2013 – Sivu 15 – Tuulestatemmattua

Rengasmatkan helmi – Korpihilla

Parin viikon takaisen kesä(kuva)retkeni, rengasmatkani Koillismaalle, yksi uusi tuttavuus ja päivän kiehtovimpia kohteita oli Korpihilla. Tai ei se ihan uusi tuttavuus ollut, sillä kävimme siellä pehtoorin kanssa portin takana pari vuotta sitten Kuusamon rotissöörikapitulista palatessa: ainoa vaan, että silloin oli pakkasta paljon, silloin lunta oli paljon ja silloin paikka oli kiinni. Mutta silloinkin miljöö viehätti niin paljon, että sanoin joskus palaavani. Palasin kuin palasinkin.

Kuusamon ja Posion välissä on Tolvan kylä*, jonka entiseen kansakouluun on tehty kahvisalonki, herkkumyymälä ja pihapiirissä on vielä Mamsellin maalaispuoti, jossa on kaikkea ihanaa romanttista kotiin, keittiöön, kattaukseen, kesäkeittioon katseltavaksi ja käytettäväksi.

On ehkä ihan turha ryhtyä pidempään tästä kirjoittelemaan, kuvat puhunevat puolestaan. Riittää kun totean, että paikka oli tavattoman viehättävä, ihmiset ystävällisiä, siellä oli muitakin kesäreissulla olijoita ihastalemassa paikkaa, maistelemassa kahvisalongin herkkuja. Ostamani mustikkasiirappi on jo testattu, makoisaksi todettu, muutama muu herkku odottaa sopivaa tilaisuutta avattavaksi. Jos Posiolle asti ajat, Pentikillä käy, niin jatka vielä vähän matkaa, näet jotain erilaista ja kuulemani mukaan saat Koillismaan parhaat kahvileivät. Minä en kahvitellut, kun olin juuri menossa Posiolle kahvittelemaan …

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Maalaispuodista sen sijaan en päässyt ilman ostoksia: sini-valkoinen kulho,
jonka tulette vielä näkemään täällä jossain kattauskuvissa, ja muuta pientä olivat vastustamattomia.

* (Kartta ja tietoja täällä (KLIKS).)

Tunteita töissä

Esimieskin kävi töissä. Ei ole paljon rohvessooria tälle loman jälkeiselle kaudelle näkynytkään. Esimies kun eläköityy ensi kuun lopussa ja on tässä kesän aikana tehnyt paluun juurilleen: muutti vaimoineen Posiolle (siellä heidän luonaanhan minä työasioissa silloin kesäkuvaretkellä kävin), joten on duunimatkaa aika turhan paljon päivittäin kampuksella rampattavaksi. Matkalaukkaprofessoriksi aikoi syyskuussa vielä ryhtyä: aikoi aina kolme päivää viikosta olla Oulussa. Ei moni enää eläkkeelle lähtiessään viitsisi. Minäkin ajattelin ensi viikolla tehdä kolmepäiväisen työviikon. Olisi pidennettyjä viikonloppumenoja, mutta katsotaan …

Suru-uutisiakin töissä: positiivinen, hymyilevä, ei niitä ahkerimpia, mutta reipas kuitenkin, reilu ja kova urheilemaan, mukava kuin mikä. Yksi parhaista. Olin tavallista enemmän kanssaan tekemisissä, koska hommasin aikoinaan tilaushistoriatyön graduaiheekseen, ja liikennehistoriaa vielä, joten minusta oli hänelle avuksi tavallistakin enemmän. Valmistui jo puolenkymmentä vuotta sitten, vaimo, kaksi lasta, opettajan virka kotiseudultaan. Elämä mallillaan, kaikki hyvin. Oli. Tuli tieto että syöpä vei nuoren miehen. – Totesin itku kurkussa, että ei ole elämä reilua, mihin yksi yhteinen tuttavamme vastasi, että onhan se reilua, syöpä voi tulla kenelle tahansa. Ihan kenelle tahansa. – Jäin silti miettimään, onko se sillä perusteella reilua? Sillä perusteella, että voi tulla kenelle tahansa. Ehkä minusta ei sittenkään ole reilua – ei sillä, eikä millään muullakaan perusteella. Suru.

