin valkoinen Adam Pinot Gris tiedettiinkin erinomaiseksi, siinä on hedelmäisyyttä, helpoutta, mutta myös karaktääriä, voimaa ja se kyllä pärjää varmasti monien ruokien kumppanina. Ei ole mikään ”lipittelyviini” vaan vaatii ruokaa seurakseen.

Ja sitten tuo eilen testattu australialainen Gabernet Sauvignon. Hinta-laatu-suhteeltaan vallan kelpo viini, ja jos joulupöydässä on kinkku laatikoineen niin tämä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Terve, tasapainoinen, ei mitään epämiellyttäviä makuja, ei napsumista hampaissa, ei raaka eikä etikkainen. Perus-cabernet, jossa ei huomauttamista, ei edes hinnassa (alle kympin), mutta … mutta ei se kyllä mitään suuria (myönteisiä) tunteitakaan herättänyt. Tuskin jää makumuistiin pitkäksi aikaa; ei hyvässä eikä pahassa. Vähän hengetön se on. Mutta esimerkiksi joulun buffet-pöytään oikein hyvä valinta.

Perheessämme on tietysti ilolla otettu vastaan tällainen (Kauppalehden!!) uutisoima asia; http://www.kauppalehti.fi/uutiset/patkiiko-muisti-juo-samppanjaa/ziM6CsZH Tyär onkin jo kohta vuoden ollut Kauppalehdellä töissä, joten ei ihme, että näin vakuuttavia uutisia sieltä tulee.

~~~~~~~~~~~~

Uusi valokuvaamisen viikkohaaste  on julkistettu. Nämä viikkohaasteiden aiheet ovat meidän ”vattilaisten” vuorollaan antamia aiheita. Minun vuoroni on vuoden vaihteessa; taidan jo tietää aiheen, en kerro vielä. Tällä viikolla aiheen antovuorossa on porukkamme kuopuksen (luulisin) antama aihe ja se kuuluu näin: ”Henkilökohtainen. Vapaasti tulkiten, esim. jokin itselle tärkeä henkilökohtainen konkreettinen asia (ihminen / esine / eläin / jne.) tai vaikka luonteenpiirre kuvattuna.”

Minä tykkään kovasti aiheesta. Ei tuhannen vaikea, mutta vaatii työstämistä…. Mikä on sinun ”henkilökohtainen”?  Ota kuva ja postaa haastesivulle. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/

 

Oulu Ruoka ja viini

Lauantain sinisiä hetkiä

Sataa vettä. Nurmet liki hehkuvat vihreyttään. Päivällä ankeampaa kuin voisi kuvitellakaan. Sataa lisää vettä. Mutta on lämmin. Ihan mukavan lämmin (+6,5 C) jo ennen aamukahdeksaa kun kameran kanssa olin Toivoniemeä kuvailemassa, kun siirryin Tuiranrantaan, kun lähdin vielä Möljälle. Satoi, muttei paljon. Oli hyvä hengittää. Kuitenkin, oli hyvä olla ulkona.

Klikkaa isommaksi.

Urbaanimaisema-2

Urbaanimaisema

Sitten kauppaan ostamaan kaikenlaista hyvää. Ihan rauhassa valitsemaan, miettimään, etsimään uusia tuotteita. Tänään kun jatkuu kahden hengen pikkujouluviikonloppu. Ja huomiseksi tekeillä kaikenmoista.

Hilla panna cotta-3

Ja koko lauantai kotona. Ei menoja, eikä velvotteita.

Testasimme sen toisen tämän viikonlopun virtuaalitaisting-viineistä : Cabernet Sauvignon oli suositeltu kinkulle, possulle, ja kun meillä ei sellaista edes jouluna harrasteta, niin laiton tänään ruoaksi possunfilettä käärittynä prosciuttoon. Ja ennen fileen vuoraamista prosciuttolla peittelin sen pestolla (arrabiata-versio, jota olen tuonut Haaparannan ICAsta). Sitten uuniin (190 astetta) reiluksi puoleksi tunniksi. Uunin jälkeen kiedoin fileen tiukkaan pakettiin foliolla ja annoin ”rauhoittua” vartin verran. Sitten leikkaaminen annonpaloiksi, ja oheen sieniä ja tattirisottoa, sekä punaviinikastiketta. Väitän, että huonompiakin pikkujoulusafkoja on tänä viikonloppuna ollut tarjolla. 😉

Possufile prosciutto

Eikä siinä vielä kaikki! Jälkkäriksi hilla(rahka)pannacotta. Nyt kun on tämä panna cotta -vaihe menossa löysin Valion sivuilta (jossa muuten on ihan hulppea joulujälkkkäreiden reseptivalikoima tarjolla) ohjeen, jota soveltelin vähän. Käytin valmista Jängän hillakastiketta, ja tuli oikein hyvää. Hedelmäsokerilla kun vielä tein niin ei kovin kaloristakaan.

Piti tällainen versio tehdä huomisenkin takia. Huomiseksi aiottu jälkkäri kun ei meidän Juniorin nykyiseen ruokavalioon sovi, niin tein tänään tuota light-juttua niin paljon, että huomiseksi on pojalle oma jälkkäri. Meidän nuoret kun jokunen viikko sitten tavatessaan päättivät viettää jouluun asti herkutonta (karkitonta, keksitöntä, pullatonta etc. elämää, haasteessa on myös alkoholittomuus siten, että viikossa on vain yksi päivä, jolloin saa nauttia viiniä tai siideriä etc.) elämään. Kun panoksena on kohtuullisen iso summa rahaa (150 euroa) ovat molemmat havaintojeni mukaan olleet aika tiukkoja vetonsa kanssa.

Hilla panna cotta-2

Vaikka pihalla (Pehtoorin asentelemana) on jo monia ”kausi/jouluvaloja” niin tänään olen laitellut esille pieniä tuikkuja, valosarjoja, liinoja ja muutamia tonttujakin. Oli aikeena lähteä huomenaamulla äidin kanssa Tuomiokirkkoon Hoosiannaa kuuntelemaan, mutta eipä äiti jaksakkaan, joten täällä kotosalla jatkuu valmistelut kohti adventtia. … Mukavaahan tämä on.

 

Niitä näitä Oulu

Black Friday – miksi?

Marraskuun lopulla

Tänään kävin Gigantissa. Ensinnäkin hämmästyin jo ovella, kun kauppa oli iltapäivän alkupuolella (arkena!) ihan tungokseen asti täynnä porukkaa, miehiä enimmäkseen. Myyjien paidoista ja alennuslanketeista joita oli joka puolella liikettä hoksasin, että täällähän on tämä ”Black Friday”. Hienoinen verenpaineen kohoaminen jo tässä vaiheessa: mikä ihmeen juttu tämä on, että tämmöinen ”Black Friday” täytyy Suomeenkin lanseerata. Meillä ei ole Thanksgiving´iä (täällä Suomenniemellä kun ei paljon kiitellä 😉 ), mutta Black Friday voidaan Amerikoista meille tuoda.

No, etsiessäni tarvitsemaani pieni tuohtumukseni hieman laantui; ehkä muutaman kympin, tämän amerikkalaisen alennusmyynnin ansiosta, minäkin hyötyisin, joten menköön moinen kulttuuriin kuulumaton hapatus.

Löysin nuoren miehen tekemään kanssani kauppoja …

My(yjä): Tehdäänpä nämä paperit nyt vielä valmiiksi. Nimi, yhteystiedot etc.

Mi(nä): Luettelen em. tietoja, jotka kyllä Gigantin järjestelmästä pitäisi löytyä muutenkin.

My: Miten on, miten haluat tämän maksaa? Käteisellä, laskulla, osamaksulla, …

Mi: Käteisellä maksan.

My: Suosittelen kyllä, että otat laskulla, sillä siten saat puolen vuoden takuun, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka pudotat, hukkaat, kaadat kahvit päälle, —

Mi: No hyvä on. Pistä laskulla sitten.