No tuli viime viikolla hyviäkin uutisia. Yhden opiskelijan hääkuva tuli postissa ja yksi pitkään väitöskirjan tekoa harkinnut soitti ja kertoi, että oli saanut ”oikeita” töitä, ihan maisterina, – aikoi unohtaa jatkotutkijan haaveet. Olin iloinen puolestaan.

Hyvin postipitoisen työpäivän jälkeen Caritaksen kautta Voutineuvoston kokoukseen, josta juuri kotiuduin. Jopas me höpöttelemmekin.

Ja haluaisin lähteä vielä lenkille, mutta kun en saa aikaiseksi. Menen aamulla kävellen töihin. Niin teen. Lupaan.

Kesäkuvakisa

Kesäkisan tulokset

On aika julkistaa kesäkisan tulokset, oikeat vastaukset ja voittajat!

Kisaan osallistui 10 henkilöä ja vastausten taso oli vallan korkea.

Koillismaallehan minun tämänvuotinen retkeni suuntautui, ja sattui niin, että ajelin melkein muutaman blogini lukijan mökin tai lapsuudenkodin pihapiirissä, mikä selittänee, että lähes puolella oli lähes kaikkiin kysymyksiin oikeat vastaukset. Kiittelen kaikkia osallistuneita ja leikkiin lähteneitä!

Erityisiloinen olen muutamista osallistuneista, joilla ei todellakaan ollut mitään kotikenttäetua. Kuten Satu kirjoitti:

Suurta urheiluhenkeä osoittaen minäkin annan nyt panokseni tähän kisaan tietäen, että vastauksillani on ehkä lähinnä viihdearvoa… 🙂 Minähän en ole ikinä Oulun tai Lapin lääneissä edes käynyt, mutta onneksi Google on keksitty! Pientä lounastaukoa lukuunottamatta tämä päivä on mennyt koneella salapoliisitöissä.

Eikä mitenkään huono tulos ”pelkän” googlen avulla!

Tulostaulukko alla; nimet ovat vastausten tulojärjestyksessä. Ja täydet pisteet saivat Sari ja Kati! Hyvityspisteiden turvin [ks. niiden perusteista täältä] myös Antti ylsi 21 pisteeseen. Siis voittaja oli ratkaistava arvalla ja voittaja on SARI!! Onneksi olkoon.

Viime vuonnakin – silloin ainoana – täydet pisteet saanut Kati lähetti nytkin ehdottomasti täydellisimmän vastauspaperin.Tässä on Katin vastaukset suoraan. Olen vain lisäillyt linkkejä ja kuvia [ ja huomautuksia hakasulkujen sisällä] väliin.

1. Mikä ja missä?
Korpihillan herkkupuoti ja kahvila.
Sijainti: Holtinojantie 5, Riisitunturi, 97925 Tolva, Posio

[Tämä on äärimmäisen viehättävä paikka, jossa aika moni vastaaja oli käynytkin. Teen Korpihillasta tässä joku päivä kokonaisen postauksen: kuvia on paljon. Herkkupuodin ja kahvilan lisäksi siellä on mamsellin puoti, jossa kaikkea viehättävää. Kerron joku päivä lisää.]

2) Mikä ja missä?
Rukan suurmäki (K120) on maailman suurin ympärivuotisessa käytössä oleva hyppyrimäki.
Sijainti: Rukan kansainvälisellä hiihtostadionilla.

3) Mitä nuo paketit on ja missä kaupassa?
Kotimaista pilli- ja pöllitupakkaa ja sikaareja 1900 -luvulta, hevosenkenkänauloja, toppasokeria ym. Jalavan pirttikahvilassa.
Jalavan kauppakartano on perustettu 1883. Nykyinen kauppias on jo neljäs sukupolvi. Valikoimassa on perinnevaatteita kuten sarkatakkeja ja housuja, kalastus- ja metsästystarvikkeita, erävaatteita, kenkiä sekä naisten vaateita. Siellä oli vielä joku aika sitten myynnissä myös uskovaisten pastilleja (suussa sulavia piparminttupastilleja), pikilankaa, äimiä ja muuta tarpeellista.
Sijainti: Mikonkuja 2, 93400 Taivalkoski

4) Mikä ja missä? Valostakin jo näkee että paluumatkalla… Kyltti voi auttaa… Risteys tai ”veden” nimi takaavat kaksi pistettä.
Tie 863 Virkkusenjärven kohdalla Taivalkoskella. Etäämpänä risteys Syötekyläntielle (tie 862) joka johtaa Syötteen Kansallispuistoon ja Isosyötteen laskettelukeskukseen.

[Tämä kysymys aiheutti päänvaivaa, mutta lupasin kaksi pistettä jo risteyksen TAI veden tietämisestä.]

5) Mikä koski, missä ja mitä varten nuo tikut?

Iijoen Taivalkoski, joka sijaitsee Taivalkosken keskustan tuntumassa. Kuvassa Taivalkosken melontakeskus, joka on monipuolinen vesiurheilukeskus. Siellä voi harrastaa kanoottipujottelua, freestylemelontaa tai laskea riverboogielaudalla. ”Tikut” ovat kanoottipujottelun radan portteja.

[Laura osasi kertoa, että ”Vihreät ovat myötävirtaportteja ja punaiset vastavirtaportteja.”]

6) Mikä ja missä?
Tykky paviljonki on Rukan ydinkeskustastan uusi maamerkki. Näköalatasanne on seitsemän metrin korkeudessa.

7) Missä nämä ja kenen suunnittelemia?
Kulttuurikeskus Pentik-mäen pihalla on Anu Pentikin suunnittelema keramiikkataideteos. Se on tehty Pentikin tehtaan tuotannossa rikkoutuneesta keramiikasta.
Sijainti: Pentik- mäki, Maaninkavaarantie 3, 97900 Posio

http://www.pentik.com/fi/myymalat/Kulttuurikeskus/Sivut/AnuPentikGalleria.aspx

8) Missä rakennuksessa on tällaisia ja missä ko. rakennus on?
Matkailukeskus Karhuntassussa sijaitseva Hannu Hautala luontokuvakeskus. Hannu Hautala luontokuvainstituutti -hankkeen synnyttämässä 150 neliön näyttelytissa on esillä Hautalan klassikkokuvat vaihtuvana näyttelynä sekä hänen merkittävimmät työt.
Sijainti: Palvelupiste Karhuntassu, Torangintaival 2, 93600 Kuusamo

[Tätäkään eivät monet tienneet: luontokuvaajan ”must”-paikka. Kannattaa käydä. Samassa tilassa Kuusamon matkailutoimisto, jossa mukavaa ja avuliasta väkeä.]

9) Missä on tällainen museo? (1 piste)
Muistoja Maalta -museo , jossa on esillä on tuhansia suomalaisia talonpoikaisesineitä 1800-luvun ja toisen maailmansodan väliseltä ajalta. Kokoelman esineistön on kerännyt lapualainen Arvo Ampiala.
Sijainti: Pentik- mäki, Maaninkavaarantie 3, 97900 Posio

10) Mikä ja missä?
Rukan kesäkelkkarata on kilometrin mittainen teräksestä rakennettu rata. Tuolihissillä noustaan tunturiin ja erikoisvalmisteisella kelkalla lasketaan rataa alas.
Sijainti: Rukankyläntie 8, 93825 Rukatunturi