My: Tämän laskutus- ja takuujärjestelyn vuoksi pitäisi täyttää vielä yksi kaavake, ja siihen tarvitsisin tiedot… Työnantajasi?

Mi: Ei ole nyt työnantajaa. Olen tällä hetkellä enimmäkseen opiskelija [ja olen taas pakahtua onnesta, kun pääsen tuon sanomaan ääneen].

My: Opiskelija? No kun tähän ei oikein voi niin merkitä… kun et… tai siis … Sinä opiskelija? Kun pitäisi olla alle 30 vee jos on opiskelija tai siis…

Mi: No laita sitten vaikka, että olen free.

My: Free. Niinku vapaa vai?

Mi: Niin, laita vaikka että freelance.

My: Mikä free— lance?

Mi: No laita vaikka freelance, vaikka kirjailija. Vaikka tietokirjailija.

My: Joo, hyvä, täällä on kohta freelance. Paljonko on kuukausiansiosi? Mikä sun toiminimi on?

Mi: No ei ole mitään toiminimeä. Eikä työnantajaa.

My: Oletko sitten eläkeläinen?

Mi: [yritän olla näyttämättä pientä sisäistä tupinaani…]. Ei, en ole eläkkeellä vielä moneen vuoteen.

My: No minä jätän tämän tyhjäksi. Mutta hei, siis… Kaikki tänään vähintään muutaman satasen ostoksen tekevät saavat kolmeksi kuukaudeksi DNA:n viihdekanavan (tms:n) ilmaiseksi käyttöönsä. Tehdäänkö siitä sopimus?

Mi: Ei, ei tarvitse. EN HALUA. (Tässä on taustalla sellainen juttu, että kuukausi sitten hain äidille telkkariin uuden kaukosäätimen, joka maksoi huikeat 22 euroa, ja sen ostoksen yhteydessä täyteltiin tuo DNA-paperi. Minulle tuli RAJATON DNA:n viihdekanavan käyttöoikeus jne. Minulle, joka en katso edes telkkaria! Paitsi Downton Abbeyn, joka sekin on nyt katkolla. Ja tämän sopimuksen jälkeen saan Gigantilta, vaikka olen unsubscribannut itseni ainakin kolme kertaa, jatkuvasti sähköpostia.)

No kun saan tehtyä selväksi, että en halua DNA:n etua, meillä menee vielä ainakin 10 minuuttia lankettia täytellessä – joka tapauksessa kauemmin kuin tuotteen valinnassa ja päätöksen teossa oli mennyt – ja saan kuin saankin jonkinlaisen uuden luottokortin, jolla en tule tekemään yhtään mitään. Okei, puolen vuoden täystakuu lienee tienattu.

Kun tulin kotiin ja katselin sopimuspapereita, jotka olin kaupassa allekirjoittanut, huomasin, että kaltaiseni kummajainen, työpaikaton, ikäloppu-opiskelija, itsekseen satunnaisia hommia duunaava, ei periaatteessa voisi Gigantin tai siis heidän käyttämänsä luottojärjestelmän piirissä, olla edes olemassa. Miten kotiäidit tai -isät tai työttömät  saavat ansaituksi puolen vuoden takuut Black Fridayna, tai ylipäätään koskaan?

Marraskuun lopulla-3

Gigantin jälkeen lähdin ULOS! Kävelemään. Tarvitsin happea! Ajelin Möljälle. Pitkästä aikaa. Öisestä myrskystä, joka herätti ryminällä puolikahden aikaan ja valvotti aika kauan, ei enää ollut paljoakaan jäljellä. Vesi vain korkealla. Maisema varsin tumma.

Marraskuun lopulla-4

PS. käykäähän kaikki katselemassa, kuinka monta hienoa kuvaa Haastekuvissa taas on!
Kommentointi on tervetullutta, vaikka hyvää analyysiä ja keskustelua siellä jo nytkin on.
Kaikkien kommentit ovat tervetulleita. KLIKS

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Paras glögi” -äänestys ja virtuaalipruuvi vol. III

Loimu Blossa_-5

Milloin minusta on tällainen pimeässä kuvaaja tullut? – Tietysti Valoa Oulu -festivaali vetää valon luo, ja ne syttyvät vasta kun on pimeä. Siis tänäänkin liki kolme tuntia kiertelemässä torinrannassa, kaupungilla, Tuirassa, padon juurella.

Loimu Blossa_-2

Vaikka kuinka asianmukaisesti olin pukeutunut, niin sen verran kotiin tullessa kuitenkin paleli, että mukillisen glögiä sallin itselleni. Ei, tämä ei ole glögikauden aloitus. Blossan vuosikertaglögi on tullut avatuksi jo mökillä syyslomalla.

5

Kuitenkin perinteinen glögimaaottelu (Blossa vastaan Loimu) on vielä pitämättä. Kyselenpä nyt teidän mielipidettä, hyvät blogivieraat/ystävät. Tässä linkit Alkon sivuille: Blossa ja Loimu. Kummasta pidät enemmän, vai oletko löytänyt jonkun oman suosikkisi? Pidän kyselyä auki 15.12. asti ja sen jälkeen alkuviikosta on tarkoitus julkaista perinteiset jouluviinisuositukseni, joten olisi mukava saada ”yleisön suosikki” mukaan suosituksiin. 😉


Minulla on jo vahva mielipide toisesta, toinen on avaamatta, mutta en kerro vielä.

Pitkään aikaan (kesäkuun jälkeen) ei ole täällä blogissa ollut virtuaalipruuvia. Olisiko viikonloppuna sen aika? Toinen taistingiin valitsemani  on australialainen jouluviini, Cabernet Sauvignon, jota pitäisi olla melkein jokaisessa Alkossa. Sitä me emme ole testanneet, mutta Adam Pinot Gris on meillä ollut kalan kanssa jo muutaman kerran, mikä kertoo siitä, että me pidimme siitä aika lailla.

Loimu Blossa_-8

Laittelen sunnuntai-iltana meidän kommentit noista, laitelkaahan tekin makukokemuksia julki kommenteissa.

Kaikkien joko viinejä tai glögejä kommentoineiden kesken arvon
yhden ensi vuoden Oulu kuvissa -kalenterin!

Loimu Blossa_-6

Loimua on iltakuvissakin!

Historiaa Niitä näitä

Vuodentulosta tulossa hyvä?

On Kaisan päivä. Katrinkin. Pyhimyskalenterissa Catharina, Catherine: nuori nainen puolusti Aleksandriassa kristinuskoa 300-luvulla väitellen viidenkymmenen filosofin kanssa. Oppineisuus ei auttanut vaan hän joutui kärsimään marttyyrikuoleman. Näin kertoo legenda. Suomen kansan sää-, sato- ja työkalenterin mukaan on parasta jos Katrin päivänä sataa ja suvettaa; ”Katariinan suvet” merkitsevät hyvää vuodentuloa ja leutoa talvea.

On vähän vaikea uskoa tuohon, parikin erilaista kidutusta kestäneen ja traagista kuolon kokeneen Catharinan legendaan, semminkin kun ei mitään historiallista evidenssiä 18-vuotiaan nuoren naisen elosta eikä kuolemasta ole säilynyt. Mutta tänä sateisena ja tihkuisena päivänä on helpompi ja toiveikkaampi uskoa suomalaisen kansanperinteen lupaukseen leudosta talvesta ja hyvästä vuodentulosta.

Mitä nykyihmiselle tarkoittaa hyvä vuodentulo? Useimmilla vuositulot pysyvät jotakuinkin samanlaisena; provikkapalkalla harva työskentelee. Vuodentulo on yleensä aika samankaltainen vuodesta toiseen. No yrittäjät ovat tietysti luku sinänsä. Työtuloja tienaamattomat saavat hekin elantonsa aika tasasummaisina joka vuosi, eikö vain? Tietysti edellyttäen, että sitä palkkatyötä on pysyvästi ja jatkuvasti, mikä ei tietenkään näinä päivinä ole itsestäänselvyys. Eläkkeet, opintotuet, päivärahat etc. eivät heittelehdi siten kuin agraariyhteisöissä eläneiden vuodentulo. Omavaraistaloudessa eläneillä oli hyviä ja huonoja vuosia, nälkä- ja pettuvuosia. Ja oli vuosia, jolloin riitti särvintäkin yllin kyllin.

Mitä Kaisan päivän suvetus merkitsee minun vuodentulolleni? Onnistuneita valokuvia, ahkeria väitösohjattavia, pieniä ja ehkä vähän isompiakin julkaisuja?

Minun vuodentuloani ei voi säilöä aittoihin niin kuin sää- ja ennekalentereiden aikana tehtiin. Miten ontuva aasinsilta postauksen kuvaan!! 😀 Olen vain noihin torin ranta-aittoihin nyt kovin tykästynyt. Tai niiden kuvaamiseen. Minulla on kymmeniä, kymmeniä erilaisia kuvia niistä. Ehdottomasti kannattaa klikata isommaksi.

10-3

 

[Onnittelut nimipäiväsankareille, blogini tänä vuonna ahkerimmille kommentoijille? Noh, uutena vuonna se nähdään … ks. viime vuoden tilasto. Kärkinimet ovat ainakin osittain vaihtumassa, I suppose.]

Niitä näitä

Marraskuukin kuluu

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

Kuukausi jouluaattoon. Marraskuu on pian ohi. Ja marraskuun piti olla minulle toiseksi vaikein jakso tässä ”pois-töistä, työpaikaton” -elämässäni. Vaikeimmaksi arvelin tammi-helmikuuta, eikä se arvelu ole vielä mihinkään muuttunut.

Valoa Oulu-23

Kilpa-ajo.

Pehtoori suunnitteli jo alkusyksystä, että hän ”pakenee” marraskuussa mökille viikoksi, koska arveli, että meitsin levottomuus ilman pitkiä työpäiviä, viikonloppuihinkin riittäviä opinnäytetöiden arviointeja ja artikkelien kirjoittamisia olisi ylitsekäymätöntä kestää. Että työn (ja tekemisen) puute saisi elämänmenon tuntumaan tyhjältä ja sitä kautta lähipiirikin olisi vaarassa joutua kaltoin kohdelluksi.

Valoa Oulu-24

No ei ainakaan tässä marraskuussa ole ollut mitään vaikeutta, eikä tekemisen puutetta hetkeäkään. Päinvastoin, vielä on hyvin paljon projekteja, hommia, pienempiäkin juttuja, jotka odottavat että niihin tarttuisin. Nyt kun ei ole kaiken maailman dead-lineja liki, niin saan vatuloitua pikkujuttujen kanssa tuntitolkulla aikaa. Niin kuin nyt tänäänkin esimerkiksi paistinkääntäjien jäsenkirjeen laatimisen ja lähettämisen kanssa. Aina niihin on mennyt merkillisen paljon aikaa, mutta nyt olen oikein pari päivää tuhrustanut yhtä kirjettä!

Entäs joulukortti? Sen kuva on otettu, ja melkein jo kuvatilaus tehty. Monta tuntia siihenkin, saatikka etätehtäviin. Lenkkeilyn ja ylipäätään ulkoilun määrä on syksyn kuluessa ollut monin kertaista entiseen elämään verrattuna, mökkeily samoin. Laanilan historia on osa arkea, ja Aapeli vanhempineen piipahti äsken pari tuntia. Lukemista (ei opinnäytetöitä) ja nukkumista on riittänyt. Ja etätehtäviä. Tänäänkin pari tuntia kamera kädessä; tänään taas kauppahallissa. Ja kaupungilla auringon valoa odotellessa.

Valoa Oulu-25

Eipä sitä juuri näkynyt.

 

Oulu Valokuvaus

Valoa Oulu -festivaali on hyvä ulkoiluttaja

Valoa Oulu-6 – Kopio

Kyllä nyt kelpaa olla oululainen: Valoa Oulu -valofestivaali on täällä taas! Ja minä olen ollut kolme tuntia kaupungilla kuvailemassa. Kun on vähän luntakin, niin näytti oikein hienolta. Ja pitkästä aikaa tuli koetuksi taas, että kyllä siinä käy kaikenlaista jututtajaa kun on on jalustan, kameralaukun ja kamrean kanssa liikkeellä, tai siis keskittyneenä kuvailemaan. Oli malliksi tyrkyttäyviä humalaisia äijiä, japanilaisia turisteja, uteliaita pikkulapsia: ”Miksi nää otat kuvan tästä, etkä kato?” Aika hyvä kysymys muuten, kun kuvasin valoinstallaatiota, joka muuttaa Bergbomin aitan Aittatorilla kummitustaloksi.

Klikkaamalla kuvat suurenevat.

Valoa Oulu-3 – Kopio

Teatteri ja kirjasto vaihtoivat väriä, puut olivat sinisiä, Kiikelissä oli valaistuja robotteja ja vaikka mitä. Säästän kuvia toisiinkin postauksiin, sillä otoksia on tosi paljon. Pitää vähän muokkailla ja valita.

Valoa Oulu – Kopio

Valoa Oulu-2 – Kopio

Oulu-kuvista puheenollen; kalenteritilaukseni tuli tänään, ja ryhdyn tilanneille toimittelemaan pikimmiten.

Valoa Oulu-7 – Kopio

Monta installaatiota jäi vielä katsomatta. Toivottavasti on sateettomia iltoja vielä.

Niitä näitä Valokuvaus Vanhemmuus

Muuttokeikka ohi

Ihan kuin olisi oltu kauemminkin pois. Helsingin työleiriltä palattu, ja hyvä viikonloppuhan tämä on ollut. Hyvä mieli, kun sai tyttärelle kodin kuntoon. Eikä se koti ole Meksikossa tai Saksassa tai jossain muualla kaukana, vaan Helsingin Kalliossa, vai pitäisikö sittenkin sanoa, että Hakaniemessä. Ja kiva koti siitä tuli. Josko nyt nämä muutot (vuoden sisällä kolmas (Meksiko – Oulun Koskitie, Oulusta Porvoonkadulle, Porvoonkadulta Vetehisenkujalle) olisi vähäksi aikaa tehty. Nyt molemmat lapset ovat asettuneet,– kai? 😉

Kunhan Helsingissä kaupat aukenivat, minä lähdin cityyn, mielessä, että hoitelen jouluostoksia pääkaupungin erinomaisen tarjonnan äärellä, mutta ensinnäkin meni aikaa kun kävelin Hakiksesta keskustaan. No siihen ei olisi Kaisaniemen puiston kautta kauaa mennyt,  varsinaisesti kuin parikymmentä minuuttia, mutta sitähän piti taas kameran kanssa rannoilla ja puistossa kierrellä ja räpsiskellä… Helsingissäkin oli siis yöllä ja aamusella satanut vähän lunta.

Helsingissä-2

Tavattoman paljon oli väkeä liikkeellä sunnuntaista huolimatta, ja Stockalla, Akateemisessa, muutamissa putiikeissa porukkaa liki tungokseen asti… no klo 15 oli Aleksanterinkadun joulukadun avajaiset, joten ehkä siksi.

Helsingissä-3

Tuolla puiden takana näkyy lapsen työpaikka. Tosi lyhyt on nyt työmatka. Vaikka kävellen. Mikä on pääkaupunkiseudulla kyllä harvinaista herkkua.

Minulla oli pari tuntia tehokasta peliaikaa käytettävänä, mutta enhän oikein käynnistynyt: muutama kirja (kuinka minulla jo nyt on ikävä Oulun lakkautettua Akateemista!) ja Aapelille tuliainen.