[Kävin muuten laskemassa: aika nöössi oli. Olen ollut tämän mäen avajaisissa kesällä 1983; muistuttakaapa, että joskus kerron siitä reissusta jutun. 🙂 Siitä ei vauhtia ja yllättäviä käänteitä puuttunut! Rukan huipulta oli hienot nähikset, jo niiden takia kannatti maksaa hissikyydistä ja laskusta seitsemän euroa. ]

11 a ja b) Mitä näissä kahdessa kuvassa on (b-kuvassa aika keskellä)? Molemmista yksi piste.
a) Vanha pölynimuri ja siivousliinoja.
[Tämä oli kaikkein vaikein kysymys, vain kaksi tiesi, mistä oli kyse. Kun olin rajannut alla näkyvän imurin letkun pois ja kun vieressä näkyi vain tuo värjäyspesuaine, niin moni luuli jonkin sortin minipesukoneeksi. Mutta ei: ”imutin” – kuten aikalaistermi kuului – tämä on.)

b) Lotta Svärd -yhdistyksen puku eli lottapuku. Lotta Svärd toimi 1920–1944 suomalasten naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuvana maanpuolustustyön tukijärjestönä. Taisit tietääkin sen 😉 Vieressä kalosseja, kengän lestejä ym. tuon ajan tarpeistoa.

Kilpailun voittanut Sari saa siis valita, haluaako Vuorotellen-kirjan, meikkipussin tuotteineen vai Pentikin 10 euron lahjakortin. Ja sitten kun jää kaksi palkintoa, ne jaetaan viime yönä suoritetussa arvonnassa pärjänneiden Sadun ja Annun kesken! Kalaasivierasta M. toimi onnettarena ja nosti ensin Sadun lapun ja sitten Annun, joten Satu saa valita heti Sarin valinnan jälkeen seuraavaksi. Lähettänette minulle maapostiosoitteen, jotta voin postitella voittonne.

Kisasta tuli vastausten mukana kommentteja: ”Koukuttava”, ”mukava välipala tässä töihin orientoitumisen ohella”, ”Se ei ollut helppo.”, ”mahtava kuvakisa”. Nämä kannustavat jatkamaan aloitetulla tiellä: ensi kesänä uusi kisa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja nyt nukkumaan! Eikö vielä voi? Olisi tähdenlentojen yökin, mutta kun nukuttaisi: viime yön uni jäi kello kolmen ja puolikahdeksan väliseksi, kovin vähäksi siis, ihan liian lyhyeksi. Aamupäivä siivoilua, tiskiä, järkkäilyä, kodin palauttamista ”oletusasetuksiin” ja iltapäiväksi uusi juhlaruoka: nuoret tulivat isänsä synttäreitä juhlistamaan ja syömään. Meksikolaisella vielä tämäkin päivä; rääppiäisiä ja uuttakin. Alkuviikosta postailen kalaasikokemuksia ja -reseptejä.

Niitä näitä

Kerran vuodessa

On San Lorenzon yö.

Mutta tähdenlentoja ei näy.

Silti GSL (= Gruppo San Lorenzo) viihtyi tähän asti. Aiheen historia täällä… KLIKS

Kalaasit on vietetty.

Ja kyllä, on se arvontakin suoritettu. Tulokset huomenna…. Tai siis tänään. Palaamme asiaan.

Niitä näitä

Juhlien alla

Töistä – hyvissä ajoin – tullessa… kotona olivat ainekset juhlaan…
Molemmat olemme viikolla jo roudanneet muutaman lastin.
Pehtoori oli tänään hakenut vielä loput.
Joten ei muuta kuin valmisteluihin.
Huomenna on KALAASIT.

ainekset juhlaan

Allaolevista tuli aika hyvä kastike.
Ainakin parempi kuin viime viikonlopun koe-erä, jossa fuskasin. Tänään en.

Ehkä arvannette teeman?

Kyllähän se aina on ollut niin,että kalaasien teema
ja menu rakentuu meidän edellisen reissun perusteella.