Helsingissä

Eikä sitä Repeatin kaipaamaani/etukäteen miettimääni villatakkia, eikä Michael Korsin ponchoa ollut, joten vaatekaappiakaan ei tullut turhaan täytetyksi. Puoli kolmen bussiin kohti lentokenttää ehdin, ja Pehtoori nousi kyytiin Hakaniemestä. Siis edelleen kätevää on lapsen luo meneminen ja paluu kotiin.

Finski kulki ihan normaalisti, ja lumisella Oulunsalon lentokentällä olimme illansuussa. Auto oli kymmensenttisen lumen peittämä, mutta löytyi se. 😉

Oulu tuntuu pimeältä, maalaiselta, koti isolta, valoisalta, omalta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sunnuntai-iltana on seuraavan viikon kuvahaasteen aika. Ensi viikon aihe onkin aika vaikea; ainakin minulle tämä tuntuu vaikealle: LÄHELLÄ.

Kuluneen viikon Heijastuksia-haasteeseen on tullut monta hienoa kuvaa. Käykäähän kaikki katsomassa ja kommentoimassakin: kaikille kuvaajille palaute on aina tervetullutta. Miltä sinun mielestäsi nuo kuvat näyttävät? KLIKS

Niitä näitä Ruoka ja viini

Muuton jälkeen tuparit

IMG_2945

Aamu Hakaniemessä aukeni tuntien, että eilen on nosteltu, kannettu ja kannateltu.

Päivän ohjelmassa tavaroiden paikoilleen laittoa, eikä täällä tarvi mitään maalata, eikä tuntitolkulla luututa kuten Porvoonkadun vuokra-asunnossa. Edelliset omistajat olivat tehneet melko perusteellisen ”myyntiremontin”, mm. koko kylppäri, lattiat ja keittiön kodinkoneet on vaihdettu ja seinät maalattu, joten ihan priimakunnossa on tämä asunto.

Ainoa, missä tämä häviää edelliselle on näköala: yhdeksännen kerroksen näkymä Aleksin Kiven kadulle, Brahen puistoon ja Linnanmäelle oli paljon hienompi kuin tämä kolmannen kerroksen kerrostalojen keskellä oleva sisäpiha istutuksineen ja lasten leikkikenttineen, mutta ei tämäkään huono ole. Hyvin on lapsi  uuden kodin valinnut. Yhteispelillä löydettiin, – pitkin syksyä on asuntovahtien kanssa Helsingin mielettömän kallista asuntotarjontaa tarkkailtu.

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

IMG_2999

No mutta tänään muutto viimeistelty, seiniin reikiä, ikkunoiden pesua, muuton sotkujen siivoilua ja illalla – perinteisesti – kaupungille viettämään tupareita: tänään tyär tarjosi meille muuttoavusta illallisen. 😉  Erinomaisen mukavaa. Oliskohan eka kerta näin päin? No mutta, joka tapauksessa Pastorissa nautimme erinomaisen hyvää ruokaa. Erikseen ei voi kehua mitään – kaikki oli hyvää. Tai ehkä ne perunat! Ne on ylitse muiden. Ja se pinot noir!!! Siitä olisi paljon kertomista. .. Varsinkin siitä kuinka tulin ylikävelleeksi sommelierin … tai siis… No mutta. Töpeksinnästäni huolimatta: tuolla myydään parasta pinot noiria, jota Suomessa on tarjolla.

IMG_2959

IMG_2964

Kuvistakin näkee, että kävimme näyttämässä tyttärelle Tornin näköalabaarin: siellä kannattaa käydä. Tarjoilu ei poikkea tavallisesta, mutta näköalat yli Helsingin ovat huikeat.

IMG_3015

Ja paluu Hakikseen jo yhdeksän aikoihin … Me muuttajat emme jaksa jäädä kaupungille riekkumaan.  😉

 

Vanhemmuus

Muuttopuuhissa

Muuttopäivä. Niinhän tässä on käynyt, että tyttären muuttoapuna on taas oltu. Maaliskuussa Porvoonkadun vuokra-asuntoon roudattiin puolet lapsen maallisesta omaisuudesta. Nyt tuotiin Oulusta ne loputkin ja kaikki uuteen asuntoon Hakaniemeen. Vetehisen puiston kupeessa on edellistä parempi kaksio. Merkillinen rauhallinen keidas koko tienoo Häneentien ja Sörnäisten rantatien välissä.

IMG_2919

Lapsi lähti aamuseitsemältä töihin ja me pistimme töpinäksi. Nyt alkaa homma olla loppusuoraa vaille valmis. 😉

Niitä näitä Valokuvaus

Helsingissä – ei vain Cartier-Bressonin takia

Täällä Helsinki.

Taas tulimme Pehtoorin kanssa yhtä aikaa, mutta eri kulkupelillä. Olemme vaihteeksi muuttopuuhissa; Pehtoori tuli isolla pakulla, minä lentäen. Aamulla minulla äidin kanssa neurologian polin vakikäynti, ja sitten Helsingin koneelle.

Ja tiedättekös mitä? Me aiomme sunnuntaina lentää kotiin Finnairin koneella, niin on taas kerran olemassa pieni mahdollisuus, että AKT lähtee tukemaan Postin lakkoa, ja se tulee vaikuttamaan MYÖS lentoliikenteeseen! Mutta tämähän ei oikeastaan ole mikään uutinen. Luonnonlaki ennemminkin. Edellisellä Helsingin reissulla oli YLEISlakko, ja vuosien, vuosikymmenten aikana yksi jos toinen (lento)lakko on reissujamme uhannut, häirinnyt, estänyt. No, mutta tänne päin olen jo päässyt.

Muutama tunti Stadissa aikaa ennen kuin tyär pääsi töistä, ennen kuin Pehtoori olisi perillä, joten minulla mahdollisuus käydä Ateneumissa katsomassa valokuvauksen klassikon Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttely. Miten hienoa, että se on saatu Suomeen!

IMG_2851

Oliko Chartier-Bressonin kuvissa horisontit suorassa, oliko kuvattuna maailman mahtipaikkoja ylväinä nähtävyyksinä, suurmiehiä toinen toistaan komeimpina studiokuvissa, kulttuurihistoriallisia kohteita panoraamakuvina? Oliko kuvankäsittelyn avulla luotu maailman valokuvahistorian upeimpia otoksia?

– Ei ollut, ei. Kuvissa oli 1900-luvun maailmanhistoria, arjen historia, pienten historia, tavallisten ihmisten historia huikeina hetken pysäyttävinä valokuvina! Kuten CB sanoi: ”Ratkaiseva hetki on tärkeä!”

IMG_2860

Hän näki maisemassa, miljöössä sommitelman, ja odotti, että jotain siinä tapahtuu. Yleensä hänen kuvissaan on hetken pysähdys, ilme, asento, joka tekee kuvasta järjettömän hienon, ratkaisevasti tärkeän. Sitä paitsi hän kiersi maailmaa, oli paikalla ratkaisevalla hetkellä, kun vangit vapautettiin keskitysleireiltä, oli Pekingissä juuri ennen vallankumousta, tapasi – ja kuvasi – Gandhin muutaman tunnin ennen tämän murhaa. Kuten sanoin: 1900-luvun maailmahistoria kuvina. Kuvissa on lapsia, naisia ja miehiä työssään, ihmisiä hetkessä.

Cartier-Bressonin kuvissa Rooma on kuvattuan kolmella eri vuosikymmenellä – eikä aika juuri ole muuttunut. Hän kuvaa arkea Neuvostoliitossa vuonna 1954, juuri ne kuvat lapsista, naisista ja arjesta kolahtivat minuun. Myös kuvat – nekin mustavalkoisia, niinkuin kaikki – Harlemista pysäyttivät minut… Henkilökuvissa on aina mukana miljöö: kuvataiteilijat maisemassaan, kirjailijat miljöössään. Pelkästään kuvaa katsomalla tiedän ko. henkilöstä paljon muutakin kuin kasvojen piirteet.