Viime ja edellisenä vuonna oli sellaiset aika hienot menut,
teemat, kattaukset, vähän kuin fine diningiä.
Nyt sitten mariachi-musiikki soi ja
ruoka on enempi, vähempi rustiikkia.
Siis arvannette teeman?

Sombrerot oli kutsussa merkitty ”pukukoodiin”.
Niitä tuskin on. Tuskin on koodiakaan.
Mutta on vaan niin mukava,
kun taas (14. kerta) ystävät tulevat
ja kun nämä juhlat pystytään järjestämään.

Olen varma, että huomenna tähän aikaan Festassamme
on ääntä kuin Mexico Cityn Zócalossa!
Meitä on 14 saman pöydän ääressä,
ja nuorisokin aikoi piipahtaa ystäviä,
jotka heidänkin elämässään ovat olleet
kaikki nämä vuodet olemassa, tervehtimässä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalaasiystävien kanssa suoritamme huomenna puolen yön aikaan
kesäkuvakisaan osallistuneiden kesken arvonnan.

SIIS: vielä reilu vuorokausi aikaa osallistua.
Nyt minulla on vasta seitsemän vastauspaperia,
joten ei muuta kuin osallistumaan!

Kilpailu on täällä KLIKS

Niitä näitä

”Tässäpä tämä”

Kansakoulussa me käytimme tokaluokalla monta koulutuntia siihen, että opeteltiin kirjoittamaan kirjeitä. Opeteltiin, miten kirje aloitetaan, mihin kohtaan pistetään päivämäärä ja paikka. Miten kirje aloitetaan (tervehtien, kiittäen edellisestä kirjeestä, sanoen muutama sananen säästä tai vuodenajasta, ajankulumisesta tai jotain muuta mukavaa johdattelua), miten tehdään kappalejako ja miten kirje lopetetaan (toivotellaan hyvää jatkoa, tai ”kirjoitathan pian takaisin” tai vain lyhyesti ”terveisin ystäväsi R.”). Myös osoitteen ja lähettäjätietojen oikeanlainen asemointi kirjekuoreen harjoiteltiin perusteellisesti, opeteltiin jopa muutamia erilaisia tapoja – virallisempi ja tavallinen. Minusta se virallinen oli hienompi ja käytinkin sitä kirjeenvaihtokavereille kirjoittaessani.

Kirjeenvaihtokaverit tosiaan! Koululainen-lehden palstalta niitä löytyi. Minulla oli yksi pitkäaikainen kaveri: Ulla joka asui Turussa. En muista hänen sukunimeään, mutta sen muistan, että hän kirjoitti pitkiä hienoja kirjeitä. Ullan lisäksi oli muutamia satunnaisia kirjekavereita, lopultakin olin aika laiska noissa hommissa. Kansakouluajalta muistoni ovat enimmäkseen pihalta. Olin aina pihalla. En ”ihan pihalla”, mutta siis ulkona. Kesät, talvet. Ja varsinkin syksyt ja keväät ulkona.

Ehkä tuosta 60-luvun kansakouluopetuksesta johtuen (vai onko tämäkin historioitsijan ammattitauti) olen niin jämähtänyt, että tässä digitaalisen viestinnän, tekstareiden, WhatAppien, sähköpostien, FB-chattailyn maailmassa joskus hämmennyn, ärsyynnyn tai jään vaan ihmettelemään viestejä, posteja – tai tapaa, jolla ne ”kyhätään”.

Ei ole yksi kerta kun olen saanut opiskelijalta sähköpostin, jossa on merkitty asia-kenttään ”Tässäpä tämä”. Ja sitten varsinaisesti tekstiä ei ole mitään, on vain liitetiedosto jossa esim. kandityön johdannon aihio tai hops-kaavake. Ei mitään saatesanoja. Ei edes sitä keneltä se on. Okei, näkeehän sen lähettäjästä, mutta silti.

Tai kun lähetän kollegalle sähköpostikirjeen, jossa vaikkapa esitän tapaamista jonkin yhteisen projektin tiimoilta, saan vastauksen, jossa todetaan että ”selvä”. That´s all. Ei mitään missä ja milloin tai mitään muutakaan.

Tai kun lähetän tutulle tekstarin, jossa kerron kuulumisen tai asian, mutta en varsinaisesti esitä mitään suoraa kysymystä, ei viestiini mitenkään reagoida. En tiedä, onko se mennyt perillekään! Usein ”ok” tai ”kiitti” ois aika mukava.

Mutta toki mieluisaakin viestintäkulttuuria on. Minulla on monta sähköpostituttua (ystävää, työkaveria, sukulaista), joiden kanssa on ilo kommukoida kirjoittaenkin. Tervehditään ja lopetetaan kirje/viesti, muutamat osaavat tehdä senkin kirjallisesti nautittavasti, verbaaliakrobaatit tai muuten sujuvasanaiset, kirjallisesti taitavat.

Hyvä on: eihän pikaisten asioiden sähköpostiviestien tarvitse mitään kaunokirjallisia tuotteita olla, mutta ”hei” ja nimi alla nyt ovat jotenkin sellaisia juttuja, joita tällainen vanhan liiton ihminen arvostaa. Ja ainakin se, että jos kysytään jotain, niin silloin vastataan. Ja ehkä jopa jatketaan dialogia…

Tänään nyt vaan sattui tulemaan peräkkäin parikin melkoista rimanalitusviestiä, joten siksipä tämä: Tässäpä tämä.

Valokuvaus

Digikurssin läksyjen parissa

Nyt on mennyt pari iltaa digikurssin viimeisten tehtävien parissa. Huomenna on viimeinen nettiluento. Lopputyönä on tarkoitus tehdä kuvakirja. Ja minähän – jostain merkillisestä hetken mielijohteesta – valitsin kuvakirjani teemaksi sinisen. Periksihän en sitten voi antaa, ja vaihtaa aihetta, vaan olen kehitellyt teemaa eteenpäin. Kirjasta tullenee kolmiosainen: Lapin siniset hetket ja tunturit, Sininen Meksiko ja Oulun sininen tai jotenkin noin… Siksipä kaivoin myös talvikuvia Lapista. Oikeastaan aika mukava katsella niitä hellerajoilla kieppuvan elokuun kesäiltana.

Kolmostehtävän teemana oli valo. Tehtävänanto kuului näin:

Valon ja värin voima haltuun. Valo, valotus, värihallinta.
Valokuva syntyy ja elää valosta. Valolla on tärkeä osa oikean tunnelman välittämisessä ja sillä piirretään kohde myös selkeästi esiin ympäristöstään. Valon mahti pakottaa ratkomaan myös teknisiä kysymyksiä. Valonmittauksen ohella on hallittava kontrasti.

Ja täältä löytyy minun vastaukseni: KLIKS

Nelostehtävän kuvat olettekin täällä blogissa jo nähneet: henkilökuvia Meksikosta.

Ja viimeinen eli viides tehtävä meni näin:

Luonto kuvaan läheltä ja kaukaa.
Maisemasta makro- ja eläinmaailmaan. Maiseman syvyyden, terävyyden ja sävykirjon tavoittaminen vaatii oikeita tekniikka- ja ilmaisuvalintoja sekä sopivaa valoa.

Niidenkin joukossa on vanhoja tuttuja, rakkaitakin kuvia. Käyhän katsomassa KLIKS

Niitä näitä Yliopistoelämää

Urautunutta, tuttua. Silti: ei se arki niin huono asia ole

– Olisiko sittenkin pitänyt ottaa takki? Auringosta, kesäisestä aamusta huolimatta tuntuu kalsealta, varsinkin niillä pätkillä kun pyörätie kulkee metsän varjossa liki palelee. Mutta sitten kun olen työhuoneessani, on jo kuuma. Miksen sittenkin laittanut sitä salsahametta ja kesäneuletta!