En osaa kertoa, käykää itse katsomassa. Tämä jos joku näyttely kannattaa käydä katsomassa.

IMG_2863

Luettua

Syksyn yöpöytäkirjoja

Nyt kun kirjoitus- ja yöpöydältäni puuttuvat kanditutkielmat, gradukässärit, luentojen harkat, väitöskirjojen aihiot niin olen voinut lueskella kaikenmoista.

Minna Lindgrenin ”Sivistyksen turha painolasti” saa ensimmäisen sijan. Se on merkillinen kirja: Lindgren on lukenut liki sata vuotta vanhan Kariston kustantaman (1928) Väinö Hämeen-Anttilan laatiman ”Uuden tietosanakirjan” ja omassa kirjassaan Lindgren kirjoittaa kirjan sanoista (Aabenraasta Öölantiin) mieleensä nousevia ajatuksia, joilla on kyllä löyhä ”juonikin”. Samalla kirja on merkillinen omaelämäkerta, kuvaus helsinkiläisestä sivistyneistöstä ja kertakaikkisen riemullista luettavaa yhdestä jos toisesta arkipäivän asiasta sekä yhteiskunnan ja työelämän muutoksista.

Luin tämän jo kesällä, juuri kun olin jättämässä työni, elämäntilanteeni muutoskohdassa, heittäytymässä ”freeksi” ja sitä Lindgrenkin tekee kirjassaan. Ja kuinkahan monta kertaa samaistuinkaan tekstiinsä?! Ainoa vaan, että olin kovin kateellinen, hän kun osaa kirjoittaa. Sarkasmistaan pidän kovin, ja se on vaikea tyylilaji, mutta ei Lindgrenille,

Realistisin osa ihmisistä voi juuri ja juuri myöntää olevansa aikuinen täyettyään viisikymmentä ja saatuaan aikuisnäkölasit. Silloin on aika vaihtaa suunta ja heittäytyä aikuisten asioihin, niin kuin itsen hemmotteluun, vakuutusrahastojen hoitamiseen, ympärivuotisen vapaa-ajan asunnon sisustamiseen ja teemamatkailuun.

Jos vaihtaa Lindgrenin humanistiset sivuaineet minun humanistisiin sivuaineisiini, niin voiko sen, mihin työssäni eniten turhauduin, paremmin kirjoittaa?

Luinko todella musiikkitiedettä voidakseni laatia konttorissa vuosittain 186 projektisopimusta? Valitsinko sivuaineeksi estettiikan pätevöityäkseni käyttämään hankkeiden sisältöä mittaavia laatukarttoja? Auttavatko sosiologian opinnot täyttämään oikein kymmenet sarakkeet dokumentinhallintaohjelmassa? Onko filosofian opinnoista iloa, kun opettelen käyttämään henkilöstöhallinto-ohjelmaa, joka on alun perin kehitetty selluloosatehtaan jätevesiprosessien valvontaan?

Lindgren kertoo puujalka-mummostaan, Teneriffan matkansa tyhjistä hetkistä ja oikotorvi-sanan kohdalla hän lakonisesti toteaa näin: Oikotorvi. ”Trumpetti. Miten loogista. On käyrätorvia ja oikotorvia.”

Viehätyttäni tähän kirjaan lainasin sitten myös Lindgrenin  ”Musiikki on vakava asia” -kokoelman, joka kaltaiselleni klassisesta musiikista ja sen historiasta tietämättömälle ei kolahtanut ihan niin paljoa kuin tuo edellinen, mutta mukavia pikku pakinoita tuossakin oli. Ja kolmas Lindgrenin kirja, dekkari ”Kuolema ehtoolehdossa”, on tullutkin kehutuksi jo aiemmin. Pitäisi hankkia trilogian kaksi jälkimmäistä osaa…

Dekkareista puheenollen: Metropoliitta Panteleimonin kolmaskin dekkari ”Kohtalokas Leningradin-matka” sijoittuu Koskijärven maaseutupitäjään ja 1960-luvun suomalaiseen mentaliteettiin. Tämä jäi paljon kevyemmäksi kuin edelliset. Ja miljöön rakentaminen ei ollut niin huolellista kuin ensimmäisessä, josta pidin paljon enemmän. Tässä sitä paitsi murhaajan arvasi heti kohta kun henkirikos häthätää oli tapahtunut.

Merkillinen kirja oli Tim Dowlingin ”Kuinka minusta tuli hyvä aviomies”. Ja vielä merkillisemmäksi lukukokemuksen tekee, että sain kirjan Pehtoorilta. Ehkä siksi, että kirjan takakannessa lukee, että ”kirjoittajan vaimo on erinomainen, jämerä nainen ja lisäksi kärsivällinen ja pitkämielinen”. 😀 😀 Kirja on yhden sortin elämäkerta ja elämänhallintaopas, ja kyllä se on paikoitellen aika hauskakin. Ironia, sarkasmi ja nokkeluus eivät vain ole luontaisia, vähän on välillä sellaista vääntämisen meininkiä. Mutta muutamia ajatuksia kirja kyllä herätti. Yksi kohta, joka pisti miettimään: Dowling kirjoittaa siitä, kuinka yleensä parisuhteessa aina jompi kumpi on ”turhan pelkääjä”. En ollut koskaan tuollaista käsitettä ajatellut, tunnistanut. Eikä meistä varmaan kumpikaan oikein ole ”turhan pelkääjä”, mutta viime aikoina olen havahtunut ja hoksannut, että minussa on vähän alkanut ilmetä sellaista ”turhan pelkäämistä”. Aiemmin olen käyttänyt termiä ”pohjaimu” (sekin on kirjallisuudesta opittu, John Irwingin termi on se), joka on vähän sama…

Edellisellä mökkireissulla ostin lähikauppa Kuukkelin matkamuisto-osastolta Tapio Laineen ”Vahingossa Vongoivalle. Eksymisiä Saariselän tuntureilla”. Ystäväni on tätä suositellut jo moneen kertaan, sanonut että se mukava ja hauska kirja. Niin se onkin. Turhaan ei kirjan esittelyssä kirjoiteta näin:

Tästä eräkirjasta puuttuu lajityypille ominainen myyttinen sankaruus. Kertoja on ihan tavallinen rinkka-selkäretkeilijä, joka rakkoisin jaloin ja silmät uupumuksesta sumeina yrittää löytää itsensä Vongoivalle, mutta onnistuu eksymään heti ensimmäisellä vaelluksellaan, kun matkaa on takana vasta kaksi kilometriä.

Ensimmäinen vaellus kirjassa tehdään jo 1960-luvulla, mikä on mielenkiintoista ja kertoo patikoinnin ajattomuudesta, mutta myös siitä, mikä kaikki on muuttunut. Kirjasessa on sitä paitsi aika hyviä valokuvia.

Ja sitten kirjapinossa on vielä yksi: Pauliina Vanhatalon ”pitkä valotusaika”. Sain kirjan sisareltani, joka tuntee Vanhatalon, – minäkin tunnen vähäsen, olen ollut samalla valokuvauskurssilla hänen kanssaan. Vanhatalo itse asiassa kertoi kurssilla kirjoittavansa romaania, joka sijoittuu Ouluun ja jossa päähenkilö on valokuvaaja. Tämäkin kirja sijoittuu pääosin 60-luvulle, josta kyllä kehitystarinan myötä tullaan tähän päivään. En ole Vanhatalon aiempia kirjoja lukenut, mutta pidin tästä hyvin paljon. Siinä on kaunis kieli, kerronta soljuu pehmeästi. Kirjan takakannessa sanotaan, että kirja on ”kuulas”, on se sitäkin, mutta minulle se enemmänkin alakuloinen. Ei surullinen, mutta alakuloinen. Sellaisena hyvä.

Niitä näitä Oulu

Retroarkea tänään

Oulu-kuvakansioita penkoessa tuli eteen pari kuukauden takaista kuvaa, jotka on ollut tarkoitus laittaa tänne, ja kun tämän päivän lenkillä räntämöhkässä en Canonia mukana kantanut, niin laitanpa nuo kuvat tähän nyt.

Arkistojen kätköistä_

Se on kai jonkinlainen sulkusysteemi pienessä kanavassa, joka on kai joskus sotien välisellä ajalla tehty nykyisen Terva-Toppilan kartanon takapihalle ja on yhteydessä Toppilansalmeen Möljän kohdalla.

Arkistojen kätköistä_-2

Se, mikä tässä on kummallisinta, on, etten ennen ole tuota nähnyt. En, vaikka peruslenkkimaastoni on tuossa ihan vierssä: tuo Meri-Toppila Disc Golf Park – alue (vaaleanruskea liki ympyrä on se, minkä käyn useimmiten kiertämässä. Ja kuvien kanava on tuo alempi. Monta kertaa olen ihan läheltä kävellyt, ja pentuna noilla huuduilla käytiin pyörillä ajelemassa aika usein. Joka tapauksessa jännän näköinen se on.

kanava

Oulu-kuvien ja Laanilan historian lisäksi muutoinkin merkillinen retropäivä. Takaumia kaikenlaisia, ja ihan linjassa niiden kanssa on, että tein tänään lihapullia kuten joskus parikymmentä vuotta sitten usein oli tapana: tiedättehän: pussillinen ranskalaisen sipulikeiton aineksia ja vähän korppujauhoja turpoamaan kermaviiliin ja sitten sekaan 400 g jauhelihaa ja lopuksi yksi muna. Pyöritellään pulliksi, pistetään pellille leivinpaperin päälle ja sitten uuniin (200 C) vartiksi. Pehtori väitti oikein pitävänsä niistä. Minulle kyllä maistuu vaikka keftedesit tai Sopranosien pullat paremmin, mutta tänään nuo retro-pullat menivät.

Arkistojen kätköistä_-3

Illansuussa sitten pitkä tovi kuvaillen ”Heijastuksia”. Päädyin sisäkuvaan. 🙂

 

Oulu Valokuvaus

Kalenteritilaus

Tämähän on ollut melkein kuin työpäivä. Hieman hermostuneena ylös jo puolikuuden kieppeissä. Sähköpostiliikennettä, mm. väitösohjattavien kanssa. Aamukahvin jälkeen tulevan viikon tekemisten ja menemisten suunnittelua, valmistelua ja kalenterin päivitystä. Sitten pieni poikkeama tavalliseen työpäivään verrattuna: kävelin kaupunkiin, Puistolassa cappuccino – ihan vaan sen takia, että sain istua siellä maanantaiaamuna  puolikymmeneltä, noin vain. Hain uudet rillini, kahdetkin. Silmäasemalla kun oli sellainen tarjous. Vaikka tosiasiahan on se että yhdet Hoyan moniteholinsseillä ja prismoilla maksaa kahtien hinnan, eli tarjouksella ”pakotetaan” ostamaan kahdet. Mutta hyvät on molemmat. Olen tyytyväinen.

Sitten dösällä takaisin kotiin, ja Laanilan historia esiin!! Projekti on saatava valmiiksi. Iltapäivä siis perusteellista toimitustyötä, paikoin kokonaan uudelleen kirjoittamista. Ja nyt sitten illankin olen istunut koneella: olen chattaillyt nuorten kanssa. Aapeli on tänään oppinut kääntymään mahalleen, ja Juniori on sitten whatappaillut videoita näistä taidonnäytteistä. Ja tyttären kanssa on suunniteltu ensi viikonlopun ohjelmaa: me kun menemme taas Helsinkiin muuttopuuhiin.

Ja sitten olen tehnyt joululahjaa, -lahjoja. Olen jo monena vuonna tehnyt seinäkalentereita lähipiirille joululahjaksi, tavallisesti sen teko on vain jäänyt joulukuun ekalle viikolle, mutta nyt yritän tehdä tilauksen Ifolorille huomenillalla. Siten säästän muutaman euron. Viime vuonna kalenterini teemana oli Oulu kuvissa, ja sellainen se on tulossa tästäkin.

Kalenteri

Paljolti joka kuukauden paras Oulu-kuva, joka on lenkillä, kuvauskierroksilla tullut otetuksi, on mukana. Sen verran voin kertoa, että tuo Aitta-bannerikuva on ensi vuoden marraskuun kohdalla. Oiskohan joku blogini lukijoista kiinnostunut tilaamaan tuollaisen A4-kokoisen seinäkalenterin, jossa on suomalaiset nimipäivät ja liputuspäivät merkittynä.
http://www.ifolor.fi/kuvakalenterit/seinakalenteri_a4_pysty
Niin ja sitten siinä on minun ottamiani kuvia. Jos kalenterin tarvitset, niin tässä olisi mahdollisuus tilata. 😉 Kalenterin hinta on 18,50 ja sitten mahdolliset postikulut neljä euroa.

Aika paljon vaati, että päädyin tämmöistä tyrkyttämään, mutta jos haluat, niin laita minulle sähköpostia (reija at satokangas.fi) ennen huomista klo 22. Sen jälkeen laitan tilauksen menemään.

Joulukorttikuvaa olen miettynyt, mutta aihetta en ole keksinyt. Olisi kyllä hienoa jos senkin onnistuisi kerrankin tilaamaan ajoissa.

 

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus VAT

Toisen lähiopetusjakson jälkeen

Pitkän opiskeluviikonlopun jälkeen olen palannut kotiin. Kyllä kelpasi palata.

Pehtoori oli tehnyt ruoan ”koko perheelle”. Tavasta syödä sunnuntaina hyvin, ja siten, että Juniori, Miniä ja Aapeli tulevat meille, ei ole tarvinnut luopua sen takia, että minä vietän kerran kuussa sunnuntait koulussa Torniossa. Kun kotiuduin oli pöytä katettu, perhe koolla ja ruoka valmista. Aika ruhtinaallista. Eturuokana uunilohta, perunoita ja salaattia, ok. Hyvää oli.

Kotiin paluu-4

Mutta että jälkkäriksi oli uunijäätelöä! Ei ole Pehtoori mikään tumpelo keittiössä.

Kotiin paluu-7

Ja täällä oli Aapeli. Aapeli kuunteli ja ihmetteli, kun mummi kertoi viikonlopusta, kaikesta, mitä oli oppinut, mistä oli vaikuttunut, mitä oli kokenut…

Kotiin paluu-2

[pahoittelen kuvan epäterävyyttä, mutta vetoan siihen, että opiskelijahan tässä vasta… sitä paitsi pojan ilme ja asento ovat mainioita epäterävinäkin.] (Vähän eläväinenhän tämä meidän lapsenlapsi)

Kotiin paluu

Ja kyllä, kyllä poikaa meinasi moiset jutut hieman naurattaakin. Epäuskoisuutta on katseessaan?

No mutta, joka tapauksessa, aamulla ajelin Haaparannalta Tornioon, ja tulin kuin tulinkin pysäytetyksi tullissa. Eikä puhuttelu ollut mitenkään erityisen ystävällistä. Päinvastoin. Pääsin kuitenkin kouluun. – ”Kouluun?” Sunnuntaiaamuna?, kysyi tullivirkailija. Ja katsoi takapenkille, jossa jalustan jalat ja sontikka sojottivat kuin haulikon piiput,… Eikä ”alibiani” auttanut että ennen rajalle menoa olin kuvaillut tullialuetta zoomilla …

Kotiin paluu-9

Matkakeskuksessa oli sunnuntaiaamuna puoli kahdeksan aikaan kovin hiljaista.