Aamukahvilla vielä uusia töihin palaajia, – vielä jutut liikkuvat menneissä lomissa, matkoissa. Mutta minun pitää ehtiä käydä vielä tiedekunnassa ennen kokousta: onko oikeasti taas ”jossain tuntemattomalla taholla” tehty ihan älyvapaita päätöksiä ja aikaansaatu byrokratian kukkasia? Perusopinnot voivatkin olla 30 opintopistettä tai voivat ne olla sen entiset 25 pistettäkin tai ihan kumpi vaan, mutta sitten aineopinnot eivät voikaan olla 35 pojoa vaan nekin on 30 tai sitten voivat ne olla sen 35 pistettäkin. Vaikuttaako sekavalta?? Sitä se onkin! Totta totisesti on! Ihan ilimanaikusta suunnittelijoiden säätämää ja direktiivien määräämää ja ties minkä aikaansaamaa asioiden sotkuisuutta. Tuohduin, vaahtosin, – vain hiukan. Protestoin. Ihan turhaan, pitäisihän minun se jo – hyvänen aika! – tietää. Nämä päättömyydet vain vyöryvät – ei me ruohonjuuritasolla niille mitään voida.

Oppiainekokouksessa jatkamme hyvin sujuvasti siitä, mihin juhannusviikolla jäimme: eläköityvän esimiehen virantäyttöä varten hakukuulutusta varsin sopuisasti pähkäilimme. Kaikilla omat jargoniansa, omat näkökulmansa, mutta lopultakin ilahduttavan levollisesti ja viime kädessä yksimielisestikin päädyimme ratkaisuun. Kaikkea muutakin sovittiin pitkälle ensi vuoden ja seuraavankin varalle. Ja taas mietin kaikkien positioita, päämääriä. Miksipä meistä kukaan yhden helteisen loman aikana olisi muuttunut? Miksipä muuttuisi?

Iltapäivällä jo muutama kandiseminaarilainenkin. Minä toistelen niitä samoja juttuja, joita olen jo yhdeksän vuotta kandiseminaarilaisille selittänyt. Ajattelen toistavani itseäni. No niinpä! Mutta opiskelijathan kuitenkin vaihtuvat. 😉

Kun töiden jälkeen lähden käymään Caritaksessa käynkin kodin kautta, ajelen pyörän talliin ja otan auton. Ja vain vähän olen itselleni vihainen, etten laiskuuttani pyöräillyt. En sitten lähtenyt lenkillekään. Enhän minä iltaisin. Työpäivinä varsinkaan.

Valokuvaus

Kylpyläpäivä

Eilen – kuten niin usein sunnuntaisin – oli kylpyläpäivä. KOTIkylpylä. Tykkään sunnuntaiaamun lenkin jälkeen läträtä suihkussa, käyttää kylpygeeliä, laittaa hiuksiin tehohoidon, tehdä kasvojen ja kropan kuorinnan. Nautin hyväntuoksuista kosteusvoiteista, karkeista paksuista puhtaista pyyhkeistä, paksussa kylpytakissa olosta ja kynsien huollosta.

Samaan sessioon kuuluu korujen pesu: laitan sormukset, kaulakorun ja korvikset mukiin fairy-tilkan kanssa. Talvella saatan jopa mennä saunaan, harvoin kylläkin. Mutta sunnuntai on siis kylpyläpäivä.

Miksikö nyt avaudun tällaisesta omasta rutiinistani, – nokun… Nokun olen saanut kylppäri-kodinhoitohuoneeseen uuden taulun. Ifolorilta tuli joku viikko sitten tarjouskirje uusista akryylipintaisista tauluista; kirje tuli juuri silloin kun tein Meksikon biitsikuvista nettisivustoa, ja tsumps! heräsi ajatus että jostain Karibian sinen kuvasta voisi tulla hyvä taulu kylppärimme turkoosiin värimaailmaan. Ja eikun tilaamaan. Tässä ne kuvat, jotka tilasin tauluiksi.