Kotiin paluu-10

Päiväksi vetäydyin kouluun. Meillä kaikilla tavoitteena kohota yhä korkeammalle kuvaustemme kanssa.

Kotiin paluu-3

Tänään oli vuorossa eilisten sateessa ja myrskyssä otettujen kuvien muokkaus (opastuksen kanssa) ja sitten palaute niistä. Edelleen olen sitä mieltä, että palaute tehdystä on ainoa keino oppia. Turha selitellä. Noh, tänään minulla ei niin paljon seliteltävääkään kuin kirkkokuvien kanssa. Mutta oppimista on. Ja minä opin. Ja erinomaisen tärkeää on, että toisetkin oppii, porukka opettaa toisiaan, oikeasti on tavattoman hyvä porukkahenki.

Myös täällä blogin kommenteissa, ja tuolla perustamallani ”haastesivulla” on käyty keskustelua siitä, mikä on hyvä kuva, kuka sen määrää ja millä kriteereillä. Keskustelu jatkukoon… ja uusia kuvia kuvahaastesivulle tulkoon! Siellä on uusiakin kuvia, ja kommentteja. Ja tässäpä tulevan viikon haaste: heijastuksia!

Saa käsittää laveasti (mikä heijastuu menneestä, mikä kertoo tulevasta) tai vaikka heijastuksia lätäköistä, joita vielä on. Tai ikkunoista… tai mitä ikinä keksitkään:  http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/   Mikset tulisi mukaan? Lähetä kuvia tai kommentoi…

Niitä näitä VAT

Maailman reunalla kuvaillen

Päivä oppimisen maailmassa, paljolti median ulottumattomissa. Kaukana kavala maailma, ja täällä pakolaisvirran rannalla kuitenkin.

Myrskyisän, sateisen yön jälkeen aamukin valkeni, tosin hyvin vaisusti,  vielä kovin tuulisena, sateisena. Ei puhettakaan, että olisin mihinkään aamulenkille lähtenyt.

_MG_2610

Vetäydyimme Lappian suojiin, ja aamu alkoi liike-kuvien arvioinnilla. Minun junakuvani: viikon puskissa seisomisen tuloksena kaksi kuvaa arvioitavina. Ei niistä sitten paljon ollutkaan sanomista. Tai ei ainakaan sanottu. Kuvaparina olivat ok, eikä muusta huomauttamista, jos kohta ei erityisiä mainesanojakaan tullut kuulluksi. 😉

Puolenpäivän jälkeen oli tarkoitus, paitsi pitää ruokatauko, lähteä ulos kuvaamaan. Ei ollut pakko mennä ulos, osa kuvailikin koululla, mutta kun kerran olin varustautunut Meidleillä ja vedenpitävillä ulkokamppeilla, lähdin minäkin kuvaamaan alkuperäistä kohdetta: Tornion Rantakatu oli valotettava kameran kennolle parhaalla mahdollisella tavalla.

5

6

Rantakatu on pieni lyhyt pätkä Aineen taidemuseon takana, IKEAn Suomen puoleisella rannalla. Åströmin kauppakartanon lisäksi muutama 1800-luvun lopun, 1900-luvun alun kaunis puutalo koivikon reunustaman puistoalueen reunassa. Onhan se kesällä tai vaikka kirkkaana kevättalven päivänä varmasti idyllinen miljöö, mutta tänään! Varsinkin kuvaussession alussa, tuulen pieksäessä, sateen vihmoessa katupahasen kulttuurihistoriallinen viehätys ei avautunut, ei mielelle, eikä kameralle.

Enkä keksinyt teemaa, jota kuvaisin: viisi kuvaa oli tarkoitus ottaa… Ehkä kuvasarja tunnissa räpsityistä kuvista voisi olla ”Rantakadun koivut”? No, huomenna muokkailemme kuvia luokassa….

1

2

_MG_2554

Täällä Vandrar-motellissa on melkoinen hulabaloo menossa. Itkeviä lapsia, joku ruotsalainen urheilujoukkue, ja alakerrassa reippaasti keskusteleva pariskunta, mutta joskopa tästä meno rauhoittuisi…

VAT

Lounais-Lapissa opiskelemassa

Täällä Haaparanta.

Rännänsekaisessa säässä ajelin Lounais-Lappiin puolelta päivin. Lounais-Lappiin? Ensimmäistä kertaa ever heräsin tällaiseen termiin, mutta olin tänään herkillä kun kuuntelin autoradiosta säätiedotusta. Siellä puhuttiin Lounais-Lapista. Minä käyttäisin Kemi-Tornio seudusta mielummin Peräpohjola-nimitystä. Myös – matkailun tarpeisiin lanseerattu – Meri-Lappi on minusta epäaito, ainakin epähistoriallinen.

No, mutta: Torniossa ammattiopisto Lappian asuntolasta en onnistunut tälläkään kertaa saamaan majoitusta. Ei, asuntolaa eivät täytä maahanmuuttajat, vaan monet virkailijat yms., jotka ovat työllistettyjä näillä seuduin juuri pakolaisvirran vuoksi.

Mutta nou hätä. Tälläkin kertaa asustelen Ruotsin puolella ja taas vandrarhem/motell -yhdistelmässä. Tämä on River Motell.

_MG_2500

Perjantain koulupäivä ohi. Etätehtävät arvosteltiin. Nöyränä otin vastaan palautteen. Että minua nyt riepoo kun Turkansaari-kuvat ovat hävöksissä!  .. Eikä Saariselän kappelin otoksent yltäneet … eivät yhtään mihinkään. Mutta kyllä minä kestän. Ehkä hieman sisuunnun, ja uskon, että täältä nousen.

Ristiriitaisia tunteita kuvaamisesta kun samaan aikaan FB:ssa ”Oulu tutuksi” -ryhmässä tuo sinnekin laittamani bannerikuva on saanut pian 1000 tykkästä! Tuhat!

Olin vähän suunnitellut, että lähden tänään Haaparannan Leilani-ravintolaan syömään. Olenpa siellä joskus bussikuskiurallani käynyt syömässä, ja kerran viinikerhon reissullakin sinne menimme lounastamaan, joten hyviä kokemuksia – vuosikymmenien takaa – on, mutta enpä sitten nyt jaksanutkaan. Coopista kävin hakemassa tämmöisen kalaasievään: hyvää oli. 🙂

_MG_2503

_MG_2505

 

Huomiseksi toivoisin sateetonta keliä, meillä on kuvausharjoituksia ulkosalla… mutta katsotaan. Ja pääsenkö tullista yli? Ei tullut passi mukaan… Olisi aika ainutkertainen poissaolo koulusta. Rajalla kyllä on paljon tullin autoja, jo viimeksi pysättelivät, ja nythän valvonta on tiukentunut.

No mutta valokuvaamisen iloa edelleen on. Huomiseen!

Niitä näitä Oulu Valokuvaus VAT

Kaupungin valoja kuvailemassa

Kauppahalli MV_p

”Kaupungin valot” ajoivat aamuvarhaisella ylös ja aika pian sitten uloskin. Olin ennen kahdeksaa Kiikelin rannassa, ja saman tien katulamput sammutettiin. Ja saman tien alkoi sataa rännänsekaista tihkua, asfaltti kiilsi, oli kylmä tuuli, ja ihan mielettömän harmaata. Eipä ole ennen, aiemmin, tullut mielen viereenkään ajatus lähteä marraskuun ankeana (arki)aamuna ehdoin tahdoin ulkoilemaan. Saatikka kuvailemaan. Mutta tänään oli lähdettävä, tai siis ei olisi ollut mitenkään pakko, mutta kun halusin kuitenkin yrittää ottaa VAT-viikkohaasteeseen kuvan. Viikonloppuna ei enää ehdi: huomenna ajelen Tornioon, sillä edessä on toinen lähiopetusjakso.