Siis: kuvaamisesta on sisustukseenkin. Näihin Ifolorin juttuihin (tehtiin kyllä Sveitsissä) olen tyytyväinen. Taulun hinta oli noin kuutisenkymppiä. Kiinnitys vaati pehtoorin kädenjälkeä, sillä minähän en kiviseinään mitään poraile. Enkä tauluja saa ripustetuksi suoraan edes cyproc-seinälle.

No niin ja nyt on heittämällä blogin aihepiiriä laajennettu paitsi sisustukseen myös kauneudenhoito-osastolle. Heh!

Lohdutan, että moinen ei tule ihan heti toistumaan. 😉 Varsinkin kun näitä minun kuviani alkaa olla jo huushollissa aika lailla. Ks. täältä KLIKS.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten tiedoksi ja muistutukseksi: kesäkuvakisa jatkuu vielä lauantai-iltaan asti. Tähän mennessä on tullut kuusi vastauspaperia. Ja parannettavaa vielä on 🙂 Ja osallistuvathan kaikki – kaikki! – kisaan vastanneet arvontaan. Siis nyt rustaamaan vastauksia. Kisan säännöt ja kuvat ovat TÄÄLLÄ!

Ruoka ja viini

Ruusujen aika

Jos eilen ja vielä tänäänkin pihaa siivotessa tulinkin hiljaa mielessäni tupisseeksi, että koivut sotkevat, niin kyllä niistä kuitenkin on enemmän iloa kuin tupinaa… Elokuun helteinen sunnuntai sai värit syviksi, alkukesän hempeys on pihalla vaihtunut vahvoihin, täyteläisiin väreihin ja varjoihin. Pehtoorin uusima ruusupenkkikin on täydessä kukassa.

Helle elokuussa tuntuu minusta aina sellaiselta bonukselta, erikoishyvältä. Niin tänäänkin.

Koivun varjo vihreällä nurmella on hyvin kaunis, eikö? (klikkaa ihmeessä alakuva isommaksi – valon ja varjon vuorottelu näkyy paremmin) Siinä vihreällä sametilla ”avojalakasin” kävin aina välillä kävelemässä, ja yritin säilöä sen tunnun talvella jostain muistin sopukoista esiin kaivettavaksi… 🙂

Vasta illansuussa syötiin. Hiili-grillimakkaraa oli tarjolla, ja nuorillehan se maistui, kuin meillekin tietysti. Tein parit salaatit niiden oheen, ja sitten kehittelin, kokeilin uuden täytettyjen tomaattien ohjeen (ja kaipasin italialaisia tomaatteja!! Kuinka niitä kaipasinkaan!).

Maissi-juusto-tomaatit (6 isoa)

Leikkaa tomaateista lakki pois, koverra sisus. Käännä ylösalaisin ja anna kuivahtaa hetki. Tee sillä aikaa täyte: sekoita keskenään säilykepurkista maissia ja pussista Koskenlaskija Voimakas -juustoa (uusi raasteena myytävä versio), molempia yhtä paljon. Murskaa joukkoon 1 – 2 valkosipulin kynttä ja myllystä aika reilusti mustapippuria ja vähän suolaa.

Sekoita keskenään pari ruokalusikallista korppujauhoja ja 1 tl sokeria. [tomaattiruoassa pitää mielestäni aina olla vähän sokeria].

Sitten käännä tomaatit takaisin ”kupiksi” ja ripottele korppujauho-sokeriseos tomaattien pohjalle. Täytä tomaatit, ja ripottele lopuksi pinnalle korppujauhoja. Pistä uuniin ( 200 C) 20 minuutiksi. Anna levätä hetki ennen tarjolle viemistä. Hyviä olivat.