Kaupungin valot olivat aamusella kovin vähissä, mutta tunteroisen kiertelin jalusta kainalossa ja kameralaukku olalla. Jokunen kuva tallentuikin (mm. bannerikuva). Sitten äidin kauppa-asiat etc. Syksyn mittaan äidin huoltopäivä on vaihtunut lauantailta arkipäivälle. Töissä ollessa lauantain aamupäivä oli oikeastaan ainoa mahdollinen ja se sitten menikin äidin (ja omilla) asioilla ja luona; arki-iltaisin töistä päästyäni kävin vain satunnaisesti viikolla, jos oli jotain erityistarvetta, eikä äiti pidä iltakäynneistä kun on itse jo niin väsynyt. Mutta tämä minun uusi elämäntilanne mahdollistaa useammin käymisen ja arkipiipahtelun.

Iltapäivän lueskelin, siis opiskelumatskuja, tarkoitan, että opiskelin. Oi, että tuntuu vieläkin hyvältä sanoa, että opiskelen. Ja leipaisinpa kouluun vietäväksi suklaa-kuppikakutkin. Koulussa on sellainen systeemi, että jokainen vuorollaan tuo kahvi-tee-tarpeet viikonlopuksi, koulun kuppila ja ruokalat kun eivät ole viikonloppuna auki, joten keittelemme luokassa kahvia. Minä varasin ekan hukin: pullaa tai muuta baakkelsia ei tarvisi viedä, mutta minä nyt tein ja vien. Oletan, ettei kukaan pahastu moista omavaltaisuutta.

Päivän kuluessa sään muuttuessa aamuistakin räntäisemmäksi päätin kuitenkin vielä illansuussa rohjeta kaupungin valojen katveeseen. Iltakierroksen aluksi ajelin Möljälle. Ajattelin, jotta siellä sillasta saisin hyvän valokuvan, mutta höpö, höpö. Parempi tuli tästä (klikkaa isommaksi) :

Kaupungin valot

Teille pitkään blogia seuranneet ulkopaikkakuntalaiset, tiedoksi, että tämä on se kohde, jonka rakentamista täällä blogissani seurattiin joka kuukausi… Vuoden kuvakohteena se oli vuonna 2013.

Seuraavassa kuvassa on edellinen ”Kuukauden kuva” -kohde.Merikosken voimalaitos, tosin vähän sivuroolissa tässä kuvassa.

Kaupungin valot-2

Ei oikeastaan uskoisi, että nuo on otettu kohtuullisen kovassa tihku/räntäsateessa.

Nyt pitäisi sitten valita, minkä päivän otoksista laittaisin haastekuvasivulle… siellä on jo neljä kuvaa, tulisipa vielä muitakin…

Ruoka ja viini

Kokeilemisen arvoisia…

Nyt on uusia tuotteita Tuulestatemmatun keittiössä, ja onpa niistä ilosanomaa levitettävä teillekin.

Olen koko syksyn syönyt Alpro-jukurtteja. Viilit ja paljolti rahkat ja Skyrit ovat jääneet kauppaan, mutta Alpro-tuotteita on tullut testatuksi. Ehdoton lemppari on kookoksella maustettu perusjukurtti. Sitä ja mysliä aamiaiseksi, jo vain lähtee päivä käyntiin.

Kun viikonlopuksi (tyttären iloksi) tein aika valtaisan satsin lappuskaa (= lappa/vispipuuro) niin kokeilin myös sen kanssa tuota kookosjukurttia (kuvassa tavisversio). Siitähän tuli gourmettitason herkku. Vaikka jälkkäriksi. Tyär ja Pehtoorikin söivät noin mielummin kuin kuohukerman kanssa (ne kalorit, ne kalorit!).

Jääkaappiin uusia_

Sitten toinen alpro-viritys oli mökillä; tein pannarin Alpro-makumaitoon. Muutoin ihan ”Kujan paras pannukakku” -ohjeen mukaan, mutta maidon tilalla tuoremantelijuomaa. Kuvassa alla tosin on kookosta, ja varmasti sitäkin vois varmasti käyttää pannarin tekoon. Vielä en ole kokeillut, millaista tulisi jos tekis kaakaon tuohon – ehkä kohta kun istahdan telkkarin ääreen katsomaan Cartier-Bresson -dokkaria, voisin iltapalaksi nauttia kookos-kaakaon.

Niin mutta siitä pannarista vielä: tuli vähän mantelinen maku siihen, ei tarvinnut sitten hilloa tai sokrua niin paljoa. Nuoretkin tykkäs. Varmaan noita muitakin makuja vois testata. Suklaamaidosta tehty pannari ja siihen satsuma-viipaleita ja vaahdotettua alpron vispiä päälle. Ei varmaankaan kovin huono.

Jääkaappiin uusia_-2

Pehtoorin aamujukurttina on Creamy Mustikka. Huolimatta, että jukurtti on ”creamy” siinä ei ole tavallista jukurttia enemmän kaloreita. Sitten jotain, missä on kaloreita, mutta muutoin pitäisi olla huipputerveellistä ja on meidän keittiössä aika uusi juttu, on tämä:

Jääkaappiin uusia_-3

Kookosöljyä olen käyttänyt mm. herkkusienten paistamiseen, tulipa wokkiruoan oheen oivallinen lisuke. Ja sitten broilersuikaleita olen siinä paistellut. Rypsi- ja oliiviöljyn tilalla olen tuota ruvennut laittelemaan, ja kyllä se maistuu hyvälle, – huolimatta siitä, että sen pitäisi olla kovin terveellistä! Sen sanotaan olevan niin terveellistä, että kehotetaan lusikallakin lappamaan, jollei keksi, mihin ruokaan sitä laittaisi. En minä nyt niin terveelliseksi ala, että öljyä ihan itekseen lusikoisin syötäväksi. Mutta kokeilehan – yksi edellytys tykkäämiselle on tietysti se, että pitää kookoksen mausta.

Liekö nämä ”terveyssapuskat” osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että keväällä äkäisenä aamuöisin vaivannut mahakatarrini on nyt ohi. Itse asiassa se taisi jäädä sinne Ligurian vuorille, sillä reissun jälkeen ei ole enää oireita ollut. Ehkä aika paransi. Pehtoori on kyllä huomautellut, että olisikohan pitkien työpäivien poisjäämiselläkin osansa asiassa. Niin tai näin, ohi on.

Ja sitten tähän loppuun jotain vähemmän terveellistä: kinkku-juustopiirakka! Eiliselle herraseurueelle tarjoamani Quiche Lorraine -mukaelman ohjeen lupasin, ja tässäpä se.

Quiche

 

Pohja:
150g voita
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl vettä

Nypi rasva ja jauhot (joihin olet sekoittanut leivinjauheen ) ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna levätä hetki jääkaapissa. Painele taikina irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja hiukan reunoille. Esipaista pohjaa 15 minuuttia parisataa-asteisessa uunissa.

Täyte:
200 g Emmental-raastetta
2 pkt filepekonia (punainen HK:n pekonipaketti)
4 dl kevytkermaa
4 munaa
mustapippuria (aika paljon pyörittelin myllystä)
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna

Pinnalle kirsikkatomaatteja (oli monenvärisiä)

Pilko pekoni pieniksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi, valuta talouspaperin päällä.
Sekoita täytteen ainekset ja kaada esipaistetut vuoan päälle. Painele tomaatit pintaan.
Pistä piirakka takaisin uuniin, ja paista vielä noin 45 minuuttia.
Laita hyvissä ajoin (toisin kuin tuossa minun versiossani) leivinpaperi päälle, ettei pinta tummu liikaa.

Huolimatta että ruoassa on aika paljon kananmunaa, ei se ollut punaviinin ohella ollenkaan huono yhdistelmä. Päinvastoin tuhti juustomäärä teki siitä punaviinille hyvän parin.